Tänä kesänä pidin köysiä jälleen käsissäni ja tunsin hämmentävän epäuskon tunteen. Oli kolmas sesonkini purjeveneellä ja katsoin köyttä kuin se olisi kädessäni ensimmäistä kertaa. ”Puhu minulle”, sanoin köydelle mielessäni. ”Tule nyt sieltä..!”
Avuttomuuden tunne oli valtava ja samalla tuttu viime vuosilta. Vaikka kuinka maanittelin, se ei tullut: aiemmin oppimani taito muodostaa yksinkertaisinta solmua tai kiinnittää köysi laiturin pollariin. Edelliskesänä olin jopa käynyt purjehduksen alkeiskurssin ja hankkinut kotiin köysiä, joilla harjoittelin intensiivisesti. Ja nyt? Köysi oli edessäni ihan hiljaa. Se oli vain köysi, eikä minulla taitoa tehdä sille asioita, joita veneillessä kuuluu tehdä.
Tämä kirjoitus on yksi tapani käsitellä sitä surua, mitä uupumuksen jälkipyykkinä jääneet oireet minulle aiheuttavat.
Kirjoitin aiheesta viimeksi tammikuussa. Minulla on kroonistuneita muisti- ja tietojenkäsittelyongelmia kahdeksan vuotta kestäneen stressi- ja ylikuormitustilan jäljiltä. Lisäksi minulla on itseaiheutettu keskittymishäiriö ADT. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että minun on vaikea keskittyä, painaa mieleen asioita ja hahmottaa ja omaksua laajoja tiedollisia kokonaisuuksia erityisesti uusiin asioihin liittyen. Osaan suhtautua näihin jo monella tavoin lempeästi ja ymmärryksellä, ja olen antanut itselleni anteeksi sen, että uuvutin itseni.
Silti… Aina välillä kognitiiviset ongelmat ilmenevät tavalla, joka saa minut tuntemaan erityistä surua, turhautumista ja kiukkua. Häpeääkin. Minussa ryöpsähtää tunteita jotka sanovat, ”noniin, tällainen susta on tullut, katso nyt itseäsi..! Olet säälittävä.”
Kognitiiviset haasteeni ovat välillä niin absurdeja, että tekisi mieli itkeä. Ei vain voi käsittää, miksi asioiden mieleen painaminen on niin vaikeaa – vaikka tietää syyt ilmiön taustalla.
Olin juuri ihanalla lomalla, jonka aikana ilon läpi koko ajan koin, että kylläpä olen h*lvetin tyhmä. Tiedättekö miltä tuntuu, kun tajuaa, että kaikki, mitä on oppinut edellisen kahden kesän aikana, on haihtunut mielestä. Katsoo samoja veneen osia, joita on katsellut ja käyttänyt kaksi kautta ja on vain, ”Mitä nää nyt tekikään.”
Puhumattakaan siitä, miten pahalta tuntuu näyttäytyä niin hitaasti käyvänä läheisilleen. Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten kummalliselta ja surulliselta tuntuu, kun edes omat lähimmät ihmiset eivät tunnu täysin ymmärtävän, mitä käyn läpi, kun en muista asioita. Jatkuva unohteluni aikaansaa myötätunnon sijaan lähinnä ärtymystä. Koska minua yleisellä tasolla pidetään ihan älykkäänä ja osaavana ihmisenä, muistiongelmia ei jostain syystä pystytä ymmärtämään.
Taitojen ja monenlaisten detaljien unohtaminen on tietysti luonnollistakin veneilyn kaltaisessa harrastuksessa, jota kausiluontoisena harrastetaan vain lyhyt aika vuodesta, ja taitojen ylläpito jää joka vuosi väkisinkin pitkälle tauolle. Mutta normaalisti toimivassa muistissa aiemmin opittujen taitojen pitäisi harrasteympäristössä aika nopeasti palautua mieleen. Minun kohdallani ei ole näin.
Kävin jälleen läpi mitä on skuuttaus, mihin päin vinssiä pyöritetään, mikä köysi vinssinvapauttimesta johtaa mihinkin ja miten jiippi ja venda eroavat toisistaan. Vaikka miten yritin, en kerta kaikkiaan osannut enää tehdä paalusolmua, vaikka miten koetin palauttaa mieleen klassiset ”käärme nousee lammesta” -ohjeet. Montako sataa kertaa olin tehnyt solmun viime kesänä.
Ilmeisesti olin maksanut kalliista kurssistakin ihan turhaan.
Loman aikana paljon aikaa kului siihen, että surin tilannetta ja häpesin.
Toinen kipeä esimerkki on kreikan kieli. Olen matkustellut Kreikassa yli 20 vuoden ajan ja viettänyt maassa yhteensä varmaan toista vuotta. Opettelin kreikan aakkoset jo parikymppisenä. Luen sujuvasti katukylttejä ja ravintoloiden menuja. Voisi kuvitella, että kieli tarttuisi päähäni kuin itsestään. Jos olisin aktiivisesti opetellut kreikkaa 25- tai 30-vuotiaana, se varmaan olisikin. Mutta nyt? Päätin uupumuksen toipilaana viimein mennä kreikan kielikurssille, mutta kreikka ei tartu päähäni sen helpommin kuin veneilijän solmut.
Olen käynyt alkeiskurssin nyt kahdesti, ja kun en niiden jälkeen edelleenkään osaa laskea kreikaksi edes kymmeneen, puhumattakaan että osaisin taivuttaa verbejä, olen niin lannistunut ja järkyttynyt, että en tiedä menenkö kurssille enää ikinä.
Sanotaan, että aivot pystyvät toipumaan ja palautumaan stressin aiheuttamista vaurioista ja kognitiivisista häiriöistä, mutta minun pääni ei kaikilta osin ole palautunut.
Aiemmin tällä viikolla purskahdin melkein itkuun, kun tajusin keittiöremonttiini liittyvien materiaalivalintojen menneen päässäni sekaisin jo ties kuinka monetta kertaa. Materiaalit lukevat sopimuksessa ja sama sekaannus on viimeksi käyty läpi alkukesästä. Kuitenkin – taas olin unohtanut asiat ja aiheutin hämmennystä esittämällä samat kysymykset urakoitsijalle jälleen kerran. Tunsin, että puuseppä alkaa pian varmaan huolestua minusta, kun sovitut asiat eivät millään jää asiakkaan päähän. Se nolouden tunne. Mitä minusta ajatellaan..?
(Se tunne on: minusta ajatellaan, että nainen ei taida olla kovin välkky.)
Ennen kuin uuvuin, olin tyyppi joka tekee kaikkea ja haalii tietoa koko ajan hirveällä vauhdilla. En tuntenut tylsyyttä mutta en toisaalta myöskään kuormitusta siitä, että mitään olisi liikaa. Imin itseeni kaiken kiinnostavan ja valmiuteni ja energiani kaikkeen uuteen tuntui olevan loputon.
Innostus ja kiinnostus uuteen on yhä jäljellä, muisti ja keskittymiskyky ei. Tämä on tragedia, jota käsittelen ehkä koko loppuelämäni.
Pahinta on se, miten vaatija-Sanni saa näistä isossa kuvassa aika merkityksettömistä ongelmista bensaa tankkiinsa.
Mitä sillä on väliä, jos en opi kreikkaa tai muista solmuja (tai kunkin omega-rasvahapon yksilöityjä vaikutuksia, onneksi niistä on olemassa nopeasti tavoitettavat muistiinpanot), kun kuitenkin elämä ja arki sujuu ja olen työ- ja toimintakykyinen?
Ei sillä olekaan väliä. Mutta vaatija-Sanni saa näistä aina voimaa, ja ah miten mielellään hän morkkaa minua siitä, että tällainen ongelma on jäänyt matkamuistoksi uupumuksesta.
Eräänä päivänä seisoin etupurjeen jumittunut skuuttiköysi kädessäni ja kuulin, kuinka mies huutaa taustalla että kerää se nyt herranjestas kasaan, nyt on kiire, ja itse vain tuijotin köyttä jähmettyneenä kuin peura ajovaloihin. En kerta kaikkiaan tiennyt, mitä köydelle pitäisi tehdä, vaikka asia oli päivän selvä.
Sellaisina hetkinä tekisi mieli vain luovuttaa tai ainakin kadota pois siitä hetkestä.
Ja hiipiä kaikessa hiljaisuudessa sellaiseen turvalliseen ympäristöön, jossa hallitsee asiat. Kuten vaikka tavaratalon kosmetiikkaosastolle neuvomaan asiakkaita sopivan seerumin löytämisessä. Sen mä ainakin osaan. Pysyvästi.
Lääke tähän ongelmaan ei ole mikään muu kuin salliminen ja lempeys.
Tämän hetkinen lempeyden tasoni ei selvästikään riitä. Minun täytyy sallia itselleni se, että jotkut asiat ovat nykyään vaikeita omaksua, ja että se voi olla pysyvä tila. Ja että se on ok. Ehkä sallia sekin mahdollisuus, ettei tämä liitykään uupumukseen. Jos en vain enää vanhemmiten opi asioita samalla tavalla kuin nuorempana? Voihan se olla niinkin.
Asioista kuten Kreikassa matkailusta ja veneilystä voi ja saa joka tapauksessa nauttia, vaikkei hallitsisikaan kaikkia niihin liittyviä erityistaitoja. Toivottavasti tunnen näin ensi kesänä, kun minä ja purjeveneen köydet kohtaamme jälleen.
25 comments on “Paalusolmuja ja aivosolmuja”
Mulla on ihan samojen asioiden kanssa muistamis-/ oppimisongelmia. Purjehduskurssit on käyty, mutta veneessä ja etenkin köysien kanssa olen ihan tumpelo. Italiaa olisi ihana osata, mutta huolimatta kursseista, ei asiat pysy päässä. Toisaalta siellä päässä pysyy koko joukko muita asioita, niin kuin näemmä sinullakin. Minun olisi turha yrittää muistella kosmetiikan aineosien nimiä ja miksi mikin toimii niinkuin toimii ja siksipä niitä onkin mukava lueskella täältä asiantuntevaan ja ymmärretävään muotoon pureksittuna :)
Vanhemmaksi tultuani olen myös huomannut, että ylipäätään uusien asioiden opettelu on merkittävästi hankalampaa kuin ennen ja siinäpä juuri pitää olla armollinen itselleen. Pääasia kai on kuitenkin pitää mielensä avoimena ja olla edelleen kiinnostunut opettelemaan uusia asioita. Uskon, että jo pelkästään se tekee avoille hyvää, vaikka kaikki niin täydellisesti sinne mieleen tarttuisikaan. Kannattaa myös kehitellä erilaisia itselle sopivia niksejä (listat, toisto, visualisointi, keskustelu jne), joista on apua muistamiseen.
Solmu-asioihin liittyen olen omalta kohdaltani myös todennut, että olen aina ollut käsitöissä ihan tumpelo ja laitan solmut sinne samaan laariin. Kielissäkin tykkään enemmän siitä ajatuksesta, kuina ihana olisi sujuvasti puhua eri kieliä, mutta niiden tankkaaminen ei koskaan kuulunut lempipuuhiini, koska se perustuu paljolti ulkoa opetteluun. Onneksi englanti ja ruotsi on tullut aloitettua niin nuorella iällä, että ne ovat tarttuneet"automaattisesti". En koskaan ole ollut hyvä oppimaan ulkoa asioita tai ylipäätään asioita, joiden kontekstia en täysin ymmärrä. Vasta aikuisena (amk ja yliopisto) olen päässyt loistamaan, kun on saanut täysillä perehtyä nihin asioihin jotka itseä kiinnostaa, eikä ulkoa opettelu ole enää se metodi jolla pärjää. Samojen riittämättömyyden tunteiden kanssa sitä kuitenkin aika ajoin painii, kun huomaa ettei ole enää ihan niin timanttisessa terässä kuin ennen. Lempeys itseä kohtaan tässäkin asiassa on oikein hyvä neuvo!
Kiitos kommentistasi Gloria. ❤️ Vertaistuki helpottaa haasteiden kanssa painimista. (Se on myös yksi syy, miksi kirjoitan näistä julkisesti. Jo tällaisten asioiden ääneen sanominen keventää reppua jonkin verran.)
Saako kysyä, kuinka pitkään sinä olet "opetellut" veneilyä..? Purjehtiminen on aivan ihanaa, mutta haluaisin pystyä nauttimaan siitä myös sillä luvalla, että voin olla vain "vieraana" ilman vastuuta taidoista, jotka ovat selvästi yli tämän hetken kykyjeni. Saattaisivathan taidot kertyä lopulta 10 tai 20 vuoden aikana, jos saisi jatkaa harrastusta niin pitkään. Ehkä vaadin itseltäni liikaa, kun odotan oppivani täysin uuden taidon kolmen lyhyen kauden aikana, ilman mahdollisuutta harjoitella kausien välillä. (Silti uskon, että nuorempana köydet ja solmut olisivat jääneet paremmin mieleen. Nuoruudessa on se ihana etu, että usein asiat, joille "altistuu" riittävästi, tarttuvat päähän itsestään, kuten sinäkin kirjoitit 🙂)
Mulla pysyy mielessä asiat ja kokonaisuudet, jotka olen oppinut ja omaksunut ennen kuin uuvuin.
Olen tehnyt kosmetiikan myynnin ja markkinoinnin parissa töitä niin pitkään, että tiedot ovat tallentuneet säilömuistiini. Tietojen ylläpidossa auttaa vielä se, että olen keskeytyksettä jatkanut kosmetiikkatiedon käsittelyä päässäni joka päivä kaikki nämä vuodet. Näin kosmetiikkaan liittyvät tiedot ovat pysyneet aktiivisina, ja kun aihepiiri on hallussa ja tuttu, on myös helpompaa täydentää tietoja. (Se kontekstien ymmärrys ✨). Kosmetiikka ja ainesosien kemia on alue, jota olen pystynyt opiskelemaankin ja tallettamaan uutta muistiin.
Täysin uudet asiat kuten purjehtiminen tai kodin remontissa huomioon otettavat asiat ovatkin sitten vaikeita, koska mitään niihin liittyvää ei ole säilömuistissa. Minulle esimerkiksi huonekalujen materiaalit ovat asia, jota en ole miettinyt koskaan aikaisemmin elämässäni, eivätkä eri materiaalit sano minulle mitään. 😔 Siksi ne eivät meinaa jäädä mieleen. 😢
Olen ihan samaa mieltä. 🦉📖🙏🏻
Olen melko varma, että on olemassa yrttejä ja lisäravinteita, joilla tilasi kohenisi, vaikka ei paranisikaan kokonaan. Aivot on kuitenkin ihan fyysinen elin, johon fyysiset aineet vaikuttavat riippumatta siitä mikä ongelman on aiheuttanut. Aloittaisin gingko bilobasta ja rosmariiniöljystä.
Kiitos vinkistä Verde. Olen avoin kaikelle. Itse uskon kuitenkin, että muistiongelmieni syvin syy on yhä se, että elämässäni on liikaa asioita, mikä puolestaan on estänyt tai hidastanut aivojen palautumista stressikierteestä. Mun pitäisi yhä karsia paljon. Päässä on vain koko ajan liikaa asioita joita pitäisi pitää mielessä. Jossain tulee raja vastaan, eikä luokkahuoneeseen enää mahdu enempää oppilaita.
Heippa Sanni,
Muistiongelmat voivat johtua, ja usein johtuvatkin unen puutteesta. Toinen yleinen syy on B-vitamiinien tai koliinin puutos. Monipuolinen ruokavalio antaa yleensä riittävästi B-vitamiineja (paitsi kasvisruokavaliota noudattavilla), mutta haasteena on usein sen imeytyminen.
Ovatko muistiongelmat jatkuneet vielä? Mielelläni tarjoaisin sinulle testiin meidän tuotteet Sleep Blend ja Focus Blend. Täältä löydät lisätietoa tuotteista: https://taimi.love
Terkuin,
Mikko
Laita viestiä jos kiinnostaa :)
Moikka Mikko,
Kiitos tarjouksesta, mutta mun muistiongelmat johtuvat mun elämäntavoista.
Niin tuttua. 💔 Mulla syy on eri (aivovamma liikenneonnettomuudesta), mutta seuraukset osin samanlaiset: läheisten ärtymys muistin jälleen pettäessä, aiemmin hankitun ammattitaidon pysyminen terässä, muistin, tarkkaavaisuuden ja kielellisen oppimisen hankaluudet… Tää ei näy päälle päin, joten ymmärrettävästi muiden odotukset ovat samat kuin ennen vammautumista, ja oma turhautuminen vain pahentaa tilannetta. Mun apukeinoja piristävän lääkityksen lisäksi ovat muistutukset, (uudet) rutiinit, listat ja omien voimavarojen sopiva ”annostelu” (sanon useammin ”ei” ja valitsen levon eli omassa rauhassa oleiluun). Itsemyötätuntoa ja lempeyttä pitää toki vaalia, mutta niiiin hyvin ymmärrän, miten paljon surettaa ja ottaa päähän juuri nyt! Saa harmittaa, sillä on aika ennen ja jälkeen. *haliruts*
Kanerva ❤️
Halauksia. Ihan hurjasti halauksia.
Tämä. 😔
Mä olen myös käyttänyt joitain samoja apukeinoja kuin sinä ja ne ovat auttaneet. Omaa rauhaa ja totaalisia lepopäiviä tarvitsisin selvästi enemmän, mutta siinä en ole vielä onnistunut. On hullua, että joskus läheinen ja rakas ihminenkin voi olla "liikaa", ja pitäisi saada olla täysin yksin vailla minkäänlaisia sosiaalisia ärsykkeitä. Huomaan, että mieli kuormittuu herkästi positiivisistakin ärsykkeistä, ja se vaikuttaa keskittymiseen ja työssä jaksamiseen.
Sanoit hyvin, että tämä saa myös harmittaa. Yhtä lailla saa tuntea surua ja harmia kunhan muistaa myös palata armollisuuteen. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja niitä pitääkin tuntea.
Kiitos, kun olet jakanut täällä omaa tarinaasi. Vertaistuki on suuri voima.
Kroonistuneista muistiongelmista kärsivänä ymmärrän täysin ja tulin tähän kirjoittamaan kommenttia. Unohdin mitä halusin sanoa.
Luin postauksen uudestaan, mutta en edelleenkään muista mistä innostuin.
No, omaa oloa on helpottanut asiasta puhuminen ja "anteeksi, mulla on muistin kanssa ongelmia" on käytössä monta kertaa päivässä. Kun ei tartu, niin ei tartu.
Ihastelen silti sitä, että mieleesi mahtuu (tai sinulla on hyvät muistiinpanot) niin paljon tietoa ainesosista, kemiasta, seerumeista ja ihmisistä maailmalla, ja tietty Kreikasta.
Tällä hetkellä jaksamisen, muistiongelmien ja muun kehon oireilun vuoksi sairaslomalla ollessa saa taas miettiä asioita. Tai olla miettimättä. Tai kuten lääkäri sanoi, niin jostakin on nyt luovuttava joksikin aikaa ja se jokin on työ.
Ohis. ❤️
Hyvä, että olet ottanut tämän ajan. Olet vain, ja ajatukset ja mietteet tulevat kun ovat tullakseen. Kokemus tahtoisi kertoa, että sitten kun on riittävän pitkään ollut asettamatta minkäänlaisia odotuksia, edes hyvinvoinnin ajatuksia, itselleen, sumu alkaa kirkastua. Kun ei kerta kaikkiaan vaadi, pyydä tai odota itseltään mitään, edes toipumista. Antaa itselleen vain luvan olla - vaikka sitten ameebana jos siltä tuntuu. Jonain päivänä sumu alkaa hälventyä. Sitä ei voi hoputtaa, se tapahtuu itsestään jonain päivänä. Haluan uskoa, että sinullekin. 💕
Nämä ovat tallentuneet söilömuistiin aikana, ennenkuin uuvuin. Onneksi ehdin oppia asioita tehokkaasti 30 vuoden ajan. Niiden tietojen ja taitojen varassa nyt "menestyn", jos tällaista ilmaisua voi käyttää. Ne ovat pääomaa josta olen tosi kiitollinen.
Toivon sulle kaikkea hyvää ja ihanaa, tekemätöntä olemista Ohis. ❤️
Säilömuistilla mennään, oli sisältö edelleen käyttökelpoista tai ei. 😃 Ainoana uutena asiana tulee tosiaan noita mielenkiintoisia "korvaavia tuotteita", eli ihan uudenlaisia sanoja ja kuvauksia asioista tai tilanteista.
Tuosta seerumi+öljy -jutustakaan en muista sisältöä, mutta tokihan sen pariin voi aina palata. Ymmärrän taas entistä paremmin miksi kaipailin excel-taulukkoa; en muista, enkä hahmota. 😀
Ihan ihanan tavallista arkea sinulle!
Kiitos Ohis. ❤️
Kuulostaa hyvin tutulta. Minullakin takana paha uupumus ja muisti ei vaan toimi kuten ennen. Minulla suurin ongelma että sanat katoavat. Yhtäkkiä en muista jonkin tutun asian sanaa. Siihen ei auta pakottaminen vaan hetkeksi pysähtyminen. Sen sijaan olen käsillä tekijä ja "kädet muistavat" vaikka aivot eivät muistaisikaan. Muisti on pikkuhiljaa parantunut 3 vuoden aikana, mutta tuskin tulee koskaan entiselleen.
❤️
Sanojen ja ilmaisujen katoaminen on tuttua täälläkin. Välillä, kun on oikein väsynyt, ei meinaa millään löytyä tuttujakaan ilmaisuja. Viestit tulevat ulos kömpelöinä ja jotenkin pehmeän pörröisinä. Idea välittyy, mutta paksun sameana...
Välillä on sitten ilonkin kokemuksia tällä saralla. Välillä on jo ollut pitkiäkin ajanjaksoja, kun sanat eivät ole olleet kadoksissa. Siinä vaiheessa kun sanat katoavat, tietää, että nyt on ollut liikaa kaikkea enkä ole muistanut antaa aivoille lepopäiviä vailla mitään "tehtäviä".
Samoja ongelmia minullakin. Omalla kohdallani ne on diagnosoitu johtuvan kilpirauhassairaudesta ja vaihdevuosista, jotka häämöttää jo nurkan takana
Hormonaalisia juttuja siis molemmat, mutta itsellänikin on takana monta ylikuormituksen vuotta, joten lopputulos lienee cocktail tästä kaikesta.
Mutta turhaan soimaat itseäsi asiasta. Minua vanhemmat ja viisaammat sanoivat, että hah, turhaan lääkärit niitä hienoja diagnoosejaan käyttää. Tuo tuollainen (olin kertonut oireistani) kulkee nimellä vanheneminen ja kaikki kulkee sen polun. Se, mitä kautta polulle tulee, on persoonallista. Kuulemma heillä kaikilla on "samaa vikaa päässä". :) Myös kaikki viisissä kymmenissä olevat kaverini sanovat muistin olevan mennyttä. On siis vain kahdenlaista ihmisiä; ne jotka on jo tässä tilassa ja ne, joilla se on vasta tulossa.
🙏🏻🙏🏻
Tämä oli todella mukava tapa paketoida tämä kaikki. Kiitos Mia. ❤️ Koko ilmiö inhimillisellä lämmöllä ilmaistu. Tästä tuli hyvä mieli.
Tiedän hyvin kuvaamasi tunteen siitä, ettei osaa tehdä jotain tai ymmärrä jotain mikä kyllä pitäisi osata tai hahmottaa. Minullekin varmasti olisi todella vaikea oppia solmujen tekemistä, koska avaruudellinen hahmotuskykyni on vain ollut surkea aina. Ja vaikka sitten jotain olisi oppinutkin niin ei ne itselle vaikeat asiat ainakaan kauaa muistissa pysy eli varmasti tuijottelisin naruja aivan yhtä avuttomana jos en olisi vuoteen solmuja tehnyt. Muuten asioiden oppimisessa ei ole ollut haasteita, mutta tuo on kyllä sellainen asia mikä on arkielämääkin häirinnyt. Kun en opi reittejä tai ymmärrä miten jokin laite toimii jne.
Minulla ei ole taustalla uupumusta, mutta huomasin muistini huonontuneen viime syksynä. Syy tähän oli raudanpuute (ferritiiniarvo 6 eli varastoraudat aivan nollissa.) Olethan sinä tarkistuttanut rauta- ja kilpirauhasrvosi? Ongelmat noissa arvoissa ovat niin tavallisia, että sellaistakin voi hyvinkin olla taustalla, mikä ei ainakaan auta kognitiivista suoriutumista. Varsinkin raudanpuute vaikutta olevan keski-ikäisillä naisilla todella yleistä. Monihan ei ferritiiniarvojaan edes tiedä, koska esim. kaikki työterveydet eivät sitä mittaa (ei kuulu sopimukseen.) Hemoglobiiniarvot taas ei kerro kaikkea. Itselläkään ei ollut (vielä) anemiaa, mutta ei kai siihenkään olisi kauaa mennyt kun ferritiinit oli niin nollissa. Enkä edes tuntenut itseäni mitenkään todella väsyneeksi enkä ollut sairauslomalla tms. mutta vähän väsynyt kyllä olin, nukuin huonommin ja muisti ei tosiaan pelittänyt niin kuin ennen.
Jaksamisia sinulle<3
Täällä myös samojen ongelmien kanssa kamppaileva uupumustaustainen. Onneksi parempaan päin ollaan jo menossa. Ensimmäisiä selviä merkkejä uupumuksesta oli varmaan se, että unohdin pankkikortin tunnusluvun useita kertoja. Harmi etteivät hälytyskellot vielä tuolloinkaan soineet.
❤️ Toipumista sinullekin..!
Kyllä se ikäkin tekee tehtävänsä<3 Johtuuko sitten siitä, että aivoissa liikkuu liikaa tavaraa vai onko niiden toiminta hitaampaa, mutta yhtä kaikki, uusien asioiden opettelu on vaan niin takkuista.
Olen aina pitänyt kielistä. Joskus reilu kolmikymppisenä menin italian alkeiskurssille ja huomasin muistini alamäen alkaneen. Sanat katosivat päästä välittömästi, olivatko edes sinne painuneetkaan. Ja siitä on kymmenen vuotta! Nyt kaikki asiat pitää kirjata ylös, ja muistelen haikeudella aikaa , jolloin en tarvinnut mustaa valkoiselle, vaan kaikki pysyi kristallin kirkkaana mielessä. Mutta toisaalta on lähes lohdullista ajatella, että jostain syystä on asioita, jotka eivät syöpyneet minulla muistiin nuorenakaan, eikä tietysti enää tässä iässä. Niitä ovat talouden tunnusluvut:D Vuosikymmenestä toiseen opettelen aina, mitä tarkoittaa vaikkapa tase. Ymmärrän ja muistan termin sisällön parin päivän ajan ja sen jälkeen tieto katoaa savuna ilmaan. Tämä on mysteeri, sillä aidosti asia jopa kiinnostaa.
Jotenkin tosi lohdullista lukea tätä. ❤️. (Vastaan näihin monen päivän viiveellä, kun en ole Viivi-surun takia pystynyt keskittymään kommentteihin.)
Totta on tietysti, että aivot eivät enää iän karttuessa toimi samalla lailla kuin nuorempana, ja opettelu ja muistiin painaminen on vaikeampaa. Missä iässä tämä kullakin alkaa ilmetä on sitten yksilöllistä, ja ehkä en olisi toivonut/odottanut omalla kohdallani, että se alkaa näkyä näin vahvasti jo 4-kymppisenä. Uskon, että pitkittynyt stressijakso elämässäni vauhditti näitä ongelmia, mutta yhtä hyvin voi olla, että näitä olisi alkanut tulla joka tapauksessa kohdallani jo tässä iässä.
Mulle kemia ja fysiikka oli sellaisia aihealueita, joista mikään ei tarttunut mieleen opiskeluiässä. Siihen aikaan en varmaan koskettanutkaan talousasioita, mutta ryhdyttyäni yrittäjäksi olen päässyt tutustumaan samaan ilmiöön kuin sinä, eli vaikka joka vuosi selvittäisi itselleen, mikä on tase, se on 110% varmuudella pyyhkiytynyt mielestä seuraavaan tilikauteen mennessä. (No, todennäköisesti seuraavaan viikkoon mennessä.) Vaikka asian vääntäisi minulle rautalangasta kuinka yksinkertaiseen muotoon pilkottuna tahansa. Talousasiat, kirjanpito... ei mun pään juttu tässä elämässä.
(Onneksi tätä varten on tilitoimistot 🙏🏻)
Olipa hämmentävää lukea tätä, olisin yhtä hyvin voinut kirjoittaa tuon itse, ellet kirjoittaisi purjehduksesta ja siihen liittyvistä asioista.
Minulla on hyvin samanlainen tilanne kuin sinulla. Vuosien aikana kertyneen uupumuksen myötä, josta on toki toipumista tapahtunut, nämä oppimis-, muistamishankaluudet ovat yhä läsnä jatkuvasti. Pahimmasta kuopasta on aikaa jo kolme vuotta, mutta edelleenkään en ole entiselläni.
Kun on koko nuoremman elämänsä ollut kuin pesusieni, omaksunut uusia asioita tuosta vain,on todella hämmentävää kun pää ei vain yksinkertaisesti toimi enää. Sitä häpeää - aivan turhaan, tiedän kyllä - että ei muista, opi tai osaakaa, vaikka kuinka on neuvottu, harjoiteltu eikä asia aina edes ole kovin vaikea... Ja silti, joutuu toteamaan, että tällainen minä nyt olen. Ja toteamaan sen ääneen muillekin. Että tässä olen enkä muuhun pysty vaikka kuinka pinnistelen.
Tuntuu, että etenkin ihmiset, jotka eivät ole tunteneet minua pitkään, ajattelevat, että onpas tuo nyt outo kun ei tunnu oppivan tai muistavan. Yritän muistuttaa itseäni, että se on oma tunteeni eikä heidän aito ajatuksensa.
Olen pyrkinyt hyväksymään, että aivoni ovat ikäänkuin korjauksessa eivätkä toimi siksi enää kuten ennen. Viime aikoina olen myös opetellut hyväksymään, että korjatusta ei ehkä tulekaan enää uuden veroista, pyrin olemaan vertailematta ja odottamatta "parannusta", mutta koville se ottaa. Se todella harmittaa, turhauttaa ja pelottaakin, kuin ei ihan tuntisi itseään enää. Ikä (itse olen 43) tuo varmasti toipumiseen haasteensa, vaikka ei missään nimessä selitä asiaa.
Silti haluan ja yritän kokeilla ja opetella uutta, kuten sinäkin.
Neuvoja minulla ei ole, halusin vain kertoa, että et ole yksin. Meitä on muitakin ja tälle on ihan oikeasti oikea syy ja selitys.
Kiitos kun jaoit oman kokemuksesi, Milla. (Minäkin muuten olen 43.) Vertaistuki helpottaa aina. 🙏🏻❤️ Kuulostaa siltä, että meidän tilanteissa ja tavassamme käsitellä sitä on paljon samaa. Kun pää on nuorempana ollut tasoa "luen ylppäreihin kerran ja kirjoitan E:n", uusi tilanne ja "uusi pää" tuntuu vieraalta ja pelottavaltakin. Missä minä olen..? Se minä, jonka tunsin...? Itse olen aina vahvasti identifioinut itseni jollain tapaa älykkääksi ja nopeaksi kaikessa mitä teen, ja nyt on vain hyväksyttävä, että en ole enää sellainen. Olen todella hidas, lähes koomisen hidas. Pään raksutuksen voi melkein kuulla, kun aivosolut törmäilevät siellä toisiaan vasten yrittäen hädissään selvitä tehtävästä. Ja joo, olen varmasti yhä ihan fiksu, mutta eri tavalla kuin ennen.
Paljon voimia ja jaksamista sinullekin. Ehkä sitten, kun hitaan pään kanssa on elänyt 20 vuotta, se alkaa muuttua normiksi jonka hyväksyy. Eikä enää ehkä edes muista sitä aikaa, kun oli nopea. ❤️
Hei,
olipa ihana lukea päivitys tästä aiheesta. Itselläni on lievä älyllinen kehitysvamma ja vaikka olenkin elänyt sen kanssa koko ikäni, ovat nuo ajatukset tuttuja!
Kun yrittää opetella jotakin eikä se vain meinaa pysyä päässä ja sitten tarvitsee kysyä muilta apua ja se saattaa nolottaa. Tokihan se hämmentää ihmisiä, jos keskustelemme ja vaikutan aika "tavalliselta" ja heille selviää, etten vaikkapa muista miten perunoita keitettiin tai muuta, vaikka olisi monesti harjoiteltu. Oudoin oli, kun teininä unohdin, miten vettä keitetään, vaikka sitäkin oli harjoiteltu.
Kieliä olen aina oppinut sujuvasti, mutta arkipäivän asioissa muisti takkuilee, eikä mukana kulkeva ADHD aina auta asiaa :D
Älä huoli, et ole yksin, vaikka lukijoilla onkin eri syitä kognitiivisiin haasteisiin <3
Kiitos kun jaoit oman tarinasi, Nita ❤️ Rohkeaa ja hienoa, että voit puhua näistä haasteista avoimesti. Toivon myös sinun ympärillesi jatkossakin ymmärrystä ja lempeyttä muilta ihmisiltä - ja toki lempeyttä tarvitsee välillä itseltäänkin..! ❤️ Muisti-, keskittymis- tai oppimisvaikeudet eivät tee kenestäkään vähemmän arvokasta ihmistä. Se tekee meistä vain meidät, kullakin on omat ominaisuutensa. 🙏🏻