Luukku 7 vie meidät syvään Lappiin upottavien nietosten ja tunturien keskelle.
Vietin Inarin Kielajoella yhden vuoden merkittävimmistä viikonlopuista. Niihin päiviin sisältyi paljon tunteita, joita en ole tuntenut todella pitkään aikaan. Tunnelataus oli niin voimakas, että kun katson näitä kuvia, alkaa melkein itkettää. Kehomuistiin on tallentunut jotain syvää.
Joka, kuten koko tämä eriskummallinen vuosi, pitää sisällään sekä paljon iloa että haikeutta. Onnea ja hämmennystä.
Kun kirjoitan tätä, kuuntelen Adagiettoa Mahlerin sinfoniasta numero viisi, joka myös liittyy tuohon viikonloppuun. Siihen tuntuu tiivistyvän paljon tätä vuotta. Cis-mollissa laulavat jouset välittävät pakahduttavan kauniisti äärimmäistä surua ja samalla tunnelman keskellä on jotain toiveikasta.
Giellajohkan viikonloppu oli viimeinen viikonloppu ennen korona-kriisin konkreettista käynnistymistä Suomessa. Se viikonloppu oli viimeinen "entisen elämän" saareke, aikaa ennen kuin rajoitukset, maskit, karanteenit, käsidesit ja huoli läheisistä tulivat pysyväksi osaksi arkeamme.
Tämän päivän joulukalenterissa en kirjoita tämän enempää. Haluan vain jakaa muiston tuosta kauniista viikonlopusta näiden kuvien muodossa.
Taustalle voi laittaa soimaan Mahlerin Adagieton.
Jossain edessä päin on taas normaali aika. 🙏🏻
Vaikka mikään ei ole vuoden 2020 jälkeen maailmassa enää entisenlaista. Mutta edessä on uusi normaali. Jonain päivänä. 💙
Kaunista uutta viikkoa meille kaikille.
.
Alkuperäiset juttuni Kielajoen viikonlopusta voi lukea täältä:
2 comments on “Viimeinen viikonloppu ennen pandemiaa”
Ihana latu ja lumiset portaat!
❤️