21.08.2018

Äänikirjojen pauloissa

Välillä käy tosi hauskoja sattumia, ja tänä kesänä sellainen kävi lukemisprojektini suhteen.

Olen kertonut blogissa taustastani entisenä kirjapöllönä ja kuinka olen surrut rakkaan lukuharrastukseni hiipumista internet-sisällön ottaessa vallan vapaa-ajallani. Olen viime vuosina palauttanut kirjoja elämääni pikkuhiljaa, ja yhden aihetta sivunneen postaukseni yhteydessä sain lukijoilta vinkkejä kokeilla äänikirjoja. Onpa minulle myös vinkattu e-kirjoista, osana tavaranvähennysprojektiani.

Kun kesän alussa myös työkaverini intoili minulle äänikirjapalvelusta johon hän on ihan koukkuuntunut, päätin vihdoin että nyt on minunkin tätä kokeiltava. Työkaverini käyttämä sovellus on ruotsalainen, joten sen kyytiin en lähtenyt.

Ihan samoihin aikoihin sähköpostiini tupsahti kysely, olisinko kiinnostunut kokeilemaan ja esittelemään blogissani Bookbeat-sovellusta. Olin ihan että "ette ole tosissanne, luetteko ajatuksiani?! :D" (Välillä kyllä tuntuu että esim. Google lukee ihmisten ajatuksia, eikö.... :p)

Eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä lähdenkö kokeilemaan, totta kai lähdin. :) Ja tämähän on ihan minun juttuni! Äänikirjat kulkevat mukanani kaikkialle kännykässä, ja voin kuunnella kirjoja työmatkoilla, kuntosalilla ja lenkillä. Enää voi vain kysyä, miten tässä meni niin kauan ennenkuin sain aikaiseksi vihkiytyä äänikirjapalvelun nerokkuuteen. (Tai no, tiedänhän minä miksi minulla menee aikaa... moni juttu jää puolitiehen tässä kaoottisessa päässä.)

Mikä Bookbeat?

Bookbeat on äänikirjapalvelu, jossa voi 16,90€ kuukausimaksulla kuunnella rajattomasti äänikirjoja. Palvelu toimii kännykkään ladattavalla sovelluksella. Kirjoja löytyy niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksi. Valikoimasta löytyy myös e-kirjoja.

Uutuutena on Perhetili, jossa omaan tiliin voi lisätä uuden käyttäjän, kuten vaikka puolison, hintaan 4,90€ / kk. Perhetilillä voi olla maksimissaan viisi käyttäjää.

Bookbeat on kuin kirjojen Netflix :)

 

Valikoima on älyttömän laaja. Kirjoja voi selata aihepiireittäin kuten jännitys, klassikot, elämäkerrat ja hyvinvointi, tai lukuinspiraatiota voi löytää luetuimpien tai uutuuksien listoilta. Tietysti kirjoja voi hakea myös kirjailijan tai teoksen nimen mukaan.

Itse tsekkasin heti nuoruusvuosieni suosikin Stephen Kingin kirjat, joita löytyy Bookbeatista 37. Mukana mm. yksi kaikkien aikojen suosikkikirjasarjoistani; Musta Torni.

Seuraavaksi selasin ruoka- ja juomaosastoa, josta liitin omiin kirjoihin heti A Guide to Wine -kirjan ja Ruokapyramidihuijauksen. Meinasi lähteä mopo käsistä heti kättelyssä, koska kiinnostavaa kuunneltavaa ja luettavaa on niin paljon, joten lopulta päätin että saan lisätä uusia kirjoja vasta kun edellisiä on kuunneltu alta pois ^_^ :D

Ensimmäinen ahmimani kirja ei kuitenkaan ollut viiniä, Kingiä tai ruokaa, vaan The Handmaid's Tale, Margaret Atwoodin romaani vuodelta 1985 joka nyt on kaikkien huulilla HBO'n suositun TV-sarjan kautta.

Kuuntelin kirjaa samaan aikaan kun katsoin ykköskauden jaksoja, ja välillä piti malttaa pitää vähän taukoa kirjan kanssa etten olisi spoilannut itseltäni TV-sarjan tapahtumista :D

Viimeisin aloittamani äänikirja on Aki Hintsan Voittamisen Anatomia - kirja jonka Mr. Karkkipäivä juuri luki ja joka sai häneltä vahvan suosituksen. Mies on jo soveltamassa joitain Akin hyvinvointiohjeita elämäänsä, ja kun jokin kirja tekee "karkkiäijään" tällaisen vaikutuksen niin kiinnostun jo minäkin.

On kätevää, kun monista kirjoista on sekä ääni- että e-kirjaversio, jolloin voi valita haluaako lukea vai kuunnella sen. Äänikirja on vaivattomin ja sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja erityisesti tykkään kuunnella niitä kuntosalilla. Perinteisellä tekstikirjallakin on kuitenkin oma tunnelmansa ja joskus on mukavampi lukea.

Olen tosi innoissani äänikirjojen löytämisestä, ja voi vain todeta että "parempi myöhään kuin ei milloinkaan". Lukuprojektini on edennyt viime vuosina aika hyvin tietokirjojen kannalta, mutta kertovaa kirjallisuutta minun on ollut vaikea palauttaa elämääni. Novellien ja romaanien lukeminen - tai kuunteleminen - on tosi hyvää aivojumppaa ja rentouttaa päätä paremmin kuin tietokirjallisuus. Juju on etenevään juoneen keskittyminen, se auttaa parantamaan heikentynyttä tarkkaavaisuuskykyä. Romaanit ovat kuin "lääke" jota voisi määrätä nykyisen ärsyketäyteisen kiireyhteiskunnan aikaansaamien stressi- ja keskittymisongelmien hoitoon - ainakin se on hoitomuoto joka on itselleni valtavan mieleinen :)

Äänikirjan kuuntelu on valtavan rentouttavaa ja kirjaa kuunnellessa en hypi muihin asioihin. Saan olla hetken äänen ja tarinan sisällä. Ihanaa.

Äänikirjaan on myös helpompi keskittyä kuin perinteiseen tekstikirjaan, se on meille kirjaharrastuksesta pois eksyneille alemman kynnyksen keino palata kertovan kirjallisuuden pariin. <3 Juuri sitä mitä tarvitsin.


Saan yhteistyön myötä jakaa blogin lukijoille alekoodin, jolla Bookbeat-palvelua voi testata ilmaiseksi yhden kuukauden. (Yleensä ilmainen testijakso on vain kaksi viikkoa.)

Koodi on karkkipaiva, ja kokeilujakson voi lunastaa tässä osoitteessa.

Tutustumiskoodi koskee uusia käyttäjiä ja on voimassa 31.10. asti. Kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu normaalisti hintaan 16,90e. Tilauksen voi lopettaa koska vain.

 

 

 

 

55 kommenttia
19.08.2018

Löydä oma seerumikoostumuksesi

Rakastan seerumeita ja olen "laulanut niiden laulua" blogissa jo monta vuotta. Alkujaan täysin mitä-ihmettä-nää-muka-tekee -asenteeni on kääntynyt täydeksi vastakohdaksi, ja nykyään seerumi yhdessä hyvän silmänympärysvoiteen ja laadukkaan kasvoöljyn muodostavat ihonhoitorutiinini "pyhän kolminaisuuden". (Toki hommaan kuuluvat myös kasvovedet, mutta ne lasken tavallaan lisähoitoon, kun taas seerumi on itsestäänselvyys.)

Kaikkein ensimmäisessä seerumipostauksessani helmikuussa 2010 kirjoitin näin:

"Olen aina pitänyt seerumeita vähän vanhempien ihmisten tuotteina, mutta minkä ikäisenä sitten on 'vanha'? Joka tapauksessa, en ole itse kokenut seerumia tarvitsevani, ja vähän yllätyin kun samanikäinen ystäväni totesi, ”Siis täääh? Etkö sä muka käytä seerumia?” Aloin ihan miettimään. Mitä se seerumi nyt minun iholleni tekisi? Olenko ollut ilman jotain hyvinkin tärkeää ihonhoitotuotetta?"

Niin - olinko ollut? Vastaus on kyllä ja ei. Hyväkuntoinen, normaali iho vailla ikääntymisen merkkejä pärjää hienosti ilmankin, mutta ennaltaehkäisevä hoito ei koskaan ole huono idea. Esimerkiksi antioksidanttisista seerumeista hyötyy jokaisen iho nuoresta senioriin.

Tuosta postauksesta on vain runsas 8 vuotta, mutta näinä vuosina seerumien asema kauneusmarkkinoilla on muuttunut ratkaisevasti. Minun nuoruudessani, tai elämässä alle 30-kymppisenä, seerumi oli vielä ensisijaisesti ikääntyvälle iholle kehitetty hoitotuote, ja yhdistyi kuluttajien mielessä ryppyiseen, veltostuneeseen ihoon. Seerumi oli anti-age-tuotteiden tähtituote, jotain, mikä oli vielä kaukana parikymppisen kosmetiikkaelämässä.

Nyt voi sanoa, että kauneusmarkkinoilla on tapahtunut todellinen seerumivallankumous. Seerumit ovat kiipineet kaikenikäisten iholle, niiden kirjo on kasvanut ja hinnat ovat laskeneet, mahdollistaen seerumin hankinnan myös ns. opiskelijabudjetilla. Seerumien yhteys pelkkään aikuiseen ihoon ja ryppyjen ja läiskien hoitoon on haihtunut, ja nyt ne nähdään tehokkaina lisäkosteuttajina ja targetoituina hoitotuotteina myös sellaisille ongelmille kuin punoitus, ärtyneisyys ja liika rasvoittuvuus. Ongelmille, joita voi esiintyä kaiken ikäisillä ihmisillä.

Uskon, että seerumitrendi on tullut jäädäkseen ja seerumien valikoima markkinoilla tulee yhä vain monipuolistumaan ja kasvamaan.

Jos et ole vielä löytänyt seerumia, ehkä pian olet...? :)

Olen tuon helmikuisen 2010 ihmettelyni jälkeen kirjoittanut blogiin kymmenistä eri seerumeista. Tästä postauksesta löydät ne kaikki listattuina koostumuksensa mukaan.

Idea koostumuspohjaiseen ryhmittelyyn kumpusi niin omista kuin lukijoiden ja työssäni kohtaamien asiakkaiden kommenteista; koostumus ja tuotteen jättämä ihotuntu ovat tärkeitä seerumin valintaan liittyviä tekijöitä. Moni valitsee seerumin nimenomaan ihotunnun perusteella. Saman vaikutuksen, esimerkiksin kirkastavan, rauhoittavan tai juonteita häivyttävän, voi saada paketoituna hyvin erilaisiin kosmeettisiin koostumuksiin; nestemäiseen ja ihoon täysin katoavaan, rasvaisen täyteläiseen, nahkean tahmaiseen ja samettisen pehmentävään. On hyvä huomata, että ihotuntumalla ei ole suoraan tekemistä hoitavuuden kanssa, vaan ihotuntuma on makuasia. Miellyttävän tuntuista tuotetta tulee käytettyä säännöllisemmin kuin ikävän tuntuista, minkä kautta iho saa seerumista parhaimman hyödyn :)

Kun tiedät, millainen koostumus ja ihofiilis kätkeytyy eri pullojen sisään, voit käyttää tätä tietoa apuna juuri sinulle mieleisen seerumin hankinnassa.

Kaikki listaamani seerumit kosteuttavat ihoa tehokkaasti, mutta lisäksi niillä voi olla erilaisia erityisvaikutuksia, kuten ihon kirkastaminen, vapailta radikaaleilta suojaaminen tai juonteiden silottaminen. Useissa on yhdistelmä monia eri vaikutuksia, mutta pitääkseni homman simppelinä, olen lisännyt kunkin seerumin perään niiden pääasiallisen erityisvaikutuksen. Mutta tosiaan: kaikki myös kosteuttavat.

"Anti-age"-ilmaisulla tarkoitan vaikutusta kokonaisvaltaisesti yleisimpiin ikääntymisen merkkeihin; juonteet, epätasainen ihon sävy ja kiinteyden puute. Jos jokin seerumi puree näistä erityisesti juonteisiin, olen maininnut sen erikseen koska juonteet ovat anti-age-hoidossa huolenaihe #1. Olen myös maininnut erikseen hyaluronihappoon pohjautuvat seerumit, niiden ollessa nyt erittäin trendikkäitä.

Tulen päivittämään listaa sitä mukaa kun testaan uusia seerumeita. Seuraavaksi työn alla on epäpuhtaan ihon seerumeiden testausta, joten lähitulevaisuudessa näette listalla myös tälle ihotyypille suunnattuja seerumeita :)

Nestemäiset

Lähes vesimäisen koostumuksen omaavia, usein kirkkaita nesteitä joissa on vain hyvin vähän viskositeettia. Imeytyvät ihoon yleensä hetkessä jättäen joko hieman kiristävän, sileän tai ei-minkään-tuntuisen pinnan. Eivät tyypillisesti pehmennä ihon pintaa.

Lumene Valo Glow Boost (hyaluronitiiviste) - kirkastaa

The Body Shop Drops Of Light - kirkastaa

L'Oreal Paris Hydra Genius - kosteuttaa

Dermosil Anti-Stress - rauhoittaa, vähentää punoitusta

Dermosil Exfoliating Night Serum - anti-age, kirkastaa

Dermosil Nature (vuoden 2019 uudistettu versio) - kosteuttaa, anti-age

Frantsila Kiinteyttävä Turve & Ruusu -seerumi - anti-age, kiinteyttää

Mia Höytö Lumous - kosteuttaa, napakoittaa, antioksidanttinen

Logona Hydro-Lipid Balance (kaksifaasinen) - kosteuttaa

Fluidimaiset

Fluidimainen koostumus on hieman paksumpaa kuin nestemäinen, mutta viskositeettiä on kuitenkin vähemmän kuin geelimäisessä tuotteessa. Fluidi voi olla kirkasta tai maitomaista. Jättävät iholle koostumuksesta riippuen myös hieman pehmentäviä ainesosia, ja voivat toimia myös yksinään kosteuttavana tuotteena ei-kuivalla iholla.

Lavera Hydro Effect - antioksidanttinen

Lumene Sisu - antioksidanttinen

The Body Shop Drops Of Youth - ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin

Korres Wild Rose Brightening & Line Smoothing Serum - ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin

Estelle & Thild Biohydrate Thirst Relief Vitamin Serum - kosteuttaa

Estelle & Thild Bio Defense Multi Action Youth Serum - antioksidanttinen, ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin

Estelle & Thild Super Bioactive Age Control Serum - anti-age, häivyttää juonteita

Oriflame Eco Beauty Serum - kosteuttaa

L300 Hyaluronic Renewal Anti-Age Face Serum - kosteuttaa

Estee Lauder Advanced Night Repair - anti-age, juonteet

Exuviance Vespera Bionic Serum - anti-age

Mizon Snail Repair Intensive Essence - anti-age, kosteuttaa

BTB13 Pro-Age Serum - anti-age

Geelimäiset

Geelimäinen koostumus on varmasti kaikille tuttu; rasvaton tai erittäin vähärasvainen, kirkas ja geeliyttäjillä paksunnettu neste. Geeli voi tuotteesta ja henkilön ihon ominaisuuksista riippuen tuntua iholla tahmealta. Tahmeus häivyttyy kun päälle lisää hoitovoiteen.

Evolve Hyaluronic Serum 200 - kosteuttaa (vähiten tahmea kokeilemistani!)

Evolve Rainforest Rescue Blemish Serum - kosteuttaa, hoitaa epäpuhtauksia

Lovely Day Hyaluron + Bloom - antioksidanttinen, kirkastaa

Kicks Thirsty Skin Moisture Serum - kosteuttaa

Ekopharma C-Max Mustaherukka - antioksidanttinen, kirkastaa

Naturativ Ecoampoule 1 (hyaluronihapposeerumi) - kosteuttaa

Lué by Jean Seo Balance (hyaluronihapposeerumi) - kosteuttaa

Lierac Hydragenist Moisturizing Serum - kosteuttaa (oikein kuivalle iholle)

Medik8 Hydr8 (hyaluroniuhapposeerumi) - kosteuttaa

Yves Rocher Sebo Végétal Pore Minimizing Serum - supistaa huokosia, ehkäisee kiiltoa

Dermosil Sensitive - kosteuttaa, rauhoittaa

BTB13 Sensitive Serum - anti-age, rauhoittaa

Mizon Snail Repair Intensive ampoule - anti-age, kosteuttaa

Emulsiomaiset

Emulsiomaiset seerumit ovat maitomaisia ja sisältävät tyypillisesti enemmän rasvamaisia ainesosia kuin muut seerumityypit, ja ovat näin ollen iholla myös pehmentävämmän tuntuisia. Emulsioseerumi on käytännössä kuin äärimmäisen ohut kosteusvoide, jossa kuitenkin on vaikuttavia aineita tiivistetymmässä muodossa kuin kosteusvoiteessa. Tämä on oma suosikkiseerumityyppini.

Dermosil Nature Kanerva (Calluna)- kosteuttaa (korvattu uudella nestekoostumuksella 2019)

Dermosil Skin Balancing Serum - tasapainottaa, ehkäisee kiiltoa

Supermood Moisture Kick - kosteuttaa

Madara SOS Hydra Repair - kosteuttaa

Madara Time Miracle - anti-age, juonteet

Mossa Glow Cocktail - kirkastaa, kosteuttaa, häivyttää pigmenttimuutoksia

Naturativ Ecoampoule 2 - anti-age

Favora Kosteuttava seerumi - kosteuttaa

Öljyseerumit

Öljyseerumit ovat joko täysin vedettömiä, öljypohjaisia hoitonesteitä tai kaksifaasisia öljyn ja veden sekoituksia. Tuntuma iholla on selvästi ravitsevampi kuin veteen pohjautuvilla seerumeilla. Sopivat erityisen hyvin kuivalle iholle tai normaalille iholle yöhoidoksi yövoiteen sijaan. Rasvahappokoostumuksesta riippuen öljyseerumi voi tuntua rasvaisemmalta ja hitaasti imeytyvältä tai kuivemmalta ja nopeammin imeytyvältä.

Lumene Valo Arctic Berry Cocktail  - heleyttävä, antioksidanttinen

Joik Silky Facial Serum - anti-age

Joik Rejuvenating Beauty Elixir (öljytön mutta tuntuma silti kuin öljyseerumissa) - anti-age

Flow Kosmetiikka Mustikka & Ruusunmarja - tasapainottaa ja puhdistaa seka- ja rasvoittuvaa ihoa

Flow Kosmetiikka Tyrni & Puolukka - ravitseva ja rauhoittava

Vintner's Daughter - anti-age

Sóley Birta Lift & Glow - anti-age, erittäin kuivalle iholle

Silikonipohjaiset seerumit

Vedetön, silikonipohjainen koostumus on omiaan silloin, kun tietty aktiiviaine vaatii vedettömän ympäristön pysyäkseen stabiilina. Silikonipohjainen seerumi voi tuntua hieman öljyiseltä tai kuivan samettiselta ja meikinpohjustajan kaltaiselta, riippuen käytetyistä silikoniyhdisteistä.

Kiehl's Powerful-Strength Line Reducing Concentrate - kirkastaa, häivyttää juonteita

Paula's Choice Super Antioxidant Concentrate Serum - antioksidanttinen, häivyttää juonteita

Paula's Choice Intensive Wrinkle-Repair Retinol Serum - häivyttää juonteita

Medik8 Retinol 3TR Serum (öljy & silikonipohja) - anti-age, juonteet

Täyteläiset

Tämä on seerumityypeistä harvinaisin; nämä seerumit eivät ole nestemäisiä vaan voidemaisia tai jopa balmimaisia. Lumene on juuri lanseeraamassa seerumin tähän kategoriaan, johon täytyykin tutustua pikapuolin. (Näyttää olevan niin uusi etten vielä löydä sitä edes Lumenen sivuilta mutta bongasin tuotteen viimeisimmästä Kauneus & Terveys -lehdestä. Lisätietoa täällä.)

Esse Sensitive Serum (vedetön)- rauhoittaa ja tasapainottaa herkkää ihoa

Atopik Sensitive -hoitoseerumi - rauhoittaa

Lumene Ajaton Radiant Youth Pressed Serum - anti-age

*

Toivottavasti postauksesta on iloa ja hyötyä seerumia harkitseville tai niitä jo käyttäville! :)
Etkö vieläkään ole varma mitä hyötyä seerumista on?
Seerumin kolme etua:

  • Kaikenikäinen iho: tehokas apu kroonisen tai tilapäisen pintakuivuuden hoitoon; sujauta seerumi tarpeen vaatiessa normaalisti käyttämäsi kosteusvoiteen alle ja huomaat eron.
  • Kaikenikäinen iho: ihon vahvistaminen ja ikääntymisen merkkien ennaltaehkäisy antioksidanteilla.
  • Ikääntynyt iho: ikääntymisen merkkien kuten ryppyjen, pigmenttiläiskien sekä kimmoisuuden puutteen optimaalinen hoito - näihin ongelmiin pureutuvat ainesosat on tarjottava iholle tiiviissä seerumimuodossa mikäli haluaa selkeitä tuloksia, sillä voidekoostumus laimentaa niiden tehon

Mukavaa sunnuntaita kaikille :)

P.S. Mitä seerumia laitoitte tänä aamuna? ^_^

39 kommenttia
16.08.2018

Mitä Karkkipäivässä luetaan eniten

Välillä on hauska tsekkailla tilastoja ja katsoa, mitä blogissa luetaan eniten. Yhteen aikaan tein vuosittaisen yhteenvedonkin luetuimmista postauksista, mutta nyt se on jäänyt parina viime vuonna.

Innostuin tänään kurkkaamaan tilastoja pitkästä aikaa. Mitä Karkkipäivässä on tänä vuonna luettu eniten?

Jos blogini kiinnostavin sisältö pitäisi päätellä käytetyimpien asiasanojen ja teemojen perusteella, ne olisivat Kreikka, luonnonkosmetiikka, ruoka ja hiukset (!!).

Viimeinen kyllä ihmetyttää minua enkä itse ihan ymmärrä miksi hiusjutut vuodesta toiseen sijoittuvat blogissani suositumpien aiheiden joukkoon. Kuitenkin kyseessä on hainhammasklipsillä ja kuivashampoolla hiuksiaan muotoileva hiusnörtti joka on sitten vuoden 1994 pitänyt tupeeraustakin liian vaivalloisena suorituksena. Toki tylsän hiustyylin takana on erittäin intohimoinen hiustenhoitaja, ja liekö se sitten se mikä jutuissani kiinnostaa. Shampoot, hoitoaineet ja latvansilottelijat inceineen ovat alkuperäinen kosmetiikan kiinnostusalueeni numero yksi, ja hiustenpesu on minulle aina Tapahtuma isolla T:llä. :) <3

Suomalaisten suosituin matkakohde Kreikka hurmaa

 

Laitoin listauksessa viereen myös viime vuoden Top-kympin, josta näkee että ihan samat aihealueet ovat kiinnostaneet silloinkin. Viime vuoden kärkiaiheista Lumene ja Matkalla ovat tänä vuonna jääneet Top 10:n ulkopuolelle korvautuen Ahvenanmaalla ja listan yllättäjällä Dermosililla.

Suosituimmat asiasanat 2018 (2017):

1 Kreikka-jutut / (Kreikka-jutut)

2 Luonnonkosmetiikka / (Hiusjutut)

3 Dermosil / (Lily Lolo )

4 Estelle & Thild / (Ruoka)

5 Lidl-kosmetiikka / (Luonnonkosmetiikka)

6 Ahvenanmaa / (Lumene)

7 Hiusjutut / (Estelle & Thild)

8 Ruoka / (Ruokavaliokokeilu 2016)

9 Lily Lolo / (Lidl-kosmetiikka)

10 Ruokavaliokokeilu 2016 / (Matkalla)

Kreikka ja luonnonkosmetiikka ovat blogini suosituimmat asiasanat. Todellinen yllättäjä on Dermosil, joka ei jää klikkaussuosiossa kauaksi kärkikaksikon jälkeen. Edellisenä vuonna se sijoittui sijalle 12, ja sitä edellisinä se ei ollut lainkaan top-kympissä. Iloinen asia tietysti että kotimainen brändi sijoittuu kiinnostavimpien juttujen joukkoon, mutta pidän tätä silti yllättävänä. Viime vuonna Lumene sijoittui Dermosilia ylemmäs, mutta on tänä vuonna top-kympin ulkopuolella. Voi tietysti olla, että olen kirjoittanut Lumenesta tänä vuonna vähemmän.

Myös Estelle & Thildin läsnäolo listalla on minulle pieni mysteeri. Vaikka itse tykkään E&T:stä tosi paljon, olen siinä käsityksessä ettei merkki ole mitenkään hurjan haipattu Suomen luonnonkosmetiikkapiireissä, ja esimerkiksi Mádara hakkaa sen varmasti suosiossa. Minäkin kirjoitan Mádarasta paljon enemmän kuin Estellestä. Onkohan niin, että Estelle & Thildistä kirjoitetaan suomalaisissa blogeissa sen verran vähän, että "kilpailua" tämän aiheen ympärillä on vähemmän minkä vuoksi E & T:stä tietoa hakevat päätyvät helposti minun blogiini. En tiedä, mutta mielenkiintoisia juttuja nämä.

Ruoka-jutut sijoittuvat vuodesta toiseen korkealle. Tänä vuonna induktio-vinkkien lisäksi on kiinnostanut vuoden 2016 Fitfarm-valmennuskokeiluni.

Kuvassa yksi Fitfarm-ruokavalioni aamiaisversioista, josta kirjoitin "Enää ei kiukuta" -postauksessa: "Aamiaisen suurentamisella oli välitön myönteinen vaikutus: kun päivä starttaa ilman vajaakylläisyyttä (ei ilmeisesti pidä käyttää poliittisesti epäkorrektia ilmaisua nälkä, opin viime postauksen kommenteista), se vaikuttaa koko loppupäivän energiatasoon. Aamiaiseni on edelleen kalorimäärältään pienempi kuin vhh-aamiaiseni, mutta täysin riittävä." :) Tuo kokeilu oli kyllä mielenkiintoinen, mutta en enää ikinä jaksaisi vastaavaa ruokien punnitsemista, edes väliaikaisesti. Huh!

Silmäpussien poishuijaaminen kiinnostaa

Luetuimmat postaukset 2018:

1 Käytännön vinkkejä ja ruoka-ainelista induktiojaksolle

2 Silmäpussit veks

3 Suuri Kreikka-hakemisto

4 Oslo Skin Lab ja anti-ryppykuurin tulos

5 Voiko rypyt juoda pois?

6 Tämän vuoksi en käytä misellivettä meikin poistoon

7 Hampaanvalkaisua hiilellä

8 Kuukauden ruokakauppaostokset - mihin menee eniten rahaa?

9 Vuoden 2017 parhaat tuotteet

10 L'Oreal Colorista-hiusvärit

Luetuimpien postausten joukko kertoo, että silmäpussit, rypyt ja hampaanvalkaisu kiinnostavat. Myös kuukauden ruokaostokset ovat vetäneet lukijoita. Miselliveden "neroutta" hämmästelee moni muukin kuin minä, ja tämän aiheen sijoittumista en ihmettele.

Klikatuimmat merkit 2018:

1 Dermosil

2 Estelle & Thild

3 Lidl

4 Lily Lolo

5 Mádara

Lumene

7 Ekopharma

8 Lavera

9 Urtekram

10 Lierac

Haetuimpien/klikatuimpien merkkien listalla on tuttuja merkkejä, mutta jos olisin itse saanut arvata merkkien järjestyksen, olisin heittänyt top-vitoseen jotain tällaista: Lily Lolo, Lavera, Lumene, Mádara, Urban Decay - tai jopa Avril. Lieracin sijoitus on yllätys, ja oikeastaan kyllä Lidlinkin.

Jos joku jaksaa kirjoittaa kommenttilaatikkoon, niin kertokaas, minkä tyyppisiä lukijoita olette: haetteko Karkkipäivästä tietoa joistain tietyistä tuotemerkeistä tai aihealueista vai luetteko suunnilleen kaikki postaukset aiheeseen katsomatta?

60 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2026 (54)
    • 2025 (146)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (206)
  • Avainsanat