Kirjoitin aiemmin, kuinka tällä matkalla on tullut tavattua aivan erityisen kiinnostavia ihmisiä, ja suurin osa ihan mielettömien sattumien kautta.

Haluan jakaa vielä yhden tällaisen tarinan.

Ai että, olin tästä niin superinnoissani että olin lähellä purkaa intoni blogipostaukseen jo samana iltana tavattuani ihmiset. Lopulta oli ihan hyvä, että en sitten tehnytkään niin.

Tapaus sattui Lefkadalla toiseksi viimeisenä iltanani.

Olin menossa illalliselle jo ennalta valkkaamaani paikkaan satamakadulla, mutta päädyin kävelemään vielä vanhaan kaupunkiin aikeena ottaa jotain kivan hämyisiä iltakuvia.

(Voi, Lefkadan vanha kaupunki... niin paljon materiaalia matkan varrelta josta oli vielä tarkoitus kirjoittaa.... huokaus...  on hyväksyttävä, että kaikkea ei vain ehdi...)

Kuljeskelin pääkadulta lähteviä koukeroisia sivukatuja. Yhdellä kapealla kujalla osuin kiinnostavalle sisäänkäynnille; ovi avautui pienelle, tunnelmalliselle sisäpihalle jossa oli pöytiä ja tuoleja. Mavros Lagos Café & Wine Bar, luki kyltissä.

Paikka oli melkein tyhjä muutamaa pöytää lukuunottamatta, ja pujahdin sisään ottaakseni kuvia.

Ihastuin täysin paikan tunnelmaan ja ajattelin, että jos täällä vain tarjotaan ruokaa, niin jään syömään. Lähestyin yhtä paikan työntekijöistä kysyäkseni menusta. Ruokatarjonta rajoittui voileipä-tyyppisiin snack-annoksiin, mutta aloimme sitten jutella enemmänkin, ja kävi ilmi, että viinibaari oli osa luksusvuokrahuonekompleksia nimeltään Aigli. Kiinnostuin yhä vain lisää, ja keskustelu laajeni koskemaan Lefkadaa matkakohteena ja Kreikan saaria ylipäänsä ja lopulta blogiani.

Tässä vaiheessa läheisessä pöydässä istuva pariskunta liittyi keskusteluun. He olivat Aiglin omistajaperheen ystäviä ja asuivat Aiglissa aina Lefkadalla käydessään. He halusivat kuulla lisää blogistani ja Kreikan matkoistani ja pyysivät minua liittymään seuraansa.

Pian vatsani murina oli vaimentunut taka-alalle, ja olin keskellä mitä mielenkiintoisinta illanviettoa.

Pariskunta, George ja Andrea, osoittautuivat laajasti matkustelleiksi kosmopoliiteiksi ja useiden ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen heillä oli tavallista laajempi perspektiivi Kreikkaan ja maan nykytilanteeseen. Lasiani täytettiin viinillä talon tarjoamana ja pöytään kannettiin juustoa, hilloa, leikkeleitä ja viinirypäleitä.

Puhuimme eri saarista, niiden tunnelmista ja siitä, mikä tekee jostain paikasta "Laganasin" ja jostain "Ithakan" tai "Santorinin". Keskustelu oli äärimmäisen antoisaa ja seuralaiseni niin kiinnostavia ja inspiroivia, että saatoin jälleen vain kiittää uskomatonta tuuriani joka niin usein johdattaa minut täysin odottamatta tällaisiin tilanteisiin.

Ja ette edes usko seuraavaa askelta; jossain vaiheessa iltaa selvisi, että Andrea on töissä Apivitalla. En meinannut uskoa korviani, tämäkin vielä! Ei ole todellista.

Apivita on Kreikan suosituin kosmetiikkamerkki, Korresin tavoin kasvipohjainen ja lähes 100-prosenttisesti luonnollinen. Apivita oli syy, miksi Andrea ja  George ylipäänsä olivat Lefkadalla, Andrea oli saarella työasioissa.

Voitte uskoa, että keskustelu kääntyi aivan uusille urille. Kerroin vierailustani Apivitan kilpailijalla Korresilla ja viime syksynä kirjoittamastani Apivita-blogijutusta. Seuraavan tunnin puhuimmekin vain Apivitan raaka-aineista ja filosofiasta ja Apivitan ja Korresin eroista. :)

Andrea vaikutti niin innostuneelta, että ei meinannut pysyä aloillaan. Hän juoksikin pari kertaa keskustelun lomassa pariskunnan huoneeseen hakemaan minulle Apivita-näytteitä.

Andrea sanoi, että voisi järjestää minulle tehdasvierailun Apivitalle, ja sanoi lähettävänsä minulle mielellään täysikokoisia tuotteita testattavaksi. Hän kertoi Apivitan erityisestä Experience Store -konseptiliikkeestä Ateenan Kolonakissa, ja sanoi järjestävänsä minulle vierailun myös sinne kera spa-hoitojen. Olin vain että wow, tämän tapaamisen oli pakko olla tarkoitettu tapahtuvan..!

Sovimme, että tapaamme seuraavana iltana uudestaan illallisen merkeissä. Vaihdoimme yhteystietoja ja aloin tehdä lähtöä. Oli jo myöhä, mutta nälkä muistutteli edelleen olemassaolostaan. (Olin syönyt pöydän antimista vain vähän juustoa.) Sanoin, että lähden tästä vielä johonkin tavernaan syömään.

Tässä vaiheessa George, joka arvioni mukaan alkoi olla jonkin verran päihtynyt kaikesta illan aikana nautitusta viinistä, nousi myös ja sanoi, että lähtisi saattamaan minua pääaukiolle ja näyttämään jonkun hyvän ravintolan. Yritin kohteliaasti torjua ehdotuksen, olimmehan ihan pääaukion lähellä ja tunsin Lefkadan kadut jo varsin hyvin. George ei ottanut tätä kuullakseen, vaan ilmoitti lähtevänsä saattamaan. Minusta se oli tarpeetonta, mutta eihän miestä voinut alkaa estämäänkään. Andrea jäi istumaan pöytään Aiglin omistajapariskunnan kanssa.

Lähdimme, ja George näytti minulle suosimansa ravintolan pääkadulla. Itse en niin innostunut lihapitoisesta menusta, ja sanoin meneväni mieluusti alkuperäisen suunnitelmani paikkaan.

George halusi kuitenkin vielä lähteä näyttämään jotain toista ravintolaa, ja lähdimme kävelemään katua takaisin Aiglin suuntaan. Kun tulimme pääaukiolle, päätin päättäväisesti hyvästellä Georgen, koska halusin todellakin jo ruokaa ja mennä juuri siihen paikkaan, jonka olin aiemmin tsekannut. Tartuin Georgea kädestä ja puristin sitä kaksin käsin, kiittäen mukavasta illanvietosta ja loistavasta seurasta.

Tässä vaiheessa tarinaa on tarpeen painottaa, että George ei koko illan aikana ollut osoittanut minua kohtaan mitään sellaista käytöstä, jonka voisi tulkita sisältävän minkäänlaista romanttista virettä, ei edes lähtiessään saattamaan. Päinvastoin, pariskunta vaikutti hyvin rakastuneelta ja illan aikana he kertoivat myös tarinansa; kuinka olivat tavanneet, löytäneet sielunkumppanuuden ja menneet naimisiin.

Siksi seuraava tilanne oli varsin odottamaton.

Juuri kätellessäni Georgea, Andrea ilmestyi aukiolle. Ja se katse. Nainen tietää heti, mitä tuo katse tarkoittaa. Hetki kesti vain sekunnin tai kaksi, mutta ehdin tuntea voimakkaan latauksen.

Andrea käveli reippaasti luoksemme ja tarttui Georgea kädestä, kuin signaloiden, että käsi kuuluu hänelle. Ymmärsin heti, että Andrea oli lähtenyt katsomaan, mihin hänen miehensä oikein oli jäänyt saattoretkellään.

"Thank you for a wonderful evening, it was absolutely great meeting you", Andrea sanoi, mutta jokin äänensävyssä oli muuttunut. Pehmeä, hymyilevä ilme Mavros Lagosin pöydästä oli muuttunut huolestuneeksi.

"Soita minulle huomenna niin sovimme illallisesta", Andrea sanoi. "See you tomorrow!"

Halasin molempia, mutta jotain oli särkynyt.

Lähdin kävelemään poispäin.

Ei hemmetti, ajattelin. Miksi Georgen piti lähteä saattamaan minua..?

Menin syömään ja hetki aukiolla pyöri hitaasti päässäni. Olinkohan kuitenkin tehnyt ylitulkintoja...?

Kotiin päästyäni harkitsin postaavani tapaamisesta saman tien. Into voitti epäilyksen, ja olin vain ratkeamaisillani halusta päästä kertomaan teille uusista tuttavuuksistani ja mahdollisuudesta päästä Apivitan tehtaalle. Postaus jäi kuitenkin tekemättä.

Seuraavana päivänä laitoin Andrealle sähköpostilla hänen pyytämänsä linkit blogiini ja Apivita-juttuuni. Iltapäivällä lähetin tekstiviestin, jossa kysyin, mihin aikaan ja missä ravintolassa tapaisimme.

Päivä kääntyi iltaa kohti ja aavistukseni voimistuivat. Ei vastausta kumpaankaan viestiin.

Kahdeksan aikaan sain viimein tekstiviestin jota osasin jo odottaa; "So sorry but we have to cancel the dinner, I have a late meeting with a customer".

No niin, niin se sitten meni.

"Myöhäinen tapaaminen", niin varmaan.

Seuraavana aamuna Andrea oli vastannut lyhyesti myös sähköpostiini, viittaamatta millään lailla blogilinkkeihin joista hän oli ollut niin kovasti kiinnostunut. Viestissä luki, "Ota yhteyttä jos tarvitset tietoa Apivitasta". Kirjoitin takaisin, vaikka osasin jo arvata jatkon. "Olen edelleen kovasti kiinnostunut vierailemaan Apivitalla", oli viestini sisältö.

En ole kuullut Andreasta sen koommin.

.

Sellainen kohtaaminen.

En voi väittää, etteikö olisi jäänyt harmittamaan. Että Georgen pitikin lähteä saattamaan minua.

Mustasukkaisuus - mikä ikävä voima.

*

P.S. ...mutta eihän kukaan estä minua vierailemasta Apivitalla omatoimisesti...! ;)

Eilen sitten kävimmekin Mariannan kanssa Kolonakin Apivita Experience Storessa, ja wow mikä paikka! Tulette lukemaan tästäkin vielä jutun! ^_^

.

P.P.S. Kysyin Mavros Lagosissa Georgelta ja Andrealta, saisinko kirjoittaa tapaamisesta blogiini ja ottaa heistä kuvia. Heillä ei ollut mitään sitä vastaan. Päätin kuitenkin vaihtaa nimet (en tiedä onko siinä mitään logiikkaa..), koska tapaaminen päättyi miten päättyi ja halusin jättää heidät osittain anonyymeiksi.

Hieman haikeana jätin eilen illalla saariston taakseni, vaikka melkein yhtä suurella ilolla kohtasin aamulla Pireuksen sataman ja Ateenan.

Reissun viimeinen rantapäivä Santorin Red Beachilla

Jaoin muuten laivalla hytin kiinalaisnaisen kanssa - hän pesi hytissä kaikki vaatteensa alusvaatteita myöten ja ripusti ne kuivumaan ympäri hyttiä :) Mielenkiintoinen kokemus tämäkin... etenkin kun mikään ei todellakaan kuivu hytin kosteahkossa ilmassa. :)

Syksyn Kreikka-turneeni alkaa lähennellä loppuaan, ja on aika pikkuhiljaa palailla arkeen kauneuspainotteisena bloggaajana.

Yhdistelmään matkailu + kauneus sopii hyvin vinkata MeNaiset-lehdessä tällä viikolla ilmestyvästä jutusta (edit. juttu ilmestyykin vasta 29.10., mun väärinymmärrys ;D), johon minua haastateltiin aiheesta "Budjettimatkailu, Kreikan kohdevinkit ja matkakosmetiikka". Voisikohan olla enempää minulle sopiva alue? ^_^

Jutusta ilmestyi pieni versio MeNaisten nettisivuilla jo viikonloppuna, sen voi käydä lukemassa täällä.

Hahah - "huippubloggari" ^_^

On muuten jotenkin hauskaa, että vaikka Karkkipäivä on jo vuosia kuulunut Suomen luetuimpiin kauneusblogeihin (ja huomaan, että vaatimattomana pohjoismaalaisena on vaikea kirjoittaa tällaista "ääneen"), niin vasta nyt, kun Karkkipäivä palkittiin Suomen parhaana kauneusblogina, minua tituleerataan "huippubloggarina" ja alan saada onnittelevia yhteydenottoja ja tuotetarjouksia firmoilta, joista en ole koskaan aiemmin kuullutkaan. Tuntuu, etteivät monet alan tahot oikein seuraa kauneusblogeja ja tunne sceneä, ja vasta virallisella "pränikällä" on merkitystä.

*

Haluan muuten jakaa teille yhden ehkä vähän erikoisen kosmetiikkavinkin, joka tosin liittyy enemmän lääketuotteisiin. Mutta lääkevoidekin on kosmetiikkaa :)

Kerroin teille reissun alussa matkakosmetiikastani, ja mukana pilkahti pikkuinen purkki johon olin kaapinut Kuopion torimarkkinoilta ostettua pihkavoidetta.

Tuo voide on osoittautunut aivan mielettömäksi haavojen parantajaksi!!

Ja miksi tykkään siitä niin paljon? Sehän on mitä puhtainta luonnonkosmetiikkaa, täysin luonnollinen tuote!

Olen aika haava-altis ihminen, ja joku kohta ihossa on auki harva se viikko. Kuumissa olosuhteissa haavat ja nirhaumat voivat helposti tulehtua ja alkaa märkiä, ja haluankin reissussa pitää huolen, ettei näin pääse tapahtumaan. Pelkkä desinfiointi ei riitä.

Minun piti kirjoittaa pihkavoiteesta jo aikaisemmin, sen osoitettua vaikuttavan tehonsa jo reissun ensimmäisellä viikolla.

Olin onnistunut muutamaa päivää ennen reissuun lähtöä höyläämään juustoraastimella oikein mukavan viipaleen irti vasemman käteni pikkurillistä - en voinut edes katsoa haavaa kun se oli niin syvä ja ällön näköinen. Sisareni oli hiljattain ostanut markkinoilta pihkavoidetta, ja ehdotti, että kokeilisin sitä haavan hoitoon.

Otinkin tahnaa mukaan pikku purkkiin. Jo ensimmäisen käsittelyn jälkeen tulehdus laski ja haavan verestävä pinta oli kuivunut (oltuaan auki 3-4 päivää). Iho sulkeutui kokonaan seuraavien parin päivän aikana ja viikon kuluttua en tarvinnut enää laastariakaan suojaamaan "kuoppaa".

Eilen sattui sitten oikein tyypillinen hiekkarantaonnettomuus, eli astuin terävään kiveen niin että yhden varpaan pää viiltyi nätisti auki.

Huuhtelin haavan, ja vaikka ihoon oli tullut kunnon palkeenkieli, ei haavaan koskenut yhtään ja olin rannalta palattua jo unohtanut koko haavan. En laittanut laastaria enkä desinfioinut. Kyllähän tuollaiset sulkeutuvat nopeasti itsestään.

Haava antoi kuulua itsestään sitten aamuyöllä. Heräsin laivan hytissä kuumottavaan kipuun oikeassa nimettömässä varpaassani, ja kun sytytin valot, näin verta vuotavan, palloksi turvonneen varpaan. Siihen koski ihan tajuttomasti. Okei, oli sittenkin päässyt tulehtumaan.

Kiinalaisnainen alapunkassa ihmetteli varmasti, mitä kummaa vaalea hyttikumppani puuhaa aamuyöllä kello 03.00 sytyttäessäni valot ja alkaessani kaivaa matkalaukun uumenista kosmetiikkapussia. Huuhtelin haavan ja odotin että se lakkasi vuotamasta. Sitten levitin päälle paksun kerroksen pihkavoidetta, hieroin sitä palkeenkielen sisäänkin, ja laitoin päälle laastarin.

Kun kolme tuntia myöhemmin heräsin laivan saapuessa Pireukseen, oli varpaan turvotus laskenut ja kipu tyystin poissa.

Siis niin mahtava aine tämä pihka!!

Kirjoittelen juttua AthenStyle-hostellin aulassa odotellessa, että pääsen varsinaiseen majapaikkaani.

Mukava paikka, antoivat mun keittää omat kahvitkin hostellin keittiössä vaikka en ole paikan asiakas :)

Olen kyllä ollut tietoinen pihkan antimikrobisista vaikutuksista, mutta aiemmin voide on ollut minulle tuttu ainoastaan Viivi-koiran suupielen ihottuman hoitajana.

Jos etsitte hyvää luonnonmukaista vaihtoehtoa apteekin antibakteerisille haavavoiteille, se on tässä: pihkavoide.

Merkkejä on markkinoilla useita, omaanikaan en muista, mutta pihkavoiteita löytää luontaistuotekaupoista tai verkkokaupoista kuten Luontaistuotteet.net.

Löysin netistä kauneusblogikollegani Glitz & Glam -Minnan kirjoittaman tosi hyvän jutun pihkavoiteista, jos lisätieto kiinnostaa, käykää lukemassa juttu täällä.

Minna kirjoittaa, että lääketiedekin tunnustaa pihkavoiteen tehokkaat vaikutukset, ja lääkärit käyttävät sitä jopa tulehtuneiden leikkaushaavojen hoitoon. Pihkaa on käytetty iho-ongelmien hoitoon jo vuosisatoja, mutta en tiennyt, että myös virallinen lääketiede käyttää sitä.

Haavojen ja ihottumien lisäksi pihkavoiteella voi hoitaa mm. aknea, paiseita, hiertymiä, arpia, herpestä, palovammoja ja hyönteisten puremia. Jälkimmäisiin olen itsekin käyttänyt pihkavoidetta matkalla - ne penteleen aggressiiviset kreikkalaishyttyset...

Tällainen vähän erilainen vinkki tänään :) Mutta varmasti yleishyödyllinen - nirhaumia saa joskus meistä jokainen. Tulehtuneista sellaisista on minulla monet, arpien vahvistamat muistot... Esim. joka kerta oikeaa polvea katsoessani muistan, kuinka kaaduin Prahassa kesällä 1995... Ei ollut haavavoiteita tuolloin plakkarissa. ;)

Sanon vain yhden asian.

Älkää missatko Santorinia.

Jos teillä ikinä on mahdollisuus tulla Kreikkaan.

Vaikka olen saarella jo viidettä kertaa, vaikutus on joka kerta yhtä mykistävä. Ympärillä levittäytyvää harmoniaa ja kauneutta on vaikea uskoa todeksi.

Valo - missään muualla Kreikassa ei ole tätä pehmeää, utuista valoa. Joka käärii maiseman unenomaiseen hattaraan.

Sanat eivät tee Santorinille oikeutta. Jätetään yritykset.

Katjan ja Drew'n koti Imeroviglin kylässä calderan reunalla.

En ollut pahoillani, kun saavuimme luolatalolle.

Kaukana saaren kärjessä näkyy Oia, kylä, jossa olen asunut kahdella aiemmalla Santorinin vierailullani.

Calderan reunaa kulkee polku (välillä leventyen kaduksi), jota voi kävellä 2,5 tunnin reitin aina pääkaupunki Firasta Oiaan saakka.

Tässä reitti Imeroviglin kylän kohdalla.

Drew'n ja Katjan majapaikan aamiaisterassi.

Drew ja Katja ovat intohimoisia valokuvaajia. He ovat parhaillaan 12 kuukauden maailmanympärimatkalla jonka aikana toteuttavat Wanderborn-valokuvausprojektia. Drew'n ja Katjan upeaa kuvamatkaa voi seurata Wanderbornin sivuilla Facebookissa tai Instagramissa.

Kuvassa Drew (ja muutama muu :D) ikuistamassa eilistä auringonlaskua.

Sunset girls

Olen niin kiitollinen, että pääsin jälleen osaksi tätä kauneutta.

Kiitos, Drew ja Katja. <3