Tänään jotain viihteellistä.
Tartuin taas muutaman kuukauden tauon jälkeen kiinni elämän mittaiseen - siltä ainakin tuntuu - jemmojen vähennysprojektiini. Tällä kertaa kohteena on Ahvenanmaan asuntoni kellarivarasto. Talvellahan sain hyvin "konmaritettua" itse asuntoa, mutta olen tietoisesti vältellyt varastoon menemistä koska tiesin miten suuri urakka siellä odottaa.
Kun bloggaajakollegani Virve kirjoittelee blogissaan minimalismi-projektistaan, minä voisin kirjoittaa aina uusilla tuotantokausilla jatkuvaa sarjaa jemmaajan elämästä.
Älkää ymmärtäkö väärin, en enää osta uutta jemmattavaa vaan olen saanut impulsiivi-ostokäyttäytymiseni hallintaan, mutta tulen silti aina olemaan luonteeltani anti-minimalistinen, rakastan tavaroita ja niistä luopuminen on äärimmäisen vaikeaa. Niistä turhistakin. Jos minimalismissa on Virven mukaan kyse siitä, että säilytetään vain ne tavarat jotka tuovat onnea (eli minimalismi ei ole yhtä kuin askeettisuus), niin ehkäpä minäkin jossain vaiheessa saavutan minimalismin tason - kaikkien laatikoideni keskellä. Sillä moni tavara ja paperipino jota säilytän tekee minut onnelliseksi - muistojensa kautta :)
Säästetty: Strawberrynet-tilauksen laatikko vuodelta 2006, ehkä...?
Jemmaus-geeni ei kuitenkaan ole kiva juttu. Kun tähän geeniin ja siihen liittyviin ongelmiin havahtui vasta yli 35-vuotiaana, voitte uskoa kuinka paljon damagea oli jo ehtinyt tapahtua säilytetyn tavaran muodossa. En ollut siis noin 35-vuotiaaksi saakka koskaan kunnolla miettinyt, että jotain voisi heittää poiskin vaan olin päin vastoin aktiivisesti säästänyt lähes kaiken mahdollisen (!) ikivanhoista vaatteista lomamatkoilta tarttuneisiin esitteisiin. Osa tästä tavarasta on sitä muistoihin liittyvää onnitavaraa, mutta yli puolet on jotain jonka säilyttämistä ei voi perustella millään järki- tai tunnesyylläkään. Vai mitä sanotte esimerkiksi hajonneista talvisaappaista tai muovikassillisesta tyhjiä kosmetiikkapakkauksia?
Jemmaajaksi tunnustauduttuani ja ongelman myönnettyäni olen tietoisesti lopettanut kaikenlaisen krääsän säästämisen ja hankkimisen ja jokaisen uuden tavaran kohdalla punnitsen, onko sille tarvetta ja mihin se mahtuu - ja voinko heittää jotain vanhaa pois jotta uusi saa paikan. Suurin työsarka on 35 vuoden aikana kertyneen tavaran läpikäymisessä ja siitä irtautumisessa - yhtä raskasta niin tunnetasolla kuin fyysisesti. Olen vähentänyt tavaraa hitaasti mutta varmasti viimeiset neljä vuotta, ja vielä on paljon työtä jäljellä.
On ihan uskomatonta miten paljon tavaraa olen säästänyt - ja millaista tavaraa.
Maarianhaminan asunnon varastossa minulla oli neljä isoa muuttopahvilaatikollista tavaraa sekä lukuisia muovi- ja kangaskasseja täyteen ahdettuina.
Olen löytänyt laatikoista:
Yksi laatikoista oli erityisen kiinnostava, sillä sen sisältä löysin pienempiä laatikoita, kirjekuoria ja mappeja, jotka olen tuonut mukanani kun vuonna 2003 muutin Kuopiosta Ahvenanmaalle. Laatikko on siirtynyt avaamattomana varastokopista toiseen 15 Ahvenanmaan vuoteni aikana enkä ole aiemmin avannut sitä.
Laatikosta löytyi mm. yläasteen luokkakronikka, tehty vuonna 1995 kun pääsin ysiluokalta. Aarre...! ^_^
Minut oli kuvattu "Eija Vilppaaksi, luokan spiritiksi ja luokan kolmanneksi blondiksi". :) Taisin tosiaan olla aikamoinen "Vilpas" yhdessä yhtä puheliaan ja äänekkään ystäväni Johannan kanssa, joka pitää mikrofonia yllä olevassa kuvassa. Kirjevihkonikin on huomioitu :)
"Koriste-esineitä" -tekstillä varustetusta laatikosta löytyi tämä vekotin, joka sai minut repeämään. WTF? :D Hatara muistikuva kertoo, että olen valmistanut tämän taideteoksen joskus yläasteen kuviksen tunnilla. Antenneihin kiinnitettyyn lappuun on kirjoitettu arvoituksellisesti: "Korkealla sinulle, matalalla minulle".
Samaisessa laatikossa oli myös tämä kirjava jengi - kukin tyyppi huolellisesti talouspaperiin käärittynä. :)
Muovinen dinosaurus tuntuu kenties erikoisimmalta jäseneltä tässä porukassa, mutta se on ainoa jonka olen näistä tiettävästi itse ostanut, muut ovat lahjoja. Plesiosaurus on matkamuisto Lontoon Natural History Museumista, todennäköisesti vuoden 1995 reissulta. Olen aina tuntenut suurta kiinnostusta ja viehätystä dinosauruksiin. :)
Odotetusti laatikoista löytyi myös aivan valtavasti kirjeitä ja kortteja. Niitä oli varmasti sadoittain. Lajittelin kaikki ja heitin yli puolet menemään. Loput jäävät.
Voisin kuvitella että joulukortit, onnittelukortit ja postikortit ovat sen sortin osastoa jota moni ei vuositolkulla säästele, mutta minulle tämä on hyvin vaikeaa. Monissa korteissa on pitkiä henkilökohtaisia viestejä ja osa on ihmisiltä, joihin olen myöhemmin kadottanut yhteyden. Voinko heittää heidän äänensä pois..? Kysyn itseltäni, miksi tämä ääni pitäisi säilyttää, ihmisiä tulee ja menee elämässä, ja voinhan muistaa heidät pääni sisällä. Aivan totta. Silti - en pysty heittämään tällaisia viestejä pois. En ainakaan vielä.
Kirjeet säilytän ilman muuta. Ilahduin kun huomasin, miten paljon äitinikin on minulle vuosien varrella kirjoittanut. Äidin kirjeissä on hänen kissojensa kuvista tehtyjä postimerkkejä <3
Yhdessä laatikossa oli My Little Pony -leikkisetin osia. Target-ketjun Limited Edition MLP Spring Basket jonka amerikkalainen ystäväni on lähettänyt minulle joskus 2000-luvun puolivälissä.
Nämä nyt ainakin voi heittää menemään, eikö? Mutta - en heittänyt.
Olin parikymppisenä hillitön villapaitaihminen. Se oli aikaa ennen trikoopaitoja :D ^_^ Osa näistä puseroista on niinkin vanhoja kuin 90-luvulta.
Pesin kolme koneellista vanhoja vaatteitani ja tuuletin ulkona pari päivää. Nämä lähtevät kaikki Emmaukseen.
Yhdestä kansiosta löysin paperitaskuja joiden sisältä paljastui eri teemaisia lehtileikkeitä. Yhdessä taskussa oli Julia Vuoren Sika-sarjakuvia ja Jänis-piirroksia, yhdessä Beastie Boys -juttuja ja yhdessä kirjava kokoelma kuvia muusikoista, näyttelijöistä, söpöistä eläimistä ja hyvännäköisistä miehistä (kuten Hugo -tuoksun mainoksessa ollut..!) Edustettuina mm. Björk, Seinfeld, Dale Cooper, Harrison Ford, Damon Albarn, Eddie Vedder ja Dallasin hahmoja...
Leikkeet ovat lukioajoiltani, olin tehnyt näistä huoneeni seinälle jonkinlaisen kollaasin.
Tämän sarjakuvan muistan hyvin, tosin enää tällainen huumori ei ihan iske.
Monet omituiset jutut viehättivät minua teininä, ehkä tämä kuului siihen lajiin..?
Julia Vuoren piirrokset saavat minut edelleen ihan löllöksi hellyttävyydessään. Pöllö sopii hyvin joukkoon. <3
Näitä kuvia olen etsinyt ties kuinka pitkään...! Kävimme amerikkalaisten ystävieni kanssa Portlandin Old Tyme -valokuvaamossa ottamassa sarjan kuvia joihin kaikki pukeutuivat vanhan ajan lännen tyyliin. Kuva on vuodelta 2003.
...ja vähän toisenlainen kuva, tämä vuodelta 2006. :) Olin Ahvenanmaan Postin omakuvapostimerkki-mainoksessa ^_^
Ahvenanmaasta puheen ollen, löysin myös vihkon johon kirjoitin uusia oppimiani ilmaisuja kun tulin tänne ensi kertaa kesätöihin. Mihinkähän kummaan lastenhoitaja on tarvinnut sanastoa kuten "hakata, antaa turpiin" ja "saada turpiin"... ^_^ :D
Entä kuka heittäisi tällaisen pois...? Hoitolapseni Emman minulle tekemä piirros jossa lukee, "Du är en ros", Sinä olet ruusu.
Samainen Emma (punaisessa topissa) viime viikonloppuna sisarensa valmistujaisjuhlissa <3
Toki laatikoista löytyi paljon myös tuttuja kosmetiikkalistojani. Näistä olen joskus teille kertonutkin. Nyt olen lopettanut kaikkien kosmetiikkalistojen pitämisen.
Tästä vihosta löytyi paljon kiinnostavia kosmetiikka-arvosteluja joita olin kirjoittanut omaksi ilokseni. Nämä ovat siis ajoilta ennen blogia. MOP C-System Hydrating-shampoosta olen mm. kirjoittanut: "Ihana appelsiinin tuoksu, liru koostumus ja saa laittaa runsaammin kuin muita kampaamoshampoita. Hiukset huuhdeltaessa mykistävän hoidetun ja selvän tuntuiset...! Valitettavasti hoitavuudesta seurauksena lievä likaisuuden tuntu päänahassa hiusten kuivuttua. * * * * (*)"
^_^ Hahah - mykistävän hoidettu...! Pitääköhän ottaa tuo ilmaisu taas käyttöön :D
Olen myös ollut näköjään shoppaamassa L'Orealin meikkejä sävylle "lämmin vaalea". Kertokaa - miksi ihminen säästää tällaisenkin paperin..?
Kauneusalan säästettyjen joukossa on myös pino Make Up Storen lehtiä. Nämä olivat kyllä upeita...!! Sain näitä töistä ja säästin inspiraatioksi.
Onkohan MUSilla enää tätä lehteä..? Ei todellakaan mikään halpa tuotanto, jaksoin aina ihmetellä miten maailmanlaajuisesti niin vähän tunnettu sarja kuten Make Up Store panostaa näin mielettömään omaan lehteen. Ennemmin odottaisin MACiltä tällaista.
Entä kuka muistaa kotimaisen MSCHIC-sarjan..? Piti googlata ja ihan hämmästyin kun sarja näköjään edelleen on olemassa, kukaan ei puhu tästä mitään..! Ei näitä kyllä juuri missään myydäkään, jännä että sarja on kuitenkin vielä hengissä.
Hämmästyin kun yhdestä pussista löytyi Conan O'Brien -muki..! (- ja kahvitahroista päätellen erittäin huonosti tiskattu..!) Olen ostanut mukin NBC:n studiolta kun tammikuussa 2007 olimme Late Night -sarjan yleisössä. Miten hemmetissä Conan-muki on kellariin päätynyt? Olenko jossain vaiheessa kokenut mukin jotenkin noloksi ja kätkenyt pois silmistä..? Eähmm, kun katsoo ikivanhoja Hobby Hallista tilaamiani oranssikukallisia halpismukeja Maarianhaminan keittiössäni, en nyt sanoisi tätä mukia mitenkään noloksi. 
Laatikoiden läpikäynti jatkuu edelleen ja tavoitteena on saada kaikki lukio/yläaste/varhaisen 2000-luvun ajan muistot mahtumaan yhteen muuttolaatikkoon. Näyttää siltä ettei se ole edes haasteellista.
En tee näillä tavaroilla mitään - ajattelinko esimerkiksi koota kollaasin Damon Albarnista, Dale Cooperista ja kumppaneista uudelleen kotini seinälle? Tai laittaa muovisen dinosauruksen kirjahyllyyn esiin? En. Mutta haluan että ne ovat olemassa, jotta voin halutessani palata niiden välittämiin hetkiin. Ehkä nämä esineet itsessään eivät tee minua onnelliseksi mutta niiden sisältämät muistot tekevät. On kivaa joskus, vaikka vain 10 vuoden välein, palata teini-ikäisen Sannin huoneeseen. Että on mahdollisuus siihen.
Yksi laatikko jää - kolme muuta ja viisi kassillista lähtee. Aika hyvä saldo ja yhdestä jemmasta on jälleen selvitty. Hyvä Sanni :)
P.S. Höh - joku muu kuin minä sai ysiluokan kronikassa creditit kynsistään - oli siis joku jolla oli vielä pidemmät sapelit kuin minulla siihen aikaan :)
48 comments on “Kellarin kätköistä - anti-jemmaus etenee”
Tämäpä oli ilahduttava kirjoitus! :D Lisää samanlaisia. :)
:) Mukavaa että mun "ongelmista" on iloa muille ^_^ :D
En tiedä miten ihmeessä päädyin tähän uudestaan ja huomasin kommenttini ekana - mutta tämä oli yhtä ilahduttava kirjoitus myös tänä vuonna, joten päätin jättää uusinta kommentin. :D
☺️🤗
Tunnistin kuumottavan monta.
Rikkinäisiä kenkiä voi käyttää pihatöissä. Kauniisti painatettu kynsilakkapahvi on keräilyesine sellaisenaan. Vanha arabiankielinen Coca-Cola -tarra voi olla joskus vielä arvokas. Ala-asteen rakkauskirjeitä ei ikinä enää saa, nehän ainakin on pakko säästää. Noita meikkilehtiä säilön ihan avoimesti, samoin vanhoja MACin koulutuskansioita - ja hei niillä on muuten astetta kovempi tuollainen "kausiesite" - sellainen kovakantinen, pelkkiä törkeän hienoja kuvia sisältävä kirja, jossa käydään läpi kaikki tietyn näytöskauden tyylit, meikit ja inspiraatio niiden takana, niitä vaan ei ole tarkoitettu muille kuin henkilökunnalle nähtäväksi, mikä on mun mielestä huutava vääryys! :(
Mutta joo, I feel you, yritän myös varpaannykäisy kerrallaan täällä edetä kohti hallitumpaa tavaramäärää. <3 :)
No näiiiinpä <3 (...tosin mun rikkinäiset kengät oli korkeakorolliset saappaat joiden korot ihan lyttyyn kävellyt... öhm, roskiin vain :D En hemmetti vieköön keksi millä ajatuksella olen ne säilönyt kellariin...?)
Tämä oli mielenkiintoista kuulla :) Voisivat kyllä hyvin pitää yhtä kappaletta asiakkaidenkin plärättävänä..?
Minulla on ehkä vähän samaa ongelmaa, vaikken säästäkään kaikkea yhtä intohimoisesti. Kuitenkin lähes kaikki äidin siivoukselta ja omalta itsesensuurilta säästyneet lapsuusajan piirrokset, random kirjoitukset ja muu sälä on pitänyt säilyttää, koulutehtävistä ja esseistä puhumattakaan. Osasta olen nyt kyllä onneksi jo luopunut, kun yritin iskostaa päähäni, etten todellakaan varmaan muutaman kuukauden päästä muista niiden olleen koskaan olemassakaan. Kaikkea aika sympaattistakin on kuitenkin tullut säästettyä lapsuudesta enkä usko, että pystyisin koskaan heivaamaan esim. ala-asteen tarinavihkoja pois. Hymyilyttää lukea sivukaupalla "Olipa kerran kissa"-alkuisia tarinoita :D
Sepä tässä onkin ironista kun näitä monien säilytettyjen muistoankkkurien olemassaoloa ei muistakaan... - ja ne haluaa säästää jotta muistaa :) - vaikka oli jo ehtinyt unohtaa. Jos minä esimerkiksi en olisi koskaan avannut näitä kellarin laatikoita, en olisi ikinä muistanut suurta osaa niiden sisältämistä tavaroista enkä myöskään niihin liittyviä muistoja. Toki voisi tehdä tietoisen päätöksen, ettei niitä tarvitsekaan/haluakaan palauttaa mieleensä enää useampia kertoja tulevaisuudessa, jolloin ne voisi nyt heittää pois eikä 10 vuoden kuluttua enää muistaisi a) tavaroita tai b) niihin liittyneitä tilanteita, tunteita tai ajatuksia. Kyse on siis siitä haluaako säilyttää mahdollisuuden aikamatkailuun vai ei... Ihmisen aktiivinen muisti on hyvin rajallinen ja ilman menneisiin tapahtumiin tai ihmisiin liittyviä fyysisiä ankkureita, nuo asiat katoavat pysyvästi mielestä.
Tärkeintä siis on tunne siitä, haluaako muistaa vai ei.
Tutulle kuulostaa:-D Viime kuussa muuttoa tehdessäni löysin juuri noita kouluaikaisia lippuja ja lappuja ja kaikenmaailman tilpehööriä..mutta ei niitä voi pois heittää! Yhteen laatikkoon sain myöskin ne mahtumaan:-) mutta osa on edelleen (ollut yli 20 vuotta) vanhemmillani. Pieniä muovikansioita missä söpöjen poikien kuvia, keksittyjä hevosten nimiä, tarroja...voi apua:-D
Nämä on vain niin ihania <3 Turhia, mutta hei, ne ovat me, silloin kauan sitten. Kuin terveisiä meiltä vanhemmalle itsellemme :)
Ymmärrän täysin tuon tavaroihin liittyvät muistot, ittelläni on varastoituna jonkun verran juttuja, mitkä muut luokittelisivat roskaksi, mutta mulle siinä hyödyttömässä tavarassa on oma tarinansa ja muistonsa.
Itse olen säilyttänyt viimeiset kymmenen vuotta kaikki joulu-, synttäri- ja nimpparikortit, mitä olen saanut. On ihanaa löytää laatikosta jo edesmenneen isoäitini synttärikortti, lukea se ja nähdä miten upeasti hän aina allekirjoitti kaikki korttinsa ^_^
<3 <3 <3
...juuri katson ikkunalaudalla olevaa pinoa toukokuussa edesmenneen tätini kirjeitä. Olen lukenut viimeisen niin moneen kertaan. Nämä ovat korvaamattomia. Tätini säilyy tietysti aina mielessäni ja sydämessäni, mutta kirjeiden kautta saan konkreettisesti palata uudelleen ja uudelleen hänen viisaisiin sanoihinsa, sittenkin kun itse alan olla vanha ja moni asia mielessä haalistuu.
Hei, vitsi miten mielenkiintoista! Itse kun jaksan säilyttää turhia tavaroita max. Vuoden jonka jälkeen lentävät roskiin :) Tänäänkin heitin isot kasat viime vuoden I Love Me messuilta hamstrattuja esitteitä :D Kun jakaa huoneen ja tila tahtoo kaapeista loppua niin täytyy osata luopua tavaran paljoudesta 😊
Etkö kiinny mihinkään vanhoihin esineisiin? Mikä on "turhaa"? Oletko heittänyt kaikki lapsuuden ja nuoruuden tavarasi pois leluista kirjoihin ja kouluvihkoihin? Vai saattaako niitä kuitenkin olla jäljellä esimerkiksi lapsuudenkodissasi? :)
Jemmausgeeni löytyy täältäkin o/
Säilytän asioita joista tulee hyvä mieli, asioita joita uskon joskus vielä tarvitsevani ja siihen päälle vielä monia muita juttuja joista en raaski luopua. Olen kuitenkin todennut luopumisen tuskan hellittävän todella paljon, jos tavaralle löytyy käyttäjä. Nykyään lahjottelen suht spontaanisti omia tavaroitani, jos tiedän että vastaanottaja tulee sitä käyttämään. Tulee todella hyvä mieli, kun itselle aikoinaan iloa tuottanut asia tuo iloa myös jollekkin muulle :)
Tämä on kyllä hyvä psykologinen "tuki" poisheittämiselle :) Harmi kun minun säilyttämästäni tavarasta valtaosa vaatteita lukuunottamatta sellaista ettei niistä ole iloa kenellekään muulle... Vaatteet voi sentään viedään UFFille tai vastaaviin, mutta entä vanhat valokuvat, filminegatiivit, mielenkiintoisten paikkojen esitteet, lahjaksi saadut muistoesineet, kouluesitelmät.... Kaikeksi onneksi suuri määrä tästä tunnepitoisimmasta säilytetystä sälästä on paperitavaraa joka menee lopulta pieneen tilaan jos/kun sitä edelleen haluaa säilyttää :)
Kirjeitä ja kortteja ei vaan voi heittää pois, niissä on niin paljon elettyä elämää, tunteita ja muistoja. Vinkkinä tavaroiden säilömiseen, kannattaa säilyttää muovilaatikoissa jos laatikot säilytetään paikassa, missä mahdollisuus päästä kastumaan. Osa minun muistoista, kirjeet ja kortit v. 1978-1997 kastui pilalle vanhempieni varastossa kun sinne pääsi vettä satamaan.. nyt minulla on kortit ja kirjeet tallella "vain" v. 1997 ja onneksi osa vanhemmistakin säilyi kastumisesta huolimatta!
Ennen minäkin säilyttelin kaikenlaisia kauniita rasioita, pahvilaatikoita jne. mutta siinä vaiheessa kun muutin isosta omakotitalosta pienempään rivitaloon avioeron myötä niin oli pakko muuttaa asennetta "muistoihin" kun kaikkea vanhaa ei halunnut enää kantaa mukanaan. Valokuvat ja erilaiset asiakirjat, todistukset, kirjeet yms. paperinen on sellaisia, joita säilytän ja paperi ei onneksi vie isoa tilaa kun ne on siististi omissa kansioissaan. Mutta taitaa mulla silti löytä yhdestä laatikosta paperille liimattuja lehmän häntäkarvoja!!! Hoidettiin kaverin kans ala-asteella lehmiä lähistön maalaistalossa (kun kaikki muut kulki heppatallilla) ja karvat on Ritu-lehmän ja Rape-sonnin hännistä leikattu.. ;) ;) ;) Ja tämä menee varmasti oudoimpien säilytettävien listalle!
Hyvä vinkki.
Tosi kurjaa että niin suuri osa vanhoista kirjeistäsi kastui pilalle..! :'-(
<3 <3 Tällaiseen säilyttämiseen voin todellakin samaistua...! ^_^
(....voin jakaa oman "oudoimpien säilytetävien" asioiden huipun joka on kyllä ällö: minulla on - tai oli, ne taisin sentään heittää menemään vuosia sitten - pienessä kupissa säästettynä pisimpiä kynsiäni niiltä ajoilta kun ne kasvoivat todella pitkiksi. Pisin oli 6 cm ja kasvoi korkkiruuville...!)
Moikka
Olet tämän varmaan jo kuullutkin, mutta kannattaa ottaa valokuva poisheitettävästä tavarasta. Näin voit luopua tavarasta, mutta muisto jää.
Olen kuullut mutta ei auta minua, digitaalinen kuva ei ole sama asia kuin fyysinen tavara jota voi pitää kädessä. En juuri koskaan katso edes digikuvia matkoiltani, paljon mieluummin selaan fyysistä valokuva-albumia sivuineen.
Mutta ymmärrän että monelle muulle tavaran "säästäminen" digimuodossa voi toimia tosi hyvin :)
Teetä kuvista oma kirja? Sannin muistot, vol 1-87. :)
:D ^_^ ^_^
Heheh, tässä on jo jotain idea... :D Ainakin jotkut tavarat voisi kyllä säästää näin :) Täytyypä vähän kypsytellä ajatusta :)
Tätä minä olen jo suunnittelut tekeväni pitkään. Vihaan tavaranpaljoutta, ja olen surutta heitellyt kamaa pois - nyt vähän kaduttaa. Mutta jos ottaisi kuvia tavaroista, ja teettäisi sen kirjan/albumin (ehkä vähän tekstiäkin kuvan kanssa), niin ei menisi yhtä paljon tilaa mutta muistot olisivat silti helposti selattavissa eikä vain tietokoneen muistissa näytöltä katsottavissa. Siitä puuttuu matkan menneisyyteen nostattama nostalgia ja tunnemaailma kokonaan. Kun vain saisi aikaiseksi...
Nyt tarvitsisin apuasi miselliveden hankkimisessa. Ihoni on pintakuiva rasvainen, ikä 60 v., en käytä paljon meikkiä. Kiitos!
Hei Pinnii! Valitettavasti olen tosi huono suosittelemaan misellivesiä ja minulla on kokemusta vain kaikille ihotyypeille sopivista sekä kosteuttavista misellivesistä. Esimerkiksi mitään rasvoittuvan ihon misellivettä en tunne lainkaan, vaikka varmasti markkinoilla on myös sellaisia. En omien kokemusteni pohjalta suosittelisi kenellekään misellivettä ainoaksi puhdistustuotteeksi, en edes vähäisen meikin poistoon, siinäkin mielessä olen vähän huono apu tässä asiassa. Omista lemppareistani suosittaisin sinulle Estelle & Thildin misellivettä, sillä siinä on laadukkaat, hoitavat ainesosat mutta se ei ole yhtä kosteuttava kuin toinen suosikkini L300 eikä jätä yhtä ”klähmäistä” pintaa. Rasvoittuvaihoinen ei tarvitse yhtä kosteuttavaa tuotetta kuin kuivaihoinen. (Joka tapauksessa, en käyttäisi mitään misellivettä ainoana putsarina, se on vain hyvä lisä ja toimii erityisesti meikittömän aamuihon puhdistuksessa.)
Nää jemmauspostaukset on kyllä kiinnostavia. Itse olen taas ihan sun vastakohta ja mun kotoa löytyy ihan vain muutama muovitaskullinen ja pieni laatikollinen muistotavaraa, häkkivatastossakin on lähinnä tyhjiä pahvilaatikoita ja matkalaukullinen kausivaatetta. Olen maaninen karsija enkä halua takertua menneeseen ja ylimääräinen säilytettävä tavara tuntuu taakalta, en juuri välitä esim. selata vastaavia muistoesineitä, ja nautin tilasta ja järjestyksestä ja siitä että tiedän missä mikäkin on ja että kaikki säilytettävä on hyödyllistä tai tuo iloa. Mun koti ei ole silti askeettinen, täällä on vain esillä kaikki mitä omistan ja mistä pidän! :) Mutta mahtaavaa että saat itsekin käytyä tavaraa läpi ja säästettyä tärkeimmät, itse voisin ehkä oppia ahdistumaan vähemmän vähänkin tavaran omistamisesta.
Minulle ihanne olisi jossain itseni ja sinun välimaastossa - haluaisin muodostaa vähemmän tunnesiteitä tavaroihin jotta poisheittäminen olisi vähemmän kivuliasta, mutta samalla haluan ehdottomasti säästää myös osan menneisyyttä enkä ikinä pyrkisi kaikesta vanhasta kokonaan eroon. Vanha, turha tavara ei ahdista minua - mutta kohtuus täytyy olla siinäkin. Ja sitä kohtuutta kohti tässä pyritään :)
Ihana matka tavaroihisi. Joskus alkuvuodesta kirjoitit että ehkä kokeilet konmaria ja siitä lähtien olen postausta odottanut. Tavaroiden läpikäynti on aivan huikea matka omaan elämään. Ja todellakin pitkä prosessi. Ja tätä lukiessa ymmärtää miksi karsiminen kannattaa aloittaa omista paidoista, venahtaneeseen trikoosren kun harvemmin liittyy tunteita. Mukavaa matkaa tavaroiden maailmaan, loppuelämä on tosiaan aikaa niitä katsella, laittaa parhaat esiin ja säilöä rakkaimmat tarkasti. Kun niistä pääsee paljon paremmin selville luopumalla ensin siitä turhasta osuudesta, siitä jota ei muista, joka ei herätä muita tunteita kuin tunteen epämääräisestä sotkusta kaapissa.
Talvella blogitauon aikana tuli tosiaan viimein luettua Konmari-kirja ja sain kimmokkeen tyhjentää kaappeja "uudella innolla", mutta ihan sellaista kunnon "hc"-konmaritusta en ole vielä suorittanut. Mariehan neuvoo kokoamaan aina yhden tavararyhmän kerrallaan, ei siten että käy kaappi kaapilta. Minulle tuo kaappi kaapilta -tekniikka sopii paremmin, koska eri tavararyhmiä on niin valtavasti (esim. mihin ryhmään vanhat jääkaappimagneetit kuuluvat..? :D) ja jo siihen saa kulumaan turhaan aikaa että miettii mihin eri luokkiin erilaiset tilpehöörit kuuluvat.
Matka on alkanut jo vuonna 2015 kun syvällisesti oivalsin miten olen tavaran säilyttämiseen suhtautunut ja mitä seurauksia tällä näennäisesti huolettomalla "tätä voi tarvita vielä joskus" ja "tällä mukilla on nimi" -suhtautumisella on ollut elämänlaatuuni kokonaisuudessaan.
Vuosi vuodelta taakka kevenee mutta valmiiksi tässä ei tule koskaan. :) Niinkuin ei monissa asioissa elämän eri matkoilla. Tärkeintä on tietoisuus siitä millainen toiminta edistää onnen ja tasapainon tunteita, millainen ei. Tavaran varastointi ei ainakaan ole tehnyt minua onnelliseksi, se on selvää.
"Ethän katoa, polle. Ethän mene patterin väliin."<3
Nää on niin tuoreessa muistissa. Itse leikkasin talteen myös parhaimmat Naisen kanssa - sarjat, jotka julkaistiin Nyt-liitteessä. Ne tuovat mieleen ne vapaat ja loputtomat opiskeluajan lauantai-aamut kun sai istua liian iso t-paita päällä juomassa aamukahvia, kuuntelemassa musiikkia, lukemassa lehteä ja nauramassa yksin ääneen lukemilleen jutuille. :)
Vastaus kysymykseesi: en heittäisi mitään noista pois. Laittaisin ne isoon matkalaukkuun ja kwllariin, josta ne voisi ottaa taas esille kymmenen vuoden kuluttua.
<3 <3
...itse kaipaan ylipäänsä aamuja jolloin tartuin mieluummin lehteen ja luin kulttuuriuutisia ja Sika-sarjakuvaa, en sähköpostia tai nettiä... Olkoonkin että myös netistä voi lukea Sikaa ja uutisia, siinä on vissi zen-henkinen ero kääntääkö paperilehden sivua vai klikkaako läppärillä välilehteä...
Juuri näin, siinä on todella suuri ero.
Mä niin samaistun tuohon jemmaukseen ja siihen miten henkisesti (ja välillä fyysisestikin) raskasta jemmojen läpikäyminen on 😣 Jemmasin lapsesta asti kaiken ja mistään irti päästäminen oli tosi vaikeaa. Reilu vuosi sitten kävin olosuhteiden pakosta läpi lähes kaikki lapsuuden tavarat ja hankkiuduin eroon valtavasta määrästä tavaraa. Ne oli tosi raskaat pari päivää. Nyt pitäisi tehdä sama kierros uudestaan, kun jäljelle jääneisiin tavaroihin on saanut taas vähän lisää henkistä välimatka. Siihen pitäisi vaan löytää aikaa. Oon luonteeltani ihan super järjestelmällinen ja mun jemmat on tosi hyvässä järjestyksessä ja sen takia ns. poissa silmistä. Tykkäisin kuitenkin omistaa vähän vähemmän tavaraa.
Tuo henkinen välimatka on tärkeää tällä tiellä, sen olen huomannut. Ei pidä yrittääkään heittää kaikkea kerralla, se on tehtävä kierroksittain. Tampereella olen käynyt samat hyllyt ja kaapit nyt läpi neljänä vuonna ja joka vuosi olen saanut heitettyä pois sellaista mihin edellisenä vuonna oli vielä liian vahva tunneside.
Maarianhaminassa projekti alkoi vasta tänä vuonna. Olin jotenkin kuvitellut, että täällä on vähemmän tavaraa eikä juuri mitään turhaa, mutta miten väärässä olinkaan....
Olipas taas lämpöinen postaus <3 Vaikka myös itselleni jemmari-toipujana vähän vaarallinenkin :D
Olin siis ennen itsekin pahimman luokan jemmari - esim. ala-asteikäisenä mulla oli pulpetissa pieniä muovirasioita, joihin säästin kumituksesta syntyneet purut ja kynien teroituksesta syntyneet soirot... "oikeiden" tavaroiden jemmaamisesta puhumattakaan. Kotona asuessa kaapit ja laatikot pursuilivat juuri tuollaisia juttuja, joita tässä postauksessa esittelet. :) Olen tainnut periä tavan äidiltäni. Kun häntä muutettiin pois Suomesta muutamia vuosia sitten, ja käytiin läpi taloa, jossa äiti oli asunut viimeiset ~20 vuotta, minun piti veljeni kanssa pitää välillä paussia kun nauratti niin kovasti. Miten äärimmäisen tärkeää on vaikkapa ollut säästää Tiimarin muovipussi, jossa on kolme alennustarralla varustettua lyijykynää? "Ei sitä tiedä koska niitä tarvitsee... ja Tiimariakaan ei enää ole, niin nehän on tavallaan antiikkia..." :'D Toki tavaroissa oli paljon myös tunnearvoltaan todella merkittäviä ja tärkeitä esineitä, mutta aika kovia ylilyöntejä osui myös kohdalle. Siinähän sitä tavarahelvettiä sitten perattiin, ja neuvoteltiin, mitä kaikkea on järkevää yrittää pakata mukaan. Äidin viimeinen oljenkorsi oli pakata laatikoita meille lapsille omiin koteihimme vietäväksi, mutta pysyimme aika tiukkoina siinäkin. Ihan jokaista korvastaan lohjennutta kahvikuppia 70-luvulta ei ehkä kannata säästää, vaikka setin olisikin saanut valmistujaislahjaksi. :)
Sittemmin kotoa (jo vuosia sitten) pois muutettuani olen itse "korjannut" käytöstäni, vaikka luontaista minimalismi ei minulle edelleenkään ole. Mulla on lisäksi tuo sama, että valokuva esineestä ei riitä - sitä pitää saada hypistellä, käännellä, tarkastella, painaa vasten poskea. :) Tsemppiä projektin jatkamisen kanssa! <3
Kävin joskus tämän vuoden aikana lapsuudenkodissani läpi jemmalaatikkoa (huom. niitä on vain yksi ja sekin suht pieni) ja sieltä löytyi Julia Vuoren Jänistä ja Sika-sarjakuvaa:) Ja Damon Albarn ja Dale Cooper iskee yhä:D
jotenkin taas niin sympaattinen postaus :)
Mä olen yrittänyt, ja hyvin paljolti onnistunutkin, vähentämään turhaa tavaraa ja luopumaan jemmausmentaliteetista. ennen ihan kaikkea ihmeellistäkin saattoi vielä joskus tarvita, nykyään mulla on jo jokin järki siinä, mitä saatan oikeasti jopa käyttää ja tarvita joskus. muutoin pois vaan, jos ei ole tunnearvoa. ja usko pois, olen ollut todella paha jemmari!
mutta... ongelma on itselleni tietyt esineet, joita olen esimerkiksi käyttänyt paljon tai joihin on jostain muusta syystä syöpynyt vahvaa tunnelatausta. ne ovat aivan kuin ulkoista muistia mulle! kun otan jonkin tavaran käteen, voin sen avulla saada todella elävän tuntuisia muistikuvia, joihin tavara liittyy. mulla ei muuten ole mitään hajuakaan niistä tapahtumista, mutta tavaran hypistely avaa ikkunan menneeseen. pidän 10 vuotta vanhaa huulipunahylsyä kädessä, ja muistan ihanat baari-illat ystävien kanssa ja sen, miten lisäsin huulipunaa vessassa. millaisen söpön miehen kanssa juttelin :D vanhat rikkinäiset tennarit, joita en ole käyttänyt lähes vuosikymmeneen - mutta kun ne jalassa kävelin ulkomailla asuessani sateisia suurkaupungin katuja, ihmettelin elämää kaukana kotoa. miten ne nyt voisi laittaa pois! pelkään, että silloin menettäisin lopullisesti osan muistoista. tätä tavaraa ei ole onneksi kovin montaa laatikollista, mutta olen jossain määrin alkanut ihailla minimalismia, joten tavara vähän ahdistaakin. pidän itseäni aivan älyttömänä, kun haluan jemmailla vanhoja rikkinäisiä kenkiä vain voidakseni muistella. mutta kai se on ihan ymmärrettävääkin, että ei aivan kokonaan halua luopua menneestä? itselläni kyllä huomaan tässä tietyn traumatisoitumisen vaikutuksen, on niin ihana jäädä viipyilemään nostalgiaan. en tiedä, onko liian uskaliasta sanoa, mutta olen tunnistavinani sinussa samaa. mutta, onneksi elämää voi elää vaikkei minimalisti olisikaan :) pääasia, ettei hamstraa ympärilleen uutta turhaa roinaa.
Kuulostaa ihan samanlaisilta jemmoilta, joita saattaa multakin löytyä... ;D Ja oih, mulla oli teininä tuo just sama Eddie Vedderin kuva!
Mietin sinua kun siivosin ulkovarastoa ja vastaan tuli Kauneuden Vihreä Kirja v. 1994 :D Kaikki ne ihanat tuotteet! Pakko oli heittää pois koska haisi homeelta koko vihko. Mikä harmi!
Vaikka olenkin minimalismin kannalla, niin lapsuuden muistoja mieleen tuovat esineet/askartelut/kortit/värityskirjat jne. ovat sellaisia, mitä ei voi saada takaisin, jos ne menee heittämään pois. Kaiken muun turhan karsisin, mutta tuollaiset saa jäädä. Jossakin vaiheessa voi tulla kova kaipuu esim. omia vanhoja päiväkirjoja kohtaan, ja silloin on ihanaa, että ne ovat tallessa.
Nuo Virven jutut ovat olleet minun vinkkelistäni äärimielenkiintoisia. Sängyttömyyteen en nyt kuitenkaan olisi ihan lähdössä, vaikka ruokapöydättömyyteen voisinkin... :)
Itsellekin ajankohtaisia mietteitä, koska koti pitäisi kohta pakata laatikoihin. Aika paljon tavaraa aion lopulta jättää Suomeen säilöön. Mutta oon koittanut luopua kaikesta ylimääräisestä ja onnistunut hyvin jakamaan niitä ystäville.
Mulla on tällä hetkellä yksi muistoja-pahvilaatikko, jossa on lähinnä lapsuudesta säästettyä tavaraa. On tosiaan jännä, miten lapsuuden tavarat nostaa pintaan muistoja, joita ei ilman sitä tavaraa muistaisi lainkaan. Voisi ajatella, että koska ei muista, ei ole tarpeenkaan muistaa, mutta kyllä ne tavarat avaa jonkun kosketuksen lapsuuteen, minkä koen arvokkaana. Tuota ylempänä heitettyä valokuvaustaktiikkaa oon hyödyntänyt esim. joidenkin kummilasten piirustusten kohdalla. Niitä tulee niin paljon, etten koe voivani säilöä kaikkia, joten oon ottanut niistä kuvia.
Sinun säilömistä kynsistä tuli mieleen, että äitini säilöi napavarteni vuosikausiksi. YÖK. Taisi heittää menemään vasta, kun olin about kolmikymppinen... :D
Voi apua...! :D :D :D
Samaa mieltä.
Ja hei, sun "projekti" lähestyy...! Hengessä mukana..! :) Odotan jo uteliaana sun kommentteja elämästä kohteessa, laita vaikka meiliä sitten talvella :)
Laitoinkin meiliä jo nyt, kun huomasin, että olikin jo paljon asiaa. Lisää sitten periltä :)
Kiitos :)
AAAAAWWWWWS <3
Pusuja Sanni <3
Pusuja takaisin Johanna :-* <3
Nuo my little pony -tavarat on erittäin rahanarvoisia!!! Myy esim. Huutonetissä.
Ei tulisi mieleenkään...! terveisin Keräilijä.