"Time flies when you're having fun", sanotaan. Ja kyllähän se paikkansa pitääkin. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta
Omalla kohdallani olen ilokseni havainnut, että matkustus kuuluu näihin poikkeuksiin. Vaikka matkustaessa jos milloin on hauskaa! Väitän, että tekemällä vaikkapa kuukauden mittaisen matkan, saat elämyksellisesti kaksi kuukautta, tai kolmekin..!
Huomasin tämän viime syksynä. Marraskuu 2012 on pisin kuukausi koko aikuiselämäni aikana. Se oli ikäänkuin paluu lapsuuden ajankokemukseen - lapsenahan aika kuluu todella hitaasti. Marraskuun viimeisellä viikolla New Yorkiin lentäessäni en kerta kaikkiaan meinannut tajuta, että edelleen eletään samaa kuukautta jonka alussa olin ollut Albaniassa. Näiden kahden maan väliin tuntui mahtuvan pieni ikuisuus, valtavasti enemmän kuin neljä viikkoa ja Italia, Espanja ja Portugali.
Itse asiassa palattuani kotiin tuntui, että olin 3 kuukauden sijaan ollut poissa puoli vuotta.
Aloin ihan miettiä asiaa. Miksi reissuni tuntui niin pitkältä? Miksi eritoten marraskuun viikot venyivät ihan omaksi "elämäkseen"?
Sama ilmiö toistuu tänä syksynä. Vaikea käsittää, että siitä on vain kuukausi kun kirjoittelin radiofrekvenssihoidostani ja analysoin vähähiilihydraattisia leipiä. Herranen aika, leipäviikko.... Onko se tosiaan tätä samaa syksyä..?
Woo-hoo! Olen löytänyt keinon "hallita aikaa". :) Matkustan = hidastan aikaa.
Jos viettäisin nämä samat viikot Suomessa, olisi varmaan jo joulukuu.
Sattumalta kuulin joskus viime talvena radiossa puhuttavan jostain kirjasta, joka käsitteli ajan kulua. Kirjailijan nimi meni minulta ohi, mikä harmitti kovastikin sillä olisin tosi mielelläni lukenut kirjan. No, radio-ohjelmassa puhuttiin kuitenkin juuri tästä ilmiöstä, että miksi aika kuluu hitaammin lapsena ja tuntuu nopeutuvan mitä vanhemmaksi ihminen tulee.
Ajan kulun tunteeseen vaikuttaa tietysti monikin asia. Esimerkiksi eletyn iän suhde kokonaisuuteen - 5-vuotiaalle vuosi on viidesosa siihenastisesta elämästä kun 50-vuotiaalle se on 1/50. Mutta se, mikä tästä radiokeskustelusta jäi mieleen, oli selitys rutiinien ja muistijälkien vaikutuksesta ajan kulun kokemiseen.
Lapsenkin arjessa on luonnollisesti rutiineja (esim. päiväkotiin joka aamu klo 8, lounas kello 12, äiti hakee kello 16 jne), mutta he eivät ole rutinoituneet samalla lailla kuin aikuiset. Lapsille jokainen päivä sisältää uutta. Ja he elävät hetkessä. Mennessään päiväkotiin lapsi ei ajattele, "Noniin, nyt tapaan taas Niilon ja Kirsin ja Tiian ja leikimme siellä kiipeilytelineillä niinkuin eilenkin ja ehkäpä kokoamme saman kivan palapelin", vaan jokainen päivä on uusi elämys. Lapsi ei suunnittele ja mieti tulevaa, asiat vain tapahtuvat ja aamupäivällä ei voi vielä yhtään tietää eikä osaa odottaakaan mitä kaikkea jännää iltapäivä pitää sisällään.
Kokemusten moninaisuus ja niistä syntyvät muistijäljet tekevät ajan kulusta lapselle erilaisen kuin aikuiselle. Jokainen päivä on uutta täynnä. Aikuiselle useimmat päivät ovat samanlaisia ja viikot sulautuvat yhteen. Maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai... Töihin kello 9, lounas kello 12, kahvitauko kello 14, kotiin kello 17, illallinen, TV, nukkumaan... Rutiinit tekevät päivistä toistensa kaltaisia eivätkä yksittäiset normiarjesta poikkeavat elämykset ("Perjantaina leffaan!" "Sunnuntaina sushille Sinin kanssa!") ole tarpeeksi rikkomaan ajan sulautumista yhdeksi pitkäksi liukumäeksi.
Rutiinista ei jää ihmiselle selkeitä muistijälkiä. "Mitäs me oikein tehtiinkään viime viikolla..?" Itselleni ainakin on hyvin tavanomaista, että en enää muista parin viikon kuluttua milloin tapasinkaan jonkun kaverin tai milloin ostin kylmäsavulohen josta pitäisi nyt arvioida kauanko pakkaus on ollut avattuna ja pitäisiköhän mokoma jo heittää pois.
Kun matkustaa, rutiini katkeaa. Ajan kokemus muuttuu ikäänkuin vähän sille samalle tasolle kuin lapsella. Aikuisen matkaan kuuluu toki suunnitelmia ja harva aikuinen pystyy elämään suvereenisti "pelkässä hetkessä" miettimättä lainkaan tulevia päiviä, mutta jokainen päivä on erilainen. Vaikka suunnittelet huomiselle retken Kwai-joelle ja ensi viikolle vierailun paikalliselle viinitilalle, et ole ollut näissä paikoissa aiemmin ja sinulle jää niistä voimakkaita muistijälkiä. Kun jokaisen päivän päätteeksi pää on täynnä noita muistijälkiä, päivä tuntuu tapahtumarikkaalta ja pidemmältä kuin se normipäiväsi töissä.
Haa!
Haluatko lisää aikaa? Hanki lisää muistijälkiä! :) Mikä näppärä resepti!
Ja tämä resepti toteutuu mitä luonnollisimmin kun matkustaa.
Marraskuussa 2012 koin elämyksiä jopa aivan epätavallisen laajalla skaalalla. Muistot ovat mielessäni yhtä voimakkaina kuin eilinen. (Mutta kysykääpä minulta mitä puuhailin elokuun viimeisellä viikolla kotonani... Ööö, istuin koneella..?) Umpijäässä albanialaisissa hotelleissa vietetyt yöt, Venetsian tulvavesissa polven-yli-saappaissa kahlaavat paikalliset, se uskomaton kala-ateria tiranalaisessa ravintolassa enkelikokin tarjoamana, paniikkiyö Sardinialaisen Couchsurfing-isäntäni luona, uusi ystäväni maalaamassa muotokuvaani Barcelonassa, se hetki kun läppärini vietiin Lissabonin rautatieasemalla, saapuminen lumiseen lähiöön New Jerseyssä... Voiko tuo kaikki mahtua 30 päivään? Voi.
Tämän syksyn matkalla koin jo jossain vaiheessa huolta siitä, että "Pöh, kohtahan mun pitää jo palata kotiin". Mutta nyt kun istun tässä ystävieni sohvalla ateenalaisessa taajamassa, tuntuu aamujumppani Hanian rannalla Kreetalla hyvin, hyvin kaukaiselta.
Kyllä täällä on enemmän aikaa vierähtänyt kuin neljä viikkoa. Ehdottomasti. ;)
Suosittelen tätä hoitomuotoa teillekin, jos lääkittävänä on hallitsematon tunne kiireestä ja ajan riittämättömyydestä. Ei välttämättä tarvitse lähteä kotikuntansa ulkopuolellekaan. Sen kuin alkaa keksiä arkeensa POIKKEAVIA asioita, uusia elämyksiä. Ehkäpä käyt ensi viikolla siellä kotiseutumuseossa jossa et ole koskaan tullut käyneeksi? Tai varaat liput jonkun ihan himmeän artistin keikalle jota et voi sietää. Varmasti tulee vahva muisto! ^_^ Tai liityt Punaisen Ristin ystävä-toimintaan ja alat käydä juttelemassa vanhuksille?
Riko rutiinin kehä. Saat palkinnoksi aikaa. :)
Jutun kuvitus on Lempipaikastani Parikiassa. Sielläkin aika pysähtyy. :)
Muistatte varmaan (tai joku ainakin :)) kuinka olen himoinnut MUJIn akryylilaatikoita säilytystilaksi meikeilleni. (Säilytysjärjestelmä on ikuisessa kehitysvaiheessa oleva asia... En usko että meikkicornerini on koskaan "valmis".)
Lähin MUJIn liike sijaitsee Tukholmassa, ja yritin jo kertaalleen viime keväänä tehdä shoppailuvierailua Åhlensin MUJI-pisteeseen. Paino sanalla yritin, sillä haluamani boksit olivat tuolloin kaikki (!) lopussa. Palatessani elokuussa Ruotsin kautta Englannin reissulta, kävin jälleen MUJI-shopissa. Ja tällä kertaa pääsin suorittamaan hankintani! :)
...tosin tarvitsisin vielä lisääkin... Tämä on vasta alkua.
Ostin yhden läpällisen tuplalaatikoston johon sijoitin kaikki Yves Rocherilta saamani meikit (kuvassa, ah, tulen niin pimeällä tavalla tyyyväiseksi katsellessani kuvia värikkäistä meikkiherkuista! ^_^), yhden boksin huulipunille ja yhden yleislaatikoston mille tahansa sälälle.
Näitä bokseja saa myös ilman tuota avautuvaa kansiläppää, torniksi kasattavina yksikköinä. Ne olisivat ehkäpä minulle mieluisampia, mutta läpättömät olivat lopussa elokuussa.
Laatikostoja löytyy loputtomina variaatioina...!
Tämä "boksi" löytyy toimistotarvikkeiden puolelta. Kyljelleen nostettuna siitä tulee mainio huulipunateline. :) (Tai no miksipäs sitä ei voi pitää myös normaalisti "makuuasennossa"..) Huulipunat voi järjestää sävyittäin ja pohjasta näkee heti mikä sävy on kyseessä.
Järjesteltyäni kuvan punat olin ihan että "Wow, näinkös kohtuullisesti mulla oli huulipunia..?" No ei. ;) Viva La Divan, Laveran ja Lumenen huulipunajemmat olivat vielä yläkerrassa... ^_^ Kaikki huulipunani eivät tähän telineeseen mahdu, mutta aion sijoittaa siihen suosikkisävyni.
Tähän laatikostoon laitan varmaankin huulikiiltoja. Ja poskipunia, kiillot eivät todennäköisesti vie kaikkea tilaa. Sopisi hyvin myös mineraaliluomivärisampleille....
Minä kaipaan nimenomaan näitä läpinäkyviä laatikoita että löydän mitä etsin! Ja muistan mitä tuotteita mulla ylipäänsä on. ^_^
MUJIn tuloa Suomeen odotellessa.... Onhan tuo vähän vaivalloista lähteä aina Tukholmaan saakka täydentämään laatikostoja. :P
A.k.a Vihreästä Lehmästä Vihreään Rakettiin.
Maanantai-iltana tarkalleen ottaen kello 21.17 koin taas yhden näitä elämän "Ei siis voi olla totta...!!" -momentteja.
Jaoin täällä innoissani fiiliksiäni kasvisravintola Happy Green Cow'sista, ja painettuani "julkaise" -nappia lähdin tukka putkella ja kestohymy naamalla rientämään kohti keskustaa ja Lehmä-ravintolaani.
Saavuin Lehmä-kadulle, ja minua tervehti kuvan kutsuva näky. Mutta miksi pöydät ovat ihan tyhjiä? Eihän ravintola vielä yhdeksältä ole voinut mennä kiinni, Kreikassahan syödään usein vasta kymmeneltä.
Harpoin viimeiset askeleet ovelle sydän melkein pamppaillen pahoista aavistuksista, ja kohtasin oviaukossa kaksi työntekijää. Heidän takanaan hahmotin tyhjät ruokailutilat.
"Onko keittiö jo mennyt kiinni...?" kysyin.
"Ei. Koko ravintola on kiinni. Olimme eilen auki viimeistä iltaa tällä sesongilla", kuului pahoitteleva vastaus.
"Ette voi olla tosissanne...!"
Oikeasti, en voinut uskoa huonoa tuuriani. Siis eiKÄ. Jos olisin sunnuntai-iltana malttanut jatkaa Lehmän etsintää kurnivasta vatsastani huolimatta, olisin vielä päässyt sinne syömään. Mutta tänään. Ei. Tervetuloa takaisin maaliskuussa kun avaamme jälleen.
Huomasin tuntevani suurta ärtymystä siitä, että ravintola oli kehdannut kiusata minua laittamalla valot päälle ja pitämällä ovet auki. Mitä varten lavastaa pöydät ulos kun ravintola oli sulkeutunut? Olin hetken aikaa ihan raivoissani. (Sellaista sattuu kun lähtee hirveän nälkäisenä koko päivän odottamalleen illalliselle.)
Happy Green Cow's sisältä
Hyvä on sitten. Palataan ensi vuonna! Kokosin itseni ja kalkuloin nopeasti Plan B:n.
Kello oli melkein puoli kymmenen. Saisinkohan vielä pöydän toisesta suositusta, persoonallisesta ravintolasta uuden kaupungin puolelta? Päiväkävelylläni olin bongannut taverna-rivistöstä raikkaana poikkeuksena erottuvan Little Green Rocket -nimisen paikan uuden kaupungin rantakadulta. Myöhempi konsultointi Trip Advisorin kanssa tiesi kertoa, että ravintola oli avattu vasta kesäkuussa ja oli Trip Advisorin mukaan Parikian tämän hetken ykkösravintola.
Kiiruhdin 10 minuutin matkan uuden kaupungin puolelle, ja erotin jo kaukaa täpötäyden ravintolan. Mutta täällä minulla kävi tuuri - sain viimeisen pöydän.
Vihreä Raketti ei ole kreikkalainen ravintola, vaan yhdistelee eri keittiöitä aasialaisesta meksikolaiseen. Menu on lyhyt mutta kiinnostava. Päivän spesiaalina oli kana- tai katkarapuvarras. Kasvisruokia menulla ei harmikseni ollut. Valitsin siis katkaravun, ja minua palvellut mieshenkilö (joka myöhemmin paljastui yhdeksi omistajista) ilmoitti hymyillen, että riisin korvaaminen kasviksilla oli "no problem".
Hän valitteli että ruoan saapumisessa saattaisi kestää, "We are full, you see". Yes, I see that, mutta ei haitannut. Olin niin iloinen että olin ylipäänsä saanut pöydän.
(Kuvan kaktus peltipurkissa ei ole alkupala, vaan pöytäkoriste ;))
Annokseni saapui lopulta vain 25 minuutin odottelun jälkeen. Presentaatio yksinkertainen - maut erinomaiset.
Marinadi oli aasialaistyyppinen, ja saatoin kyllä aistia minkä verran sokeria tässä nautiskeltiin.... ^_^ :P Noo, tämän kerran! (Vaikka en voi kieltää, etteikö asia olisi ehkä pikkkkkuisen vaivannut pedanttia mieltäni... Mutta yritin rentoutua ja antaa itselleni virtuaaliläimäytyksen; "Nainen! Kuinka usein syöt tällaisessa ravintolassa? Nyt chill ja nautit vain hyvistä mauista!")
Ja niin tein. Trip Advisorin arviot Vihreästa Raketista olivat kohdillaan. Ruoka + lasi viiniä maksoivat 10€, eli hinnatkin vähintään kohtuulliset. Vallan mainio paikka, vaikka Happy Green Cow'sin ruokalista oli enemmän mieleeni. (Olin jo valkannut sieltä täydelliseltä kuulostavan annoksen: "Sauteed Mushrooms With Peppers and Spinach in Smoked Cheese Sauce" - mmmmmm....! Täytyy toivoa että se on listalla ensi vuonna :p)
Ja ensi vuonna vien myös miehen mukanani Kreikan saarille! En jätä hänelle vaihtoehtoja. ;) Vihreän Lehmän lisäksi haluan nähdä meidät illastamassa myös Santorinin kuuluisassa auringonlaskussa. :)
