Tänään pääsin vihdoin ulos. Henkisesti ulos, ruumiini on ollut ulkona joka päivä. En enää kestänyt sisälläni kasvavaa Jeju-pettymyksen kasvattamaa myttyrää vaan päätin lähteä patikkareitille huonosta sääennusteesta huolimatta ja virallisia suosituksia vastaan.
Hemmetti nuo varoituksetkin. Olen niin väsynyt niihin ja säätiedotusten seuraamiseen. Joka päivä Jejulle saapumiseni jälkeen puhelin on herättänyt minut kukonlaulun aikaan hätätiedotteineen ja piipannut sen jälkeen kolme kertaa päivässä ilmoituksiaan, jotka epäilemättä liittyvät taifuuni-Talimiin, ja Accuweather on pelotellut myrskyllä, mutta mitä täällä on tapahtunut? Tuullut. Ja ollut pilvistä. Joo, koskaan ei voi tietää, ja mutta juuri Jejun kaltaisella saarella harmittaa extrapaljon laittaa aikaa hukkaan jättämällä se oikeasti kiinnostava ohjelma eli vaellusreitit syrjään varoitusten takia.
Sillä, pojat ja tytöt, täällä ei oikeasti ole mitään muuta pointtia kuin vaellus. Jejun muu "anti" on niin ikävystyttävää että jouduttuani kypsymään kolmatta vuorokautta katsellen saaren kaupunkeja ja turistiviihdykkeitä (lue: kuin todella köyhästi toteutettu Las Vegas satoine hulluine museoineen ja blingbling-hotelleineen, ilman sitä cooliutta joka tekee Vegasista Vegasin), totesin olevani pienimuotoisen matkamasennuksen vallassa.
En ole koskaan kokenut mitään tällaista. Kirjoitin matkan alussa, että Korea-reissu antaa kenties aihetta itsetutkiskeluun ravinnon puitteissa, mutta ei riisi täällä kyllä aiheuta mitään kipuiluja. Jeju sen sijaan aiheuttaa. Olin eilen niin ahdistunut viettäessäni päivää Jungmunissa (Korean tunnetuimpia luksus-lomakyliä), että oikeasti jo hämmästyin tuntemuksiani. Oikeastiko itken täällä kun kaupungit on niin ankeita betoniryppäitä ja "viihde" yhtä kuin maantien varteen rakennettuja hassuja museoita seksiopastuksesta teddykarhuihin ja Kreikan mytologiaan? Kyllä, minä melkein itkin.
Taas saatoin vain ajatella; hemmetin hemmoteltu nulikka. Kyllä sulla on kaikkea. Kotona saat syödä mitä ruokaa haluat ja aiemmat reissukohteetkin on tarjonneet kaikkea ihanaa virikettä, inspiraatiota ja kauneutta. Nyt joudut pariksi päiväksi kurjaan paikkaan ja olet pakahtua tylsyyteen? Nainen, elämä on välillä myös tosi tylsää! Aina ei ole kaikkea jännää, kiinnostavaa ja mielekästä tekemistä.
Hemmoteltu kakara kuunteli toista ääntään mutta ravisti sen tiehensä. Ole hiljaa, minkä minä tälle voin. Halusin Jejulle päästäkseni kokemaan upeita vaellusreittejä, kyllä mulla on oikeus olla pettynyt.
Joo. Niin kai sitten.
Tämä osa reissusta on ollut tosi, tosi outo. Ei voi muuta sanoa.
Tänä aamuna en enää kestänyt. Puhelin vinkui taas kuudelta hätää ja Accuweather julisti myrskyn vaaraa, mutta ulkona näytti tavalliselta harmaalta päivältä. Olle-vaellusreittiverkoston virallinen sivu kehotti pidättäytymään patikoinnista. Kävelin turisti-infoon ja kysyin, mikä oli heidän näkemyksensä. Haalean maitomukillisen oloinen nainen vastasi, että myrsky on kaiketi jo menossa pois päin, mutta hän suosittelee pysymään Seogwipon lähireiteillä jotta pääsen tarvittaessa nopeasti päätielle ja siitä bussilla takaisin jos sää yllättäen pahenee.
Tämä riitti minulle. Ostin evääksi mustekalavartaan jonka pakkasin 10 vuotta mukanani kulkeneeseen Clas Ohlsonin eväsboksiin kera kasvisten ja mauttomien yksittäispakattujen picnic-juustojen ja lähdin matkaan Ollen reitille numero 7.
Se oli mahtava.
Kilometri kilometrilta tuntui kuin olisin puhdistunut ja viimeisten päivien aikana sisääni kertynyt negatiivinen energia, tyytymättömyys ja ärtymys sulivat pois. Katselin pauhaavaa merta ja kuuntelin tuulta. Olin taas oma itseni.
Olin päässyt ulos.
Matkani katkesi 11 kilometrin kohdalla. Reitti oli suljettu, oletettavasti odotetun myrskyn vuoksi - joka ei sitten koskaan saavuttanutkaan Jejua. Tällä kertaa.
Käännyin takaisin eikä haitannut yhtään. Kello viisi istuin bussissa matkalla takaisin kaupunkiin. Perillä kaikki näytti jo vähän pehmeämmältä.
Hostelli-iltapalan sijaan tarjosin itselleni sashimia ja ajattelin, "Tänään oli hyvä päivä".
16 comments on “Pääsin ulos”
Ymmärrän pettymyksesi todella hyvin. Eikä sillä ole mielestäni mitään tekemistä hemmotellun kakaran kanssa. Hyvä, että pääsit tuulettamaan pahan mielesi pois ❤
<3
Niin se vaan menee, mitä erikoisempaan paikkaan, mitä kauemmas (enkä tarkoita maantieteellisesti, vaan henkisesti, esim australia on kaukana, mutta länsimaa kuitenkin) menee, sitä erilaisempia tunteita tuntee. Itse ainakin koen näen. Aina reissussa ei ole kivaa. Mutta jälkeenpäin nekin ovat tärkeitä tuntemuksia. Kun on matkustanut jonkin verran, esim juuri aasian maissa, näkee että loppujen lopuksi eurooppa on matkakohteena aina tosi helppo. Ihana. Mutta helppo. Ei se ole huono asia, kaikki reissut ovat erilaisia. Mutta itse tunnen että saan, jälkikäteen ajateltuna varsinkin, eniten niistä reissuista jotka ovat haastaneetkin jollain tavalla. Esim Kiinan matkoistani tunnen tällä tavalla.
Varmasti Jejunkin tietty karuus muodostuu jälkikäteen mukaviksi muistoiksi, tai ainakin mielenkiintoisiksi. Näin uskon. Yleensä negatiivisimmilla kokemuksilla on taipumus suodattua ja mieleen jalostuu versio jossa myönteisemmät asiat korostuvat, näin ainakin minulla kun olen perusasenteeltani kuitenkin niin positiivinen. En jää ns. "lillumaan" ikäviin kokemuksiin. Mutta tilanteen ollessa juuri päällä fiilikset voivat olla hyvinkin voimakkaita ja kieltämättä Jejun kaupunkien epäidyllisyys ja "teollinen", keinotekoinen tunnelma yllätti. Juteltuani hostellini asukkaiden kanssa en näemmä ole yksin kokemukseni kanssa.
Olen ymmärtänyt, että ei ole reissu mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Toivottavasti pääset vielä tekemään niitä juttuja siellä, mitä olet kaavaillutkin.
Sellainen kysymys, että voisitko joskus esitellä sinun lempihuivejasi? :) Olisi kiva.
Ei muun kuin Jejun kohdalla, mutta säästähän ei tietysti voi koskaan tietää (tai paikkojen yleisestä charmista). Ei kuitenkaan yhtään harmita että tulin saarelle, sillä on kuitenkin kiinnostavaa nähdä tällainenkin pala Koreaa. Korealaiset rakastavat Jejua ja saari on 95-prosenttisesti paikallisten lomasaari, ulkomaisia vierailijoita täällä näkee aika vähän - ja he ovat käytännössä vaeltajia.
Lempihuiveista tulisi hullunkurinen postaus kun huivini ovat minulla vain tosiarkisessa lämmittävyyskäytössä, en siis käytä niitä ns. asusteina. En osaa edes solmia huiveja eri tavoilla kuten muut elegantimmat ihmiset tekevät, mä vain kiedon huivin kaulaan niin että se asettuu kaulan ympärille mahdollisimman lämpimästi :D Huivini näyttävät supertavallisilta.
Ok. Mutta minua kiinnostaisi nimenomaan ihan arkiset, jokapäiväisessä elämässä toimivat vaatteet. Kiva, kun tämän päivän postauksen lopussa näkyy söpönvärinen huivi. : )
Sellainen kysymys vielä, että jos sinulla olisi vain yksi kasvovesi käytössäsi ja sen kokona normaali 200 ml, niin millaisessa ajassa se kuluisi sinulla loppuun? Itselläni tuollainen kestää ehkä noin 1,5 kuukautta.
No se onkin toinen kahdesta eniten käyttämästäni (toinen on samannäköinen mutta harmaa-vaalea), kun kysyit suosikkejani ^_^ :D Eli siinä vastaus kuvan muodossa :)
Hmm, vaikea enää muistaa kauanko kasvovesi kestää normikäytössä, kun vuoden 2009 jälkeen käytössä on koko ajan ollut useampia mitä tahansa kosmetiikkatuotteita... Mutta muistelen että mulla ehkä meni 2-3 pulloa kasvovettä vuodessa "entisessä elämässä" eli ennen blogiaikoja.
Mulla oli vähän samanlaista Gardalla Italiassa, yhdessä niistä turistikylistä sen ympärillä. Rumuudesta ei ollut kyse, se on ihan ylikaunis paikka, jonne olin haaveillut pääseväni. Mutta en tykännyt olla siellä juurikaan. Olin odottanut hyvää italialaista ruokaa ja leppoisaa tunnelmaa. No huh kaikkea muuta. Kauhea turistirysä. Paikka olikin täysin saksalaistunut niin palveluiltaan kuin turisteiltaankin. Oli vaikeaa löytää aitoa hyvää italialaista ruokaa. Kallista ja sielutonta oli yllin kyllin tarjolla ja lukemattomia krääsäkauppoja ja saksaa vain lähinnä kuuli. Minusta paikka oli suorastaan ahdistava. Se ei toki saksalaisten syy ollut, mutta tuntui ettei voi hengittää jotenkin, kun pieni kylä ja baari ja ravintola joka nurkalla. Onneksi pääsin pakoon viereiselle vuorelle yhtenä päivänä, jonne olisin varmaan muuttanut, jos siellä olisi ollut hotelli.
Ylituristillisuus on pilannut monen ihanan paikan tunnelman. Krääsäkaupat ja turistiravintolat häiriköivine sisäänheittäjineen ovat kamalimpia asioita mitä itsekin lomakohteissa tiedän...
Kiitos tästä postauksesta! :D <3 Ihanan rehellistä tilitystä saaresta. :D :D Osaan niin samaistua tuohon tunteeseen, kun menee jonnekin paikkaan suurin odotuksin ja oikein mikään niistä ei täyty. Siinä syntyy juuri tuo ilmiö, että sika lailla kaikki alkaa ärsyttämään siinä paikassa, ja ei pysty oikein nauttimaan niistäkään jutuista jotka normaalisti tuottaisivat iloa (jos alkuvaikutelma ja paikka olisivat olleet kivoja). Melkein tekisi mieli jäädä murjottamaan jonnekin näkyvään nurkkaan, jotta kaikki varmasti näkisivät miten pettynyt on paikkaan, ja jos se paikka tai fiilis sillä tavoin jotenkin muuttuisi.. (En tiedä saatko yhtään kiinni tästä ajatuksesta, tiedän että se on absurdi. :))
Saan täysin kiinni :) Onneksi eilisen ja tämän päivän luontoelämykset ovat vähän - tai paljonkin - saaneet kumottua harmitusta, ja nyt olen ihan tyytyväinen kun Jejun saldoksi jäi kuitenkin edes kaksi vaelluspäivää. Olen iloinen niistäkin <3 Ja luulen, että Jeju jää kokonaisuutena mieleen erityisenä kokemuksena, ei päällimmäisenä kamalana kokemuksena. Niinkuin tuossa toisellekin lukijalle kommentoin, negatiivisistakin kokemuksista melkein aina jalostuu lopulta positiivisempi versio, jos kokemukseen on liittynyt edes jotain myönteistä, ja onneksi Jejuun liittyi myös sitä. Mä yritin tänään jo vähän tehdä sovintoa Jejun kanssa kun tuntui että Jejukin halusi sovitella ja tarjosi parastaan puhaltamalla Hallasanin vuorelta pois paksut pilvimassat ja avaten mitä upeimmat, kirkkaat näköalat iltapäivästä. <3 (Aamupäivällä, tai itse asiassa muiden vaeltajien mukaan kuta kuinkin siihen saakka kun minä saavuin reitille, ylhäällä oli satanut. Kerrankin oli parempi saapua ns. myöhässä ^_^)
Mulle tulee noista sapuska kuvista niin nälkä!
...mä toivoin että olisin voinut syödä saman annoksen uudestaan, oli niin hyvää...! ^_^
Ymmärrän kyllä hyvinkin tuon harmituksen, eikä se nyt automaattisesti ole merkki siitä, että olisi hemmoteltu kakara ;D
Itse petyin taannoin kun kauan odotetulla vaelluslomalla Alpeilla sääolosuhteet oli kaikkea muuta kuin olisi odottanut: rankkasateita kaikkina suunniteltuina vaelluspäivinä, sakeaa sumupilveä, joka blokkasi kaikki kauniit vuoristonäkymät ja yllättäen arktisiin asteisiin tippuneet lämpötilat. Haikeudella (=katkeruudella) muisteltiin edellisen kesän vastaavaa reissua samoille seuduille - silloin sääjumalat oli todellakin meidän puolella: aurinko ja helle hellivät, huipuilta oli kirkkaat näkymät ja illan tullen saatiin pulahtaa viilentymään puhtaaseen vuoristojärveen. Tällä reissulla ei viilennystä totisesti kaivannut! :D Kyllähän se vaati hieman asennoitumista uudelleen, että reissu ei mennyt murjottaessa. Vaellussuunnitelmia tiivistettiin ja lyhennettiin ja ajoitettiin parempiin sääoloihin ja niihin pahimpiin rankkasadepäiviin otettiin plan b käyttöön: yllätysvisiitti naapurimaan puolelle kaupunkilomalle hyvien ruokien ja shoppailujen äärelle. Oli sekin sitten ihan kivaa - löysin esim. tosi hyvän sadetakin :))
Lomalle ja matkoille tulee aina ladattua odotuksia. Vaikka paljon reissaisikin, on se kuitenkin poikkeamaa arjesta, jota elämä pääsiassa on. Ja sitten kun vaikka just sääolosuhteet pistää pakan uusiksi, niin harmittaahan se. Ja varsinkin kohteissa, joissa ulkoilma-aktiviteetit on se juttu! Onneksi pääsit tuulettumaan luontoon - upeilta näyttivät nuo maisemat!
Voi eih, olipa huono tuuri Alpeilla... :( Mutta kyllähän se lopulta on nimenomaan tuurista kiinni, säälle ei mitään voi (vaikka toki on ns. säävarmempia kohteita ja sesonkikin vaikuttaa). Varmasti minunkin Alppi-kokemukseni voisivat olla eri lailla sävytettyjä jos minullekin olisi sattunut kurjat kelit meidän vaelluksilla. Tiedostan että mulla on ollut tosi hyvä onni kun käytännössä tämä E-Korean reissu on ensimmäinen jossa sää konkreettisesti pilaa osan suunnitelmista.
Mahtavaa, juuri tällä asenteella täytyykin mennä :) (Tosin itse en siinä Jejulla täysin onnistunut, mutta joo, kai siinä sitten vähän kasvoi murjotuksensa keskellä... :D)