24.10.2017

Viileää menoa Tampereen uudessa Puisto-ravintolassa

Kreikasta palatessa huomasin uuden ravintolan avautuneen Tampereen Koskipuistoon vanhan Rosson tiloihin; mukavan näköinen deliä, kahvilaa ja ravintolaa saman katon alle yhdistävä Puisto.

Uutinen Rosson poistumisesta ja rakennuksen remontoinnista oli mennyt minulta ihan ohi, eikä toisaalta ihmekään, sillä olen viettänyt toukokuun jälkeen suurimman osan ajastani toisella kotipaikkakunnallani ja ulkomailla.

Ravintola Puisto Tampere

Puiston katutasossa on kahvila, deli ja salaattibaari

Puisto tuli minulle siis täysin yllätyksenä. Toiset ihmiset innostuvat uusista kaupoista tai kahviloista, minä innostun ravintoloista...! :) <3

Kun vielä kuulin paikallisradion aamushow'ssa jutusteltavan pitkät pätkät Puiston "Suomessa täysin uudenlaisesta konseptista" (...pitääköhän paikkansa..?) ja hehkutettavan ravintolaa, täytyi uutukainen päästä heti testaamaan. Minäkö mainoksen uhri..? ^_^

Puisto on avautunut alle kuukausi sitten, syyskuun lopussa. Netti varoitti jonoista ja tälläkin hetkellä Puiston kotisivu ilmoittaa, että pöytävarauksissa on ruuhkaa, mutta me pääsimme sunnuntai-iltapäivänä sisään noin 10 minuutin jonotuksella. Toisaalta ajoituskin varmaan vaikutti, tulimme myöhäiseen lounasaikaan kolmen jälkeen.

Ravintola Puisto Tampere

Näkyvin uudistus koskee katutason kerrosta; sisään tullaan tilaan jota täyttävät salaattibaari, kahvila ja herkkupuoti (kuva ylempänä). Ravintola sijaitsee puoli kerrosta alempana kosken puolella, ja tämä puoli näyttikin jo tutulta. Mielestäni habitus ja yleinen tunnelma ei valtavasti eroa Rossosta, fiilis on enemmän "perheravintolamainen" kuin hienostunut. Eikä Puisto kaiketi hienostunut yritä ollakaan, mutta ehkä jotain asteen fiinimpää kuin Rosso. Rossosta poiketen tarjolla on myös useamman ruokalajin (4-5) menukokonaisuuksia.

Mistä Puisto saa erityiskiitosta on poikkeuksellisen hienosti kasvisruokailijoita huomioiva ruokalista; valmiista neljästä menukokonaisuudesta kaksi on kasvissyöjille; toinen lakto-ovo ja toinen vegaaninen. Mahtavaa..! A la Carte -listan annoksista kymmenen on kasvisruokaa, joista puolet vegaanisia tai saatavilla vegaanisina versioina. Lisäksi pizza-listalla on vegaaninen pizza. Tästä todellakin pisteet Puistolle! Silmäilen ravintoloiden menut aina erityisen tarkasti kasvisruokailijan näkökulmasta, sillä tähän puoleen panostaminen kertoo ravintolasta paljon.

Puisto_IMG_2834

Aamulehden Puisto-arvostelusta olimme lukeneet, että esimerkiksi grillikasvikset oli tarjoiltu jääkaappikylminä. Jääkaappilämpötilalla alkoi myös meidän vierailumme, sillä pöytään tuotu focaccia-leipä oli miehen raportin mukaan ihan kylmää, kuin se olisi juuri otettu kylmiöstä.

Kuka tykkää syödä kylmää leipää..? Eikö leivät olisi voitu vaikka käyttää nopeasti mikrossa ennen asiakkaalle tuomista? Tällaisiin asioihin luulisi kiinnitettävän huomiota, vaikka pieniä juttuja ovatkin.

Ravintola Puisto Tampere

Ja kyllä - alkuruoan grillatut kasvikset sekä juustot olivat kylmiä nekin.

Ymmärrän, että annos ("Juustoja puiston tapaan") ei ollut tyypiltään lämmin, mutta jääkaappikylmyys on harvan ruoan oikea, sopiva tarjoilulämpötila. Juustot kuuluu tarjoilla huoneenlämpöisinä jotta niiden maut pääsevät kunnolla esiin.

Tästäkin annoksesta on muuten vegaaninen versio, "Varmesania ja kasviksia" (vegaanista parmesania). Olin utelias vegaaniparmesanin suhteen, ja kysyin olisiko meidän normijuustolautaselle ollut mahdollista laittaa maistiaisiksi myös vähän varmesaania. Se onnistui.

Annoksen normijuustot (parmesan, pecorino ja mozzarella) olivat ihan ok, etenkin mozzarella joka on Mouhijärven Herkkujuustolan erityisesti Puistolle valmistamaa. Mielestäni annokseen valitut parmesan ja kovaksi kypsytetty pecorino ovat aika saman kaltaisia, valitsisin itse kolmanneksi juustoksi selvästi eri tyyppisen juuston.

Varmesan maistui jännältä ja toi annokseen kaivattua vaihtelua. Mausta tuntee että kyseessä ei ole oikea juusto, ja tuotteessa on jotain aavistuksen keinotekoista, mutta kyllä minä siitä ihan tykkäsin pienenä maistiaisena. Mies ei suostunut maistamaan..! ^_^

Ravintola Puisto Tampere Burger

Miehen pääruoka, Puiston Burger, näytti hyvältä ei-lihansyöjän silmiin. (...minähän olen tunnustanut että hampurilaiset herättävät minussa jostain syystä houkutuksen tunteita...) Pihvi olikin kypsyydeltään erittäin onnistunut ja oppikirjamaisen roseen sävyinen, mutta jäi syöjän mukaan vajaaksi mehevyyden osalta. Kuivakan tuomion sai myös sämpylä. Majoneesikin oli kuulema peruskamaa.

Höh. No, ainakin annos näytti hyvältä.

Siltä näytti myös minun kalapääruokani, ja kaikeksi onneksi se myös maistui erittäin hyvälle.

Ravintola Puisto Tampere

Tilasin halstrattua kuhaa; "Pyhäjärven kuhaa hiiligrillissä halstrattuna, paistettua fenkolia ja porkkanaa sekä sahrami-balsamicokastiketta raikkaan salaatin, luumutomaatin ja itse tehdyn vinaigrette-kastikkeen kera."

Ravintola Puisto Tampere kuha

Mielestäni annoksessa oli fenkolin sijaan sipulia, mutta fenkolikin olisi kelvannut, se maistuu minulle.

Sahramikastike oli erittäin hyvää ja mehukkaiksi kypsennetyt kasvikset pursuivat makua. Annos oli todella hyvän makuinen ja kypsyydet ja lämpötilat kohdallaan. Ruoka tuotiin pöytään niin kuumana että se vielä höyrysi.

Lautasella oli lisukekasviksia sen verran ettei erillistä salaattia olisi tarvinnut, mutta enpähän siitä valittanut :)

Ravintola Puisto Tampere kuha

Kuhafile oli reilun kokoinen ja sitä oli ehdottomasti riittävästi. Ei jäänyt nälkä.

Rapeaksi hiiligrillattu nahka oli herkkua sekin.

Kyllä tämä kala oli paremman makuinen kuin aiemmin tässä kuussa kahden Michelin-tähden ravintolassa nautittu turska.

Ravintola Puisto Tampere suklaaleivos

Mies testasi listan jälkiruokaosastolta Puiston suklaaleivoksen. Se sai oikein hyvän arvosanan eikä kuulema ollut lainkaan imelä.

Leivoksen marjainen mousse-kerros tosin hämmensi miestä jonka tulkinnan (ja varmaan myös halun ;)) mukaan suklaaleivoksen kuuluisi olla pelkästään suklaata. :)

Puisto_IMG_2869

Minun jälkiruokani oli cappuccino (juustot tuli syötyä jo alkuruokana), ja olikin muuten aromaattisin cappuccino jonka olen vähään aikaan (tänä vuonna?) juonut. Kahveissa on tunnetusti valtavasti eroja, ja tämä oli luokkaa erittäin hyvä kahvi. Maito ja espresso olivat juuri sopivassa tasapainossa ja kahvi oli voimakkaan intensiivisen makuinen ollen silti pehmeä.

Eikö muuten ole kumma, että cappuccinoja saa vaikka minkälaisilla maito/kahvi-suhteilla, vaikka oikeaoppisen cappuccinon mittasuhteet on määritelty? Kai baristan luulisi ne tuntevan..? (1 osa espressoa, 1 osa maitoa, 1 osa maitovaahtoa.) Silti valitettavan usein saa "cappuccinoja" jotka ovat tyyppiä höpölöpö-maitojuomia pisaralla espressoa, tai päinvastoin liian vahvana sekoituksena.

No, tällä kertaa juoma sai täydet pisteet tasapainostaan :)

Puisto_IMG_2846

Ei, täälläkään ei osata kypsentää munakoisoa... Sitkeä, mauton "Suomi-munakoiso" tuntuu olevan jokin ihan muu kasvis kuin se suuhun sulava 'koiso jota tarjoillaan Kreikassa.

     .

Mitkä fiilikset jäivät vierailusta? Hyvää ja huonoa?

Hyvää:

Kasvisruokiin panostava menu

Hyvä hinta-laatusuhde

Annosten koko; esimerkiksi 9,90€ maksanut juustolautanen riitti mainiosti alkuruoaksi kahdelle, yhdelle se olisi jopa liian runsas tai ainakin pitää olla kova nälkä jos sen perään syö vielä pääruoan :)

Huonoa/kehitettävää (?):

Jääkaappikylmät alkuruoat

Ravintolatilan viileys; jopa yleensä niin lämminverinen mies paleli niin että joutui vetämään takin päälleen jo alkuruoan aikana

Epätunnelmallinen, epäintiimi ravintolatila. Kauniista koskimaisemista huolimatta miljööstä tulee vähän mieleen ABC-huoltamon ravintola.

Tulisinko toiste?

Kyllä, vegaaniystävän kanssa tai kahville :)

36 comments on “Viileää menoa Tampereen uudessa Puisto-ravintolassa”

  1. Mun mielestä toi Puiston julkisivu on liian kolkko, ei näytä kovin kutsuvalta. :s Oon myös tosi epäluuloinen S-ketjun mestoja kohtaan, usein listat ovat burgeria, pitsaa ja pastaa eli jokaiselle jotakin-mentaliteetilla koostettuja, mikä harvoin on korkean laadun tae.

    Ootko käynyt Muusassa Tampereella? Siellä on kans tosi hyvin vegejuttuja listalla! Kesällä oli vegaaninen brunssikin. Erityismaininta niiden sisänpihan terassille: niin tunnelmallinen ja viihtyisä paikka, eikä kaupungissa oo toista samanlaista! <3 Tosin se on selkeästi kesän vetonaula, näillä keleillä ei ulkona tarkenis istua vaikka ois kuinka nätti miljöö.

    Vastaa

    0
    1. Ootko käynyt Muusassa Tampereella?

      Joo, sekin tuli testattua itse asiassa ihan pari päivää sitten, kiitos Tampere-vinkkipostaukseen jätetyn kommentin :) Kirjoitan varmaan siitäkin arvostelun blogiin koska tykkään niin fiilistellä ruokajuttuja :D

      Muusan ruoka oli tosi hyvää mutta meidän neljän hengen seurueesta kahden pääruoat, etenkin minun, olivat kooltaan luvattoman pieniä. Siis niin pieniä että oli tilattava toinen pääruoka..! Ja silti jäi vajaa kylläisyyden tunne...! :D

      Vastaa

      0
  2. Mä kanssa olen ihmetellyt suomalaisten ravintoloiden munakoison käsittelyä. Luvattoman usein sitkeää ja pahaa!

    Vastaa

    0
    1. Joo, mä olen miettinyt että opetetaanko täällä kokeille ylipäänsä ihan erilainen munakoison valmistustapa ("al dente"..?) kuin Välimerellä. Jos opetetaan, niin en kyllä voi mitenkään ymmärtää miksi, sillä puolikypsä, sitkeä munakoiso on oikeasti älyttömän pahaa. Varmaan 90% suomalaisissa ravintoloissa tarjoillusta munakoisosta on valmistettu niin.

      Vastaa

      0
    2. Mä erehdyin tilaamaan kesällä lomalla Jenkeissä munakoisoannoksen yhdessä hotellissa, kun annoksen kuvaus kuulosti hyvältä. Ruoka varmasti olisikin ollut hyvää jos munakoiso olisi ollut pehmeää ja kypsää, mutta valitettavasti se oli tuota samaa ’al dente’ osastoa ja oli pakko jättää syömättä, niin kamalia paksut kovat munakoisosiivut olivat. Opinpahan etä en enää ikinä tilaa ravintolassa munakoisoa ellen tiedä etukäteen että annos on hyvä.

      En ymmärrä minäkään miksi munakoisoa edes yritetään tarjota ”raakana” kun se kunnolla kypsennettynä on kuitenkin tosi hyvää. Toki se vie aikaa, eikä onnistu kolmen minuutin grillauksella, mutta mun mielestä sitä ei kannattaisi olla listalla ollenkaan jos sitä ei osata kerran valmistaa oikein.

      Vastaa

      0
    3. mutta mun mielestä sitä ei kannattaisi olla listalla ollenkaan jos sitä ei osata kerran valmistaa oikein.

      Aivan samaa mieltä. Niin kummallista, että oikein valmistettuna herkullinen kasvi halutaan väkisin tarjoilla tavalla, joka siirtää 'koiso-paran varmaan monen inhokkiruokiin. :/

      Ja nyt täytyy muuten lisätä, kun kommentit liittyvät Puisto-ravintolan arvioon, että Puiston munakoisot eivät olleet ihan kamalimmasta päästä, vaikka eivät hyvänkään makuisia. Pahin munakoisokokemus on Kuopion Kummisetä-ravintolasta, jossa "grillatut", paksuiksi siivuiksi leikatut munakoisot näyttivät ulkonäön perusteella viihtyneen grillissä kutakuinkin 15 sekuntia, eikä niitä pystynyt kertakaikkiaan syömään. Kaiken maailman kokkikilpailuohjelmia katsoneena mieleen on teroittunut kokkien taikasana, "Maista". Annosta täytyy maistaa, että voi varmistua sen laadusta. Eivätkö kokit koskaan maista näitä epäonnistuneita munakoisovirityksiään? Jos maistaisivat, tuskin menisivät asiakkaalle saakka.

      Vastaa

      0
    4. Oletko koskaan huomauttanut näistä munakoisohirvityksistä ravintolan henkilökunnalle? Luulisi kokin haluavan tietää, jos annoksessa jokin on mennyt täysin pieleen.. tai vaikkei haluaisikaan, kuuluu se työn luonteeseen kestää palautetta :)

      Vastaa

      0
    5. Joo, olen antanut. Esimerkiksi siellä Kummisedässä ja nytkin Puistossa. Ei niihin mitenkään reagoida, suomalaiselle palvelulle tyypilliseen tapaan. Puiston tarjoilija näytti hämmentyneeltä ja taisi vain sanoa jotain että "Aaai, no, voi että". Olisi kiinnostavaa nähdä viedäänkö palautteita koskaan keittiöön saakka.

      Vastaa

      0
  3. Mä liityin pari viikkoa sitten spontaanisti vanhempieni ja sisarusteni lasten seuraan lounaalle Kuopion Rossoon. Viimeisimmät muistot Rossosta olivat muutaman vuoden takaa, jolloin muistan kasvisannoksen (olisikohan ollut falafeleja jonkinlaisin lisukkein) olleen todella tylsä ja mauton. Nyt lounasvaihtoehdoistakin olisi vähän muokkaamalla löytynyt sopiva annos, mutta otin listalta papupyöryköitä. Annoksessa oli tomaattikastiketta, ohuina siivuina grillattua munakoisoa, porkkanaa, sokeriherneitä ja... olikohan muuta? Olin itse asiassa iloisesti yllättynyt, sillä mielestäni annos oli oikein maukas, eikä munakoisokaan ollut mautonta sitkoa. :) Ainoana miinuksena annoksen koko, joka ei kyllä riitä täyttämään isompaa nälkää. Suht pieniä papupyöryköitäkin oli vain kolme. :D

    Vastaa

    0
    1. Minäkin olen maistanut tuon Rosson papupyörykkäannoksen :) Se on tainnut olla listalla jo pari vuotta (Rosso ei ole tunnettu tiheästä uudistumisesta... ;)) En muista millaisia minun pyörykkäannokseni munakoisot olivat mutta annos oli oikein hyvän makuinen, ainakaan koisoista ei jäänyt ikävää muistijälkeä..! :D

      Kuopion Rosso on muuten meikäläisen nuoruuden THE place..! <3 90-luvulla kun kahvilakulttuuri ei ollut vielä ottanut suuremmin tuulta alleen Kuopiossa, nuoret kokoontuivat Rossossa :) Siellä sitä istuskeltin melkein joka päivä koulun jälkeen :) Klassikkoannos jota tykkäsimme tilata vuonna 1993: "Häränlihapatonki ilman häränlihaa" ^_^ <3 <3

      Vastaa

      0
    2. Hihi, minun elävimmät Rosso-muistoni olivat sieltä Koskipuiston Rossosta. ^_^ Etenkin päiväreissu Tampereen käsityömessuille siskoni kanssa ja ruokatauko Rossossa on jäänyt erityisen lämpimästi mieleen.
      Mun ensimmäinen mielikuva Tampereesta on aina kuin jouluelokuvasta: talvi-ilta, lumisia katuja, jouluvaloja, poskipäitä pureva pakkanen ja höyryävän kuuma kaakao. Siis yhtään liioittelematta, tämä mielikuva pamahtaa poikkeuksetta mun mieleen heti, kun Tampere mainitaan. Ilmeisesti olen joskus pienenä siellä päin käydessä ollut silminnähden vaikuttunut Tampereen joulutunnelmasta. :D

      Vastaa

      0
    3. Hihi, minun elävimmät Rosso-muistoni olivat sieltä Koskipuiston Rossosta. ^_^

      Rossot muistoissamme..! <3

      Niillähän onkin Suomessa jo pitkä historia, liekö mikään muu ketjuravintola vaikuttanut Suomessa yhtä pitkään. (Hese....?) Minulle Rosso on aina ollut olemassa, en muista aikaa ilman Rossoa :D

      Ihana Tampere-muisto muuten..! :) Tampereen joulutunnelma onkin kyllä ihana, vaikka Kuopiosta olenkin niin Tampereen keskustan jouluvalot ja Joulutori hakkaa kyllä Kuopionkin.

      Vastaa

      0
    4. Niin hakkaa! On Kuopiossakin taidettu viime vuosina vähän petrata, mutta juuri Tampereesta joulun alla on piirtynyt mieleen oikein unenomainen kuva. :)

      Vastaa

      0
  4. "Eikö muuten ole kumma, että cappuccinoja saa vaikka minkälaisilla maito/kahvi-suhteilla, vaikka oikeaoppisen cappuccinon mittasuhteet on määritelty?"
    No joo-o!! Tämä menee melkein tunteisiin xD Entisenä kahvilatyöntekijänä jaksaa ihmetyttää mimmosta kuraa jossain tarjoillaan ja aina kun menen kahvilaan niin katson ensin että onhan kahvakone, muuten lähden :D Ja ei mitään lisäsokereita eijei!

    Vastaa

    0
    1. Sanotaan S-ryhmän paikoista mitä hyvänsä, niin mielestäni nämä erikoiskahvit siellä sentään osataan.. ja baristalla on ollut kunnon koulutus. (toki joku syrjäisempi ABC saattaa olla tällä saralla puutteellinen, mutta tarkoitan peruskahviloita - Rossoa, Coffee Housea jne)

      Vastaa

      0
    2. Mun mielestä S-Ryhmän paikat on ihan ok noin niinkuin yleisestikin, ei vain kahvin osalta :) Ovathan ne tietysti geneerisiä ja turvallisella "jokaiselle jotain" pizza/pasta/purilainen -linjalla, mutta ne ovat myös tasossaan luotettavia, aina tietää mitä saa :) Itse olen aina tykännyt esimerkiksi Fransmannista ja jopa Rossosta, Rosson lohi tattikastikkeella on hinta-laadultaan yksi suomalaisten ketjuravintoloiden parhaita kala-annoksia mun mielestä :) Yksinkertaisuudessaan tosi herkullinen ja ruokaisa eikä maksa paljon :D (Tosin vaihdan aina muusin kasvislisukkeeseen mikä tietysti vielä vähän monipuolistaa annosta...) Fransussa on myös aina hyviä annoksia, en muista koskaan pettyneeni (munakoisoa en ole tainnut siellä koskaan tilata... :D).

      Vastaa

      0
    3. Mä olen myös tykännyt Rossosta, vaikka en viime vuosina ole niissä syönytkään. Viimeksi taisin käydä vanhempien kanssa ja sienirisotto oli tosi ruokaisia annos :)

      Fransmannista puolestaan en osaa oikein tykätä, siellä oli keväällä opiskelijajärjestön vuosijuhla, ja menu oli aika.. noh, budjettimainen. Sain sen kuvan, että talo yritti päästä mahdollisimman halvalla. Vihannekset todella olivat tuota parin sekunnin grillauksen luokkaa ja broilerifilee hyvin tavanomainen. Pahin tyylivirhe oli siltis e, että alkoholiton menyyvaihtoehto ei sisältänyt mitään muuta juomaa kuin hanavettä..! Ei siis edes kuplavettä, mikä olisi jo juhlistanut tilaisuutta huomattavasti...
      Jälkiruoka-annos oli onnistunut mutakakku marjoilla ja valkosuklaamoussella, mutta kovin pieni ..

      Vastaa

      0
    4. Oliko teillä siis Fransmannissa (tai Frans & nainen, niinkuin nimi nykyään kuuluu :D) joku oma, teille laadittu menu? Kuvittelisi, että menun laatuun ja tyyliin voisi vaikuttaa myös asiakkaan (Opiskelijajärjestö) budjetti. Jos menu taas oli valmis vaihtoehto niin sitten kritiikki on ymmärrettävämpi. Hanavettä halkoholittomassa menussa...! *puistelee päätään*

      Vastaa

      0
    5. Menu oli ilman muuta räätälöity meidän tapahtumaa varten, mutta se ei selitä kaikkea. Edellisvuosina tilaisuus oli järjestetty toisessa, ei-S-ketju-ravintolassa, missä laatu oli paljon korkeampi eikä hintakaan kovin mahdoton...

      Vastaa

      0
  5. Miten suhtaudut tai onko kokemusta, kun saat mielestäsi huonoapalvelua jonkun asiakaspalvelun tiimoilta? Vai saako tunnettu bloggaaja koskaan sellaista?

    Itse kävin Treen koskarin Kicksissä, ostin tuotteita noin 85€:lla. Myyjä kysyi oonko kantissiakas ja haluunko ostaa muovipussin. Olin kiireellinen ohitettava ilmeisesti perempien asiakkaiden välissä. Mitään näytteitä uutuuksista en saanut.
    Edellinen asiakas sai useita näytteitä ja pitkät selostukset suunnilleen samanloppusumman ostoksiin. Ehkä olis jotain muutakin, jota en osannut huomioida.Mutta jotenkin koin olleeni täyteasiakas ja huokasn muka onnesta, etten ostanut sitä tuoksuakin tuolta...paree ostaa muualta, jossa en ole "täyteasiakas". Hieman olin okei no joo..kun oon tottunut jopa ketjuliikeiden kosmeosastoilla parempaan huomioimiseen. Ja juu laitoin kommentin asiakaspalveluunkin, vaikkatää onkin tunnepitoista tää asiakaspalvelu. Ja todennäöisesti en puljussaenään asioi, sellaiset traumat sain :).

    Katsastusaseman, liikuntapalvelun, kosmetologin, vakilähikaupan ja muutaman muun vakiostostospaikan olen valinnut myös ns. sopivan tarjoajan vuoksi.
    Koskaan ennen ei ole ns. ketjumyymälä ollut noin avoimen allö. Pukeutumisessakaan ei kai ole vikaa, kun olin tulossa työhaastattelusta ja siksikin huolitellun siisti.

    Oon ootellut LilyLololle sopivaa palautepostausta. Ehkä taivun kuitenkin laittamaan "arvosteluni" vanhoihin, kun uudet ihanat postauksesi ei soellu minulle sopivaan kategoriaan tai sit oottelen ja toivon etten missaa sitä sopivaa. LL on hyvä ja tykkään kokeiltuani, näin lyheti.

    Ja kun luen tuota kirjoitelmaani, kuulostan oikeesti maalaiselta dorkalta. Mut toisaalta sellainenhan mäoon...

    Vastaa

    0
    1. Miten suhtaudut tai onko kokemusta, kun saat mielestäsi huonoapalvelua jonkun asiakaspalvelun tiimoilta? Vai saako tunnettu bloggaaja koskaan sellaista?

      En mä niin tunnettu bloggaaja ole että koskaan missään palvelutilanteessa tunnistettaisiin...! :D Tai jos joku tunnistaakin niin se ei käy ilmi.

      Pyrin antamaan aina palautetta huonosta (kuten myös hyvästäkin) palvelusta, sillä olen palveluammattiin itsekin kouluttautunut ja tiedän, että palaute on tärkeää. Mikäli yritys oikeasti suhtautuu siihen ammattimaisesti, se on yritykselle kullan arvoista ja auttaa kehittymään ja korjaamaan epäkohdat. Jos kukaan ei koskaan anna palautetta, miten yritys voi kehittyä? Mistä se tietää missä se onnistuu tai epäonnistuu?

      Vaikka tiedän, tai koen, että mm. ravintoloissa palautteella on harvoin sellaista vaikutusta että sen merkitys kävisi palautteen antajalle ainakaan välittömästi ilmi, kommentoin silti aina jos tunnen, että vierailussa oli jotain erityisen kehuttavaa tai huomautettavaa.

      Hyvä juttu että sinäkin laitoit Kicksin asiakaspalveluun palautteen, ja alalla työskennelleenä tiedän, että palautteet käydään ainakin ko. puljussa erittäin tarkasti läpi. Kannustan kaikkia laittamaan aina palautetta, niin erityisen hyvistä kuin huonoistakin kokemuksista. Jos me asiakkaat pysymme hiljaa, epäammattimaiseen palveluun sortuva yritys/työntekijä voi jatkaa käytöstään eikä välttämättä edes tajua missä olisi petrattavaa.

      Juuri laitoin muuten tällä viikolla kipakkaa (tietysti rakentavassa ja asiallisessa muodossa) palautetta muuan kauneushoitolaan, jossa viestintä asiakkaan suuntaan on ollut niin heikkotasoista että aloin jo rehellisesti kiukustua. Huonoa palvelua ei pidä hyväksyä eikä jäädä hiljaa harmittelemaan kokemusta oman päänsä sisään.

      Oon ootellut LilyLololle sopivaa palautepostausta. Ehkä taivun kuitenkin laittamaan ”arvosteluni” vanhoihin, kun uudet ihanat postauksesi ei soellu minulle sopivaan kategoriaan tai sit oottelen ja toivon etten missaa sitä sopivaa. LL on hyvä ja tykkään kokeiltuani, näin lyheti.

      :) :)

      ...etkä sä ole mikään maalaisdorka.

      Vastaa

      0
    2. Itsekin palveluammatissa olevana olen myös sitä mieltä, että palautteen anto on hyvä asia. Mukava palaute saattaa pelastaa koko katastrofaalisen päivän ja toisaalta taas asiallisesti annettu kritiikki parantamaan suoritusta.

      Omasta näkökulmasta kritiikki (mikäli se ei kohdistu minuun myyjänä) olisi paras laittaa juuri esimerkiksi sähköpostilla tai erillisellä palautelomakkeella. Jos kritiikki koskee myymälää, tuotteita, aukioloaikoja, tarjouksia jne, niin yksi rivimyyjä ei niihin asioihin paljon voi vaikuttaa. Ikävimmässä tapauksessa hän on itse asiakkaan kanssa ihan samaa mieltä, mutta ei voi tilannetta korjata. Meillä asiakkaiden palautteet viedään kyllä johtoportaalle, mutta olen huomannut, että enemmän painoa on, kun viesti tulee suoraan asiakkaalta, eikä kulje meidän kautta tyyliin "Yksi asiakas taas sanoi, että.."

      Lähti nyt hieman väärille urille, mutta en voinut olla kommentoimatta, kun asia on niin lähellä omaa sydäntä :D Ihanat hyvää palautetta antavat asiakkaat pelastavat päivän ja asiallisesti palautetta esim. huonosti tehdystä työstä antavat asiakkaat taas saavat itsenikin tsemppaamaan ja huomaamaan omat virheet, jotka sitten yhdessä korjataan asiakkaan mieltymysten mukaiseksi ja molemnille jää hyvä mieli. Sitten nämä naama nurinpäin kaikesta kovaan ääneen valittajat ovat sellaisia, jotka tekisi kyllä mieli ohjata suoraan ovelle. ja valitettavasti niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, eikä meillä ainakaan aleta ketään pokkuroimaan, vaikka ne ikävämmätkin asiakkaat hoidetaan tietysti asiallisesti.

      Jos vielä ravintoloista sen verran, että olen kyllä itse se perussuomalainen ja todella huono antamaan palautetta. Etenkin sitä negatiivista, vaikka mielestäni esim. Kylmän ruuan voisi hyvin palauttaa keittiöön. Aina tulee se perus "ihan hyvää oli kiitos". Yksi tarjoilija kanssa taannoin nauroi, että tuo on juuri se perusvastaus ja kritiikki löytyy sitten netin keskustelupalstoilta..

      Vastaa

      0
    3. Omasta näkökulmasta kritiikki (mikäli se ei kohdistu minuun myyjänä) olisi paras laittaa juuri esimerkiksi sähköpostilla tai erillisellä palautelomakkeella. Jos kritiikki koskee myymälää, tuotteita, aukioloaikoja, tarjouksia jne, niin yksi rivimyyjä ei niihin asioihin paljon voi vaikuttaa. Ikävimmässä tapauksessa hän on itse asiakkaan kanssa ihan samaa mieltä, mutta ei voi tilannetta korjata. Meillä asiakkaiden palautteet viedään kyllä johtoportaalle, mutta olen huomannut, että enemmän painoa on, kun viesti tulee suoraan asiakkaalta, eikä kulje meidän kautta tyyliin ”Yksi asiakas taas sanoi, että..”

      Just näin, samaa mieltä ja samoja kokemuksia. Palautteet otetaan enemmän tosissaan jos asiakas laittaa ne henkilökohtaisesti suoraan yritykseen, sen sijaan että kommentoi vain työntekijöille. Toki epäasiallisesta käytöksestä, JOS joku myyjä itse suoraan käyttäytyy tökerästi, olisi hyvä pystyä sanomaan myös face-to-face, mutta ymmärrettävästi harva tekee niin koska se on niin kiusallista.

      Me (tai anoppini) sanoi viime kesänä suoraan erään ravintolan työntekijälle tämän erittäin puutteellisesta ja huonosta palvelusta. Naisen reaktio? Ei edes pahoitteluja, ei minkäänlaista edes ulkoa opeteltua "by the book" standardivastausta tyyliin, "Onpa ikävä kuulla, olen todella pahoillani, nyt ei tainnut olla paras päiväni" tai vastaavaa. Anoppini antoi palautteen aivan asiallisesti rauhalliseen äänensävyyn. Nainen tuijotti takaisin ääneti. Kyllä välillä saa todistaa niin hämmmentävän heikkoa palveluasennetta että ei voi kuin miettiä onko henkilö koskaan saanut kunnollista alan koulutusta. Siis jos oma henkilökohtainen fiilis ei jonain päivänä anna syytä parhaalle mahdolliselle palvelulle, mikä meillä kaikilla on välillä ymmärrettävää, olemmehan ihmisiä, niin ammattilainen kyllä hemmetti soikoon ymmärtää edes pahoitella asiaa. (Joo sori, kuumenee tunteet...! :D)

      Vastaa

      0
    4. Oon miettinyt paljon sitä, miten eri kohtelua kosmetiikkaliikkeiden asiakkaat saa yleisen ulkomuodon tai jopa naaman perusteella. Asioin ite enemmän Emotionissa kuin Kicksissä, ja se on ihan myyjästä kiinni millaista palvelua saat... Pari mukavaa, aina hymyilevää ja auttavaa myyjää löytyy, mut välillä vuorossa on myyjiä jotka kävelee ohi vaikka yrität saada katsekontaktia aikaan jotta voisit esimerkiksi kysyä tuotteesta lisää. Tulee usein semmonen tunne, että näihin liikkeisiin pitäisi mennä aina jotenkin laitettuna ja ''hyvännäköisenä'', eikä suoraan töistä meikittömänä. Viihdyn ite hyvin ilman meikkiä ja koen olevani ihan asiallisen näköinen ilmankin mut valitettavasti tuntuu että näiden joidenkin myyjien mielestä en sitä ole :D

      Sitten kun oon mennyt paikalle laitettuna ja vähän paremmat vaatteet päällä, tullaan kysymään että tarvitsenko apua ja niin edelleen. Pari kolme vuotta sitten oikeesti järkytyin, kun menin ostamaan itelleni synttärilahjaksi hajuvettä ja myyjä kassan luota tuijotti koko ajan, luuli ilmeisesti että varastan jotain kun tuoksuttelin pitkään siinä tuoksuseinällä ja pyörin ympyrää. Kun koitin saada kontaktia että voisin kysellä vähän tuoksuista, tää myyjä kääntyi salamannopeesti ja käveli toiselle puolelle myymälää. Meinasin alkaa nauraa koska toi tilanne oli vaan niin absurdi. Olin sillon 19, ja nyt 21-vuotiaana oon kyllä huomannut saavani useammin asiallista palvelua kun nuorempana.

      Toisen kerran, jolloin en tiennyt oisko pitänyt itkeä vai nauraa, menin samaan Emotioniin ostamaan yövoidetta. Olin käyttänyt Lumenen Vitamin C- sarjan yövoidetta sitä ennen ja ajattelin, että voisin koittaa jotain uutta välillä. Sanoin asiasta myyjälle, ja että oisin valmis maksamaan enintään noin 30 euroa uudesta tuotteesta. Tämä totesi että ''no mut se Lumenen voidehan on ihan hyvä ja silleen''...... Tuijotin sitä myyjää epäuskoisena ja kysyin, että etkö aio esitellä niitä muita yövoiteita niinkun pyysin kun sitä valikoimaa kuitenkin riittää ja hän ehkä ois osannut suositella suoraan jotain tiettyjä niillä ominaisuuksilla joita toivoisin. Hän vaan osoitti Lumenen seinää ja sanoi että ''joo mut sehän on hyvä voide ja oot sitä käyttänyt ennenkin''. En jaksanut vääntää enempää vaan ostin sen saman rasvan ja totesin itekseni että ens kerralla etin suosiolla itelleni uuden jos tuo on niin vaikeeta :D

      Vastaa

      0
    5. Oon miettinyt paljon sitä, miten eri kohtelua kosmetiikkaliikkeiden asiakkaat saa yleisen ulkomuodon tai jopa naaman perusteella.

      Jep, ikävä kyllä "pärstä/olemuskerroin" vaikuttaa monissakin paikoissa vaikka ei tietenkään pitäisi. Itse kun liikun yleisesti aika homssuisena (koska sellainen mä olen), en saa joissain paikoissa mitään huomiota. (Tosin joskus se on myös toivottavaa, koska joissain paikoissa haluan myös olla ihan rauhassa ilman avuntyrkyttäjiä..! :D Voi kun se olisi toteutunut Koreassakin..) Kerran Stockmannilla seisoin Diorin hyllyllä muuan arvokkaan näköisen rouvan vieressä, ja rouvalle kaivettiin hymyillen esiin voidenäytteitä, minulle ei, vaikka kumpikaan meistä ei ostanut mitään, ja kummallakin meistä oli Diorin tuotteita koskien kysymyksiä. Olimme kiinnostuneet samasta aiheesta, ja rouvan kiinnostus "palkittiin" näytteillä, minun ei. Koska rouvan epäilemättä arveltiin suuremmalla todennäköisyydellä palaavan myös ostamaan, minun ei ;)

      Kun koitin saada kontaktia että voisin kysellä vähän tuoksuista, tää myyjä kääntyi salamannopeesti ja käveli toiselle puolelle myymälää. Meinasin alkaa nauraa koska toi tilanne oli vaan niin absurdi.

      Voi jessus... voin kuvitella... Melkein toivoisin tuollaisista tapauksista kuullessa, että olisit ollut mystery shopper.

      Meidän liikkeessä harjoitettiin mystery shopper -laadunvalvontaa varmaan parikin kertaa vuodessa ja minusta se oli tosi hyvä juttu. Koin kyllä, että ainakin mun aikaan työskennelleellä jengillä oli asiakkaiden huomioiminen terotettuna niin syvälle selkärankaan, että ei tarvinnut mitenkään "pelätä" mystery shopper -testeissä feilaamista. Ja kun halu auttaa asiakasta on luonnollinen, niin mitäpä siinä pakoilemaan asiakkaita..! :D Ylipäänsä, mun mielestä, jos oikeasti on ammattilainen, tietyt asiakkaan kohtaamiseen ja huomioimiseen liittyvät pitäisi olla niin itsestäänselvyyksiä että ne tulevat täydellä automaatiolla, ilman että pitäisi jokaisen sisään tulevan asiakkaan kohdalla erikseen harkita, että hmm, tervehdinköhän mä nyt tuota vai en, tarjoanko apua vai en... (Eri juttu totta kai jos kaikki myyjät ovat kiinni muiden asiakkaiden kanssa.) Jos tuollaisia joutuu pohtimaan, on varmaan väärällä alalla.

      Tuosta Lumene-välikohtauksesta; kuulostaa melkein siltä, että kyseisessä myymälässä oli parhaillaan menossa Lumenen myyntikilpailu. :p Jos joskus tulee tunnen, että jotain tiettyä tuotemerkkiä tarjotaan melkein väkisin muut vaihtoehdot poissulkien, voi kyseessä olla myyntikilpailu. Tällaisten kilpailujen aikana myyjillä on, niin järkyttävältä kuin se kuulostaa, jopa velvollisuus tarjota aina ensimmäisenä kilpailun järjestävän merkin tuotteita. Tai jos ei ihan velvollisuus, niin myymälän vahva suositus kuitenkin. Näissä kilpailuissa halutaan yleensä menestyä... On niin monia asioita jotka vaikuttavat taustalla siihen, mitä tuotteita myyjä saattaa asiakkaalle tarjota ja esitellä. Kampanjat ovat yksi sellainen vaikuttava tekijä.

      Vastaa

      0
    6. Ikävä lukea (taas kerran) Stockan pärstävärkin mukaan määräytyvästä palvelualttiudesta...! Voit kuitenkin Sanni lohduttautua sillä, että olet Suomessa varmasti kuuluisampi ja suositumpi kosmismaailmassa kuin tuo tilanteessa ollut 'hieno rouva'.. ja sulle sataa blogin kautta sellaisia tuotehienouksia, mistä hän ei koskaan osaa edes haaveilla ;)
      Nykyaika on muutenkin netin valtakautta, ja asiakkaat menevät verkkokauppoihin etsimään tietoa ja palvelua. Kivijalkamyymälöiden on syytä skarppautua asiakaspalvelun suhteen, mikäli haluavat ylipäänsä säilyä kilpailukykyisinä.

      Vastaa

      0
    7. Voit kuitenkin Sanni lohduttautua sillä, että olet Suomessa varmasti kuuluisampi ja suositumpi kosmismaailmassa kuin tuo tilanteessa ollut ’hieno rouva’.

      Ei tällainen kyllä ole minua lohduttava seikka ;) Minusta kaikkien kuuluu saada yhtäläistä palvelua eikä se, että median edustajana saan PR-tuotteita kotiin, tee vähemmän tympeäksi kokemusta, että tavallisen asiakkkaan roolissa olen "vähemmän arvokas" kuin ulkoiselta olemukseltaan myyjään enemmän vetoava asiakas. Mutta joo, ymmärsin kuitenkin sun pointin :) Kai ^_^

      asiakkaat menevät verkkokauppoihin etsimään tietoa ja palvelua. Kivijalkamyymälöiden on syytä skarppautua asiakaspalvelun suhteen, mikäli haluavat ylipäänsä säilyä kilpailukykyisinä.

      Niinpä. Aivan samaa mieltä.

      Vastaa

      0
  6. Tuhannet kiitokset sinulle näkemästäsi vaivasta blogikirjoituksen eteen. Tämä on arvokasta palautetta uniikille uudelle Puisto-ravintolallemme. Nappaamme kehitysehdotukset talteen ja mukavaa, että kasvisruoka ja kahvi maistuivat. Tervetuloa uudelleen!

    Vastaa

    0
    1. Hienoa kuulla että kehitysehdotuksia kuunnellaan :) Lisätkää tosiaan mielellään lämpöä ravintolatilaan, palelu ei ole kiva juttu ja verottaa rankasti viihtyisyyttä.

      Vastaa

      0
  7. Haluaisin antaa palautetta blogin keskustelusta :)..nämä keskustelut esim. asiakaspalvelusta on ihan todella mielenkiintoista luettavaa! Oispa kiva, jos kommenteista saisi tykätä (tyyliin HS), koska monen kommentin kohdalla tulee sellainen niinpä! -fiilis. No, tykkäysnappi on ehkä vaikeaa toteuttaa mutta kuitenkin! Vaikka itse harvoin kommentoinkin, on Karkkiksen kommentointi usein todella kiinnostavaa luettavaa. <3

    Vastaa

    0
    1. Kiitos Anneli :) Tykkäys vastaanotettu ^_^

      Olen iloinen kun minulla ylipäänsä on niin keskustelevaisia lukijoita jotka jättävät aktiivisesti kommentteja. <3 Yleisesti kuulen puhuttavan että kommentointi blogeissa on laskenut rankasti mutta en ole huomannut tällaista trendiä Karkkipäivässä. Ja se on tosi kivaa :) <3

      Vastaa

      0
    2. Sepä johtuukin siitä, että sinulla on niin mielenkiintoisia postauksia. Ja blogisi perusteella vaikutat tosi aidolta, jalat maassa -tyypiltä. Blogistasi puuttuu sellainen some-maailmasta tuttu kiillote. Että tässä nyt näitä ylivalkoisia kuvia uusista veskoista Gandhi-sitaateilla.

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (94)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)