Andros.

Selvisihän se miksi saarelta ei löydy yhtä halpaa majoitusta kuin muualta.

Laivanvarustuksella vaurastunut Andros on yksi Kreikan rikkaimpia saaria. Täällä ei olla millään lailla riippuvaisia turisteista, eikä saarella ylipäänsä ole saman volyymin majoitusvalikoimaa kuin monilla muilla samankokoisilla saarilla. Hinnat ovat kalliit koska tarjontaa on vähän eikä saarella ole tarvettakaan houkutella matkailijoita (- etenkään kengännauhabudjetin reppureissaajia).

Valtaosa Androkselle saapuvista turisteista suuntaa Batsin kylään saaren länsi-rannikolla. Siellä sekä satamakylässä Gavriossa on saaren paras huonetarjonta. Tähän aikaan vuodesta ne ovat täysin hiljaisia, ja jotain elämää nähdäkseen kannattaa suunnata itä-rannikolle saaren pääkaupunkiin. Bussimatka Gavriosta kestää tunnin, mikä on saarten mittakaavassa todella pitkä matka. Andros onkin pinta-alaltaan Kykladien toisiksi suurin.

Elegantti Chora tuntuu olevan kuin toisesta todellisuudesta verrattuna esimerkiksi Mykonokseen, jolta saavuin. Se tuntuu etäiseltä, ei pelkän bussimatkan ansiosta vaan myös tunnelmallisesti. Täällä todella aistii että vierailijat ovat vain vierailijoita, eivät elintärkeä tulon lähde. Paikalliset eivät ota matkalaukkujaan raahaavaan, etsivän näköiseen turistiin mitään kontaktia. Kukaan ei tule kysymään tarvitsetko apua, tyrkyttämään tavernan lounasmenua eikä tarjoamaan vuokrahuonetta. Domatioita ei ylipäänsä edes näy missään. (Myöhemmin selviää, että kaupungin harvalukuinen vuokrahuonekeskittymä sijaitsee rannalla Nimborion kaupunginosassa.)

Kaupungissa on yksi ainoa matkamuistomyymälä. Yksi ainoa. :)

Tunnelma on kerta kaikkiaan niin kaukana lähes minkä tahansa muun saaren fiiliksestä kuin mahdollista.

Mutta minä pidän Androksesta. :) Juuri siksi että paikka on niin erilainen.

Ja entäpä Choran sijainti?

Kuva: saintlouis.gr

Upea!

Kaupunki on rakennettu Kastrou-lahden jakavalle kallioniemekkeelle. Kaupungin läpi kulkee yksi ainoa pitkä, suora pääkatu. Tällaista rakennetta en ole aiemmin kohdannut muussa kreikkalaisessa kylässä tai kaupungissa. Kykladeille muuten niin tyypilliset, kapeat ja kiemurtelevat labyrinttikadut loistavat poissaolollaan.

Kaupunki on kaiken kaikkiaan hyvin siisti ja tyylikäs, tunnelma on kiistatta vauras ja hienostunut - olematta kuitenkaan Mykonoksen Louis Vuitton chic'in henkinen. Talot ovat hyväkuntoisia ja monet niistä uuden näköisiä. Kirkot hohtavat puhtaanvalkoisina ja näyttävät vastamaalatuilta. Pääkatua reunustaa uusklassiseen tyyliin rakennettuja palatseja.

Kaupungissa on jopa useita tasokkaita museoita. Tämä on oikeasti erittäin poikkeuksellista saarilla. Chorasta löytyy mm. todella hieno modernin taiteen museo, merenkulkumuseo, arkeologinen museo sekä digitaalinen (!) museo.

Pitemmittä puheitta; Andros Chora, olkaa hyvä.

Laivanvarustukseen ja merenkulkuun liittyviä logoja löytyy lähes kaikista rakennuksista.

Riva-aukiolla merta tervehtii massiivinen Neuvostoliitosta lahjoitettu patsas. Pelottava.... :)

Choran ainoa matkamuistomyymälä kortteineen.

Voiko olla söpömpää...? Värit.... <3

Tämäkin hyvin epätyypillistä kreikkalaiselle saaripaikkakunnalle; Choran kummallakin puolella on hiekkaranta lähes vailla mitään palveluja tai "turistillista" kehitystä. Pohjoispuolella sijaitsevan Nimborion (ylempi kuva) läheisyydessä on tavernoja ja muutama rantakadun baari, mutta lounaispuolen ranta Paraporti (alempi kuva) on täysin kehittymätön. Rannat ovat roskaisen ja hoitamattoman näköisiä - omituinen kontrasti muuten niin siistille kaupungille.

Mutta täällä ei varmaan rantaelämä ole se ykkösjuttu. :) Hoidettujakin rantoja saarella riittää, mutta ne sijaitsevat länsirannikolla.

Andros ei muuten yhteydellisesti ole lainkaan etäinen. Tänne pääsee Ateenan lähellä sijaitsevasta Rafinan satamasta nopeimmillaan tunnissa. Naapurisaaret Tinos, Mykonos ja Syros ovat nekin vain tunnin-kahden päässä ja yhteydet näille saarille ovat vilkkaat vielä talvisesongillakin.

Istun tässä juuri vuokrahuoneeni terassilla syömässä päivän lounasta; jogurttia ja manouri-juustoa. En taida nähdä tavernaruokaa vähään aikaan.

Olen jäänyt budjetista jälkeen yhden vuorokauden. Syy: Mykonos. Halusin tehdä päiväretken Deloksen saarelle (yksi maailman suurimmista arkeologisista alueista, UNESCO-perintökohde) ja söin ehkä vähän ylimitoitetusti ravintoloissa. Kröhöm. :/

Saavuin Androkselle sillä asenteella, että täällä kuron budjetin kiinni. Enpäs kurokaan. Andros osoittautui majoituksen suhteen kalleimmaksi saareksi mihin olen koskaan Kreikan matkoillani törmännyt. Jopa Mykonoksella, joka muuten tunnetaan erittäin kalliina paikkana, oli mahdollista löytää tilava, freesi, keittiöllinen huone 25 eurolla. Androksen pääkaupungissa kuvitelmat huoneen löytämisestä alle 30 eurolla kuivuivat kasaan hyvin nopeasti. Paikalliset domatia-omistajat suunnilleen nauroivat naamaani. Lähtöhinta täällä on 40 euroa - vaikka eletään lokakuuta ja ollaan kaukana huippusesongista.

Käytin kaikki neuvottelutaitoni jotta sain lopulta huoneen 30 eurolla. Se on maksimi mitä ikinä suostun maksamaan.

Ihan kuin budjetissa jälkeen jääminen ei jo tarpeeksi harmittaisi, pankkikin viitsii jatkaa *ittuiluaan. Kerroin aiemmin debit-nostoihin liittyvästä ongelmasta. En tajua mitä Kreikan pankkisysteemissä on tapahtunut, kun täällä ei enää tänä syksynä ole pystynyt nostamaan käteistä Debit-puolelta. Kaikkina aiempina vuosina, sen jälkeen kun Debit-nostot ulkomailla ylipäänsä tulivat mahdollisiksi, se on onnistunut ongelmitta.

Nyt, kun olen ollut pakotettu käyttämään luottoa, on luottoraja tullut vastaan. Minulla on tietysti alin mahdollinen limitti, sillä a) en käytä luottoa kuin hätä/pakkotilanteissa ja b) ei kiinnosta maksaa turhaan korkeamman limitin tuomaa korkeampaa vuosimaksua.

Laskutuskausi vaihtuu tililläni kuun 6. päivä. Minulla on lompakossa enää 63 euroa, saan sillä juuri maksettua kaksi yötä tässä kämpässä. Lisää käteistä pitäisi siis nostaa pikimiten. Mutta luottoraja ei olekaan nollaantunut, vaikka laskutuskausi on vaihtunut...! "Käytettävissä 20 euroa 60 senttiä", kertoo nettipankki. Mitä helvettiä - anteeksi mutta nyt on ihan pakko kiroilla ilman tähtösiä.

Tililläni ON rahaa. Mutta en pääse siihen käsiksi! Koska debit-nostot vain kieltäytyvät tapahtumasta tässä maassa tänä kauniina syksynä. Aaargh!! Voiko olla turhauttavampaa?

Ja nyt en voi nostaa luotoltakaan, koska raja on tullut vastaan. Olen NIIN kiukkuinen. Jos luottoraja ei nollaudu huomiseen mennessä, jolloin minun on ostettava seuraava laivalippu, tilanne pakottaa minut nostamaan luottorajaa että saan käteistä! Niin perseestä! Eikä pankilla ole mitään selitystä debit-nostojen ongelmaan. "Me emme sille mitään voi jos jonkun maan automaatit eivät lue kortin sirua." Voi %€#@£€ !!

No niin. Yritetään ajatella positiivisesti.

Jääkaapissa ja säilykevarastossani on ruokaa vielä muutamaan ateriaan.

Huoneeni on tosi suloinen ja kotoisa - siinä on kaksi kerrosta. Kyllä tästä toisissa olosuhteissa mielellään 30 euroa maksaisikin.

Androksen Chora on upea.

Ja ehkä se luottoraja huomenna nollaantuu.

Portaat vievät makuuhuoneeseen.

*

Lempiruokaani munakoisopaistosta saa myös tölkissä, uskokaa tai älkää...

Nähdään illalla, Auberginen Imam...

* * *

Edit. Kiitoksia vinkeistänne ja avustanne!

Nyt on tullut niin monta samanlaista ehdotusta ratkaisuksi pulmaan, että sen sijaan että naputtelisin jokaiselle saman vastauksen, kirjaan sen tähän. Olen saanut ehdotuksia joko siirtää rahaa käyttötililtä luotolle tai maksaa luottokortin lasku pois, jotta luottorajaa vapautuisi. Minun pankissani (Ålandsbanken) ei kuitenkaan voi siirtää rahaa käyttötililtä luotolle. :( Mitä taas laskun poismaksamiseen tai lyhentämiseen ennen eräpäivää tulee, maksan laskun aina kuun puolessa välissä (eli 2 viikkoa ennen eräpäivää), ja silti se näkyy kirjattuna suorituksena vasta eräpäivän jälkeen. Lasku jää siis auki vaikka olen sen maksanut ja nollaantuu vasta eräpäivänä. Tämän vuoksi minulle ei ollut tullut mieleenkään, että laskun maksaminen vapauttaisi luottorajan.

Laitoin pankille viestiä tänään aamulla, mutta en saanut vastausta. Kai sielläkin on kyllästytty ongelmiini. (Aiempiin debit-ongelmia koskeviin viesteihini vastattiin tunnin sisällä.) Täytyy soittaa pankkiin huomenna. Oikeasti vähän jännittää tämä tilanne. :/

Olin katsomassa auringonlasku-spektaakkelia. Se on täällä Mykonoksella yhtä suuri numero kuin Santorinilla.

Tarkkailen usein ihmisiä. No, aina. Heistä lähtevää energiaa, tunnetta, auraa.  Ihmiset ovat äärimmäisen mielenkiintoisia. Luis ymmärtää mistä puhun. Hän tarkkailee myös ihmisiä. Minuakin. :)

Istun kadun reunalla. Jalat pikkukivisessä hiekassa. Keltainen kiekko valuu hitaasti kohti horisonttia. Ihmiset edessäni poseeraavat, nauravat, osoittelevat taivaanrantaa, kohottavat laseja. Tai vain katsovat hiljaa.

Pariskuntia.

Vedenrajassa pyylevä mies, kireässä t-paidassa, punavalkoraidallinen reppu selässä. Kuin Marianne-karkkipaperi. Hän kuvaa. Tyytymättömän näköinen nainen. Sininen mekko nilkkoihin saakka, pinkki huivi, punaiset matalapohjaiset kengät. Hän vaihtaa asentoa. Kävelee rannalla. Katsoo auringonlaskuun. Kyykistyy, kääntää päätään. Nikon räpsähtelee. Nainen nousee taas, lähestyy miestä. Ei hymyile. Mies ojentaa kätensä, silittää naisen poskea. Nainen kääntää päänsä. He puhuvat. Koreaa? Nainen kävelee pois päin.

Katson muualle.

Vieressäni istuu laiha pariskunta. Hentoinen mies, kuin David Hyde Pierce. Hänellä on paksulasiset silmälasit. Niin myös naisella. He ovat painautuneet toisiaan vasten. Mies suukottaa naisen otsaa. Ovatpa he pieniä, linnunluisia...! Maassa on reppu, ehkä miehen. Siinä on Emirates-lentoyhtiön osoitetägi. Pariskunta puhuu englantia. Briteistä, ehkä Uudesta-Seelannista..? En ole varma tunnistanko uusiseelantilaista aksenttia. Mutta amerikkaa he eivät puhu. Eivätkä australiaa.

Purjeveneessä hurrataan. Aurinko lähestyy taivaan ja meren liitoskohtaa. Lasit nousevat. Miehet ja naiset painautuvat lähemmäs toisiaan. Kädet liittyvät yhteen.

"I want to be on that boat", David Hyde Piercen tyttö sanoo. David nyökkää. Hän näyttää iloiselta. Seesteiseltä. He kummatkin näyttävät. Aurinko heijastuu heidän paksuista silmälaseistaan. Silmät näyttävät niiden läpi pieniltä.

Vasemmalla puolella katseeni tarttuu tyttöön. Hän on kaunis. Yoko Ono nuorena. Hän on hersyvä, pulppuava. Hänen silmänsä menevät viirulle kun hän puhuu ja nauraa. Hänellä on lämmin, puolikuun muotoinen hymy. Mustat, paksut hiukset. Näyttävät vähän karheilta. En voi ottaa katsettani hänestä. Mies, hoikka, rento, khakin sävyisissä shortseissa ja t-paidassa. Hänellä on pitkä kaula ja ystävällisen näköiset kasvot. Yoko Ono nauraa hänelle, kiusoittelee. He halaavat. Pelleilevät. Pöydällä on kaksi tyhjää lasia.

Heillä on samanlaiset Havaianas-sandaalit. Miehellä kokoa liian pienet. Hänen varpaansa tulevat reunan yli.

Rannalla sinimekkoinen nainen seisoo selkä mieheen päin. Nikon roikkuu miehen lanteella.

Kohta aurinko uppoaa horisonttiin. Se laskee pienen saaren taakse. Saarella on kirkko. Sen tumma siluetti piirtyy oranssia vasten.

Yoko Ono on siirtynyt kauemmas. Hän viittilöi khaki-miehelle sormellaan. Tule tänne, mies, hänen huulensa muodostavat. Hän nauraa taas. Mies näyttää vastarakastuneelta. Ihana nainen. Kynähameessaan ja legginseissään. Hän on hoikka mutta ei laiha. Peppu jota voi läimäyttää. Silmät ovat viirulla, hän sanoo jotain miehelle amerikan englannilla. Mies jättää pöydän ja rannan, he lähtevät pois.

Naisen katse kohtaa omani. Tajusiko hän että tuijotin. He katoavat ihmisjoukkoon.

Minun tekisi mieli juosta heidän peräänsä.

"You are so pretty", haluan sanoa.

"I'm straight, but you are so pretty".

Aurinko on laskenut.

Olen Mykonoksella.

Ja niin on muutama muukin.

Skyros oli niin autio että siellä melkein kaikui, Folegandroksella oltiin sulkemassa hotelleja ja valmistautumassa talveen.

Toisilla saarilla kausi jatkuu marras-joulukuulle. Mykonos on yksi niistä. Täällä riittää porukkaa niin että kaduilla on tungosta. Niinkuin Santorinillakin. Japanilaisia pilvin pimein kuvaamassa kuuluisia tuulimyllyjä.  Paljon amerikkalaisia. Ja ihan kaikkia muitakin kansalaisuuksia.

Nyt on sunnuntai. "No matter. Partyparty. Everyday." Sanoi vuokrahuoneeni omistaja.

Illan kysymys kuuluukin...

To Skandinavian, or not to Skandinavian? :D

Tällä kertaa kyseessä ei ole mikään kreikkalaistuneen ruåtsalaisen pitämä pohjoismaalaisten pakettimatkalaisten oma jorausmesta, vaan yksi saaren rakastetuimpia ja pitkäikäisimpiä bilepaikkoja. Vuodesta 1978... Siellä käyvät kaikki. Myös minä vuonna 2001, vai mikä se vuosi nyt sitten olikaan kun kävin Syroksella.

Mykonoksen ensivierailuuni liittyy pieni hauska tarina. Minun piti tulla saarelle vain päiväretkelle Syrokselta, käymään kuuluisilla biitseillä. Olin pakannut mukaan vain rantakassin ja minulla oli jalassa flipflopit. Päällä minulla oli bikini, pieni rantahame ja toppi.

No, en mä sitten päässytkään takaisin Syrokselle. Päivän aikana nousi hirveä tuuli (mikä on Kykladeilla erittäin yleistä, saariryhmä tunnetaan Kreikan tuulisimpana), eikä laivani lähtenyt. Mikään laiva ei lähtenyt sinä iltana Mykonokselta.

Tilanteessa olisi voinut käydä ikävästikin. Minulla ei nimittäin ollut mukana rahaakaan, muuta kuin päivän ruokailuja varten. Ja illansuussa niistä ei enää montaa drachmaa ollut jäljellä. Mutta, taas minulla oli käynyt satumainen tuuri. Olin tavannut aamulla laivassa amerikkalaisen Jessican, joka oli reissussa yksinään ja menossa Mykonokselle muutamaksi päiväksi. Päädyimme hengaamaan päivän yhdessä, ja kun illalla selvisi, etten päässytkään palaamaan Syrokselle, ojensi Jessica auttavan kätensä. Sain yöpyä hänen hotellihuoneessaan, jossa en  tosin montaa tuntia lopulta silmääni ummistanut, sillä vietimme yön Mykonoksen baareissa ja tanssilattioilla. Minä bikinissäni...!! Sain sentään lainata Jessicalta kengät, rantasandaaleissa ei olisi ollut klubeihin asiaa. Mutta rantahamosessa ja topissa kyllä, näköjään. :) Yö on yksi hauskimpia ja mieleenpainuvimpia kaikilta reissuiltani.

Ihan jo tuolle muistolle pitäisi käydä ottamassa yksi Skandinavianissa! ;)

NYT mulla menee hermot niin totaalisesti että revin täällä hiuksiani - ja laitan nyt ulos - jos vain tää kone mitenkään suostuu, päivän postauksesta puolikkaan, koska loppua en saa näköjään kirjoitettua tällä menolla ennen auringonlaskua. Kone hitailee niin että tässä on jo mennyt puoli päivää kuvien käsittelyyn ja yksinkertaisen tekstin tuottamiseen - aargh tuo hemmetin pieni "rantapallo" tuossa vain pyörii näytöllä keskeyttäen tämänkin lauseen kirjoituksen "annakunmänytmietin-mietin-mietin-mietin"..... Taitaa olla paras luovuttaa ja vetää kone sammuksiin.

Tarkoitus oli kirjoittaa pieni esittely Syroksesta sekä kuvakertomus kaupungin kosmetiikkaostosmahdollisuuksista sekä eilisistä kosmetiikkahankinnoistani, mutta jälkimmäinen osuus jää iltaan. Jos kone silloin suostuu taas yhteistyöhön.

Tässä siis alkupätkä:

Nykyinen sijaintini ei olekaan mikään pieni kylä. Syroksen pääkaupunki Ermoupolis on koko Kykladien pääkaupunki ja täällä asuu 18 000 ihmistä. 17 300 enemmän kuin Folegandroksella ;) Ermoupolissa sijaitsee myös yksi harvoista saarilla sijaitsevista yliopistoista, Egean University. Sen myötä kaupungissa on eloisa opiskelijatunnelma.

Olen vieraillut Syroksella kerran aiemmin, vuonna 2001 (jos ihan oikein muistan – no, yli 10 vuotta sitten kuitenkin). Tällä vierailulla muuten tutustuin ensimmäisen kerran domatiamajoitukseen :) Nyt oli aika jälleennäkemiselle.

Uusklassiseen tyyliin rakennettu Ermoupoli on tyyliltään kuin ihastuttavan Symin Yialosen isosisko.

Täällä ei ole kapeita labyrinttikujia vaan kadut ovat leveitä ja suoria. Lukuunottamatta yläkaupungissa sijaitsevaa, keskiaikaista  Ano Syrosin kaupunginosaa, joka hallinnollisesti on oma kuntansa mutta käytännössä osa Ermoupolia.

Ermoupolin tunnusomainen “Twin Peaks” – vasemman kukkulan muodostaa Ano Syros ja oikealla on Vrondadho, jonka laella kohoaa Anastasiksen komea kirkko.

Ermoupolis ei ehkäpä ole se paras kohde liikuntarajoitteisille, puolet amfiteatterimaisesti levittäytyvästä kaupungista on nimittäin pitkiä ja korkeita porraskatuja.

Täällä on muuten parhaillaan menossa kansainvälinen animaatioelokuvafestivaali AnimaSyros, jonka esityksiin on ilmainen sisäänpääsy. Festivaalin tapahtumapaikkana on Ermoupolin historiallinen Apollon-teatteri, varsin komea settinki elokuvien katseluun.

Aika kipeitä maailmoja noilla animaatioelokuvien tekijöillä kyllä... Materiaalihan ei siis todellakaan ole mitään Disneytä. ;)

Torstaina menin myöhäisillan International Competition Programme -näytökseen. Ensimmäisessä elokuvassa anonyymit miehet panivat raajattomia, päättömiä naisia sairaalassa yrittäen saattaa heidät raskaiksi. Toisessa, Tim Burton goes very disturbed -henkisessä filmissä isä ja poika olivat villikoirien saartamana pienessä talossa hylätyssä kylässä. Isä putosi katolta ja koirat söivät hänet välittömästi. Yhdellä koirista oli naisen kasvot. Hän kiipesi sisälle taloon, raiskasi pojan ja palasi myöhemmin synnyttämään tälle lapsen - samalla kun pojan oma, kesy koira repi naiskasvoisen villikoiran kappaleiksi.

Kauniita unia sitten vain. Palasin kämpille vähän eriskummallisissa tunnelmissa.

Eilen menin päivänäytökseen, arvellen että päivällä varmaan esitetään "harmittomampia" pätkiä. Viereeni istuivat nuori, ehkäpä 7-vuotias poika ja mies, joka ikänsä puolesta oli varmaankin pojan isoisänsä. Elokuva kertoi tanskalaisesta papista joka taisteli kylänsä alkoholismia vastaan. Poika kommentoi elokuvan aikana hätääntyneeseen sävyyn isoisälleen. Siinä vaiheessa kun filmin mielipuolinen lääkäri suoritti papin menehtyneelle isälle ruumiinavausta ja joi verta ruumiin nenästä, poika alkoi itkeä.

Kuka älypää tuo lapsen katsomaan aikuisille suunnattua animaatiofilmiä? Taisi ukki luulla piirrettyjä vähän toisenlaiseksi...

* * *

Illalla sitten uusi yritys kosmetiikkaosuudella....

Voivatko nämä aamut enää parantua...? En tiedä, mutta näyttää siltä että voivat.

Niin monet upeat auringonnousut olen eri majapaikoissani täällä jo kokenut, mutta en vielä omasta penthouse-huoneistosta kaupungin kattojen yltä.

Saavuin eilen illalla Syrokselle, ja tsekkauduin sisään vuokrahuoneeseeni. Sain oman pienen kattohuoneiston 360 asteen näköaloilla. 20 eurolla.

Päätin saman tien että jään neljäksi yöksi. Kukapa ei haluaisi herätä tällaisissa maisemissa? En voi tarpeeksi hehkuttaa domatia-majoituksen mahtavuutta ja sesongin ulkopuolella reissaamista. Tällaisia helmiä - joihin kengännauhabudjetillakin on varaa...!

Parhaan tunnelman saavuttamiseksi suosittelen taustamusiikiksi Pearl Jamin Just Breathe'a tai Cranberriesin huikean kaunista Linger-biisiä. As you just want to..... linger.

Voin katsella ikkunastani kun laivat saapuvat satamaan....

[vimeo 107784248 w=680 h=383]

Voiko pesä enää tämän kotoisammaksi tulla? <3 Niin sympaattinen huoneisto!

Toivottelen teillekin oikein ihanaa aamukahvia! :)

Tuuli jatkui tänään. Oli ensimmäinen oikeasti viileä päivä matkalla.

...ja ennen kuin joku hermostuu, huomiseksi on luvassa kosmetiikkapostaus ;)

Laitoin päälle kaksi pitkähihaista ja kaksi takkia. Vedin hupun tiukasti päähän. Olin suunnitellut käveleväni Ano Merian kylään mutta tuuli oli hiukan liian navakka jotta retki olisi ollut miellyttävä. Kävelin sen sijaan Panagian kirkolle niinkuin eilenkin. Niitä maisemia katsoo mielellään kerran jos toisenkin.

.

[vimeo 107506730 w=600 h=338]

.

Viivyin huipulla kaksi tuntia. Istuin vain katsomassa kylää ja merta. Aurinko paistoi ja lämmitti minut tuulen läpi. Alas päästyäni oli melkein kuuma. Otin takit pois.

(Äiti - älä katso tuota videota. Kyllä mä olin oikeasti niin reunalla.)

Yritin ottaa selfieitä merimaisemalla. Meri on niin upean värinen.

Kaksi italialaisturistia kulki ohi ja tarjoutui ottamaan kuvan. Eivät ymmärtäneet että näiden oli tarkoituskin olla itseotetun näköisiä. ^_^

Uusi sininen 1,30€:n rajauskynäni ei pysy. Tuulisena päivänä kesto on näinkin hyvä.

Hikisenä päivänä rajaus leviää luomelle kauttaaltaan. Sain havaita tämän kiusallisesti Santorinille saapuessa, kun olin meikannut kynällä ensimmäistä kertaa. Lukija-Outi tapasi meikkibloggaajan jonka silmät näyttivät 6-vuotiaan meikkaamilta.

Kävelyllä ajattelin, että juuri tämä on parasta yksin matkustamisessa. Vain minä ja ajatukset. Voi pysähtyä mihin tahansa mietiskelemään niin pitkäksi aikaa kuin haluaa. Se ei häiritse ketään. Huomio ei jakaudu seuralaisiin, sen voi keskittää täysin ympärillä olevan havaitsemiseen, kokemiseen.

Menin hautausmaalle. Tykkään hautaismaista kovasti, etenkin ulkomailla ne ovat todella kauniita. Kreikassa haudoilla on lähes aina edesmenneen kuva. Usein ne ovat virallisia muotokuvia, mutta joukossa on myös henkilökohtaisempia valokuvia. Mies hymyilee kalasaaliinsa kanssa. Merikapteeni seisoo laivan kannella ja katsoo ulapalle. Täti katselee arvoituksellisesti kukkapensaiden keskeltä. Kuvat tuovat ihmisten elämän jotenkin niin lähelle. Jään katsomaan hautoja pitkäksi aikaa. Mietin millaisia ihmisiä he ovat olleet. Mitä he ovat ajatelleet juuri kuvanottohetkellä...

Folegandroksen Kastrosta löytyy ovi minulle.

Saako kerrankin sanoa että tykkää omasta kuvastaan? Pidän tästä kuvasta.

Tämä on jotenkin niin minä nyt.

Minulla oli tänään todella hyvä olo. Tuulesta ja kylmästä huolimatta. Folegandros on niitä paikkoja, joissa on sitä jotain erityistä. Koen täällä samanlaista levollista viehätystä kuin Paroksella.

Kun istuin ylhäällä Panagialla, minusta tuntui samalta kuin istuessani Parikian Kastron laella. Minulla ei ollut kiire mihinkään. Tällaisia hetkiä varten minä matkustan. En siksi, että näkisin aina vain uusia paikkoja. Vaan jotta löytäisin paikkoja, joihin haluan palata.

Johan on taas näkymät.

Folegandroksen Choran tyrmäävä sijainti jyrkän kallion reunalla vetää vertoja Santorinin kuuluille caldera-maisemille.

Ei tästä maasta henkeäsalpaavat näköalat ihan heti lopu.

Asun tuolla valkoisten tönöjen takarivissä. Kylä on niin pieni että sen kävelee ympäri puolessa tunnissa. Koko saarikin on vain 32 neliökilometriä.

Talvella Chorassa asuu noin 200 henkeä, kesällä 1000.

Olen saapunut "kreivin aikaan" - 1. lokakuuta valtaosa kaikista majoituspaikoista sulkeutuu. Minäkin olen hotellissani ainoa asukas. Varasin tällä kertaa hotellin koska se oli saman hintainen kuin domatia, 27 euroa jonka sain neuvoteltua 25 euroon.

Täällä kuitenkin saa ruokaa kylästä lounasaikaan ;) Eilen sain myös vastauksen taannoiseen mustekalakysymykseeni - eli syönköhän enää koskaan mustekalaa.

Syön. Eilen sain niin hyvää grillattua mustekalaa että tänään on pakko mennä syömään sama annos uudestaan. Mutta seepiaan en enää koske, se on nyt käsitelty luku elämässäni. Tulee paha olo pelkästä ajatuksestakin.

Vuoren rinteellä täydellisen kuvauksellisena istuva Panagian kirkko ja entinen luostari on Folegandroksen symboli ja kuvatuin kohde. Ei ihme.

.

Sitten tarinaa tuulesta.

Kun eilen heräsin Santorinilla, tuuli oli niin kova että olin lähes varma ettei laivani kulkisi. No, sieltä se kuitenkin puski aaltojen läpi, Nel Linesin pieni Aqua Spirit -paatti. Vain 20 minuuttia aikataulusta jäljessä. Hydrofoilit ja katamaraanit eivät kulkeneet, niille sää oli liian tuulinen.

Matka Folegandrokselle kesti 2 tuntia. Laiva heilui niin että välillä ei pystynyt kävelemään. Folegandroksen lähestyessä minua alkoi suoraan sanottuna vähän jännittää. Satamaa kohti tullessamme aallot heittelivät laivaa aivan erityisen voimakkaasti ja henkilökunta komensi Folegandroksella pois jääviä matkustajia kokoontumaan ympärilleen. Kuulin kuinka alhaalla aallot löivät alakannelle, jota kautta olimme poistumassa. Saimme mennä portaat alas yksi kerrallaan ja henkilökunta piti meistä kiinni, muuten olisimme menneet mukkelis makkelis. Laiva keikkui niin että en tajunnut miten pääsisimme ylipäänsä ulos. Videolla heilunta ei tule ihan niin voimakkaana esiin miltä se laivan sisällä tuntui. Videota kuvatessakin olin kaatua.

[vimeo 107438699 w=680 h=383]

Lopulta laiva oli satamassa ja heilutus tasoittui hieman. Ulosmeno"silta" kuitenkin hyppi ja pomppi niin, että saimme mennä sen yli jälleen yksi kerrallaan henkilökunnan avustamana. Automatkustajia ei päästetty poistumaan, eivätkä Folegandrokselta kyytiin tulossa olleet autot päässeet ajamaan sisään.

Minut noutaneelta hotellin isännältä sain kuulla, että tuuli oli (Boforiasteikolla) "vain 7 luokkaa", ja että isoimmat laivat kulkivat vielä 9-10 asteisessa tuulessa. Puistelin päätäni. Eilen en todellakaan olisi halunnut olla jatkamassa matkaa Syrokselle saakka, jonne menen samalla laivalla keskiviikkona. Matka Syrokselle kestää Folegandrokselta vielä yli 7 tuntia... Huhhuh niitä jotka istuivat siinä vatkauksessa eilen koko päivän...

[vimeo 107445182 w=680 h=383]

Hotellini emäntä kertoi myöhemmin, että talvella ei ole lainkaan tavatonta, ettei Folegandrokselle ole tuulen takia laivayhteyttä viikkoon tai 10 päiväänkään. "Silloin täältä loppuu aina maito ja muita ruokatuotteita". Kysyin, mitä tapahtuu jos joku tarvitsee tuona aikana vaikka sairaalahoitoa. Emäntä sanoi, että sille ei silloin mahda mitään. Helikopterikaan ei voi lentää jos tuuli on tarpeeksi kova. Joskus sattuu onnettomuuksia. Se on osa saarielämää.

Säähän liittyvän riskin takia synnyttävät naiset muuten lähtevät saarilta aina kuukautta ennen laskettua aikaa Ateenaan. Sain kuulla tämän jo Skyroksella. Käytäntö on kuulema kaikkialla sama. Vaikka isommilla saarilla on sairaaloitakin, suurin osa naisista valitsee mennä Ateenaan.

Mielenkiintoisia juttuja.

Minulla on tällä kertaa melkein luksusbudjetti viime vuoteen verrattuna. Ja piti olla vieläkin enemmän. Palataan siihen kohta.

Kuvituksena Fira, Santorini.

Viime syksynä päiväkohtainen budjettini oli 38 euroa. Tähän summaan kuului kaikki; majoitus, ruoka, laiva- ja bussimatkat. Kun vuokrahuone maksaa 20 euroa yöltä, jäi yleiseksi liikkumavaraksi päivittäin 18 euroa. Sillä ei ihan hurjasti juhlita tai syödä ravintolassa, ei edes edullisessa tavernassa.

Muistan kuinka kävelin Karpathoksella Pigadian rantakatua ja katselin hieman haikeana grillatun kalansa ja munakoisojensa ääressä istuvia ihmisiä, ja palasin sitten domatialle avaamaan tonnikalapurkin tai säilykemustekalaa. Ajattelin, ”Ensi syksyn reissulle säästän paremman budjetin, alan säästää jo talvella.”

No. Enhän mä sitten mitään säästänyt. Tai säästin, joo – mutta miehen syntymäpäivälahjaan. Sitten tulikin kesä, ja ajattelin, ”Hienoa! Säästän kesätyöpalkkani Kreikkaa varten!”

Mutta sitten päätimme lähteä lomalla miehen kanssa Ranskaan.

Arvaatte miten siinä kävi.

Ranskan matka nieli koko kesäpalkkani – ja jätti vielä velkaa luotolle. Voisin kirjoittaa pelkästään tästä aiheesta pitkän monologin, niin kiinnostavaa minusta on pohtia kahden eri ihmisen matkataloutta. Hieman sitä jo sivusinkin heinäkuun ”Kun kaksi eri mieltä matkustaa” –postauksessa.

En haluaisi vaihtaa Ranskan matkaa pois, en missään nimessä. Se oli aivan mahtava reissu. Tokihan minusta on kivaa välillä matkustaa eri tyyliin kuin omani, ja on tietysti otettava huomioon Ranskan hintatasokin joka on jotain ihan muuta kuin Kreikan. Silti – on myönnettävä että kirpaisi aika lailla kun laskin yhteen oman osuuteni reissun kuluista. Sillä summalla olisin matkustellut Kreikassa suhteellisen huolettomasti kaksi kuukautta..!

Noniin. Bueno. Ranska tuli ja meni, ja nyt oltiin sitten lähdössä viettämään jälleen yhtä Excel-taulukon ohjaamaa syksyä Kreikan saarille.

Mutta. Vaikka en kesätilin mahdollistamaa vapautta matkalle saanutkaan, on budjettini silti huomattavasti parempi kuin viime syksynä.

Minulla on käytössä päivittäin 55 euroa.

Se on vain 17 euroa enemmän kuin viime vuonna, mutta 17 euroa täällä on PALJON! Majoituksen jälkeen jää ruokailuun, laivoihin ja muihin mahdollisiin aktiviteetteihin 35 euroa per päivä. Se tuntuu ihan mielettömältä luksukselta, ja antaa mahdollisuuden syödä ulkona vaikka joka päivä. Laivalippuahan ei tarvitse ostaa päivittäin, ja syömällä pari säilykepurkkiateriaa tavernan sijaan saa seuraavan laivalipun hinnan laitettua sivuun.

Kreikassa 15 eurolla saa jo kolmekin ruokalajia ja viinilasin. Ja minkä määrän ruokaa… Voi kuulkaa, minulla jo sormet syyhyää että pääsen kirjoittamaan tulevaa Kreikan maut -ruokapostausta.

Nyt on neljä viikkoa reissua takana ja budjetti on pysynyt hyvin kasassa, vielä ollaan plussan puolella. Seuraan tilannetta joka päivä Excelissä. Mutu-tuntumalla matkustus talouden suhteen on minulle ihan utopiaa.

Viime tai toissasyksyn reissulla muistan saaneeni lukijalta hämmästyneen kysymyksen koskien shoppailua. ”Etkö halua ostaa sieltä mitään? Eikö sun tee yhtään mieli shoppailla?”

Rehellisesti: ei. Eikä budjetti (tai käsimatkatavaralla matkustus) anna siihen mahdollisuuttakaan. Ei minua juuri kiinnosta muuta ostaa kuin kosmetiikkaa - myönnän että nuo himskatin halvat Korresit vetävät aika pätevästi puoleensa. Mutta en myöskään ahdistu siitä, että en osta niitä. Tai muutakaan. Shoppailu ei ole koskaan kuulunut ajanvietteisiini, ei matkustaessa tai kotonakaan.

Teininä piti aina ostaa lomakohteesta se iänikuinen T-paita kohteen logolla (I <3 Korfu!) tai joku värikäs jääkaappimagneetti… No, ne oli niitä aikoja. Tärkeintä on itse kohteessa olo. Ja jos kohteessa vielä on varaa istua ravintolan pöytään ja saada hyvää ruokaa, onnellani ei ole rajoja.

Ai niin.

Aloin tässä kirjoittaessani miettiä.

Entä jos Ranskaa ei olisi tapahtunutkaan, entä jos minulla olisikin täällä nyt se huikea budjetti? Mitä minä sillä ylimääräisellä rahalla itse asiassa tekisin?

Yöpyisinkö hotelleissa vuokrahuoneiden sijaan? Söisinkö fine dining –paikoissa? Olisinko ottanut isomman matkalaukun ja ostanut sen täyteen Korresin hiusvärejä?

Jälkimmäinen saattaisi olla mahdollista. ;) Mutta hotellit… Ei, en vaihtaisi domatiaa hotelliin. Useimmat hotellit eivät tarjoa minulle sellaisia elämyksiä joista haluaisin maksaa. Tähtiravintolat? Njoo, ehkäpä silloin tällöin voisi sellaisessa pistäytyä. Mutta fine dining on minulle makuelämyksen lisäksi yhtä paljon sosiaalinen elämys. Yksin reissatessa syön mieluummin yksinkertaisemmissa paikoissa.

Hmm. Loppujen lopuksi en taitaisi kovin kummoisesti irrotella suuremmalla budjetilla. Antaahan se vapautta kun voi tarvittaessa mennä kalliimmalla katamaraanilla tai valita arvokkaamman vuokrahuoneen, mutta… Kyllä mä luulen että minun kaltaiseni matkailijan olisi jopa aika vaikea saada 80-100 euroa palamaan päivässä – ainakin Kreikan hintatasoisessa paikassa. Tämä 55 euroa on aika sopiva. Tunnen, että voin tehdä kaikkea mitä haluan. Ja ne tölkkiateriatkin kämpillä kuuluu asiaan! ;)

Millainen budjetti teillä yleensä on matkalla?