Tämä luku jäi syksyllä kokonaan kertomatta Korean reissultani, ja kirjoitetaan se nyt :)
Rakastan ruokajuttuja ja keräsin koko matkan innoissani materiaalia tähän postaukseen. Ensimmäisten päivien lievä epätoivo vaihtui viikkojen aikana yhdeksi elämäni antoisimmista ruokamatkoista.
Olin valmistautunut riisipainotteiseen ruokaan, mutta en siihen, että todellinen haaste olikin lihattoman ruoan löytäminen.
Kasvissyöjälle Etelä-Korea ei ole helppo kulinaristinen kohde, sen voi sanoa. Tapasin matkalla useita ulkomaalaisia kasvissyöjiä ja vegaaneja, jotka kertoivat luopuvansa ruokavaliostaan Koreassa tai tietyissä muissa Aasian maissa reissatessaan, koska lihattoman ruoan löytäminen on niin hankalaa. Minullekin ehdotettiin ennen Koreaan lähtöä, eikö olisi helpompaa vain syödä lihaa kun "maassa maan tavalla".
Lihan syöminen ei kuitenkaan ole minulle vaihtoehto, ja ilokseni löysin lopulta monta lihattomaan ruokavalioon sopivaa tapaa nauttia korealaisesta ruoasta :) Länkkäriravintoloihin minun ei tarvinnut enää ensimmäisen päivän epätoivon jälkeen palata :)
Koreassa liha on pääruoan raaka-aine numero yksi, ja sitä sekoitellaan ihan kaikkeen, myös kala- ja tofuruokiin. Lihaa välttävä turisti saattaa ensin innostua ja kuvitella sopivien ruokien valinnan olevan helppoa, kun ravintoloiden ruokalistat on usein esitetty kuvina ja turistillisissa kaupungeissa vielä englanninkielisillä teksteillä varustettuna: soft tofu stew, pollock soup, noodles with tuna, seafood stew.
Nimet eivät kuitenkaan kerro koko raaka-aineita. Minäkin innostuin menuja tutkiessa kunnes totuus valkeni; kalapadat ja -keitot, tofumuhennokset, seafoodkulhot - kaikissa on myös lihaperäisiä ainesosia. Airbnb-houstini Ellayna selitti, että korealaisten mielestä liha on yksi ruoan tärkeä maustaja, siksi sellaisiinkiin ruokiin, joissa liha ei ole pääainesosa, laitetaan raaka-aineina kuten sisälmyksiä, luita, pekonia tai lihalientä.
Koreassa rakastetaan sekoittaa yhteen kaikkea mahdollista; kun annoksia tutkii tarkemmin, huomaa, että muhennoksissa ja keitoissa on iloisesti yhdistetty tofua, naudanlihaa, mereneläviä ja possua. "Mixed seafood" -niminen annos sisältää lähes täydellä varmuudella myös lihanpaloja, samoin kaikki "tofu stew / soup / hot pot" -annokset. Itse en nähnyt matkani aikana tofua tarjoiltavan missään paikassa yksinään omana pääraaka-aineenaan.
Kulhossa tarjoiltavien keittojen, muhennosten ja hot pottien lisäksi maan suosituinta ruokaa on grillattu liha, ja Korean barbecue -ravintolat ovat tunnettu käsite maan ulkopuolellakin. Liha (tai joissain harvemmissa paikoissa kala) grillataan itse ravintolan pöydässä omalla hiilloksella.
Kasviksia syödään runsaasti, mutta vain lisukkeina.
Ainoa rehellinen korealainen kasvispääruoka on bibimbap, josta siitäkin tosin on korrektimpaa käyttää ilmaisua "semi"-kasvisruoka. Kasvisbibimbap'kin nimittäin maustetaan usein kalakastikkeella, kuivatuilla pikkukaloilla ja hyvin perinteisesti annokseen kuuluu myös paistettu kananmuna. Vegaanilla ei todellakaan ole täällä helppoa.
Lihadominanssista huolimatta löysin lopulta vaikka kuinka paljon fantastisia ruokapaikkoja, täytyi vain ensin oppia hahmottamaan mistä päin löytää mitäkin.
Toisin kuin meillä länsimaissa, erityisruokavalioinen ei voi Koreassa luottaa yleisiin "kaikkea" tarjoaviin perusravintoloihin. Perinteisiä ruoka-annoksia ei myöskään voi pyytää lihattomana, tällä ei päde länsimaisten ravintoloiden tapa huomioida asiakkaiden mahdolliset allergiat ja herkkyydet.
Kun oppii, että 'kalaruoka' soulilaisessa perusravintolassa ei ole kalaruokaa, mutta kalatorien katukeittiöissä tai rantakaupungin satamakuppiloissa on, tai että buddhalaistemppelien läheltä löytää aina takuuvarmasti puhdasta kasvisruokaa, haasteet helpottuvat.
Toki lihaton ruokailu vaatii päiväohjelman sisällöstä riippuen silti hieman järjestelyjä ja suunnittelua, ja on hyvä ennakkoon tehdä retkikohteensa ravintoloista taustatyö ja etsiä lihattomat vaihtoehdot. Kaduilla vaellellessa, vaikka olisi Soulin kaltaisessa miljoonakaupungissa, ei nimittäin välttämättä sattumalta osu lihattomien ruokapaikkojen äärelle nälän koittaessa. Tai kielitaidottomana turistina ei pysty lukemaan esimerkiksi lukuisten ei-turistillisten simppeleiden kellariravintoloiden kylttejä kadun reunoilla. Moni niistä voi kätkeä sisäänsä noutopöydän, joka tunnetusti on ruokarajoitteisen henkilön parhaita ystäviä :)
Minun reissustani tuli lopulta mitä palkitsevin makumatka.
Tässä jutussa kerron, millaisissa paikoissa ja millaista ruokaa Korean matkallani söin.
NOUTOPÖYDÄT
Koreasta löytää paljon eri tyylisiä noutopöytäravintoloita simppeleistä kellarikuppiloista hienostuneisiin konseptiketjuihin - kun tietää mistä etsii. Sattumalta niihin ei ole erityisen helppo törmätä, etenkin ylempänä mainitsemani kielitaidottomuuden takia, mutta taustatyö auttaa.
Minä löysin noutopöytäpaikkoja netin ja Lonely Planet -oppaani kautta. Näissäkin ravintoloissa liha dominoi proteiinin roolissa, mutta joissain paikoissa oli myös kalaa, viiriäisen munia ja tofua. Laajin kohtaamani valikoima oli Season's Table -ketjun paikoissa, ja tämä oli ainoa paikka josta löysin myös länsimaisen salaattikonseptin mukaisia salaattiaineksia. Yleisesti meille tuttu raaoista kasviksista pilkottu lisuke- tai pääruokasalaatti ei kuulu korealaiseen cuisineen. Koreassa nautitaan pääsääntöisesti pikkelöityjä, hapatettuja tai vahvasti marinoituja kasviksia.
Season's Table -"mättö". Tämä paikka on kasvisruokailijan taivas.
Korealaiselle keittiölle tyypillisesti Season's Table -ravintolassakin on ideana, että linjastosta haetut ruoat kypsennetään omassa pöydässä porisevassa lihaliemessä. Lihaliemi kaadetaan ravintolahenkilökunnan toimesta automaattisesti pataan, usein vaikka kieltäytyisitkin.
Minun ei-liemessä syömäni lautaselliset varmastikin ihmetyttivät korealaisia, mutta toisaalta, tähän ravintolaan hakeutui paljon muitakin kaltaisiani länsimaisia kasvissyöjiä. Vaihdoimme muiden lihaliemestä kieltäytyvien kanssa ymmärtäväisiä katseita.
Season's Tablessa on niin runsas valikoima eri lailla valmistettuja ja maustettuja kasviksia, että täällä olisi voinut jokaisella kerralla koota ihan erilaisen annoksen. Tiskeistä löytää niin kypsytettyjä kuin raakoja kasviksia sekä poikkeuksellisesti myös valmiita salaattisekoituksia kuten tomaatti-mozzarella ja sinihomejuusto-päärynä.
Noin 10 euron lounashinnallaan Season's Table oli hieman kalliimpi paikka. Ainoa mitä täältä puuttui oli kala.
Ha Jun Min'in erittäin simppeli kotiruokakellaribuffet Gangnamin kaupunginosassa kuului niihin harvoihin löytämiini noutopöytiin, jossa oli myös kalaa.
Paikka tarjosi hinta-laatusuhteeltaan reissun kirkkaasti parhaan aterian. Viidellä eurolla sai ruhtinaallisen kasvisvalikoiman lisäksi myös kalapataa (ilman lihaa!) ja äyriäispannukakkua.
Varmistuakseni syömäni ruoan lihattomuudesta, minulla kulki mukana Airbnb-emäntäni kirjoittama koreankielinen lappu, jossa kerrottiin kohteliain ilmaisuin että en syö lihaa tai edes lihalientä. Tämä lappu auttoi monessa paikassa.
Näyttää ehkä jonkun silmään epäilyttäviltä keitoksilta..? ^_^ Keitot ja padat eivät täällä esteettisyydellä koreile, mutta makua piisaa.
Suuri osa ruoasta on niin tulisesti maustettua että en tainnut kertaakaan syödä matkan aikana ilman että nenä olisi valunut ruokailun aikana... ^_^
Värikästä ruokaa <3 Tämä oli jotain, mitä todella rakastin Koreassa - värit lautasella.
.
KALATORIT
Jos Koreasta haluaa löytää lihalla höystämätöntä kalaruokaa, kannattaa suunnistaa kalatorien yhteydessä sijaitseviin katukeittiöihin tai rantakaupunkeihin, joista löytyy kalaruoalle dedikoituneita ravintoloita.
Vaikka puhtaan kalaruoan löytäminen tuntui aluksi haasteelliselta, söin Koreassa lopulta elämäni parasta kalaa. Löi laudalta Kreikankin kalatavernojen antimet.
Paikallisilla kalatoreilla on tarjolla vähän erilaista apajaa kuin Kuopion Kauppahallissa :)
Kauppahallien kalakäytäviltä löytää edullisia kalakuppiloita ja ruoka on taatusti tuoretta. Jotkut paikat ovat erikoistuneet grillattuun ja paistettuun kalaan, toiset kalapatoihin.
Menut ovat yksinkertaiset ja ruoka halpaa.
Tämän Namdaemunin kalatorilla sijaitsevan paikan pikkuinen alakerta oli täynnä, joten minut ohjattiin yläkertaan. Alakerrassa istuttiin normaaleissa pöydissä, yläkerrassa heitettiin kengät pois ja istuttiin lattialle pienille matoille.
Pääruoan mukana saa aina joukon pieniä lisukkeita, banchan, jotka kuuluvat hintaan, ne tuodaan pöytään joka paikassa oli kyse hienommasta ravintolasta tai kauppahallin kuppilasta.
Tyypillisimpiin banchan-ruokiin kuuluu kimchi, idut, merilevä, pikkelöity retiisi ja perilla-lehdet. Toisin kuin odotin, riisi ei useinkaan muodosta ruokien pääainesosaa niinkuin vaikka Kiinassa ja Intiassa, vaan se on vain yksi lisuke muiden joukossa. Riisiä kyllä syödään lähes joka aterialla, mutta se ei ole ns. aterian pohja. Mielenkiintoisesti, riisi syödään Koreassa lusikalla, ei puikoilla. Kuulema yksi suurimpia etikettivirheitä mitä korealaisessa ruokapöydässä voi tehdä, on tökätä puikot riisikulhoon ja jättää ne siihen.
[vimeo 233148023 w=640 h=1138]
Namdaemun_kalakuja from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.
Kalakeitto Busanin Haeundanissa. Tässä paikassa banchaneihin kuului poikkeuksellisesti myös oliiveja, lisuke, johon en törmännyt missään muualla koko reissulla.
Yritin keksiä, mikä teki kalasta Koreassa niin älyttömän hyvää. Ehkä paikalliset kalalajit vain ovat niin maukkaita? Tai ehkä paistossa käytetty kookos- tai seesamiöljy vaikuttaa makuun ratkaisevasti..?
Kokonaisena paistetun kalan perkaaminen ja syöminen ilman veistä on muuten aika hankalaa, voin kertoa. En kertaakaan onnistunut todistamaan, miten paikalliset sen tekivät, mutta minun tyylini käsitellä kalaa puikon ja lusikan yhteisvoimin aiheutti selvästi huvittuneisuutta :)
Näitä hetkiä muistelen lämmöllä.
.
(BUDDHALAISET) KASVISRUOKARAVINTOLAT
Kun tajusin, että buddhalaisen temppelien läheltä löytyi aina kasvisruokaravintoloita, hyödynsin tätä havaintoa tiheästi.
Vegetarismi on Koreassa lähestulkoon tuntematon käsite, ja puhtaita kasvisruokaan erikoistuneita paikkoja on vähän. Varmimmin niitä löytää kaupunginosista joissa on buddhalainen temppeli, tai alueilta joilla on paljon länsimaisia ravintoloita.
Osegyenhyang on yksi Soulin Insa-dongin kaupunginosan lukuisista kasvisruokapaikoista.
Täällä seurana on usein buddhalaismunkkeja. Olin haltioissani, kun löysin vihdoin paikan jonka listalla oli monenlaista kasvisproteiinia. Mielenkiintoinen ja kekseliäs menu on erittäin pitkä ja viihdytin jo itseäni ajatuksella Insa-dong-lomasta jonka aikana kävisin läpi kaikki Osegyenhangin annokset :)
Kuvan annos on korealaisittain kalliihko 10 euron hinnallaan.
Insa-dongissa sijaitsee myös Balwoo Gonyang, Michelin-tähdellä palkittu kasvisruokaravintola. Tämä ruokaelämys oli sitä laatua, että omistin sille syksyllä oman postauksen.
.
BIBIMBAP
Bibimbap on yksi Korean kansallisruoista ja varmaankin kimchin ohella maan tunnetuimpia ruokia Korean ulkopuolella. Nimi tarkoittaa "sekoitettua riisiä".
Kulhoon kootaan riisiä (tai riisiä ja ohraa), erilaisia kasviksia sekä tulista gochujang-kastiketta. Nämä ovat bibimbapin perusainekset, mutta ruoasta on lukuisia erilaisia versioita, myös lihalla ja tonnikalalla. Kasvisversio lienee kuitenkin yleisin. Usein annos viimeistellään keitetyllä kananmunalla, jonka keltuainen on vielä hieman juoksevaa.
Bibimbap-baari Gwanjangin kauppahallissa
Bibimbapia saa useimmista korealaisista ravintoloista ja kauppahalleista sekä pelkästään bibimbapiin erikoistuneista paikoista.
Ravintolassa kasvikset asetellaan riisin päälle kauniisti omissa osioissaan, katukeittiöissä annokset kootaan huolettomammin. Päälle kaadetaan tulista gochujang-kastiketta, seesamiöljyä ja soijakastiketta, ja usein muitakin kastikkeita. Koko komeus sekoitetaan huolellisesti ennen syömistä.
Söin ensimmäisen bibimbapini Gwanjangin kauppahallissa.
Täti tiskin takana kasasi kulhoon osoittamiani raaka-aineita, ojensi kulhon minulle ja näytti kädellään sekoittavaa liikettä. Kun en ilmeisesti paikallisten standardien mittapuulla sekoittanut aineksia tarpeeksi sekaisin, täti nappasi kulhon minulta rivakasti takaisin ja sekoitti itse ^_^ :D
Vaikka en normaalin ruokavalioni mukaisesti syö valkoista riisiä, ihastuin tähän ruokaan täysin. Olen kotona valmistanut siitä ruokavaliooni sopivampia versioita mm. ohralla. Ensi viikolla laitan blogiin oman bibimbap-reseptini uudella erittäin terveellisellä ja maukkaalla valkoisen riisin korvikkeella :)
Joissain ravintoloissa bibimbap-ainekset tarjoiltiin poikkeuksellisesti siten, että riisi ja kasvikset olivat erillään, ja annoksen sai koota itse.
Eikö ole kaunista ruokaa?
Yksi suosittu versio on dolsot-bibimbap, jossa annos tuodaan pöytään sihisevän kuumassa kulhossa, jossa riisi on kypsennetty. Dolsot-versiossa riisi on pohjasta rapeaa ja makuelämys heti ratkaisevasti erilainen. Dolsot-bibimbapissa muna rikotaan päälle raakana ja se kypsyy sekoittaesa kuumiin aineksiin.
Nam!
"Kokoa-itse-oma-bibimbapisi" -paikat olivat eniten mieleeni, sillä niissä sain itse päättää riisin ja kasvisten suhteen. Normaalissa annoksessa riisiä on yli puolet, Sanni-versiossa suhde on juuri toisin päin :)
Tässä halvassa bibimbap-kuppilassa Hongdaessa sai täyttää neljällä eurolla kulhonsa niin monta kertaa kuin halusi, mutta jos kulhoon jätti ruokaa, joutui maksamaan 20 euron sakot :)
Erilaiset suolaiset letut kuuluvat nekin Korealaiseen keittiöön.
.
ERIKOISIN SNACK
Tämä ruoka ansaitsee oman mainintansa. "Fish cakes" eli kalakakut ovat etenkin tietyillä rannikkoseuduilla Koreassa standardisnack jota on tarjolla kaikissa katukojuissa, toreilla ja ravintoloissa. Niitä syödään sekä paljaaltaan että keitoissa.
Kalakakku on perusraaka-aineiltaan vähän kuin meidän kalapyörykkä, mutta paljon kiinteämpänä versiona. Ne muotoillaan useimmiten ohuiksi neliöiksi tai kiekoiksi. Valmistukseen käytetään jauhettua kalaa, kananmunaa, tärkkelystä ja jauhoa sekä erilaisia mausteita ja lisukkeita kuten sieniä, parsakaalia ja juustoa. Joustava koostumus on sanalla sanoen kevyesti "superpallomainen" :)
Saavuin Gimhaen lentokentälle Busanissa supernälkäisenä vailla eväitä, ja terminaalissa oli tasan yksi ruokapaikka: fish cake -kauppa. Vaikka kalapohjainen ruoka olikin kyseessä, olin vähän karsastanut näitä teollisen näköisiä kalpeita lämpäreitä jotka eivät ulkoiselta olemukseltaan juuri ruokahalua herättele. Busan on Korean fish cake "pääkaupunki" ja niitä on kaupungissa kaikkialla.
Lentokentällä minun oli lopulta taivuttava maistamaan kalakakkua. Kaupassa oli tarjolla kymmenittäin makuvaihtoehtoja kasviskalakakuista juustoon ja chiliin, ja päädyin ottamaan cheddar- ja chili"kakut". Ne tarjoiltiin kuuman liemimukillisen kanssa.
Tiiviin sienimäiset, kiinteän joustavat kalakakut ovat varmasti yksi erikoisimpia maistamiani ruokia, mutta sillä hetkellä ne olivat toiveiden täyttymys: hirveä nälkä ja ainoa tarjolla oleva ruoka EI ollut lihaa! :) <3
Eikä maku mikään paha ollut, itse asiassa aika hyvä. Mutta kyllä nämä aika teollisilta silti maistuivat. Kotona tehdyt fish caket maistuvat varmasti hyvin erilaisilta. Näitäkin voisi joskus yrittää tehdä itse :)
Tällainen oli minun ruokamatkani Koreaan - ja ensimmäinen matkani ylipäänsä aasialaisen ruoan maailmaan.
Lähtisin toistekin :) <3 Ja ehkä selvitän seuraavalla kerralla miten kala oikeaoppisesti syödään puikoilla :D ^_^
.
[vimeo 233148091 w=640 h=1138]
Ha Jun Min Buffet from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.
Lempiravintolani Kuopiossa on muuttunut yhä vain paremmaksi. :)
Suosikkiruokapaikkani titteliä pitänyt, kauppahallin kivijalkaan pesänsä tehnyt tunnelmallinen Rustik muutti varoittamatta konseptinsa täysin, ja tyrmistyin, kun toissa syksynä törmäsin tutun ravintolan ovella pihvintäyteiseen menuun. Lihaa, kalaa ja kasvisruokia savolaissävyillä tarjoillut ihana Rustik oli kääntänyt takkinsa ja muuttunut pihvipaikaksi, kala-kasvissyöjä sai kääntyä ovelta. Erikoinen suunnanmuutos kasvisruokatrendin vallitessa. Lihakonsepti ei ilmeisesti kelvannut kuopiolaisillekaan, sillä viime keväänä paikka laitettiin uuteen uskoon ja avautui toukokuussa uudella nimellä Hurma. Nyt menu pursuaa kasvispainotteista ruokaa ja Savon sijaan makumaailmaa on haettu niin Aasiasta, Välimereltä kuin Pohjois-Afrikasta.
Minä rakastan hyvää kasvisruokaa ja esittelen mielelläni kasvisruokaan panostavia paikkoja, nyt valokeilan ansaitsee Hurma.
Vaikka ruoka on hyvää, parasta Hurmassa on miljöö. Tämän tunnelmallisempaa ravintolaa ei Kuopiosta löydy ja Kauppahallin "kellarin" uudistettu look vihreine plyysisohvineen, intiimeine nurkkauksineen ja ihastuttavine kattovalaisimineen uppoaa meikäläiseen vielä Rustikiakin paremmin.
Toinen kuopiolainen holvikaaristaan tunnettu ravintola Musta Lammas tulee lähelle hämyisen romanttisessa tunnelmassaan, mutta arkisempi Hurma voittaa ilman muuta hinnoillaan, keskeisellä sijainnillaan ja "drop-in"-ystävällisyydellään. Viikonloppuisin tiilimuurattujen holvikaarien alla pyörittää DJ levyjään.
Kokoonnuimme eilen Hurmassa kouluaikojeni tyttökaveriporukalla. Milin lautasella dukkahilla maustettua porkkanaa, marinoitua lehtikaalia, tofua ja passionjogurttia, ja lankulla kanaa korealaisittain kimchillä, yuzu-kastikkeella ja Som Tam -salaatilla ryyditettynä.
Hurman ruokalistalla ei ole erikseen alku- ja pääruokia vaan koon voi päätellä hinnasta; alle kympin annokset ovat pienempiä, yli kympin suurempia. Annokset on suunniteltu jaettaviksi. Isompi nälkä ei lähde yli kympin annoksella yksinään, vaan suositus on tilata esimerkiksi kolme pienempää annosta per naama tai yksi isompi ja yksi pienempi, jos meinaa nälän sammuttaa.
Tykkään kovasti konseptista jossa annokset on ideoitu jaettaviksi, mutta jos jotain noottia täytyy muuten niin ihanalle Hurmalle antaa, niin osa annoksista saisi olla selvästi reilumman kokoisia jos ne todella haluaa jakaa. Olen käynyt Hurmassa kolmesti eri seuruekokoonpanoilla ja melkein koko menu on tullut tutuksi. Esimerkiksi paahdettu lohi & avokado -lautasesta ei riitä maistettavaa kuin kahdelle, ja pikkuisesta kampasimpukka-annoksesta ei mielellään jaa kenellekään :D Myös kuha-annos todettiin pienen puoleiseksi, vaikka se hintansa puolesta on menun arvokkaimpia.
Helsingissä Tomi Björckin samalla konseptilla toimivissa ravintoloissa syöneenä osaan sanoa, että niiden lautasissa ainakin riittää mukavasti jaettavaa.
Marokko Madness on lempiannokseni Hurman listalla. Annos yhdistää suosikkikasviksiani munakoisoa ja kukkakaalia asiallisella tofu-proteiiniosuudella, eli tässä annoksessa on kunnolliseksi kasvispääruoaksi hyväksymäni kokoonpano ^_^ Vain riisin jätän pois tältä lautaselta.
Annoksen virallinen kuvaus: "grillattua harissalla maustettua munakoisoa, Hurman paahdettua kukkakaalia, marinoitua tofua, hummusta, sahramiriisiä ja yrttijogurttia". Namm! Annoksen saa myös vegaanisena, kuten kaikki Hurman kasvisruoat.
Dukkahilla maustettu porkkana-lehtikaaliannos on kookkaimpia alle kympin annoksista, ja tästä riittää jaettavaksikin. Älyttömän herkullinen ja kekseliäs passionhedelmä-jogurttikastike tosin saattaa aiheuttaa halun kaapia kaikki itselleen - raikkaassa kastikkeessa ihastuttavat passionhedelmän kirpeys ja suussa poksuvat siemenet. Lautaselta löytyy myös kiitettävän kokoisia tofukuutioita.
Muita menun helmiä ovat Eggplant, Tomato & Quinoa (paahdettua munakoisoa ja kirsikkatomaatteja, romesco-pyrettä ja yrttikvinoaa) sekä lihansyöjien kovasti kehuma Hurma's Chicken Fest (rapeaksi paistettua tonkatsu-kanaa, yuzu-kastiketta, Hurman kimchiä, Som Tam -salaattia ja Korean bbq-kastiketta).
Ja kyllä - täällä osataan valmistaa suussa sulavaa munakoisoa! Siitä erityismaininta <3 :)
Hurman menu vaihtuu tammi-helmikuun taitteessa, ja uusi lista on kuulema jopa nykyistä kasvistentäyteisempi. ? Täytyy tulla pian taas syömään :)
Ameriikan ihmemaassa toteutuu meikäläisen hampurilaisunelma: kunnollisia, maukkaita kasvishampurilaisia saa kaikkialta ja mikä leivän välttelijälle parasta - hampparin tilaus ilman sämpylää onnistuu Jenkeissä ilman ihmettelyjä. Sämpylätön, rapeaan salaatinlehteen kääräisty hampurilainen on USAssa niin yleisesti pyydetty vaihtoehto, että joissain menuissa se lukee jo valmiina.
Jos olen Suomessa joskus kokeillut pyytää hampurilaiseni salaatinlehteen käärittynä, olen saanut todella kummallisia katseita. En muista, että pyyntööni olisi koskaan suostuttu. Olen kyllä saanut hampurilaisen ilman leipäkansiaan, mutta tällöin hampparin sisältö on vain aseteltu lautaselle kasaan ilman mitään alustaa tai käärettä.
Tämä on jotenkin niin tyypillistä suomalaista kankeutta ja joustamattomuutta. Ehkä luovuuden puutettakin. Täällä tehdään asiat niinkuin on totuttu tekemään, jotkut ravintolat eivät poikkea sabluunamallistaan sitten millään.
Mitä lihattoman hampurilaisvaihtoehdon saatavuuteen tulee, se oikeastaan oli todellinen yllätys (sämpylätön purilainen ei niinkään).
Vegeruokailu ei ole USAssa sellainen trendi kuin se on vaikka Suomessa, ja silti ihan joka ravintolasta ja pikaruokabaarista sai hampurilaisen kasvisversiona. Eikä millään mössöisellä juureslätyllä vaan ihanilla, rustiikkisilla pihveillä joissa oli makua, rakennetta ja purutuntumaa. Koostumus vaihteli soijaproteiinipohjaisesta sienipohjaisiin ja papupohjaisiin. Aivan sairaan hyvän makuisia...! En ole ikinä missään syönyt näin paljon kasvishampurilaisia. :)
Ai että, näitä jäi kyllä ikävä.
Ihan yleisesti ottaen ruokailu USAssa on tosi helppoa erityisruokavalioisellekin. Jo viime vuoden reissulla panin merkille, että kaikkialla on vegevaihtoehtoja ja hervottoman ihania salaatteja persoonallisilla täytteillä - jopa pikaruokapaikoissa. Täytteet kuten lehtikaali, pinaatti, tuoreet mansikat, päärynä, avokado, pähkinät ja sinihomejuusto ovat ihan standardikamaa, slurps..! Amerikkalaiset salaattimenut jättävät meidän kotoiset jääsalaatti-paprika-kurkkuviritelmämme kalpeiksi.
Tätä kirjoittaessani nautiskelin muuten omatekoisen kasvishampparin, jossa kokeilin pihvinä ensimmäistä kertaa parin lukijan minulle suosittelemaa Apetitin Kasvisjauhispihviä. Nimi on kyllä karsea, jos saa sanoa :D Kasvisjauhis... siitäkö nyt sitten tulee positiivinen mielikuva? Jauhoinen kasvispihvi?
Kuva: Apetit
Nyt maistettuani toisaalta ymmärrän, kyllä tämä tavallaan on vähän jauhoinen, tai paremminkin taikinainen. Pihvissä ei ole lainkaan sitkoa vaan haukatessa se tuntuu pehmeän, hmmmm, tahnamaiselta ja menee ihan kasaan.... Ei tämä pahaa ollut muttei jauhiksesta ihan mun suosikkikasvispihviä tullut. Tykkään enemmän pihveistä joissa on rakennetta ja purutuntumaa.
Edit. Lisään tähän pari loistavaa hampurilaispaikkavinkkiä, jotka sain lukijakommenteissa. Tampereella, Turussa ja Helsingissä hampurilaisensa saa salaatinlehtiin käärittynä Naughty Brg'issä, Naughtyn listalla on myös lihattomina vaihtoehtoina sieni- ja nyhtökaura-burgerit.
Lisäksi Tampereella The Bull -ravintolassa saa hampurilaisensa "Nakedina" eli ilman sämpylää ja kaalinlehteen käärittynä. The Bullin menussa on peräti neljä lihatonta purilaista: portobello-sieni, mustapapupihvi, vuohenjuusto ja tonnikalapihvi. ?
Nämä menevät ehdottomasti kokeiluun, suuri kiitos vinkeistä :)
Tekee mieli avautua markkinoiden uusista kasvisproteiinivalmisteista. Okei, Valion Mifu on maitopohjainen eli eläinperäinen, joten parempi muotoilu on ehkä lihattomat proteiinivalmisteet.
Lihattomana syön näitä paljonkin. Vallitseva kasvisruokabuumi ja sen mukanaan tuomat uudet proteiinituotteet todellakin ilahduttavat meitä pitkän linjan lihattoman ruokavalion ihmisiä (kuten myös tietysti uusia kasvis/sekasyöjiä ja lihan vähentäjiä), vuosikaudet vaihtoehtoina kun on ollut samat tutut soijaproteiinivalmisteet ja tofu. Oikeastaan on ihan hullua, että kasvisproteiinimarkkinoilla oli varteenotettavana lähteenä pari vuosikymmentä vain soija, ja siitäkin on valmistettu vuodesta toiseen niitä ihan samoja rouheita, pakastepyöryköitä ja -pihvejä. Tervehdin siis ilolla uusia vaihtoehtoja!
Meni pitkään, että ylipäänsä sain näppeihini viime vuoden kohutuinta vegeproteiinituotetta eli Nyhtökauraa. Maistoin sitä ensimmäisen kerran vasta viime maaliskuussa, ja omista lähikaupoistani sitä alkoi saada vasta kesällä. Sen jälkeen olenkin syönyt sitä ahkerasti.
Kuva: Gold and Green Foods
NYHTÖKAURA
...kuka muu ihmettelee "nyhtiksen" uutta tiikeri-lookkia..? Kutsukaa minua vanhanaikaiseksi, mutta en tajua mitä tekemistä tiikerillä on suomalaisen kauran kanssa. Pakkauksen tikru vieläpä näyttää vähän vihaiselta, ei ole mikään kiltti tiikeri.
Sisareni ehdotti tiikerin liittyvän siihen, että nyhtökaura antaa "tiikerin voimat"... nohh, jos se on tarkoitus, niin olisiko sanomaa välittämään voinut valita vaikka kotimaisen karhun, joka on aika voimakas otus sekin..?
Joka tapauksessa, olen todellakin tykästynyt Nyhtikseen. Siinä on lähintä kilpailijaansa Härkistä onnistuneempi rakenne ja parempi maku. Härkis on mielestäni vähän kuivakampaa ja ennen kaikkea suolaisempaa - huhhuh sitä yllätystä kun ensimmäisen kerran anoppilassa maistoin härkistä. "Ei vissiin olisi pitänyt lisätä yhtään suolaa", kuului emännän suusta.
Nyhtökaura on mureaa, pehmeää ja todella miellyttävän makuista, se on kaikessa "labravalmisteisuudessaankin" jotenkin tosi luonnollisen ja ei-keinotekoisen makuista (Nyhtishän on todella prosessoitu tuote, ihan niinkuin useimmat soijaproteiinituotteetkin, olkoonkin vain muutaman ainesosan valmiste ja kotimaista perää). Proteiinia valmisteessa on häkellyttävät 30%...!!! Jättää tofut sun muut, jopa lihan, kauas taakse.
Tykkään tosi paljon Nyhtiksen lyhyestä ainesosaluettelosta; tuote on valmistettu kaurasta (21%), herneproteiinista (21%), härkäpapuproteiinista (11%) ja rypsiöljystä. Nude-maussa mausteena on vain suola. Lisäaineet loistavat poissaolollaan, fantastista! :) Toki tämä tarkoittaa myös sitä, että Nyhtis säilyy vähän heikommin ja minullakin on pari (avaamatonta!) pakkausta homehtunut jo ennen parasta ennen -päiväystä. Siksi heitänkin Nyhtikset suoraan pakkaseen ellen tiedä, että käytän ne parin päivän sisällä ostosta.
Kuva: Verso Food
HÄRKIS
Nyhtiksen lähimmästä kilpailijasta kirjoitan lähinnä Nyhtökaura-vertailun pohjalta, koska en sitä enää osta suolashokin jälkeen, eikä ravintosisältökään päihitä Nyhtökauraa. Valmiit Härkis-pihvit tosin ovat näppärä retkieväs vaelluksille, mutta perus-rouhetta ei tule ostettua koska Nyhtis on niin paljon parempaa.
Härkiskin kyllä ansaitsee peukutukset kotimaisuutensa puolesta. On hienoa, että ulkomaisten soijaproteiinivalmisteiden ohella meillä on nyt useampia kotimaisia vegeproteiinivaihtoehtoja.
Aluksi Härkis oli vähän edullisempaa kuin Nyhtis, ja saattoi houkuttaa "Nyhtis-asiakkaita" jo hintansa ja paremman saatavuutensa puolesta, mutta Nyhtiksen laskettua hintaansa valmisteet ovat nyt tismalleen samanhintaiset. Ja pitkän odottelun jälkeen Nyhtistäkin löytää nyt yhtä helposti kuin Härkistä.
Härkiksessä on härkäpapua (52%), vettä, herneproteiinia, rypsiöljyä, muunnettua tärkkelystä, suolaa (1,5 % mikä tekee siitä voimakassuolaisen), melassia, sipuliuutetta, sokerikulööriä, stabilointiaineita, kasvikuitua ja mustapippuria. Siinä on siis hieman lisäaineita Nyhtikseen verrattuna, eli tälläkin mittarilla Nyhtis voittaa. Myös hiilari- ja proteiinitietoiset asiakkaat valitsevat todennäköisemmin Nyhtiksen, jossa on vähemmän hiilareita ja melkein tuplasti enemmän proteiinia kuin Härkiksessä. Tällä pohjalla minulle on vähän mysteeri, miksi joku ylipäänsä valitsee Härkiksen ennemmin kuin Nyhtökauran, mutta toki on hyvä olla kilpailua. Ja voihan olla, että toiset pitävät vahvemmasta härkäpavun mausta (kummassakin on härkäpapua, mutta Nyhtiksessä paljon vähemmän).
Kuva: Valio
MIFU
Hmmm, Valion ensitarjokas lihattomien proteiinilähteiden markkinoilla ei ihan suoranaisesti vakuuttanut.
Raejuustolta näyttävän, maitoproteiinista valmistetun Mifu-ruokarakeen idea on olla kuin "paistettava, ruokaisampi versio raejuustosta".
Proteiinipitoisuus on 14% eli tofun tasoa. Ei siis mikään ihan mieletön proteiinipommi Nyhtikseen ja Härkikseen verrattuna.
Kun kaadoin Mifut pannuun, epäilys valtasi minut välittömästi. Ööö, tuleeko näistä siis paistettuna mitään..? Olenko ostanut vain kolme kertaa kalliimman pakkauksen raejuustoa?
Märkä massa ei näyttänyt millään lailla paistoystävälliseltä ja alkuun vaikuttikin mahdottomalta, että niihin mitään paistopintaa tulisikaan. Nesteen haihtumista ja rakeen kuivumista saa odotella pitkä tovin.
Lopulta palluroihin alkaa muodostua vähän ruskeaa pintaa, mutta kosteita ne ovat edelleen.
Kumoan ne lautaselle ennenkuin ne palavat pohjaan.
Makuelämys? Joo - kuin vähän tiiviimpää raejuustoa.
Tuomio: ei jatkoon.
Ostan raejuustoni mieluummin rehellisenä ja halvempana raejuustona, kiitos.
Valiollakin kenties tajuttiin ensimmäisten Mifu-tuotteiden, hmh, epäinnovatiivisuus (en varmaan ole ainoa asiakas "ylihinnoiteltua raejuustoa" -palautteeni kanssa), ja nyt kauppoihin ovatkin ilmestyneet Mifun uudet versiot.
MIFU-SUIKALE
Tämä valmiste näyttää, tuntuu ja maistuukin jo huomattavasti asiallisemmalta. Proteiinia uuteen Mifu-tuotteeseen on saatu peräti 24%, ja koostumus on vallan mainio; se muistuttaa halloumijuustoa tai oikeammin kotimaista, halloumia pehmeämpää grillijuustoa. Mifu-suikale lieneekin teknisesti modifioitu grillijuusto.
Suikaleiden pinta paistuu herkullisen rapeaksi sisustan jäädessä miellyttävän pehmeäksi. Original-maku vaatinee ympärilleen hyvin maustetun kastikkeen tai hyvän marinoinnin, Paprika-Chili-maku toimii mukavasti yksinäänkin vaikka erittäin mieto onkin. Suomalaiseen makuun.
Mifu-suikaleet saavat vihreää valoa mausta ja koostumuksesta, mutta hinta on kallis useimpiin muihin lihattomiin proteiinivalmisteisiin verrattuna. 250 gramman pakkaus, joka ainakin meikäläisellä riitää vain 1,5 annokseen, maksaa 4€, kun 300 gramman tofupakkauksen saa halvimmillaan alle kahdella eurolla.
Valio - maksaako näissä nyt oikeasti uutuusarvo vai onko mifujen valmistus ihan oikeasti näin paljon perus-raejuustoa kalliimpaa...?
OUMPH
Uusien kasvisproteiinivalmisteiden kuningas minun ruokapöydässäni on kuitenkin ruotsalaisperäinen Oumph.
Soijaproteiinista valmistettu Oumph on rakenteeltaan hävyttömän onnistunut perinteisiin teksturoidusta soijaproteiinista valmistettuihin kuivattuihin soijasuikaleisiin tai pakkasesta löytyvään soijarouheeseen verrattuna. En tiedä mitä sellaista ruotsalaiset ovat keksineet, mitä kukaan muu soijaproteiinin kanssa puuhastellut tuottaja ei aiemmin ole oivaltanut, mutta joku naapurimaassamme on "lyönyt jackpotin" ja kehittänyt ihan älyttömän hyvärakenteisen soijavalmisteen.
Oumphin hiilijalanjälki tietysti häviää Nyhtikselle ja Härkikselle, eikä se sen puolesta ole kotimaisia kilpailijoitaan suositeltavampi valmiste, mutta h*mmetti, kyllä tätä haluaa ainakin silloin tällöin ostaa kun koostumus on jotain niin herkullista. Mä olen paha. Eikä tofunkaan ympäristöystävällisyys välttämättä ole paljon muita soijaproteiinivalmisteita parempi. Silti syön sitä.
Oumph hakkaa muut soijaproteiinivalmisteet niin koostumuksellaan (ihanan mureaa mutta samalla sopivan "sitkeää", purutuntumaa antavaa) kuin ainesosillaan; siinä missä monet pakastealtaan soijapyörykät, -pihvit ja -nuggetit listaavat kymmeniä ainesosia väriaineista maunparantajiin, koostumuksemuokkaajiin ja säilöntäaineisiin, koostuu maustamaton Oumph vain kolmesta ainesosasta: soijaproteiinista, vedestä ja suolasta. Joo, siis todellakin haluaisin nähdä mitä taikoja ne ruotsalaiset ovat soijaproteiinille tehneet kun siitä on saatu näin maukasta ja rakenteeltaan etten sanoisi hienostunutta.
Pakasteena myytävät, paistovalmiit Oumph-suikaleet muistuttavat kuivatetusta soijaproteiinista valmistettuja soijasuikaleita (jotka valmistetaan liottamalla ne ensin vedessä), mutta siinä missä "kuivasoijasuikaleet" jäävät usein aika sienimäisiksi, on Oumphin rakenne paljon kiinteämpi ja sanalla sanoen lihaisampi. Siitä puuttu kuivasuikaleiden sienimäisyys kokonaan. Oumph-valmisteita saa myös maustettuna.
Oumphin miinuksena on hinta, nekään eivät ole edullisimmasta päästä. Hinta on onneksi vähän laskenut lanseerausta seuranneen "vain K-Kaupoissa yksinoikeudella" -kauden jälkeen (280 g pussi maksoi melkein 8 euroa...!!!), mutta eivät nämä halpoja ole vieläkään. Hinta taitaa tällä hetkellä olla viiden euron tuntumassa.
*
Mitkä ovat teidän suosikkejanne lihattomien proteiinivalmisteiden joukossa?
Tykkääkö joku rehellisesti Mifu-rakeesta? :)
Ja hei - onko jonkun mielestä Härkis parempaa kuin Nyhtis?
Minulla ja miehelläni on pienimuotoinen fine dining -harrastus.
Emme tee sitä usein, ehkä kerran pari vuodessa, mutta sitäkin hartaammin. Kuten tässä jutussa kirjoitin, hyvä, pitkän kaavan maistelumenu kiinnostavassa ravintolassa voi olla kuin pieni lomamatka, ja olen valmis myös laittamaan siihen saman verran rahaa.
Nämä harvat mutta sitäkin panostetummat illalliset ovat minun elämäni luksusta, minun "Luiskani" (- vaikka gourmet-illallinen on sentään paljon halvempi kuin Vuittonin laukku... ^_^)
Kuva: theworlds50best.com
Runsas viikko sitten pääsimme jälleen harrastuksen äärelle. Olen odottanut jo pari vuotta tilaisuutta päästä kokemaan Ateenan kahden Michelin-tähden ravintola Funky Gourmet, ja nyt oli se hetki.
Viime kevään reissulla kävin "nuuskimassa" aluetta jolla Funky Gourmet sijaitsee. Se on rähjäinen ja sanalla sanoen vähän epämääräinen ja rakennukset graffitien peittämiä. Ulkopuolelta et millään arvaisi että yksi rakennus kätkee sisäänsä huippuravintolan. Kadulta ravintolaa ei tunnista sillä ulkopuolella ei lue mitään. Paikan tunnistaa siitä, että hovimestari avaa oven kun taksi kaartaa oven eteen. ^_^
Funky Gourmet tunnetaan yllätyksellisyydestään ja modernista, epäperinteikkäästä otteestaan, kuten nimestä voi arvata. Ruoan ja ravintolaelämyksen on tarkoitus olla funky. Muutama illan annoksista tosin yllätti, no, lopulta aika perinteisellä tyylillään ja maullaan.
Kuvat ovat harmillisen huonolaatuisia sillä minulla oli mukana vain G7-pokkarini joka ei selviä näin hämärissä olosuhteissa. Ison järkkärin kanssa kuvailu ravintoloissa taas on vähän kiusallista, etenkin tämän tason paikoissa. Onneksi kuvauksen kiusallisuutta on vähentänyt kaikkialla yleistynyt annosten kuvailun trendi, ihan jokainen tuntuu nykyään ikuistavan ruokansa ravintoloissa vähintään kännyköillään, enää tähän ei tarvita bloggaajan statusta. :p
Funky Gourmetissa voi tilata ainoastaan maistelumenun joka koostuu 14 annoksesta. Hintaa menulla on 145 euroa. Ruokarajoitteet ja allergiat otetaan huomioon ja menu muokataan näiden mukaan. Oman lihattomuuteni olin ilmoittanut jo ennakkoon, mutta tarjoilija kysyi vielä pöytään istuessamme, halusiko joku tehdä vielä muutoksia ja olivatko ruoat kuten etanat ja lampaan aivot seurueelle ok. Katseet kohdistuivat anoppiini jonka arvasimme olevan vähemmän innokas aivo-cuisinen ystävä, mutta anoppi halusi maistaa kaikkea suunnitellun kokonaisuuden mukaan. "Nyt kun täällä ollaan niin kyllä maistetaan". :)
Itse en maistelumenujen yhteydessä ilmoita sokerittomuuden toivettani, sillä pidän sen tason muokkausta aika lailla kohtuuttomana odotuksena menuissa, joissa voi olla viisikin makeaa jälkiruokaa. Lähden fine dining -kokemuksiin sillä asenteella, että jos makeaa ei huvita syödä, löytyy pöydän toiselta puolelta kyllä syöjä..! :D ^_^ Useimmiten maistan makeita jälkiruokia ainakin vähäsen - ja tällä kertaa söin kaikki. Koska nyt on sanottava, että osuin paikkaan jossa jälkiruoat olivat ihan mielettömiä, ja oikeasti nautin niiden syömisestä. Olihan tuosta edellisestä sokerijälkiruoasta kulunut jo yli vuosi ^_^
Annosten nimet ovat suoraan menusta.
Rapea keksi täytteenään kuivattua kalanmätiä (bottarga). Päällä kerros valkoista suklaata. Mmmm.
Menun ehdottomia tähtiannoksia, kaikki olivat samaa mieltä. Niin yllättävä ja niin maukas..! Suolaisen, kuivatun mädin ja makean, hienostuneen suklaan yhdistelmä toimi käsittämättömän hyvin. Suklaata ei ylipäänsä olisi heti suklaaksi arvannut - anoppi luuli sitä juustoksi. Bottargan maku on todella intensiivisen kalainen, sitä ei mielestäni oikein voi verrata mihinkään meille tuttuun kalatuotteeseen. Bottargaa tuotetaan lähinnä muutamissa Välimeren maissa. Suomessa sitä saa kuulema jostain helsinkiläisestä delistä.
Tämä oli se annos josta appi inspiroitui niin, että uhosi tekevänsä oman version kotona. Ja on jo tehnytkin...! Minä seuraan perässä...! :D
Seepia-"Oreo". Seepia on se mustekalalaji josta sain kutakuinkin tarpeekseni kolme vuotta sitten Skyroksella...
En todellakaan ole enää ikinä tilannut seepiaa sen koommin, mutta Funky Gourmetin oreo-keksiin kätketty seepiamousse maistui. Eli nyt voidaan viivata yli se mitä kirjoitin syyskuussa 2014: että olin syönyt elämäni viimeisen seepian.
Henkilökohtainen suosikkiannokseni: punajuuriruusuke "mullassa", jonka ainesosia ei paljastettu. Rapean mullan alta paljastui vielä uskomattoman herkullinen, kreemimäinen, suolainen täyte. Ihan tajuttoman hyvän makuinen, enkä yhtään tiennyt mitä söin punajuuren lisäksi..!
(Se tosin oli taattua, ettei missään annoksessani ollut lihaa. Tarjoilija korosti sitä aina, kun pöytään tuotiin ruokia joiden normaaliversiossa oli aavistuskin lihaa. Minun annoksissani lihakomponentti oli korvattu kalalla tai kasvisvaihtoehdolla.)
Toinen illan tähti"annos", tai ehkä jopa illan suurin suosikki. Ainakin se teki kokonaisuutena suurimman vaikutuksen.
"Annos" oli nimeltään Picnic, ja se koostui yhdeksästä pienestä suupalasta, jotka katettiin pöytään picnicin muodossa.
Eteemme levitettiin picnic-liina ja kiviä aidon picnic-tunnelman luomiseksi ^_^
Seurasimme haavit auki kun liinalle katettiin suupala toisensa jälkeen. Nyt oltiin siis edelleen vielä menun alkupaloissa...!
Picnicin mukana tuli kortti joka antoi ohjeita herkkujen syömiseen. Esimerkiksi lämmin lihapulla (minulla falafel-pulla) suositeltiin syötäväksi ensimmäisenä.
Kaikki picnic-herkut olivat todella maukkaita, mutta oma suosikkini oli suussa poksahtava viiriäisen muna.
Cashew-pähkinöiden "muovi"pussi oli sekin syötävä :)
Ensimmäinen pääruoka, tai oliko tämä sitten väliruoka, oli merisiilipastaa. Apua, merisiili kuulostaa sympaattiselta olennolta.... Nyyh, en tykkää sea-urchinin suomenkielisestä nimestä. Nimi tulee sen piikkisyydestä.
Kyseessä on selkärangaton merenelävä, ja se maistuu kutakuinkin siltä miltä simpukat. Ensimmäinen kerta kun maistan merisiiliä. Pastasta en välitä yhtään, joten tämä annos oli pastaisuudessaan hieman tylsä (anoppi oli samaa mieltä). Kastike ja merisiiili olivat kyllä maukkaita.
Seuraavaksi oli vuorossa etanaa:
Etanaa ja ohraa vihreässä kastikkeessa jonka ainesosat jäivät mysteeriksi.
Mausta ja koostumuksesta tuli mieleen ohrasta tehty risotto-tyyppinen ruoka eli ohratto. Oikein hyvä, mutta menun vähemmän-yllättävää osastoa. Minusta annos oli kokoonpanoltaan ja maultaan aika perinteinen ja ei-yllättävä.
Etana-annosten päälle höylättiin tryffeliä. Tryffeli kuuluu sarjassamme niihin hienouksiin, joiden hienostuneisuuden päälle en ehkä niin ymmärrä :) Kyllä se ihan hyvältä maistuu mutta en pidä sitä hintansa ja maineensa arvoisena makuelämyksenä.
Ravintolan tunnetuimpia annoksia: kreikkalainen salaatti. Kyllä, tässä on luminokareeseen tiivistettynä kreikkalaisen salaatin maut; tomaattia, kurkkua, oliivia, punasipulia ja fetaa. Ihan täsmälleen.
Molekyyligastronomian taidetta jota voi vain hämmästellä.
Otimme ruoan kanssa myös viinipaketin joka oli kaikilta muilta osin onnistunut paitsi tämän annoksen kohdalla - "salaatin" kanssa tarjoiltu sherry (Manzanilla Papirusa) oli niin epäonnistunut yhdistelmä että jäi juomatta muutaman siemauksen jälkeen.
Minun pääruokani: kalaa. Tämä annos ei ole menussa joten sillä ei ole nimeä enkä tajunnut tehdä paikan päällä muistiinpanoja siitä mitä se sisälsi. Kala oli muistini mukaan 'cod' eli turskaa, mutta en kyllä ole varma...
Tämä oli menun tavanomaisin annos. Kaunis, mutta maullisesti sellainen, jonka voisin saada vaikka Fransmannissa. Mieto ja tunteitaherättämätön.
Lihansyöjien pääruoka sen sijaan herätti tuntemuksia...
Lampaan aivoa. Ympäröivä pyree taisi olla maa-artisokkaa. Tuo annoksen nimi.....
"Karskit äijät" eli Mr. Karkkipäivä ja hänen isänsä söivät aivot hyvällä halulla, anopin lautanen jäi puolilleen. Misteri on syönyt aivoja aiemminkin eikä makuelämys hänen mielestään ole kovin voimakas.
Sitten siirrytään jälkiruokaosastoon.
Jälkiruoka 1: Ferrero Rocher -tyyppinen suklaamakeinen, jonka täytteenä oli suussa sulavan suklaan lisäksi hanhenmaksaa (!) - minun annoksessani kalamoussea.
Jälkiruoka 2 on kreikkalaisen salaatin ohella Funky Gourmetin tunnetuimpia annoksia. (Osa annoksista säilyy menussa vuoden ympäri.)
"Pehmeäksi keitetty muna". Ihan mieletön..!
Hennon maitosuklaakuoren alla on kookosjäädykkeestä tehty valkuainen ja mangokeltuainen. Päälle kuului vielä ripotella "suolaa" ja "pippuria" eli kardemummaa ja jauhettua tonkapapua.
Jos kananmuna oli herkullinen, niin seuraava annos räjäytti minun makunystyräni...
Jälkiruoka numero 3: "suklaapommi".
Sytytettynä tarjoillun pommin tumman suklaakuoren alle kätkeytyi hasselpähkinäsuklaajäätelöä (rrrrakastan hasselpähkinää), kirpeää vadelmakastiketta ja suussa ihanasti raksuvia ja poksuvia juttuja joista en tiedä mitä ne olivat. Tämä annos oli todella makea mutta minä rakastin sitä, se oli niin älyttömän herkullinen että en tiedä olenko ikinä syönyt näin hyvää makeaa jälkiruokaa.
Jälkiruoka numero 4: mastic-palloja. Tätä annosta on vaikea kuvailla ja se oli todella persoonallinen; makeita pallosia jotka kuului laittaa suuhun kokonaisina, ja sitten ne "räjähtivät" paljastaen masticin makuisen nestemäisen sisältönsä.
Mastic-puusta saatavat mastic-mehu ja mastic-kumi ovat vähän niinkuin Kreikan koivunmahla ja ksylitoli; terveysvaikutteisia ja laajasti niin terveys- kuin kauneustuotteissa käytettyjä ainesosia. Kulhossa oli myös tuoreita mastic-puun oksia kera mastic-kumipisaroiden. Ne eivät ehkä olleet niin maukas elämys :D
Voitte kuvitella että suistamme purkautui kollektiivinen "Eikäääh", kun pöytään kannettiin kaikkien näiden jälkiruokien jälkeen vielä:
Valtava rasiallinen suklaata, makeisia, keksejä, marmeladeja, minimuffinseja ja macaronseja.
"Kahvin kaveriksi".
Tämä oli minusta jo liikaa muuten aika hienostuneen menun päätteeksi, voiko kukaan enää tässä vaiheessa jaksaa nauttia tällaisesta namimätöstä?
Rasia olisi yksinään riittänyt yhdeksi ainoaksi jälkruoaksi varmaan kuudelle ihmiselle.
Uhhh...
Jaksoimme maistaa muutaman hassun makeisen Red Boxista ja allekirjoittaneella jo vähän koski vatsaan. Mutta - kukas tätä pakottaa syömäänkään ;)
Kaiken kaikkiaan ilta oli todella onnistunut ja kokemus varmasti mieleenpainuvin kaikista Michelin-tähden illallisistani. Picnic ja suklaakalakeksi jäivät kaikkien mieleen illan kohokohtina ja munajälkkärikin teki vaikutuksen.
Jos Funky Gourmetista voi jonkun miinuksen sanoa niin sen, että sen yllätyksellisyys toimii vain kerran. Esimerkiksi ravintolan avaamisesta saakka menussa mukana ollut picnic-konsepti ei enää toimi tehokkaana "Mitä nyt tapahtuu?" -yllätysmomenttina seuraavilla vierailukerroilla. Tunnetut klassikot kuten jälkkärimuna- ja luminen salaatti -annoksetkin voi kokea vain kerran, sitten niiden juttu on "avattu" ja koettu.
Funky Gourmetin voi siis kokea parhaimmillaan vain yhden kerran.
Ja nyt se on koettu, suurella ilolla ja nautinnolla.
Kyllä tämä lokakuussakin maistuu ^_^ Tässä viime kesän suosikkireseptini, arjen luottoruokaa, josta toivottiin postausta. Ei ehtinyt ihan kesään mutta nälkä tulee talvellakin :)
Olen budjettiystävällisten, yksinkertaisten kotiruokien ystävä ja peittelemätön tonnikalafani; ruoka-aine jota varioin keittiössäni loputtomiin. Tonnikala löytää tiensä niin kylmiin kuin lämpimiin salaatteihin, piiraisiin, uuniruokiin ja pyöryköihin.
Kuva: Wikimedia commons
Minua on aiemmin hieman kiritisoitu tonnikalaresepteistäni ja muistutettu tonnikalan syömisen olevan epäeettistä. Kiitos edelliseen tonnikalajuttuuni jätetyn kommentin (kiitos VerdeL), olen päivittänyt säilyketonnikalatietouteni ja syön nyt vain Skipjack- eli boniittilajin tonnikalaa joka ei ole uhanalainen. Tietoa tonnikalalajien tilasta ja uhanalaisuudesta WWF:n sivulla täällä.
Boniitti on yleisin säilyketonnikalan raaka-aine, mutta esimerkiksi valkolihaiset tonnikalasäilykkeet tehdään muista lajeista kuten albacoresta.
.
Kesän hittiresepti (arkeen, ei juhlapöytään ^_^):
Tonnikalaa ja parsakaalia majoneesipestolla ja parmesaanilla
Kollaasin kuvalähteet: K-Ruoka ja Satokalenteri
Tarvitset:
Tonnikalaa
Parsakaalia
Pestoa
Majoneesia
Parmesaania
Oliiviöljyä, suolaa, pippuria
Reseptiin ei tosiaan tarvitse käyttää juuri Pirkan tuotteita :D mutta löysin K-Ruoan sivuilta helpoiten kollaasiin sopivat kuvat. Ja tietysti budjettipirkkona ostan itse usein juuri Pirkkaa, jos asioin K-Kaupassa, tai Rainbow'n vastineet, jos asioin S-kaupassa.
Pirkan etuna tonnikalan suhteen on MSC-sertifiointi ja Skipjack-laji, Rainbow'lta saa MSC-sertifioituna vain albacore-lajia jonka status on boniittiin verrattuna heikompi. (En ala tästä moralisoimaan enkä tule jokaisessa tonnikalareseptissä tästä lähin mainostamaan boniittia, ei pelkoa :D Halusin vain kertoa valintamahdollisuuksista kaupan hyllyllä nyt kun itse tulin niistä tietoiseksi. Jonkun mielestä minkä tahansa tonnikalalajin syöminen on varmasti joka tapauksessa väärin, eli täysin puhtaan omantunnon tietä tässä ei ole. Niinkuin ei monen muunkaan elintarvikkeen kohdalla...)
Kuten yleensäkin tonnikalaruokien kanssa, annos ei juuri gourmetilta näytä mutta maku on todella hyvä :)
Annoksen jujuna on majoneesilla kesytetty pesto joka maustaa neutraalin "tylsän" tonnikalan jopa jotenkin, hmm, hienostuneeksi... ^_^ Pieni tujaus majoneesia muuttaa peston merkittävästi pehmeämmäksi ja minusta jopa paremman makuiseksi kuin peruspesto. Kannattaa kokeilla myös muihin ruokiin, esimerkiksi kampasimpukoiden kanssa alkuruokana tai pastan kastikkeena.
Ohje:
Tämä on NIIN hyvää...!
Vinkki: lämmitä lautanen mikrossa tai kuumalla vedellä ennen kuin kokoat annoksen, jolloin annoksen viileät elementit eli tonnikala ja kastike eivät jäähdytä parsakaalia niin nopeasti ja ruoka on miellyttävämpi syödä :)
Kuten kerroin aiemmin, kävin Soulissa syömässä Michelin-tähdellä palkitussa vegaaniruokaravintolassa. Kyseessä on buddhalaista temppeliruokaa tarjoava Balwoo Gongyang.
Mitä on temppeliruoka? Se on Korean buddhalaisuudessa käytetty ilmaisu munkkien syömälle kasvisruoalle. Temppeliruoalle on ominaista vegaanius sekä tiettyjen ruoka-aineiden kuten sipulikasvien (sipuli, valkosipuli, ruohosipuli jne) puuttuminen.
Balwoo Gongyang -ravintolaa ylläpitävät Soulin Jogye-temppelin munkit ja se sijaitsee Insa-dongin kaupunginosassa Jogye-temppeliä vastapäätä.
Insa-dongista tulikin lempikaupunginosani Soulissa - kiitos munkkien ruokavalion, alueella on kaupungin tihein kasvisruokaravintolakeskittymä. :)
Balwoo Gongyang on niin suosittu että illalliselle tulee varata pöytä mielellään vähintään viikkoa aiemmin. Minä olin varauksineni liikkeellä myöhässä, eikä minulle meinattu ensin löytää pöytää ollenkaan.
Balwoossa on tavanomaisista ravintoloista poikkeava pöytäjärjestely; yhtenäisen ravintolatilan sijaan pöydät ovat pienissä, erillisissä huoneissa (kukin oman ovensa takana) ja niihin mahtuu 4-12 henkeä.
Yhden hengen seurueena minun tuli varata koko neljän hengen huone itselleni, ja ainoa jäljellä oleva vapaa aika tämän koon huoneeseen Soul-viikollani oli vain 90 minuuttia. Koska en halunnut menettää tilaisuutta päästä osaksi näin erityistä kasvisruokaelämystä, varasin tarjotun ajan tiedostaen, että se on aivan liian lyhyt aika pitkän maistelumenun nautiskeluun. Se sitten vähän kostautui ja verotti ruokailuelämystä, mutta sille ei voinut mitään.
Maistelumenuja on pituudeltaan kolme, joista valitsin keskimmäisen nimeltään Maeum, Awareness Of Mind.
Kolmanteen tulee varata koko ilta eli siihen minulla ei olisi ollut mahdollisuutta - enkä kyllä usko että vatsaakaan, keskimmäisen menun massiivisuuden todettuani ^_^
Ruokailutila oli yksinkertainen ja sanalla sanoen jopa karu. Tunnelmallisuutta tässä pienen luokkahuoneen mieleen tuovassa "kopperossa" ei ollut, mutta toisaalta, se on varmastikin linjassa buddhalaisuuden periaatteiden kanssa. Ruokailutilanne ei ole nautiskelutilanne - mikä toisaalta on jonkin asteisessa ristiriidassa ravintolakonseptin kanssa.
Seinällä oli pointtia alleviivaamassa teksti;
"Where has this food come from?
I am ashamed to be eating it.
I will take it as medicine to get rid of greed in my mind
and to keep my physical being in order to achieve enlightenment".
Että hyvää ruokahalua vain syyllisyyden tunteiden keskelle :)
.
Sitten sitä ruokaa alkoi tulla. Ryppäissä. Koska minulla oli vain 90 minuutin aika, ei menua voitu tarjoilla sen oikean rytmin ja jaottelun mukaisesti (joka näkyy yllä olevassa ruokalistassa). Todella harmi, mutta kuten todettua, mieluummin tällainen versio kuin ei Balwoo Gongyang -kokemusta lainkaan.
Ruoka tuotiin huoneeseen pienillä kärryillä, ja erittäin sujuvaa englantia puhuva nuori miestarjoilija esitteli jokaisen annoksen - tosin hengästyttävällä tahdilla ajan puutteen vuoksi.
Ensimmäinen tarjoilu, jossa yhdistettynä kaksi ruokalajia; Suljuksim (tehtävä kostuttaa suu) ja Juksang (korealainen "puuro", meille enemmänkin keitto. Tyypillinen munkkien aamiainen).
Annokset ylhäältä alas (suosikit sydämellä merkattuna):
❤Gaeul cheaso doobujang - syksyisiä vihanneksia ja fermentoitua soijapaputahnaa
❤Muhwagwa - Omija-marjauutteessa säilöttyä viikunaa
Danhobakjuk - bataattikeitto punaisilla pavuilla
Yeongeon Mulkimchi - vesi-kimchiä lootuksenjuurella
.
Kommentit:
Vihannekset ja viikuna-annos olivat oikein maukkaat, vesikimchi "ihan ok", bataattikeitto lähes mauton, kuin vettä ja bataattia ilman mausteita.
Toinen tarjoilu:
(alkuruoka nro. 1)
Annokset vasemmalta oikealle (minun lautasillani ollut ruoka tuntui eroavan jonkun verran menun virallisista kuvauksista):
Neutari beoseot muchae muchim - viipaloitua retiisiä ja osterivinokasta kolme vuotta kypsyneellä gochujang-kastikkeella.
❤Gaeul chaeso geojachae - "stir-fried" (wokattuja?) syysvihanneksia aasialaisella päärynäsinappikastikkeella. Minun kasvikseni eivät olleet paistettuja vaan raakoja, annos oli kuin salaatti.
Bugak - temppelityyliin valmistettuja juuressipsejä
❤Saenma doenjang chamkkae muchim - korealaista jamssia soijapaputahnalla ja seesaminsiemenillä. Minun annoksessani oli myös sientä.
.
Kommentit:
Syysvihannessalaatti ja jamssi(?)-sieniannos olivat erinomaisia ja pursuivat makuja. Päärynäsinappikastike oli todella mielenkiintoinen ja monivivahteinen.
Juuressipseistä päällimmäisessä (valkoinen kuivatulla kasvikoristeella) oli oikein hienostunut maku. Retiisiannos oli mieto ja mitäänsanomaton.
Kolmas tarjoilu, jossa yhdistettynä ruokalajit Dammi (alku/väliruoka nro. 2) ja Seongso (nuudeli-väliruoka).
1 Beoseot jaepi deulggatang - perillansiemenkeitto sienillä. Keitossa oli myös jotain viljaa, veikkaisin hirssiä.
2 Wooung jjim - Haudutettua takiaista (?) soijakastikkeessa
3 Deodeok muchim - deodeok-juurta männynsiemenkastikkeessa
4 Erilaisia korealaisia suolaisia pannukakkuja
5 ❤Neungi beoseot gangjung - uppopaistettua Neungi-sientä gochujang-kastikkeessa.
6 Yeongeunchojeolim - pikkelöityä lootuksenjuurta hapanimeläkastikkeessa
7 ❤Sancho-dubuseon - grillattua tofua ja pikkelöityjä prickly ash -marjoja
8 Temple mandu - temppelityyliin valmistettu dumpling kasvistäytteellä
9 ❤Pyogobeoseot-naengmyeon - kylmiä nuudeleita shiitakesieni-päärynäkastikkeella
.
Kommentit:
Tämä setti oli ihan mieletön (ja harmi tosiaan että se jouduttiin tuomaan eteeni kerralla), sisältäen laajan kirjon hyvin erilaisia makuja, tekstuureita ja lämpötiloja.
Annokset numero 5 ja 7, paistettu sieni ja grillattu tofu, kuuluvat parhaimpiin missään ravintolassa maistamiini ruokiin. Todella persoonallisen, mielenkiintoisen ja vivahteikkaan makuisia jännillä koostumuksilla. Meillä ei varmaan Suomessa näin kiinteitä sieniä kasvakaan, Neungi on purutuntumaltaan ja napakkuudeltaan melkein kuin lihaa. Kevyesti makeantulinen, rapea Neungi-annos menee ravintolakokemusten historiaani ihan killeri-annoksena, todella herkullinen ja aivan erilainen sieniruoka mitä olen missään syönyt. Tällaisia ruokakokemuksia rakastan :)
Tofu-annosta maustaneet luonteikkaat prickly ash -marjat, kuin pieniä pippureita, olivat täydellinen silaus suussasulavalle tofukuutiolle. Nuudeliannoksessakin oli todella hyviä makuja, päärynäinen kastike oli veikeä seuralainen nuudeleille.
Pannukakut olivat tämän satsin pettymys, niissä maistui mielestäni todella vahvasti halpa paistorasva ja mieleen tuli joku Mäkkärin moneen kertaan käytetty rasvaseos. Tietenkään sen ei pitäisi olla mahdollista tämän tason ravintolassa, mutta yhtä kaikki maku välittyi minulle sellaisena.
Voitte uskoa että olin tämän tarjottimellisen jälkeen aivan täynnä ja kiireessä syömisen takia oli jo melkein huono olo. Vatsassa tuntui ikävä möykky joka kerjäsi rauhaa päästä sulamaan.
Kuitenkin, kohta huoneen ovi avautui ja sisään tuotiin neljäs tarjottimellinen...
Meinasin päästää parahduksen, en meinannut uskoa silmiäni kun vasta nyt oli vuorossa:
eli pääruoka, temppeli-cuisinessa lääkinnällinen ateria
Mielenkiintoisesti, pääruoka oli kooltaan väliruokia pienempi. (No onneksi, minun tapauksessani..!)
Tältä tarjottimelta en pystynyt kuin vähän maistelemaan vatsan ollessa niin täysi. Pääruokana oli riisiä pienillä lisukkeilla.
Yeonip-bap - lootuslehden sisällä höyrytettyä riisiä
Doenjang-jjigae - soijapaputahnakeitto
Kahta erilaista temppeli-tyyliin valmistettua kimchiä (kimchi: fermentoitu kasvislisuke, valmistetaan yleensä kaalista tai retiisistä mutta voi lopulta olla melkein mistä tahansa kasviksesta).
Kahta erilaista namul muchimia (kauden kasviksia)
Kahta erilaista jangajjia (pikkelöityä kasvista)
Kommentit:
Pääruoka oli ruokalajeista miedoin ja vähämakuisin. Lootukseen kääritty riisi oli kaunis katsella mutta makua siinä ei ollut, vaikka tarjoilija korosti kuinka lootus tuo riisiin hienostuneen makuvivahteen. Maistoin matkan aikana huomattavasti maukkaampia riisejä katuruokapaikoissa tai perinteisissä superhalvoissa arkiruokaa tarjoavissa noutopöydissä.
Keitossa oli mielenkiintoisia, joskin hyvin mietoja nyansseja juurevan multaisella vivahteella. Kasvislisukkeet olivat vailla syvempää persoonallisuutta poislukien yksi kippo jossa aistin jännää eukalyptysmaista aromaattisuutta.
Ihan hyväkin kyllä että miedoin ja vähäeleisin ruoka tarjoiltiin viimeisenä, olisi kyllä harmittanut jos esimerkiksi Neungi-sieni olisi tuotu pöytään vasta tässä vaiheessa ja vatsa kipristellyt täyteyttään.
Mutta eihän menu vielä tähän päättynyt...
Totta kai vuorossa oli vielä jälkiruoka. Buddhalle kiitos että se oli pieni ^_^
Hongsi-gureum - pehmeää persimonia jamssi- ja päärynävaahdolla
Doraji jeonggwak - hunajaan säilöttyä Balloon-kukan juurta
.
Kommentit:
Sain kuulla tarjoilijalta, että temppeliruoassa ei käytetä lisättyä sokeria vaan jälkiruoissakin suositaan luontaista makeutta. Ei-makean ystävälle jälkiruoka olikin oikein hyvä! Persimoni-vaahto-annos oli ihastuttavan raikas ja Balloon-kukan (?) hunajaan säilötty juuri maistui pehmeältä, miedolta marmeladilta.
Nam!
.
Koko tämä maraton maksoi 65 000 wonia eli 49 euroa. Ei todellakaan paha hinta Michelin-tason ruoasta. Yksi asia aiheutti erityistä hämmästystä: ruokajuomaksi oli tarjolla vain yksi (!) mukillinen lämmintä teetä, eikä sitä tuotu tai tarjottu lisää tarjoiluhenkilökunnan toimesta ennenkuin itse huomautin asiasta. Ehkä tämä on joku temppeliruokailuun niinikään kuuluva asia, ruoan kanssa ei kenties kuulu juoda paljon nestettä..? Tee sopi maultaan kuitenkin oikein hyvin ruokien kaveriksi.
Alkoholi ei luonnollisestikaan kuulu temppeliruokaan, mutta Balwoo Gonyangilla on tarjota viiniä niille seurueille jotka ehdottomasti sitä ruokansa kanssa haluavat. Minä en halunnut.
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kokemus, ja menu kattoi mukavasti useita korealaiseen keittiöön kuuluvia klassisia elementtejä kuten gochujang-kastiketta, kimchiä, perillan lehtiä, soijapaputahnaa ja suolaisia pannukakkuja - temppelityyliin erittäin hienovaraisesti maustettuina versioina korealaiseen kotiruokaan verrattuna.
En vielä päästä teitä näpeistäni mitä korealaiseen ruokaan tulee, sillä jossain vaiheessa kasaan myös yleisemmän raportin safkarajoitteisen reissaajan yllättävän onnistuneeksi kääntyneestä ruokamatkasta ^_^ Mutta en vyörytä sitä tähän heti perään, chill. :) Välissä ehditään käydä syömässä Kreikassakin :)
Kävimme eilen miehen kanssa syömässä Maarianhaminan tämän hetken kenties suosituimmassa kesäravintolassa. Paikka ei päässyt mukaan viime kesänä kirjoittamaani Maarianhaminan ravintolaoppaaseen, sillä juttua kirjoittaessani ravintolaa oltiin vielä rakentamassa ja se avautui heinäkuussa 2016.
Brasserie Ångbåtsbrygganilla on vasta kaksi sesonkia takanaan mutta se on jo vakiinnuttanut paikkansa itäsataman suosituimpana ravintolana.
Brasserie Ångbåtsbryggan on erikoistunut kala- ja äyriäisruokiin, ja juuri tällainen paikka Ahvenanmaalta on puuttunut.
Olen viime kesästä saakka odottanut tilaisuutta päästä maistamaan heidän äyriäisvatiaan, eivätkä työkaverini vuolaat "Siellä on niiiin hyvää ruokaa, me käydään siellä koko ajan..!" -kehut ole ainakaan heikentäneet odotuksiani.
Nyt kun mieheni on täällä vierailulla ja hänenkin teki sopivasti mieli saksiniekkoja (tämän lihaistakin lihaisamman meaty-miehen seafood-fiilis iskee aika harvoin...), varasin pöydän Brasserieen.
Brasserie sijaitsee Maarianhaminan itäisessä vierasvenesatamassa ja on osa Ångbåtsbryggan-kokonaisuutta johon kuuluu myös suosittu Seikkailugolfrata ja sen yhteydessä niinikään suosittu pikaruokapaikka Bryggan.
(Tosin Brygganin kasvisruoka-annos on jäänyt historiaan ehkä mauttomimpana ravintolaruoka-annoksena mitä olen kuunaan maistanut...)
Brasserie on tunnelmaltaan ja miljööltään samalla rento mutta tyylikäs ja sijoittuu "fiiniysakselilla" samalle linjalle Indigon yläkerran bistron kanssa.
Maarianhaminasta löytyy mielestäni liikaa tavallisia ravintoloita vailla erityistä elämyksellisyyttä, hyvänä esimerkkinä hotellien lukuisat ravintolat ja yksinkertaiset lounasravintolat, siksi Brasserien kaltaiset uudet tulokkaat ilahduttavat erityisesti.
Indigo ja Nautical ovat hyviä paikkoja mutta aina ei tee mieli mennä fine dining -konseptin paikkaan. Dinosin välitön rock meets Rosso -tyylikään ei iske kaikkiin. Välimallin tyylikkäitä ravintoloita kaivataan, joten ei ihme että Brasseriesta tuli välittömästi supersuosittu.
Brasseriessa on myös viihtyisä baarinurkkaus.
Viikonloppuiltaisin ravintolassa on kello 22:n jälkeen elävää musiikkia ja jalalla laitetaan koreasti. Brasserie on siis oikeastaan kuin kesäinen versio Indigon yläkerran bistro-konseptista (jossa myös yhdistyy ruoka, baari, musiikki ja joraus) laajemmalla ruokalistalla.
Söin alkuruoaksi parsaa kera paahdetun hasselpähkinän. Mums.
Ja sitten the main event: äyriäislautanen.
Lautasella on katkarapuja savustettuna ja naturel, merirapuja, sinisimpukoita ja hummeria kera sitruunan ja aiolin, kuten asiaan kuuluu. :)
Vati ei ollut kooltaan ja merenelävien laajuudeltaan ihan yhtä mieletön kuin Siljan Happy Lobsterissa, jossa olen syönyt Suomen parhaat mereneläväannokset, mutta maultaan erinomainen. Kuka muuten muistaa tämän nolon välikohtauksen Happy Lobsterissa...? Vieläkin nousee karvat pystyyn kun muistelee tuota. Missä ovat ihmisten tavat....
Nuorempana en olisi voinut kuvitellakaan syöväni äyriäisiä.... en kerta kaikkiaan :D Ja nyt ne kuuluvat suurimpiin herkkuruokiini :) Mutta laatu vaihtelee ja välillä saa pettyäkin. Ero "tavis"katkaravun ja hyvän katkaravun välillä on valtava. Olen joskus saanut Kreikassakin ihan kumisiksi kypsennettyjä simpukoita ja sitkeitä katkarapuja.
Kun löytää ne parhaat paikat, kuten Happy Lobster, niihin haluaa aina palata. Brasserie Ångbåtsbryggan liitynee joukkoon. Ruoan laatu vakuutti, kaikki ravut ja simpukat olivat tuoreen makuisia ja täydelliseen koostumukseen kypsennettyjä. Ensimmäistä kertaa jopa hummeri maistui. (Myönnän, että en ole koskaan ymmärtänyt miksi hummeri on niin kallista ja miksi sitä pidetään niin erityisenä herkkuna....)
Äyriäisvadin sosiaalinen huono puoli on rajoittunut näköyhteys pöydän toisella puolella istuvaan kumppaniin.
Toisaalta; sehän voi olla jonkun tilanteessa hyväkin puoli; jos on vaikka menossa treffeille eikä ole ihan varma riittääkö kumppanin kanssa juttua... ^_^ :D Voi luontevasti kätkeytyä rapuvadin taakse.
Äyriäisten seuraksi suositeltu Chablis osui täydellisesti myös minun vaativaan valkkarimakuuni.
(Punkut ovat helpompia, valkkareissa sattuu useammin pettymyksiä...)
Brasserien palvelu oli ihan hyvää, mutta vähän noottia siitä että kuorilautasta ei tultu vaihtamaan koko ruokailun aikana. Loppuillasta se oli niin täynnä että kuoria tippui pöydällekin.
Jaksoimme syödä koko äyriäisvadin, ja tilaa jäi allekirjoittaneen masuun vielä juustoillekin.
Juustolautasen sopiva koko miellytti tätä suursyömäriä, ja jaettavaksi tästä ei kyllä olisi ollutkaan. :) Ihan hyvä siis että mies oli kahvi & calvados -linjalla.
Palveluun liittyen olisin toivonut, että paikalliset juustot olisi esitelty, sekin kuuluu mielestäni asiaan. Kolme juustoa olivat mukavasti eri vahvuisia ja koostumuksellisia. Juustojen seurana oli siemennäkkäriä, crostinia ja kahta eri hilloa.
Äyriäisvatiannoksessa on muuten vielä tämä mainio etu (ainakin minusta se on kiva juttu): koska rapujen availu ja syöminen on hidasta puuhaa, kestää illallinen pitkään :) Pitkät, rennot ruokailuhetket ovat parhaita :) Tavalliset alku- ja pääruoka-annokset tulee syötyä hyvinkin nopeasti (kolme ruokalajia menee helposti jopa tunnissa joissain paikoissa...), mutta äyriäisvadin äärellä saa helposti kulumaan pitkän illan. Äyriäisten kanssa ei tarvitse kiirehtiä ruoan lämpötilankaan takia, koska ne syödään jäähtyneinä.
Nytkin istuimme Brasseriessa mukavat kolme tuntia illan pimetessä tunnelmallisesti ikkunoiden takana.
Skål hyvälle ruoalle ja juomalle :)
.
Ensi viikonloppuna on muuten Syödään yhdessä -viikonloppu, oiva tilaisuus kutsua ystävät, kaverit, perheenjäsenet tai vaikka naapurit saman pöydän ääreen :) Ruoka on parasta jaettuna <3
Minulla on yksi hassu "pahe". No ei se nyt mikään pahe tavallaan ole, mutta jossain määrin turha rahanmenokohde. Maksan nimittäin vedestä. Kuplavedestä.
Olen viime vuosina kuin varkain koukuttunut hiilihapotettuun kivennäisveteen. Nuorempana en koskaan juonut "sihinävesiä", helkkari, enhän juonut vettä ylipäänsä muuten kuin salilla käydessä. (Mun ruoka- ja janojuomaa oli maito vuoteen 2011 saakka.) En oikein ole liiemmin ollut limppari-ihmisiäkään, meillä juotiin kotona limua vain juhlapäivinä ja lauantai-iltaisin saunan jälkeen.
Sittemmin olen tottunut ja tykästynytkin aika ajoin juomaan light-colaa kiitos Pepsimax-riippuvaisen mieheni, mutta jos mieheni ei ole kotona (ja kaappi täten limsasta tyhjä), harvoin haen kaupasta erikseen Pepsiä.
Sen sijaan kivennäisvettä. Siihen mä olen koukuttunut ihan huomaamattani, enkä edes tiedä mistä tai milloin tarkalleen se alkoi.
Tiedän vain, että viimeiset pari vuotta olen säännöllisesti kantanut kaupasta kotiin kasseittain kuplavettä. Se ei saa päästä loppumaan. Jano ei meinaa aina edes sammua tavallisella raanavedellä. Tunteen täytyy tietysti olla psykologinen mutta yhtä kaikki siellä se on, ja raikas kivennäisvesilasillinen poistaa janon paljon hanavettä tehokkaammin.
Kai avainsana on juuri tuo raikkaus... Jonka muodostavat niin kuplat kuin kivennäisaineet yhdessä. Pitkään ajattelin, että eiväthän mineraalit kai itsessään niin paljon maistu, mutta on niissä selkeä maku sillä pelkkä hiilihapotettu lähdevesi ei maistu oikein miltään. Kuplat yksinään eivät tee "sitä juttua", mineraalit ovat yhtä tärkeä tekijä.
Useimmiten juon maustamatonta kivennäisvettä, mutta välillä tulee hirveä himo sitruunan, karpalon tai vihreän omenan makuiseen veteen. Tänä kesänä olen huomannut alkaneeni tarttua kaupassa useammin Vichyyn kuin matalahiilihapollisempaan kivennäisveteen, ilmeisesti sen voimakkaampi kuplivuus on alkanut nyt viehättää.
Joku ehdottaisi varmasti hiilihapotuslaitteen hankkimista kotiin niin kuplaveden kulutuksesta tulisi edullisempaa, mutta en tiedä, minusta tuollainen "soda streamer" -vesi ei vain maistu samalle (lue: yhtä hyvälle) kuin valmis kivennäisvesi.
Onko hiilihapotuslaitteiden juomatiivisteiden mauissa ylipäänsä olemassa "kivennäisveden" makua..?
Joo, onhan tämä aika hullu rahanmenokohde. Maksaa nyt vedestä kun sitä saa raanastakin (juomaveden osuus talouksien vesilaskuissa taitaa olla mitättömän pieni... ;)).
Toisaalta, joku toinen ostaa saman verran limpparia tai tuoremehua. Tai maitoa. Samahan se lopulta on mihin raha menee, jos kohde on itselle mieluisa (eikä vahingoita muita ^_^).
Pari sitruunalohkoa ja jääpalat upgreidaavat vissyn aurinkoisen päivän kesäparvekejuomaksi :)
Mä muuten käytän kivennäisvettä ja etenkin vissyä myös "lantraamaan" siidereitä...! :D
Light-siidereissä, joita sokeria välttelevänä juon, on hieman tympeä keinotekoisten aromien ja makeutusaineiden maku. (Hmm, niin on kyllä varmaan niissä sokerillisissakin, nyt kun mietin... Ainakin näissä kaupallisissa ei-aidoissa siidereissä tyyliä Golden Cap ja Rekorderlig...) Tuunaan siiderijuomasta vähemmän keinotekoisen makuisen (ja samalla myös vähemmän alkoholipitoisen) miksaamalla siihen Vichyä ja tuoreesta sitruunasta ja/tai limestä puristettua mehua. Nam!
(...miksi mä sitten juon siideriä jos se kerran maistuu tympeälle? No kun se on kuitenkin tosi kiva saunajuoma, ja mökillä grillatessa menee mukavasti soijanakkien kylkeen ruokajuomana ^_^)
Kuka muu tunnustaa juovansa mieluummin kivennäis- tai hiilihapotettua kuin tavallista vettä? Joku muukin koukussa kupliin? ^_^
