Viikko uudessa maanosassa ja kulttuurissa on tehnyt tehtävänsä ja vaikka oleilu Soulissa on helppoa, mukavaa ja kaiken kaikkiaan hyvin rauhallista, tunsin eilen illalla kotiin palatessa olevani ihan täynnä uusista kokemuksista. Niin täynnä, että tänään tuntui sopivalta pitää huili- ja palautumispäivä.
Olen viettänyt päivää kämpilläni Itaewonissa Jejun majoitusta ja lentoja kartoittaen, emäntäni Ellaynan kanssa rupatellen, tutun kotoisaa tonnikalasalaattia syöden ja teinpä hiit-jumpankin. Salitreeniin tottunut kroppa alkaa aina matkalla viestiä että saisikos sitä lihaskuntoharjoitustakin, kiitos. Ja tuo jumppahan on kertakaikkiaan täydellinen matkaolosuhteisiin, siitä tulee aina niin hyvä olo <3 Nytkin, kolme tuntia jumpan jälkeen, keho hyrrää vieläkin lämpimillä kierroksilla ja olen paljon energisempi kuin illalla.
Huomenna jaksaa taas uudella latauksella :)
Päivän ainoaksi varsinaiseksi ohjelmaksi jää illallinen Michelin-tähden temppeliruokaravintolassa. Balwoo Gongyang on niin suosittu että minäkin olin varauksineni liikkeellä todella myöhässä kun menin tiistaina varaamaan pöytää tälle viikolle. Ainoa vapaa pöytä yhdelle hengelle löytyi torstailta kello 18.00. Kolmen tunnin kuluttua siis nauttimaan huippuluokan vegaanista ruokaa.
Ensimmäinen viikko Koreassa on ollut samalla yllättävän "helppo" mutta kuitenkin täynnään niin erilaatuista stimulaatiota kuin tyypillisillä Euroopan reissuillani, että kyllä tästä kaikesta vain mieli uupuu, siis sillä lailla hyvällä tavalla. Ruokakaan ei lopulta ole ollut niin paha haaste kuin ensimmäinen päivä antoi ymmärtää, minulla kävi vain huono tuuri alueen suhteen (ravintoloiden tyyli ja tarjonta vaihtelee huimasti eri kaupunginosien ja katujenkin välillä). Lihattoman aterian löytääkseen täytyy nähdä vähän vaivaa, kyllä, mutta ei tämä ihan mahdotonta ole. Välillä vain ateriavälit venyvät aika pitkiksi :)
Joku lukija kommentoi että Etelä-Korea on "pehmeä lasku" Aasiaan, ja tämän voisin sanoa pitävän paikkansa näin yhden viikon Aasia-kokemuksella. Ainakin Soulissa on kaiken kaikkiaan hyvin länsimaista, ja kaupungin uskomaton rauhallisuus ei saa "maalaistakaan" metropolis-shokkiin.
Kaikki muutkin ulkomaiset vierailijat joiden kanssa olen jutellut, kuten serkkuni Jared ja Airbnb'ni tytöt Kuala Lumpurista ja Hongkongista, ovat sitä mieltä että Soul on poikkeuksellisen seesteinen suurkaupunki. Airbnb-kämppikseni Hongkongista ei voinut eilen illalla lakata hämmästelemästä miten hiljaista täällä on (- ja asumme yhdessä kaupungin tunnetuimmista yöelämän alueista, parin korttelin päässä on bileet joka yö), hän sanoi että se tuntuu melkein pelottavalta jatkuvasti äänekkääseen ympäristöön tottuneelle.
Eli jos etsit turvallista, rauhaisaa kaupunkikohdetta vailla levotonta meininkiä ja öykkäröitsijöitä, tule Souliin.
Ja mitä turisteihin kohdistuvaan rikollisuuteen tulee, asia on juuri niinkuin opaskirjassani kirjoitetaan: sen sijaan että täällä tyypillisesti näkisi jonkun pinkovan poispäin varastettu lompakko kädessään, ennemminkin tulet näkemään jonkun juoksevan sinua kohti antaakseen sinulle pudottamasi lompakon. Itse todistin juuri tällaista välikohtausta kadulla pari päivää sitten. :) <3
Aika ihana kaupunki. Paikalliset ovat kohteliaita, ystävällisiä ja auttavaisia. Ja - niin tavallisia. Jos Pariisissa, Tokiossa tai Milanossa näkee kaduilla übertyylikkäitä, huolella laitettuja leidejä, täällä näet ihan tavallisia hupparityttöjä ja -poikia lenkkitossuissaan, bisnesmiehiä kauluspaitoineen ja arkisesti pukeutuneita tätejä kauppakasseineen. Meikkikin on vähän sinne päin eikä sen niin väliä näkyykö naamassa finnejä tai muuta länsimaisen meikkitrendin näkökulmasta peitettävää, meikki on hyvin kevyt ja läpikuultava. Hiukset ovat auki tai ponnarilla. Soulilaisnaisten yleisestä habituksesta ei voi päätellä mitään maan ulkonäköobsessiosta, joka kuitenkin on surullisen totta. Siitä lisää sitten omassa postauksessaan.
Nyt alan valmistautua tähti-illalliseeni. Mukavaa torstaita kaikille :)
Maailma on pieni.
Minä olen Suomesta ja serkkuni Jared vaimonsa Jadenin kanssa on Yhdysvalloista ja tänään kohtasimme Soulissa Etelä-Koreassa Jaredin ja Jadenin ollessa 9 tunnin stop-overilla matkalla Thaimaasta Havaijille.
Tapasin Jaredin ja Jadenin viimeksi marraskuussa kun olimme Utahissa, ja Insta-menestyjä Jared yritti antaa minulle oppeja siitä kuinka minäkin voisin menestyä ja saada lisää seuraajia. En tehnyt neuvojen mukaan ^_^
Instagramin asema on muuten aika mieletön Yhdysvalloissa. Serkkuni julkaisee huikean kauniita kuvia Utahin luonnonpuistoista ja voisi halutessaan elää sillä. Ainakin pariskunta pystyy mukavasti rahoittamaan matkustelunsa Instagram-tuloilla. :) Hämmästyttävää tässä on se, että Jaredin ei edes tarvitse ottaa kuvia itse - hän julkaisee pääsääntöisesti toisten kuvia ja antaa näin heidän tileilleen näkyvyyttä. Tällaisellakin Insta-työllä voi elää. Itselläni ei energia riitä Instaan panostamiseen, minusta on kiva pitää se lähinnä spontaaneja kännykällä ikuistettuja hetkiä jakavana hauskana ja rentona kanavana.
Tänään siellä on jaettu sateisia kuvia Soulista. Tänään satoi melkein koko päivän.
Sateenvarjojen täyttämässä katukuvassa on minusta jotain tosi esteettistä, seisoin eri katujen varsilla minuuttitolkulla räpsimässä kuvia ohikulkevista sateenvarjoista.
:)
Viimeisin kosmetiikkapäivitys matkalta: cushionit alkavat vetää minua puoleensa yhä enemmän ja enemmän. Tänään löysin ihan parhaan sävyvalikoiman (ja koostumukset) tähän mennessä: Aritaum jossa myydään Hanyul-, Laneige-, Mamonde- ja Iope -brändejä. Näistä kolmella viimeisellä on cushion-meikkipohjia ja niistä löytyi laajin tähän saakka näkemäni sävyvalikoima, oli taittosävyjäkin viileästä neutraaliin ja lämpimään.
Ostoskassiin päätyi lopulta pitkän vatvomisen jälkeen Iopen Air Cushion Cover.
Laneigen Anti Aging BB Cushion oli sekin niin upean näköinen iholla että en tiedä pitääkö hemmetti sekin ehkä vielä ostaa ettei jää kaivelemaan. Saahan sen annettua sitten vaikka äidille lahjaksi jos tuntuu myöhemmin turhalta hankinnalta :D ^_^ (Olen saanut äitini käyttämään meikkipohjaa vasta nyt eläkeikäisenä :) <3)
Täytyy sanoa että olen kyllä kumma otus kun en ole jaksanut cushion-meikkipohjiin pahemmin tutustua aiemmin (tähän mennessä kokeiltuna vain L'Orealin jota ei kyllä voi verrata näihin korealaisiin), nämähän tekevät ihan fantastisen kaunista jälkeä. Rakastan kuulasta, ohutta ja raikkaan, luonnollisen näköistä meikkipohjaa, "keijuihoa", ja näillä saa juuri sellaisen. (Vaadin muuten tänään Aritaumissa myyjää hakemaan minulle puhtaan applikaattorin, en suostunut testaamaan testereiden likaisilla ällötyksillä.)
Ooo, shiny...!
Minunhan piti jättää kosmetiikkaostokset vasta viimeisiin matkapäiviin mutta ehmh, kummasti on jo tuota nyssykkää kertynyt makuuhuoneeni kaappiin... Tunnustan, että joka päivä olen kävellyt kassan kautta ulos jostain kosmetiikkaliikkeestä - tai useammasta. Want-listakin alkaa täyttyä uhkaavasti... No, kosmetiikkahan oli yksi syistä tullakin Etelä-Koreaan, joten en tunne huonoa omaatuntoa. Nyt kun täällä ollaan ja on mahdollisuus shopata suoraan itse liikkeissä versus nettishoppailu, niin tokihan tilaisuus hyödynnetään :)
Olen ostanut myös kahteen lempiruokaani liittyvää kosmetiikkaa, en voinut vastustaa...! Juustoa ja kananmunaa...! :D <3
Nyt voisi viimeistään olla aika tehdä hiuksille after-summer-käsittely :)
Yhteistyöni kotimaisen Biozell-sarjan kanssa jatkuu, ja tänään esittelen kolme tehotuotetta "kesähiusten" hoitoon Biozellin valikoimasta. Itse tein tällaisen kuurin pari viikkoa ennen reissuun lähtöä.
Avaintuotteet ovat
Miten kesähiukset sitten eroavat muista vuodenajoista? Kesällä monet uivat ahkerasti ja hiukset voivat kärsiä niin meriveden suolan kuivattavuudesta kuin kerätä kloori- ja metallikertymiä uima-altaiden vedestä ja lomakohteiden usein Suomea metallipitoisemmasta vedestä - auringon kuivattavasta vaikutuksesta puhumattakaan.
Haalistuneet, kuivan pörröiset hiukset kesän jäljiltä? Tee hiuksille viikon tai parin tehokäsittely ja luo niille uusi, perusteellisesti puhdistettu ja syvähoidettu pinta. Kuollutta hiustahan ei tietenkään voi elvyttää sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta siihen kertyneitä metalli- ja klooriepäpuhtauksia voi poistaa, samoin kuin tuoda hiukseen kosteutta ja silottaa sen pintaa niin että siitä tulee kiiltävämpi ja vahvempi. Venyvää hiustakin voi "paikata" niin että rakenne muuttuu lujemmaksi. Tätä voidaan kutsua hiuksen elvyttämiseksi. :)
Syväpuhdistava kuuri tuo hiuksia värjääville etuna myös sen, että väri tarttuu paremmin. Itse huomasin tämän kun tein syväputsarikuurin - syväpuhdistuksen jälkeen laittamani väri on nimittäin pysynyt ihan hämmästyttävän hyvin...! Väri ei ole paljon haalistunut edes täällä Korean auringossa.
Kuvassa hiukseni eilen - ja täysvärjäyksestä on jo toista viikkoa. (Täysvärjäys: teen voimakaspigmenttisemmän sekoituksen tai käytän laimentamatonta suoraväriä ja levitän sen huolellisesti kaikkialle hiuksiin, "ylläpitovärjäyksessä" sekoitan suuremman pitoisuuden hoitoainetta ja levitän värin pintapuolisemmin, hoitoaineen tapaan.)
8,90€ /250 ml
Mitä tekee: poistaa hiuksista muotoilutuotteiden jäämät, mineraalikertymät sekä kloorin.
Syväpuhdistavaa shampoota suositellaan käytettäväksi ennen hiusten kemiallista käsittelyä tai 2-6 kertaa kuukaudessa tavallisen shampoon sijaan.
Anna shampoovaahdon vaikuttaa 1-5 minuuttia parhaan tuloksen saavuttamiseksi. (Tämä muuten on juttu jonka itse unohdan syväpuhdistavan shampoon kanssa usein - jos sen malttaa antaa vaikuttaa, kertymät liukenevat hiuksista tehokkaammin.)
Sannin kokemus: kevyen karkkimaisen, makean tuoksuinen shampoo joka pesee hiukset syväpuhdistavalle shampoolle tyypillisesti erittäin tehokkaasti. Koostumuksen paksuus sopiva.
Pesin hiuksiani koko kesän miedoilla sulfaatittomilla shampoilla, joten oli jo aikakin tehdä hiuksille kunnon syväpuhdistava käsittely. Niin ihania kuin hoitavat ja miedot shampoot ovatkin peruskäytössä, jos ei aika ajoin muista tehdä syväpuhdistavaa pesua, hiuksiin alkaa kertyä minun tapauksessani etenkin muotoilutuotteiden jämiä. Olen kova kuivashampoon ja hiuspuuterin käyttäjä ja sulfaatittoman kesän aikana tuli huomattua, etteivät kaikki miedot shampoot poista niitä kovinkaan hyvin.
Muuten - jos käytät paljon voimakkaasti kalvoa muodostavia silikoneja sisältäviä tuotteita, silikonikin (kuten dimethicone ja amodimethicone) voi alkaa kertymään. Myös tähän auttaa syväpuhdistava shampoo.
8,90€ / 250 ml
Mitä tekee: hoitaa ja tehokosteuttaa hiuksia ja suojaa hiuksia auringon vahingoittavilta ja hiusväriä haalistavilta vaikutuksilta (sisältää UV-suojan)
Sannin kokemus: todella liukkaaksi ja sileäksi tekevä hoitoaine makealla karkkituoksulla. Silikoniton! Silotuksesta ja kammattavuudesta vastaa aimo läjä tehokkaita kvatteja (tunnistaa incissä -onium -osasta) ja pehmennyksestä ja syväkosteutuksesta trio arganöljy, silkkiaminohapot ja pantenoli. Arganöljy ravitsee, pehmentää ja kiillottaa, silkkiaminohapot sitovat kosteutta ja pantenoli kosteuttaa ja vähentää hiusten sähköisyyttä.
Ainesosaluettelon 18 ainesosasta (vesi poislukien) kaksitoista on hoitavia, yksi on UV-suodatin ja loput viisi liittyvät tuotteen säilyvyyteen, pH:n tasapainottamiseen, tuoksuun ja koostumuksen paksuntamiseen. Ei siis ihme että koostumus on niin superselvittävä. Sanoisin, että sopii erityisesti karheille, pörröisille ja helposti takkuuntuville hiuksille, sillä tämä todellakin selvittää ja silottaa.
Pörrötukat - kokeilkaa...!
8,90€ / 50 ml
Mitä tekee: silottaa, kiillottaa ja elvyttää erityisesti käsiteltyjä, värjättyjä ja kuivia hiuksia. Vahvistaa hiuksen rakennetta ja ehkäisee latvojen kuivumista ja rispaantumista.
Levitetään pyyhekuivien hiusten pituuksiin pesun jälkeen tai kuivin hiuksiin tarvittaessa taltuttamaan pörröjä.
Tehoaineet: arganöljy, jojobaöljy, manteliöljy. Ja kyllä silikoninkin voi mainita tehoaineena sillä juuri se vastaa eliksiirin silottavuudesta ja hiuksiin jäävästä silkkisestä tunteesta.
Sannin kokemus: mansikka-Hubbabubban tuoksuinen, koostumukseltaan täyteläisehkö öljy. Hyvää kamaa, silottaa tehokkaasti. Täyteläisestä koostumuksesta huolimatta ei tee hiuksia lähmäisiksi. Tuote on riittoisaa ja 1-2 pumppausta riittää esimerkiksi minun tukkaani.
*
Minulla olisi teitille vielä myös arvottavana yksi setti näitä karkintuoksuisia "kesähiusten elvyttäjiä" :)
Osallistut arvontaan kertomalla, käytätkö normaalisti syväpuhdistavaa shampoota vai onko tuote jäänyt vieraaksi kylppärissäsi.
Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 10.9. kello 24.00 saakka. Jätäthän sähköpostiosoitteesi sille varatulle riville.
// Arvonta suoritettu: Biozell-setin voitti Eliisa. Voittajaan on otettu yhteyttä.