Tämä aihe tuli mieleeni, kun luin Beauty Highlights -blogin keskustelua Glamglow'n naamioista. Kommenteissa jaettiin kokemuksia ja rakkauden julistuksia Glamglow'n naamioista ja puhuttiin yleisesti naamioiden ihanuudesta.
Etenkin Mian kommentti, "Hyväntuoksuiset ja oikeasti tehokkaat naamiot saa rakastumaan vieläkin enemmän, on ne vaan niin "nopea apu" melkein kaikkiin pulmiin" sai mut mietiskelemään omaa suhdettani naamioihin ja ylipäänsä sitä, mitkä tuotteet itselle olisi niitä kosmetiikan rakkaustuotteita.
Olen vasta viime aikoina tajunnut, että saatan ilmeisimmin kuulua vähemmistöön mitä tulee suhteeseeni naamioihin. Minulle ne ovat aina olleet se kaikkein vähiten kiinnostava kosmetiikan tuoteryhmä, ja tylsästi joudun usein vastailemaan lukijoiden naamiokyselyihin että "En ole testannut"...
Myönnän, että rasvaisen, ravitsevan naamion iholle levittäminen tuntuu minusta jopa vastenmielisiltä. En ole koskaan ollut voiteilla läträilijä ja tykkään mahdollisimman ohuista voidekoostumuksista ja rasvattomasta tunteesta iholla. Tältä pohjalta kosteuttavat naamiot ovat luonnostaankin edustaneet minulle ei-niin-houkuttavaa tuoteryhmää. Toisille naamiot ovat ihanaa, hellivää hemmottelua josta iho vieläpä silminnähden hyötyy, minulle ne ovat aina olleet yhdentekeviä. Naama näyttää ja tuntuu kosteusnaamion jälkeen ihan samalta kuin ennen naamiota.
Syväpuhdistavat savi- ja mutanaamiot ovat poikkeus, niitä olen käyttänyt koko aikuisen ikäni ja niistä pidän. Ne tietysti vaikuttavatkin iholla eri lailla kuin rasvaiset kosteusnaamiot.
Tälle iholle riittää vain pesu + kosteusvoide
Koska itse pidän naamioita niin tylsinä tuotteina, oli kiinnostavaa ja jotenkin virkistävää lukea keskustelua, jossa naamiot nousivat esiin ihon "kaikissa pulmissa" auttavina ihanuustuotteina. Oma kokemukseni ei todellakaan kerro mitään siitä, mitä naamiot voivat saada aikaan toisten iholla. Melkein alkoi jo kosmetiikkafriikkinä harmittaa, että itse olen jäänyt paitsi noista kokemuksista.
Keskustelussa mainittiin myös Glamglow'n Thirstymud-naamio, joka kuulema tuoksuu toffeelta. Tämä on se ainoa Glamglow-tuote joka itsellänikin on hallussa (näytekokoinen tuubi tuli viime syyskuun LivBoxin bloggaajaboksissa). Nyt mä testasin sen viimein! :)
Toffeevanukkaan tuoksu tuo heti mieleen Tigi-maailman. Niinikään kinuskikastikkeen näköinen koostumus saa aikaan halun nuolaista tuotetta... :)
Naamion koostumus on lopulta aika ohut eikä niin valtavan rasvaisen tuntuinen, sitähän kosteusnaamion ei tietenkään tarvitse olla. Kun voiteen levittää kasvoille avautuu makean toffeen keskeltä vielä herkullinen eksoottisen hedelmän tuoksu sekä tujaus mentolia.
Naamion vaikutettua iholla hetken alkaa tuntua siltä, ettei mentolia olekaan tuotteessa niin kovin vähän. Ihoa nipistelee ja kuumottelee. Katsastan incin, ja löydän ainesosan vastuussa kuumottelusta: menthoxypropanediol. Se on synteettinen mentolijohdannainen, Paula Begounin mukaan "can result in allergic dermatitis and carries the same potential for irritation as menthol."
Menthoxypropanediolia käytetään tuotteissa hajusteena ja tuomaan kihelmöinnin tunnetta ja elämyksellisyyttä --> kokemusta siitä, että iholla "tapahtuu jotain" ja aine vaikuttaa. EU:n mukaan menthoxypropanediol on kuitenkin turvallinen kosmetiikan raaka-aine eikä sen käyttöön liity rajoituksia. On hyvä kuitenkin tietää, etteivät nämä iholla kihelmöivät ainesosat hoida ihoa tai ole merkki siitä, että voide vaikuttaa.
Annan Thirstymudin vaikuttaa puolisen tuntia. Se ei imeydy. Lopulta huuhdon sen pois ja kuivaan ihon. Iho jää ihan tavallisen tuntuiseksi, sellaiseksi miltä se tuntuu pesun ja kosteusvoiteen levityksen jälkeen. Ei mitään extra-glow'ta. Vain mentolin ikävä pistely iholla joka jatkuu vielä pitkään naamion poispesun jälkeenkin. Sellainen pikareissu Hollywoodin glam-maailmaan.
.
Mitkä sitten ovat niitä mun rakkaustuotteita kosmetiikassa? Jos pitäisi valita yksi ainoa tuoteryhmä josta innostun eniten, mikä se olisi?
Putsarit.
Kaikessa arkisuudessaan :) Mä kerta kaikkiaan rakastan puhdistustuotteita. Niin shampoita kuin kasvoputsareita. (Suihkugeelit jäävät jumboksi eivätkä aiheuta niin suuria tunteita.)
Olen miettinyt, mistä ihastukseni putsareihin johtuu. Se liittyy varmaankin ihoni kuntoon ja siihen, ettei ihollani juuri koskaan ole ollut erityisvaatimuksia. Se on aina (yhtä poikkeuksellista aknevuotta lukuunottamatta) ollut helppo ja tasapainoinen. Näin ollen millään hoitavilla aineilla ei ole ollut sen kunnon kannalta merkitystä. On ihan sama mitä voidetta olen käyttänyt tai ollut käyttämättä.
Mutta putsarit. Normaali ja tasapainoinenkin iho likaantuu, ja se täytyy puhdistaa. Ja JOS sitä ei puhdista kunnolla, silloin se reagoi. Ainakin minun ihoni. Puhdistus on siis itse asiassa se kauneudenhoidollinen toimenpide, joka näkyy ihossani selvimmin. Silloin kun olosuhteet eivät salli ihon perusteellista puhdistusta lämpimällä vedellä ja runsaalla, poishuuhdottavalla puhdistusaineella, kuten vaikkapa retkeillessä, ihoni kertoo sen heti. (Juttu ihonhoidosta eräolosuheissa täällä.)
Näin on ollut koko ikäni. Tarvitsi mennä nukkumaan vain pari kertaa teininä meikit naamassa että opin läksyni: iho meni heti tukkoon. Ei, meikit naamassa nukkumaanmeno on asia jota en vain kerta kaikkiaan tee ^_^ Sellaisia promilleja en ole kuunaan vetänyt että naamanpesu olisi unohtunut :D
Putsarit ovat siis minun "naamioni", se rakkaustuoteryhmä joka on kaiken ihonhoitoni perusta ja jolla on kaikkein olennaisin vaikutus ihoni kuntoon. Olen mieluusti vaikka ilman kosteusvoidetta mutta putsari on oltava ja puhdistus suoritettava joka ilta, oli kasvoilla meikkiä tai ei.
Kuvassa on muuten yksi luonnonkosmetiikan suurimpia lemppariputsareitani, Kivvin vaahtoava Salvia-Piparminttu -pesuneste ja viimeisin luonnonkosmetiikan tuotetuttavuuteni, hyvin mielenkiintoinen ja erilainen putsari, Flow Kosmetiikan Mustikka-öljygeeli. Siitä pian lisää tulevalla teemaviikolla :)
Kertokaas te, mikä on teille se kosmetiikan tuoteryhmä, josta innostutte eniten? Onko se kosteusvoiteet? Seerumit? Shampoot? Naamiot? Ripsivärit? I'm all ears! :)
Nojoo, tiesinhän mä että viileän vaalean hiusvärin aikaansaaminen kaupan väreillä on haasteellista. Juuri siksi olen värjäyttänyt hiukseni kampaajalla päätettyäni vaihtaa viileään viime kesänä. Jotenkin mä vain niin näin sieluni silmin, että ei se onnistu markettiväreillä.
Ja tänäänhän tuo tuli todistetuksi.
Lämmin vaalea ei ole mikään ongelma, sen kanssa olen aina saanut hyvän tuloksen kaupan väreilläkin. Tulos ei ole edes koskaan ollut liian keltainen, vaan aina nätti ja sellainen minkä olen halunnutkin.
No, nyt sain keltaisen tyven! :D
Minun oli tarkoitus varata aika kampaajalle, mutta kemppariosastolla pyöriessä keksin hetken mielijohteesta kokeilla kuitenkin edes kerran kaupan väriä viileän vaaleiden sävyjen puolelta. L'Oreal Preference Blondissimes Ultra Light Cool Crystal Blonde näytti juuri siltä mitä halusin; vieläkin kirkkaammalta kuin nykyinen sävyni (alla).
Heipat tyvikasvulle. Lämpimän sävyn aikoina tyvikasvuni pääsi harvoin näin karseaan tilaan koska hoidin sitä värjäysten välillä vaalennussuihkeella, mutta viileän sävyiseen tukkaan se ei sovi.
Värin vaikutettua hetken näytti tyvi jo huolestuttavan punertavalta. Kuuluuko viileän sävyisen värin näyttää tältä..?
Noo, ajattelin, että useinhan värit näyttävät vaikutusvaiheessa ihan erilaiselta kuin lopputulos. Kuitenkin arvelutti, että näinköhän tuo oranssius huuhtoutuu pesussa pois ja alta paljastuu pakkauksen kaunottaren platinan kirkas sävy.
No, eihän sieltä paljastunut. Tyvestä tuli tällainen persikkainen kulta. Cool Crystal Blonde? No, ehkä jollain toisella :)
Jo vaalennetut pituudet eivät kellertyneet yhtä voimakkaasti mutta kokonaisuus jäi silti lämpimäksi.
Ihan nätti sävy jos hakee kullanvaaleaa.
...mutta aika kaukana pakkauksen sävystä.
Mitä tästä opimme? Palaan kipin kapin kampaajalle - ainakin niin kauan kuin haluan ylläpitää viileää vaaleutta.
Mutta tulipahan kokeiltua ja varmistuttua siitä, että mutu-tuntumani oli oikea ;)
Tiedän että aineet toimivat eri hiuksissa eri lailla joten en kysy vinkkiä vaan ihan uteliaisuudesta: onko monikin teistä onnistunut saamaan markettiväreillä kunnon viileän vaalean sävyn?
....oli tää viime kesänä värjätty sävy kyllä niin ihana <3 <3 Yli 30 vuotta viihdyin hunajablondina mutta nyt myönnän viihtyväni paremmin viileänä :)
*
P.S. Jos nyt jotain hyvääkin Préférencen hiusväristä voi sanoa, niin ainakin se tuntui todella hoitavalta, samaa tasoa suosikkini Korresin kanssa. Hiukset tuntuivat sileiltä ja selviltä jo väriä poishuuhdellessa, ennen hoitoainetta. Näköjään kauppojen hiusväreissä on tapahtumassa paljon kehitystä hoitavampaan suuntaan.
Älkää olko huolissanne vaikka otsikon lattea ilmaisu antaa siihen ehkä aiheen. Luvassa ei ole pseudofilosofista pohdiskelua elämässä selviämisestä ja yhteiskunnan pelikentillä kahlailusta.
Ajattelin kirjoittaa havainnosta, jonka olen tehnyt elämääni ja luonteeseeni liittyen.
Tänä aamuna avasin pakastimen palauttaakseni mieleeni, mitä kaikkea olinkaan sinne tunkenut ennen reissuun lähtöä. Minulla on tapana pakastaa kaikki mikä suinkin on mahdollista tilanteissa, joissa ruokaa ei pysty hyödyntämään sen normaalin säilymisajan sisällä. Minun tekee pahaa heittää syömiskelpoista ruokaa roskiin, joten pidemmälle matkalle lähtiessä pyrin pakastamaan kaiken mikä muuten uhkaa jäädä jääkaappiin pahentumaan. Pakastan rahkat, juustot, kermat, soijamaidot, tofut ja tomaattikastikkeen jämät.
Tällä kertaa olin heittänyt pakastimeen kokonaisen kesäkurpitsan ja jopa omenoita. Sellaisenaan.
Pilkkoessani lötköksi sulanutta kesäkurpitsaa, aloin miettiä omaa toimintaani. Miksi minulle on niin tärkeää säästää euron maksanut vihannes ja vielä syödä se vaikka pakkasen pilaama rakenne on kaikkea muuta kuin freesi? Eihän kesäkurpitsa teknisesti ottaen ollut pilaantunut, mutta harva muu ehkä olisi enää halunnut lautaselleen tuota vettyneeksi pehmennyttä, surkean näköistä pötkylää. Roskiin vain, eipä tuossa nyt suurta taloudellista vahinkoa tapahdu.
Mutta minä koin jonkinlaista nyrjähtänyttä iloa ja tyydytystä pystyessäni välttämään kesäkurpitsan roskiin heittämisen. Hitaasti kuiviksi paistettuina kurpat vieläpä maistuivat ihan samalle kuin tuoreena. Mielessäni ikäänkuin voitin. Jonkun näkymättömän, abstraktin haasteen jonka olen itselleni asettanut.
Itse asiassa, kesäkurpitsa edustaa peliä. Tämä on se oivallus, jonka olen tehnyt.
On monia muitakin hassuja ja monien mielestä täysin turhia juttuja joita tykkään tehdä ja suorittaa, juttuja jotka tuovat samanlaista mielihyvän, ilon ja "voiton" tunnetta kuin tuon kesäkurpitsan hyödyntäminen. Kulutettujen shampoomillilitrojen tilastointi, elintarvikkeiden hiilihydraattipitoisuuden vertailu, halvimman vaihtoehdon hakeminen silloinkin kun olisi varaa kalliimpaan... Kahvin keittäminen tarkalleen samalla kaavalla kahvijauhon grammat tarkasti mitaten.
Vaikka nämä toiminnot ovat harmittomia ja itselleni pelkästään hauskoja, tajuan, että ne voivat näyttäytyä ulkopuolisille sangen omituisina ja jopa neuroottisina. Tämä on kova sana: kontrollifriikkeytenä.
Nojoo, olenhan minä tietyllä tapaa ihan ehta kontrollifriikki; järjestys tasapainottaa vilkasta ja välillä kaoottistakin mieltäni ja järjestyksen kaipuu voi ilmetä vaikka niinä loputtomina listoina ja tilastoimisena ja tiettyjen ravitsemuksellisten kehysten tarkkana seuraamisena. Listat ja "säännöt" luovat pysyvyyttä ja ankkuroivat, omalla tavallaan rauhoittavat luodessaan tuttuna toistuvan kuvion.
Ehkä joku saa kiinni mitä tällä tarkoitan..?
Muinaisia listoja kosmetiikkahankinnoista ja luomivärien kulutuksesta (!!)
Kuitenkin, ylivilkkauden ja temperamentikkuuden lisäksi minulla on myös toinen hallitseva luonteenpiirre: lapsellisuus. Ja minun mielestäni lapsellisuus ihan hyvällä tavalla.
Sopiva lapsenmielisyys on spontaaniutta, kykyä ilostua ja innostua helposti ja ihmetellä asioita, niinkuin lapset tekevät. Minusta moni asia maailmassa on todella ihmeellistä, ja jään välillä miettimään ja kummastelemaan (tai ihailemaan) niitä pitkäksikin aikaan. Joskus kirjoitan niistä blogiinkin.
Vakavalla luonteella varustetut eivät usein ihmettele, tai eivät ainakaan tee sitä ääneen. Se on sopimatonta. Se on kai sitä tietynlaista aikuisuutta... Joidenkin ihmisten käytöstä ja koko olemusta ohjaa ajatus siitä, että enhän vain tee mitään tai näytä sellaiselta mikä on oman kulttuurini yleisten mittapuiden mukaan sopimatonta. Saako 60-vuotias purskahtaa raikuvaan nauruun keskellä tavarataloa ja kiljua riemusta? Useimmista se olisi kenties kiusallista käytöstä. Minusta tuntuu, että saattaisin olla sellainen 60-vuotias. :)
Mjaa, taas ajauduin muihin rönsyihin kun piti kertoa lapsellisuuden kautta siitä pelistä.
Olenhan minä välillä miettinyt, mistä nämä kaikki listamaniat, kahvinmittausrutiinit sun muut näennäiset pakkotoiminnot kertovat, ja olisivatko ne oikeasti oireita jostain syvemmästä psyyken konfliktista (whoa miten pompööseja sanoja, jätetään tuollaiset :D).
Mutta en mä usko että kyse on mistään neurooseista. Olen lapsellinen tyyppi, ilostun lapsellisista jutuista. Olen oivaltanut, että kaikki nuo suorittamani jutut ovat kuin peli, leikki jonka "sääntöjä" seuraamalla koen voiton ja ilon tunteita. Vähän niinkuin lapsi.
"Löydä kaikkein vähähiilihydraattisimmat maitorahkat ja raejuustot" - yksi peli. Eihän siinä ole mitään järkeä, mutta kun löytää sen alhaisimman hh-grammapitoisuuden niin joku kumma tyydytyksen tunne siitä tulee. Voi mielessään laittaa raksin ruutuun: "Onnistuin". :)
"Listaa kaikki violetit luomivärisi" - toinen peli. Vielä vähemmän järkeä, mutta onko hiekkakakun rakentamisessakaan järkeä? :) Ei kaikessa kuulukaan olla valtavaa, perusteltua hyöty/kehitysnäkökulmaa, ihan tyhjänpäiväisiä juttujakin voi tehdä vain siksi kun ne ovat hauskoja. Eiks niin? :)
Kirjoitinko mä tän kaiken vain saadakseni hyväksynnän mun friikkailuilleni..? :D
Viimeksi Prahassa havahduin siihen, että noudatin jälleen "pyri selviämään niin halvalla kuin mahdollista" -peliä. Edullisten vaihtoehtojen hakeminen on minusta niin hauskaa ja tyydyttävää, että harrastan sitä silloinkin, kun budjetti antaisi mahdollisuuden muuhunkin. Kun selviän halvalla, voitan. Kävimme tästä taas eloisaa keskustelua miehen kanssa, hänen filosofiansa näissä asioissa ei voisi olla kauempana omastani. Mutta konfliktitilanteilta vältyttiin, toisin kuin silloin Ranskassa... ;)
Tällaisia ajatuksia tänään. Vaikka olin suunnitellut kirjoittavani meikkipostauksen. :)
Onko muilla omia outoja tai ainakin muiden silmissä erikoisia tai neuroottisia tapoja ja periaatteita joiden noudattaminen tuottaa selittämätöntä iloa ja hyvää mieltä? Onko teidän elämässänne "pelejä"? :)
.
Aiheeseen liittyen:
