Valmista kastike ja mausteseos. Sekoita yhteen porkkanat, kikherneet, minttu, persilja ja kastike. Asettele tarjoiluvadille (tai vihreän salaattipedin päälle), murustele päälle feta ja mausteseos. Nauti!
Kuten kerroin aiemmin, kävin Soulissa syömässä Michelin-tähdellä palkitussa vegaaniruokaravintolassa. Kyseessä on buddhalaista temppeliruokaa tarjoava Balwoo Gongyang.
Mitä on temppeliruoka? Se on Korean buddhalaisuudessa käytetty ilmaisu munkkien syömälle kasvisruoalle. Temppeliruoalle on ominaista vegaanius sekä tiettyjen ruoka-aineiden kuten sipulikasvien (sipuli, valkosipuli, ruohosipuli jne) puuttuminen.
Balwoo Gongyang -ravintolaa ylläpitävät Soulin Jogye-temppelin munkit ja se sijaitsee Insa-dongin kaupunginosassa Jogye-temppeliä vastapäätä.
Insa-dongista tulikin lempikaupunginosani Soulissa - kiitos munkkien ruokavalion, alueella on kaupungin tihein kasvisruokaravintolakeskittymä. :)
Balwoo Gongyang on niin suosittu että illalliselle tulee varata pöytä mielellään vähintään viikkoa aiemmin. Minä olin varauksineni liikkeellä myöhässä, eikä minulle meinattu ensin löytää pöytää ollenkaan.
Balwoossa on tavanomaisista ravintoloista poikkeava pöytäjärjestely; yhtenäisen ravintolatilan sijaan pöydät ovat pienissä, erillisissä huoneissa (kukin oman ovensa takana) ja niihin mahtuu 4-12 henkeä.
Yhden hengen seurueena minun tuli varata koko neljän hengen huone itselleni, ja ainoa jäljellä oleva vapaa aika tämän koon huoneeseen Soul-viikollani oli vain 90 minuuttia. Koska en halunnut menettää tilaisuutta päästä osaksi näin erityistä kasvisruokaelämystä, varasin tarjotun ajan tiedostaen, että se on aivan liian lyhyt aika pitkän maistelumenun nautiskeluun. Se sitten vähän kostautui ja verotti ruokailuelämystä, mutta sille ei voinut mitään.
Maistelumenuja on pituudeltaan kolme, joista valitsin keskimmäisen nimeltään Maeum, Awareness Of Mind.
Kolmanteen tulee varata koko ilta eli siihen minulla ei olisi ollut mahdollisuutta - enkä kyllä usko että vatsaakaan, keskimmäisen menun massiivisuuden todettuani ^_^
Ruokailutila oli yksinkertainen ja sanalla sanoen jopa karu. Tunnelmallisuutta tässä pienen luokkahuoneen mieleen tuovassa "kopperossa" ei ollut, mutta toisaalta, se on varmastikin linjassa buddhalaisuuden periaatteiden kanssa. Ruokailutilanne ei ole nautiskelutilanne - mikä toisaalta on jonkin asteisessa ristiriidassa ravintolakonseptin kanssa.
Seinällä oli pointtia alleviivaamassa teksti;
"Where has this food come from?
I am ashamed to be eating it.
I will take it as medicine to get rid of greed in my mind
and to keep my physical being in order to achieve enlightenment".
Että hyvää ruokahalua vain syyllisyyden tunteiden keskelle :)
.
Sitten sitä ruokaa alkoi tulla. Ryppäissä. Koska minulla oli vain 90 minuutin aika, ei menua voitu tarjoilla sen oikean rytmin ja jaottelun mukaisesti (joka näkyy yllä olevassa ruokalistassa). Todella harmi, mutta kuten todettua, mieluummin tällainen versio kuin ei Balwoo Gongyang -kokemusta lainkaan.
Ruoka tuotiin huoneeseen pienillä kärryillä, ja erittäin sujuvaa englantia puhuva nuori miestarjoilija esitteli jokaisen annoksen - tosin hengästyttävällä tahdilla ajan puutteen vuoksi.
Ensimmäinen tarjoilu, jossa yhdistettynä kaksi ruokalajia; Suljuksim (tehtävä kostuttaa suu) ja Juksang (korealainen "puuro", meille enemmänkin keitto. Tyypillinen munkkien aamiainen).
Annokset ylhäältä alas (suosikit sydämellä merkattuna):
❤Gaeul cheaso doobujang - syksyisiä vihanneksia ja fermentoitua soijapaputahnaa
❤Muhwagwa - Omija-marjauutteessa säilöttyä viikunaa
Danhobakjuk - bataattikeitto punaisilla pavuilla
Yeongeon Mulkimchi - vesi-kimchiä lootuksenjuurella
.
Kommentit:
Vihannekset ja viikuna-annos olivat oikein maukkaat, vesikimchi "ihan ok", bataattikeitto lähes mauton, kuin vettä ja bataattia ilman mausteita.
Toinen tarjoilu:
(alkuruoka nro. 1)
Annokset vasemmalta oikealle (minun lautasillani ollut ruoka tuntui eroavan jonkun verran menun virallisista kuvauksista):
Neutari beoseot muchae muchim - viipaloitua retiisiä ja osterivinokasta kolme vuotta kypsyneellä gochujang-kastikkeella.
❤Gaeul chaeso geojachae - "stir-fried" (wokattuja?) syysvihanneksia aasialaisella päärynäsinappikastikkeella. Minun kasvikseni eivät olleet paistettuja vaan raakoja, annos oli kuin salaatti.
Bugak - temppelityyliin valmistettuja juuressipsejä
❤Saenma doenjang chamkkae muchim - korealaista jamssia soijapaputahnalla ja seesaminsiemenillä. Minun annoksessani oli myös sientä.
.
Kommentit:
Syysvihannessalaatti ja jamssi(?)-sieniannos olivat erinomaisia ja pursuivat makuja. Päärynäsinappikastike oli todella mielenkiintoinen ja monivivahteinen.
Juuressipseistä päällimmäisessä (valkoinen kuivatulla kasvikoristeella) oli oikein hienostunut maku. Retiisiannos oli mieto ja mitäänsanomaton.
Kolmas tarjoilu, jossa yhdistettynä ruokalajit Dammi (alku/väliruoka nro. 2) ja Seongso (nuudeli-väliruoka).
1 Beoseot jaepi deulggatang - perillansiemenkeitto sienillä. Keitossa oli myös jotain viljaa, veikkaisin hirssiä.
2 Wooung jjim - Haudutettua takiaista (?) soijakastikkeessa
3 Deodeok muchim - deodeok-juurta männynsiemenkastikkeessa
4 Erilaisia korealaisia suolaisia pannukakkuja
5 ❤Neungi beoseot gangjung - uppopaistettua Neungi-sientä gochujang-kastikkeessa.
6 Yeongeunchojeolim - pikkelöityä lootuksenjuurta hapanimeläkastikkeessa
7 ❤Sancho-dubuseon - grillattua tofua ja pikkelöityjä prickly ash -marjoja
8 Temple mandu - temppelityyliin valmistettu dumpling kasvistäytteellä
9 ❤Pyogobeoseot-naengmyeon - kylmiä nuudeleita shiitakesieni-päärynäkastikkeella
.
Kommentit:
Tämä setti oli ihan mieletön (ja harmi tosiaan että se jouduttiin tuomaan eteeni kerralla), sisältäen laajan kirjon hyvin erilaisia makuja, tekstuureita ja lämpötiloja.
Annokset numero 5 ja 7, paistettu sieni ja grillattu tofu, kuuluvat parhaimpiin missään ravintolassa maistamiini ruokiin. Todella persoonallisen, mielenkiintoisen ja vivahteikkaan makuisia jännillä koostumuksilla. Meillä ei varmaan Suomessa näin kiinteitä sieniä kasvakaan, Neungi on purutuntumaltaan ja napakkuudeltaan melkein kuin lihaa. Kevyesti makeantulinen, rapea Neungi-annos menee ravintolakokemusten historiaani ihan killeri-annoksena, todella herkullinen ja aivan erilainen sieniruoka mitä olen missään syönyt. Tällaisia ruokakokemuksia rakastan :)
Tofu-annosta maustaneet luonteikkaat prickly ash -marjat, kuin pieniä pippureita, olivat täydellinen silaus suussasulavalle tofukuutiolle. Nuudeliannoksessakin oli todella hyviä makuja, päärynäinen kastike oli veikeä seuralainen nuudeleille.
Pannukakut olivat tämän satsin pettymys, niissä maistui mielestäni todella vahvasti halpa paistorasva ja mieleen tuli joku Mäkkärin moneen kertaan käytetty rasvaseos. Tietenkään sen ei pitäisi olla mahdollista tämän tason ravintolassa, mutta yhtä kaikki maku välittyi minulle sellaisena.
Voitte uskoa että olin tämän tarjottimellisen jälkeen aivan täynnä ja kiireessä syömisen takia oli jo melkein huono olo. Vatsassa tuntui ikävä möykky joka kerjäsi rauhaa päästä sulamaan.
Kuitenkin, kohta huoneen ovi avautui ja sisään tuotiin neljäs tarjottimellinen...
Meinasin päästää parahduksen, en meinannut uskoa silmiäni kun vasta nyt oli vuorossa:
eli pääruoka, temppeli-cuisinessa lääkinnällinen ateria
Mielenkiintoisesti, pääruoka oli kooltaan väliruokia pienempi. (No onneksi, minun tapauksessani..!)
Tältä tarjottimelta en pystynyt kuin vähän maistelemaan vatsan ollessa niin täysi. Pääruokana oli riisiä pienillä lisukkeilla.
Yeonip-bap - lootuslehden sisällä höyrytettyä riisiä
Doenjang-jjigae - soijapaputahnakeitto
Kahta erilaista temppeli-tyyliin valmistettua kimchiä (kimchi: fermentoitu kasvislisuke, valmistetaan yleensä kaalista tai retiisistä mutta voi lopulta olla melkein mistä tahansa kasviksesta).
Kahta erilaista namul muchimia (kauden kasviksia)
Kahta erilaista jangajjia (pikkelöityä kasvista)
Kommentit:
Pääruoka oli ruokalajeista miedoin ja vähämakuisin. Lootukseen kääritty riisi oli kaunis katsella mutta makua siinä ei ollut, vaikka tarjoilija korosti kuinka lootus tuo riisiin hienostuneen makuvivahteen. Maistoin matkan aikana huomattavasti maukkaampia riisejä katuruokapaikoissa tai perinteisissä superhalvoissa arkiruokaa tarjoavissa noutopöydissä.
Keitossa oli mielenkiintoisia, joskin hyvin mietoja nyansseja juurevan multaisella vivahteella. Kasvislisukkeet olivat vailla syvempää persoonallisuutta poislukien yksi kippo jossa aistin jännää eukalyptysmaista aromaattisuutta.
Ihan hyväkin kyllä että miedoin ja vähäeleisin ruoka tarjoiltiin viimeisenä, olisi kyllä harmittanut jos esimerkiksi Neungi-sieni olisi tuotu pöytään vasta tässä vaiheessa ja vatsa kipristellyt täyteyttään.
Mutta eihän menu vielä tähän päättynyt...
Totta kai vuorossa oli vielä jälkiruoka. Buddhalle kiitos että se oli pieni ^_^
Hongsi-gureum - pehmeää persimonia jamssi- ja päärynävaahdolla
Doraji jeonggwak - hunajaan säilöttyä Balloon-kukan juurta
.
Kommentit:
Sain kuulla tarjoilijalta, että temppeliruoassa ei käytetä lisättyä sokeria vaan jälkiruoissakin suositaan luontaista makeutta. Ei-makean ystävälle jälkiruoka olikin oikein hyvä! Persimoni-vaahto-annos oli ihastuttavan raikas ja Balloon-kukan (?) hunajaan säilötty juuri maistui pehmeältä, miedolta marmeladilta.
Nam!
.
Koko tämä maraton maksoi 65 000 wonia eli 49 euroa. Ei todellakaan paha hinta Michelin-tason ruoasta. Yksi asia aiheutti erityistä hämmästystä: ruokajuomaksi oli tarjolla vain yksi (!) mukillinen lämmintä teetä, eikä sitä tuotu tai tarjottu lisää tarjoiluhenkilökunnan toimesta ennenkuin itse huomautin asiasta. Ehkä tämä on joku temppeliruokailuun niinikään kuuluva asia, ruoan kanssa ei kenties kuulu juoda paljon nestettä..? Tee sopi maultaan kuitenkin oikein hyvin ruokien kaveriksi.
Alkoholi ei luonnollisestikaan kuulu temppeliruokaan, mutta Balwoo Gonyangilla on tarjota viiniä niille seurueille jotka ehdottomasti sitä ruokansa kanssa haluavat. Minä en halunnut.
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kokemus, ja menu kattoi mukavasti useita korealaiseen keittiöön kuuluvia klassisia elementtejä kuten gochujang-kastiketta, kimchiä, perillan lehtiä, soijapaputahnaa ja suolaisia pannukakkuja - temppelityyliin erittäin hienovaraisesti maustettuina versioina korealaiseen kotiruokaan verrattuna.
En vielä päästä teitä näpeistäni mitä korealaiseen ruokaan tulee, sillä jossain vaiheessa kasaan myös yleisemmän raportin safkarajoitteisen reissaajan yllättävän onnistuneeksi kääntyneestä ruokamatkasta ^_^ Mutta en vyörytä sitä tähän heti perään, chill. :) Välissä ehditään käydä syömässä Kreikassakin :)
Kävimme eilen miehen kanssa syömässä Maarianhaminan tämän hetken kenties suosituimmassa kesäravintolassa. Paikka ei päässyt mukaan viime kesänä kirjoittamaani Maarianhaminan ravintolaoppaaseen, sillä juttua kirjoittaessani ravintolaa oltiin vielä rakentamassa ja se avautui heinäkuussa 2016.
Brasserie Ångbåtsbrygganilla on vasta kaksi sesonkia takanaan mutta se on jo vakiinnuttanut paikkansa itäsataman suosituimpana ravintolana.
Brasserie Ångbåtsbryggan on erikoistunut kala- ja äyriäisruokiin, ja juuri tällainen paikka Ahvenanmaalta on puuttunut.
Olen viime kesästä saakka odottanut tilaisuutta päästä maistamaan heidän äyriäisvatiaan, eivätkä työkaverini vuolaat "Siellä on niiiin hyvää ruokaa, me käydään siellä koko ajan..!" -kehut ole ainakaan heikentäneet odotuksiani.
Nyt kun mieheni on täällä vierailulla ja hänenkin teki sopivasti mieli saksiniekkoja (tämän lihaistakin lihaisamman meaty-miehen seafood-fiilis iskee aika harvoin...), varasin pöydän Brasserieen.
Brasserie sijaitsee Maarianhaminan itäisessä vierasvenesatamassa ja on osa Ångbåtsbryggan-kokonaisuutta johon kuuluu myös suosittu Seikkailugolfrata ja sen yhteydessä niinikään suosittu pikaruokapaikka Bryggan.
(Tosin Brygganin kasvisruoka-annos on jäänyt historiaan ehkä mauttomimpana ravintolaruoka-annoksena mitä olen kuunaan maistanut...)
Brasserie on tunnelmaltaan ja miljööltään samalla rento mutta tyylikäs ja sijoittuu "fiiniysakselilla" samalle linjalle Indigon yläkerran bistron kanssa.
Maarianhaminasta löytyy mielestäni liikaa tavallisia ravintoloita vailla erityistä elämyksellisyyttä, hyvänä esimerkkinä hotellien lukuisat ravintolat ja yksinkertaiset lounasravintolat, siksi Brasserien kaltaiset uudet tulokkaat ilahduttavat erityisesti.
Indigo ja Nautical ovat hyviä paikkoja mutta aina ei tee mieli mennä fine dining -konseptin paikkaan. Dinosin välitön rock meets Rosso -tyylikään ei iske kaikkiin. Välimallin tyylikkäitä ravintoloita kaivataan, joten ei ihme että Brasseriesta tuli välittömästi supersuosittu.
Brasseriessa on myös viihtyisä baarinurkkaus.
Viikonloppuiltaisin ravintolassa on kello 22:n jälkeen elävää musiikkia ja jalalla laitetaan koreasti. Brasserie on siis oikeastaan kuin kesäinen versio Indigon yläkerran bistro-konseptista (jossa myös yhdistyy ruoka, baari, musiikki ja joraus) laajemmalla ruokalistalla.
Söin alkuruoaksi parsaa kera paahdetun hasselpähkinän. Mums.
Ja sitten the main event: äyriäislautanen.
Lautasella on katkarapuja savustettuna ja naturel, merirapuja, sinisimpukoita ja hummeria kera sitruunan ja aiolin, kuten asiaan kuuluu. :)
Vati ei ollut kooltaan ja merenelävien laajuudeltaan ihan yhtä mieletön kuin Siljan Happy Lobsterissa, jossa olen syönyt Suomen parhaat mereneläväannokset, mutta maultaan erinomainen. Kuka muuten muistaa tämän nolon välikohtauksen Happy Lobsterissa...? Vieläkin nousee karvat pystyyn kun muistelee tuota. Missä ovat ihmisten tavat....
Nuorempana en olisi voinut kuvitellakaan syöväni äyriäisiä.... en kerta kaikkiaan :D Ja nyt ne kuuluvat suurimpiin herkkuruokiini :) Mutta laatu vaihtelee ja välillä saa pettyäkin. Ero "tavis"katkaravun ja hyvän katkaravun välillä on valtava. Olen joskus saanut Kreikassakin ihan kumisiksi kypsennettyjä simpukoita ja sitkeitä katkarapuja.
Kun löytää ne parhaat paikat, kuten Happy Lobster, niihin haluaa aina palata. Brasserie Ångbåtsbryggan liitynee joukkoon. Ruoan laatu vakuutti, kaikki ravut ja simpukat olivat tuoreen makuisia ja täydelliseen koostumukseen kypsennettyjä. Ensimmäistä kertaa jopa hummeri maistui. (Myönnän, että en ole koskaan ymmärtänyt miksi hummeri on niin kallista ja miksi sitä pidetään niin erityisenä herkkuna....)
Äyriäisvadin sosiaalinen huono puoli on rajoittunut näköyhteys pöydän toisella puolella istuvaan kumppaniin.
Toisaalta; sehän voi olla jonkun tilanteessa hyväkin puoli; jos on vaikka menossa treffeille eikä ole ihan varma riittääkö kumppanin kanssa juttua... ^_^ :D Voi luontevasti kätkeytyä rapuvadin taakse.
Äyriäisten seuraksi suositeltu Chablis osui täydellisesti myös minun vaativaan valkkarimakuuni.
(Punkut ovat helpompia, valkkareissa sattuu useammin pettymyksiä...)
Brasserien palvelu oli ihan hyvää, mutta vähän noottia siitä että kuorilautasta ei tultu vaihtamaan koko ruokailun aikana. Loppuillasta se oli niin täynnä että kuoria tippui pöydällekin.
Jaksoimme syödä koko äyriäisvadin, ja tilaa jäi allekirjoittaneen masuun vielä juustoillekin.
Juustolautasen sopiva koko miellytti tätä suursyömäriä, ja jaettavaksi tästä ei kyllä olisi ollutkaan. :) Ihan hyvä siis että mies oli kahvi & calvados -linjalla.
Palveluun liittyen olisin toivonut, että paikalliset juustot olisi esitelty, sekin kuuluu mielestäni asiaan. Kolme juustoa olivat mukavasti eri vahvuisia ja koostumuksellisia. Juustojen seurana oli siemennäkkäriä, crostinia ja kahta eri hilloa.
Äyriäisvatiannoksessa on muuten vielä tämä mainio etu (ainakin minusta se on kiva juttu): koska rapujen availu ja syöminen on hidasta puuhaa, kestää illallinen pitkään :) Pitkät, rennot ruokailuhetket ovat parhaita :) Tavalliset alku- ja pääruoka-annokset tulee syötyä hyvinkin nopeasti (kolme ruokalajia menee helposti jopa tunnissa joissain paikoissa...), mutta äyriäisvadin äärellä saa helposti kulumaan pitkän illan. Äyriäisten kanssa ei tarvitse kiirehtiä ruoan lämpötilankaan takia, koska ne syödään jäähtyneinä.
Nytkin istuimme Brasseriessa mukavat kolme tuntia illan pimetessä tunnelmallisesti ikkunoiden takana.
Skål hyvälle ruoalle ja juomalle :)
.
Ensi viikonloppuna on muuten Syödään yhdessä -viikonloppu, oiva tilaisuus kutsua ystävät, kaverit, perheenjäsenet tai vaikka naapurit saman pöydän ääreen :) Ruoka on parasta jaettuna <3
Minulla on yksi hassu "pahe". No ei se nyt mikään pahe tavallaan ole, mutta jossain määrin turha rahanmenokohde. Maksan nimittäin vedestä. Kuplavedestä.
Olen viime vuosina kuin varkain koukuttunut hiilihapotettuun kivennäisveteen. Nuorempana en koskaan juonut "sihinävesiä", helkkari, enhän juonut vettä ylipäänsä muuten kuin salilla käydessä. (Mun ruoka- ja janojuomaa oli maito vuoteen 2011 saakka.) En oikein ole liiemmin ollut limppari-ihmisiäkään, meillä juotiin kotona limua vain juhlapäivinä ja lauantai-iltaisin saunan jälkeen.
Sittemmin olen tottunut ja tykästynytkin aika ajoin juomaan light-colaa kiitos Pepsimax-riippuvaisen mieheni, mutta jos mieheni ei ole kotona (ja kaappi täten limsasta tyhjä), harvoin haen kaupasta erikseen Pepsiä.
Sen sijaan kivennäisvettä. Siihen mä olen koukuttunut ihan huomaamattani, enkä edes tiedä mistä tai milloin tarkalleen se alkoi.
Tiedän vain, että viimeiset pari vuotta olen säännöllisesti kantanut kaupasta kotiin kasseittain kuplavettä. Se ei saa päästä loppumaan. Jano ei meinaa aina edes sammua tavallisella raanavedellä. Tunteen täytyy tietysti olla psykologinen mutta yhtä kaikki siellä se on, ja raikas kivennäisvesilasillinen poistaa janon paljon hanavettä tehokkaammin.
Kai avainsana on juuri tuo raikkaus... Jonka muodostavat niin kuplat kuin kivennäisaineet yhdessä. Pitkään ajattelin, että eiväthän mineraalit kai itsessään niin paljon maistu, mutta on niissä selkeä maku sillä pelkkä hiilihapotettu lähdevesi ei maistu oikein miltään. Kuplat yksinään eivät tee "sitä juttua", mineraalit ovat yhtä tärkeä tekijä.
Useimmiten juon maustamatonta kivennäisvettä, mutta välillä tulee hirveä himo sitruunan, karpalon tai vihreän omenan makuiseen veteen. Tänä kesänä olen huomannut alkaneeni tarttua kaupassa useammin Vichyyn kuin matalahiilihapollisempaan kivennäisveteen, ilmeisesti sen voimakkaampi kuplivuus on alkanut nyt viehättää.
Joku ehdottaisi varmasti hiilihapotuslaitteen hankkimista kotiin niin kuplaveden kulutuksesta tulisi edullisempaa, mutta en tiedä, minusta tuollainen "soda streamer" -vesi ei vain maistu samalle (lue: yhtä hyvälle) kuin valmis kivennäisvesi.
Onko hiilihapotuslaitteiden juomatiivisteiden mauissa ylipäänsä olemassa "kivennäisveden" makua..?
Joo, onhan tämä aika hullu rahanmenokohde. Maksaa nyt vedestä kun sitä saa raanastakin (juomaveden osuus talouksien vesilaskuissa taitaa olla mitättömän pieni... ;)).
Toisaalta, joku toinen ostaa saman verran limpparia tai tuoremehua. Tai maitoa. Samahan se lopulta on mihin raha menee, jos kohde on itselle mieluisa (eikä vahingoita muita ^_^).
Pari sitruunalohkoa ja jääpalat upgreidaavat vissyn aurinkoisen päivän kesäparvekejuomaksi :)
Mä muuten käytän kivennäisvettä ja etenkin vissyä myös "lantraamaan" siidereitä...! :D
Light-siidereissä, joita sokeria välttelevänä juon, on hieman tympeä keinotekoisten aromien ja makeutusaineiden maku. (Hmm, niin on kyllä varmaan niissä sokerillisissakin, nyt kun mietin... Ainakin näissä kaupallisissa ei-aidoissa siidereissä tyyliä Golden Cap ja Rekorderlig...) Tuunaan siiderijuomasta vähemmän keinotekoisen makuisen (ja samalla myös vähemmän alkoholipitoisen) miksaamalla siihen Vichyä ja tuoreesta sitruunasta ja/tai limestä puristettua mehua. Nam!
(...miksi mä sitten juon siideriä jos se kerran maistuu tympeälle? No kun se on kuitenkin tosi kiva saunajuoma, ja mökillä grillatessa menee mukavasti soijanakkien kylkeen ruokajuomana ^_^)
Kuka muu tunnustaa juovansa mieluummin kivennäis- tai hiilihapotettua kuin tavallista vettä? Joku muukin koukussa kupliin? ^_^
Lähetän kuvien myötä perjantaiterveiset :)
Tältä näyttää minun herkutteluhetkeni:
Nostan leppoisasti samalla esiin aiheen, joka tuli taas konkreettisesti esiin tänä aamuna.
Kuulun myöhäisen aamiaisen syöjiin ja syön aamupalan kesällä vasta töissä kahdeksan jälkeen (herään kuudelta), koska kotona ennen töihin lähtöä ei ehdi tulla nälkä. Sanni kananmuna- ja salaatti-rasioineen on tuttu näky työpaikalla aamuisin muiden hakiessa kahvia.
"Äter du aldrig något onyttigt?" kysyi yksi työkavereistani kun avasin eväsboksiani. "Etkö koskaan syö mitään epäterveellistä?"
Minua kysymys huvittaa ja se tuo samalla kiinnostavasti esiin ihmisten tietyt peruskäsitykset ravinnosta. Näet jonkun lautasella jatkuvasti kasviksia ja jonkun terveellisenä pidetyn proteiinin lähteen - henkilö siis syö terveellisesti. Aaa, hän on vieläpä luopunut sokerista ja vehnästä, emme näe hänen aamiaiskattauksessaan edes Valion Hedelmäpommia tai paahtoleipää. "Miten syötkin noin terveellisesti?"
Mutta mitä lopulta on terveellinen ruoka? Se on, mahdolliset sairaudet, allergiat ja yliherkkyydet huomioden, mahdollisimman monipuolista, vähän jalostettua ruokaa jossa kaikki alkuperäiset ravintoaineet ovat tallella.
Kasviksia, hedelmiä, lihaa, kalaa, täysjyväviljoja, pähkinöitä, maitotuotteita. Ja kyllä sinne pullaa ja karkkiakin mahtuu, kun mitta on kohtuullisuus. Monipuolisuus, ravintorikkaus ja kohtuullisuus, siinä kolme avainsanaa terveelliseen ruokaan. Mikään ei ole epäterveellistä kohtuudella nautittuna (poislukien nuo yllä mainitut sairauteen tai allergiaan liittyvät tapaukset).
Toki yksilöt tekevät henkilökohtaisia valintoja omaan persoonaansa, arvoihinsa ja elämäntyyliinsä liittyen, eikä ole olemassa yhtä oikeaa, kaikille terveellistä ja "oikeaa" ruokavaliota. Valikoivankin ruokavalion (kasvissyönti, gluteenittomuus, maitotuotteiden välttäminen, hiilihydraattitietoisuus jne) sisällä pätevät nuo yllämainitut kolme avainsanaa. Kun henkilö saa ravintorikasta, mahdollisimman vähän jalostettua, lisäaineetonta ruokaa monipuolisista lähteistä, ollaan terveellisen ravinnon äärellä. Ei se ole sen kummempaa.
Onko minun ruokavalioni sitten erityisen terveellinen?
Mitä vastasin työkaverilleni, Syönkö koskaan mitään epäterveellistä?
"Tykkään viinistä ja juustosta", vastasin. "Ja voin kuluttaa niitä paljonkin".
"Aaaa..."
Kollegan silmiin syttyi ymmärtävä ja jopa helpottunut ilme. (Sanni on sittenkin normaali.)
"Joku pitää rasvaista juustoa epäterveellisenä, minä herkuttelen sillä. Ja selvästi yli kohtuuden." jatkoin.
Jos överikaloreita pidetään epäterveellisenä, on kai ihan sama mistä ne saa. Minä saan varmasti huomattavasti enemmän kaloreita jättijuustolautasistani ja viinilasillisistani kuin joku toinen suklaalevystään. Ravintoaineiden arvotukset ovat hyvin erilaisia. Kuka voi ehdottomana totuutena väittää, että viinilasillinen on terveellisempi ("No sehän sisältää antioksidantteja ja sillai") kuin saman energiamäärän karkkipussi? Ei kukaan. Vaikka viinillä voi olla ravintoainehyötynsä, sen kulutukseen liittyy myös huomattavan vakavia yhteiskunnallisiakin ongelmia joita antioksidanttien edut eivät kumoa.
Ja vaikka juuston voidaan nähdä olevan puhtaampaa ja lisäaineettomampaa kuin karkit, ei juuston sisältämä kova rasva ole jokaiselle lainkaan terveystiketti.
Ei siis ole mitään universaalia määritelmää sille, mitkä ruoka-aineet tai mikä ruokavalio olisi yksiselitteisen terveellinen.
Terveellisyys liittyy itselle sopivaan ruokavalioon, ravintoaineiden määrään ja kohtuullisuuteen. Ei epäterveellisinkään herkku tee mitään pahaa sitä sietävälle henkilölle kohtuudella nautittuna.
Vastaus kysymykseen on kyllä. Välillä minä nautin hyvinkin epäkohtuullisia määriä omia herkkujani. Ne eivät ehkä ole sokeria, perunalastuja tai pullaa, mutta överisti vedettynä eivät varmastikaan sen terveellisempiä.
.
Tätä kirjoittaessani olen syönyt melkein kokonaan kuvan lautasellisen (ainakin 300 grammaa eli yhden normipaketillisen) juustoa. Taidan vielä santsata.
Ihanaa viikonloppua kaikille! Nautiskellaan :) Ja yritetään muistaa kohtuus <3
Ajattelin taas jakaa pari hittireseptiä juhannukselta :)
Toista jo kyseltiinkin Instassa, ja sen olen itse asiassa jakanut blogissa aiemminkin koska kyseessä on yksi kestosuosikkejani. Mutta ainahan tulee uusia lukijoita joten ei varmasti haittaa laittaa lempparireseptejään jakoon uudemmankin kerran. :)
Voisin muutenkin postailla kuvia värikkäästä kasvisruoasta jo pelkäksi omaksi ilokseni mutta ehkä näistä muutkin tykkäävät :)
Olen "erikoistunut" uudelleentulkitsemaan ja välittämään etenkin Pirkan (nykyinen K-Ruoka) ja Alkon mainion Etiketti-lehden reseptejä, ja tämän jussin hitit ovat myöskin niistä peräisin.
Kuten surf'n'-turf-salaatti romesco-kastikkeella, kun tämän alla olevan reseptin kerran löysin ja testasin, olen tehnyt sitä aina uudestaan ja uudestaan. Törkeän hyvän makuinen, toimiva salaatti arkisten perussalaattien yläpuolella. Tutut vieraat ovat aina yhtä innoissaan kun pöytään kannetaan mintun ja paahdetun, makean porkkanan tuoksuinen salaatti :)
Marokkolainen porkkanasalaatti
neljälle hengelle, alkuperäinen resepti Alkon Etiketti-lehti kesä 2015
itse teen tästä aina suuremman satsin ja laitan melkein kilon porkkanoita ja teen useimmiten alle vihreän salaattipedin
300 g porkkanaa (jos mahdollista, mieluiten uuden sadon hoikkia porkkanoita)
1 prk (n. 2 dl) keitettyjä kikherneitä
3 rkl tuoretta minttua hienonnettuna
3 rkl tuoretta (lehti)persiljaa hienonnettuna
200 g fetaa
Paahda porkkanoita 225 asteisessa uunissa kunnes ovat saaneet väriä. Minä käytän tavallisia porkkanoita kalliiden uuden sadon porkkanoiden sijaan ja viipaloin ne pitkittäin ohuiksi viipaleiksi. Anna porkkanoiden jäähtyä.
*
Dukkah-mausteseos:
1 dl kuorellista mantelia rouhittuna
1 rkl seesaminsiemeniä
1 tl korianterinsiemeniä
1 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria (tai muuta kidemäistä makeutusta kuten erytritolia)
Paahda manteleita kuivalla pannulla kunnes saavat vähän väriä. Lisää pannulle seesamin- ja korianterinsiement ja paahda vielä pannun kuumuudesta riippuen noin 30 sekuntia, varoen etteivät siemenet pala. Anna mantelisiemenseoksen jäähtyä ja lisää mausteet.
*
Harissa-sitruunakastike:
0,75 dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
1 rkl juoksevaa hunajaa
0,5 tl suolaa
1 tl harissatahnaa (tai muutama kierros chiliä myllystä)
(1 säilötty pieni sitruuna pilkottuna, esim. Al Fez - minä en ole näitä koskaan löytänyt niin teen kastikkeen ilman, maistuu ilmankin :))
Tämä on siis niin NAM että teidän täytyy vain maistaa tämä..! ^_^
*
Juhannus on minulle oikea salaattien juhla ja kokeilen suosikkivakkarien lisäksi aina myös uutuuksia. Viime vuoden onnistuneita kokeiluja olivat hedelmäisen makeat mansikka-bataatti-salaatti ja kvinoa-persikka-salaatti (kuvissa yllä), tänä vuonna olin vähemmän makealla kaalisalaattilinjalla ja pyöräytin hasselpähkinäisen punakaali-parsakaalisalaatin jogurttikastikkeella ja raikkaan punajuuri-ruusukaali-omenasalaatin limellä ja balsamicolla terästettynä. Nämäkin olivat oikein hyviä, etenkin pähkinäinen punakaaliparsakaali, mutta eivät ihan nousseet kestohitti-gourmet-salaattien kastiin.
*
Juhannuksen toinen hittiresepti, jonka kaikki halusivat itselleen, oli suloinen feta-kasvispiirakka. Reseptin juju ovat söpöt ruusukkeet ja täyteläistä makua tuo erittäin juustoinen, tanakka täyte.
Bongasin reseptin kesän K-Ruoka-lehdestä (joka minulle on aina Ruoka-Pirkka, en ikinä osaa kutsua lehteä muulla nimellä ^_^) ja täältä välitämme kuorossa kiitokset sille kuka ikinä "Pirkassa" on reseptin luonut sillä piirakka vei totisesti kielen mennessään.
Feta-kasvispiirakka
Pohja:
(alkuperäinen resepti K-Ruoasta, itse tein viljattoman version manteli-, kookos- ja soijajauhoilla sekä rukiista makua antavilla Fibrex-hiutaleilla)
1,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
100 g voita
2 rkl vettä
Sekoita keskenään jauhot, suola ja pehmeä voi. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (läpimitta n. 25 cm) pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin 15 minuutiksi. Pistele pohja haarukalla ja esipaista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.
Täyte:
1 (n. 340 g) kesäkurpitsa
300 g porkkanaa
1 pkt (200 g) fetaa
0,5 dl maitoa (minä käytin mantelimaitoa)
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 pussi (150 g) emmental-mozzarellajuustoraastetta
ripaus mustapippuria
Kuori porkkanat ja leikkaa pitkittäin ohuiksi suikaleiksi kuorimaveitsellä. Höylää kesäkurpitsasta juustohöylällä ohuita viipaleita ja halkaise viipaleet pitkittäin kahtia.
Soseuta fetajuusto ja maito sauvasekoittimella tasaiseksi. Sekoita joukkoon valkosipuli, juustoraaste ja pippuri. Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle. Rullaa kasvissuikaleita tiukiksi rulliksi ja paina täytteen päälle pystyyn ruusukkeiksi.
Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Nosta piirakka ylätasolle ja paista vielä 5-10 minuuttia kunnes pinta on saanut väriä (minun uunissani pinta sai värin jo alatasolla ensimmäisen 30 minuutin aikana ja otin piirakan sen jälkeen pois).
*
Yrttiöljy
0,5 dl oliiviöljyä
1 ruukku tuoretta basilikaa
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
ripaus mustapippuria
Valmista yrttiöljy soseuttamalla öljy ja basilikanlehdet sauvasekoittimella, sekoita joukkoon valkosipuli ja pippuri. Valuta öljy piirakan päälle ennen tarjoilua.
Ruoka :) <3
Tänä kesänä tulee kuluneeksi kuusi vuotta siitä, kun jätin sokerin ja monet muut höttöhiilarielintarvikkeet pois ruokavaliostani. Joitain runsashiilihydraattisia ruokia olen palauttanut ruokavalioon kohtuudella ennen kaikkea liikunnan vuoksi, kuten kauran, ohran ja kvinoan, mutta kaksi asiaa pysyy tiukasti poissa: sokeri ja vehnä.
Tällaiselle entiselle pullahiirelle (jonka lounas ja päivällinen saattoivat olla rahkapullaa ja vehnäpaahtoleipää Nutellalla...) muutos tuntuu kestävyydessään ja kokonaisvaltaisuudessaan lähes yli-inhimilliseltä. Vanhat, harvemmin tapaamani kaverinikin tuntuvat ihmettelevän että "Ai vieläkö sinä olet sokerittomalla... miten olet jaksanut näin pitkään?"
Mehän olemme vain ihmisiä. Ja ihmiset retkahtavat helposti mielihyvää tuoviin asioihin ja vanhoihin tapoihinsa.
Miten minä, pahimmanlaatuinen pulla- ja keksi-junkie, olen pystynyt jäämään tälle tielle?
Sokerin välttäminen ei vaadi minulta enää mitään itsekuria eikä sokeriton elämäntapa tarkoita uhrausten tekemistä, kompromisseja tai tunnetta siitä, että jäisi jostain paitsi.
Muutoksen pysyvyyden helppous piilee siinä, että kun keho on tottunut pois sokerista, se ei yksinkertaisesti enää kaipaa makeita ruokia. Tottumus ja tarve makean syömiseen poistuu, sitä palikkaa ei ikäänkuin enää ole minun tarvekattauksessani.
Totta, pois-totuttaminen ei tapahtunut ihan hetkessä ja ylimenokausi kesti lopulta noin kolme vuotta, mutta vaikeaksi en kokenut tätä aikaa millään lailla. Sokerittomia makeita vaihtoehtoja herkuille riittää niin paljon, että juuri sokerimakean välttäminen makean mieliteon yhteydessä ei lopulta ole haaste eikä mikään.
Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat aina pahimmat kun lähtee vieroittumaan mistä tahansa ruoka-aineesta, sillä makuaistilla kestää kaksi viikkoa tottua johonkin muutokseen. Makean himoon liityvät psykologiset tekijät muuttuvat sitten vähän hitaammin perässä.
Ensimmäiset viikot kamppailin melkein päivittäin jälkkäri- ja välipalakeksitottumustani vastaan ja taltutin mielitekoja mm. stevialla makeutetulla kermavaahdolla ja myöhemmin manteli- ja kookosjauhoon leivotuilla marjapiirailla ja -muffinseilla.
Seuraavien vuosien aikana makean mieliteot vähenivät pikkuhiljaa, asteittain. Varsinainen himo makeaa kohtaan poistui kokonaan sen ensimmäisen kuukauden aikana, mutta makeaa teki edelleen mieli sellaisella "normaalilla", kohtuullisella tavalla.
Aluksi söin makeita vähähiilihydraattisia herkkuja muutaman kerran viikossa, sitten pari kertaa kuussa. Näihin herkkuihin lukeutuivat tumma prosenttisuklaa ja ennen kaikkea itse leipomani kaikenlaiset hauskat leivonnaiset. Innostuin vehnättömästä ja sokerittomaasta leivonnasta noina vuosina ihan valtavasti ja innostuksen seurauksia näkyi tiheästi Karkkipäivässäkin. Porkkanakakkua, muffinseja, piirakoita, täytekakkua. Olin ihan liekeissä uudesta tavasta leipoa!
Suklaasta muodostui omansalainen mittari makuaistini ja makean mieltymysteni muutoksille. Moni "karppaaja" aloittaa 70-prosenttisella suklaalla ja siirtyy siitä pikkuhiljaa prosenttitikapuilla ylöspäin kun alemmat prosentit alkavat maistua liian makeilta. Näin kävi minullekin; 70-prosenttinen suklaa maistuu nyt ihan maitosuklaalle ja on liian imelää.
Tällä hetkellä suosikki-suklaani ovat alkaen 85-prosenttisia, lemppareihin lukeutuvat Lindtin 90% (varmasti vähiten kitkerä noin korkean kaakaopitoisuuden suklaa jonka tiedän) sekä Freyn täyteläinen Extra Dark 85%.
Ja kyllä, suklaassahan on sokeria, myös tummassa suklaassa, mutta paljon vähemmän kuin maitosuklaassa. 90-prosenttisessa suklaassa sokerin määrä on aika mitätön, mutta sokeria siellä kuitenkin on. Tumma suklaa onkin niitä harvoja lisättyä sokeria sisältäviä elintarvikkeita joita olen syönyt ruokavaliomuutoksen alusta saakka. Toinen tällainen elintarvike on soijamaito jossa on ihan ripaus sokeria. Ihan ehdotonta totaalisokerittomuutta en siis noudata, toiminnassa pitää olla järki mukana ja kokonaisuus ratkaisee.
Kevyessä soijamaidossa on 1,4 g sokeria per desilitra (lehmänmaidossa 4,8 g)
Eräänä päivänä löysin keittiön kaapista vuosi sitten päiväyksensä ohittaneita suklaalevyjä. En ollut syönyt suklaata tai muistanut sen olemassaoloa moneen kuukauteen, ehkä kokonaiseen vuoteen suklaiden päivämääristä päätellen. Tajusin myös, että en ollut enää aikoihin leiponut muffinseja ja pikkuleipiä ja mantelijauhonikin olivat härskiintyneet purkkiinsa.
Olin saavuttanut rajapyykin, jossa makean mielitekoni olivat kadonneet lähes tyystin ja muuttuneet satunnaisiksi, harvinaisiksi ilmiöiksi. Tähän oli mennyt kolmisen vuotta sokerin poisjättämisestä.
Nykyään syön pari palaa suklaata joitain kertoja vuodessa. Leivonnaisia en enää valmista kuin jouluisin.
Se arkinen makea, joka edelleen kuuluu ruokavaliooni viikottain, on hedelmät.
Eksoottiset hedelmät kuten mango ja papaija ovat liian makeita mutta tutut perushedelmät omena ja päärynä maistuvat, niiden makeus on minulle miellyttävällä tasolla.
En tosin syö hedelmiä oikeastaan koskaan yksinään vaan yhdistän ne aina suolaiseen kuten salaattiin tai juustolautaseen. Tämäkin uusia tottumuksia.
Honey Crunch on omenoiden aatelia... <3
Siihen vähäiseen makeutustarpeeseen mikä minulla vielä on, käytän steviaa (käytännössä sekoitus steviauutetta ja erytritolia), puhdasta erytritolia ja Lidlissä myytävää Coloran-nestettä (sisältää syklamaattia ja sakariinia).
Syklamaattiin ja sakariiniin liittyy syöpäepäilyjä (kuten ilmeisesti melkein kaikkiin keinomakeuttajiin, siltä ainakin tuntuu kun vähän googlailee), mutta käyttämäni määrä on niin mitättömän pieni; alle kaksi 300 ml pulloa kuudessa vuodessa, että en ole huolissani. Edellinen Cologran-pullo ehti vanhentua ennenkuin sain sen loppuun, niin käy varmaan tämänhetkisenkin kanssa.
Tällä hetkellä ainoa ruoka jota ylipäänsä makeutan on soijajogurtti-rahkaseokset, niihin laitan ripauksen steviaa.
Täyteläiset luonnonjogurtit kuten turkkilaiset ja kreikkalaiset eivät makeutusta kaipaa vaan ovat parhaimmillaan ihan itsekseen purkista sellaisenaan lusikoituna <3
*
Lopuksi: vaikka itse olen halunnut jättää lisätyn sokerin lähestulkoon kokonaan pois ruokavaliostani, en sano että täysi sokerittomuus on jotain mitä kaikkien kannattaa tavoitella.
Mutta, sokeria kannatta vähentää. Mikäli päivittäisistä elintarvikkeista kertyy enemmän kuin 50 g lisättyä sokeria (WHO:n sokerinsaantisuositus on 10 energiaprosenttia päivässä, mikä noin 2000 kalorin energiatasolla tarkoittaa 50 g), olisi hyvä miettiä saannin vähentämistä. Piilosokeria on kaikkialla; muroissa, leivässä, salaatinkastikkeissa, pinaattiletuissa, eineslihapiirakoissa... Kyllä, sen välttely käy jo työstä mikäli käyttää taloudessaan paljon jalosteita.
Kuva: Kauneus & Terveys -lehden artikkeli
Itsestäänselvien syiden lisäksi (turhaa, tyhjää energiaa vailla ravintoaineita, hampaiden vauriot) sokerilla on vielä pitkä liuta ikäviä vaikutuksia:
(lähde: ravitsemusfysiologi Fedrik Paulún)
Loppuun vielä aiheesta "miksi sokeri koukuttaa". Sitaatti on Kauneuden & Terveyden viime syksynä ilmestyneestä artikkelista.
Jos Sinulla on projektina sokerin vähentäminen, ole sinnikäs ja usko siihen, että vaikka tuntuisi vaikealta ja mieliteot välillä ylivoimaisilta, keho tottuu lopulta uuteen, vähemmän makeaan makumaailmaan. Luota siihen :)
Muista hedelmien ja maitotuotteiden luontainen sokeri ja totuta itsesi pikkuhiljaa niiden makeustasoon. Luonnon tuotteissa on jo valmiiksi valtavasti makeaa, jota sokeroiduista elintarvikkeista turtunut makuaistimme ei vain usein enää maista. Kun lisätyn sokerin nauttimista vähentää tai jättää sen kokonaan pois, eräänä päivänä maustamaton jogurtti marjojen kera tai banaanilla ja taatelilla makeutetut pannukakut saattavat tuoda sinulle saman makeuselämyksen kuin karkit ennen :)
Kokeile näitä sokerittomia (ja vehnättömiä) herkkuja:
Pitkästä aikaa arkinen ruokaresepti yhdellä lempiraaka-aineellani (jos pilvimunia ei lasketa, mutta voiko sitä yksinkertaisuudessaan edes kutsua reseptiksi..? ^_^).
Tiedän että tonnikalareseptit ovat nykyään kyseenalaisia enkä sano, että haluan kannustaa ketään syömään tonnikalaa, mutta monille se on jo talouden asettamien rajoitusten puitteissa yksi keittiön ja nopeiden, täyttävien ruokien kulmakivistä.
Itse käytän edelleen tonnikalaa aika paljon, vaikkakin tietoisuus lajin ylikalastuksesta on jonkun verran vaikuttanut sen käyttöön. Pyrin ostamaan MSC-tonnikalaa mutta ilmeisesti paras vaihtoehto olisi olla ostamatta kokonaan.
Tässä kuitenkin yksi vähän erilainen variaatio arkisesta tonnikalaruoasta. Persoonallisen ja maukkaan lisän ruokaan tuo paahdettu kukkakaali. Kannattaa nähdä paahtamisen "vaiva" (15 minuuttia uunissa), paahdettu kukkakaali saa todella hienostuneen makuvivahteen. Ei ihme että sitä ja kukkakaalipyrettä käytetäänkin paljon ns. paremmissa ravintoloissa lisukkeena.
Tarvitset:
Sydänsalaattia
Tonnikalaa
Majoneesia (voi jättää poiskin jos ei tykkää)
Kermaviiliä tai ranskankermaa
Punaista paprikaa
Kukkakaalia
Oliiviöljyä
Suolaa ja pippuria
(Sitruunan mehua)
.
Sekoita yhteen tonnikalaa ja pieni määrä majoneesia ja kermaviiliä tai ranskankermaa niin että saat tahnamaisen täytteen. Pilko paprika pieniksi kuutioiksi ja sekoita tonnikalatahnaan. Mausta suolalla, pippurilla ja halutessasi sitruunan mehulla jos kotoa sattuu löytymään sitruunaa.
Annostele tonnikalatäyte sydänsalaatin lehtiin. Sydänsalaatti on rakenteeltaan jämäkkää ja pienen veneen muotoiset lehdet toimivat ihanteellisina alustoina täytteelle. Sydänsalaatti kestää jopa kevyttä grillaamista tai uunissa paahtamista.
Pese ja paloittele kukkakaali ja sivele palaset oliiviöljyllä. Laita pellille paahtumaan 225 asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi tai kunnes kukkakaali on saanut väriä.
Tarjoile sydänsalaatti-tonnikalaveneet paahdetun kukkakaalin kanssa.
Pienen kukkakaalimäärän paahtaminen uunissa kuluttaa tietysti vähän turhan paljon sähköä, mutta voit paahtaa samalla vaikka kokonaisen kukkakaalin (tai kaksi..! ^_^, ja heitä saman tien joukkoon muitakin vihanneksia :) :) ja käyttää loput vaikka kukkakaalisosekeittoon. Nams!
Sydänsalaatti on hauska monitoimiveijari joka taipuu vaikka minkälaisiin ruokiin tukevan ja rotevan rakenteensa puolesta. Käytän sitä paljon salaattipohjissa mutta myös alustana erilaisille täytteille.
Olen aiemmin julkaissut blogissa reseptit sydänsalaatista tuorejuustomunavoitäytteellä sekä uunissa paahdettuna kera fetan, manteleiden ja chilijogurttikastikkeen (kuvat alla). Toimii esimerkiksi kivana alkuruokana.
Reseptit näihin sydänsalaatteihin löydät täältä.
Salaatista on muuhunkin kuin vain... salaattiin..! :)
.
Kaikki reseptini eri kategorioihin lajiteltuina löydät RUOKA-osiosta.
Nopea:
Söin tänä aamuna uudenlaisen kananmuna-aamiaisen, jonka totesin
a) hauskaksi ja mielenkiintoiseksi joskaan ei erityisen persoonallisen makuiseksi ja
b) näköjään viimeisimmäksi some-ruokahitiksi. Josta en tiennyt mitään ^_^
Pilvimunat.
Olimme misterin kanssa yökyläilemässä ystävien luona ja aamiaisella emäntämme läväytti pöytään ruoan, jonka reseptiin hän oli törmännyt Facebookissa: cloud eggs. Ihme kyllä tämä aamiaismunien suurkuluttaja (--> minä) ei ollut reseptistä vielä kuullutkaan. Ruokailua seurannut Google-sessio paljasti kyseessä olevan viimeisimmän some-hittiruoan.
No, lisätään sitten Karkkipäiväänkin jotain ajankohtaista ^_^ Täällä tykätään fiilistellä munaruokia siinä missä shampoita ja silmämeikinpohjustajiakin :)
Hauska, simppeli ja erilainen tapa valmistaa munat.
Resepti:
Kivan näköinen mutta ei oikeastaan mitenkään valtavan eri makuinen kuin kananmunat yleensä. Meidän pilvimunissamme ei ollut täytteitä, mikä tietysti vaikutti kokemukseen. Voisin kuvitella, että esimerkiksi parmesaani valkuaiseen lisättynä tekee pilvistä paljon maukkaampia ja kiinnostavamman makuelämyksen. :)
Marenkisten reunojen pehmeä, sienimäinen koostumus on kuitenkin mukavan erilainen tavalliseen paistettuun kananmunaan, kokkeliin tai uppomuniin verrattuna ja tekee pilvimunista ilman täytteitäkin kivaa vaihtelua perinteisiin aamiaismuniin tottuneelle.
Kyllä munista vain on moneksi :)
Oliko teistä moni jo kuullut pilvimunista? Tai valmistanut niitä?
Sain kaveriltani hiljattain vinkin uudesta pikaruokaravintolasta Helsingissä, ja paikkahan on kuin minulle luotu. Vinkki täytyy jakaa täälläkin, on niin mainio konsepti. :)
Kuvat: EGGin Facebook
Paikan nimi on EGG, ja siellä tarjoillaan, mitäs muita kuin munaruokia. :) Päätähtenä persoonalliset munakkaat.
Ravintola on avannut niinkin äskettäin kuin viime perjantaina, ja se löytyy osoitteesta Kanavaranta 7. EGG käyttää ainoastaan Vaahteramäen tilan Friida-ulkokananmunia (näitähän myydään myös supersuositussa EggsPress-munataksissa :) Josta sain muinoin vinkin lukijalta :))
Mikä tekee paikasta vielä erityisen kiinnostavan on vegaanien huomioiminen - EGG on kehittänyt omalla reseptillä vegaanisen munakkaan.
Vaikka itse syön ihan niitä kanojen munimia munia (suunnilleen kaksin käsin :D), niin tuo vegaanimunakas täytyy ehdottomasti käydä testaamassa jollain Helsingin reissulla. Kasvisruoka on lähellä sydäntäni ja olen aina innoissani kun kohtaan erityisellä huolella ja kekseliäisyydellä luotuja, makua pursuavia kasvisruokia (tähän liittyen ylistin eilen Instassa Helsingin Casa Largossa syömääni kasvispääruokaa joka oli parhaita naismuistiin).
Itse syön kananmunia joka päivä, aamiaisella menee jo 2-3. Ihmettelen miten en kyllästy niihin mutta vielä ei ole tullut raja vastaan ^_^
Karkkipäivässä on ollut aikoinaan munille omistettu viikkokin. :) Kokeilin viikon aikana uusia tapoja valmistaa lempiaamiaistani, mutta myönnettäkään, että lopulta klassiset pannumunat voittavat :) Paistettu muna aavistuksen valuvalla keltuaisella, kermainen munakokkeli tai muheva munakas pursuavilla täytteillä ovat minusta parhaita munaruokia. Olen aina yhtä vesi kielellä kun munakas tirisee pannussa. :) Kuvassa viime viikonloppuna mökillä nautittu munakas.
Munaviikon reseptianti sopii hyvin liitettäväksi tähän munaisaan postaukseen:
Munasilmäsämpylät ERIKOISIN, vähän niinkuin rahkapulla mutta suolaisena munaversiona ^_^
.
Kuinka usein te syötte munia?
P.S. Kiitos blogin lukijan, löysin muinoin myös shakshukan josta on niinikään muodostunut yksi lemppariruokiani <3
