Tänään haluaisin kirjoittaa ajatuksiani meikkauksesta ja itsetunnosta.
Siemenen aiheeseen heitti ihana lukijani jo vuosi sitten syyskuussa. Sain eräältä lukijalta pitkän sähköpostin, joka käsitteli hänen mietteitään meikkauksen suhteesta itsetuntoon. Hän kirjoitti, että olisi mielenkiintoista kuulla minunkin näkemykseni tällaisiin asioihin.
Vuosi ehti kulua, mutta aihe ei unohtunut mielestäni. Juuri tämän tyylinen kirjoittaja ja bloggaaja minä olen. Aiheet saattavat muhia ja odotella kuukausista jopa vuosiin, ennenkuin ne tulevat ulos postauksen muodossa.
Chapter 1: Minä.
Lukijani kirjoitti, että on tulkinnut niin, että meikkaaminen on minulle harrastus ja mielenkiinnon kohde, eikä varsinaisesti "pakko". Mitä tällä "pakolla" sitten tarkoitetaan? Varmaankin sitä, että jos kokisin olevani epäviehättävä tai suoranaisesti ruma, tuntisin meikkauksenkin olevan välttämätöntä. On helppoa ajatella, että meikkaus kompensoi suoraan henkilön epäviehättävyyden tunteita.
Vastaan lukijan tulkintaan omalla kohdallani kyllä ja ei. Kyllä, olen aina kokenut meikkauksen olevan minulle "pakko". Olen luonnostaan hyvin kalpea ja väritön, kulmakarvani ovat olemattomat ja vaaleat ja ihoni niin ohut että verisuonet kuultavat läpi. Silmieni alla on lapsesta saakka ollut syvät, tummat varjot. Meikkaus on ollut minulle alusta saakka ydintarkoitukseltaan terveen näköiseksi tekemistä. Se oli minulle monen monta vuotta pelkkä rutiini, ja toistin saman perustervehdyttävän meikin joka aamu; tummat silmänaluset peittoon, kasvoille hiukan väriä meikkipohjalla ja huulipunalla, silmät esiin beigellä standardimeikillä, kasvoille ryhtiä meikkaamalla kulmakarvat.
Eli kyllä, tältä kannalta meikkaus on tuntunut pakolta. Haluan näyttää omalta itseltäni, ja peilistä katsoneet väsyneet ja kalpeat kasvot eivät ole tuntuneet minulta.
Sittemmin meikkaus laajeni harrastukseksi, ja "terveysnaamiomeikki" monipuolistui väreillä leikiksi ja selkeämmäksi kasvojen muokkaukseksi. Taitojeni (ja iän) karttuessa jotain kuitenkin muuttui. Tulin niin sinuiksi kasvojeni kanssa, että nyt, 32-vuotiaana, voin vihdoin mennä ulos ilman meikkiä. Näytän edelleen väsyneeltä, ja saatan meikittömänäkin päivänä yrittää peittää pahimmat silmänaluset, mutta enää en koe pakottavaa tarvetta tehdä silmämeikkiä ripsiväreineen ja rajauksineen tai edes levittää meikkipohjaa kasvoille.
En osaa sanoa onko tässä kysymys itsetunnosta. Lopulta uskon, että kyse on enemmänkin iän tuomista muutoksista suhteessa itseensä.
Mutta tämä minusta.
Chapter 2: Muut.
"Olisi mielenkiintoista lukea siitä, mitä mieltä olet meistä kosmeettisesti huolettomista ihmisistä. Olemmeko ällöttäviä, rumia, ihanan luonnollisia, mitäänsanomattomia, vanhoina todennäköisesti liian ryppyisiä, kauniita sisältä, vähän tyhmiä ja piittaamattomia, eri koulukuntaa, poikkeavia, outoja, miesmäisiä tai yhtään mitään erityistä?"
Näihin sanoihin päätti lukijani sähköpostinsa. Hän oli kirjoittanut meikkauksen lisäksi myös suhtautumisestaan ihonhoitoon. Hän ei meikkaa juuri koskaan, ja ihonhoito on yhtä kuin kasvojen peseminen vartalosaippualla suihkussa käydessä. Lukija arveli, että hän taitaa olla mielestäni "kamala kauhistus".
Hän kirjoitti myös, että "meikkaaminen on siitä mielenkiintoinen asia, että sen perusteella saatetaan vetää ihan ihmeellisiä päätelmiä toisista ihmisistä."
Aivan totta. Ja tästä päästään taas takaisin itsetuntoon. Onko meikkaamattomilla ihmisillä parempi itsetunto kuin joka päivä orjallisesti meikkaavilla? Vai onko se vain tapa, tai keino ilmaista itseään, niinkuin se että toiset käyttävät tuntitolkulla aikaa asukokonaisuuksien hiomiseen, samalla kun toiset vetävät päälleen samat farkut ja neuleen, ja kokevat silti olevansa ihan kauniita ja tyylikkäitä ihmisiä?
Itse uskon jälkimmäiseen. Minusta meikkaus vs. meikkaamattomuus on ensisijaisesti tapa, ja toissijaisesti tyylikeino ja persoonallisuuden ilmentymä. Vahvalla meikillä kasvonsa naamioivalla ihmisellä voi olla aivan yhtä hyvä itsetunto kuin henkilöllä, joka ei ole koskaan edes kokeillut ripsiväriä. Aivan varmasti on myös yksilöitä, joilla asia on juuri päinvastoin, mutta haluan sanoa että itse en ainakaan tee meikkauksen perusteella sellaisia päätelmiä.
Kyllä, meikki on väline, jolla voi häivyttää itsessään kohtia, joista emme pidä. Ja jos henkilö kokee omaavansa paljon kohtia, joista ei pidä, silloin hänen itsetuntonsa ei ole vahvimmillaan. Näin ollen meikkiä voi käyttää välillisesti keinona tulla toimeen itsetuntonsa kanssa, ja se auttaa sosiaalisissa tilanteissa samalla kun sisin työstää suurempia prosesseja.
Arvelen, että valtaosa naisista ei edes mitenkään analysoi meikkaamistaan. Se vain suoritetaan aamuisin niinkuin suihkussa käynti ja pukeutuminenkin. Meikki voi olla kuin asuste, se lisätään kokonaisuuteen kuin vyö tai huivi. Se viimeistelee meidät. Joku toinen taas ei kaipaa vyötä tai koruja.
Itse en edes kiinnitä huomiota ihmisten asusteisiin. Jos joku minut tapaava henkilö on harkinnut pitkään minkä värisen hiussoljen ja saappaat hän yhdistää tyylikokonaisuuteensa, se menee minun seurassani aivan hukkaan. Samoin on varmasti meikin laita toisessa tilanteessa. Jos itse joskus olenkin tuntenut oloni epävarmaksi kun lähdin illanviettoon pelkällä huulirasvalla, puuterilla ja ripsivärillä, niin muut eivät todennäköisesti edes huomaa että minulta puuttuu se signature-eyeliner-rajaukseni.
Mitä tulee siihen, mitä mieltä olen "kosmeettisesti huolettomista ihmisistä", niin näen, että heillä vain on toisenlaiset kiinnostuksen kohteet. Ystäväpiiriini kuuluu useita ihmisiä, jotka eivät meikkaa, ja se on niin luonnollista ettei sitä oikeastaan edes ajattele. Jos jotain olen miettinyt, niin ehkä sitä miten helpolla he pääsevät aamuisin töihin lähtiessään. ^_^ He eivät ole kummajaisia, piittaamattomia tai mitäänsanomattomia. He ovat omia itsejään. Sinä lennätät lennokkeja, minä kerään postimerkkejä.
Yhtä asiaa en kiellä, ja se kävi ilmi Mies hoitoon! -postauksestakin. Olen ihmetellyt ihmisiä, jotka eivät erikseen pese kasvojaan. Mutta siinäkin asiassa olen pehmentynyt. Kasvojen pesemättömyys oli minusta ennen jopa ällöttävää, mutta sittemmin olen tajunnut että kyllähän ne kasvot puhdistuvat riittävästi siellä suihkussakin. Ja jos joku ei käy suihkussa päivittäin, niin entäs sitten. Meidän ihomme on selvinnyt historian sivun ilman päivittäistä puhdistusta, joten miten se ei selviäisi nyt? Kyse on omista tavoista ja tottumuksista. Minä haluan pestä kasvoni perusteellisesti päivittäin, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä että muidenkin pitäisi.
* * *
Miten te koette itsetuntonne ja meikkauksen suhteen? Voitteko mennä ulos ilman meikkiä? Onko meikki erottamaton osa minuuttanne, vai "asuste"?
0 comments on “Meikkaus ja itsetunto”
Todella hyvä postaus! Ajattelen täysin samalla tavalla tästä aiheesta kuin sinäkin. Miehethän naureskelevat paskaisesti aina tälle naisten väitteelle, että "naiset meikkaavat itseään varten". Mielestäni se nimenomaan on niin, sillä meikillä (eli virheiden peittämisellä, hyvien puolien esiin tuomisella) on vaikutusta juurikin itsetuntoon, ja toki sitä kautta myös muiden kanssa tekemisissä olemiseen. Ei välttämättä vain niiden miesten! Mutta no, mikä kelläkin on syynä. Itse en ainakaan ajattele meikkaamisen tarkoituksena olevan se, että haluan suoranaisesti miellyttää yhtään ketään.
Ajattelen meikkaamattomista tutuistani myös samalla tavalla, he vain eivät meikkaa, ei se ole mikään iso juttu, se on osa heitä. Itse en kyllä lähtisi esim. töihin ilman meikkiä, se totisesti on aamurutiini, jonka suoritan sen kummemmin miettimättä, vaikka meikit itsessään vaihteleekin. Voin mennä ulos ilman meikkiä, enkä pidä itseäni mitenkään rumana. Meikki vain tuo sitä väriä ja eloa kasvoille, etenkin kun taas talvi lähestyy ja ihonväri kalpenee.
Meikkaaminen on itselleni tapa, harrastus, asuste ja keino toteuttaa luovuutta.
Voin kyllä kulkea ihan hyvin ilman meikkiä, mutta se ei poista sitä tosi seikkaa, ettenkö näyttäisi mielestäni hieman paremmalta vähän meikattuna ja eikös kaikki nyt halua näyttää hieman paremmalta omasta mielestään?
Olen kuitenkin asunut "maalla" ja tehnyt raksahommia ja muuta p*skaista työtä syömimällä vaikka missä, tätä ei kaikki usko. :D
Nyt olen ajautunut eri hommiin ja takaisin kaupunkiin, täälä hyödynnän sitä, että SAA meikata päivittäin ja pukea korkkarit. Joskus sitten kun ei jaksakkaan meikata, vaan haluaa nukkua ne minuutit, silloin nukun ne. ;D
Hurjan hyvä ja mielenkiintoinen postaus. Aihe varmasti koskettaa monia.
Itsellä kokemusta todella heikosta itsetunnosta on vuosikausien ajalta, joten itseä tämä kirjoituksesi kosketti paljon.
Minun kohdallani tuo itsetunto homma on mennyt aina päinvastoin. Aiemmin en juurikaan koskaan meikkaillut. (ripsari ja puuteri korkeintaan) En myöskään ikinä laittanut hiuksiani erityisemmin saati sitten pukeutunut mitenkään erityisellä tavalla. Vaatteeni olivat perus h&m-kamaa jne. Vaatteita ostin äärimmäisen harvoin ja päälleni vedin ensimmäiset vaatteet, jotka käteeni kaapista osuivat.
Tämä kaikki siksi, että en uskaltanut panostaa ulkonäkööni. Pelkäsin panostaa ulkonäkööni epäonnistumisen pelossa, koska pelkäsin ihmisten huomaavan, että olen sitä yrittänyt ja olevan sitä mieltä, että yritykseni on vähintäänkin säälittävä. Pelkäsin, että minulle naurettaisiin selkäni takana ja tekisin itsestäni pellen muiden silmissä (vielä enemmän kuin kuvittelin sitä jo olevani). Muoti, kauneus jne ovat asioita, jotka ovat minua aina kiinnostaneet, mutta en ole sitä ikinä aiemmin näyttänyt kenellekään, koska olen kuvitellut muiden olevan sitä mieltä, etten saa näistä asioista olla kiinnostunut.
Nyt onneksi olen saanut kohotettua itsetuntoani sen verran, että uskallan olla oma itseni ja näyttää sen myös ulkoisesti muille. Vainoharhailen edelleen usein ihmisten katseiden vuoksi, mutta olen oppinut hieman hillitsemään sitä. Olen alkanut panostamaan itseeni ja etenkin tuohon meikkipuoleen, jota en tosiaan aiemmin ole uskaltanut tehdä heikon itsetuntoni vuoksi.
Näinkin siis asiat voivat olla. Aina se meikittömyys ei kerro vahvasta itsetunnosta ja meikin käyttö heikosta. Ikinä ei pitäisi ihmisiä lokeroida pelkän ulkokuoren mukaan, koska se lokerointi saattaa mennä aivan pieleen. :)
Huh... Tulipas vuodatus. :D
Minäkin olen ajatellut ja jossain määrin vieläkin ajattelen näin. En halunnut erottautua enkä halunnut ihmisten huomaavan, että olen panostanut ulkonäkööni ja ajattelevan, että pieleen meni ja kukahan tuokin kuvittelee olevansa. Epäonnistumisen pelko on aina sävyttänyt ajatteluani ja tekemisiäni ja heijastui myös siihen, millaisen ulkoisen kuvan annoin itsestäni.
Hadi, tämä oli tosiaan näkökanta jota en ollut tullut ajatelleeksi. Mukava kun jaksoit jakaa sen meidän kanssa! Olen itse useimmiten ajatellut meikittömistä, että heitä ei vain meikkaus kiinnosta (mikä on siis aivan ok). Eikä sekään tietenkään, ettei meikkaus kuulu kiinnostuksen kohteisiin, kerro mitään itsetunnosta. Mutta juuri tuollaista vaihtoehtoa, että tarkoituksella jättää meikkaamatta toisten naurun pelossa, en ollut miettinyt. Surullinen tämä maailma, kun ajaa meidät tuollaiseen. :/
Voin lähteä salille ilman meikkiä, mutta muualle laitan kyllä aina jotain. Minulle meikkaaminen on aina ollut sitä, että haluan korostaa piirteitäni parhaalla mahdollisella tavalla, täydentää asukokonaisuuttani ja näyttää hyvinvoivalta. Elämä olisi tylsää ilman meikkiä ;-)
Tämä on hyvä aihe.
Itse olen niitä ihmisiä, jotka näyttävät suorastaan järkyttäviltä ilman meikkiä.
Tämän lisäksi kulmakarvani ovat niin värittömät, ne on pakko joka aamu piirtää.
Olen meikannut muistaakseni 13-vuotiaasta asti ja teen sitä hautaan asti.
Ikää kun tulee lisää, meikin käyttötapa tosin muuttuu (valitettavasti tämä on tullut huomattua jo karvaasti), siirrytään varjostuksiin kovastikin paljon. Plääh.
Olen ns. kosmetiikan suurkuluttaja hajuvesistä ja suihkutuotteista lähtien, silti esim. meikin pohjustukseen käytettävät aineet yms. ovat tuntematon käsite (vaikka aihetta käyttöön onkin).
Eli meikki on ehdottomasti erottamaton osa minuuttani, pakosta.
Mä muistan ajan, jolloin en halunnut käydä uimarannalla, koska ajatus sinne meikattuna menemisestä tuntui typerämmältä kuin se kauhistus, mitä tunsin ajatuksesta mennä ilman meikkiä.
Ja nykyään mä en välttämättä meikkaa edes töihin, ja kärsin kuitenkin ihan kohtuuharmillisesta couperosasta (nenässä ja nenänpielissä, ja kun nenä on muutenkin klassinen töpselinenä, niin...).
Mä koen asian niin, että olen vain kasvanut vanhemmaksi, ja elämässä on muitakin tärkeitä asioita kuin hyvältä näyttäminen. Ja eihän ventovieras välttämättä edes koe jonkun toisen meikittömyyttä jotenkin poikkeavana, itsehän sen parhaiten muistaa millaiseen naamaan on tottunut työpaikan vessan peilissä törmäämään joten totta kai omiin silmiin meikitön naama näyttää alkuun vieraammalta kuin meikattu.
Mutta on se silti mukavaa välillä laittautua, punata huulet ja niin päin pois. Enää sitä ei vaan tarvitse tehdä joka kerta kun astuu ovesta ulos ihmisten ilmoille.
Juuri näin, olen täsmälleen tätä mieltä.
Ja myös tämän allekirjoitan. :)
Kyllä itse voin mennä ulos ilman meikittä, mutta kumminkin sitä tulee usein tartuttua siihen ripsariin, puuteriin ja huulikiiltoon mikä pöydällä lojuu. Se on ehkäpä juuri tapa, olen aivan sinut itseni kanssa ilman meikkiäkin, mutta silti sitä haluaa aina vähän kokea itsensä kauniiksi ja naiselliseksi.
Aisasta toiseen, en olisi ikinä uskonut sinua 32 vuotiaaksi, olin aina ajtetellut, että olet siinä 25 paikkeilla tai jotain. Olen seurannut blogiasi jo pari vuotta, et ole kyllä muuttunut yhtään niistä meikkikuvista mitä olen sinusta ensimmäisenä nähnyt! :) Iloista päivänjatkoa sinulle!
Voi kiitos! Ilahduin. Ja itse asiassahan olenkin 25, täytän sen aina joka vuosi uudelleen. ;)
Minulle ainakin meikkaus on osa itsetuntoani. Kouluun meikkaan aina. Jos ei muuta kun mineraalipohja + ripsari, mutta sen yhden kerran kun kiireessä unohdin ripsivärin olo oli alaston. Päivinä joina kaipaan ennemmän itseluottamusta, kuten silloin kun vuorossa on esitelmä silmämeikki on pakollinen. Vaikka vain yhtä väriä koko luomelle tai UDPPn Sin ja varjostukset neutraalilla ruskella. Nyt kun ajattelen asiaa.... En tiedä huomaako kukaan silmämeikkiäni "ylikasvaneen" otsiksen alta, mutta minulle siillä on väliä.
Tosiaan kun alan analysoimaan itseäni, meikkaus/kynsien lakkaus on myös osa omaa identiteettiäni. Etenkin ne kynnet. Asun nyt Singaporessa, ja koulupuku on pakollinen. Omat suosikkifarkkuni, sen lemppariteepaidan a neuleen, joihin Suomessa pukeuduin korvaan glitterpinkeillä, turkooseilla, tumman sinisillä tai leopardikuvioisilla kynsillä.
Ja sitten ihan off topicina... Aloin hoitamaan akneani (näköjään kohtuullisen onnistuneesti) 2.5% bentsyyli peroksidilla (Neutrogena On the Spot) ja mineraalipohjani (Everyday Minerals- intensive) paakkuuntuu aika nopeasti. Reagoivatko jotkin keskenään?
Tiedän mitä tarkoitat. En minäkään usko, että kukaan huomaa onko minulla siipi-eyelinerini tai poskipunaa, mutta itse koen kasvoni alastomiksi ja vähemmän omikseni ilman noita.
Loistava ja rohkea kirjoitus kuvineen! En nyt kommentoi tämän enempää, koska aihe ansaitsee pohtimista, joka täytyy tehdä työajan ulkopuolella :)
Minulla on todella huono iho, joten en normaalisti lähde ulos ilman meikkiä. Hoidossani oli kuitenkin hiljattain koira ja kävi niin, että lähdin sen kanssa lenkille ilman meikkiä (ei eläintä voi hädässäkään pitää) ja unohdin avaimet kotiin - en kuollut siihen, mutta olo oli koko ajan todella epämukava. Pidän tätä toisaalta rasittavana ja haaveilen laser-hionnasta. Olisin sen jo maksanutkin sillä rahalla, minkä olen laittanut pohjameikkeihin.
Meikkaaminen on minusta kivointa silloin, kun en koe sitä välttämättömäksi. Silloin se on myös harrastus ja asuste.
Olen meikannut lähes päivittäin yläasteelta lähtien. Nyt olen 21-vuotias opiskelija ja joka päivä teen jonkunlaisen silmämeikin varjostuksineen, sillä minulla on melko raskaat luomet ja mielestäni vaan näytän paremmalta kun varjostukset on paikallaan.
Minulla on myös erittäin tummat silmänaluset. Yläasteella ne olivat hirveintä mitä saatoin kuvitella, mutta nyt olen hyväksynyt sen, että en saa koskaan meikattua niitä kokonaan piiloon. Itseasiassa kerran 9-luokalla menin kouluun ilman meikkiä sillä mielestäni näytin poikkeuksellisen hyvältä aamulla. Eräs kaverini sanoi "näytät tosi väsyneeltä tänään". Ymmärsin silloin, että ainakin ne silmänaluset on yritettävä peittää, tai muuten ihmiset oikeasti luulevat minun olevan tavallista väsyneempi.
Lukiossa minulla oli kausi jolloin itsetuntoni oli todella maassa. Puin kouluun pieruverkkarit päälle enkä meikannut ja sutaisin hiukset nutturalle. En halunnut kiinnittää huomiota. Pikkuhiljaa itsetunto taas kasvoi ja tosiaan nykyisin meikkaan päivittäin melko vahvasti ja olen yleensä erittäin tyytyväinen siihen miltä naamani näyttää.
Ja mitä meikkaamattomiin kavereihin tulee, niin ajattelen heidän olevan todella rohkeita. Mutta eihän se välttämättä ihan niinkään ole.:)Ja minä ainakin huomaan heti jos joku joka normaalisti meikkaa ei joku päivä olekaan meikannut. Tosin olenkin kiinnostunut meikkaamisesta todella paljon, joten muut eivät välttämättä huomaisi vaikka minä en joskus meikkaisikaan.:)
Itse käytin tuota koulussa keinona päästä kotiin kesken päivän jos alkoi tympiä. :p Pesin meikit pois, menin terkkarille ja minut lähetettiin heti kotiin. :)
Itselläni oli yläaste ikäisenä juuri niin huono itsetunto että en meikannut. En halunnut juuri korostaa huonoa ihoani yrittämällä peittää sitä tai laittaa ripsiväriä että silmät erottuisivat, kun naaman iho on niiiiin lähellä siinä.
Siksi liian helposti tulkitsen, että meikkaamattomalla ihmisellä voi olla heikko itsetunto, vaikka onhan se täysin yksilökohtaista.
Nykyään meikkaan yleensä aina lähtiessä jonnekin. Pidän siitä että on huoliteltu olo, mutta toisaalta pystyn lähtemään ulos ilman meikkiä ihan ihmistenkin ilmoille. Ei ahdista onneksi : )
Minut tekee jotenkin tosi surulliseksi tällaiset kokemukset. Hurjan ikävää että jonkun on täytynyt tuntea näin. :/
Hyvä postaus! :) Tänään nimittäin tuli mentyä kouluun ilman mitään meikkiä, vaikka onkin punasta, tummaa silmänalusta ja ties mitä. Joskus tulee myös käytyä kaupassa jne. Tosin tämäkin varmaan riippuu paljon millä jalalla nousen ylös ja onko kiire. Näytän kyllä mielestäni paljon paremmalta meikattuna ja se toimii myös asusteena.:)
Yksi vesipesijä täällä terve! No tämä tosin selittyy sillä, että käytän hyvin kevyttä meikkiä ja iltamiekin saatan "jynssätä" pois vahvemmilla aineilla. Ja koska meikkaustyylini on niin kevyt, en koe kauheaa katastrofia mennä ulos meikittä. Paitsi tietenkin juuri silloin kun haluaisi olla meikattu :D Kuulun myös näihin vaalean ja kuulakkaan ihon omaajiin ja kulmakarvanikin löytää vain käsin koskettelemalla :D Tästä syystä koen, että ainakin töihin on "pakko" meikata, haluan, että minulla on naama jolle asiakkaat voivat puhua. Sama päti aikoinaan treffailussa (nyt on tainnut jo tuo aviomies tottua "naamattomuuteeni"). Mutta kyllä silti tulee säännöllisesti vietettyä, joskus vahingossa ja joskus tarkoituksella, ihan meikittömiä päiviä.
Tosin pitää tupla tsekata aina, että on henkkarit mukana jos eksyy meikittömyyspäivänä alkoon tai tekee mieli saunaolutta. Mutten mun luullaan karanneen naapurin ala-asteelta..
*reps!* :D
Samma här. Multa kysytään tosin meikattunakin välillä paperit - samalla kun seurueen 20+ -tyypeiltä ei kysytä mitään. ;)
Meikkaaminen on ollut minulle välttämättömyys jo kymmenen vuoden ajan aknen takia. Vaikka koen, että akne vetää itsetuntoani alaspäin ja siksi minun täytyisi aina meikata, niin pystyn kuitenkin toisinaan menemään ihmisten ilmoille ilman meikkiä. Minulla on myös kummallisia tapoja siihen liittyen: Ajattelen, ettei lähikauppareissulle tarvitse meikata, mutta esim. keskustaan shoppailemaan kyllä tarvitsee.
Näinkin kauan kun olen kärsinyt aknesta, niin on ollut jännä huomata omien asenteiden muuttumista. Joitain vuosia sitten päätin yht'äkkiä, ettei minun ole pakko meikata kouluun tai minnekään muuallekaan, jos en halua. Aloin ajatella, ettei mun naama ole kenenkään muun asia. Myöhemmin ajatukseni muuttuivat ja meikkaamisesta on tullut pieni pakko. Vaikka paljon nautinkin meikkiblogien seuraamisesta, niin asennemuutokseni liittyy juuri meikkiblogien seuraamisen aloittamiseen. Päivittäin kun katselee huoliteltuja kasvoja, niin aloin kai ajatella, että minunkin täytyisi tehdä jotain, varsinkin kun ihoni ei ole terve.
Viime aikoina olen ollut huomaavinani, että ihoni ärtyy nykyisestä meikkipohjasta, joten tänään on tiedossa ihmisten ilmoille menoa täysin ilman meikkiä!
Koen tarvetta kysyä, oletko kokeillut mineraalimeikkipohjaa? :) Voisi rauhoittaa ihoasi ja hyvällä lykyllä jopa vaikuttaa suotuisammin kuin nestemäiset meikkivoiteet.
Meikkaan kun lähden kaupunkiin tai kylään, mutta en meikkaa kun menen lähikauppaan ruokaostoksille tai vaikka kirjastoon. Korkeintaan laitan meikkivoidetta ja peitän tummat silmätaluset, jotka ovat minunkin ongelmani.
Itsetuntoni on parempi meikissä varsinkin jos iho näyttää huonolta ja silmänaluset ovat erityisen tummat. En kuitenkaan pelkää olla oma itseni vaikka se joskus hävettää. Enemmän hävettää levinnyt meikki kuin meikkaamattomuus.
Ystäväpiirissäni on monta finninaamaista naista ja minua häiritsee se, kun he eivät edes keskustaan lähtiessä peitä ihoaan millään tavalla. Se on minusta jo ällöttävää ja osittain häpeänkin heidän seurassaan silloin. Rauhallisissa leffailloissa sillä ei taas ole mitään väliä :)
Voi ei. :/ Tämä oli minusta vähän surullista.
Meikkaan päivittäin, koska haluan olla huolitellun näköinen. Joitakin "virheitä" haluan itsessäni peittää ja toisia piirteitä korostaa ja mulla on hieman epävarma olo ilman meikkiä. Saatan mennä ihmisten ilmoille kuitenkin ilman meikkiä jos tarvitsee vain käydä lähikaupassa :p Kuitenkin meikki on mulle tyyli-juttu myös. Haluan olla nainen, joka meikkaa. Meikkaaminen on kivaa :)
Tykkäsin tästä postauksesta :)!
En oikeastaan ajattele meikkaamattomista ihmisistä mitään sen kummempaa. Heitä vaan ei ehkä kiinnosta meikata, eikä siinä ole mitään pahaa. Tavallaan vähän ihailen niitä, jotka näyttävät hyvältä ilman pakkelikerrosta. Heillä on todellakin helppoa aamuisin!
No, aika helpolla pääsen minäkin aamusin, sillä en meikkaa kovin paljoa. Jos minulla ei olisi todella tummia silmänalusia ja jostain syystä viime aikoina puhjenneita finnirykelmiä, en meikkaisi päivittäin. Kesällä olin aika paljon ilman meikkiä, mutta sitten 23-vuotias naamani päätti palata jostain syystä teini-ikään. Minulla on vaan parempi olo, kun edes yritän peittää ihon virheet jollain. Suoritan parhaillaan opetusharjoittelua ja tuntuisi tyhmältä mennä harjoittelukouluun piilottamatta finnejä. Silmämeikki ei ole minulle kamalan tärkeää, koska piirteeni ovat aika tummat; laitan silti kai tottumuksesta lähinnä aamuisin ripsiväriä.
Meikkaukseni on siis melko jaksottaista. Iho-ongelman (ja harjoittelun) loputtua varmaan vähennän kemikaalien naamalle lätkimistä arkisin.
Mulla sama homma silmänalusten suhteen, ja toinen kohta on kulmakarvat. Sen tummuuden sieltä silmien alta voisi siirtää kulmakarvoihin, niin olisinpa hetkessä eloisamman ja ilmeikkäämmän näköinen! :)
Erittäin hyvä aihe, koska itse olen kamppaillut nimenomaan meikkaamisen ja itsetunnon kanssa yläasteelta lähtien ja pohtinut tätä asiaa monen monta kertaa. Minulla on ollut huono iho jo 11-vuotiaasta lähtien (akne ja hyvin rasvoittuva ja punoittava iho). Nyt kolmekymppisenä iho on hieman paremmassa kunnossa, mutta ajatus edes lähikauppaan lähdöstä ilman mitään meikkiä suoraan sanottuna ahdistaa. Kotona voin hyvin olla ilman meikkiä ja jos tänne joku piipahtaa, niin en ahdistu meikkaamatonta naamaani. Tosin kerran kävi niin, että minulta kysyttiin, olenko sairas, kun minulla ei ollut meikkiä (en siis ollut sairaana; eikä tuota kommenttia tarkoitettu pahalla). Ehkä siitä voi päätellä, että kasvoni eivät ole ihan niin hehkeät luonnontilassa. Haluaisin pystyä valitsemaan itse ne päivät, jolloin meikkaan. Tosin rakastan meikkaamista, joten se ei ole niin iso taakka joka aamu. Olen silti suoraan sanottuna kateellinen ihmisille, joilla on hyvä iho ja selkeät kasvonpiirteet tai niille, joille riittää pelkkä ripsiväri ja huulikiilto piristämään ilmettä.
Oma itsetuntoni kohoaa huomattavasti siitä, että saan tasoitettua ihon värin ja luomivärin ja rajausten avulla silmät esiin. Raskaat luomet ja melko pyöreät kasvot eivät helpota meikittömänä olemista. Enkä usko, että iän myötä meikkaamiseni vähenee mitenkään. Meikkityylini on muuttunut jonkin verran, mutta koska akne ei ole luovuttamassa, niin monet rutiinit tulevat säilymään. Joidenkin on välillä vaikea ymmärtää, miten paljon ahdistusta huono iho voi aiheuttaa ja kuinka rampauttavaa se on.
Tämä on todella laaja aihe ja olisi ihana pohtia kaikkia esillenostamiasi puolia, mutta en viitsi kirjoittaa ihan kilometrin mittaista viestiä.
Minä voin omasta puolestani sanoa, että asia on varmasti juuri noin. Voin myöntää, että en suhteellisen hyväihoisena ole voinut koskaan asettua akneihoisen asemaan. Kun katson akneihoa, se ei toisaalta herätä minussa mitään negatiivisia tunteita (tyyyliin "hyi ällötys" tai "voi raukkaa, käypä sääli"). Joskus olen jopa ajatellut, että miten nuo akneihoiset ovat niin huolissaan, näppyläthän ovat loppupeleissä kuitenkin niin yleisiä että niihin on "tottunut". Siis jotenkin ainakin itse katson sen aknen läpi, huomioni ei tartu siihen. En jotenkin osaa tätä hyvin selittää. Mutta pointtini oli kuitenkin se, että vaikka kuinka sanon näin, niin ei se varmasti helpota yhtään akneihoisen ahdistusta. Emme me ei-akneihoiset voi sitä yrittääkään ymmärtää.
Olen myös miettinyt tätä, mutta (vain minun ajatus!) mielestäni meikattu ihminen tavallaan kertoo enemmän itsestään kuin meikitön. Se miten meikin tekee, kertoo ihmisestä, esim. vahvat mustat rajaukset tai paljon aurinkopuuteria poskilla. Tietysti voi olla, ettei se kerro mitään, mutta itse olen huomannut, että usein kertoo. Saikohan tästä nyt mitään selvää ;)
Sai toki, siinä on kyse persoonallisuuden ilmaisemisesta. :)
Totta, mielenkiintoista. Joskus tuntuu siltä että itse kyllä sorrun ajattelemaan joistakin meikkaamattomista henkilöistä siten, että he eivät halua erottua joukosta. Jotenkin niin, että he eivät halua korostaa itsessään ulkoisia piirteitään tai tuoda itseään esiin. Jos äkkiä mietin, niin tuttavapiirissäni meikkaamattomien henkilöiden pukeutuminenkin on usein (siis todella nopeasti mietittynä muutama ihminen tuli mieleen, ja voin olla aivan väärässä jos kokonaisuutta katsoo) sellaista, että se ei esim. herätä huomiota millään tavalla, väreillä tai leikkauksilla tms. Toki en itsekään käytä kovin kummoisia kuteita tai värejä, mutta jotenkin mun mielikuva niistä meikittömistä on aika "maanläheinen", joskus jopa "pliisu". Älkää vaan ymmärtäkö väärin tai loukkaantuko kukaan, koska en haluaisi näin ajatella, mutta huomaan jotain johtopäätöksiä tekeväni, ja analysoin vain tässä sitä. Teen varmaan alitajuisesti myös päätelmiä heidän arvomaailmastaan ja priorisoinneistaan elämässä; minusta tuntuu että he arvostavat automaattisesti enemmän sisäisiä seikkoja kuin ulkonäköä, ja he ovat perhekeskeisempiä ja ekologisempia kuin meikkaajat.
Mielenkiintoista pohdintaa, Apuli.
Mä tunnen värikkäästi ja/tai persoonallisesti pukeutuvia tai muuten vain voimakkaan ja räiskyvän persoonan omaavia ihmisiä, jotka eivät meikkaa. Yksi esimerkki on nuorin siskoni. Joten sinällään en ole muodostanut meikkaamattomista sellaista "pliisu" -yleiskuvaa. Mutta on se kuitenkin jotenkin ymmärrettävää... Kyllä varmaan moni tosiaan yhdistää mielessään meikkaamattomuuden nimenomaan maanläheisyyteen ja jotenkin vähemmän pinnallisiin arvoihin (ja en todellakaan sano että meikkaus on pinnallista, tai jos onkin niin se on täysin tervettä pinnallisuutta! ^_^), tai sitten urheilijoihin, hevostyttöihin, runotyttöihin......
Tapoihini ei kuulu lähteä meikkaamattomana oikeastaan minnekään. Rankan yövuoron jälkeen, kun herään myöhään iltapäivällä, en välttämättä jaksa meikata jos oleskelen ja huilailen vain kotona.. Silloin kyllä saatan käyttää päivän hyödyksi ja suorittaa aika rohkeitakin meikkikokeiluja, koska en ole menossa ihmisten ilmoille.
Olen niin laiska, etten ikinä jaksaisi tehdä kahta meikkiä päivässä, sillä välillähän se perusmeikkaaminen tuntuu suorittamiselta. Meikkaan lähinnä myös vain sen vuoksi, että näyttäisin terveämmältä (olen myös kalpea ja tummat silmänaluset omaava). Mutta samallahan siinä tulee sitten kiva silmämeikkikin tehtyä, kun kerran avaa meikkipussukan :)
Käytän paljon aikaa meikkaamiseen enkä mistään hinnasta jättäisi sitä aamuisin väliin, joten herään suosiolla vaikka tuntia aiemmin kuin muut. Olen niin tottunut näkemään peilistä meikatut kasvoni, että meikkaamattomat näyttävät joltain toiselta henkilöltä. En kuitenkaan pakkeloi, vaan meikkaan aika kevyesti ja keskityn ongelmakohtiin.
Minua itseäni ei meikkaamattomat henkilöt haittaa ja olen välillä jopa kateellinen, kun he voivat suoriutua aamuistaan nopeammin kuin minä. Toisaalta myös rakastan meikkaamista, koska oma kädenjälkeni näkyy niin konkreettisesti ja voin olla joka aamu ylpeä ''taideteoksestani'' :)
Ihanasti sanottu :)
Kärsin nuorempana aknesta ja sain toisinaan kuulla olevani "v*tun ruma finninaama". Samoihin aikoihin kun akne alkoi helpottaa aloin myös meikkaamaan ja aloin saada kohteliaisuuksia ulkonäöstäni. Sillä oli kauhean suuri merkitys lyttyyn lyödylle itsetunnolleni.
Eräs opiskelututtu poika sanoi kerran jälkeen päin humalassa, kun näki minut tulossa lenkiltä meikittömänä, että "mikä sulla oli, sun naamahan oli ihan kun p*rse". Pienessä kotikaupungissa ja opiskelukaupungissa asuessa en mielelläni liikkunutkaan ilman meikkiä ja jos liikuin ja joku tuttu tuli vastaan, niin hävetti ihan hirveästi.
Vaikka akne on hävinnyt on ihoni edelleen epätasainen, isohuokoinen, helposti laikukas jne ja olen myös hyvin vaalea, vaikka ripset ja kulmat eivät valkoiset olekaan. Nykyään itsetuntoni ei kuitenkaan enää riipu niin paljoa siitä miltä naamani näyttää. Voin ihan hyvin lähteä käymään kaupassa ilman meikkiä ja vaikka kaupungillakin, eikä hävetä enää juurikaan jos joku tuttu tulee vastaan, ehkä pikkuisen kuitenkin. :P
Nykyään meikkaamisesta on kuitenkin tullut enemmän hauskaa kuin pakko ja ajattelen, että olen ihan ok ilman meikkiäkin.
Voi kamala...! Miten voi joku olla noin tahditon. :(
Voin kuvitella, että tuollaisen jälkeen tekee varmasti mieli tarttua siihen meikkivoidepulloon. Onneksi tunnut kuitenkin nyt suhtautuvan positiivisesti ulkonäköösi ja voit jättää tuollaiset idiootit omaan arvoonsa.
Suurin osa meistä näkee itsessään vikoja, joita muut tuskin huomaavat. Tuo opiskelututtusi nyt oli poikkeuksellinen ilkeydessään, mutta uskon, että monikaan muu tutuistasi tai ystävistäsi ei kiinnittäisi sen kummempaa huomiota vaikka ihohuokosesi näkyisivätkin kun kohtaatte kadulla.
Joku aiempi kommentoija kirjoitti häpeävänsä ystäviään, jotka eivät peitä finnejään lähtiessään kaupungille. Minä en tällaista ihan ymmärrä. Enkä usko, että kovin moni jakaa tuon näkemyksen. Finnit, aknearvet, huokoset ja couperosa kuuluvat ihoomme ja ovat osa meitä siinä missä nenä, silmät ja sormet. Ei kenenkään tarvitse tuntea, että tällaiset kohdat täytyy aina peittää ihmisten ilmoille lähtiessään jostain yleisestä kohteliaisuudesta muita kohtaan. Totta, itsekin mielelläni peitän tummat silmänaluseni ulos mennessä, mutta olisin kyllä kovin pahoillani jos kävisi ilmi että joku ystäväni häpeäisi minua jos joskus lähtisinkin väsyneen narkkarin näköisenä.
Oletpa ihanasti pohtinut aihetta! :) Itse tein blogipostauksen siitä, kuinka minulla meikkaus nostaa mielialaa huomattavasti vaikka ei tekisi muuta kuin peittäisi silmänaluset ja sutisi vähän aurinkopuuteria. Tosin nykyään iho on hieman huonontunut ja tarvitsen sen meikkipuuterin, mutta anyways mielipiteeni tähän on seuraavanlainen: ehostan itseäni koska haluan tuntea itseni hyväksi, hemmotelluksi. Toisten ehostamista/ehostamattomuutta harvoin huomaan. Tietenkin kosmetiikkabloggarina tulee katseltua josko näkyisi ihania silmämeikkejä tai kynsiä, mutta jos minulta kysyttäisiin jälkeenpäin monellako kavereistani oli illanvietossa eyeliner-rajaus, en muistaisi millään. Sellaiset asiat ovat minulle muissa ihmisissä toissijaisia, itsessäni ensisijaisia.
Haluaisin nostaa vielä esiin sukupuolinäkökulman. Jostain syystä miespuoliset kaverini ovat linkitelleet lähiaikoina facebookkiin kaikenlaisia mukahassuja "naiset, 10 asiaa jotka teette turhaan" tai "naiset luulevat että miehet pitävät näistä asioista vaikka eivät oikeasti pidä". Moisissa listoissa ei ole mitään pointtia, varsinkin kun tullaan meikkauksen kohdalle.
Käsitykseni mukaan moni mies olettaa, että naiset meikkaavat heidän tähtensä. Tämä tuntuu minusta absurdilta ajatukselta, sillä en todellakaan ajattele kaksilahkeisia samalla kun vedän bilemeikkiä naamaan. Sen jos minkä tässä vuosien varrella on oppinut, on ettei miehiä kiinnosta miten nainen meikkaa tai ehostaa itseään. Eräs kaverimieheni ei edes muista tapaamiensa naisten hiusten väriä, esimerkiksi jos nyt soittaisin hänelle ja kysyisin minkä väriset hiukset minulla on, hän ei osaisi sanoa mitään :D Miten tämä komea dippainssi sitten osaisi antaa mielipiteitä suuntaan tai toiseen seuralaisensa silmämeikistä?
On totta, että tavallaan meikkaaminen epäsuorasti korreloituu viehättävyyteen: kun meikkaan, tunnen itseni varmemmaksi ja kauniimmaksikin, ja tämä varmasti miellyttää vastakkaista sukupuolta enemmän. Kyse ei siinä kuitenkaan ole meikistä, vaan koko olemuksesta. Jatkuvasti meikitön ihminen voi tuntea itsensä valloittavan itsevarmaksi koko ajan, ja hurmata olemuksellaan kaikki.
Uskon siis, että miestenkin seurassa pärjää vallan mainiosti ilman meikkiä. Kunhan muistaa käydä suihkussa (haisevat ja likaiset ihmiset taitavat olla molemmille sukupuolille se ehdoton ei viehättävyysmielessä). Siksipä en myöskään ota älytöntä stressiä siitä, jos en nyt vaikka baariin ehdi tai jaksa tehdä mieletöntä silmämeikkiä vaan menen ripsari-huulikiilto-linjalla :)
Kyllä, ja se on kyllä osittain ihan kukkua. ^_^ Kyllä naiset meikkaavat ensisijaisesti ihan itseään varten, että pitäisivät enemmän peilikuvastaan ja tuntisivat olonsa itsevarmemmiksi. Ja kuten sanoitkin, ei mies huomaa meikkien nyansseja. Vain toiset naiset - tai miespuoliset stailistit/meikkitaiteilijat ;) - kiinnittävät huomiota meikkisi yksityiskohtiin, ja naisistakaan eivät kaikki.
Erittäin totta. Hyvin sanottu.
Ai niin, muiden meikkaamisesta en ajattele mitään. Kadehdin ihmisiä, jotka ovat hyväihoisia ja luonnostaan kauniita ilman meikkiä. Eräskin ystäväni on tosi nätti eikä juuri koskaan käytä meikkiä ja yksiin juhliin hän oli meikannut / hänet oli meikattu ja hän kyllä näyttää paljon paremmalta ja freessimmältä ilman meikkiä. Toisia meikki kaunistaa, toisia ei. Tai ehkä se on niin, että ne jotka harvoin meikkaavat eivät ehkä oikein osaakaan meikata tai käyttävät itselleen sopimattomia meikkejä ja näyttävät siksi paremmalta ilman. Mutta siis minulle on ihan sama meikkaavatko muut vai eivät. :)
Aivan totta, itsekin tiedän ihmisiä jotka näyttävät oikeasti paremmalta ilman meikkiä. :)
Hyvä postaus! Mulle meikki on vain asuste, keino näyttää ihan himpun paremmalta. voin olla aivan hyvin ilmankin vaikka kaupungilla, MUTTA jos osaisin oikeasti meikata hyvin niin varmasti laittaisin enemmänkin :)
Teen arkirutiinina vähintään meikkipohjan, kulmakarvat ja poskipunan. Ilman on vastenmielinen ja valju olo. Voin mennä kauppaan ilmankin, mutta olo on tällöin nuhjuinen ja epäsiisti, vaikka kuinka olisi kauniit vaatteet ja kengät ja korut.
Luulen, että meikkaaminen vaikuttaa itsetuntoon jossain määrin. Jos ulkoinen minäkuvani on se minä, jollaisena lähes poikkeuksetta näen itseni peilistä, eli siistitty ja nätti, tietysti se parantaa tilannetta siitä, että näkisin itseni aina nuhjuisena ja ankeana. Kun on jonkinlainen luottamus ulkoiseen olemukseensa, paranee ryhti ja itseluottamus ja mieliala ihan eri sfääreihin. Niinä aamuina, kun ennätän lisäämään perusmeikkiini silmämeikin tai huulipunan, olen ihan eri tyttö.
Muiden meikkaamattomuudesta en pääosin jaksa tuohtua, lähinnä harmittaa heidän puolestaan, että missaavat nyt jotain ihanaa. Tietysti jos on täysin tyytyväinen luomuhipiäänsä, ehkei meikin vaikutus ole niin merkittävä. En kuitenkaan ymmärrä kitinää paskasta ihosta tai mistään sellaisesta, jos sen hoito koostuu saippuapesusta ja perusvoiteen läträämisestä. Eniten ärsyttää rumat kulmakarvat. Niitten pieni fiksaaminen kuitenkin tekee kasvoille niin kauhean paljon.
Pakko kommentoida tähän hieman kärkkääseen mielipiteeseen.
Läträän itse tällä hetkellä perusvoiteella sen takia, että se on ainoa voide mitä iho sietää. Muista voiteista tulee ihottumaa/näppyjä jne.
Mitä yritän sanoa on, että toisille se (oikeanlainen) saippua ja perusvoide voivat olla se, mikä estää täydellisen katastrofin iholla. Kaikilla ei ole luonnostaan kaunis, sileä iho ja silloin se hoidosta huolimatta voi olla esim. näppyläinen. Eikä se kallis kasvovoide aina ole lääke hyvään ihoon. Ei ole ainakaan itsellä ollut.
Sorry tämä on vähän off topic mutta pisti ihmetyttämään kirjoittajan kärkäs mielipide saippuan ja perusvoiteen huonoudesta. :)
Tämä on aiheena todella mielenkiintoinen. Itseä mietityttää monesti se, miksi monet peittävät kauniit kasvonsa paksun pakkelikerroksen alle? Meikkaan itsekin ja koen sen kaunistavan itseäni ja taidokkaasti tehty voimakaskin meikki voi olla todella kaunis. Mutta se miksi kasvot meikataan ns. tukkoon ihmetyttää minua. Olisi hauska kuulla ajatuksia tästä.
Mä olen itse miettinyt sen johtuvan siitä, että joillain ihmisillä hämärtyy käsitys siitä, mikä on paljon ja mikä tarpeeksi. Kun tarpeeksi kauan meikkaa voimakkaasti, niin siihen "adaptoituu" niin, että ei välttämättä enää näe milloin menee jo överin puolelle. Ja käsitän kyllä, että jollakulla se överi voi olla nimenomaan haluttu lopputulos ja tyylikeino, mutta ei kaikilla. Poskipuna on hyvä esimerkki. Jotkut runsaan poskipunan tai aurinkopuuterin ystävät voivat näyttää jopa ihan mustelmaisilta tai vähintään kuumeisilta, ja se tuskin on kenenkään tarkoitus etenkin jos muu meikki on siisti ja "normaali". Voin kuvitella, että tällaiset poskipunan ystävät vain menettävät kyvyn arvioida, milloin väriä on tarpeeksi ja lisäävät vain kerros toisensa jälkeen kunnes peilistä varmasti näkyy sitä väriä.
Mitä meikkipohjaan tulee, toisilla ihmisillä on se käsitys, että täysin virheettömäksi pakkeloitu ihon pinta on kaunis. Jos yksikään finni, arpi tai punoitus ei näy, niin täytyyhän ihon silloin olla hyvännäköinen? Ikävä kyllä nämä ihmiset eivät näe sitä, että ihon luonnolinen hehku on se, joka luo iholle kauneuden "auran". Ja mikäli se hehku ei pääse läpi, ei iho ole kaunis vaikka se olisi kuinka tasaiseksi pinnoitettu. Vaikka näpyt kuultaisivat ohuen meikkikerroksen läpi, on se silti kauniimpi kokonaisuus kuin tukkoon meikattu naama.
Ihana postaus! :) - Minä olen huomannut muiden asenteessa omituisen muutoksen sinä aikana kun olen ollut työttömänä (= "Sähän olet aina vain kotona!") - Eli siis jos ja kun meikkaan aamusta "huvikseni" - tunteakseni itseni raikkaaksi ja huolitelluksi, niin eiköhän kysymys kuulu että miksi sä meikkaat, ethän sä ole edes menossa minnekkään? Korkeintaan koirapuistoon tai kauppaan.
Pysähdyin silloin miettimään meikkaamistani (= Pohjutus, meikkivoide, puuteri, kulmat siistiksi, runsaasti ripsiväriä ja huulirasvaa.) Siis enhän minä muiden vuoksi meikkaa vaan ihan vain itseni vuoksi ja siksi että tuntisin itseni ihmismäiseksi, raikkaaksi ja terveeksi huolimatta siitä ettei minulla "Ole mitään syytä meikata eli menoa minnekkään." - Ja kyllä, aion jatkossakin meikata vaikka olisin menossa "vain koirapuistoon" - ihan vain vaikka puiden ja lintujen vuoksi. :D
Haluaisin aloittaa kommenttini itseäni kovasti kiehtovalla lainauksella:
"I don't understand how a woman can leave the house without fixing herself up a little - if only out of politeness. And then, you never know, maybe that's the day she has a date with destiny. And it's best to be as pretty as possible for destiny.” -Coco Chanel
Minä itse meikkaan, koska se on hauskaa ja koen sen avulla näyttäväni kauniimmalta kuin ilman. Olen esteetikko, ja siksi kauneus on minulle arvo sinänsä. Tavallaan myötäilen Chanelia siinä, että koskaan ei tiedä mitä voi tapahtua ja silloin kun jotain merkittävää tapahtuu niin onhan se mukavaa jos kokee näyttävänsä hyvältä! Mutta loppujen lopuksi meikkaan eniten itselleni ja itseäni varten, ihan vain koko touhun ilosta.
En kuitenkaan suhtaudu mitenkään erityisemmin meikkaamattomiin ihmisiin - mielestäni se on vain heidän tekemänsä valinta. Myönnän kyllä meikittömän ihmisen nähdessäni ajattelevani välillä, että iten he voisivat meikin avulla häivyttää virheitään, mutta en varsinaisesti ajattele, että meikittömillä olisi jotenkin parempi tai huonompi itsetunto.
Aloitin meikkaamaan päivittäin vasta 17-vuotiaana, ja sen vuoksi siedän itseäni hyvin ilman meikkiä (monesti vietänkin viikonloput ilman meikkiä silloin kun en ole mihinkään lähdössä). Tiedostan kyllä olevani siitä onnekkaassa asemassa, että piirteeni ovat varsin tummat enkä näytä "haamulta" meikittömänä, ja nykyään ihokin on ihan hyvässä kunnossa.
Tosiaan kiehtova tuo Chanelin lausahdus. Tosin siinä kalahtaa omaan korvaani tuo "out of politeness", tuskin kukaan nyt naturellissa lookissaan (jos siis oletetaan että ihminen kuitenkin huolehtii hygieniastaan ja peseytyy ja jaksaa laittaa vaatteet päälle) on niin loukkaava ilmestys että hänen pitäisi "kohteliaisuudesta muita kohtaan" lisätä meikkiä tai laittaa hiuksensa kampaukselle.
"Kohtalon" kannaltahan on tärkeintä, että ihminen lähtee kotoaan ylipäänsä hyvällä mielellä ja tyytyväisenä itseensä, oli se sitten meikillä tai ilman. Jos jotain merkittävää on tapahtuakseen, vain sillä on väliä millä mielenlaadulla henkilö tämän merkittävyyden kohtaa. Ja jos hän jo kokee olevansa itsevarma ja näyttävänsä hyvältä ilman "pientä fiksailua", niin silloin fiksailu on pointless! :)
Minulle meikkaaminen on hiukan kaikista lajeista. En voisi oikein kuvitella meneväni töihin ilman meikkiä, se kuuluu "työasuun". Ja voit uskoa, että murkkuikäisten mimmien mielestä ope on vähän enemmän "kartalla", jos se seuraa trendejä. On myös hauska leikitellä väreillä, tämän olen oppinut vasta parina viime vuotena. Mutta ennen kaikkea meikkaaminen on mulle keino näyttää terveeltä, sillä olen luonnostani sellainen kalkkilaivan kapteeni, että oksat pois. Näytän valjulta haamulta ilman meikkiä. Se ei kyllä estä menemästä kauppaan tai kaupungille ilman ehostusta jos niikseen tulee, ettei nyt vaan hotsita laittautua. Mutta ilmankos heti yks tuttu kysyi vastaan tullessaan: "Ooksää kipeä? Olet niin KAUHEEN kalpean näköinen!" :-D
En minäkään töihin oikein voi mennä meikittä, enkä haluakaan. Meikki kuuluu todella olennaisesti työasuuni. Töihin onkin kyllä nykyään mukavampi meikata kun tietää että sillä saattaa oikeasti olla jotain merkitystä asiakkaille. :)
Minulla on jo nuoresta ollut huono iholaatu: rasvoittuva ja finninen iho, joten olen oppinut ihonhoitorutiineihin ja nykyään ne ovatkin rutiineja! Meikkauksesta sen verran, että voin sunnuntaina kävellä lähikauppaan ilman, että meikkaan, pidemmät ajat ihmisten ilmoilla tuntuvatkin sitten epämukavilta. Meikki on minulle tapa peittää ihon virheitä ja korostaa omaa persoonallista tyyliäni. Minua on joskus katsottu kieroon meikkaamiseni takia, mutta itse en kavahda arkenakaan dramaattista meikkiä.
Muissa ihmisissä meikkaamattomuus tai meikkaaminen on valinta. Onhan olemassa ihmisiä, jotka ovat kauniita ilman meikkiä! Enemmänkin minusta jokaisen ihmisen tulisi pitää huolta ulkonäöstään peseytymällä ja esimerkiksi kulmien nyppiminen ja hiusten leikkuu kuuluvat tähän! Muuten ei sitten olekaan väliä, ihminen on kaunis kun hän tuntee niin!
Juuri niin! :) Arvostus ja hyvä fiilis itseään kohtaan välittyvät luonnollisena kauneutena.
Mä olen sillä linjalla, että meikkaus on omien hyvien puolien korostamista sekä persoonan ilmaisua, ja samalla se TUKEE itsevarmuutta. Itselläni on vielä näin kolmekymppisenäkin välillä sellaisia finnejä, että ne on vaan pakko meikata piiloon vaikka sitten vain peitepuikolla ennen kuin menee kauppaan. Siitä tulee itselle parempi ja varmempi olo.
Tänä kesänä ensimmäistä kertaa tuli "viiksiefekti" kun aurinko sai ylähuulen ihoon hyperpigmentaatiota (tai siis mitä se nyt onkaan, iho kuitenkin tummui hieman) aikaan. SE OTTI KOVILLE. En oikein tiennyt miten päin olisi ja tuntui, että kaupungilla tai kaupassa kaikki katsoivat, vaikka olin yrittänyt meikata "viikset" piiloon.
Mutta siis, tiivistetysti: Pystyn menemään ihan eau naturell kyllä lähikauppaan, ei niitä finnejä ole pakko peitellä. Mutta jos kaupungille, tai töihin pitäisi ilman meikkiä mennä niin voisi olla hieman haastavampaa. Koen kuitenkin oloni paljon varmemmaksi kun olen saanut tasattua ihoni sävyn ja hieman varjostettua/highlightettua kasvon muotoja esiin. Joskus reiluna parikymppisenä oli aina kauhia sotamaalaus naamassa olin sitten ihan missä vain, nykyään on opettelussa sellainen luonnollisempi lookki. Tosin, aina pitää hieman jotain vähän "friikkiä" olla meikissä, koska eihän gootti kuitenkaan maneereistaan pääse. ;D
Hyvin sanottu!
Ja mitä tuohon viiksiefektiin tulee, se ottaa mullakin koville. Se nimittäin muuttaa ulkonäköä niin selkeästi, kyllähän kaikki naiset näyttävät heti erikoiselle jos liimaavat ylähuuleen tekoviikset. ^_^
Mä menin joinain hellepäivinä viime kesänä jopa niin pitkälle että harkitsin jonkun teipin liimaamista ylähuulen iholle estääkseni UV-säteilyn pääsyn sille alueelle täysin.... en sentään toteuttanut ajatusta, mutta kertoo aika paljon asian aiheuttaman ahdistuksen laadusta.
Onneksi nyt on syksy ja pigmentaatio jo melkein kadonnut....
Hmm.. mä en oikein osaa sanoa.. Mua välillä huvittaa, miten kiinnostunut olen meikeistä ja saatan nähdä paljonkin vaivaa meikkiin sekä valita hajuveden huolella samalla kun heitän päälleni kaapistä mitä ensimmäisenä käteen sattuu ja tukkaakaan en kauheasti välttämättä väkerrä. Toisaalta kasvoja ihmisessä yleensä ensimmäisenä katsotaan. Mutta on mulla jotenkin siistimpi olo meikit naamassa (paitsi jos ovat jo alkaneet rupsahtaa), näpyt peitettyinä, kulmat piirrettyinä ja silmät korostettuina miinuskuus-linssien takana. Voin olla ihmisten ilmoilla hyvin ilman meikkiä, mutta kun vielä tykkäänkin niin paljon meikkaamisesta, niin harvinaisempaa se on.
Tietty nykyisen parisuhteeni alkutaipaleella näin paljonkin vaivaa ulkonäköni eteen, totta sitä haluaa tehdä parhaan mahdollisen vaikutuksen, ja kun on nätti olo, on helpompi olla uuden ja jännittävän ihmisen seurassa. Nykyään en murehdi ollenkaan miltä näytän avokin silmissä, mun mielestä kotona pitää saada olla niin kuin itse haluaa, mutta on musta mukavaa saada kehuja laittautumisesta ja on kiva että se huomataan. Ja siis kyllä mä olen saanut avokilta, että miespuoliselta kaverilta kommentteja meikistä. Mies sanoo silloin tällöin, että voisin hyvin meikata reilummallakin kädellä, ja kaveri taas kehui siitä, ettei meikkiä ole koskaan liikaa.
Heippa! Kiva ja kiinnostava-aiheinen postaus. Olet muuten todella kaunis viimeisessä kuvassa, mielestäni jopa kauniimpi kuin meikattuna.
Myös minä olen sitä mieltä, että jotkut ihmiset näyttävät kauniimmalta meikattuna, toiset taas ilman meikkiä. Esimerkiksi eräälle persoonalliset kasvonpiirteet omaavalle ystävälleni ei meikki sovi tippaakaan. Itselläni on todella kalpea iho, josta pienetkin epäpuhtaudet loistavat heti. Voi kuinka kadehdinkaan ihmisiä jotka selviävät vaikkapa vain sävyttävällä päivävoiteella, jotenkin tuntuu että omaan lähipiiriin näitä kuulasihoisia ihmisiä on osunut epäreilun paljon! Tanssilattialta tullessani tuputan kiiltoa kasvopaperiin ja kaivan esiin puuterin, samalla kun ystäväni pirskottavat jääkylmää vettä kasvoilleen. Todella harvoin siis lähden minnekään ilman mineraalipohjaa, joskus saatan kaupassa käydä ilman. Lisäksi kulmakarvani ovat lähes olemattomat, ja vihaan niiden "piirtämistä" paikoilleen, jonka kuitenkin koen välttämättömyydeksi. Jo pidemmän aikaa olen ihaillut meikittömien kasvojen kauneutta tutuilla ja tuntemattomilla ihmisillä, ja olen itsekin pyrkinyt vähäisempään meikkaamiseen. Mineraalipohja, ripsiväriä, luonnolliset kulmat, sipaus poskipunaa ja sävyttävä huulivoide - tällä rutiinilla mennään arkisin. Viikonloppumenoja ynnä muita varten on kuitenkin ihana meikata pitkän kaavan kautta.
Todella hyvä postaus! Oon kyllä samoilla linjoilla sun kanssa kaikesta sanomastasi tässä postauksessa.
Itse en ole ollut päivääkään ilman meikkiä koulussa sitten yläasteen alettua. En lähtisi todellakaan minnekään ilman meikkiä (ok, ehkä lenkille tms ilman) Näytän mielestäni kamalalta ilman meikkiä; kalpea, tummat silmät aluset, vaaleat kulmakarvat, suorat vaaleat ripset... Ei toimi. Koen itseni ehkä jopa rumaksi ilman meikkiä tai paha sanoa, koska en katsele itseäni peilistä pahemmin ilman meikkiä. Epävarmuutta ja ruma-tyhmä-fiilistä tulee myös, kun on muuten vaan huono naamapäivä eikä ehdi aamulla meikkaamaan kunnolla. Yleisesti ottaen koen kyllä itseni ihan kauniiksi oikeasti, mutta siihen tarvitsee tosiaan sen meikin. Ja mitä kauniimpi meikki, sen kauniimmaksi itsenikin tunnen ja koko olemukseni. Meikkaan itseäni varten ja ihan vain siksi, että minulla olisi kiva fiilis. Olisihan se ihanaa näyttää fressiltä ilman meikkiä ja kokea itsensä kauniiksi silloinkin, mutta tällä naamalla se ei vaan suju.
Mulla meni muuten tosi kauan oivaltaa, että millainen meikki tosiaan on minulle se "kaunistavin". Ajattelin pitkään, että mitä näyttävämmät silmät, sitä parempi meikki. Ja koin oloni itsevarmemmaksi, ja ilmeisesti myös kauniimmaksi voimakkaassa ja tummassa silmämeikissä.
Nyt tiedän, että minulle se paras ja omia piirteitäni & sävytystäni kauneimmin korostava meikki on tosi yksinkertainen. Hieman kultaista tai vaalean persikkaista luomiväriä korostamaan silmien sinisyyttä, ruskeat siipimäiset eyeliner-rajaukset muokkaamaan silmän muotoa pidemmäksi, kevyesti kulmaväriä tuomaan ilmeikkytttä, mineraalipohja tasoittamaan ihoa luonnollisesti ja häivähdys vaaleanpunapersikkaista poskipunaa tuomaan kasvoille heleyttä ja lämpöä. Loppusilauksena läpikuultavaa huuliikiiltoa ja näytän parhaimmalta itseltäni. :)
Tiedät jo itsekin, mutta sanon silti... Olet todella kaunis myös noissa meikittömyys-kuvissa! Et taatusti kalpea, sairaannäköinen tai harmaa...!
Itse asiaan... Meikkaaminen on kivaa, ja haluaisin panostaa siihen enemmän. Valitettavasti vain sateiset aamut pyörän satulassa eivät rohkaise kovin huolellisiin luomuksiin. JOstain syystä myös sisäinen motivaatio menee usein henkiseen puoleen, energia ei enää tunnu riittävän ulkoisen olemuksen laittoon perussiisteyttä enemmän... Toisin sanoen, elämä on usein niin haastavaa, että huolellinen meikkaaminen ei vain enää ole prioriteettilistan ykkösenä... Eli sisäiset ja ulkoiset olosuhteet tuntuvat usein olevan meikkaamista vastaan :)
Toki nautin sitten, kun pääsen paneutumaan asiaan... Mutta saatan silloinkin miettiä, olenko ylilaittautunut tai herätänkö liikaa väärää huomiota. (Huomiota on kiva saada, jos tietää varmasti näyttävänsä tyylikkäältä, ei muuten..)
Nuorena käytin rajuja meikkejä ja sain niistäkin joskus kehuja. Nyt pyrin klassiseen ja luonnolliseen lookiin, joka antaa tilaa persoonalle eikä yritä muuttaa sitä muuksi. Vaikka ostan uusia meikkejä aina välillä, kokeilen niitä todella harvoin, eli olen käytännössä yleensä au naturel... Hajuvesien suhteen sama juttu, en tahdo aiheuttaa toisille hengenahdistusta tai pahoinvointia, joten tuoksuttelen mieluiten omassa makuuhuoneessa!
Noooh..... en nyt ala inttämään vastaan mutta tuossa puolikasvokuvassa mulla on vielä runsaasti päivetystä kesän jäljiltä, samoin alimmassa, ja kuvat ovat aika epätarkkoja. Joudun myöntämään, että niin sinut en ole itseni kanssa, että voisin julkaista täällä tarkan lähikuvan helmikuisen valkoisesta naamataulustani josta voisitte laskea kaikki pigmenttiläiskäni ja seurata verisuonien kulkua otsassa ja silmien alla. ^_^
Ilman meikkiä en menisi hienoihin juhliin, töihin tai viihteelle. Olen mielestäni ihan simpsakka pakkaus meikittäkin, mutta kyllä se puolen tunnin uurastaminen meikkisuti kädessä parantaa lopputulosta aika huomattavasti. Ja nostattaa tietty itsetuntoa.
Olen kaikki tai ei mitään meikkaaja, joko siis luomunaamalla tai täydessä tällingissä. En osaa lisätä "vain ripsiväriä", koska se ei tuo naamaani kovin paljon lisäparannusta, olen mieluummin kokonaan sitten ilman. Luonnostaan tummat piirteet tietty helpottaa tätä, en näytä värittämältä meikittä.
Jos naamaan iskee kamala hormonifinni, mun on pakko peittää se vaikka olisin ihan vain kotona. Jos ihoni olisi huono, meikkaisin varmaan lähes aina. Tai jos olisin kovin vaalea, tekisi varmasti mieli korostaa ripsiä ja kulmia.
Meikkaaminen on tullut minulle tavaksi, se on kuulunut jokapäiväisiin rutiineihini jo vuosia. Lisäksi tykkään meikkaamisesta, joten en nää siinä mitään ''pahaa'', enkä tee sitä vain siksi, että herättäisin huomiota tai pönkittäisin itsetuntoani. Itsevarmuuteni on kuitenkin sen verran hyvä, että esim. poikaystävän ja perheen kesken voin olla meikittä. Jos kuljen ilman meikkiä ihmisten ilmoilla, tunnen oloni hassuksi, jotenkin alastomaksi. Olen myös huomannut olevani epävarmempi sosiaalisissa tilanteissa, jos en ole meikannut.
Hei! Ihana postaus ja hienoja ajatuksia. Todella usein vuosien varrella on tullut tilanteita, joissa on saanut heittää romukoppaan liian hätäisesti tehdyt lokeroinnit tapaamistaan ihmisistä. Täysin pelkästään ulkoisten merkkien perusteella tehdyt johtopäätökset menevät usein kolisten metsään!
Mulle meikki on lähinnä myös kohteliaisuutta muita kohtaan. Omalla kohdallani se kuuluu huoliteltuun ulkonäköön esim töissä. Lähikauppaan saatan hilppaista ilman meikkiä tuulipuvunhousuissa.
Piti ihan alkaa miettimään oman meikkauksen syitä postauksen luettuani. Minulla alkoi murrosikä todella aikaisin ja sen myötä paha akne, jonka tietenkin halusin peittää mahdollisimman hyvin. Pakkelikerros naamassa vaati tietenkin myös silmät, huulet ym., ettei näyttänyt niin valjulta.
Nykyään perusmeikki on tosiaan sellainen, että se tasoittaa, virkistää ja korostaa olematta kuitenkaan liian näkyvä. Nykyään meikkaan joka päivä sen takia, että ilman meikkiä ihoni rasvoittuu ja menee huonoon kuntoon, jos olen vaikka kaksi päivää ilman meikkipohjaa. Toisaalta töissä huomaan, että koska en jaksa korjailla meikkiä kovin paljon päivän mittaan, ihoni kiiltää ärsyttävästi. Pitäisi varmaan panostaa työpäivän aikana enenmmän meikin korjailuun, koska kiiltävä naama ei koskaan näytä kovin kauniilta.
Hyvä kirjoitus! Pohdit meikkaamattomien mahdollisesti parempaa itsetuntoa. Mulle heräsi tästä heti mieleen se, että yhtä lailla meikkaamattomuuden takana voi joskus olla se, ettei koe itseään korostamisen ja kaunistamisen arvoiseksi, jolloin ilmiö onkin päinvastainen. No, selvää on varmaankin se, että pelkistä kasvoista ja meikistä tai meikittömyydestä ei voi päätellä, minkälainen on ihminen ja syyt siellä takana.
Oma meikkaukseni on varsin kevyttä korostusta ja olen pyrkinyt pitämään huolen siitä, etten arastele lähteä ulos myöskään meikittä. Joku mainitsi häpeävänsä ihon "virheet" peittämättä jättäviä kavereitaan ihmisten ilmoilla liikuttaessa ja Sanni kauniisti vastasi sen kaiken olevan osa kasvoja siinä missä silmät ja nenäkin. Olen itse Sannin kanssa vahvasti samaa mieltä ja lähden mielelläni käymään kaupassa punaisuus, näppylät ym. rehottaen, jotta en omalta osaltani ylläpitäisi jatkuvasti niitä ulkonäköpaineita, joita ihmiset ympäriltään imevät. Jos jotkut uskaltavat lähteä ihmisten ilmoille "virheellisinä" (itse en edes ajattele niitä virheiksi, vaikka eivät klassiseen kauneuskäsitykseen ehkä sovikaan), muidenkin on helpompaa, eikä meikkauksen ehkä tarvitsisi olla jatkuva kauneuden kilpavarustelukierre.
Ja minusta ihminen on kaunis itsessään, omine piirteineen, meikillä tai ilman. Niin myös minä itse, ja sillä kunnioituksella haluan suhtautua itseeni ja muihin.
Hyvin kirjoitettu! Tätä näkökulmaa pitäisi useammankin ajatella.
Tämä tuli mieleen itsellänikin: meikkaamattomuuden taustalla on ollut pitkään se, etten ole kokenut itseäni sellaiseksi, että olisi oikeus yrittää olla kaunis. Kun ikää on tullut lisää, olen saanut luvan pienimuotoiseen meikkailuun, enkä edes viihdy näkyvässä meikissä. Ehkä syynä tähän on se, että keskeiset piirteet kasvoillani ovat sen verran tummat, etteivät ne vaadi mitään lisävärjäystä.
Tämä erittäin luonnolliselta näyttäminen on valinta sekin. Minusta siis sekä joko meikkaaminen tai meikkaamattomuus ovat molemmat tapoja ilmaista itseään. Itse ainakin kuvittelen viestittäväni jotakin arvomaailmastani, kun kuljen aina lähes suihkunraikkaana (no, silmänaluset on aina pakko peittää). Toivon, että meikkaamattomuuteni kertoo maanläheisyydestä, urheilullisuudesta ja arvostuksestani luonnollisuutta ja aitoutta kohtaan.
Sitäkään en allekirjoita, että meikkaamattomana olisi jotenkin harmaavarpunen ja sulautuisi joukkoon: uskon että työpaikallakin jo hieman erottuu muista naisista, jos ei vuoden aikana kertaakaan ole saapunut töihin edes ripsiväriä silmäripsissä. Koen siis jotenkin erottuvani erilaisena, ja haluankin tuoda erilaisuuttani esiin tällä tavoin.
Mutta meikkaaminen on kyllä niitä naiseuden toteuttamisen ihania puolia, oli se sitten miten hienovaraista tahansa.
Mukava kommentti :) Ja olen ihan samaa mieltä, ei meikkaamaton ole yhtä kuin "harmaavarpunen", ei missään nimessä. Kyllähän meikattukin voi olla sellainen. ;) Vaikka en kyllä tykkää kenestäkään sanoa näin, ei ole myönteinen ilmaisu.
Minä olen juuri sellainen pliisu, finniarpinen nainen, joista parissa postauksessa on puhuttu. :)
Miksi ketään hävettää kulkea sellaisten kavereiden kanssa, jotka eivät piilota ihonsa virheitä?
Minä teen meikkini läpikuultaviksi ja mahdollisimman ohuiksi siitä huolimatta, että on finniarpea, tummat silmänaluset ja iho punoittaa ärtyneesti. Teen näin siksi, etten halua näyttää ylimeikatulta. Meikkini ainoa funktio on tasoittaa väriäni ja tuoda silmät esiin, ja jos sieltä joku arpi jää näkyviin, niin näkykööt. Akneihollani ei tujut, peittävät meikit vain pysy (todella kornia, että iho joka peittoa tarvisi, rasvoittuu ja laittaa peiteaineet matkustamaan mihin sattuu).
Minut on meikattu ammattilaisen toimesta, ja näytin hirveältä siinä pakkelissa, joka naamalleni kaadettiin. Sen lisäksi meikki pysyi kohtuullisena vain pari tuntia.
En tarkoita hyökätä ketään vastaan tai kiivetä barrikadeille vaatimaan oikeutta. Toivoisin vain hitusen ymmärrystä sille, että meitä on montaa näköä ja kokoa. En minäkään tee ihmisistä johtopäätöksiä sen vuoksi, että he meikkaavat arkeen sillä lailla kuin minä juhlaan.
Olen reippaasti kahdenkympin paremmalla puolella, ja huomaan ihmisten vetävän minusta johtopäätöksiä arpieni ja ajoittaisen finnin vuoksi. Tunnen kuitenkin oloni hölmöksi ja epävarmaksi jos minusta näkee, että joo-o, pakkelia löytyy. Mieluummin annan ihmisten tehdä olettamuksia. Tiedän kuka olen, eikä itsetuntoni ole moneen vuoteen riippunut tuntemattomien tuomiosta. Meikittömyys ja virheellisyys ei ole ainakaan omalla kohdallani haitanneet vientiä. ;)
Oikea asenne!! Varmasti mielipiteitä on monia, mutta itse olen ehdottomasti sitä mieltä että sellainen meikki, joka antaa oman ihon kuultaa läpi, pukee meitä parhaiten ja on kaunein. Jos ihossa jotain arpia tai näppjä onkin, niin ne ovat osa meitä, ja vaikka niitä saattaakin haluta häivyttää, ei ole luonnollista yrittää pakkeloida osaa itsestään kokonaan piiloon. Silloin tulos ei ole koskaan kaunis - minun mielestäni.
Itsekin näyttäisin varmaan vähintään oudolta jos jollain ihmeen konstilla saisin tummat silmänaluseni täysin peittoon. Kuin retusoitu Sanni.
Kiva että postasit ja vielä hienoa pohdintaa :) En tiedä miksi mutta pidän blogistasi ja sinusta vaikken yhtään tunnekkaan :D
Asiaan. Minulle meikkaus on "pakko", osittain. Elikkä olen kärsinyt aknesta ja ihottumasta, jonka vuoksi olen teinistä lähtien kokenut että meikkipohja pitää olla joka paikassa, tai hävettää. Olen myös kuullut ihosta kommenttia joten siksi koittanut aina peittää virheet. Toisaalta, jos kaikki punoistus, näpyt on peitetty, en sen kummemmin häpeä tummia silmänalusia, suoria vaaleita ripsiä ja pieniä silmiä. Voin tuolloin katsoa ihmisiä silmiin, mutta koen olevani hieman alasti, ja ikäänkuin "verkkarit jalassa". Tuolla tarkoitan että voin olla noin vain tietyissä tilanteissa.
Silmämeikki, kulmien värjäys, tummien silmänalusien peittely, poskien punaaminen ja varjostus, nuo ovat tapoja ehkä korostaa minua itseäni. Kuin laittaisin asusteen päälle. Tilanteesta ja fiiliksesta riippuen päätän mitä meikkaan ja kuinka paljon.
Meikkaan itseäni varten, mutta ulos lähtiessäni tavallaan samalla myös kai miehiä varten. Tarkoitan tällä sitä, että kun olen oikein panostanut kauniisti piirteitäni korostavaan kenties hieman dramaattisempankin meikkiin, koen olevani "iltaminä", ehkä rohkeampi, kuplivampi ja valmiina tanssilattialle. Se että koen olevani kauniimpi vaikkapa tyttöporukalla ulkoillessa yöelämässä, on minua varten loppupeleissä, ihan sama mitä miehet _todella_ ajattelevat naamastani.
Sanoisin että se milloin on kauneimmillaan riippuu tilanteesta. Rakkaan silmissä saunan lauteilla istuessa voin kokea olevani kaunis kaikkine pilkkuineni, ihan ilman meikkiä. Jumppatunnilla ihmisten edessä varmaan sanoisin että ohuella meikkipohjalla, pääosa näpyistä yms virheistä peitettynä, ripsarilla kulmat värj'ttyinä olen raikas. Illalla taas dramaattisempi ja tumma meikki tuo esiin erilaisen kauneuden. Se miltä itsensä tuntee meikki päällä tai ilman meikkiä tu0o minusta esiin sisäisen kauneuden.
Olen aina kadehtinut meikittömiä ihmisiä. Heidän rohkeuttaan olla "alasti", ja usein heillä on niin hyvä iho että ei ole mitään mitä hävetä. Toki moni olisi raikkaampi hieman ehostettuna, mutta ihailen sitä ettei tarvitse meikata katsoakseen minua silmiin. Tilannetajua pitää olla, asiakaspalvelutyössä on minusta asiallista olla siistin ja pirteän näköinen joka saattaa tarkoittaa pientä ehostusta.
Tässä mietteitäni. Minusta sinä (Sanniko nimesi olikaan) olet kaunis eri tavalla ilman meikkiä ja meikillä. Molemmille kasvoille on oma paikkansa :)
Voi että, kiitos lumihiutale! <3
Tosiaan, meikillä voi hyvin luoda itselleen "rooleja", ja vahvistaa tiettyä moodia. Ihan varmasti tuntuu ihan erilaiselta lähteä valloittamaan tanssilattiaa näyttävässä, omaa sen hetkistä fiilistään korostavassa meikissä, kuin pelkässä ripsivärissä. Ja meikin kautta voi oikeasti olla rohkeampi!
Aivan niinkuin vaikkapa työhaastattelussa voi olla helpompi virittäytyä asiallisempaan rooliin hillityssä meikissä, jos normaalisti vetäisi vihreät luomivärit kulmakarvoihin saakka. :D
Kiitos vielä tästä kommentista. :) Tosiaan, molemmille kasvoille on paikkansa.
Hyvä postaus! Olen itsekin miettiny näitä asioita. Kadehdin ihmisiä, jotka 'voivat' olla meikkaamatta, itse kuulun samoihin tyttöihin kuin sinä, olen luonnostani kalpea/silti ihoni punoittaa, tukka on ollut pienestä asti vaalea ja tätä kautta myös kaikki iho-karvat, paitsi ripset, jotka sitten kuitenkin ovat ihan älyttömän lyhyet eivätkä taivu mihinkään, AH!!
Mutta hauskaa huomata tuo ihonpesujuttu, itse en koskaan pese naamaa tai meikkejä sen enempää kuin saippualla suihkussa, jos ripsarit jää ripsiin niin ne jämät otetaan sitten meikinpoistoaineella vasta, hah..:-D En ole kuitenkaan koskaan ymmärtänyt mitä outoa siinä on. Pahemmin en käytä rasvaa tai puhdistusaineita tai muutakaan ihoon.
http://kylpyammeessa.blogspot.com
Minä esimerkiksi käyn suihkussa aina aamuisin, joten kasvojen pesu/meikin poisto suihkussa ei oikein toimi. :)
Lisäksi tarvitsen meikinpoistossa aina peiliä, sillä silmämeikkini, etenkin rajaukset, ovat usein niin vahvat että joudun tarkistamaanm monta kertaa sainko kaiken irti ja monesti vielä viimeistelemään topsipuikolla.
Olipas mielenkiintoista, ihan pisti miettimään syvällisiä :)
Mielestäni meikkaamisen/meikkaamattomuuden syyt vaihtelevat aivan henkilöstä riippuen. Esim. itse meikkaan, koska tunnen itseni kauniimmaksi, kun vähän korostan hyviä piirteitä ja peitän huonoja. Sen sijaan siskoni ei meikkaa, koska isämme inhoaa meikkausta yli kaiken (esim itse olen joutunut kuuntelemaan useat saarnat aiheesta). Lisäksi siskoni ei vain koe sitä tarpeelliseksi, eikä mielestään osaa meikata tarpeeksi hyvin. Siskonihan on muuttanut omilleen jo aika päivät sitten, mutta kotikasvatus vaikuttaa siis edelleen meikkamiseen.
Täydennän hieman edellistä kommenttiani. Minulle meikkaaminen on ollut vasta vajaan vuoden verran arkipäivää. Joskus lukioaikoina meikkasin joka päivä (meikkivoide ja ripsiväri), mutta sitten meikkaus unohtui vuosiksi. Sitten kosmetiikkablogien myötä intouduin kokeilemaan meikkausta, ja nopeasti meikkaamisesta tuli osa arkipäivääni. Tätä nykyä meikkaan joka päivä töihin. Käytän melko paljon eri tuotteita (mineraalipohja, aurinkopuuteri, poskipuna, UDPP, tightlining luomivärillä, luomiväri, ripsiväri ja huulikiilto), mutta meikkini on aina todella kevyt ja luonnollinen eikä eroa meikkaamattomaan naamaan ole paljoakaan. Tästä kiitän loistavakuntoista ja tasaista ihoani sekä tummia silmiä, ripsiä ja kulmia; minun ei tarvitse meikillä peittää tai vastavuoroisesti piirtää esiin tai värittää mitään. Myös silmälasit käyvät silmien ehostuksesta :). Voimakas meikki saa oloni tuntumaan tunkkaiseksi eikä tunnu luontevalta. Esimerkiksi monet nestemäiset meikkivoiteet saavat ihoni tuntumaan raskaalta ja pakkeloidulta, minkä vuoksi pidänkin paljon mineraaleista.
Vaikka arkisin meikkaankin, voin vallan hyvin mennä töihin tai jopa juhliin ilman meikkiä enkä tunne oloani alastomaksi. Viikonloput olen yleensä ilman meikkiä ellei ole jotain erityistä menoa. Myös salilla poistan kaikki meikit, koska en "osaa" harrastaa hikiliikuntaa meikattuna.
Niin....... :) Olet onnekas.
Joskus mietin olisinko koskaan edes jaksanut alkaa meikkaamaan, jos minulla olisi tummat piirteet.
Hei!!
Minä meikkaan myös siksi, että olen niin kalpea ja haluan väriä naamaan...kuulen usein olevani kalpea, kun en ole meikannut. Meikkaan myös melkein aina jos olen lähdössä kaupungille. Olen kuullut paljon ystäviltäni ja mieheni ystäviltäni olevani kaunis ja hyväkroppainen..aina kun kuulen nämä sanat niin tekee myös seuraavana päivänä mieli olla kaunis. En siis pidä siitä ollenkaan jos vastaan tulisi joku näistä miehistä joka olisi juuri kehunut minua kauniiksi ja sitten minulla ei olisikaan meikkiä ja näyttäisin mielestäni rumalta... Kehut saavat siis yksinkertaisesti minuun potkua ja haluan taas meikata ollakseni kaunis..vaikka ongelmani meikkaamisessa on se, että meikkaan aina samalla tylsällä tavalla... :D enkä kehtaa kokeilla uutta.. pelkään että minulle nauretaan.
Minulla on rakkaussuhde meikkeihini. Mielestäni en näytä miltään ilman meikkiä. Silmät ovat väsyneet ja surulliset, ripset eivät näy, kulmat näkyy vielä vähemmän. Iho punoittaa ja on epätasainen, koko naama tuntuu valuvan. Ilmekin on ilman meikkiä aina epävarma, joten en pysty näkemään itseäni kauniina tuolloin enkä katso ihmisiä silmiin. Mieheni mielestä olen kauneimmillani, kun herään ilman meikkiä, rääppää silmissä, tukka takussa ja käännyn hänen kainaloonsa. Silloin saan häneltä valtavan määrän kehuja ja hänen seurassa ilman meikkiä on hyvä olla. Ainoa, jonka seurassa se on minulle luonnollista.
Mutta se miksi meikkaan töihin ja muualle on se, että meikkaaminen on ollut minulle nimenomaan rakas asuste jo ala-asteelta asti ja keinoni tuoda esille itseäni. En ilmaise mitään muuta tyyliä kuin, että uskallan kokeilla, nautin väreistä ja luon itselleni pientä luksusta ankeisiin työasuihin ja kauppareissuihin. Minulla on meikkaamattoman ja meikatun naaman kuva kuin eri ihmisistä! Meikissä minulla on hurjan pitkät tuuheat ripset, tasainen iho joka hehkuu, kulmat kehyksinä ja ilme iloisempi ja pirteämpi. Minusta on mahtavaa, että voin niin vähällä vaivalla luoda itsestäni sen henkilön, jonka tunnen olevani. En koe olevani harmaa maantie vaan värikäs mainosvalojen värittämä ostoskatu! Kuulostaapa nyt runolliselta, mutta minä rrrrrakastan meikkaamista ja jokaista purnukkaa, josta saan aina uuden ilmen kasvoilleni. En koe olevani mikään uskomattoman kaunis, mutta tunnen oloni paremmaksi ja itsekseni meikeissä.
Meikkaamattomat ihmiset eivät häiritse minua, koska tiedän, että suurin osa heistä meikkaisi, jos se olisi oma juttu ja se tuntuisi itsestä hyvältä. Mutta jos rakastaa itseään luonnollisena niin mikä sen parempaa! Ei sen ole väliä tuleeko se rakkaus omaa peilikuvaa kohtaan purkista, asusteista, kengistä, hiuksista vai yksinkertaisesta luonnollisesta suihkun raikkaudesta, kun se vaan jostakin tulee!
Ihmisillä on hirveä tarve yleistää ja jaotella ihmisiä! Joskus meikkaamattomilta ihmisiltä kuulee kommentteja miten meikkaava nainen on bimbo, itsekeskeinen ja pinnallinen ja meikkaamaton nainen esim. epänaisellinen/luonnollinen (riippuu sanojasta) ;)
Itse meikkaan aina ns. viihteelle lähtiessä, koska se on kivaa ja meikkaan vaikka menisin äitini kanssa syömään eli en todellakaan meikkaa miehiä varten vaan siksi, että se on kivaa ja on kiva laittautua.
Arkena taas meikkaan vähän (ripsari, rajaus ja joskus luomiin ja huuliin vähän väriä) tai en ollenkaan. Ei ole siis ongelmaa liikkua meikittä. Toisaalta minulla on hyvä iho, joten se auttaa asiaa.
Minua ei häiritse meikkavat tai meikkaamattomat ihmiset, mutta itsekseni ihmettelen, jos joku ei voi edes kaupassa käydä ilman meikkiä tai jos joku ei laita itseään ollenkaan, jos lähtee johonkin erikoisempaan tilaisuuteen - ja tämäkin on siis tätä tavallista, hyväntahtoista ihmettelyä, kun joku toimii täysin päinvastaisesti kuin minä. :)