10.05.2018

Bybi Beauty - kauneusbloggaajien keittiöstä

Kaupallinen yhteistyö: House Of Organic. * Sis. mainoslinkkejä

Jälleen esittelyssä uusi ja ihan tuore merkki, viime vuonna lanseerattu Bybi Beauty.

Nimi 'bybi' tulee sanoista "By Beauty Insiders", ja merkin ovatkin perustaneet kaksi brittiläistä kauneusbloggaajaa :)

Elsie Rutterford ja Dominika Minarovic ovat Englannin suosituimpiin vihreään kauneuteen keskittyviin sivustoihin kuuluvan Clean Beauty Co'n takana ja suosionsa siivittämänä he laittoivat vuonna 2017 pystyyn myös oman kosmetiikkamerkin.

Elsietä ja Dominikaa yhdisti alun perin rakkaus puhtaaseen, ravinteikkaaseen ruokaan ja kokkailuun, ja blogissaan he siirsivät saman ajattelun myös kosmetiikkaan - puhdasta ja luonnollista vailla lisäaineita, kotikeittiöstä tutuista raaka-aineista. Clean Beauty Co tulikin alun perin tunnetuksi runsaista DIY-kosmetiikkaresepteistään.

Elsie ja Dominika. Kuva: Bybi Beauty

Tässä kun on omaa blogiaan kirjoitellut yhdeksän vuotta, tuntuu tyttöjen tahti ihan mielettömältä; Elsie ja Dominika tapasivat 2013, alkoivat kirjoittaa Clean Beauty -blogia vuonna 2015, opiskelivat samalla luonnonkosmetiikan formulointia ja nyt heillä on pystyssä oma merkki jota myydään ensimmäisen vuotensa jälkeen jo useissa maissa. Toiset osaavat bisneksen..!

Jossain toisessa elämässä ehkä minullakin olisi ollut oma kosmetiikkamerkki aikaa sitten? :)

Sertifiointia ei Bybillä ole, mutta tuotteet täyttävät luonnonkosmetiikan sertifioinnin kriteerit. Ne ovat vegaanisia, valmistettu 100-prosenttisesti luonnollisista ainesosista ja itsestäänselvästi eläinkokeettomia.

Bybin tuotteet ovat söpön ja iloisen näköisiä. Tytöt kertovat, että halusivat tehdä niistä selkeästi eri näköisiä kuin markkinoiden tyypilliset luonnonkosmetiikkamerkit. Jopa ulkopakkaukset ovat tosi persoonallisia, tykkään :)

Bybin tuotevalikoima on pieni ja koostumukset siinä mielessä yksinkertaisia, että tytöt ovat valinneet "ei emulgaattoreita" -tien, mikä tarkoittaa, että valikoimassa ei ole voiteita ja emulsioita. Kasvojen ihoa hoidetaan öljyillä, rasvoilla, kukkaisvedellä ja kaura- ja savijauheella.

Öljy- ja rasvapohjaiset koostumukset ovatkin kenties luonnonkosmetiikkaa luonnollisimmillaan, sillä niillähän ihmiset ovat hoitaneet ihoaan jo antiikin ajoista. Näinköhän Kleopatralla oli käytössään mitään emulgaattoreita...? Vaikka suhteellisen edistynyttä kosmetiikkaa hänkin kuulema käytti :)

Tässä muutamia Bybin koostumuksia. Babe Balm -näytteeseen tuli autenttinen ei-viimeistelty ilme, kun olin lämmittänyt sitä tuubissaan vähän liian juoksevaksi ja sitä purskahti ulos tuollainen iloinen läiskä :)

Lämmittänyt? Miksi? Kerron kohta lisää :)

Aloitetaan lempituotteistani, kasvovedestä ja seerumista.
Mega Mist -hyaluronihappokasvovesi
29,90 €  / 50 ml

Erittäin kosteuttavan ja hoitavan tuntuinen ruusuvesipohjainen kasvovesi. Vaahtoaa kevyesti kun sitä suihkuttaa iholle. Koostumus on täysin vesimäinen, mutta kun kasvovettä hieroo ihoon, voi tuntea aavistuksen "liukkaita" ainesosia, kuin laittaisi iholleen lantrattua seerumia.

Koostumus sisältää ruusuvettä, appelsiininkukkavettä, sitruunamelissavettä, hyaluronihappoa ja vihreää teeuutetta. Huomaamaton, ei-kukkainen eikä yrttinen tuoksu. Tuoksusta aistii että tuotteessa on kukkaisvesiä mutta tuoksu itsessään ei ole kukkainen parfymoidulla tavalla.

Löydät Mega Mistin täältä. *

Supercharge Serum
38,90 € / 30 ml

Bybin seerumi on itse asiassa täyteläinen, skvalaanipohjainen kasvoöljy, eli ei seerumi siinä mielessä kuin useimmat meistä seerumin ymmärtävät. Todella monesta eri öljystä koostuva sekoitus sisältää pääöljy-skvalaanin lisäksi mm. kaktusviikunaöljyä, jasmiiniöljyä, kukuipähkinäöljyä, vesimeloninsiemenöljyä ja helokkiöljyä.

Tuote tuoksuu suhteellisen voimakkaasti eteerisiltä öljyiltä. Tuoksu on lämmin, runsas ja aromaattinen, ihan miellyttävä.

Bybiläiset itse kutsuvat Supercharge-seerumiaan kuivaöljymäiseksi, mutta minun ihollani tuntuma on aika runsas ja se on täyteläisin viime aikoina käyttämistäni öljyistä (Vintner's Daughter, Lovely Day Skin Rescue, Mádaran Superseed Oil, Vangeliksen kehäkukkaöljy ja Laveran Karpaloöljy). Sanoisin siis, että tämä skvalaanipohjainen ihon hellijä sopii erityisesti kuivuuteen taipuvaiselle iholle joka muutenkin tykkää runsaista koostumuksista.

Löydät Supercharge-seerumin täältä.*

Babe Balm -monitoimibalmi
 

24,90 €  / 30 ml

36,90 €  / 60 ml

Nyt tulee selitys aiemmalle lämmitys-kommentille :) Babe Balm tulee tuubista niin jähmeänä tahnana, että sitä on jopa aavistuksen vaikea puristaa ulos. Mietin, onko asunnossani liian viileää kun sekä tämä että Prime Time ovat niin jäykkiä että niitä on vaikea saada ulos tuubeistaan. Beibibalmi vaatii lämmittelyn sormien välissä ennen kuin sitä voi levittää iholle - tai mikäli tahnan haluaa kosmetiikkabloggaajan ominaisuudessa kuvata, voi tuubin tuikata mukilliseen lämmintä vettä jotta koostumuksesta saa juoksevampaa :)

Balmin jäykkyyden ymmärtää kun luo silmäyksen pakkausselosteeseen: tahna on sheavoi-pohjaista ja seuraavana incissä on vernissapuun vahaa. Sheavoi on normitilassaan hyvin jäykkää - tämän vuoksi jotkut valmistajat tekevät sheavoista whipped- eli vatkattua versiota jota on helpompi työstää.

Tahna tuntuu iholla ihan miellyttävältä mutta on minulle aivan liian rasvaista, tämä kuuluu ehdottomasti kuivaihoisten kylppärin hyllylle. Minun ihoni jää "beibin" jäljiltä  kiiltäväksi ja rasvaiseksi. Jos levitän tätä kuivalle iholle se ei imeydy lainkaan vaan jää rasvaiseksi filmiksi.

Silti - ja näihin suosituksiin törmää kosmetiikassa aika ajoin - Babe Balmin käyttöohjeissa lukee: "perfect under / in place of your makeup".

Ajattelen ymmärtäväni kosmetiikasta ja erilaisten koostumusten funktioista ihan kiitettävästi, mutta tätä en ymmärrä - miten meikkivoiteen alle levitetty 100% rasva tai öljykerros voi saada meikin a) pysymään iholla ja b) näyttämään hyvältä vielä parin tunnin kuluttua..?

Rasvapohjustusvinkkejä ja jopa varta vasten kehitettyjä öljyprimereita näkee aika ajoin. Käsitän, että iho voi hetkellisesti näyttää todella kuulaalta ja hehkuvalta rasvapohjustuksella, mutta entä tunnin kuluttua..? Tai kahden? Kun miettii, että perinteisen primerin tehtävä on nimenomaan viedä rasvaa pois iholta jotta meikki kestää, mihin perustuu päinvastaisen primer-koostumuksen toimivuus...?

Kuka on testannut? :)

Meikin alla en tosiaan tällaista itse käyttäisi, enkä muutenkaan osaa käyttää tämäntyyppisiä tuotteita, mutta moni näitä rakastaa paksuja, vedettömiä monitoimibalmeja. Voi käyttää huulirasvana, kuiviin kyynärpäihin, kynsinauhoihin... Ja toimiihan tämä aivan erinomaisena okklusiivina kun sen laittaa kasvoille viimeisenä hoitoaskeleena, alle kerrostetun kosteuden (kosteussuihke, seerumit) päälle.

Babe Balmissa on hedelmämarmeladimainen vieno tuoksu. Sheavoin ja vernissapuun vahan lisäksi beauty balmin koostumuksessa on mm. pequi-hedelmän öljyä, kamelliaöljyä, kookosöljyä, teehibiskuksen öljyä ja antioksidanttisena lisänä ubikinonia.

 

Löydät 30-millisen Babe Balmin täältä *, 60-millisen täältä. *

Detox Dust -naamio
28,90 € / 60 g

Bybin kiinnostavimpia tuotteita, ja vastaa tämän hetken anti-pollution-trendiin (saasteet pois iholta..!). Tämä syväpuhdistava tehococktail sisältää mahtavan kombon ihoa kuorivia ja puhdistavia ainesosia: aktiivihiiltä, kaurajauhetta, kaoliinia, papaiinia (entsyymi) sekä jauhettua kookoksenkuorta ja lootuksensiemenjauhetta.

Jauhetta sekoitetaan 1 tl veteen, jogurttiin, hunajaan tai vaikka oliiviöljyyn. Tahna levitetään puhdistetulle iholle ja annetaan vaikuttaa 10-15 minuuttia. Tykkään tästä kovasti, iho jää erittäin hyvän tuntuiseksi! Olen kokeillut veden ja luonnonjogurtin kanssa. Jogurtin kera naamio on helpompi levittää iholle. Voisin kuvitella että hunajapohjakin on tosi hyvä ja iho saa vielä lisähyötyä hunajan hoitavista ominaisuuksista.

"Mössö" ei ensin tunnu iholla miltään mutta hetken kuluttua alkaa tuntua pientä kihelmöintiä, jonka arvelen johtuvan papaiinista. Jauheessa ei ole havaittavaa tuoksua. Bybi ei anna tuotteen käyttötiheydelle suositusta, mutta käyttäisin tätä itse ihotyypin mukaan kerran tai kaksi viikossa (rasvoittuva ja epäpuhdas iho) tai kerran parissa viikossa (normaali iho).

 

Löydät Detox Dustin täältä. *

Prime Time -kasvokuorinta
 

19,90 € / 30 ml, 28,90 € / 60 ml

Tässä Bybin toinen kuorinta, koostumukseltaan Babe Balmin tyyppistä paksua tahnaa. Ihana kolakarkin tuoksu! Tulee ihan mieleen ne pehmeät kolapullon muotoiset irtokarkit jotka oli lemppareita lapsena, olikohan ne Haribon...

Prime Timen vaikuttavina aineina ovat omenauutteen AHA-hapot, ananasuutteen entsyymit (näitä on erittäin pienenä pitoisuutena) sekä jojobahelmet. Kuoriva teho on paljon miedompi kuin Detox Dustissa enkä itse esimerkiksi huomaa ihollani juurikaan vaikutusta. Nimi "prime time" tulee siitä, että tuote valmistelee ihon ihonhoitotuotteille ja meikille.

Prime Time -tahna sekoitetaan kämmenellä veden kanssa jolloin muodostuu rakeinen "maito". Jojobarakeita on niin harvassa että "kunnon" kuorintoihin tottuneelle tämä massa on kenties vähän liiankin lempeää :) Prime Timea voi käyttää bybiläisten mukaan myös putsarin sijaan, ja käyttösuositus on kolme kertaa viikossa.

Maito on mielestäni vähän hankala levittää iholle, se ei tunnu kosmeettisesti erityisen miellyttävälle. Maito on myös vaikea huuhtoa iholta ja pinta jää tahmeaksi. Käytän tämän poistamiseen musliiniliinaa tai konjac-sientä.

Löydät 30-millisen Prime Timen täältä *, 60-millisen täältä.

*

House Of Organic tarjoaa Bybin tuotteista 15% alennuksen 31.5.2018 saakka, alennuksen saa koodilla BYBI18.
Alennuksen saa myös jo tarjouksessa olevista Bybin tuotteista.
Esimerkiksi Mega Mist -kasvosuihkeelle jää hintaa 20,32€ kun normihinta on 29,90€, ja seerumille tulee hintaa 26,44€, kun normihinta on 38,90€.

Löydät koko Bybi Beauty -valikoiman täältä. *

Bybiä saa pian myös Ruohonjuurista, joten siellä voi käydä hypistelemässä tuotteita ihan livenä :)

6 kommenttia
08.05.2018

Asiasanaluettelo teki paluun

Blogin asiasanaluettelo on palannut. :)

Kun A-Lehdet viime kuussa uudisti Kauneus & Terveys -blogien alustan, moni entiseen sivupalkkiin kuulunut vimpain katosi. Kaivattujen joukkoon jäivät mm. asiasanaluettelo sekä otsikkoselausperusteinen arkisto, kummatkin työkaluja jotka helpottivat mieleisen sisällön löytämistä blogista. Vanhaa arkistoa on toivottu palautteessa takaisin, ja olen välittänyt terveisenne A-Lehtien it-tiimille, mutta näillä näkymin vanhan mallista arkistoa ei saa takaisin.

Mutta! Keksin, että avainsanaluettelon saan palautettua myös omatoimisesti :) Loin sen uudestaan manuaalisesti, ja liitin yläpalkin valikkoon. Sieltä se nyt siis löytyy, olkaa hyvä :)

Desktop-näkymässä blogin valikko on auki ja otsikot näkyvissä. Asiasanaluettelo löytyy arkiston vierestä.

 

Mobiilinäkymässä blogin valikko on kiinni, eikä moni ehkä edes tajua että "pihvin" alla on valikoita.

Klikkaa "pihviä" ja saat näkyviin entisestä sivupalkista tänne siirtyneitä sisältölinkkejä:

Täältä löytyy blogin ja bloggaajan esittely sekä Karkkipäivän eniten käytettyä ja haettua sisältöä.

Nyt ylävalikkoon liittyi siis myös aakkosellinen tunniste- eli asiasanaluettelo. Siellä on listattuna kaikki merkit joista olen kirjoittanut, eri teemoja kuten "Ysäri", "Liikunta", "Kotimainen" ja "Sanni pohtii" sekä spesifioituja ihonhoidon ja kosmetiikan alueita kuten "Hajuvedet", "Kasvojen puhdistus", "Silmän rajaus", "Make-Up For Dummies", "Smoky-meikki" jne.

 

Kun on kirjoittanut blogia jo yhdeksän vuotta, on kiva pystyä myös helposti selailemaan kaikkea vuosien aikana tuottamaansa sisältöä :) Avainsanojen kautta se käy hieman näppärämmin kuin valitsemalla randomisti eri kuukausia arkistosta. Vaikka on sekin joskus kivaa..! ^_^

En siis tiedä kaipasiko tätä luetteloa enemmän blogin kirjoittaja vai lukijat, mutta toivon että luettelosta on hyötyä myös teille :)

Tunnistetta klikkaamalla sivulle avautuu kerralla kymmenen asiasanaan liittyvää viimeisintä postausta kuvan ja pienen tekstinpätkän kanssa varustettuna.

Asiasana 'BB-voiteet' näyttäisi kertovan, etten ole viimeisten vuosien aikana kirjoittanut niistä kovinkaan tiheästi... :D ^_^

P.S. Suunnitelmissa on "perata" valtava satojen postausten Matkalla-tägini pikkuhiljaa omiksi maakohtaisiksi tunnisteiksi, niin että ainakin ne maat joista olen Kreikan ohella kirjoitellut blogiin eniten (USA, Sveitsi, Korea, Ranska) saavat omat tunnisteensa. Tätä on jo joskus aiemmin toivottu ja se olisi itsestänikin kivaa :)

16 kommenttia
07.05.2018

Kreikkalaisista vessoista

Yksi jännä käytäntö Kreikan matkailussa liittyy - - vessassa käymiseen.

Käytännöstä seuraa myös mahdollinen väliaikainen lieveilmiö kotiin palattua.

Kreikan kävijät ehkä jo tietävätkin mistä puhun?

Kreikassa ei saa laittaa WC-pönttöön vessapaperia, eikä tietenkään mitään muutakaan "ylimääräistä". Kaikkialla törmäät "Don't throw papers in the toilet" -muistutuksiin.

Kuva: Athens 101 / Laura Kay

Kreikkalaiset viemärijärjestelmät ovat 30- ja 40-luvuilta, ja putkistot rakennettiin niin ohuiksi etteivät ne selviä paperijätteestä. Erään lähteen mukaan Kreikan viemäriputket ovat halkaisijaltaan vain 5 cm, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa (Itä-Eurooppaa lukuunottamatta) putkien ollessa tuplasti laajemmat.

Joissain moderneissa kreikkalaisissa paremman luokan hotelleissa saattaa olla sellaiset vessat joihin paperin voi laittaa, mutta käytännössä 90% maan vessoista ei ota vastaan paperijätettä. Ainakaan siis sellaisia, no, tiedätte, "kakkosasian" yhteydessä yleensä meneviä paperimöttöjä.

Paperikäytäntö kannattaa todella muistaa, sillä vessat oikeasti tukkiutuvat hyvin helposti. Kukaan ei varmaan mielellään lomallaan kohtaa tilannetta jossa majapaikan vessa alkaa lainehtia..?

Vessapaperi kuuluu laittaa pöntön vieressä olevaan pieneen roskikseen.

Tämä on tietysti jokseenkin ällöttävää, mutta siihen tottuu. Siihen tottuu itse asiassa niinkin hyvin, että Kreikan loman jälkeen tapa jää helposti päälle ja sitä huomaa olevansa laittamassa vessapaperia roskikseen myös kotona - (tai vaikka kaverin luona, yähh.... kaveri-parka).. Kuinka monelle on käynyt näin..?

Kuva: Suzy Guese

Olen miettinyt, että varmasti Kreikassa vierailevien turistien joukossa on tuhansittain sellaisia, jotka eivät piittaa "don't throw papers" -kiellosta. Ja epäilemättä erinäisissä ravintoloissa, tavernoissa, hotelleissa, retkeilymajoissa ja kahviloissa menee päivittäin vessat tukkoon turistien ansiosta. Mikä homma olla koko ajan avaamassa niitä...

P.S. Otin huhtikuun reissussa pari vessakuvaa tätä postausta varten (sillä minun on pitänyt kirjoittaa Kreikan vessakäytännöstä jo vaikka kuinka pitkään), mutta arvatkaa löysinkö niitä enää tuhansien kuvien joukosta..? Missähän päin olin ne ottanut..? Missä niistä kymmenistä vessoista joissa kävin matkan aikana..? :D Kuka valopää jättää tiettyä postausta varten tarkoitetut kuvat merkkaamatta saman tien kun lataa ne kamerasta koneelle..? Sanni.

No, laitoin sitten taas kissakuvan. Joku ilahtuu varmaan siitäkin.

Jos koskaan löydän ne omat kuvani korvaan niillä nuo ylemmät lainakuvat. Huokaus.

 

24 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2026 (54)
    • 2025 (146)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (206)
  • Avainsanat