04.08.2016

Kauhukulmakarvagalleria

En ole koskaan voinut ylpeillä kulmakarvojenmeikkaustaidoillani. Osaan mielestäni meikata ihan kivasti ja hallitsen perustekniikat, mutta kulmakarvat eivät kuulu vahvuuksini, sen olen hyväksynyt. Etenkin harvat ja ohuet kulmakarvat, kuten omani, ovat mielestäni haastavat meikata koska ne täytyy käytännössä piirtää ja värittää esiin, ja tulos näyttää helposti epäluonnolliselta jos ei hallitse asiaa.

Tänäkin päivänä koen edelleen välillä turhautumisen hetkiä kun kulmakarvat näyttävät joskus meikkikuvissa niin huonosti meikatuilta ja huonon muotoisilta. (Tosin en sanoisi huippuammattilaisenkaan aina onnistuvan, vaikka makuasioitahan nämä toki ovat.) Jos itse onnistun joskus saamaan kulmakarvani nätin näköisiksi, pidän sitä sattumana.

Joku aika sitten selaillessani blogin vanhoja postauksia sain kuitenkin melkein kahvit väärään kurkkuun kun tajusin, millä lailla olen vielä blogin alkuaikoina meikannut kulmani, siis ei herran jestas..! Jotain kehitystä on sentään tapahtunut ^_^

id_Kauhukulmakarvat_WildFire

Kokosin tähän vanhoja meikkikuviani 7-9 vuoden takaa, osa kuvista on siis jo ajalta ennen blogia. Kuvista voi mm. todeta, että kulmakarvageeliä ei tosiaan ole käytetty noihin aikoihin, karvat harottavat mihin sattuu ^_^ :D Nyt geeli on ihan must.

Minullahan on siis luonnostaan niin ohuet ja harvat kulmat että blogin alkutaipaleella sain useinkin kommentteja siitä, miksi nypin ne niin kamalan näköisiksi. Monelle näkyi olevan vaikea ymmärtää, että toisten kulmakarvat ovat ohuet ilman pinsettien väliinpuuttumistakin. Kysymyksiä tuli itse asiassa niin tiuhaan, että väsyin vastaamaan niihin ja jossain vaiheessa minulla oli blogin sivupalkissa kestoilmoitus kulmakarvojeni luonnollisesta ohuudesta ja epäesteettisyydestä ^_^

Vanhoja meikkikuvia katsellessa voi itse asiassa hyvinkin ymmärtää kysymysten perusteet - olen meikillä vielä korostanut kulmien ohuutta värittämällä kulmavärillä kapeamman alueen kuin mille karvat levittyvät. :-0

Kauhukulmakarva_Grimas

Näemmä perusmeikkityylini on ollut tuollainen tasaisen ohut kaarikulmakarva johon ei ole yritettykään tuoda mitään kulmaa tai siipimäistä muotoa. Tai sitten lähes ihan luonnontilaan jätetyt, todella huolimattomasti väritetyt kulmat jotka näyttävät epätasaisen värin vuoksi lyhyiltä töpöiltä.

Ikäänkuin kulmakarvat olisivat olleet minulle ihan toissijainen asia, alue joka ei liity silmämeikkiin. Olen jaksanut väkertää monivärisiä meikkejä vahvoilla rajauksilla ja irtoripsillä mutta jättänyt kulmakarvat käytännössä ihan miten sattuu! ^_^ Ihan hullua :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tätä nykyä kulmakarvatyylini on edes vähän järkevämpi ja siistimpi, ja meikkaan kulmat alkupäästään kevyesti paksummiksi ja yritän rikkoa niiden luonnollista, pötkylämäistä kaarimuotoa pienellä kulmikkuudella.

Siltikin tyylini on hyvin kaukana tämän hetken todella graafisesti ja vahvasti meikatuista kulmista. En itse pidä niin meikatun näköisisistä kulmakarvoista (à la Linda Hallberg, esimerkiksi) mutta toisaalta, en sellaisia osaisi meikatakaan ^_^

Tässä teille siis kokoelma vanhoja meikkikuviani vuosilta 2007-2009. Vanhimmat meikkikuvat olin aikoinaan rajannut juuri kulmakarvan kohdalta, siksi osa kuvista näyttää oudosti cropatuilta. Vahvistaa sitä mielikuvaa, että en ole tuohon aikaan mieltänyt kulmakarvoja ylipäänsä kuuluvaksi meikin kokonaisuuteen. ;p

Kauhukulmakarvakollaasi

Ihana tuo alarivin vasemmanpuolimmaisin - kunnon tumma smokey ihan meikkaamattomilla kulmilla..! XD

Kauhukulmakarvakollaasi2

Alimman rivin oikeanpuolimmaisin on ihan suosikkeja, oikein huutaa geeliä tai vahaa...! Ja kaikki kuvat huutavat eri sävyä, mulla on näköjään ollut käytössä vain yksi tosi tummanruskea kulmavärisävy, aivan liian tumma minulle. Osissa kuvista on tosin myös kestovärjätyt kulmat.

   KauhuKulmakarvakollaasi3

Mukavaa torstai-iltaa ja meikkauksen iloa, ehkä näiden kuvien jälkeen tuli halu pinkaista peilin ääreen ja tsekata miltä ne omat kulmat näyttää ^_^ No, eivät varmastikaan näin karuilta...! :D

49 comments on “Kauhukulmakarvagalleria”

  1. Apua, en edes halua katsella vanhoja kuvia kulmistani! Tosin kiitän yläasteikäistä itseäni siitä, etten koskaan nyppinyt kulmiani todella ohuiksi. Siihen aikaan podin kriisiä tuuheiden kulmieni kanssa, mutta onneksi trendi on puolellani nykyään :)

    Vastaa

    0
  2. Vaalensin keväällä kirkkaan punaisen tukan blondiksi. Suurin hämmästys on ollut se, miten paljon helpommalla pääsen kulmien meikkauksen suhteen! Punainen oikein huusi väriä kulmiin, kun nyt vaalean tukan kanssa kulmat erottuvat luonnollisen värisenäkin. Ainoa meikki niille nyt on läpinäkyvä geeli. Toki ne ovat vaaleat edelleen, mutta "piirtyvät" kuitenkin selvästi näkyviin

    Vastaa

    0
  3. Minulla ei tapahdu mitään, vaikka en meikkaakaan kulmia, kun niissä on aina luonnostaan väriä ja karvojakin.

    Noita sinun kuvia katsoessani huomio kiinnittyi kyllä kulmien sijaan älyttömän kauniisiin silmiin. No hätä siis, Sanniseni!

    Vastaa

    0
  4. Mä haastan sut!! Ois hauska nähdä, miltä näyttäisit tällä nykymallin paksulla sekä meikatunnäköisillä kulmilla!

    Vastaa

    0
    1. No, mä näyttäisin vain älyttömän meikatulta ^_^ :D Mutta tuohan se graafinen look tosi hyvin muotoa ja ilmeikkyyttä kasvoihin. Tykkään tummista, paksuista ja voimakkaan muotoisista kulmista tosi paljon ja ihailen niitä ihmisillä joilla sellaiset on luonnostaan, mutta se meikattu versio ei näytä läheskään yhtä makealta :) Vaikka tietysti ihailen myös taitoa tehdä sellaiset :)

      Vastaa

      0
    2. Se on kyllä ikävä tilanne kulmia meikatessa, kun tulee todella helposti ylimeikattu olo. Itselläni on kulmien pituus ja leveys lähtökohtaisesti kunnossa, mutta sen 90-luvun nyppimisen seurauksena kulmat ovat harventuneet ja ihan lopussa ohentuneetkin. Ja jos meikkaan ne "umpeen", niin tulee todella pynttäytynyt olo, vaikka en piirräkään iholle vaan ainoastaan täytän kolot. Enkä vieläkään osaa päättää tuleeko kynällä vai luomiväri-tyyppisellä kulmavärillä luonnollisempi lopputulos.

      Vastaa

      0
  5. Voin niin samaistua tuohon kulmakarvatuskaan :D Yksikin virhenyppäisy pinseteillä saa aikaiseksi loven :'D

    Vastaa

    0
    1. Yksikin virhenyppäisy pinseteillä saa aikaiseksi loven :’D

      Niinpä ^_^ :D

      Vastaa

      0
  6. Satutko muistamaan mikä on tuo upea cobaltin sininen luomiväri kahdessa merkissä?

    Vastaa

    0
    1. Meikissä, autocorrect,meikissä! Myriad täytyy näköjään kaivella esiin (:

      Vastaa

      0
  7. Mä taas tykkään melkeenpä enempi noista mitä oot aikasemmin tehny, koska piirto sijoittuu oman kulmakarvan sisälle kuitenkin pelkästään :D Vaikka siis hiukan liian tumma ja tarkkarajainen piirtojälki joka ei levity koko omaan kulmakarvan alueeseen. Toki geeli ois voinu auttaa ettei karvat sojota minne haluaa ja reunojahan osa olis sitten tasoittanut, ettei jää kuoppia.

    Minä olen maailman viimeisimpiä jotka vois siis kommentoida jotain kenenkään kulmakarvojen ulkonäöstä, mutta..
    Näissä sun nykyisissä mua häirittee tuo, että näen niin selkeästi kohdat joissa ei ole ollenkaan omaa kulmakarvaa.. (ilmeisesti, ainakin kuvassa näyttää siltä ettei alkuosassa ole mitään) Tykkään ettei piirretä pelkällä värillä kohtaan jossa karvoja ei ole, ellei paikkaa keskellä olevaa kuoppaa jota nyt ei tietenkään tyhjäksi voi jättää. Liian kauas ei mun maun mukaan saisi piirtää.

    Itellähän on kans ärsyttävän hankalat kulmat. Sojottavat jokaiseen suuntaan jopa sen kulmakarvageelin kanssa, koska kasvusuunnat ja -sijainnit vaan on väärät :D Ja liian ohuet, liian lyhyet, liian kuoppaiset ja liian kynällä piirretyn näköiset vaikka niihin laittais pelkkää luomiväriä ja/tai vaaleinta kulmakynää mitä oon löytäny :D

    Vastaa

    0
    1. Näissä sun nykyisissä mua häirittee tuo, että näen niin selkeästi kohdat joissa ei ole ollenkaan omaa kulmakarvaa.. (ilmeisesti, ainakin kuvassa näyttää siltä ettei alkuosassa ole mitään)

      Kyllä siinä alussakin on karvoja, mutta tosi, tosi harvassa :) Tässä kuvassa esim. näkyy hyvin kulmakarvojen luonnollinen tila (no, näkyyhän tuo karva-alue vanhoissakin kuvissa, on linjassa silmän sisänurkan kanssa). Aloitan värityksen kulmakarvan alussa aina siitä kohtaa missä on karvoja. Väritetty alue menee karva-alueen yli jonkun verran kulmakarvan oman linjan alapuolella ja yläpuolella tuon "feikki"kulman kohdalla.

      Klassisen kauneusihanteen mukainen kulmakarva alkaa silmän sisänurkan tasolta ja loppukohta on linjassa silmän ulkonurkan ja nenänpielen kanssa, tähän tapaan. Jos kulmakarvan värittää lyhyemmäksi, se näyttää hassulta eikä tasapainoiselta. Siksi, jos esimerkiksi asiakkaalla ei ole silmän sisänurkan tasossa lainkaan karvoja, meikkari aloittaa kulman piirtämisen pelkkään ihoon silmän sisänurkan kohdalta. Kun minullakin on tuolla alkualueella karvoja niin harvakseltaan, jälki näkyy väkisinkin ihossa. :)

      Mutta ymmärrän mitä tarkoitat, ainahan kulmakarva on kauniimman näköinen jos koko matkalla on luonnostaan tasaisesti ja tuuheasti karvoja ja väritetty alue on aina väritetty alue :)

      Vastaa

      0
    2. Jep, niinhän se menee :) Silti en osaa aloittaa omia kulmakarvoja siitä mistä sen ihanteen mukaan pitäisi lähteä, kun se vaan niin hölmöltä minusta näyttää :D Muutamaan kertaan kyllä tehnyt kosmetologikoulun aikoina meikkiä asiakkaalle ja vajaankaan kulman piirtäminen ei näytä läheskään yhtä häiritsevältä, mutta sitten kun sitä taas itselle yrittää niin ei.. Hmm.

      Vastaa

      0
  8. Mulla on ihan onnettomat kulmat. Kunnon Saimi. Eikä se naurata aamulla, oikeasti! Kasvavatkin aivan omaan tahtiin miten sattuu sinne tänne.
    Voitin yli vuosi sitten kampauksen ja meikin arvonnasta ihan tasokkaasta paikasta, muistan varmaan lopun ikäni kuinka vaikeaksi meikkaaja mun kulmani koki. Hävettää edelleen ne hassut lauseet mitkä varmaan oli vitsejä kun hän ei saanut tehtyä karvoja tyhjästä :D

    Vastaa

    0
    1. muistan varmaan lopun ikäni kuinka vaikeaksi meikkaaja mun kulmani koki. Hävettää edelleen ne hassut lauseet mitkä varmaan oli vitsejä kun hän ei saanut tehtyä karvoja tyhjästä :D

      Ohoh..! :-0 Kunnon ammattilainen (no, ainakin lahjakas ja rutinoitunut sellainen, onhan sitä myös vähemmän taitavia ammattilaisia) kyllä "taikoo" ne karvat tyhjästä, harmi että sulle on sattunut ilmeisesti meikäläisen kaltainen vähän vähemmän lahjakas meikkari. Olen nähnyt kerran videolla, vai olikohan se kuvasarja, no anyway, kun Saara Sarvas piirtää oman kulmakarvansa yläpuolelle ihoon täysin luonnollisen näköiset tuplakulmakarvat. Taitava meikkari kyllä osaa homman :)

      ...ja täytyy vielä sanoa että aika epäammattimaista myös sun meikkarilta ylipäänsä kommentoida ääneen asiakkaan kulmakarvojen tilaa :/

      Vastaa

      0
    2. Mulle tuli myös Saara Sarvas mieleen ^_^
      Videolla se oli!

      Omista kulmista olen varmaan ennenkin kommentoinut, että mulla on vähän päinvastainen ongelma. Paksut, tummat, pitkät karvat... Muoto on ihan ok, mutta jatkuva nyppiminen, noh, nyppii :D Ilman nyppäilyä näytän pian Frida Kahlolta, joka oli kyllä huikea nainen, mutta ei ehkä mun kulmakarva-idoli ;)

      Hurja ero kyllä noissa sun alkuvuosien kuvissa verrattuna nykyiseen! Oma sävy ja tyyli on selvästi löytynyt, tai ainakin löytymään päin :)

      Vastaa

      0
    3. Mulle tuli myös Saara Sarvas mieleen ^_^
      Videolla se oli!

      Kiitos :) Saara on kyllä huippu! Mä oon niiiin halunnut päästä joskus Saaran meikattavaksi tai vaikka kulmakarvakurssille ^_^

      Vastaa

      0
  9. Eipä ne kulmat silloin olleet muodissakaan, vasta viime vuosina on meikkitrendi saavuttanut taviksetkin. Mulla on päinvastainen ongelma: olen ihan Frida Kahlo, ellen nypi... :D Tosin kulmakarvani ovat mustat, pitkät ja harvat. Argh!

    Vastaa

    0
    1. Eipä ne kulmat silloin olleet muodissakaan, vasta viime vuosina on meikkitrendi saavuttanut taviksetkin.

      Totta :)

      Vastaa

      0
  10. Ei liity mitenkään kulmakarvoihin, mutta saako kysyä, onko sinulla kummilapsia.

    Vastaa

    0
    1. Mitä tykkäät uudistuksesta? :)

      No jaa, onhan nuo hiustuotteet nyt vähän raikkaamman näköiset kun pulloon on tuotu valkoista ja fontti on vähän kivempi mutta jos multa kysytään niin koko räikeän vihreän värin olisi saanut muuttaa...

      Häistä - ei ole tullut laskettua, monissa :) Kaasona en kertaakaan. Leenan häissä olin kylläkin todistajana eli melkein kaasona, voisi sanoa, vailla kaason muita tavanomaisia tehtäviä.

      Vastaa

      0
    2. Jonttulandian kyselytunti sen kun vain jatkuu. Nyt kysyisin, milloin olet viimeksi siivonnut siten, että olisit pyyhkinyt myös seinät ja katon. :) Itse otin nyt illalla. :)

      Vastaa

      0
    3. Meillä on seinissä tapetit joten ei niitä paljon pyyhitä ;) Ja katto on yli 5 metrin korkeudessa niin eipä ole siihenkään tullut kajottua :D

      Vastaa

      0
    4. Täällä on katto jossain kolmessa metrissä, mutta hyvällä varrella ylsin hyvin. :) Vähän käsissä kyllä tuntuu.

      Vastaa

      0
  11. Mulla myös tosi hennot ja värittömät kulmat, jotka kestovärjään kerran kuussa. Kävin ammattimeikkaajalla ekaa kertaa koemeikissä häihin. Meikkaaja pyysi mua kasvattamaan kulmia paksummiksi. Mä parkaisin että ei ne kasva! Yritin kuitenkin ja kas, sainpahan vähän leveyttä lisää kun nypin pelkästään hajakarvat 2 viikkoa. Siitä lähtien oon ollu tosi varovainen nyppimisessä kun tosiaan yhden karvan nyppäisy tekee loven ja kahden karvan poisto kaventaa koko kulman...

    Vastaa

    0
    1. Kai meillä kaikilla olis täydellis kulmat jos ne vaan ilmaantuis taianomaisesti kun "lopettaa" nyppimisen :')

      Vastaa

      0
  12. Huonot kulmakarvat joskus ysärillä lienevät olleet enemmänkin sellainen kollektiivinen tragedia. Ainakin itse muistelen, ettei nykyistä tasapainoista siipimuotoa "oltu keksittykään".

    Itse nypin jostain syystä kulmat tosi kauaksi toisistaan, ilmeisesti kuvittelin että sisäkulman suoraan ylöspäin kasvavat karvat olivat tuhottavia hajakarvoja ja oikea kulmakarva alkoi vasta niistä kauniisti sivulle päin kasvavista. Joissain kuvissa näyttää siltä, että kulmakarvasta on nypitty melkein sentti pois alusta - eeeiihhh.

    Olen kyllä jonkun ylläkommentoineen tavoin useasti ajatellut, että olisi kiva nähdä sun kokeilevan nykytrendin mukaista runsampaa, selkeän siipimäistä kulmaa. Ei siksi, että kaikkien pitäisi änkeä karvansa samaan muottiin, vaan ihan uteliaisuudesta.

    Tubevideoita katselemalla kyllä oppii tekniikan ja Anastasian kulmatuotteet lienevät siinä hommassa se holy grail. Itselle tulee mieleen tubesta ainakin Stephanie Lange, jolla on (ollut) tosi nypityt ja ohkaiset kulmat, mutta meikkaa ne aina klassiseksi siiveksi.

    Nykyään kaupungilla kyllä välillä huokailen, kun vastaan tulee 14-vuotiaita teinejä täydellisesti maalatuissa Instagram-kulmissaan...se oman nuoruuden nolojen lookkien vaihe tuntuu hieman kuolleen sukupuuttoon, kun ekatkin meikkikokeilut tehdään somen meikkigurujen opastuksella.

    Vastaa

    0
    1. Huonot kulmakarvat joskus ysärillä lienevät olleet enemmänkin sellainen kollektiivinen tragedia.

      ^_^ :D Totta, joko kulmat oli sellaiset kasarilta tutut ruokkoamattomat pöheiköt tai ohuet viivakaarikulmat tyyliin Madonnan look Rain-musiikkivideolla.... :)

      No, mun "tragedia" sijoittuu 2000-luvulle...

      Olen kyllä jonkun ylläkommentoineen tavoin useasti ajatellut, että olisi kiva nähdä sun kokeilevan nykytrendin mukaista runsampaa, selkeän siipimäistä kulmaa. Ei siksi, että kaikkien pitäisi änkeä karvansa samaan muottiin, vaan ihan uteliaisuudesta.

      Kai se on otettava haaste vastaan ja kokeiltava joku päivä :)

      se oman nuoruuden nolojen lookkien vaihe tuntuu hieman kuolleen sukupuuttoon, kun ekatkin meikkikokeilut tehdään somen meikkigurujen opastuksella.

      No niinpä. Ei ollut meidän nuoruudessa videomeikkiguruja.

      Vastaa

      0
  13. Mullakin on aika onnettomat ja värittömät kulmakarvat. Olen ajellut ne pois, piirtänyt tilalle mustalla kajalilla, kasvatellut ja nyppinyt ohuiksi viiruiksi tai antanut olla vaaleampana. Sitten tajusin kasvattaa niitä ja nyppiä vaan hajakarvat. On ne vuosien saatossa kasvaneet jotenkuten takaisin mutta ovat edelleen hankalat meikata. Pakko ne on piirtää aamuisin ja sitten värittää puuterisella värillä. Joskus tykkään myös piirtää ne Anastasian vahalla. Tällä hetkellä tykkään niistä, en tiedä onko ne sitten järkyttävät viiden vuoden päästä :D

    Vastaa

    0
  14. Nää kulmakarva-asiat on kyllä jotenkin mielenkiintoisia. 90-luvulla mulla oli vaaleat,todella rehottavat kulmakarvat. Muoti oli mikä oli ja kaveri oli menny nyppiin kulmansa viivoiksi ja ehdotti et nyt kyllä munkin kulmat täytyy saada kuriin. Kaverin isosisko sit "operoi"meikän kulmat ja mitään naamaan liittyvää en ole niin katunu ku sitä. Naurettavan näkösethän ne oli ennestään mutta täytyy sanoo että perkeleitä tuli kun näin lopputuloksen.

    Eivät kasva kunnolla ja on vaatinu monet harjottelut et on saanu ne suht leveiks meikattua. Nykyään paras tuote on anastasian brow wiz. Sillä saa aika hyvin piirrettyä omien karvojen sekaan yksittäisiä karvoja,pixivoon Samanthan tapaan. Brow wiz ja kulmavaha on nykyään tapa jolla mennään. Mulla on anastasian pomadekin, mutta mä en ole oppinu saamaan sillä niin luonnollista jälkeä.

    Vanhoista valokuvista näkee kyllä parhaiten mikä meininki milloinkin on kulmien suhteen menossa. Mä nypin vuosia sitten ne liian kauas toisistaan kun en osannu käsitellä alun erisuuntaan harottavia haituvia. Onneksi on paljon videoita joista oppia! Stephanie Lange on yks mun suosikeista kans.

    Vastaa

    0
    1. Anastasian Brow Wiz näyttäisi ainakin kuvien perusteella yhtä ohuelta kuin Urban Decayn Brow Beater johon rakastuin viime syksynä. Täytyy muistaessaa tsekata tuo Brow Wiz Kicksistä, jos se kuuluu Kicksin Anastasia-valikoimaan.

      Vastaa

      0
  15. Jos meikäläisen "naama-ärsytys" on raskaat ja rasvoittuvat luomet, niin huulet ja kulmakarvat on sitten mun "naama-ihanuudet" :)
    Mulla on siis harvinaisen kivat kulmakarvat: ne kasvaa linnunsiiven muodossa luonnostaan eivätkä juuri tarvitse nyppimistä tai muunlaista "huoltoa". Aamuisin riittää että harjaan ne paikoilleen ja paikallaan pysyvät hyvin pitkälti iltaan asti. Tarttis aina muistaa olla iloinen niistä hyvistä jutuista eikä aina keskittyä niihin ärsytyksen aiheisiin.

    Vastaa

    0
    1. Onpas taas harvinaisen huonoa kieltä: harjaan siis irtokarvat paikalleen :D

      (Tosin kivatkaan kulmakarvat eivät ole estäneet muutamia katastrofeja, nim. tummaksi kynällä väritetyt "tussinjälki-kulmat" ohimolla vuosina 2010-2011 kun hiuksetkin oli värjätty tummiksi) :D

      Vastaa

      0
  16. Tuosta Anastasiasta tuli mieleen: olisiko hyviä vinkkejä mitä meikkejä tai ihonhoitoa kannattaa tuoda USA:n reissulta? Eli olisi huomattavasti halvempia siellä? Sephoraan kai kannattaa suunnata? Mineraalimeikit?

    Vastaa

    0
    1. Dollarin kurssi on ollut jo vuosia niin heikko (vai onko se niin päin että euro on heikko dollariin päin? ^_^ :D Mä tajua näistä... :D) että Jenkkikosmetiikkaostokset ei enää tule mitenkään merkittävästi halvemmiksi. Esim. Urban Decayn jotkut tuotteet ovat USAssa jopa kalliimpia kuin Suomessa, kuten mm. Gwen-poskipunapaletin kohdalla saatettiin todeta. Hämmentävää. Mutta joo, mineraalimeikit ovat kyllä selvästi halvempia rapakon takana, Bare Minerals on USAssa edelleen paljon edullisempi Suomeen verrattuna. Ja veikkaisin että sama pätee muihinkin store/salonkimerkkeihin kuten Jane Iredale ja Youngblood.

      Vastaa

      0
  17. mun mielestä noi on ennemmin kivan persoonallisia kuin mitään kauhuja :D mun mielestä sopivat sun kasvojen piirteisiin hienosti. ei kaikilla tarvitse olla paksut tai kulmikkaat ollakseen hienot ^_^ pakko taas hieman pohdiskella, koska lähipiirissä ei ole ketään, kuka olisi kauneudesta paljoa yhtään kiinnostunut joten pakko olla jokin media näille pohdinnoille :D mutta ihmettelen aivan valtavasti, kun mun mielestä kaikessa meikkaamisessa överit, irrottelu ja selkeästi meikatulta näyttävät asiat ovat ehdottoman hienoja ja hyviä, mutta meikatun näköiset kulmakarvat ovat musta kuvissa/videoissa karseita yhdeksänkymmentäyhdeksän kertaa sadasta ja livenä no - oikastaan sen sata sadasta :D tää on oikeasti ainoa ulkonäköasia, joka mua muissa häiritsee, mä en vaan kestä nähdä niitä selvästi meikatun näköisiä kulmia muualla kuin drag show'n lavalla, ja sama pätee kaikkiin taidokkaisiin "ig-kulmiinkin". olen aivan varma, että samalla tavalla kuin nyt kauhistellaan mitä tahansa menneitä kulmakarvatrendejä täysin reuhottavista ohuisiin piirrettyihin tullaan näitäkin karvamatopötköjä kauhistelemaan tulevaisuudessa :D sigh, kunpa osaisin olla välittämättä koska oikeasti mulle se ja sama mitä ihmiset naamalleen tekevät! :D pahinta on, että olen ihan yksin tämän asian kanssa, lol!

    Vastaa

    0
    1. Meikkipohdiskelut ovat aina tervetulleita tämän blogin kommenttilaatikkoon ^_^ <3

      Ihan mielenkiintoinen tuo sun kulmakarvasuhde :) Mun kohdalla vähän samantyyppisen aseman saavat hoitolatoimenpitein pullistetut ja täytetyt huulet, omalla tavalaan "överikäsitellyt" nekin vaikka eihän tulos aina suinkaan ole epäluonnollinen. Hyvin usein kuitenkin tulee törmättyä vähän sellaisiin "ankkahuuliin" ja ne häiritsee mua ihan hirveästi vaikka muuten pidän esimerkiksi vahvasti meikattuja kulmia, silmiä tai huulia upean näköisinä (vaikka en itse vahvaa tyyliä harrastakaan). Mulle on muodostunut ihan silmä injektoiduille huulille ja mielestäni erotan täytetyt huulet esim. blogien kuvista tosi helposti. Tietysti asiaan vaikuttaa myös se kun on vaikka tietyn bloggaajan kohdalla tottunut erinäköisiin huuliin ja sitten eräänä päivänä ne ovat muhkeutuneet... Niin tokihan eron huomaa.

      Mutta hehheh, siitä en tiedä oletko yksin "drag-kulmavastenmielisyytesi" kanssa, mutta mitä tulee mun vanhojen kulmien sopivuuteen ja paremmuuteen - siinä olet varmasti yksin :D ^_^

      Vastaa

      0
    2. Nuo huulitäytteet ovat yleistyneet ja täytyy kanssa sanoa, että valitettavasti niissä vähemmän olisi enemmän, mutta monet sokeutuu ja laittaa liikaa. Eräs seuraamani ihminen laittoi täytettä huuliinsa, enkä tajunnut sitä. Ajattelin et wau, onpas muuttunut hyvännäköiseksi kun meikkaa huulensa eri lailla. Mut sitten nälkä kasvanut syödessä ja nykyisin en näe kuin liian ison suun, enkä voi enään ajatella et onpa kaunis. Sen näkee vain heti, et ei ole luonnolliset mittasuhteet kasvoissa. Varsinkin kun puhuu.
      Mitä tulee piirrettyihin kulmiin joissa on ns. liukuvärjäys alussa. Kulma alkaa kuin tyhjästä. Toivon niin tämän trendin kuolemista, aivan kauheita.
      Enkä ymmärrä myöskään nenänkärkeen laitettavaa highlight-täplää. Saa jotkut näyttämään pelleiltä, enkä ymmärrä eikö sitä kukaan huomaa vai olenko yksin tämän asian kanssa ;)

      Vastaa

      0
  18. Ymmärrän kulmaongelmat, ymmärrän niin hyvin! Kulmani ovat muodoltaan luonnostaan hyvät, mutta harvakarvaiset, ja niistäkin vähistä suurin osa kasvaa väärässä paikassa tai sojottaa geeleistä huolimatta haluamaansa suuntaan. Hiukset ovat tummanruskeat, silmälasien kehykset vahvat tummat muovikehykset, joten tummat mutta harvat kulmat näyttävät katoavan tyystin noiden rinnalla ellei niitä meikkaa kunnolla. Omiini verrattuna sinulla on jopa tuuheat kulmat! :D

    Värjäsin vastikään kulmat ensimmäisen kerran ja ne näyttivät luonnostaan tuuheilta, mutta kun väriaine lähti ihosta, karu totuus paljastui ja kaljut kolot loistavat entistä paremmin. Hynt Beautyn kulmaväri onneksi pelastaa vähän, mutta puuterimainen väri ei toki tee karvoja eli niitä pitäisi osata meikata lisää... Kulmat on kyllä sellainen akilleen kantapää näillä meikkaustaidoilla, että!

    Vastaa

    0
    1. Hiukset ovat tummanruskeat, silmälasien kehykset vahvat tummat muovikehykset, joten tummat mutta harvat kulmat näyttävät katoavan tyystin noiden rinnalla ellei niitä meikkaa kunnolla.

      Voin hyvin kuvitella... Oih, kulmien haasteellisuus. Kyllä kasarilla ja ysärillä oli helpompaa kun kulmilla ei ollut niin väliä eikä niihin kiinnitetty yhtä tarkasti huomiota ^_^

      Olen jo teinistä saakka aika ajoin harkinnut kulmien kestopigmentointia joka olisi itselleni varmasti yhtä huojentava "pelastus" kuin ripsenpidennykset monille muille, mutta yhä vain emmin. Jotenkin niin kestävä ja peruuttamaton toimenpide jännittää ratkaisevan paljon. No, eihän se siinä mielessä ole peruuttamaton että tietysti pigmentti haihtuu kuukausien kuluessa mutta ei tulosta kuitenkaan voi hetkessä kokonaan pyyhkiä pois jos se epäonnistuu. Vaikka uskon että todella taitavia tekijöitä riittää, niin silti jännittää sen verran että en ole uskaltanut mennä. :/

      Vastaa

      0
  19. Hei Sanni,johan aiheen kekkasit..pahin dilemma tällä hetkellä:-)
    Mitäs olet mieltä semmosesta,kun mun silmät ovat päättäneet sijoittua naamakartalla liian lähelle toisiaan.
    Niin olisko ideaa nyppiä kulmat alkupäästä lyhyemmäksi,kuin mitä normisääntö...ettei niinku korostaisi yhteenkasvaneita silmänmunia⊙⊙!

    Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan:-)

    Vastaa

    0
    1. Ymmärrän oikein hyvin :) Näkemättä juuri sun silmiä en osaa tarkalleen sanoa miten kannattaisi tehdä, mutta noin niinkuin yleisesti, jos kulmakarvojen alkupäät(kin) sijaitsevat lähellä toisiaan, niitä voi nyppiä alkupäästä leventäen niiden väliä. Tämä yhdessä ulkonurkkaa korostavan rajaustyylin kanssa luo vaikutelmaa hieman kauempana toisistaan sijaitsevista silmistä. Joillain ihmisillä kulmakarvat kasvavat luonnostaan melkein yhteen, silloinkin nyppimisessä voi olla ideaa jos nyt siis haluaa tavoitella kauneusihannetta. :) (Minun mielestäni kaikki saavat kuitenkin kulkea sen näköisisissä kulmissa kuin tykkäävät, en halua sanoa että kenenkään pitäisi näyttää minkään ihanteen mukaiselta :))

      Vastaa

      0
    2. Kiitos ajastasi..juu-u kukin tekee kuten haluaa..mä en vaan halua näyttää sialta:-) tai no mahdollisimman vähän!
      Luomivärillä koitan korostaa ulkonurkkaa,tummalla sellaisella!

      Vastaa

      0
  20. Mä oon harvinaisen onnellinen siitä, että mun kulmat on luonnostaan aika hyvät. Mustat ja tuuheat. Nuorempana ne oli pikkusen järkyttävät karvamadot, mutta mun ollessa teini joku kosmetologi nyppi ne tosi näteiksi siiviksi ja neuvoi nyppimään vaan alapuolelta ja hajakarvat. Sen jälkeen mä oon jotenkin onnistunu ylläpitämään sitä siipimäistä muotoa ja kulmat on yks niistä harvoista asioista mun ulkonäössä, joista ei tarvii koskaan stressata kummemmin.

    Ainoat "ongelmat" on, että joka toinen päivä saa olla nyppimässä, kun ne kasvaa niin hulluna ja se että yksittäiset karvat on todella pitkiä ja sojottaa välillä mihin sattuu. Mutta noistakin selviää saksilla, pinseteillä ja kulmavahalla. Eli en valita. :)

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (94)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)