26.10.2017

Otsonoidut ihonhoitotuotteet: oliko vaikutuksia?

Nyt on vihdoin aika kuulla kokemuksia otsonoiduista ihonhoitotuotteista.

Hain kesällä lukijoideni joukosta kahta henkilöä testaamaan ostamieni otsonoidun oliiviöljyn ja kaakaovoin vaikutuksia. Siinähän kävi sitten niin, että innostuin hakemuksia läpi lukiessani laajentamaan testipaneelia ("...olisi niin kiva lähettää tuote useammallekin..."), ja otin yhteyttä tuotteiden valmistajaan White Swaniin. Sain White Swanilta testituotteet vielä kymmenelle henkilölle, ja nämä kymmenen saivat kokeiltavaksi sekä voiteen että öljyn.

Nyt meillä on siis kahdentoista henkilön kokemukset otsonoidusta kosmetiikasta.

Oljy_katherine-hanlon-242211

Kuva: Katherine Hanlon / Unsplash

Ja mitäs se "otsonoitu kosmetiikka" siis olikaan..?

Tiivistettynä: otsonoidut öljyt ja voiteet ovat vahvasti antimikrobisia kosmeettisia valmisteita ja niillä voidaan hoitaa kaikenlaisia iho-ongelmia joihin liittyy tulehdusta, kuten aknea, atopiaa, ihottumia, sieni-infektioita, haavoja ja auringonpolttamia. Muita havaittuja vaikutuksia ovat kudosten uusiutumista edistävien kasvutekijöiden lisääntyminen sekä entsymaattisten antioksidanttien lisääntyminen.

Tämä postaus on todella pitkä, mutta aihe on sen verran spesifi että halusin sisällyttää kaikkien testihenkilöiden raportit yhteen ja samaan postaukseen. Näin kokemukset ovat helposti aiheesta kiinnostuneiden luettavissa, ja uskon, että otsonoidusta ihonhoidosta tietoa hakeva jaksaa kyllä lukea pitkänkin postauksen.

otsonoitu öljy ja voide

Otsonoituja tuotteita on Suomen markkinoilla muutamalla brändillä, joista itse kiinnostuin jyväskyläläisestä White Swanista.

White Swanin valikoimassa on kolmen vahvuista oliiviöljyä (normaali, mieto ja vahva), seesamiöljy, suklaan tuoksuinen kaakaovoi, hajusteeton sheavoi sekä hajustetut shea-vanilja ja shea-havumetsä. Minun ostoskoriini päätyivät Ruohonjuuren myyjän suosituksesta mieto oliiviöljy ja kaakaovoi.

MiikaSallinen

Miika Sallinen. Kuva: White Swan

White Swanin perustaja ja tuotekehittäjä Miika Sallinen halusi mieluummin lähettää testihenkilöille seesamiöljyn ja sheavoin (yksi henkilö pyysi erikseen oliiviöljyn). Sallinen kertoi pitävänsä otsonoitua seesamiöljyä vastaavaa oliiviöljyä parempana, ja myös otsonoituun sheavoihin perustuvia voiteita kaakaovoihin perustuvia parempina.

Kerrotko vähän, miksi? Kun kuitenkin valmistat myös oliivi- ja kaakaovoi-versioita.

Vapaasti tiivistettynä Sallisen seikkaperäisestä vastauksesta:

(miehestä muuten välittyy todella vahva innostus aiheeseen, hän varmastikin voisi puhua otsonoidun kosmetiikan ominaisuuksista ja tutkimuksista samaan tapaan "maailman tappiin" kuin minä vaikkapa erilaisten vaahtoavien tuotteiden koostumuksista ^_^)

"Sheavoi on jonkin verran pehmeämpää kuin kaakaovoi, ja siitä tykätään yleensä enemmän, vaikka kaakaoversiollakin on oma fanikuntansa ennen kaikkea suklaisen tuoksunsa takia. Sheavoi on myös tuoksultaan neutraalimpaa kuin useimmat otsonoidut kasvirasvat."

Sheanut_mira-bozhko-195632

Kuva: Mira Bozhko / Unsplash

"Kaakaovoide on siis sheaa jähmeämpää, mutta sillä on etunsa muihin kasvirasvoihin ja -öljyihin nähden. Otsonoituja voiteita kehiteltäessä havaittiin, että kaakaovoi säilyttää otsonointiprosessissa luonnollisen suklaan tuoksunsa, ja on siten hajultaan selvästi miellyttävämpi otsonoituihin kasviöljyihin verrattuna. Sen suurempi tyydyttyneiden rasvahappojen pitoisuus tekee siitä myös stabiilimman juokseviin otsonoituihin kasviöljyihin verrattuna."

Öljyistä: "Ns. normaalivahvuisesti otsonoituna öljynä seesamiöljy uudistaa ihoa paremmin ja juoksevampana sitä on miellyttävämpi levittää kuin vastaavasti otsonoitua oliiviöljyä. Antimikrobisissa ominaisuuksissa ei sen sijaan ole olennaista eroa."

OliveOil_roberta-sorge-142255

Kuva: Roberta Sorge / Unsplash

"Normaalivahvuisessa öljyssä seesami on siis parempaa. Otsonoitu oliiviöljy on kuitenkin saanut paljon enemmän mainetta ja sitä on valmistettu ainakin vuodesta 1911 lähtien. Koska otsonoitu oliiviöljy tunnetaan paremmin, sitä kysellään yhä enemmän. Se on tärkein syy, miksi se on tuotannossa".

Sallinen lisää, että hän on "parhaansa mukaan yrittänyt ja osin onnistunutkin kääntämään painopisteen kohti seesamiöljyä". :)

 

otsonoitu seesamiöljy

Otsonoitu seesamiöljy

WhiteSwan_sheavoi

Otsonoitu sheavoi

 

Testitulokset

Paneelin jäsenistä yksi keskeytti, kuusi koki saaneensa tuotteista jonkin verran tai erittäin paljon hyötyä ja viisi ei kokenut tuotteilla olleen mainittavia vaikutuksia.

Myönteiset kokemukset on merkattu punaisella, ei-havaitut sinisellä. Olen ottanut vapauden tiivistää testihenkilöiden raportteja ja muokata joitakin lauserakenteita selkeämmiksi.

Odotetusti otsonoitujen tuotteiden erittäin persoonallinen ja vahva tuoksu herätti paljon kommentteja. Etenkin talouden miespuoliset jäsenet tuntuvat reagoineen tuoksuun, tosin yksi piti tuoksua jopa miellyttävänä. Testaajat kuvailivat aistivansa tuoksussa mm. pilaantunutta kurkkua, kaasua, herneenpalkoa ja vesimelonin kuorta (!). Itsekin otsonoitua oliiviöljyä testanneena ymmärrän, että näin voimakas ja erikoinen tuoksu voi olla jollekulle kynnyskysymys tuotteen käytön suhteen. Erikoinen tuoksu on seurausta otsonoinnista.

Testihenkilö 1. Iho-ongelma: akne ja kuivuus.

Testissä seesamiöljy ja sheavoi.

"Vaikka tuotteet ovat hajustamattomia, on niissä niin voimakas, paha ominaishaju, etten pysty niitä kertakaikkiaan käyttämään.

Tuotteen esittelyssä sanotaan, että haju katoaa nopeasti iholle laiton jälkeen, mutta näin ei käynyt. Kasvoöljyä testasin heti tuotteet saatuani kädelle, jossa haju pysyi vuorokauden ajan toistuvasta käsienpesusta huolimatta.

Harmi juttu, että tässä kävi näin, sillä olisin mielelläni kertonut itse tuotteiden toimintatehosta, mutta toisaalta on tämäkin yhdenlainen testitulos."

*

Otsonoitu_testihenkilo2

Henkilö 2

Testihenkilö 2. Iho-ongelma: atopia.

Ongelman hoitoon normaalisti käytössä lääkevoiteita, joille testihenkilö haluaisi löytää luonnollisemman vaihtoehdon.

Testissä kaakaovoi.

Tulos: tuotteella ei vaikutusta.

"Käytin otsonoitua kaakavoita 2-3 kertaa päivässä, miten nyt vain pystyin. Voiteen koostumus oli jämäkkää, mutta levittyi ja imeytyi suht. hyvin.

Talouden toinen osapuoli kritisoi hajua toistuvasti. Ilmeisesti tuoksu jäi iholle, vaikken itse sitä huomannut enää parin minuutin päästä voiteen levityksestä. Kuvailisin hajua vahvan kaasumaiseksi. Kaakaovoita en voi sanoa haistaneeni voiteesta juurikaan.

Kosteuttavuudeltaan voide ei ollut riittävä ja levittelin silloin tällöin voidetta toisenkin kerroksen, mutta yleensä laitoin aina puhtaalle iholle otsonoidun kaakaovoin ja sen imeydyttyä vielä tuhdimpaa Laveraa päälle, koska se toimi paremmin kuin useampi kerros testivoidetta.

Silmänympärysiho pysyi otsonoidulla kaakaovoilla sopivan kosteutettuna. Sitkeät punaiset näpyt tulivat ja menivät riippuen siitä hoidinko niitä lääkevoiteella vai en, otsonoitu kaakaovoi ei niihin vaikuttanut

Olin niinkin hurja, että meinasin jättää lääkevoiteet testijakson ajaksi kokonaan pois. Tämä aie kuitenkin karisi alle viikon päästä testin aloittamisesta, koska ihottumaa oli niin paljon kasvojen alueella. Jätin kuitenkin aluksi osan ihottumaläiskistä kaakaovoin varaan. Kerran olin havaitsevani pelkällä kaakaovoilla hoidetun osuuden kaulaihottumasta parantuvan, hieman hitaammin kuin kortisonilla, mutta kuitenkin. Tämä ei valitettavasti kuitenkaan pätenyt enää jatkossa, joten tuo lienee ollut sattumaa.

Testasin myös otsonoidun kaakaovoin käyttöä niin, että jätin kortisonivoidekuurin kesken pahimpien ihottumien kaikottua. Otsonoitu kaakaovoi ei edistänyt paranemisprosessia, vaan ihottuma alkoi palata takaisin kuten sen on tapana, mikäli lääkevoidekuuria ei hoida loppuun. Testivoide ei myöskään pitänyt oireita pois sen kummemmin kuin muutkaan tähän saakka kokeilemani kosteusvoiteet.

Atooppisen ihon kutinaankaan voide ei auttanut, mutta ei se myöskään ärsyttänyt tai edesauttanut sitä.

Kaiken kaikkiaan tuntui olevan aika sama, olisiko käytössä ollut ns tavallinen kosteusvoide vai otsonoitua kaakaovoita sisältävä rasva. Korostaisin kuitenkin, että oma ihoni on melkoisen haastava, joten lievemmästä atopiasta kärsivällä tämä voisi jopa toimiakin. Omalla kohdallani otsonoidun kaakaovoin ominaisuudet enintään tukivat lääkevoiteiden tehoa, mutta eivät niin merkittävästi, että haluaisin rääkätä kanssani asuvaa mieshenkilöä hajuhaitoilla tämän kauempaa, varsinkaan kun iho ei jäänyt edes mitenkään erityisen tuntuiseksi tai näköiseksi testijakson aikana.

Riittoisuus: Aloitin käytön 24.8 ja tänään 25.9 voidetta on pullossa jäljellä arviolta 2-3 päivän tarpeeseen. Käytin rasvaa siis päivittäin kasvojen ja kaulan alueelle sekä käsi-ihottuman hoitoon."

*

Otsonoitu_testihenkilo3

Henkilö 3

Testihenkilö 3. Iho-ongelma: alavatsaan säännöllisesti ilmestyvä kutiava ihottuma.

Testissä seesamiöljy ja sheavoi.

Tulos: tuotteet auttoivat.

"Kesällä sain alavatsaani noin kämmenen kokoisen sitkeästi kutiavan ihottuman. Samainen, oletettavasti sieni-ihottuma on toistunut muutaman kerran aiemminkin ja on parantunut lääkevoiteen avulla viikossa parisssa. Tällä kertaa halusin kokeilla ensin lääkkeetöntä vaihtoehtoa ja kun sain mahdollisuuden testata otsonoituja tuotteita, päätin antaa niille mahdollisuuden.

Kokeilutuotteet olivat otsonoitu seesamiöljy ja otsonoitu shea-voide. Käytin jo melko pahaksi päässeelle ihottuma-alueelle öisin öljyä ja päivisin voidetta.

Tuotteet lievittivät omasta mielestäni kutinaa melko tehokkaasti ja noin kolmen viikon kuluessa ihottuma parani pikkuhiljaa. Kokeilin tuotteita myös alueille, joissa karvatupet tulehtuvat helposti ja iho on ollut viime aikoina rauhallisempi.

Tuotteista jäi hyvä vaikutelma ja voisin hyvinkin ostaa niitä jatkossa. Tuotteiden negatiivinen puoli on niiden ominaishaju, joka omasta mielestäni muistuttaa jääkaapissa pilaantunutta ja pehmentynyttä kurkkua. Esimerkiksi voidetta en voinut käyttää kasvoillani tuoksun takia vaikka koostumukseltaan se olisi ollut ihanteellinen kasvojen iholle."

Plussat ja miinukset:

+ lääkkeetön vaihtoehto

+ hygieeninen pakkaus

+ voide kosmeettisesti miellyttävä ja ihanan kosteuttava

+ auttoi omiin iho-ongelmiin

+ hajustamattomuus

+ kotimaisuus

- ominaishaju

- saatavuus

*

Otsonoitu_testihenkilo4

Henkilö 4

Testihenkilö 4. Iho-ongelma: atooppinen iho /allergia /ihottuma.

"Välillä silmät ovat turvonneet ihottumasta ja silmien hankaamisesta johtuen umpeen ja näin ollen olen jopa joutunut olemaan töistä pois ihottuman vuoksi. Tekee mieli raapia naama verille ja olo on tukala."

Testissä seesamiöljy ja sheavoi.

Tulos: tuotteet auttoivat.

"Ylimmässä kuvassa näkyy silmäluomen punoitus ja silmä on myös turvoksissa. Viikossa iho parani. Alemmat kuvat ovat noin yhden viikon käytön jälkeen.

Tämä auttoi siis iho-ongelmaan joka on vaivannut yli vuoden. Kun aloitin testituotteiden käytön en selvinnyt seuraavaan aamuun ilman allergialääkettä ja kortisonirasvaa. Parin viikon jälkeen en ole tarvinnut otsonoituja rasvoja kuin satunnaisesti ja käytän niitä tällä hetkellä vain, jos iho alkaa kutisemaan ja oireet palaamaan.

Haju näissä on niin vahva, ettei näitä rasvoja 'huvikseen' käytä. Haju tarttuu tyynyliinaan ja vaatteisiin ja pysyy aina pesuun asti. Koostumukseltaan mielestäni kuin mikä tahansa kasvovoide tai -öljy. Toisin sanoen toimii, mutta parempi tuoksu lisäisi käyttömukavuutta."

*

Otsonoitu_testihenkilo5_2

Otsonoitu_testihenkilo5

Henkilö 5

Testihenkilö 5. Iho-ongelma: akne.

Aiempaa kokemusta toisen merkin otsonoidusta kosmetiikasta.

Testissä seesamiöljy ja sheavoi.

Tulos: tuotteet auttoivat.

"Ihoni on aina ollut todella hyvässä kunnossa, mutta 24-vuotiaana puhkesi ilmeisesti aikuisiän akne. 15.7 otetut kuvat on otettu 'hyvänä viikkona', yleensä iho on vielä kurjemmassa kunnossa.

Otsonoitu seesamöljy ja sheavoi todella auttoivat ihoani! Eron huomasi käytön jälkeen jo muutamassa päivässä; tulehdus alkoi lievittyä, isot ihonalaiset finnit alkoivat kadota, eikä uusia tulehduksia syntynyt. Tällä hetkellä kasvoista löytyy vain kolme pienenpientä finniä, ja iso kasa vanhoja arpia. Arvetkin näyttävät vaalentuneen, mutta en osaa sanoa onko se öljyn ansiota, vai jonkun muun.

Otsonoitua sheavoita oli todella miellyttävä käyttää, ja se olikin käytössä koko testijakson ajan aamuin illoin. Kosteutti hyvin, tuoksu ei ollut liian voimakas, ja voide imeytyi hyvin joten meikkaaminen onnistui vaivatta.

Otsonoitu seesamöljy taas jäi vähemmälle käytölle. Sitä pystyin käyttämään vain öisin, koska se ei imeytynyt iholta mihinkään, ja jäi inhottavan tahmaiseksi. Myös tuoksu oli inhottava, mutta siihen kyllä tottui nopeasti (paitsi mies kyllä jaksoi joka kerta valittaa hajusta..). Näistä huolimatta, käytin öljyä muutaman kerran viikossa koko testijakson ajan. Se toimi selvästi tehokkaammin kuin pelkkä sheavoi. Öljy ei kuitenkaan kosteuttanut, joten käytin aina öljynkin alla sheavoita.

Lämpimästi suosittelen otsonoituja öljyjä ja voiteita kaikille iho-ongelmallisille."

*

Otsonoitu_testihenkilo6

Henkilö 6

Testihenkilö 6. Iho-ongelma: kasvojen punoitus ja kämmenten ahavoituminen.

Testissä oliiviöljy ja sheavoi.

Tulos: tuotteilla myönteisiä vaikutuksia.

"Käytin aamuisin sheavoidetta ja öisin otsonoitua oliiviöljyä. Levitin voiteet kaulalle ja decoltealueelle. Hajuun totuin; se ei ole tavanomainen mutta useimmille varmaan paha haju.

Oliiviöljy on hetken levityksen jälkeen klähmäistä, mutta on aamun mennessä imeytynyt. Sheavoide sopii meikin allekin, mikä on metkaa – kun olen rasvoittuvaihoinen ja voin normaalisti periaatteessa unohtaa rasvauksen kokonaan. Kesällä en juuri meikkaa, mutta aurinkorasvan (SPF50) olen lisännyt sheavoiteen päälle aamuisin.

Pakkauksissa on hyvää, etteivät ne ole lasia; ovat helpommin mukaan otettavia pikkureissuihin. Purkeista näkee läpi ja niistä pystyy arvioimaan paljonko tuotetta on jäljellä.

Tuotteet eivät kirvele silmien ympärille levitettyinäkään ja ovat siksi korvanneet loppuneen silmänympärysvoiteenkin.

Tykkäsin kummastakin tuotteesta mutta erityisesti oliiviöljystä ja se tulee todennäköisesti jäämään vakiokäyttöön.

Kasvoihini testituotteilla ei juurikaan ollut vaikutusta mutta käsiin kyllä. Teen paljon puutarhahommia ja yleensä joudun syksyisin hakemaan reseptillä kortisonia kynsitikkuihin. Nyt kynsinauhat eivät ole lainkaan tulehtuneet aloitettuani testituotteiden käytön. Ilmeisesti iltaisin kasvoille levittämäni oliiviöljy vaikuttikin eniten sormissa ja käsissä."

*

Otsonoitu_testihenkilo7

Otsonoitu_testihenkilo7_2

Henkilö 7

Testihenkilö 7. Iho-ongelma: hormonaalinen akne.

Testihenkilöllä on oireisiinsa lääkitys, joka tehoaa aika hyvin, mutta iho on varsinkin 1-2 viikkoa ennen kuukautisia huonossa kunnossa.

Testissä mieto oliiviöljy.

Tulos: tuote auttoi jonkun verran.

"Odotin pahanhajuista öljyä, mutta ilokseni haju ei ollut lainkaan paha, se vain ei ollut hyvä. Minua haju ei haitannut, ainoastaan poikaystäväni joku ilta kommentoi, että haisen oudolle, mutta ei se häntäkään erityisesti haitannut.

Olen käyttänyt öljyä lähinnä vain iltaisin, koska käytän meikkiä useimpina päivinä. Muutamana meikittömänä päivänä olen laittanut sitä aamullakin, mutta en pitänyt iholle jäävästä öljyisestä tunteesta, joten en käyttänyt useammin.

Ensimmäisen yön jälkeen oloni oli ihan positiivinen, en huomannut juuri mitään muutosta ihollani. Ainakaan se ei tuntunut pahemmalta eikä ollut aamulla superrasvainen. Tämä oli kokemukseni koko ajalta, eli vaikka illalla iho jäi öljyisen tuntuiseksi, se ei ollut aamulla yhtään rasvaisempi kuin normaalistikaan, melkein välillä päinvastoin.

Käytettyäni öljyä hetken aikaa aloin huomaamaan, että tulehdukset ihollani paranivat hieman nopeammin kuin tavallisesti, joten uskoisin öljystä olleen hieman apua paranemisen nopeuttamisessa.

Kokeiluaikana ihoni on ollut todella huonossa kunnossa vain aloittaessani, ja yhden kerran vähän huonompi pms-aikana joidenkin viikkojen käytön jälkeen.

Aloitin noin pari viikkoa öljyn kokeilemisen aloitettuani syömään myös vegaanisia omega 3 -öljykapseleita sekä maitohappobakteeri- ja hiivavalmistetta. Koen tänä aikana ihoni muuttuneen paremmaksi. Minulle ei ole tullut isoja punaisia tulehduspesäkkeitä lähes ollenkaan, pienempiä finnejä kyllä, mutta nekään eivät ole kehittyneet kovin isoiksi ja ovat parantuneet 2-3 päivässä.

Punoitus ihollani on mielestäni hieman vähentynyt, ja ihohuokoseni saattavat olla hieman pienentyneet nekin. En voi varmaksi sanoa, johtuuko kaikki öljystä vai aloittamistani lisäravinteista vai molemmista yhdessä, mutta positiivista kehitystä on selvästi tapahtunut.

Riittoisuus: Öljypullo on todella riittoisa, sitä on vielä jäljellä noin 2/3 pullosta, eli pullo kestää monta kuukautta jos käyttää vain iltaisin. En kokisi tuotetta hirveän kalliiksi sen riittävyyden takia.

Uskon öljyn auttavan rauhoittamaan tulehtunutta ihoa, mutta ei nyt sentään parantamaan sitä kokonaan. Minkään ulkoisen keinon en edes uskoisi sitä tekevän, sillä akneni on hormoneista johtuvaa. Aion jatkaa öljyn käyttämistä pullon loppuun, ja luultavasti sen jälkeen haluaisin hankkia itse uuden pullon tai kokeilla jotain muuta otsonoitua ihoöljyä.

Ehdottomasti suosittelisin iho-ongelmista kärsivälle öljyn kokeilemista, sillä en kokenut mitään negatiivista sen käytössä, ei pahenemisvaiheita tms. ja hajuun on helppo tottua. Öljy ei ole kosmeettisesti miellyttävimmän tuntuista, mutta jos sitä käyttää vain iltaisin nukkumaan mennessä, niin eipä sillä niin väliä. Päiväsaikaan en käyttäisi.

Kaikenkaikkiaan siis koin öljyn auttavan jonkin verran, tarpeeksi, että voisin itse ostaa ko. tuotteen, enkä koe löytäneeni vastaavaa apua muista tuotteista."

*

Ei kuvaa.

Testihenkilö 8. Iho-ongelma: finnit.

Testissä seesamiöljy ja sheavoi.

Tulos: tuotteista ei ollut apua.

"Olen lopettanut hormonaalisen ehkäisyn käytön maaliskuussa 2017. Tämän jälkeen aiemmin hyvinkin helppohoitoinen kasvojen iho on alkanut kukkia ja siihen on ilmestynyt ihonalaisia finnejä sekä ihan näkyviä, punoittavia finniryppäitä suun ympärille, leukapieliin, kaulaan ja hiusrajaan.

Kasvovoiteen tuoksu oli mieto, ja etenkin jääkaappikylmänä sitä oli mukavaa levittää kasvoille aamuisin. Se myös imeytyi melko hyvin. Öljy sen sijaan imeytyi huonosti, ja sen tuoksu oli voimakas. Siihen tottui kyllä muutamassa päivässä, mutta koska käytin öljyä iltaisin, en osaa sanoa imeytyikö se ihoon vai tyynyliinaan). Aamulla iho oli herätessä kuitenkin pehmeä!

Tuotteet olivat riittoisia. Öljyä voisin käyttää jatkossa tehohoitona 'kotipäivinä' tai erityisen kuivalle iholle talvisin, mutta en kuitenkaan laittaisi sitä meikin alle. Kasvovoiteen käyttöä jatkanen päivittäin.

Käytössä en huomannut juurikaan eroa aikaisempaan. Tuntuu, että iho-oireet vaihtelevat kuukauden aikana (hormonaalisista syistä?), mutta en osaa sanoa, johtuivatko muutokset tuotteista. Luulen, että eivät. Iho tuntuu yhä epätasaiselta ja finnejä tulee tasaiseen tahtiin, kuten ennenkin."

*

Otsonoitu_testihenkilo9

Otsonoitu_testihenkilo9_2

Henkilö 9

Testihenkilö 9. Iho-ongelma: finnit, punoitus.

Testissä seesamiöljy ja sheavoi.

Tulos: ihon kunto jonkun verran parantunut.

"Ihoni oli melko huonossa kunnossa, kun aloitin tuotetestauksen. Poskissa ja leuassa oli finnejä, ja iho punoitti. Aloitin käyttämään iltaisin seesamiöljyä ja päivisin meikin alle sheavoidetta. Yhden viikon kokeilun jälkeen siirryin käyttämään tuotteita noin joka toinen päivä.

Tuoksu ei ollut mielestäni niin kamala kuin aluksi pelkäsin. Muistutti vesimelonin kuorta. Toisaalta syy saattaa olla aasialaistaustainen syntyperä eli olen ehkä tottunut mielenkiintoisiin tuoksuihin ja makuihin. Itseäni tuotteiden tuoksu/haju ei häirinnyt.

Sheavoide oli melko ohkaista, mutta pintakuivalle ja rasvoittuvalle iholleni tarpeeksi kosteuttavaa. Kosteuttava ja ravitseva seesamiöljy oli puolestaan paksuhkoa, mutta levittäminen helpottui öljyn lämmettyä kämmenillä.

Otsonoiduista tuotteista jäi minulle positiivinen fiilis. Näyttää ainakin siltä, että ihoni kunto on parantunut. Se on pehmeämpi eikä kipeitä, punoittavia finnejä ole tullut kuin pari. Yhden huonon puolen olen havainnut, ihooni on tullut enemmän komedoja ('ihomatoja'), joista eroon hankkiutumiseen en ole löytänyt parempaa keinoa kuin puristaminen (jota en suosittele).

Kaiken kaikkiaan yllätyin otsonoitujen tuotteiden toimivuudesta ihollani. Uskon, että tulen käyttämään niitä tulevaisuudessakin."

*

Otsonoitu_testihenkilo10

Testihenkilö 10. Ongelma: aikuisen ihon akne.

Testissä seesamiöljy ja sheavoi.

Tulos: tuotteilla ei pysyviä vaikutuksia.

"Alkuun vaikutti, että tuote tehoaa leukaperien yms. näppyihin. Iloiten levitin tuotteen ilosanomaa kavereillekkin. Mutta nyt tilanne on sama kuin lähtötilanteessa.

Ihovoiteen koostumuksesta tykkäsin. Seesamiöljypohjainen tuote jätti jo ennestään rasvaisen ihon pinnan vielläkin kiiltävämmäksi. Tuotteiden tuoksusta en tykännyt, mutta tuoksusta mainittiinkin jo tuoteselosteessa. Mieheni koki tuotteiden tuoksun kuitenkin miellyttäväksi.

Meikki levittyi tuotteiden päälle jouhevasti, mutta molemmat tuotteet ovat ehkä minun iholleni liian täyteläisiä.

Vertailukuvista huomaa, ettei muutosta juurikaan ole tapahtunut."

*

Ei kuvaa.

Testihenkilö 11. Iho-ongelma: jatkuva punoitus ja isot kipeät finnirykelmät.

Testissä seesamiöljy ja sheavoi.

Tulos: iho tuntuu syväkosteutetulta, muuten ei näkyviä vaikutuksia.

"Ensifiilis: Kauniit pakkaukset, pumppumekanismi toimi tosi hyvin. Kiva kun pullosta näki tuotteen kulumisen vaikkei se ollut kauttaaltaan läpinäkyvä.

Tuoksu: Mielenkiintoinen. Omasta mielestäni ei epämiellyttävä, mutta kaverit joskus kommentoivat että haisee kamalalle :D Öljyssä voimakkaampi tuoksu kuin voiteessa. Minulla tuli siitä mieleen tuoreet herneenpalot, kasvimaa yms.

Tuntuma: Öljy imeytyi minulla vain yön yli ollessa (tai pyyhkiytyi tyynyliinaan). Siis todella rasvaista ja paksua koostumukseltaan. Yritin laittaa sen aina pari tuntia ennen nukkumaanmenoa, mutta ei se siinä ajassa imeytynyt juuri ollenkaan. Aamulla iho tuntui kuitenkin tosi hyvältä.

Voidetta oli tosi kiva käyttää, se tuntui lähinnä astetta paksummalta päivävoiteelta ja imeytyi hyvin.

Tulokset: Iho tuntuu nyt 6 viikon käytön jälkeen paremmalta ja syväkosteutetulta. Näkyviä muutoksia ei valitettavasti tullut :( Samat punoitus ja finnirykelmät poskissa. Aion kyllä jatkaa ja käyttää nämä pullot loppuun, parempien tulosten toivossa.

*

Ei kuvaa.

Testihenkilö 12. Iho-ongelma: Voimakas punoitus, näpyt, mustapäät

Testissä seesamiöljy ja sheavoi.

Tulos: ei vaikutuksia.

"En ole pystynyt käyttämään tuotteita niin säännöllisesti kuin olisin halunnut. Olen halunnut säilyttää ne jääkaapissa, joten reissujen ja yökyläilyjen aikaan niitä ei ole voinut käyttää.

Koostumus sheavoiteessa on hyvä ja se imeytyy hyvin. Tuoksu ei ole paha, muttei varsinaisesti miellyttäväkään ainakaan aluksi. Sitten nenä tottuu ja se tuoksuu jopa hyvältäkin hetken. Voiteella ei ole vaikutusta pintakuivuuteen niin hyvin kuin monilla muilla tuotteilla.

Välillä tuntuu myös, että sheavoiteen jälkeen nousee uusia finnejä iholle. Paras käytettäväksi alueille, joille finnejä ei tunnu voiteesta johtuen nousevan eli nenä, nenän lähialue ja silmien ympäristö. Aion kyllä käyttää tuotteen loppuun ja toivon, että jotain uudistusta saa iholle aikaan - vaikken mitään silminnähtävää ole vielä huomannutkaan.

Öljy: Tuoksu ei ole hyvä, muttei liian pahakaan. Periaatteessa imeytyy iholle, mutta pyörii kasvoilla levityksen jälleen ja leviää leuan alueelta suuhunkin asti. Maistuu ja tuntuu öisin suussa ja kurkussa asti. Ei maistu hyvältä, mutta olettaisin, ettei tuote ole vaarallinen suuhun joutuessaan. Tämä ei taida aiheuttaa näppyjä lisää, kuten olen voiteen kanssa kokenut.

Ihon kunnossa en ole huomannut muutosta. Näppyjä tulee ja menee kuten aiemminkin, pintakuivuuteen nämä eivät auta ainakaan yhden yön käytöllä kuten joskus tuntuu, että jotkut kosteuttavat tuotteet auttaa. En ole varma onko otsan ihon pinta hiukan sileytynyt, mutta koska käytän samaan aikaan myös koreakosmetiikkaa niin en tiedä mikä tuote sen on tehnyt.

Ostaisin (ja ostan) näistä uudelleen voiteen, koska imeytyvyys on hyvä ja vaikuttaa ihan mukavalta tuotteelta pienille alueille. Öljystä kokeilen luultavasti seuraavaksi oliiviöljyä. Kunhan saan joskus käytettyä tuon ensimmäisen loppuun, kun "ei-säännöllisellä käytöllä" pullosta on vielä jäljellä yli puolet. Voidetta taas olen ehtinyt käyttämään jo yli puolet putkilosta."

*

Suuri kiitos kaikille testiryhmän jäsenille sekä White Swanille.

Otsonoituja ihonhoitotuotteita myyvät luontaistuoteliikkeet kuten Ruohonjuuri. White Swan -tuotteiden hinnat noin 14€ - 21€.

Toivottavasti tästä jättipostauksesta on hyötyä ainakin heille, jotka hakevat netistä kokemuksia otsonoiduista tuotteista :)

(...kuinka moni karkkipäiväläinen jaksoi tämän lukea kokonaan..? Varmasti blogin historian pisin postaus..!)

39 comments on “Otsonoidut ihonhoitotuotteet: oliko vaikutuksia?”

  1. *viittaa* Minä jaksoin lukea! :) Monista ihohaasteista elämässäni kärsineenä luen aina mielenkiinnolla kaikista erikoisvoiteista, jotka voivat tuoda apua ja lievitystä. Kuten niin monen muunkin tuotteen kohdalla, jotkut kokivat saaneensa näistä hyötyä, jotkut taas eivät. Ihonhoito on yksilöllistä, eikä mitään varmaa patenttiratkaisua ole, ei luontais- eikä apteekkikosmetiikan puolella...
    Kiva tietää, että vaihtoehtoja on tullut yhä useampia, ja kohtuuhinnalla.

    Vastaa

    0
  2. Luin kokonaan, vaikkei otsonoitu kosmetiikka edes erityisesti kiinnosta. :D

    Tosi kiinnostavaa, kuinka monilla eri tavoilla testiryhmä kuvaili tuotteiden tuoksua! Ite voisin sietää hetkellistä pahaa hajua (toimivalta/hyödylliseltä) tuotteelta, mutta tekstiileihin jäävä tuoksu kuulostaa jo ihan liian rajulta kokemukselta.

    Vastaa

    0
    1. Luin kokonaan, vaikkei otsonoitu kosmetiikka edes erityisesti kiinnosta. :D

      ?

      Vastaa

      0
  3. Argh, mulla nousee verenpaine aina kun blogeissa on yli kahden kappaleen verran tekstiä ja bloggaajat alkaa miettiä että jaksaakohan tätä nyt kukaan lukea :D Tiedän että osalla on kultakalan keskittymiskyky, mutta sovitaanko että ei anneta periksi nykyiselle Insta-pikakulutus-selailukulttuurille, vaan arvostetaan kunnollisia, pitkiä kirjoituksia, joissa on asiaakin. Jooko? :)

    Vastaa

    0
  4. Hei olipa kiva lukea näin laajasti kokemuksia otsonoiduista tuotteista! Itsellä ei tällä hetkellä ainakaan ole näille tarvetta, mutta käsitteenä sen verran kiinnostava aihe että kyllä tämän mielenkiinnolla luki :)

    Vastaa

    0
  5. Täällä myös luettu, ja taidankin pistää yöksi jälleen tästä intoutuneena otsonoitua oliiviöljyä leukaan. Itsellä O-liven normaali voide, ja tuoksu on todella karmiva :D mutta mitäpä sitä ei tekisi.. kiitos postauksesta!

    Vastaa

    0
    1. ja tuoksu on todella karmiva :D

      Mua melkein viihdyttää nämä tuoksukokemukset... ^_^ Hauskaa ollut lukea eri ihmisten kokemuksia. Mutta joo, on nämä ihan selkeästi erikoisimman tuoksuisia tuotteita mitä olen koskaan tuoksutellut - mutta jos niistä hyötyä saa, niin varmasti käyttäisin. :)

      Vastaa

      0
  6. Mäki luin mielenkiinnolla ihan loppuun asti, eikä tehny ees tiukkaa! Mä just oon alkanu valittaa kaikille, ku tekstien pitäis aina olla niin lyhyitä, ettei niis oikee oo enää ees sisältöö, ei mitään syvempää, aina pieni pintaraapasu. Kerranki käsiteltiin joku asia kunnolla :D

    Vastaa

    0
  7. \o

    Olipa mielenkiintoista! 6 siis sai apua, 5 ei. Eli ei mitenkään kauhean selkeä jako ainakaan, joko auttaa tai ei? Mulla on aina tosi epäilevä suhtautuminen ihan kaikkiin tökötteihin ja vippaskonsteihin, joilla luvataan helpotusta akneen, joten tämä tulos oli aika rohkaiseva. (Vai pitäisikö sen olla oletettava... Ei, olen positiivisesti yllättynyt!) Jos vielä kärsisin aknesta, olisin varmasti hakenut mukaan tähän testiin. :) Jäikö mulle väärä käsitys, että tästä oli todennäköisemmin apua tulehdusten hoitoon?

    Vastaa

    0
    1. Jäikö mulle väärä käsitys, että tästä oli todennäköisemmin apua tulehdusten hoitoon?

      Tulehdus on nimenomaan avainsana tässä, otsonoidut tuotteet hoitavat tulehduksia joten tulehtunut iho myös hyötyy näistä parhaiten. Jos iho on esim. pelkästään rasvoittuva, ei otsonoitu kosmetiikka todennäköisesti hyödytä ihoa sen kummemmin rasvoittuvuutta hilliten.

      Finnit, ihottumat, akne, sieni-infektiot ja atopia ovat kaikki tulehdustiloja. Minullahan otsonoitu öljy auttoi kainalon karvatupen tulehdukseen.

      Vastaa

      0
  8. Luettu! : ) Olet kyllä nähnyt valtavan vaivan tämän jutun koordinoimisessa ja sitten myöhemmin kirjoitusosuudessa, kun laitoit kaikki palaset yhteen.

    Muuten, noita testaajien tuoksukokemuksia lukiessani minua alkoi ihan yököttää, kun pystyin kuvittelemaan mielessäni sen, miten pahalta jokin öljy voikaan tuoksua.

    Vastaa

    0
    1. Kokemus on tosiaan hyvin yksilöllinen, kuten näistäkin kommenteista saattoi lukea. Minusta tuoksu on paha, mutta ei sentään yököttävä. Sellainen, jota kyllä kestää ihan hyvin hyödyn nimissä.

      Vastaa

      0
  9. Minäkin luin kokonaan. o/ Ihanaa että on tällaisiakin postauksia, joissa riittää luettavaa. :)

    Harkitsin näiden voiteiden testaamista yhdessä vaiheessa, kun kasvojen iho oikutteli niin, ettei mikään vaikuttanut sille kelpaavan. Muistaakseni myös ehdotin näiden testaamista silloin, kun kyselit testattavia tuotteita. :) Löysin näitä sitten Lifesta tuoksuteltavaksi. Mun nenään niissä tuoksuu ihan vaan uimahalli. Ei kovin miellyttävä, muttei erityisen häiritseväkään tuoksu - paitsi, että tuoksu viipyi kädelläni tuntikausia, mistä en pidä yhtään. Lisäksi purnukoiden ulkonäkö on kyllä sitä tasoa, että esteetikkoa hirvittää (millä ei tietenkään ole sinänsä merkitystä jos tuote toimii). Oli mielenkiintoista lukea näitä kokemuksia!

    Oikuttelevasta ihostani vielä, että löysin Olivia Kleinin tuotteet ja ihoni rauhoittui noin viikossa (sen jälkeen, kun oli yllätyksekseni tullut hulluksi Laveroista ja Logonoista). Purnukatkin ovat yksinkertaisen kauniita ja voiteissa ym. on hyvin mieto tuoksu. ^__^ En siis tullut tilanneeksi niitä Neutrogenan tuotteita, joista tovi sitten avauduin.

    Vastaa

    0
    1. Minäkin luin kokonaan. o/ Ihanaa että on tällaisiakin postauksia, joissa riittää luettavaa. :)

      Ja mahtavaa että niille on myös lukijoita ^_^

      Aa, eli sinä kenties olit se jonka ehdotuksesta ylipäänsä ostin näitä testiin...! :) Hauskaa. Tällainen tulos siitä sitten tuli ^_^

      Joo, purkit eivät tosiaan vetoa esteetikkoon mutta toisaalta ymmärrän erittäin hyvin ettei pieni valmistaja satsaa rahaa pakkaus-designiin. Se taitaa olla yksi helpoimpia kuluja säästää. Ne kilpailevan suomalaisen firman tuotteet oli mielestäni vielä paljon karumman näköisiä, nämä ovat sentään luokkaa "aika neutraali" :)

      Olivia Kleinin tuotteet tulen varmasti testaamaan tulevaisuudessa, merkki kiinnostaa minuakin. :)

      Vastaa

      0
  10. Luin ihan mielenkiinnolla kaikkien kokemuksia noista voiteista. Ihan hyvin jaksoi lukea, olihan seassa paljon kuviakin. Toisaalta itse en osaa ilmaista juuri mitään lyhyesti ja luen paljon kaikkea.

    Tuosta hajusta, juuri otsonoitu puhdistettu auto haisee tuolta autolata, ennen tuuletusta.
    Ja on paljon parempi haju kuin vaniljavunderbaumilla maustettu isonmäränkoiran kuola ja jalkahiki tai joku oksennus tai kissanpissa taitupakanhaju, jotka ovat tyypillisiä hajuja mitä otsonointilaitteella poistetaan.
    Itse oon kai sillee omituinen, että tuon hajun otsoinoiteja tehneenä liitän puhtaaseen hajuun.

    Toki hajuvetenä kielo tai ruusu tai päärynä tai pioni ovat kivampia.

    Vastaa

    0
    1. Toki hajuvetenä kielo tai ruusu tai päärynä tai pioni ovat kivampia.

      No varmasti :D

      Vastaa

      0
  11. Sanni, todella ihana idea postaukselle, joskin toivoisin aina ennemmin kaksoissokkoutettuja testejä relevantilla N-määrällä.

    Minusta olisi ihanaa toteuttaa sellaisia, mutta tietty ne ovat kalliita ja kosmetiikan suhteen on aina olemassa placebo-efekti (ihan kuin lääkkeidenkin suhteen). Eivätkä ne aina onnistu, esimerkiksi tässä tapauksessa sokkouttaminen olisi hankalaa tuotteen tuoksun takia.

    Jos joku kosmevalmistaja olisi niin luottavainen tuotteeseensa, olisin halukas järjestämään tällaisen tutkimuksen.

    Tervetuloa minunkin blogiini lukemaan elänästä Sveitsissä, kosmetiikasta ja muusta: https://dzinninajatuksia.blogspot.ch/

    Vastaa

    0
    1. Sanni, todella ihana idea postaukselle, joskin toivoisin aina ennemmin kaksoissokkoutettuja testejä relevantilla N-määrällä.

      Tämä oli kenties osittain vitsi...? ^_^ :D Niin kiinnostavia kuin kaksoissokkotestit ovat, niin blogiformaatissa sellaisten toteuttaminen alkaa olla vähän turhan haastava testausmuoto. Tässäkin otsonoitujen tuotteiden testissä ei ollut tarkoitus olla mikään "vakava" sävy, tyyliä "nyt lähdetään ihan tieteellisesti tutkimaan miten tuotteet vaikuttavat", vaan kyseessä oli ihan tavallinen kosmetiikan testipaneeli. Kauneusblogien ollessa kuitenkin pääsääntöisesti viihteellisiä julkaisuja (myös Karkkipäivä), en koe tieteellisempien kaksoissokko-tyyppisten testausmenetelmien olevan jo järjestelyidensä vaativuuden perusteella (kuka tai mikä taho hankkisi etiketittömät testituotepullot ja lumeaineen, kenen piikkiin?) kovin sopivia kauneusblogeihin. Valtavan kiinnostavaahan sellaisen järjestäminen olisi, ilman muuta, mutta järjestelyt sen verran haastavat ja kustannusrakenteeltaan paljon laajemmat kuin "tavallinen testipaneeli", että en itse näe niitä kovin toteutuskelpoisina blogiympäristössä.

      Mutta joo - jos joku kosmetiikkamerkki on sellaisen valmis vaikkapa Karkkipäivään kustantamaan, niin tervetuloa yhteydenottojen kanssa :)

      Vastaa

      0
  12. Aknesta kärsiville testaajille suosittelisin lämpimästi Bionin tuotteita. Niistä löysin itse avun äkkiä ilmestyneeseen aikuisiän akneen!

    Vastaa

    0
  13. Olisikohan ihan kuolleena syntynyt ajatus sekoitella oma voide esimerkiksi vesihauteessa sulatetusta sheavoista ja otsonoidusta öljystä? Kärsisiköhän otsonitehot siitä jotenkin? Siihen voisi sitten ehkä uskaltautua lisäämään vähän jotain tuoksuakin, vaikka teepuunöljyä... Vaikuttaisi siltä, että otsonoidut öljyt rauhoittavat atooppista käsi-ihottumaani, mutta levittyvyys on huono ja aromikin jättää toivomisen varaa, vaikkei mua yhtä paljon hirvitäkään kuin ilmeisesti useimpia.

    Vastaa

    0
    1. Olisikohan ihan kuolleena syntynyt ajatus sekoitella oma voide esimerkiksi vesihauteessa sulatetusta sheavoista ja otsonoidusta öljystä? Kärsisiköhän otsonitehot siitä jotenkin?

      Tähän en osaa yhtään vastata :/ Mutta rohkaisisin kokeilemaan. Etenkin jos sheavoin ja otsonoidun öljyn sekoittaa yhteen juuri käytön yhteydessä ja levittää saman tien iholle (ei siis niin että tekee johonkin purkkiin valmiin sekoituksen), niin kuvittelisin, etteivät otsonoinnin tuomat tehot ehtisi öljystä mihinkään kadota. Jos seoksen sen sijaan tekee valmiiksi ja säilyttää jossain purkissa, tuntuu todennäköiseltä että tuotteen teho kärsii. Otsonoitujen tuotteiden pakkaukset pitävät tuotteen hyvänä ja minimoivat hapen pääsyn tuotteeseen, mutta kun öljyn siirtää alkuperäisestä pakkauksestaan jonnekin muualle (pakostikin johonkin kannelliseen purkkiin jossa sheavoisekoitus tehdään, ilmatiiviisiin pumppupulloihin ei enää pysty kotioloissa seoksia laittamaan, sellaisia pakkauksia ei taideta edes kuluttajille myydä), niin tuote lähtee hapettumaan ja se altistuu muille säilyvyyttä heikentäville tekijöille.

      Vastaa

      0
    2. Tähän on pakko vastata, että luonnollisestikin ihan kemian ainemäärän oppien perusteella tapahtuu laimeneminen jos sekoitat otsonoimatonta tuotetta mukaan. Jos laimennettu seos toimii niin silloin ei ongelmaa. Otsonidit tappavat bakteereita joten laimennettu seos säilyy jonkun aikaa, mutta ei yhtä kauan kuin laimentamaton eikä litratolkulla sitä kannata tehdä, koska teho laskee nopeammin ja säilytys pitää tapahtua jääkaapissa.

      Vastaa

      0
  14. Hei! Oma kokemukseni on, että tuotteet todellakin toimivat! Minulla oli pahoja iho-ongelmia ja pitkään aikaan en tiennyt mikä kasvojeni ihoa vaivasi. Yksi kaveri sitten tunnisti ruusufinniksi nähdessään minut ilman meikkivoidetta. Kärsin ongelmasta 2-3 vuotta. En mennyt ihotautilääkärille, koska hoitona olisi ollut pitkä antibioottikuuri ja sitä en halunnut kroppaani sekoittamaan.

    Viime talvena päädyin White Swanin sivuille ja tilasin kokeeksi otsonoidun seesamiöljyn ja sheavoiteen. Ajattelin, että hinta on sen verran edullinen, että ettei tappio ole suuri, vaikka hukkaan menisi. Mutta mikä ihana yllätys ja valtava helpotus oli, kun jo parin päivän kuluttua huomasin eroa! Ja muutamassa viikossa ruusufinni oli lähes kokonaan häipynyt. Nyt olen käyttänyt tuotteita säännöllisesti lähes vuoden, eikä minulla ole näppylän näppylää, ei edes tavallisia finnejä. Öljyä käytän nykyään harvemmin, mutta sheavoidetta säännöllisesti. Satunnaisesti myös Mary Kayn kosteusvoidetta. Aivan huikeat tuotteet - White Swan pelasti kasvoni reilulla 30 eurolla! <3

    Vastaa

    0
  15. Minulla oli jatkuvasti toistuva hiivasieni-infektio, ilmeisesti limakalvojen kuivuudesta. Olin jo kokeillut siihen kaikkia apteekin ennaltaehkäiseviä tuotteita, mutta jotkut niistä jopa pahensi asiaa. Sitten kokeilin siihen otsonoitua hampunsiemenöljyä ja se auttoi täydellisesti! Miinuksena haju ja se, että en uskalla lopettaa tuotteen käyttöä.

    Vastaa

    0
  16. Moi! Voiko näitä otsonoituja tuotteita käyttää esim. seerumeiden, kasvovesien ja meikkivoiteen kanssa ? Aloin käyttämään tuota shea-vanilja kosteusvoidetta ja sillä on lähtenyt kaikki pienimmätkin näpyt veks! Nyt olen ihan hurahtanut korealaiseen 10-vaiheiseen ihonhoito rutiiniin ( :D ), enkä millään haluaisi taas alkaa metsästämään sitä täydellistä kasvovoidetta :(

    Vastaa

    0
    1. Moi! Voiko näitä otsonoituja tuotteita käyttää esim. seerumeiden, kasvovesien ja meikkivoiteen kanssa ?

      Otsonoitu öljy ei oikein sovi meikin alle koska on niin raskasta koostumukseltaan, siksi päiväkäyttöön suositellaan ennemminkin otsonoitua voidetta. Tietysti, jos ei käytä meikkiä, voi öljyäkin käyttää milloin vain.

      Koska otsonoitu hoitotuote laitetaan aina suoraan puhtaalle iholle parhaan vaikutuksen saamiseksi, ei sitä oikein kannata yhdistää ainakaan seerumin kanssa. Ylipäänsä, otsonoidut tuotteet eivät sovi 10-vaiheiseen hoitorutiiniin. Jos laitat iholle ensin seerumin, sen ainesosat vaikuttavat miedontavasti otsonoidun tuotteen tehoon. Kasvovedestä en osaa sanoa, en ehkä ainakaan laittaisi otsonoitua tuotetta korealaisen, erittäin hoitavan kasvoveden päälle koska niissä on niin hoitava koostumus että se saattaa riidellä otsonoidun tuotteen kanssa. Otsonoidut tuotteet kannattaa nähdä ikäänkuin lääkevoiteen tyyppisenä tuotteena, ja niiden vaikutus on aina tehokkain kun tuote saa vaikuttaa iholla "yksinään".

      Vastaa

      0
  17. Intiimialueen valkojäkälästä (autoimmuunisairaus) kärsivänä löysin otsonoidusta oliiviöjystä suuren avun ja olen sillä saanut korvattua vahvat kortisonivoiteet, jotka tekivät tuhoja limakalvoille. Ks. ihosairaudesta kärsiville voin suositella kokeilemaan!

    Vastaa

    0
  18. Nostan taas uudestaan aiheen. Onkohan tästä saanut kukaan apua ruusufinniin? Ostin eilen otsonoitua oliiviöljyä pullon ja ajattelin kokeilla, jos näpyt häviäisivät. Ruokavaliota jo muutettu tosin takana juuri vähän vauhdikkaampi hiihtoreissu, joten iho on turvonnut, näppylöillä ja erittäin herkkä. Lotrasin iholle öljyä eilen n. 4 kertaa ja yhden käyttökerran jälkeen aamulla iho oli ehkä vähän rauhoittuneempi. Aika näyttää, eikös tätä käytetä sellainen 4 viikkoa putkeen, ennen kuin näkee auttaako.

    Todella sormet ristissä kuitenkin toivon, että tepsisi...maitohappotabletit jo käytössä ja nyt ostin myös eilen pullon omenaviinietikkaa ja sitä sitten aamuisin shotteina...jos ruusufinni vaikka rauhoittuisi...

    Vastaa

    0
    1. Fingers crossed! Käy ihmeessä kertomassa kokemuksiasi kun olet käyttänyt öljyä useamman viikon, kokemusten jakaminen hyödyttää aina muita :)

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (94)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)