30.09.2015

Mimmit vs. muut - mistä miesten ulkonäköpaineet tulevat?

Miesten ulkonäköpaineita käsittelevän jutun kakkososassa miehet kertovat, mistä ulkonäköön liittyvät paineet kumpuavat.

Varmasti sisältö on paljolti itsestäänselvyyksiä, mutta uskon, että monia (ainakin  naisia) kiinnostaa kurkata asiassa miesten pään sisään.

Mies_Asos6

Kuva: Asos

Naisena minua kiinnosti tietää, kuinka vahvasti paineet liittyvät meidän naisten kuviteltuihin (ja osin varmasti paikkansapitäviinkin, myönsivät naiset sitä tai ei) odotuksiin, ja kuinka suuri osa taas muihin ulkoisiin tekijöihin tai omaan sisäiseen tyytymättömyyteen.

Suurin osa haastatteluun osallistuneista 20 miehestä kirjoitti, että naisten odotuksilla on merkitystä, vähintään jonkun verran tai jopa ratkaisevasti. Vain muutaman vastauksissa naisilla ei ollut osuutta.

Vastauksista kävi myös ilmi, ja tämäkin tietysti odotettua, että ulkonäköpaineet karisevat iän ja etenkin vakiintuneen parisuhteen myötä.

Mies_vartalo_Ellos

Kuva: Ellos

Miehet nimesivät paineiden ja ulkonäöllisen epävarmuuden liittyvän kaiken kaikkiaan eniten ulkoisiin tekijöihin ja vähemmän omaan sisäiseen kokemukseen. Tai no, tässä päästään taas siihen mitä jo edellisessä osassa sivuttiin – voivatko ulkonäköön liittyvät kokemukset lopulta koskaan olla muuta, kuin jotain kautta ulkoisten tekijöiden synnyttämiä?

Mutta puhumme nyt siitä, kuinka vastaajat itse asian määrittelevät.

Valtaosa haastatelluista siis laittoi painoarvoa naisten odotusten merkitykselle. Neljäsosa vastanneista kirjoitti, että ulkonäköpaineet kiteytyvät eniten siihen, että haluaa viehättää naisia.

”Paineet joita joskus on ollut, liittyivät siihen etten oikein itse tiennyt millainen tyyli minulle sopii. Pohjimmiltaan varmaan kuitenkin sen vuoksi, että pyrkimys on ollut näyttää naisten silmissä mahdollisimman vetävältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Sori Anna ja Tanja - mä laitoin meidät tähän edustamaan naisia :))

”Uskon, että toive miltä haluaisi näyttää perustuu pitkälti vastakkaisen sukupuolen odotuksiin.”

”Vaikka seurustelen, en pistä pahakseni jos pystyn näyttämään siedettävältä yleisestikin naisten mielestä. Toisaalta paras tunne on se, kun ulos lähtiessä olo on mahdollisimman luonteva.”

”Kun oikein mietin asiaa, on myönnettävä, että suurimmat epävarmuuteni ulkonäössäni liittyvät loppupeleissä siihen, millaisia odotuksia kuvittelen naisilla olevan.”

Mies_vartalo3

Naisten vaikutuksesta todettiin myös:

”Naisten odotuksista en niinkään ota paineita, mutta joskus ne kyllä harmittavat kun tuntuu ettei enää ns. tavallinen mies herätä mitään huomiota.”

”Jos muutosta hakee, itsestä se lähtee ja pitääkin lähteä. Kertoo enemmän huonosta itsetunnosta jos muuttaa tyyliään kaiken aikaa naisten oletettujen odotusten pohjalta.

.

Suuressa osassa vastauksista oltiin sekä -että -kannalla, mikä varmasti on realistista suurimman osan yksilöistä kohdalla, sukupuoleen katsomatta. On luonnollista, että meissä on halu miellyttää ja viehättää toisia, etenkin romanttisessa mielessä, vaikka moni meistä kuinka haluaisi julistaa itsensä anti-pinnalliseksi näissä asioissa. Samalla myös kulttuuriin rakentuneet tekijät sekä media vaikuttavat.

Mies_nainen_2

Miesten omin sanoin:

”Sekä että. Toisaalta haluan olla naiselle sellaista mitä hän toivoo, mutta samalla kuitenkin olen minä. En voi tai halua esimerkiksi naisen toiveiden mukaan lihottaa tai laihduttaa itseäni, sillä minulla on kuitenkin oma näkemys millainen tahdon olla.”

”Tunnen, että eniten haluan vain viihtyä omassa nahassani, mutta olisi vale väittää, etten välitä yhtään ympäristön odotuksista. Ihmisinä olemme jatkuvasti vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, ja se joka sanoo ettei muiden mielipiteellä ole merkitystä, ei ole täysin rehellinen itselleen”.

”Pienet epävarmuudet, joita olen joskus kokenut, ovat liittyneet siihen, mitä olen luullut, että kulttuurimme odottaa minulta.”

Mies_Vartalo_Tumblr

Kuva: Wasabifashioncult

”Media ja länsimainen ihannekuva muokkaavat tietysti väkisinkin omia tuntemuksia miltä pitäisi näyttää, ja noista ärsykkeistä voikin ottaa viitteitä ja inspiraatioita omiin tavoitteisiin. Ihmisen ulkonäkö on kuin käyntikortti, siitä pystyy lukemaan monia asioita.”

Kyllä, tästä aiheesta liittyen omiin kokemuksiini kirjoittelin itsekin hiljattain.

Yksilö on ulkoisen olemuksensa kanssa jatkuvassa kulttuuris-sosiaalisessa ristiaallokossa; toteuttaako omaa persoonallisuuttaan (eli omalla kohdallani esimerkiksi sitä lentävää homssuisuutta), vai panostaako ”käyntikortti”-puoleen. Kummallakin on tärkeä merkitys. Oman itsensä toteuttamista ei pidä tukahduttaa, mutta toisaalta hyvän vaikutuksen tekemisen tärkeyttä ei myöskään voi väheksyä. Kulttuurimme on ulkonäkökeskeinen, ja halusimme tai emme, on olemassa tiettyjä standardeja, joiden mukaan yksilön olemusta tulkitaan. Stereotyyppisesti; lävistyksin varustettu rastatukka ei yleisesti herätä yhtä vahvaa luottamusta kuin siististi kammattu jakkupukuleidi.

Toiset ovat tietysti siinä onnekkaassa tilanteessa, että itselle luontainen ja mielekäs tyyli vastaa myös kulttuurimme näkemystä ”itsestään huolta pitävästä, kiinnostavasta ja luottamusta herättävästä” yksilöstä.

Rönsy poikki ja palataan miehiin.

Eräs mies kirjoittaa:

”Käsitykseni siitä mitä pitäisi olla on vain ’tullut jostain’. Absorboitu mediasta ja siitä, mistä ominaisuuksista ja asioista olen pitänyt muissa ihmisissä elämäni varrella.

Yleensä eniten muutoshalua aiheuttaa jonkin luonteenpiirteen näkeminen muissa ihmisissä sellaisella tavalla, joka on mielestäni ihailtavaa, eikä teon tekijän sukupuolella ole sinänsä mitään väliä.”

Kiinnostavaa.

Mies_Ellos

Kuva: Ellos

Osa miehistä korosti myös oman hyvän olon merkitystä ulkonäössä.

”Jos en olisi naimisissa, niin luultavasti olisin miellyttämisenhaluisempi naisia kohtaan, mutta toisaalta uskon, että tyytyväisyys itseen on se mistä viehättävyys kumpuaa ylipäätään.

Tämän voivat toivon mukaan kaikki allekirjoittaa.

Pahoittelen sortumista klisheen alleviivaukseen, mutta viehätysvoimasta todellakin suuri(n) osa on itsevarmuutta ja hyvää itsetuntoa = tyytyväisyyttä itseensä. Se on energiaa, joka luo puoleensavetävän auran. Itsensä kanssa viihtyvät ihmiset luovat ympärilleen positiivisuutta, jossa toisetkin viihtyvät. Hyvä itsetunto on ikään kuin meikki – se häivyttää kauneusihanteeseen sopimattomia ”virheitä”. Hörökorvat? Paljon näppylöitä? Liian vähän senttejä? Kun sinusta huokuu hyvä fiilis itseesi, toisilta menevät finnisi ja korviesi muoto ihan ohi. Jos taas surkuttelet itseäsi ja korostat epävarmuuttasi, olet toisten silmissä varmasti ”pieni”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvä itsetunto ei tietenkään ole kuin maitotölkki jonka voi ostaa kaupasta, ominaisuus jonka voi pumpata itseensä salilla. Toisilla sitä on luonnostaan, ihan niillä hörökorvillakin (joiden korvat sitten jäävätkin huomaamatta), toiset onnistuvat saavuttamaan sen harjoittelemalla – toisilla vaikuttavat ihmissuhteet.

Esimerkiksi parisuhde voi kasvattaa enemmän kuin 100 sessiota life coachilla.

Mies_vartalo2_Ellos

Sitten on tietenkin sellainen juttu kuin ”liika itsevarmuus”, joka taas muuttuu negatiiviseksi ominaisuudeksi. Yli-itsevarmuus koetaan pöyhkeänä ja itsekeskeisyyden merkkinä. Aikamoista tasapainoilua siis tämäkin asia…

Sosiaalisia olentoja kun olemme, toisten antama palaute on ensisijaisen tärkeässä asemassa minäkuvamme rakentamisessa. Naimisissa ja vakiintuneessa parisuhteessa olevien miesten vastaukset luonnollisesti tukevat tätä. Kun vierellä on henkilö joka on hyväksynyt sinut, ulkoisista seikoista stressaaminen hiipuu luonnostaan. Ei tarvitse enää miettiä, millainen pitäisi olla jotta toinen tykkäisi.

Tässä kommentissa oli hyvää asiaa:

”Yläasteteininä ja sinkkuna ollessani muistan ajatelleeni toisinaan naisten kautta omaa ulkonäköäni, mutta se karisi jo lukioaikoina pois. Vuodet  vakaassa parisuhteessa ovat vieneet viimeisetkin rippeet tällaisesta pois, enkä tosiaankaan mieti uusia vaatteita ostaessani tai treeniohjelmaani muokatessani sitä mitenköhän naiset siihen suhtautuisivat.

Ajatusmallihan on sitä paitsi täysin absurdi, ei naisilla (sen puoleen kuin miehilläkään) ole mitään yksipuolista makua, vaan kaikille löytyy varmasti diggaajia, olit sitten minkä näköinen tahansa”.

Juuri näin. On naisia jotka tykkäävät miehekkäistä miehistä, miehiä jotka tykkäävät miehekkäistä naisista (varmasti :D), naisia jotka tykkäävät laihoista rentuista, resuisista rastahepuista, viimeisen päälle laitetuista metroseksuaaleista tai pehmeistä pullapojista.

Mies_vartalo_IMG_19

Tästäkin huolimatta miehet ovat valmiita näkemään vaivaa ja suorittamaan toimenpiteitä näyttääkseen odotusten mukaisilta tai buustatakseen itsevarmuuttaan.

Kysyin miehiltä, mitä toimenpiteitä he tekevät saavuttaakseen paremman ulkonäköön tai miehisyyteen liittyvän varmuuden. Koska jutulla on jälleen kiitettävästi pituutta, taitaa olla järkevää jättää aihe kolmanteen osaan. :)

Kukaan ei varmaan arvaa, mitä miehet eniten tekevät. ;)

16 comments on “Mimmit vs. muut - mistä miesten ulkonäköpaineet tulevat?”

  1. Ikävää, että hyvä aihe on täynnä typeriä kliseitä ja nätin tytön täysin epärealistista käsitystä maailmasta. Sisäinen kauneus ei kiinnosta kuin ihmisiä, jotka yrittävät vakuutella itselleen, etteivät tulleet valituksi vain ja ainoastaan ulkonäön perusteella. Me muut tiedämme, ettei millään muulla kuin ulkoisella, ole yhtään mitään väliä pariutumisessa.

    Ja itse asiassa tutkimusten mukaan (sellaisten ihan oikeiden!) miehillä on hyvin yksipuolinen ja kapea naismaku, eikä tosiaankaan kaikenlaisille naisille löydy ihailijoita.

    Mitäs jos oikeasti etsisitte sen verran sitä itsevarmuutta, että jonain päivänä uskaltaisitte myöntää totuuden!

    Vastaa

    0
    1. Ikävää, että hyvä aihe on täynnä typeriä kliseitä ja nätin tytön täysin epärealistista käsitystä maailmasta.

      Öö. Aihe on täynnä 20 miehen ajatuksia aiheesta.

      Vastaa

      0
    2. Älä välitä, tämä aihe houkuttelee aina tietyntyyppisiä kommentoijia, joille on hyvin tärkeää uskoa, että ihmiskehon estetiikassa on olemassa yksi absoluuttinen totuus. Heillä on usein hyvin nihilistinen kuva "pariutumismarkkinoista", joiden realiteeteista tietenkin tietävät kaiken. Toivottavasti eräs markkina-arvoteoreetikko ei satu eksymään tänne.

      Vastaa

      0
    3. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä ne "oikeat tutkimukset" ovat? :)

      Kaikki se, mitä olen itse lukenut viittaa kyllä siihen, että parin valinnassa ratkaisee nimenomaan kokonaisuus ja loppuiän pariutumisessa henkinen puoli (yhteiset elämänperiaatteet, yhteiset tavoitteet ja elämänkatsomus, samankaltainen sosiaalinen asema ja lähtötilanne ja samanlaiset arvot) on se, mikä ratkaisee. Toki ensiviehätys ja kiinnostuksen heräämiseen vaikuttaa ihmisen ulkopuoliset ominaisuudet ja olemus, mutta ulkokuorella ei kovin pitkälle pötkitä, ellei alla löydy mitään. Kukaan ei jaksaisi viettää lopuelämäänsä (ja usein jokaista päivää) jonkun ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole henkistä yhteyttä ja jonka "sisäisiin ominaisuuksiin" ei ole rakastunut.

      Ymmärrän kyllä ajatuksen, että "helppo se on huudella että sisäinen kauneus on ainoa joka merkitsee, kun on itse kaunis." tai että huutelisi "raha ei tee onnelliseksi, kun itsellä on rahaa tarpeeksi, jottei sitä tarvitse miettiä.", mutta tuo että miehet valitsevat vain tietyn kaavan mukaan muotoiltuja naisia ja mikään muu ei merkitse on täyttä puppua. :) Ei tarvitse mennä kun kadulle seisomaan 10 minuutiksi ja tarkkailemaan ohi kulkevia pareja tai vaikka vanhempia lasten kanssa, niin näkee, että ei siellä niitä Mens Illustrated -naisia tai mallikuvapoikia näy. Vaan nimenomaan löytyy ihan kaiken näköisiä ja kokoisia ihmisiä.

      Ja toki on myös puppua (omasta mielestäni), että vain sisäinen kauneus merkitsee ja ulkoisilla tekijöillä ei ole mitään väliä. Tottakai niillä on, mutta se tarkoittaako "mitään väliä" sitä, että pitää olla yhdestä muotista valettu, niin sitä se ei kyllä todistettavasti tarkoita. Pariutuminen on myös hyvin paljon tuurista kiinni. Se että juuri se oikea sattuu kohdalle. Kaikille sitä ei satu kohdalle kertaakaan elämän aikana ja joillekin useammin kuin kerran. Rakastuminen on kahden keikka.

      Vastaa

      0
    4. Ei tarvitse mennä kun kadulle seisomaan 10 minuutiksi ja tarkkailemaan ohi kulkevia pareja tai vaikka vanhempia lasten kanssa, niin näkee, että ei siellä niitä Mens Illustrated -naisia tai mallikuvapoikia näy. Vaan nimenomaan löytyy ihan kaiken näköisiä ja kokoisia ihmisiä.

      Aivan. Samaa mieltä. Todellakin joka näköiselle jaanalle ja jampalle löytyy kumppaninsa. :) Eikä heitä varmaan tarvitse raajan rikkomisella uhata jotta kumppaninsa ottavat ;)

      Ja toki on myös puppua (omasta mielestäni), että vain sisäinen kauneus merkitsee ja ulkoisilla tekijöillä ei ole mitään väliä. Tottakai niillä on, mutta se tarkoittaako ”mitään väliä” sitä, että pitää olla yhdestä muotista valettu, niin sitä se ei kyllä todistettavasti tarkoita

      Myöskin samaa mieltä. Pahoitteluni flegmaattisista vastauksista, mutta nyt tekee vain mieli kompata. Vaikea keskittyä kommentteihin ajatuksella kun niitä lukee tavernan pöydässä keskellä katua....

      Mukavaa että jotkut osallistuivat tähänkin postaukseen kommenteilla, arvostan :)

      Vastaa

      0
    5. Tässä kyllä olen kanssasi täysin samaa mieltä Elli A, vaikka edellisen miespostauksen kommenteissa vähän esitimme eri näkökantoja (kiitos mielenkiintoisista ja perustelluista kommenteistasi :D). Jos alkuperäisen kommentin jättäjä A vastauksia enää lukee, minuakin kiinnostaisi nämä "oikeat tutkimukset". Oikeita kun ovat, niihin varmasti löytyy vertaisarvioituihin julkaisuihin linkit? Tottahan toki on, että pariutumista on aikojen saatossa tutkittu paljon, monista eri lähtökohdista ja -olettamuksista ja vaihtelevin tuloksin, ja vaikkei tämä ole oma tieteenalani, olen itse myös siinä ymmärryksessä, että nykymaailmassa esim. yhteensopiva sosiokulttuurinen tausta on suurempi vaikuttaja kuin "täydellinen" ulkonäkö. Toki on tutkittu, minkälaiset kasvot vaikkapa miellyttävät keskimäärin suurta joukkoa eniten, mutta rakastuminen on kuitenkin niin monimutkainen prosessi jo aivokemialtaan, että en maallikkonakaan lähtisi inttämään, että ulkoisesti perinteisesti vähemmäen miellyttävää ja sisäisesti täyttä kultaa olevaa kumppania lähtisi kukaan vaihtamaan, jos eteen iskettäisiin pahvikuva ne täydelliset mittasuhteet omaavasta ihmisestä.

      Toisena pointtina piti vielä jättää ajatusleikki modernista ihmeestä, internetissä tapaamisesta. Tunnen itse monia pareja, jotka ovat tavanneet netissä - ja joo, myös minä ja kumppanini, yli 10v yhdessä, kuulumme joukkoon. On toki hankala arvioida, kaatuisiko jonkun suhde jos vastapuoli paljastuisi aivan omien mieltymysten vastakohdaksi ulkonäöltään, mutta olen kuullut niin monta tarinaa mallia "luulin aina tykkääväni pitkistä ruskeaveriköistä, mutta en vaihtaisi vaaleaa 'hobittiani' pois mistään hinnasta" (kärjistys), että epäilen loppupeleissä henkisen yhteensopivuuden kuitenkin voittavan ainakin pitkissä suhteissa. Empiiristä mutua, joo, mutta ehkä tämä antaa jollekin toisen näkökulman pariutumiseen. :)

      Vastaa

      0
    6. olen itse myös siinä ymmärryksessä, että nykymaailmassa esim. yhteensopiva sosiokulttuurinen tausta on suurempi vaikuttaja kuin ”täydellinen” ulkonäkö.

      Niinpä. (Ja jälleen pahoittelen näitä töppövastauksiani, luen kovasti arvostaen ja mielenkiinnolla teidän keskusteluunosallistumiset mutta jotenkin flegmatisoiduin nyt itse aiheen tiimoilta ja kolmasosan kirjoitukseen saattaa mennä hyväkin tovi...)

      Annan teidän muiden, joilla on sana paremmin hallussa, ruotia ajatuksianne aiheesta :)

      rakastuminen on kuitenkin niin monimutkainen prosessi jo aivokemialtaan, että en maallikkonakaan lähtisi inttämään, että ulkoisesti perinteisesti vähemmäen miellyttävää ja sisäisesti täyttä kultaa olevaa kumppania lähtisi kukaan vaihtamaan, jos eteen iskettäisiin pahvikuva ne täydelliset mittasuhteet omaavasta ihmisestä.

      Totaalinen komppaus. En todellakaan usko A:n väitteeseen, vaikka kuinka tiedän yhteiskuntamme ulkonäkökeskeisyyden. Ei kaikki nyt kuitenkaan _niin_ mustavalkoista ole. Ulkonäkö vaikuttaa, joo totta kai, mutta että se olisi ainoa kriteeri... A, heitä vain tänne niitä linkkejä oikeisiin tutkimuksiin.

      Vastaa

      0
    7. Täysin samaa mieltä, Meu ja Sanni! :-) Tuo myöhemmin mainittu karisma on muuten ihme juttu. Olen tavannut muutaman kerran sellaisia ihmisiä, jotka ovat niin karismaattisia ja valloittavia, että sitä ei vaan osaa sanoin selittää. On myös monia julkisuuden henkilöitä, jotka eivät ole mitenkään komeita, mutta jo saapuessaan tilaan käytännössä "täyttävät" huoneen :-) Yksi tällainen oli edesmennyt Matti Pellonpää. Olen tavannut hänet vain kerran ja aika nuorena, mutta vau mikä karisma "pienellä" miehellä. Muistan elävästi tilanteen vielä vuosien jälkeen. Ja kaikki toki tietävät ettei hän edustanut yleistä komeuskäsitettä;-)

      Vastaa

      0
  2. Pystyn niiin samaistumaan tuohon "Yleensä eniten muutoshalua aiheuttaa jonkin luonteenpiirteen näkeminen muissa ihmisissä sellaisella tavalla, joka on mielestäni ihailtavaa"!! Oma mieheni ihailee amerikkalaisia folk-muusikoita ja ainoat asiat, joihin olen nähnyt hänen kiinnittävän huomiota ulkonäössään ovat juurikin näihin folk-muusikoihin liittyvät seikat. Esim. Pitkä tukka, vakosamettinen pikkutakki, ruutupaidat ja jopa marlboron tupakan polttaminen näyttää hänestä hyvältä! :D

    Vastaa

    0
    1. Oma mieheni ihailee amerikkalaisia folk-muusikoita ja ainoat asiat, joihin olen nähnyt hänen kiinnittävän huomiota ulkonäössään ovat juurikin näihin folk-muusikoihin liittyvät seikat. Esim. Pitkä tukka, vakosamettinen pikkutakki, ruutupaidat ja jopa marlboron tupakan polttaminen näyttää hänestä hyvältä! :D

      Mielenkiintoista :)

      Merkittävin asia mitä itse ihailen toisten ulkonäössä on hymy... Yksinkertaisesti hymy. Olen hymy-diggaaja. :) Hymy voi olla jotain niin kaunista, lämmintä ja aseistariisuvaa että mikään muu ei tehoa samalla tavalla. Joillain ihmisillä on niin ihastuttava luonnollinen hymy että ihan sulan kun näen sen.... Niin naisilla kuin miehillä. Harva juttu on minun mielestäni yhtä viehättävää henkilön ulkoisessa olemuksessa kuin kaunis, herkässä oleva hymy.

      Vastaa

      0
  3. Musta nää on ainakin mielenkiintoisia asioita! Keskustelin jopa avopuolisoni kanssa miehekkyyden määritelmästä yks päivä.

    Ja kun tässä kommenteissakin on jo ehitty vääntää sisäisestä kauneudesta, niin kyllä itse ainakin allekirjoitan täysin tuon väitteen jonkinlaisesta sisältä kumpuavasta viehätysvoimasta, karismasta tai miksi sitä ikinä haluaakaan sanoa. Ihminen, jolla on ns. mukavaa itsensä kanssa, osaa olla mukava myös toisille. Ja se hyvä olo tarttuu! Ainakin itselläni menee monesti tuntemistani ihmisistä sekaisin se sisäinen ja ulkoinen kauneus. Kaikki hyvät ystäväni (jotka ovat siis luonnollisesti hyvinkin eri kokoisia, näköisiä ja tyylisiä) ovat mielestäni kauniita ja komeita. Ja uskon vahvasti heidän luonteensa vaikuttavan tähän minulle muodostuneeseen mielipiteeseen. Sitten on myös niitä puolituttuja, jotka varmasti monen mielestä ovat hyvännäköisiä esim. kuvista katsottuna, mutta oman pääni sisällä muut ikävät ominaisuudet (esim. luonne, tapa kohdella muita ihmisiä) vaikuttavat heidän kohdallaan negatiivisesti. Ja huomaankin heissä jatkuvasti jotain "virheitä" tms. epäviehättäviä ulkoisia piirteitä.

    En tiedä tapahtuuko tätä kaikilla, mutta halusinpa antaa esimerkkejä miten aina mainittu "sisäinen kauneus" voikaan ilmetä :) Ja en ole mikään ihmisiä jatkuvasti arvosteleva hirviö, mutta kaikenlaista tulee välillä mietittyä!

    Vastaa

    0
    1. jonkinlaisesta sisältä kumpuavasta viehätysvoimasta, karismasta tai miksi sitä ikinä haluaakaan sanoa. Ihminen, jolla on ns. mukavaa itsensä kanssa, osaa olla mukava myös toisille. Ja se hyvä olo tarttuu!

      Näin on :) Tämäkin ihan h*lvetinmoinen klishee mutta en välitä vaan sanon silti, että "sisäisesti kaunis", positiivinen ihminen saa ympärillään olevatkin tuntemaan itsensä kauniiksi. Ainakin sitä kautta, että ne ovat epävarmuudet häivyttyy kun toinen ei niitä huomioi mitenkään ja hyvän energian säteily tarttuu, luoden kaiken kaikkiaan myönteisyyttä.

      Kaikki hyvät ystäväni (jotka ovat siis luonnollisesti hyvinkin eri kokoisia, näköisiä ja tyylisiä) ovat mielestäni kauniita ja komeita. Ja uskon vahvasti heidän luonteensa vaikuttavan tähän minulle muodostuneeseen mielipiteeseen.

      Just näin mäkin koen.

      Sitten on myös niitä puolituttuja, jotka varmasti monen mielestä ovat hyvännäköisiä esim. kuvista katsottuna, mutta oman pääni sisällä muut ikävät ominaisuudet (esim. luonne, tapa kohdella muita ihmisiä) vaikuttavat heidän kohdallaan negatiivisesti.

      Ja tähänkin komppaus.

      Kiitos kun osallistuit, Henne :)

      Vastaa

      0
  4. Todellakin sisäinen maailma vaikuttaa ihmisen ulkonäköön! Ulkoisesti kaikki kauneuden normit täyttävä ihminen muuttuu hetkessä rumaksi, kun hän kohtelee muita ihmisiä huonosti, on pikkumainen eikä osaa arvostaa muiden ihmisten ominaisuuksia. Saati sitten vaatimattomammalla ulkonäöllä varustettu ihminen, johon voi ihastua täysin, kun tutustuttuaan huomaa kuinka hurmaava, huumorintajuinen ja toisia huomioiva ihminen on. Saati sitten yhteneväiset kiinnostuksen kohteet.

    Omalla kohdalla voisi olla vaikka kuinka omat standardit ulkoisesti täyttävä mies, mutta jos ei meillä olisi mitään puhuttavaa, niin ei olisi mitään mistä kiinnostua. Niin se ainakin mun kohdalla menee. Ulkonäöllä voi päästä vain sen ensimmäisen askeleen ohi. Ja uskoisin, että aikuiseen ikään ehtineistä suurin osa ymmärtää tämän törmättyään elämässään jo useampaan "ihmispiiriin" ja kenties itsekin kaikkea kokeneena.

    Kyllä mä laittaisin tuon pelkän ulkonäön tuijottelun sinne nuoruuden ja kokemattomuuden, ehkä kypsymättömyyden piikkiin. Siinä kohtaa vielä mietitään myös sen oman viiteryhmän ihanteita. Tykkääkö mun kaverit tästä naisesta/miehestä? Saanko arvostusta, kun olen pokannut tämän näköisen ihmisen? Kokemuksen karttuessa tajuaa ihmissuhteissakin etsivänsä kumppania itselleen, ei toisille ihmisille.

    Ja on tullut törmättyä ihmisiin, jotka ovat mielestäni vallitsevan normiston mukaan aivan nättejä/komeita mutta eivät ole pariutuneet ja siitä katkeroituneina siirtävät vastuun itsensä ulkopuolelle. Tyyliin: ei kukaan ota näin lyhyttä miestä tms. Vaikka syynä saattaa olla se oma neatiivinen lähestymistapa ja "aura", jota ympärilleen jakaa. Ei kukaan halua tai jaksa kuunnella, jos toinen mollaa tai vähättelee itseään.

    Tästä päästään taas tuohon terveeseen itsetuntoon. Tietää kuka on ja mitä haluaa ja arvostaa itseään eikä anna kohdella itseään huonosti. Ei myöskään kohtele toisia huonosti. Tästä päästään myös mystiseen karismaan, jota joillain ihmisillä vain on. :)

    Tämän jorinan lopputuloksena taitaa olla, että kyllä se kauneus vaan tulee sisältä, itsensä hyväksymisestä ja vastuun ottamisesta omasta elämästään. Jos on jotain mistä ei omassa ulkonässään tykkää, voi isolle osalle asioista myös tehdä jotain. Enkä tarkoita kirurgiaa vaan ihan perusjuttuja. Voi opetella pukeutumaan omaa vartaloaan imartelevammin, kokeilla uutta frisyyriä, pudottaa/nostaa painoa joa mahdollista. Tai sitten oppia hyväksymään itsensä ja peilikuvansa. On myös ihmisiä, joita ei oikeasti kovin paljon kiinnosta miltä he näyttävät. Heillä saattaa olla joku aivan muu intohimo elämässä, mikä taas tekee heistä mielenkiintoisia.
    Täältä tähän. :P

    Vastaa

    0
    1. Asiaa, Etusormi!!! Todellakin asiaa.

      katkeroituneina siirtävät vastuun itsensä ulkopuolelle. Tyyliin: ei kukaan ota näin lyhyttä miestä tms. Vaikka syynä saattaa olla se oma negatiivinen lähestymistapa ja ”aura”, jota ympärilleen jakaa. Ei kukaan halua tai jaksa kuunnella, jos toinen mollaa tai vähättelee itseään.

      Jep, juuri näin. On niin helppoa syyttää ruumiinrakennetta tai vaikka suurta nenää ja vaipua itsesääliin. En tietenkään sano että kaikki itseään vähemmän viehättävänä pitävät ovat myös katkeria tai levittävät ympärilleen ikävää auraa, mutta kyllä se avain kuitenkin on lopulta itsetunto. Ei siitä pääse yli, mun mielestä. Hyvä itsetunto ja arvostus muita kohtaan ja tosiaan se toisten hyvä kohtelu - miten mitkään täydellisen muotoiset tissit, rintalihakset tai veistokselliset kasvot voisivat olla tätä viehättävämpiä ominaisuuksia?

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (30)
    • 2024 (125)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat