Hei ja anteeksi tällainen pätkäpostaus mutta luin tämän artikkelin juuri äsken ja haluan saman tien jakaa sen koska se on niin hyvä.
(Artikkelin lukeakseen täytyy olla HS:n tilaaja mutta HS:n sivulla on parhaillaan "Lue digi-lehteä ilmaiseksi kaksi viikkoa" -tarjous ja sitä kautta pääsee lukemaan ei-tilaajakin.)
Saara asenteineen on aina ollut mun suosikki-ihmisiä (ja yksi syistä miksi itse muinoin inspiroiduin aloittamaan oman kauneusblogin) ja yllätyin kun luin millaisia paineita Saara oli kokenut kauneusbloggaajavuosinaankin. Tulin jälleen kerran surulliseksi siitä, millaisiin asioihin (kauneus)kulttuurimme meitä painostaa... Tai minkä koemme jollain nyrjähtäneellä tavalla välttämättömäksi jotta kelpaamme, vaikka kuinka sisimmässämme tietäisimme että todellakin kelpaamme ja olemme ihan mahtavia tyyppejä sellaisina kuin olemme.
(En viitsi Hesarin sivulta tähän kuvaa ottaa niin laitoin ekana omasta arkistostani löytyneet Saara-aiheiset kuvat...)
Saara on puhunut ulkonäköpaineista julkisuudessa aiemminkin, mutta tällä kertaa myös kauneusbloggaajan näkökulmasta.
Voi että tuo juttu herätti minussa ihan valtavasti dialogia (jollaista olen pyöritellyt päässä niin monet kerrat) ja tästä riittäisi ihan älyttömästi kirjoitettavaa. Ehkä palaan aiheeseen jossain vaiheessa laajemman pohdiskelun muodossa.
Helsingin Sanomien artikkelista (Hanna Syrjälä / HS):
"Lisää ripsiä pikselityökalulla. Hoikempi vyötärö ja silmät samanparisiksi.
Sellaisia toimia 18-vuotias Saara Sarvas teki omakuvilleen kuvankäsittelyohjelma Photoshopilla. Kun kuvat ovat valmiit, hän latasi ne Suosikki-lehden sivulla olevaan Tiptoes-blogiinsa."
(...)
"Sarvaksen mukaan moni tavoittelee hyvää ulkonäköä ajattelematta, mitä se edes tarkoittaa. Jos asiaa pysähtyy miettimään, saattaa yllättyä.
Usein se tavoiteltu kauneus tarkoittaa sitä, että näyttää pantavalta, siis seksuaalisesti viehättävältä. Moni laittaa itsestään nettiin kuvia, jollaisilla eläinmaailmassa yritettäisiin saada lisääntymiskumppani.”
Kauneuden tavoittelu on omanlaistaan huippu-urheilua. Siinä vain ei pääse koskaan maaliin. Mikä edes on maali? Sekö, että joku tuntematon kehuu kauniiksi ja ihmiset, joiden et halua lähestyvän seksuaalisesti, lähestyvät?”
Niinpä.
Palaan tähän vielä.
Ja siis ihana Saara!
Montako kertaa päivässä te pesette käsiä?
Olen alkanut miettiä, liittyykö käsieni vuosi vuodelta paheneva kuivuus lopulta käsien pesemiseen. Pesenkö käsiäni liian usein? Mikä määrä on "liian usein"?
Minulla ei ole pöpömaniaa, eli tiheä käsienpesu ei johdu bakteerikammosta ja hygieniafriikkeydestä. (Minähän käytän vuosia vanhoja kosmetiikkatuotteita ja syön iloisesti ajat sitten parasta ennen -päivänsä ohittaneita elintarvikkeita eli bakteerikammoinen en tosiaankaan liene..! :D)
Mutta - en voi sietää pienintäkään tahmaa tai lian tunnetta käsissä.
Kun meikkaan, pesen kädet sen aikana parikin kertaa - ensin pesen peiteaineen ja silmämeikinpohjustusaineen jämät sormista, sitten luomiväreistä tai mineraalimeikistä pöllynneet jauheet ja kimalteet.
Kun teen ruokaa, huuhdon käsiä joka välissä; kun olen tarttunut oliiviöljypulloon, pilkkonut kasviksia, käsitellyt voipakettia, raastanut juustoa, kuorinut sipulia...
En käytä joka kerta saippuaa vaan joskus riittää pelkkä vesi, mutta jos lika on yhtään rasvaista käsi hakeutuu automaattisesti saippuan luo. Meillä kuluu käsisaippuaa todella paljon.
Tuntuisi ehkä järkevämmältä pestä kädet vasta sen jälkeen kun ruoka on laitettu ja kaikki tahmapullot, ruoka-ainekset ja kastikkeet käsitelty, mutta en pidä siitä, että tahmaisista sormistani jää likaa keittiön pintoihin kuten jääkaapin kahvaan ja kaappien oviin joita tulee auottua koko ajan ruoanlaiton aikana.
Onko tämä maniaa vai normaalia?
Olen alkanut oikeasti miettiä sitä.
En myöskään kestä sitä, että puhelimeen jää meikki- tai kosmetiikkalikaa. En tiedä pystyisinkö tarttumaan puhelimeen juuri rasvatuilla käsillä. En varmaankaan. Tämä ei ehkä ole normaalia.
Miten ihmiset ylipäänsä vastaavat älypuhelimeen jos kädet on juuri rasvattu..?
Eihän pyyhkäisynäyttö kai edes toimi jos sormissa on voidetta..? Tai jos ne ovat märät..? Hullua kyllä, nämä olivat ensimmäisiä ajatuksiani kun viime vuonna vihdoin liityin älypuhelinten omistajiin. Mietin, miten paljon helpompaa oli vastata näppäinpuhelimeen.. :D
Käsilaukussa kulkee jatkuvasti varastollinen Savetteja ikävien tahmatilanteiden varalle. Nekin varmaan kuivattavat...
Olen yrittänyt tänään laskea kuinka monta kertaa pesen käsiä. Luovutin 20+ pesukerran jälkeen... Peseminen on niin automatisoitunutta että en aina edes rekisteröi, että taas tuli käytettyä sormet hanan alla. Aamulla ennen töihin lähtöä kädet oli huuhdottu jo ainakin 10 kertaa (meikkaus, aamiaisen valmistus), töissä lounaalla viisi kertaa (! käsittelin öljyistä tonnikalapurkkia) ja kahvitauolla olin jo seonnut laskuissa.
Kuulostaako tämä normaalilta? Pesevätkö muutkin käsiään usein?
Ja onkohan käsieni kuivuminen osittain itseaiheutettua..?
Vielä kerran Amorgos ja Elysia!
Kakkososan julkaisu venyi kun odotin tämän videon valmistumista. Minäkin vilahdan parissa kohtaa :)
Koska kyseessä oli Elysian pilottitapahtuma, siitä kuvattiin pieni videofilmi tulevaisuuden markkinointimateriaaliksi. Voi että noita maisemia... <3 (Joogatyyppien asennot eivät ehkä lumoa minua ihan yhtä syvästi kuin saaren näkymät :D).
Video taitaa kertoa enemmän kuin mun kuvat yhteensä, silti aion vielä yrittää. Edellinen osa keskittyi joogaohjelmaan ja retriittikokemukseen, tässä jutussa haluan jakaa yleisluontoisemmin kauniita kuvia ja tunnelmia paikasta, josta tuli minulle niin merkityksellinen pala Kreikkaa.
En enää puuduta teitä pidemmillä teksteillä vaan tämä juttu puhuu kuvillaan.
En todennäköisesti itse enää osallistu tulevaisuuden Elysia-retriitteihin ellen sitten jossain elämänvaiheessani kohoa perehtyneemmälle joogan tasolle, mutta Amorgokselle ja Egialiin tulen palaamaan, toivottavasti jo syksyllä <3 Ikävä...!
.
Amorgos on todellakin patikoitsijan paratiisi... Tämä ihastuttava reitti Tholarian kylästä Langadaan jäi minulta syksyllä väliin mutta huhtikuussa pääsin vaeltamaan sen kevään upeassa kukkaloistossa.
Elysialaiset pitävät edelleen yhteyttä Facebook-ryhmän kautta, nyt siellä jo puhutaan ensi kevään tapahtumasta ja kuka osallistuu...
Muuten, yksi seminaarin harvoista minun kaltaisistani "ulkopuolisista", ei-jooganharrastaja-osallistujista, lontoolainen Nina Millns, kirjoitti omasta Elysia-kokemuksestaan aivan hulvattoman hauskan blogikirjoituksen. Nina on ammatiltaan näyttelijä, käsikirjoittaja ja tuottaja mikä näkyy tekstistä, bloggaajana voin vain haaveilla tuollaisen tekstin tuottamisesta. Ninan kertomus on viihdyttävää lukemista vaikka ei olisi yhtään kiinnostunut joogasta tai Kreikasta.
(Hahah, juuri kirjoitin tuohon ylemmäs että en enää puuduta teitä tekstillä, mutta heti huomaan, että tekisi mieli tarttua tähänkin rönsyyn kirjoittamisesta ja kertoa eräskin muisto Santorinilta johon liittyy lukijani ja kirjoituskurssi... Terkut Outille <3 Ei tällä luonteella näköjään voi luvata jättää blogipostausta pelkkien kuvien varaan ^_^)
Chozoviotissan luostari kuuluu Kreikan kauneimpiin ja postikortti-kuvatuimpiin.
Meditaatiotauko retkellä.
Minun puuni Langadassa :)
.
Ei ole liioiteltua todeta, että useampi retriittiläinen lähti kotiin muutamalla lisäkilolla varustettuna, siitä pitivät Aegialis-hotellin ällistyttävät noutopöydät huolen...
Minullekin, joka en ruokavalioni puolesta syö lihaa tai vilja- ja sokeripitoisia ruokia, riitti niin paljon houkuttavia erilaisia ruokalajeja että valinnat olivat positiivisen tuskan takana..! ^_^ Saatoin vain arvata millaisia haasteita kohtuudessa pysyminen toi kaikkiruokaisille..
Kun päivän jokainen ateria aamiaisesta illalliseen tarjoillaan viiden päivän ajan buffetista, niin arvaahan sen miten siinä käy... ^_^
Tehoaamiainen: tuplakahvit ja työskentelyä.
Näköalat ravintolan ikkunasta olivat kirsikka kakun päällä.
.
Kuten jo monesti todettua, voisin mennä Aegialis-hotelliin lomalle ja pitää oman "retriitin" pelkästään hotellin terassilla. Minulla on nyt virallisesti lempiterassi Kreikassa <3
Maisemassa ja tilassa on jotain niin rauhoittavaa ja lämmittävää että en pysty sitä sanoiksi avaamaan. Tiedän vain, että kun olen tuolla terassilla, minulle tulee hyvä olo ja pystyn rauhoittumaan vaikka ympärillä olisi hälyä. Katselen Egialinlahtea ja vuorten ja Nikuria-saaren muodostamaa siluettia ja... voin vain pysähtyä siihen. En kaipaa muuta.
Aamulla terassi kylpee kirkkaan pirteässä valossa joka herättää, illalla se tarjoaa lempeää hämärää ja auringonlaskunäytöksen joka vetää parhaimpina iltoina kauneudessaan vertoja Santorinillekin.
Päiväsaikaan terassi toimii erinomaisena työhuoneena :)
Myös kämppikseni Veronika siirsi "toimistonsa" hotellihuoneestamme terassille :) Olimme Veronikan kanssa ainoat Elysia-osallistujista jotka teimme retriitin aikana myös töitä, muiden ihmetellessä miksi kökötämme välillä tuntitolkulla nenä koneessa.
Veronikalla on jännä ammatti; retreat organiser. Hyvinvointiretriitit ja -tapahtumat ovat iso bisnes, ja niitä järjestämässä on ihan oma ammattikunta. Retreat organiser auttaa ryhmiä ja yksilöitä löytämään toiveiden mukaiset parhaat lokaatiot ja ohjelmaa ja räätälöi vaikka koko retriittipaketin.
Veronika asuu Balilla ja on erikoistunut Balin tarjontaan, mutta buukkaa paikkoja myös muualla, käytännössä ympäri maailmaa. Hän kiertää työkseen erilaisia hyvinvointipalveluista tunnettuja kohteita ja tarjoaa niitä asiakkailleen. Amorgoksella hän oli yhdistänyt työn ja vapaa-ajan intressit; Veronika harrastaa joogaa mutta oli hotellilla myös hoitamassa asiakkaansa tulevaan retriittiin liittyviä järjestelyjä kuten varmistamassa ruokavalioita ja tilojen toimivuutta.
Kaikenlaisia kiinnostavia ammatteja sitä onkaan..!
.
Kylpylän allasosasto toimii myös joogatilana.
.
Loppuun vielä tunnelmia Elysian päättäjäisillasta:
Ylhäällä vasemmalla rakkaat ystäväni hotellilta, Elysian ideoineet ja järjestäneet Mat ja Melina. <3
On se vain hauska kontrasti kun "karhea", tatuoitu ja hyperaktiivinen skotti järjestää joogaseminaarin...! Mat'illahan ei ollut Amorgokselle töihin tullessaan minkäänlaista joogataustaa. Vuosi saarella kuulema muutti hänen elämänsä totaalisesti.
Sellaista sattuu :)
Until we meet again..!
