Minusta on jostain syystä aina erityisen kivaa jakaa aamutunnelmia reissuilla.
Tänään aamuterveiset tulevat Bernistä.
Olipahan aika luksusta herätä aamulla tähän näkyyn keittiössä:
Airbnb-majoitukseeni kuuluu myös aamiainen, ja emäntäni oli kattanut minulle pöydän valmiiksi ennen töihin lähtöä.
"Mitä syöt yleensä aamiaiseksi?" hän kysyi eilen. Sanoin, että voin mielellään ostaa aamiaistarvikkeet itsekin kun ruokavalioni on sen verran erilainen enkä halua olla vaivaksi (ja minun juustoni, munani ja tuoreet kasvikset ovat paljon kalliimpia kuin leivät ja murot). Emäntä oli kuitenkin ostanut täydellisen setin Sannin aamupalaruokia.
Mikä palvelu. Tästäkin mitä ihanimmasta majapaikasta köyhtyy vain 60 euroa / yö.
Toki - huomattavasti kalliimpaa kuin 'Reikassa mutta Sveitsissä ei juuri tämän halvemmalla pääse bunkkailemaan ellet jaa mökkiä tai hostellin dormitory-huonetta useamman henkilön kanssa.
Kahvitarvikkeet ja jopa kananmunien keittovesikin oli laitettu valmiiksi.
Riittäisiköhän näistä juustoista alkuun... :) Toivuin lauantain fondue-övereistä yllättävän nopeasti (vaikka lauantai-iltana vatsan kivistäessä oli hyvin toisenlainen fiilis) ja juusto maistuu taas :D
Reissuaamuni alkavat kahvin lisäksi aina myös suomalaisella radiolla. Tänäkin aamuna seurana ovat olleet YleX ja Saara. Niin mahtavaa kuunnella Saaran juttuja joka aamu <3
Täällä ei syödä picnic-munia ;)
YleX:n lisäksi minulla on Bernin kämpillä myös nelijalkaista seuraa - Magda-koira.
Magda tykkää myös juustosta. :)
Joku saattaisi ehkä tuntea olonsa epävarmaksi kahdestaan vieraan koiran kanssa vieraassa asunnossa. Emännän mukaan Magdasta ei kuulema ole apua jos joku murtautuisi asuntoon koska se vain hakisi pallon ja pyytäisi rosvoa leikkimään. :)
Magdan isäntä ja emäntä tekevät pitkiä työpäiviä ja Magdalla on oma dog-sitteri joka käy viettämässä sen kanssa aikaa iltapäivisin.
Täällä on kuuma. Siis k-u-u-m-a. Rakastan aurinkoa mutta nyt on todettava että täällä on melkeinpä liian tukalaa.
Miten erilaista valokin on täällä verrattuna Alppeihin. Ihan mielettömän kirkasta ja häikäisevää. Kirkasta sellaisella keltaisen autereisella tavalla, ei puhtaan skarpisti. Ei paljon reiskatkaan auttaneet eilen kun siristelin menemään Bernin vanhassa kaupungissa.
Lysähdin paita läpimärkänä Rosengartenin näköalapenkeille vanhan kaupungin yläpuolelle. Tässä sentään tuntui pieni, lohdullinen tuulenvire. 10 minuuttia aiemmin ostamani Cola Zero oli jo lämmennyt juomakelvottomaksi.
Alas päästyäni parkkeerasin seuraavaan juotavaa tarjoilevaan näköalapaikkaan Münsterin puutarhaan. Kello oli 19.30 ja asteita edelleen varmasti yli 35. Hikikarpalot valuivat sääriä pitkin.
Pitäisiköhän suosiolla tehdä tänään niinkuin paikalliset; hypätä Aare-jokeen ja lillua siellä koko päivä. ;)
P.S. Juuri tätä kirjoittaessani tuli misteriltä viesti; "Pollux summit. Taas kaksistaan huipulla. Ja hieno päivä".
<3
11 comments on “Hieno aamu”
Ihana majapaikka sulla! Näitä sinun juttujasi on niin mukava lukea. Rohkea nainen kyllä olet, kun yksin reissaat, minusta ei olisi siihen.
Minusta taas ei taitaisi enää olla reissaamaan ainakaan montaa viikkoa kaverin kanssa :D Olen niin tottunut itsenäisyyteen "tien päällä". Mies on sitten asia erikseen, mutta en mä toisaalta usko että mekään jotain kuukautta jaksettaisiin ihanteellisesti yhdessä reissata. Mä olen liian omapäinen ja haluan tehdä omia juttuja ja fiilistellä asioita ilman ulkopuolista vaikutusta.... :) On vain aivan ihanaa kun voi jäädä johonkin lukemaan kirjaa vaikka kolmeksi tunniksi jos siltä tuntuu, ilman että seuralainen tylsistyy ja loukkaantuu.
Oon samoilla linjoilla kanssasi, Sanni - minulta vaatisi huomattavasti enemmän rohkeutta lähteä seuramatkailemaan. :D Maailmassa on yhden käden sormilla laskettava määrä ihmisiä, joiden kanssa ylipäätään lähtisin reissuun, enkä heidänkään kanssa samaan aikaan. Vaikka miten hyvin tulisi kotimaan kamaralla toimeen, niin ihmisten tavat ja odotukset matkustamisesta ovat niin erilaiset, että monesti hyviä kompromisseja ei vain ole olemassa. Olen monissa asioissa joustava ja epäitsekäs, mutta matkustaminen on mulle niin äärimmäisen tärkeä asia, että siinä ei ole kauheasti tinkimisenvaraa etenkään paria viikkoa pidemmillä reissuilla.
Ei tuu kesää tänne ei, ei tarvii hikoilla ei )),:
Ihana aamukaveri!
Joo, Suomeen ei ilmeisesti tullut tänä vuonna kesää. :/
Ihana hauveli. Suurena koirafanina suuntautuisin ilomielin koiramaiseen majapaikkaan :) KIva, että upporikkaan kalliissa Sveitsissäkin edullisen yöpymisen mahdollisuus on olemassa...!
Joo, mullekin Magda oli vain lisäbonus :)
Se on kyllä hassu tyyppi - tunnistaa juuston leikkaamisen äänen ja säntää heti keittiöön odottavaisena jos joku leikkaa palan juustoa :D Se tietää että se saa ne reunat ^_^
onpas tosiaan vähän tyyriimpi airbnb-majoitus mihin on tottunut, mutta kuulostaa olleen loistava ja rahanarvoinen palvelu! ;)
Sveitsissä alle 50 euron Airbnb't ovat harvinaisuus, ja tuohon hintaan majoitus sijaitsee keskustan ulkopuolella tai siinä on joku muu "catch". Esim. Bernistä löysin yhden 50 euron Airbnb'n joka oli aivan rautatieaseman vieressä ja vuokraaja ilmoitti että junat sitten pitävät hereillä yöllä. :) Olisin silti mieluusti varannut tuon paikan mutta en saanut sitä.
Täällä on todellakin aivan tukahduttavan kuuma!!! Lämmönsietokykyni on koetuksella. ^___^
Ihanan näköisiä juustoja oli emäntäsi sinulle valinnut. :)