On saarikierrokseni viimeinen päivä. Neljä viikkoa ja kahdeksan saarta ovat kuluneet hämmentävän nopeasti.
Hullua kyllä, vaikka matkastani on takana vasta kolmannes, huomaan jo olevani huolissani siitä mihin kaikkiin paikkoihin en tule ehtimään reissun aikana. Täytyy yrittää päästä irti tuosta "paniikista" ja keskittyä nauttimaan siitä hetkestä missä on nyt.
Olen niin kiintynyt Kreikkaan että täältä on vaikea lähteä pois. Annan itselleni täällä vielä viikon. Sitten Albaniaan.
En ole ainoastaan kiintynyt Kreikkaan, vaan myönnän ihan suoraan että aurinko-junkiena maan ilmasto vetoaa minuun aivan erityisesti. Tuntuu pinnalliselta sanoa näin, mutta ihan jo pelkästään lämmön ja auringon takia on vaikea irroittautua ja lähteä eteenpäin. Etenkin täällä Dodekanesiassa saisin vielä nauttia kesästä pitkälle marraskuuhun...
Dodekanesian saaristossa on Kreikan kuumin ilmasto. Kun Ateenassa, pohjoisista saarista puhumattakaan, alkavat asteet jo tippua lähelle kahtakymmentä ja jotkut päivät ovat sateisiakin, on täällä Dodekanesian saarilla vielä päälle 30 astetta ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta.
Olen iloinen että valitsin Patmoksen viimeiseksi saaripysäkiksi. Täällä on jotenkin erityisen rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Etenkin nyt syksyllä. Heinä-elokuussa Patmos on niin täyteen ahdettu turisteja että paikallisten mukaan meno on "ihan hulluutta". Onhan täällä edelleen turisteja, mutta käytännössä vain päivävierailijoita risteilyaluksilta. Patmos on suosittu pysähdyspaikka Välimeren risteilyillä Pyhän Johanneksen Luostarin ansiosta. UNESCOn maailmanperintölistalle kuuluva satulinnamainen luostari on perustettu vuonna 1088. Kävin siellä toissapäivänä ja vaikka en millään lailla ole uskonnollinen, paikka oli aivan lumoava.
.
Kun aloitin reissuni, olin ensimmäiset kolme viikkoa jatkuvasti jonkun seurassa. Ateenassa ystävieni, Naxoksella hotellissa tutustumani saksalaistytön kanssa, Santorinilla Couchsurfing-isäntäni ja tämän kaveripiirin seurassa ja Karpathoksella minuun takertui paikallinen vuokrahuoneita pitävä setä joka kuvitteli että seepia-illallista vastaan unohtaisin herra Karkkipäivät kotona ja lähtisin hänen kanssaan Porokselle.
Rhodokselle saapuessa kaipasin jo lähes epätoivoisesti omaa rauhaa. Ja sitä onneksi sain, ironista kyllä kaikkien niiden suomalaisturistien keskellä.
Symillä tutustuin huippumukaviin Lasseen ja Pekkaan, mutta sain edelleen viettää päivät yksin vaellellen. Lasse muuten on entinen meikki- ja hiustaiteilija, arvatkaa vain oliko meillä paljon juteltavaa..! ^_^ Sain kuulla hauskoja tarinoita Lassen julkkisasiakkaista ja ajatuksia meikkibisneksestä nyt vs. ennen. Ja jakoivatpa herrat vinkkejä loistaviin ihonhoitotuotteisiinkin..! :) Terveisiä vain pojille jos luette tätä!
Kalymnoksella jatkoin sosiaalisella linjalla. Hotellini isäntä oli tuttavallinen ja halusi aina juoda aamukahvit kanssani. Yhtenä päivänä tutustuin paikalliseen "odd-balliin" eli autonsa myyneeseen, kävellen liikkuvaan atleetti-herrasmieheen Nikosiin. Kreikassahan ihmiset - etenkään vanhemmat ihmiset - eivät todellakaan kävele. Kaikilla on vähintään skootteri. Nikos kertoi että häntä pidetään Kalymnoksella vähän kajahtaneena kun hän kävelee kaikkialle. ^_^
Ja nyt Patmoksella olen jälleen saanut olla aivan yksin ajatusteni kanssa.
Ei sentään. En ihan yksin. Minulla on täällä kissaystävä. Naapuritalon kisse odottaa minua joka aamu kuistillani ja alkaa kehrätä heti kun avaan oven. Nytkin se on vieressäni.
Eilen kävelin kaupungin ulkopuolelle Grikosiin kun bussit eivät enää kulje. (Monilla saarilla bussiyhteydet lakkaava käytönnössä kokonaan talvisesongin ajaksi.) Istuin autiolla rannalla jonka hiekka oli kovettunut kun sillä ei kukaan ole kävellyt enää viikkoihin. Oli niin hiljaista että kuulin vain aaltojen äänen.
Yhtäkkiä toivoin ihan hirveän kovasti että Totti ja Viivi olisivat juosseet hiekan yli minua kohti, hännät vispaten jälleennäkemisen ilosta. Pystyin näkemään ne niin selvästi. Viivi olisi ihan tohkeissaan hiekasta. Totti juoksisi veden rajaan ja säpsähtäisi rantaan huuhtoutuvaa aaltoa. Niinkuin se aina säpsähtää kaikkea odottamatonta ääntä ja liikettä... Ja sitten ne pomppisivat syliini ja nuolisivat naamaani ja purisivat nenääni.
Minulla oli kova ikävä koiria. Tai jotain kotoisaa. Ajattelin mökkiä, joulua, anoppini tupakeittiötä.... Lämpimiä asioita.
Illalla laitoin siskolleni viestin. "Soitatko minulle..? Ikävä."
Hän ei soittanut.
Tänään aion pitää matkahuoltopäivän. Tutkin eri reittivaihtoehtoja ja lähettelen Couchsurfing-requesteja. Ehkäpä käyn iltapäivällä Johanneksen ilmestysten luolalla. Ei kai Patmoksella voi käydä näkemättä Ilmestyskirjan syntypaikkaa.... Keskiyöllä lähtee laivani Pireukseen. Ystäväni on minua vastassa aamulla.
Ja luvassa on kuulema sadetta. ;)
Aamukahvi luostarimaisemalla. Sunnuntaina 21.10.2012.
0 comments on “Ajatuksia Patmokselta 21.10.2012”
Ihan mielettömän kauniita kuvia!
Mutta pitäähän sun jättää jotakin nähtävää seuraavallekin kerralle kun lähdet reissuun. ;)
Kiitos kun päivität näitä matkajuttuja, on ihana seurata mitä tapahtuu ja mitä koet. Ite en pääse suunnilleen ikinä mihinkään.
Mikä kynsilakka sulla on kuvissa? :)
Dependin sellaista neonoranssia, numeroa en nyt muista kun en ole pullon lähellä. :)
Todella kauniita kuvia :)
Miten sun perhe on noin "unohtanut" sinut, sisko ei soita vaikka pyydät ikävissäsi ja äitisi ei laita enää viestejä niinkuin kotona ollessasi ??
Tai sitten olet uhonnut niin kovasti matkastasi yksin, että ovat keskenään päättäneet antaa sinun todella olla yksin reissusi ajan ;)
Kaipaan kovasti loistavia kosmetiikka/meikkibloggauksiasi, mutta täytyy myöntää että näihin kuviin ja tunnelmiin on aivan ihana uppoutua, vaikka aluksi epäilin jaksanko seurata blogiasi reissussa :)
Ihania hetkiä matkallesi...
"herra Karkkipäivät" Freudilainen lipsahdus?
Ei, ihan tarkoituksella. :) Vaikka mistereitä on vain yksi. :)
Sun hiukset on tosi kauniit ja oot näyttänyt näissä matkakuvissa jotenkin ihanan levänneeltä ja hyvinvoivalta, selkeästi taidat viihtyä hyvin lämmössä.
Ihana, lihava kissi<3
P.S. se on kuulemma, eikä kuulema, äikänope kerto!:D
Hei sori ihan pakko nillittää ihan pikkusen. :) Kuulema ei ole "väärin". Sitä käytetään vaan eri paikoissa kun kuulemmaa, vaikka "Ensi kuulemalta" tai "Kuulemani mukaan asia on niin."
Tuli mieleen nyt kun olen ollut itse syyslomalla neljä päivää ja periaatteessa tekemättä mitään, että miten saat aikasi kulumaan? Itselleni kun on kauhistus, jos päivieni kuluna ei ole mitään "velvoitteita", ja voisin kuvitella, etten itse pystyisi olemaan montaa kuukautta "tekemättä mitään".
(En tarkoita tätä mitenkään pahalla, varmasti reissussa riittää tekemistä, näkemistä ja kokemista, mutta minunlaiseni ihmisen on vaikea käsittää sitä että joku heittäytyy noin pitkäksi aikaa ilman että on "pakko" tehdä mitään."
En osaa kyllä oikein tyhjentävästi selittää mutta oikein hyvin..! ^_^ Herään joka aamu viimeistään seitsemältä (älä kysy miksi, herään vain), luen, kirjoitan päiväkirjaa, kirjoitan blogijuttuja, kello 8 keitän tai haen aamukahvia riippuen onko minulla keittiömahdollisuus...
Mietiskelen, jutskaan mieheni kanssa Facessa, etsin CS-housteja.... Kello 10 syön aamiaisen. (Rutiini on sama joka aamu. Myös Suomessa juon kahvin aina kahdeksalta ja syön aamupalan kympiltä...) Sitten lähden ulos. Kaupungille kävelemään tai rannalle. Tai jonnekin kauemmas päiväretkelle. Jos bussi tai laiva lähtee ennen kymmentä, pakkaan aamupalan mukaan ja syön vasta kulkuvälineessä. :)
Päivä kuluu kävellessä ja/tai rannalla torkkuessa ja lukiessa. Kävelen hirveästi. Siis TOSI paljon. Ei ole tavatonta että kierrän koko kaupungin laidasta laitaan ja kiipeän kaikille korkeille kukkuloille ja näköalapaikoille yhden päivän aikana. No ei siihen täällä saarilla mene edes puolta päivää, kaupungithan on pieniä... ^_^ Sitten seuraavina päivinä kävelen tai otan bussin kauemmas. Ja kävelen sitten siellä, Ja otan kuvia. Tooosi paljon kuvia.
Illalla käyn kuvia läpi, käsittelen niitä, kirjoitan taas päiväkirjaa, juttelen miehen kanssa..... Päivät kuluu tosi nopeasti. Ja valvon yleensä yhteen-kahteen. :)
Kuulostaa niin mukavalta. :) Sopivan rentoa mutta kuitenkin niin että on puuhaa. Mutta miten sä jaksat noin vähillä yöunilla?! :D Meikäläinen on vähintään puolikuollut alle 8 tunnin yöunilla. Tänäänkin piti herätä vähän kuuden jälkeen töihin ja melkein itketti vaikka olin mennyt nukkumaan ennen yhtätoista. :D
En tiedä itsekään... Se on tosi mystistä. Mun kroppa vain haluaa herätä niin aikaisin, vaikka mieli voisi vielä jatkaa unia... Kerran heräsin jo puoli kuudelta enkä vain pystynyt enää nukahtamaan. Kyllä on tullut hyvin koettua auringonnousuja tällä matkalla..! :) Mikä on kyllä ollut oikein antoisaa.
woi kuolen... Toi kissa on ihan käsittämättömän söötti <3 ja ihania kuvia!
oi kun sun hiukset näyttää ihanilta ! =) ja tosi kivoja kuvia, varsinkin toi sinä ja kisu-kuva =)
Suloisia kissoja! <3
http://sweetwishesofyou.blogspot.fi/
Lämpöön ja aurinkoon mieltyminen ei kuulosta lainkaan pinnalliselta kuuraisena aamuna villapaidassa hytisevästä... Rakastan auringon lämpöä ja haluaisin saada sitä päivittäin. Lueskelen paria matkablogiakin edes kuvallisesta auringonpaisteesta nauttiakseni :D Kiitos reissupäiväkirjan pitämisestä!
Ihana postaus! Kauniita maisemia, söpöläinen kissa, ja niinkuin joku taisi sanoakin, ihanaa kynsilakkaa ;)
Se ei ole todellakaan mikään ihme, että ikävöit koiria ja muuta kotoisaa. Itse olin Thaimaassa kaksi viikkoa, ja melkein kuolin ikävästä kun Riki-koirastani piti olla niin kauan erossa ;)
Vähän tuli myös surullinen olo, ettet saanut ikävälääkkeeksi mukavaa puhelua, jota odotit.
Ihanaa matkan jatkoa!
Tosi ihana lukea näitä matkajuttuja! Ja Välimeren kohteissa ihanat kisut on kyllä ehdoton plussa lomaan :D
Ihania kuvia. Tulee kova ikävä Patmokselle, joka on siis toistaiseksi käymistäni Kreikan saarista ehdottomasti numero 1. Heinä- ja elokuun härdeleissäkin saari on silti sopivan rauhallinen ja tyylikäs paikka. Tosin täytyisi itsekin piipahtaa siellä vähän myöhäisempänä ajankohtana...
Ihana tuo sinun kissakaverisi. :) Itsellänikin tulee monesti ikävä paria rakasta koiraa, mutta ne ovat niin kaukana, ettei niitä pääse silittämään; tai no toista ei voi silittää enää koskaan. :(
Olet kyllä luvattoman kaunis ja niin hoikkakin tuossa viimeisessä kuvassa!
...itsekin katselin tuota kuvaa sillä silmällä että tällä hetkellä vyötärö on kyllä paljon pehmeämmässä kunnossa..! :D Mutta joo, mitä väliä! ^_^ Ruoka maistuu, näin se vain on :)