Olen rauhoittunut. Monina päivinä olen ollut tekemättä mitään suunnitelmallista, nauttinut siitä että ei "tarvitse" tehdä mitään. Paitsi että olen käynyt töissä mikä on ollut aivan ihanaa. Tavallista toimistotyötä yhdeksästä viiteen. Työ, joka jää töihin kun lähdet kotiin. Kotona olen vain ollut.

Minulla oli tavoitteita, joita kaikkia en (vielä) saavuttanut, mutta ei se mitään. En esimerkiksi ole saanut luettua kuin alle 10 sivua kerronnallista kirjallisuutta. Se on parempaa keskittymisharjoitusta aivoille kuin tietokirjallisuus, mutta Stieg Larsson on saanut jäädä kauneudenhoidon ja matkailukirjojen jalkoihin. Olen tilannut pari K-Beauty-kirjaa ja lukenut Katja Kokon Aidosti Kaunis -kirjan. Kon-Marikin on löytänyt paikan yöpöydältä. Sitä en saanut vielä loppuun (huono suomennos tai en tiedä miksi kirjaa on vähän tylsä lukea), mutta yhden ison kaapiston sisällön olen konmarittanut.

Tässä tavoitteessa olen onnistunut: olen saanut todella hyvin etäisyyttä nettiin.

Puhelin on ollut välillä kiinni monta päivää, avasin sen yhdellä viikolla vain iltaisin jos halusin soittaa jolle kulle. Olen viettänyt talvea pääsääntöisesti Maarianhaminassa, ja täällä käytän nettiä puhelimen kautta. Kun puhelin on kiinni, netti on kiinni.

Kehoon on laskeutunut ihan erilainen olo kun ei istu tuntikaupalla päivisin tietokoneen äärellä.

Täyttä nettilakkoa en ole pitänyt, se ei ollut tarkoituskaan. Sähköposteihin olen vastannut muutamina päivinä viikossa ja välillä laittanut kuvia Instagramiin. Kahvitauolla töissä olen lukenut uutisia Hesarin ja Ylen sivuita. Tänä talvena jopa tiedän, mistä uutisissa on puhuttu. Mitään hinkua jäädä roikkumaan nettiin ei ole tullut. Useina päivinä en ole käynyt netissä lainkaan.

Silloin kun olen ollut netissä, olen opetellut vastustamaan impulsseja klikata auki uusia sivuja tai lähteä tekemään jotain muuta asiaa kun edellisen sivun lukeminen tai sähköpostiin vastaaminen on vielä kesken. Se on vaikeaa ja vaatii paljon työtä ja itsekuria.

Jos jotain olen oivaltanut niin tämän: ihan parasta lepoa internetistä ja tekemisen kierteestä on ulkoilu.

Lukeminen, ruoanlaitto ja yksin olohuoneessa tanssiminenkin ovat loistavia anti-digitaalisia rentoutumiskeinoja, mutta mikään ei voita ulkona luonnon keskellä liikkumisen palauttavaa voimaa.

Olen ollut siinä tilassa että jopa kuntosali on tuntunut liian suorittavalta, ja salitreenikin on jäänyt tauolle. Lihaskunnosta huolehtiminen on kuitenkin mieluista, ja punttitreenin sijaan olen huoltanut lihaksistoa kevyemmällä kotijumpalla; kotoa löytyy uskollinen jumppakuminauhani sekä 8 kilon kahvakuula joilla saan jumpattua koko kehon loistavasti. Kylie Minoguen Best Of soimaan ja kuula heilumaan :) Ihan mahtavaa.

Lempparibiisini on muuten Better The Devil You Know - biisin soidessa huvitan itseäni usein kuvittamalla päässäni mauttoman musiikkivideon jossa olen itse tähtenä ^_^

Mutta parasta on ollut ulkoilu.

Olen tehnyt pitkiä kävelylenkkejä niin tutuilla kuin uusillakin reiteillä, Kallaveden jäällä Kuopiossa, Pyhäjärven rannalla Tampereella ja Slemmernin jäätiellä Ahvenanmaalla. Ahh, tänä talvena on voinut kävellä Slemmernillä...!

Vuoden tauon jälkeen olen palannut avantouinninkin pariin, paras paikka siihen on Tampereen Rauhaniemi.

Viime talvi oli jotenkin niin hektinen että avanto jäi kokonaan, oikeastaan ihan unohtui. Rauhaniemen ison saunan ylälauteilla istuessa tajusin, kuinka paljon olen avantoa ja kansankylpylän tunnelmaa kaivannut.

Aiemmin mietin, onko minulla Tampereella lainkaan lempipaikkaa. Onhan minulla. Se on Rauhaniemi, ilman muuta.

Upeimmat ulkoiluhetket koin kuun alussa Alpeilla kun toteutin pitkäaikaisen haaveeni nähdä talvinen Sveitsi ja vaeltaa lumisilla patikkareiteillä. Tunsin, että juuri tätä tarvitsen nyt. Pieni reissuni oli ihanimpia matkoja koskaan. Kohteeni oli Zermattin kylä Matterhornin kainalossa.

Minulla on maailmalla paljon ystäviä, niin ihmisiä kuin paikkojakin, ja Zermatt on yksi parhaimpia ystäviäni. Kun tapaan maantieteellisiä ystäviäni, jälleennäkemisen ilo on yhtä intensiivinen kuin ihmisystäviä tavatessa.

Olen oivaltanut, että tämän vuoksi olen sellainen matkailija, joka niin mielellään palaa samoihin paikkoihin uudestaan. Joistain paikoista tulee enemmän kuin matkakohteita - niistä tulee ystäviä.

Patikoin kolmen päivän aikana melkein kaikki auki olevat talvivaellusreitit Zermatissa. Söin höyryävää keittoa rinneravintolan terassilla lumisateessa, join glühweinia ja välillä en nähnyt mitään kun oli niin sumuista.

Olin hyvin onnellinen.

Olin matkalla ilman tietokonetta ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen.

Yksi juttu, mitä rakastan.

Olen katsellut karttoja. Ihan pienestä pitäen olen ollut valtavan viehättynyt kartoista. Maantiede ja etäisyydet kiehtovat minua ja minulle tuottaa suurta mielihyvää katsella karttoja ja hahmottaa eri alueiden ja paikkojen mittasuhteita ja etäisyyksiä toisiinsa. Tuossa menee vuoristo, tuolla on järviä, aa, nämä maat ovatkin itse asiassa näin lähellä toisiaan.

Karttojen katselemisen tuomaa iloa on vaikea selittää. Karttojen selailu rentouttaa, mutta ne voivat yhtä lailla myös stimuloida ja saada aikaan halun matkustaa jonnekin. Toisaalta karttojen katselu on itsessään kuin pientä matkailua. Lentoyhtiöiden reittikarttojen tutkiminen lennoilla on myös mieleistä puuhaa ja auttaa ohjaamaan ajatuksia pois lentopelosta. (Ehkä ironista ;))

Rakkain karttakirjani on Gummeruksen Maailman Atlas jonka olen perinyt äidiltä. Se on vuodelta 1985. :) Eurooppa on vähän eri näköinen sen sivuilla.

Minulla on ollut hyvä tauko.

Toivon, että tulen pitämään näitä jatkossakin. Ehkä viikon siellä, toisen täällä.

Se tuntuisi hyvältä reseptiltä. :)

Hei kaikki! En ole ihan vielä palaamassa tauolta, mutta halusin laittaa pienen tervehdyksen ja kertoa, että voin hyvin ja paussi on tehnyt hyvää. Voi sanoa, että kuvan sininen pipo on viihtynyt päässäni tiiviisti viimeisen kuukauden aikana ja olen nauttinut talvesta ulkoillen enemmän kuin koskaan. Ihanaa, että tänä vuonna saatiin kunnon rehellinen talvi :)

(...ja miksi minulla on kuvassa hihaton paita keskellä talvea, siitä voin kertoa ehkä myöhemmin. Mutta lyhyesti: tuli kuuma :))

Haluan myös vinkata, että tämän viikon perjantaina ja lauantaina on Helsingissä Pro Luonnonkosmetiikka ry:n järjestämät Luonnonkaunis-messut.

Jos olette sinne päin suuntaamassa, niin tulkaa moikkaamaan minua Laveran (NHS Oy) osastolle, olen siellä töissä kumpanakin messupäivänä. Tuttuun tapaan tämä puhelias "kosmetiikkapapupata" pursuaa ihonhoito- ja meikkivinkkejä, ja nyt NHS:n talliin on muuten liittynyt myös meikkimerkki Benecos. Ah, sudit odottavat jo valmiina rivissä meikkivyössä...! ^_^ NHS:n osastolla on kaikki Laveran tuotteet -40% alennuksessa ja varmasti messujen muillakin osastoilla on huikeita tarjouksia, joten nyt kannattaa napata kiinni tilaisuudesta täydentää tuotevarastot superhinnoin :)

Ohjelmassa on myös mielenkiintoisia luentoja, kuten Sulapac-pakkausvaihtoehdoista muoville, Naviterin (Ekopharma, Atopik...) Anni Linnavirran luento luonnonkosmetiikasta herkkäihoisille sekä Anja Nysténin luento kosmetiikkamainonnasta. Nämä omia tärppejäni :)

Ainoa miinus siinä, että on itse töissä on se, ettei pääse kuuntelemaan noita kiinnostavia esityksiä. :) Mutta menkäähän te :) Koko ohjelman voi lukea täältä.

Kuulemisiin! <3 On sellainen kutina, että olen palailemassa blogin pariin tämän kuun aikana. Mutta rauhassa, rauhassa :)

Minun on pitänyt kirjoittaa tämä jo vaikka kuinka pitkään: Karkkipäivä jää pienelle tauolle.

Sen sijaan jääkaapin seinään on laitettu magneetilla lappu jossa lukee: "Tee nämä postaukset ennen taukoa". Siihen listaan on ilmestynyt uusi ranskalainen viiva toisensa jälkeen.

Ne viivat on nyt hellästi mutta päättäväisesti siirretty "tee nämä tauon jälkeen" -tilaan.

Minulla on ollut pitkään ajankäytöllisiä haasteita, joita en ole salaillut. Olen todella pitkään tuntenut väsymystä ja jatkuvasti vallitsevaa levottomuutta siitä, että en saa asioita loppuun. Koko ajan on tekemistä ja sen päälle keksin vielä lisää tekemistä. En osaa priorisoida. Melkein kaikki tuntuu yhtä kiinnostavalta ja tärkeältä ja sellaiselta, että se vaatii huomiotani.

Säännöllisesti blogiani lukevat tunnistavat aiheen. Toiveet tasapainon löytämisestä ja hidastamisesta ovat kurkistelleet riveillä ja niiden väleissä viime vuosina yhä vain useammin.

Vietän liikaa aikaa tietokoneella, internetissä ja somessa, näin asia on yhtään kaunistelematta. Vietän liikaa aikaa ylipäänsä tehden jotain, vastaten odotuksiin; omiini tai toisten. Oikeisiin tai oletettuihin. Olen täyttänyt päiväni loputtomalla puuhalla aamusta iltaan ja ajautunut elämäntapaan, joka kroonisesti ylikuormittaa aivojani. Kuvittelen tekeväni jotain tärkeää ja koen asioiden suorastaan vaativan suoritustani ja huomiotani, mutta samalla näköni on hämärtynyt monille paljon tärkeämmille asioille.

Tiedättekö miltä tuntuu, kun ei vain malta hidastaa? Vaikka väsyy, ei osaa lopettaa? Ei osaa asettaa rajoja?

Olen tehnyt päivistäni raskaiden prosessien jonon jota en enää itse näe vaan pidän sitä normaalina.

Mietin pitkään, millä lailla tauostani kertoisin. Oikeastaan olisin halunnut vain kirjoittaa: "Jään vähäksi aikaa lomalle somesta ja internetistä. Tavataan taas valoisampaan aikaan."

Mutta eihän tällainen puhelias tyyppi lopulta osannut niin kirjoittaa.

Olen kirjoittanut joistain haasteistani täällä aika avoimestikin, mutta nyt huomasin, että en yhtäkkiä olisi halunnut kertoa teille suoraan tästä asiasta. Blogit ovat viihdettä, niiden kuuluu ilahduttaa, hauskuuttaa, aiheuttaa lukijassaan myönteisiä tuntemuksia. Vaikka olen käsitellyt blogissani myös aiheita kuten stressi, itsetunto-ongelmat ja elämänhallinnan haasteet, huomasin että tästä en olisi halunnut puhua. En halunnut teidän tuntevan tätä.

Kirjoitin elokuussa paljon huomiota saaneen blogikirjoituksen "Kuinka päässä lyö tyhjää". Kuvailin tässä kirjoituksessa kaikki ne syyt, miksi minun olisi pitänyt pysähtyä jo aikaa sitten.

Vauhtiyhteiskunta ja kasvava informaatiotulva on ilmiö, jonka vaikutuksista ihmisiin kirjoitetaan yhä vain enemmän. Tammikuun 18. päivän Nya Åland -lehden pääkirjoituksessa tunnistin jälleen itseni.

Katarina Gäddnäs kirjoittaa (suomennos minun);

"Kasvava pinnallisuus ja ongelmat ovat seurausta yhteiskunnan nopeasta temmosta. Moni kärsii jatkuvasta informaatiotulvasta. Kahden kuluneen vuoden aikana on tuotettu enemmän informaatiota kuin viimeisimmän viiden tuhannen vuoden aikana yhteensä.

Altistumme jatkuvalle ylistimulaatiolle, informaatiota sanojen ja kuvien muodossa huuhtoutuu koko ajan ylitsemme. Kyseessä on valtava muutos joka on tapahtunut lyhyen ajan sisällä. Meidän olisi pakko karsia informaatiovirrasta, mutta miten erottaa oleellinen kyberavaruuden jylinän keskeltä? Tämän hetken tutkimus ei tiedä miten yksilö selviää tästä pitkässä juoksussa, mutta on selvää, että stressi uhkaa vakavasti hyvinvointiamme.

Uusi luokkien välinen kuilu on jo muodostumassa niiden välille, jotka osaavat valita tarpeellisen informaation ja niiden, jotka hukkuvat informaatiotulvaan."

Minä kuulun niihin, jotka eivät osaa valita informaatiotulvasta. Jotka ottavat vastaan kaiken ja hamuavat vieläkin lisää.

Nyt pidän tauon informaatiotulvasta. Astun virrasta rannalle ja kävelen syrjään kohinasta. Yritän keskittyä, oikeasti keskittyä näkemään ja kuulemaan olennaisen.

Jotta voin sitten palata entistä eheämpänä ja kirkkaammalla katseella, olla iloinen, että tein tämän <3

Nähdään taas, rakkaat lukijat. Ehkä aurinkoisilla Kreikan saarilla huhtikuussa.

.

Kuvat: Unsplash ja Tiia Ennala