Nyt taisi löytyä ihan paras aurinkovoide jota olen koskaan käyttänyt! Olin ollut aikeissa kehua voidetta jo lyhyen Suomi-käytön perusteella ennen reissuun lähtöä, mutta nyt viimeisten päivien hardcore-testiajossa Alppikorkeuden helteessä voin todellakin lukita hehkutukseni ja todeta, että voide on aivan mielettömän hyvä!

Kyseessä on italialaisen Aloedermalin kasvoaurinkovoide suojakertoimella 20.

Sain voiteen testiin PR-toimistolta joka esitteli voiteen luonnollisena aurinkosuojatuotteena, ja merkin alla lukeva "Natural protection" varmasti antaakin syyn olettaa, että voiteen UV-suoja olisi luonnollinen. Sitä se ei kuitenkaan ole, mistä Aloedermalin voide vastaanottaa ainoan kritiikin. Suhtaudun vähän ryppyotsaisesti harhaanjohtaviin markkinointi-ilmaisuihin. Voide on kaukana "natural protectionista" ja kaikki sen sisältämät UV-suodattimet ovat kemiallisia.

Mikä ei kuitenkaan minun tapauksessani tee voiteesta millään lailla huonoa (nuhteet vain markkinointitekstien laatijalle), sillä pidän itse enemmän kemiallisten filtterien kosmeettisesta fiiliksestä. Kuten blogia säännöllisesti lukeville on varmasti käynyt ilmi, tahmeus on jotain mitä en kerta kaikkiaan voi sietää voiteessa. Fysikaaliset filtterit tekevät aurinkovoiteesta valitettavasti aina jähmeän ja tahmean, tai ainakin vähintään jähmeämmän ja tahmeamman kuin miltä synteettisten suodattimien ympärille formuloitu voide tuntuu.

Eilen UV-indeksi oli täällä Zermatissa peräti 10..!!

Olen rasvannut naamaa tunnin välein ja vartalon ihon olen suojannut keskipäivän auringossa vaatteilla. Tässä porotuksessa on syytä jättää pinnalliset rusketusideaalit taka-alalle ;)

No, on pakkaustekstien rustailija jossain onnistunut :D "Delicate and silky cream", kertoo kartongin kylki, ja se todellakin pitää paikkansa.

Voiteen tuntuma on kirjaimellisesti silkkinen ja semitäyteläinen koostumus tuntuu äärimmäisen miellyttävältä. Voide levittyy notkeasti ja imeytyy erittäin nopeasti jättäen himmeän ja täysin tahmattoman pinnan. Vaikka levittäisin kaksi runsasta kerrosta, kaikki imeytyy ja ihon pinta on hetken kuluttua himmeä. Voide tuntuu myös kosteuttavalta ja se sisältääkin mm. aloe veraa (incissä toisena ennen UV-filttereitä, mikä kertoo aikamoisen korkeasta pitoisuudesta sillä UV-filttereiden osuus on myös korkea), hyaluronihappoa ja oliiviöljyä.

Ja nyt tulee se itselleni henkilökohtaisesti paras osuus. :) Vaikka voiteen tahmattomuus kasvoilla on erittäin tärkeää, vielä fantastisempaa on se, että voide ei jää tahmeaksi myöskään sitä levittäneisiin kämmeniin ja sormiin! Tämä on valtavan tärkeää etenkin kun on liikkeessä vaelluksilla tai kaupunkikävelyillä, tai missä tahansa missä ei voi jokaisen voiteenlisäyskerran jälkeen olla pesemässä käsiä.

En tiedä samaistuuko joku muu tähän tunteeseen, mutta rasvausoperaatioiden jättämä voideklähmä käsissä on jotain aivan kamalaa, ja tahmakäsillä pitäisi sitten olla valokuvaamassa ja kaivamassa reppua ja säätämässä puhelinta ja sitten kaikki paikat ovat möhnässä. Aaarghh!! Ehkä maailman pinnallisin ongelma, mutta minua se ärsyttää suunnattomasti. Aurinkovoiteet, oli kyseessä sitten kemiallisen tai fysikaalisen suojan sisältämä tuote, ovat tunnetusti voidemaailman tahmakuninkaallisia. Tähän mennessä en ollut kohdannut aurinkovoidetta, joka ei jättäisi ihoon edes jonkinlaista klähmäistä tunnetta, ainakin käsiin joihin voidetta kohdistuu kaikkein eniten.

Mutta Aloedermal ei jätä lähmäpintaa! :) Kämmenet ovat hetken kuluttua voitelusta aivan tahmattomat ja kohta voikin taas tarttua kameraan! :)

Käytän Aloedermalia kasvojen lisäksi myös muualle kroppaan, sillä en jaksa kuljetella vaellusretkillä mukana monia eri voidepurkkeja. Tuubipurkista voidetta on helppo annostella.

UV-filtterit ovat noita ainesosaluettelon pisimpiä "nimihirviöitä" kuten Ethylhexyl Methoxycinnamate, Diethylamino Hydroxybenzoyl Hexyl Benzoate ja Bis-ethylhexyloxyphenol Methoxyphenyl Triazine.

Aloedermal-voiteen suositushinta on 28,60€ ja tuubissa on tavaraa 75 ml.

Aloedermalia myyvät luontaistuotekaupat. En saa suoraa linkkiä maahantuojan jälleenmyyjälistaan toimimaan, mutta se löytyy osoitteesta http://www.aboamedica.fi/index.html.

Matterhorn-selfie :)

.

Aloedermal on niitä blogin kautta testiin saamiani tuotteita joiden kohdalla voin vilpittömästi sanoa: tätä tulen ostamaan itsekin. Peukku!! :)

Sain viikonloppuna häissä poikkeuksellisen makean mieliteon ja söin ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen ihan reilusti vehnää ja sokeria.

No, reilusti ja reilusti, mutta omaan tasooni huomattavan paljon. Kiintiö tuli todellakin täyteen vähäksi aikaa ja sokeriövereiden jälkeen oli hetkellisesti huono olo, mutta se oli ehdottomasti sen arvoista. :)

Olen vhh:lle vaihdettuani maistellut sokerisia jälkiruokia niin harvoin, että pystyn suunnilleen muistamaan ja nimeämään kaikki tapaukset viiden vuoden ajalta. Käytännössä kaikki kerrat ovat liittyneet johonkin erityistilanteeseen kuten tähtiravintolan maistelumenuun. Yleensä muutama lusikallinen on riittänyt koska makeaa ei tee mieli ja olen halunnut maistaa gourmet-jälkiruokia silkasta mielenkiinnosta.

Häissä havahduin yllättäen tunteeseen, että minun teki mieli kakkua. No, silloinhan sitä otetaan. Sokerittomuus on minulle elämäntapa ja välttelen sokeria tietoisesti niin pitkälle kuin mahdollista, mutta nyt kun olen siitä täysin vieroittunut ei satunnaisilla syrjähypyillä ole merkitystä. Ne pikemminkin vahvistavat voittoani sokerikoukusta.

No mutta mitäsmitäs, nyt tää kuulostaa siltä että jotenkin kokisin tarvetta selitellä kakkukohtaustani :D Ei ollut tarkoitus. En tosiaan halua että otatte näitä juttuja liian vakavasti vaikka itse vakavasti sokeriin suhtaudunkin. En halua syödä sokeria mutta osaan myös suhtautua huumorilla siihen miltä vakaumukseni saattaa ulkopuolisille näyttää. :)

Ranskassa on omansalainen hääkakkutraditio ja meille tyypillisen ”kakku-kakun” sijaan tarjolla on pienistä kermatäytteisistä tuulihattu-tyyppisistä leivoksista koottu, karamellisoidulla sokerikerroksella kuorrutettu pyramidi, croquembouche.

Croquembouchen lisäksi tarjolla oli erilaisia pieniä leivoksia.

Koska sokeritielle olin lähtenyt, päätin maistaa myös muutamia pikkuleivoksia vaikka mieliteko kohdistui nimenomaan croquembouche-pyramidiin.

Melkein rikollisen olon vallassa (no tää ois nyt just sitä huumoria) lohkaisin palan tuulihattupallukasta.

Ensipuraisu oli kuin väkivaltainen hyökkäys suussa. Paksun sokerikuorrutuksen imelyys sai makuhermot värisemään odottamattomasta aistimuksesta. Kasvoille puristui spontaani irvistys vähän samaan tapaan kuin sitruunaa haukatessa. Mutta ei kakku pahaa ollut, ei tosiaankaan. Se vain oli täysin odotetusti liian makeaa sokerittomuuteen tottuneelle makuaistilleni.

Kovan kuorrutuksen alta avautui ilmavan choux-taikinan ja vaniljaisen, kermatäytteisen sydämen pehmeä luonne. Kun unohdetaan korkea makeustaso, kakku oli erittäin hyvän makuinen ja rouskuvia ja pehmeitä elementtejä yhdistävä rakenne suorastaan koukuttava.

En ole koskaan ollut perinteisten sienimäisille sokerikakkupohjille rakennettujen täytekakkujen tai raskaiden hillotäytteiden ystävä. Ilmavat tuulihattu- ja lehtitaikinat ovat enemmän mieleeni, tälläkin pohjalla croquembouche hienostuneella vaniljatäytteellään veti pisteet kotiin.

Entä muut jälkiruokamaistiaiset?

Tähän mä pystyin. :)

Vadelmaleivonnainen oli herkuista vähiten makea ja se haarukoitui suuhuni kokonaan. Sienikakkumaisesta kerrossuklaaleivoksesta meni puolet, se oli aika tavanomaisen tyylikkään kahvilaleivonnaisen makuinen kostealla koostumuksella. Hedelmäisen kreemitäytteen (ehkä mangoa ja passionhedelmää) sisältänyt leivos oli kaikkein makein ja täytteen imelyys sai koko suun kihelmöimään.

....siltikin, hain croquembouchea vielä kaksi palluraa lisää ^_^

Kakkueksperimentin jälkeen kasvoilla tuntui suklaalevyövereistä tuttu kuumotus ja kihelmöinti. En tiedä onko tämä "suklaalevyefekti" tuttu kenellekään muulle, mutta silloin kun itse vielä söin makeisia, seurasi suuren suklaamäärän syömistä aina punoitus ja kuumottava tunne kasvoilla. Nimenomaan suklaan, efekti ei liittynyt makeisiin ylipäänsä.

Kakkua oli tarjolla vielä aamiaisellakin mutta ei, enää en ottanut :)

.

Makean mieliteottomuus on asia, joka tuntuu aina herättävän kummeksuvia reaktioita. Ajatus siitä, että jollekulle maistuvatkin makeaa enemmän suolaiset herkut, on toisten mielestä suunnilleen anarkismia. Ehkäpä sokeriteollisuuden ja sokerin ylivallan kritisoimisessa jotain anarkistista onkin... :p :) Mutta sokerin välttely ei tietenkään aina ole poliittinen kannanotto, kuten ei minunkaan kohdallani.  Mieltymykset ovat yksilöllisiä ja niin luontaista kuin sokerista pitäminen ihmiselle onkin, siitä voi myös tottua täysin pois.

Minun valintani kun tekee mieli jotain makeaa: punaposkinen, mehukas, rapsakkaasti rouskahtava omena. Yhden croquembouche on toisen honey crunch. ^_^ Omenaihmiset - jos ette ole vielä maistaneet honey cruncheja niin maistakaapa, ovat ihan törkeän hyviä! Google tiesi kertoa että lajiketta pidetään jonkun arvion mukaan maailman parhaana tuoreena syötävänä omenana :)

Voi mulla on niin paljon kerrottavaa viikonlopusta...

..mutta nyt en pääse nettiin varmaan kahteen vuorokauteen. Koska maisemat ovat taas vaihtuneet...

Näen ikkunasta tämän maiseman: Zermatt. Sveitsi <3

Ja nyt lähdemme ylös vuorille, pääsen viettämään yötä ekaa kertaa ehtaan vuoristohütteen. :)

Häistä hütteen, iltapuvusta vaellusbuutseihin. ^_^