Taas näitä kummia arjen juttuja jotka jaksavat mietityttää… Kahvin juonti. Suomalaiset ja kahvin juonti.

Kuinka moni teistä juo kahvia? Montako kuppia menee päivässä? Tuletteko koskaan ajatelleeksi, että kahvinkulutuksenne olisi jotenkin poikkeavaa?

Minä joudun tämän asian eteen lähes joka ikisellä ulkomaanmatkallani. Välillä alkaa jo olla huumori lopussa. Joka-aamuiset kaksi (Suomi-koon) kuppiani kahvia aiheuttavat lähes kaikkialla Yhdysvaltoja lukuun ottamatta suurta hämmästelyä ja suorastaan negatiivisia reaktioita. Joka paikassa saan olla selittelemässä ja puolustelemassa kahvinkulutustani.

Suomessa kaksi kahvikupillista päivässä on varmaankin sieltä maltillisemmasta päästä..! Käsitykseni mukaan ei liene millään lailla harvinaista että suomalainen perusjamppa tai –pirkko tuhoaa viisi tai jopa kymmenenkin kuppia kahvia työpäivän aikana. (Ainakin omaan lähipiiriini kuuluu tällaisia henkilöitä…)

Suomalaiset juovat eniten kahvia koko maailmassa. Tämä on kuulemma totta. Ennen pidin väitettä ihan naurettavana, mutta mitä enemmän matkustan, sitä todennäköisemmältä sen paikkansapitävyys vaikuttaa. Kahden kahvikupin rutiinini on parhaimmillaan (tai pahimmillaan) johtanut jopa riitaisiin väittelyihin siitä, mikä on sopivaa kahvinkulutusta ja mikä menee jo terveysuhan puolelle.

Kerroinkos teille viime syksynä kahvifarsseistani Albaniassa? En tainnut kertoa. Albania vaikuttaisi olevan maa, jossa kahvinjuontia ymmärretään ehkä kaikkein vähiten. Siellä ei kahviloissa ensinnäkään tunneta latte-tyyppistä kahvijuomaa eli ns. isoa maitokahvia. Lähin vastine on cappuccino. Ja sekin tarjoillaan pienempänä kuin mihin muualla olen tottunut.

Eräässä kahvilassa pyysin, voisivatko he tehdä minulle korkeampaan lasiin tuplacappuccinon. Minua katsottiin kuin idioottia, tai kysymystäni ei ymmärretty. Seuraavalla kerralla tilasin kerralla kaksi cappuccinoa. Tätäkään ei ymmärretty. Sain vain yhden, ja kun toistin toiveeni toisesta kupillisesta, tarjoilija katsoi ensimmäistä cappuccinoani huolestuneena ja kysyi, mikä siinä on vialla. ”Ei mikään”, sanoin. ”Haluan vain toisen kupillisen”. Tarjoilija tarttui ensimmäiseen kupilliseeni ja yritti viedä sitä pois, ja jouduin käyttämään kaikki elekielen taitoni jotta viesti toisesta kupillisesta menisi perille. Lopulta sain toisen kupin, ja tarjoilija pysähtyi pitkään viereeni tuijottamaan mitä aioin kahdella kahvillani tehdä. Oli ehkä pikkuisen friikki olo.

Kaikkein erikoisin välikohtaus sattui Tiranan hotellillani. Siellä aamiaiseen kuuluvaa kahvia ei otettu itse, vaan se piti tilata tarjoilijalta. Luonnollisesti täälläkään ei tunnettu lattea tai ilmaisua ”iso kahvi maidolla”, enkä myöskään saanut läpi tilaustani kahdesta cappuccinosta. Huitaisin pikku-cappuccinon naamaan parilla hörppäyksellä ja vinkkasin tarjoilijan uudestaan luokseni.

”Saisinko nyt sen toisen kahvin?” pyysin. Tarjoilija katsoi minua kulmiaan kurtistaen. ”Toisen kahvin? Toisen kahvin? Et kai oikeasti halua juoda kahta kahvia peräjälkeen?” hän sanoi. ”Kyllä, haluan juoda toisen kahvin heti perään.” Hämmästyksekseni tarjoilija jatkoi toiveeni kyseenalaistamista. ”Tiedätkö yhtään, kuinka epäterveellistä se on? Oletko nyt aivan varma?” tarjoilija jatkoi. Kerroin olevani aivan varma, ja aloin lopulta jo ärtyä. Hyvänen aika, ei kai hotellin henkilökunnan kuulu alkaa kyseenalaistaa asiakkaidensa kahvinjuontitottumuksia..!

Tarjoilija toi lopulta kahvin, ja totesi vielä kuppia ojentaessaan, että ”Toivottavasti tiedät mitä teet. On todella epäterveellistä juoda näin paljon kahvia kerralla.”

Ei herran jestas! Ja juttua ei ole oikeasti yhtään liioiteltu. Enpä ole kuunaan saanut noin outoa palvelua missään.

Fast-forward nykyhetkeen. Täällä Luisin luona kahvinjuontini on myöskin suuren kummastelun aihe. Vaikka vierailen Luisin luona jo kolmatta kertaa, hän on aina yhtä sanalla sanoen järkyttynyt aamukahvistani.  Etelä-Euroopassa normaali kahviannos on pieni espressokupillinen, ja kahvi on toki myös vahvempaa kuin meidän suomalaisten nauttima perus pannu- tai filtterikahvi. Minä juon kahvini aina ”lattena” eli ison kupillisen jossa on n. 2 dl kahvia ja 1,5 dl (soija)maitoa. Ja perusaamuun kuuluu kaksi tuollaista kupillista. Täällä juon siis yhteensä 4 x espressokupillinen + maidot. Luis juo itse yhden espressokupillisen, eikä voi käsittää että jonkun vatsa voi kestää neljä samanlaista annosta.

Itse alan jo olla aika väsynyt tähän ikuiseen selittelyyn. Eikö ihminen oikeasti saa rauhassa juoda sen verran kahvia kuin itse tykkää ilman että siitä tehdään jatkuvasti numero? Olen niin hämmentynyt siitä että kahvi ylipäänsä aiheuttaa ihmisissä näin voimakkaita tunteita ja kannanottoja..!

Ollaanko me suomalaiset jotenkin extra-karaistuneita kahvimonstereita kun pystytään ”kylmän viileästi”  tällaiseen kulutukseen muiden laskiessa huolestuneena päivittäisiä kupillisiaan? Mistä tämä suhtautuminen oikein tulee? Ollaanko ME (ja mahdollisesti jenkit) niitä outoja ja muut oikeassa..?

Vaikka ei pitänyt kirjoittaa vaatteista niin ilmeisesti moni teistä halusi tietää minkä mekon sitten lopulta valitsin... Joten jos nyt tämän kerran vielä. :)

Ja sehän oli se teidän mielestänne huonoin eli numero 4, a.k.a "Nanso-yöpaita" ja "säkki". Mekko eroaa muista kandidaateista sillä, että se on paikallisen suunnittelijan tekemä ja pienestä, suunnittelijan omasta putiikista ostettu "one-of-a-kind". Muut mekot olivat perusbrändikamaa El Corte Inglésin naistenvaateosastolta.

Totta, mekko on minulle aavistuksen liian suuri tai ei istu täydellisesti ainakaan vyötärön kohdalta. Tein huomion liikkeessäkin, mihin suunnittelija vakuutteli että mekon kuuluukin olla vähän löysä, mallin ei ole tarkoitus olla tiukka. Luisin mielestä mekko oli kirkkaasti paras, ja koska itseänikin viehätti ajatus paikallisen suunnittelijan mekosta, ostin "Nanso-yökkärin". :) Vyön kanssa sain vyötärönkin mieleisekseni, ja mekko on tyylillisesti juuri sitä simppeliä meikäläistä.

Mutta joo... ennen pikkuputiikkeihin eksymistä olin jo päättänyt ostavani numero ykkösen... French Connectionin Marie Stretch Dress'in.  Se jäi roikkumaan El Corte Inglésiin varaukseen. Olin ihan varma että palaisin hakemaan sen. Mutta sitten ostin "säkin". Enkä enää palannut Inglésiin.

Sitten kysyin teidän mielipidettänne. En laskenut "ääniänne", mutta vaikutti siltä, että vaalea numero 2 vei voiton ja numero 1, Marie Stretch, oli ihan kannoilla. Vaalea oli minustakin itse asiassa se kaikkein paras, mutta siitä ei ollut minun kokoani (36). Ahtauduin kokoon 34 jonka tiukkuuden moni teistä panikin kuvassa merkille.

No, Marie ei jättänyt minua rauhaan. Tänään päätin sitten lähteä vielä katsomaan sitä. Jos nyt kuitenkin sijoittaisin vielä siihenkin... Marien hinta 175€ oli melkein tuplasti enemmän kuin ostamani paikallinen mekko ja se tietysti pikkuisen jarrutteli.

Mutta voitteko uskoa tuuriani...! Kun tänään saavuin El Corte Inglésiin - Marie-mekkoni roikkui 30% -alennusrekissä!! Melkein kiljaisin syöksyessäni rekille - jesss, kokoni 36 oli kolmen jäljellä olevan joukossa! El Corte Inglésillä on meneillään 8 päivän alennuspäivät ja joka päivä nostetaan eri vaatteita 30 prossan alennukseen. Ja juuri tänään lauantaina minun pikkumustani kuului niihin...! Uskomatonta!

Voitte uskoa että marssin Marieni kanssa samantien kassalle. Kai minun kuului saada tämä! :)

Tykkään kyllä edelleen tuosta "Nansostakin", luulen että sille tulee arkisuutensa vuoksi lopulta enemmän käyttötilaisuuksia kuin tälle FC:n "herutusmekolle". (Tuo kaula-aukko saisi tosiaan olla vähän niukempi....)

Gaalaan taitaa kuitenkin lähteä Marie! :)

P.S. Huvitti, kun Mr Karkkipäivä kaikessa hiljaisuudessa hankitulla "some-asiantuntijuudellaan" huomautti aiemmasta "Mikä mekko?" -postauksestani, että ilmaisun 'kotiuttaa' käyttö oli erinomaisen huono valinta. Ilmaisu kuulema kuuluu blogimaailman kuluneimpiin ja vihatuimpiin, eikä kukaan itseään verbaalisti kunnioittava bloggaaja käytä sitä. Okei. :) Vahvistaa siis sen, että en juurikaan lue blogeja.

Kuvakertomus perjantailta.

(Piti vaihtaa alkuperäinen otsikko kun sen pituus alkoi vaivata esteettistä silmääni ;))

Päivä alkoi kävelyllä Grácian halki lempikatuani Verdiä. (Tämä ravintoloita, kuppiloita, leipomoita ja pikkupuoteja täynnä oleva kapea, tunnelmallinen katu taitaa olla muutaman muunkin suosikki Gráciassa ;)).

Grácia on kyllä siitä mieletön kaupunginosa, ettei täällä mitään tylsiä ja rumia katuja näytä olevankaan, minne ikinä käännytkin niin aina on edessä joku kiva aukio tai kiinnostava katu. Täällä on myös teattereita, taidegallerioita, kulttuurikeskuksia, kauppahalleja... Aivan ihana paikka kertakaikkiaan, en muista että missään päin maailmaa olisin törmännyt varsinaisen keskustan ulkopuolella yhtä kivaan kaupunginosaan.

Pysähdyimme kauppahalliin katsomaan kaloja. Luis ja minä tykkäämme kummatkin kalatiskeistä visuaalisesta näkökulmasta. Jäässä tököttävät kalat kangistuneine, hämmästyneine ilmeineen ovat kuin taidetta. Niiden "kasvoja" on jotenkin synkän kiehtovaa tarkkailla... Tiedän, kuulostaa varmaan ihan pimeältä. :)

Kalataiteesta toisenlaisen taiteen pariin... Nimittäin maalaustaiteen. Menimme Luisin taidekoululle jossa Luis maalaa muotokuvaani. Hän ei ollut tyytyväinen viime vuonna maalaamansa potrettiin ja maalaa siksi uuden.

Ateljeen värit <3

Luisin opettaja Xabi kävi välillä antamassa vinkkejä.

En tajunnut vilkkaasta keskustelusta juuri mitään, ja parempi niin. :) Tuntuu kyllä hassulta istua maalattavana - joku tuijottaa sinua intensiivisesti ja yrittää vangita persoonasi kankaalle. Ja sitten vielä toinenkin tulee tuijottamaan, kääntelee päätään, kurtistelee kulmiaan, osoittelee naamaasi ja selittää miten tuon ja tuon ja tämän kohdan naamastasi voisi maalata paremmin. :)

En katsonut maalausta, haluan nähdä sen vasta valmiina. Muotokuva viimeistellään maanantaina.

Menimme kotiin lounaalle ja seuraavana ohjelmassa oli iltapäivänäytös Cinema Verdissä. Verdi-kadun elokuvateatteri on yksi niistä muutamista Barcelonassa, joissa elokuvat voi nähdä alkuperäiskielellä.

Katsoimme A Last Quartet -elokuvan, josta pidimme kovasti. Kyllä Christopher Walken on aina niin.... Christopher Walken. Jäykkine tyyleineen yksi Hollywoodin karismaattisimmista näyttelijöistä. If you ask me.

Sitten taas kotiin tekemään pikainen kynsipostaus, ja kahdeksan jälkeen suuntasimme illalliselle.

Kohteena Girona- ja Rosselló -katujen kulmassa ala-Gráciassa sijaitseva Bar Morryssom. Tässä teille jälleen ruokapaikkavinkki! :)

Itse bongasin Morryssomin ruotsalaisesta matkailulehdestä. Ahvenanmaalaisen (!), Barcelonassa asuvan toimittajan jutussa keskityttiin Gráciaan ja toimittaja listasi Morryssomin yhtenä lemppari-tapas-paikkanaan. Täällä saa niitä oikeita, runsaita tapasannoksia. Monet turistien tapaksiksi luulemat, pienemmät ja tikulla lävistetyt (ja keskustassa usein todella ylihinnoitellut) annokset ovat pintxoja, jotka tarjoillaan lähes aina leipäpalan päälle kasattuna. Itsekin vinkkasin teille viime toukokuussa virheellisesti tapasbaarista Bornissa, kun kyseessä on virallisesti pintxo-baari. ;)

Morryssom on todella suosittu ja yhdeksään mennessä kaikki pöydät olivat täynnä. Tapas-menu on laaja ja täältä löytyy kaikkea simpukoista makkaraan. Me tilasimme sinisimpukoita, grillattua seepiaa, juustoa ja savustettuja vihreitä pimientoja (mitä nuo pienet, vihreät paprikan kaltaiset on suomeksi..?). Juusto ei todellakaan sopinut muiden ruokien makumaailmaan mutta tiedättehän meikäläisen... juustoa on vain aina saatava... :D

Neljä annosta maksoi yhteensä alle 20 euroa ja lautaselliset olivat todella runsaita. Kaksi ihmistä tulee neljästä tapas-annoksesta kylläiseksi. Pikkuisen eri näköiset lautaselliset kuin keskustan turisti-tapas-paikoissa...

Masut täynnä suuntasimme takaisin ylä-Gráciaan ja kotiin.

Niin tunnelmallisia nämä kadut....

Verdi-kadulta aloitettiin ja Verdi-katuun päätetään päivä.

Olimme kotona puoli yhdeltätoista ja olin niin väsynyt että menin poikkeuksellisesti nukkumaan saman tien.

Tällainen oli päiväni Barcelonassa perjantaina kahdeksas marraskuuta. :)