20.09.2018

Miksi toisten intohimot ärsyttävät?

Miksi intohimoinen ja tavallista intensiivisempi kiinnostus joihinkin asioihin saa toiset ärtymään?

Tiedättekö ilmiön? Kun joku on kiinnostunut jostain asiasta ns. normaaliksi miellettyä kiinnostustasoa syvemmin. Juttu voi olla harrastus kuten kutominen, keräily, fitness tai Pokémon Go. Se voi olla aihealue kuten historia, ravinto, taide, kosmetiikka. No, jälkimmäinen menee harrastuksestakin. Oli aihe tai asia mikä tahansa, kun henkilön kiinnostuksen taso asiaa kohtaan on erityisen intensiivinen ja omistautuva, se koetaan usein outona, ärsyttävänä tai kärjistetyimmillään jopa sairautena.

Ihmettelen, miksi. Onko erityisen syvä kiinnostus johonkin aiheeseen lopulta niin harvinaista, että se mielletään "erilaisuudeksi"? Erilaisuus aiheuttaa epäluuloa, joskus pelkoa ja saa meidät jopa tuomitsemaan. (Sallittehan yleistyksen tässä yhteydessä, en tietenkään tarkoita joka ikistä.) Ärsyttääkö toisen intohimossa ja överiharrastuneisuudessa siis pohjimmiltaan vain erilaisuus? Vai mikä siinä provosoi?

Vai onko intohimoinen suhtautuminen ylipäänsä toisille tuntematon tunnetila? Jotkut eivät tunne mitään asiaa kohtaan poikkeuksellisen suurta innostusta. 'Olla intohimoinen', se voi olla hyvin vieras olotila. Ehkä toisten suuri innostus siksi näyttäytyy pelottavana ja outona.

Blogimaailmasta on helppo poimia esimerkkejä, sillä juuri blogosfäärissä kohtaa usein tavallista kiihkeämmin kiinnostuneita yksilöitä. Blogit ovat platformeja joilla tuoda esiin omaa intohimoa ja monen kohdalla juuri tämä intohimo on ajava energia koko blogin taustalla. Fitness-blogit, ruokablogit, sisustusblogit, neuleblogit - kauneusblogit.

 

Yleisö seuraa, viihtyy, inspiroituu ja nauttii - mutta osa myös oudoksuu, arvostelee, kritisoi, jopa haukkuu. Julkisesti intohimoaan tai omaa vahvaa persoonaansa (sekin ärsyttää) esiintuovat saavat kuulla kaikkea ihastuneesta palautteesta sairausdiagnooseihin.

Omassa kauneusblogi/kosmetiikkafriikki-genressäni suurta kummeksuntaa nauttii etenkin kollegani, Ostolakossa-blogin Virve. Hänen intohimoista suhtautumistaan kosmetiikkaan ihaillaan, ihmetellään ja haukutaan. Virve on guru, esikuva, asiantuntija ja luotettava suosittelija, mutta joidenkin silmissä myös neurootikko, tuotteiden yliläträilijä ja purkkimerelleen sokaistunut materialisti jolla ei ole "muuta elämää kuin kosmetiikka". Vain koska hän suhtautuu ammattiinsa intohimolla ja on purkeista vilpittömästi liekeissä. Ja lukijat näkevät vain sen minkä palan hän valitsee blogissaan elämästään näyttää.

Fitness-bloggaajat ja -harrastajat ovat ihan oma lukunsa, heidän valinnoilleen ja elämäntyylilleen riittää ehkä kaikkein äänekkäimpiä silmienpyörittelijöitä, arvostelijoita, diagnoosien-lätkijöitä ja besser-wissereitä.

Totta kai - joskus kiihkeän innostuneen suhtautumisen taustalla saattaa oikeasti olla sairaus ja psyyken häiriö. Mutta tätä tuskin voi yleistää. Moni tuntuu haluavan niputtaa yhteen erityisen intensiivistä kiinnostusta ilmentävän käytöksen ja neuroottisuuden. Miksi? Koska toisen voimakas kiinnostus ja sen ilmentäminen on oman käytösmallin ja persoonallisuuden ulkopuolella?

Omista kiinnostuksen kohteistani joidenkin lukijoiden "nappeja painaa" erityisesti suhteeni ruokaan. Löydettyäni joitain vuosia sitten uuden ruokavalion ja ruoanlaiton ja gastronomian ilon, ja kiinnostuttuani ravinnon vaikutuksista niin kehoon kuin mieleen, olen saanut kuulla sairastavani ortoreksiaa ja rohkaisevani ihmisiä syömishäiriöihin. Tämä siksi, että olen valinnut jättää lautaseltani lisätyn sokerin ja raffinoidut viljatuotteet ja suosia kasviksia ja kokonaisia ruokia.

Tiedän hyvin että kiinnostukseni ravintoon ja siihen liittyviin ilmiöihin on varmasti keskivertoa syvempää ja tuon kiinnostukseni esiin kenties "tavallista" hyvän ruoan ystävää vahvemmalla äänellä ja intensiteetillä. Mutta onko tämä intensiteetti merkki sairaudesta tai pakkomielteestä? Jos on, miksi samanlainen kiinnostus vaikka postimerkkeilyä tai ponien keräilyä kohtaan ei ole sairasta?

Ärsyttävätkö jonkun intohimot sinua?

Oletko itse jostain asiasta valtavan innostunut ja kiinnostunut? Saatko ymmärrystä tähän kiinnostukseen?

 

62 kommenttia
19.09.2018

Herkän ihon loistokaverit marketin hyllyltä

Tutustuin viime kesänä minulle uuteen, vaikkakin jo kaupoista ja Ruotsin matkolta tuttuun, edulliseen L300-sarjaan. Ihastuin sarjan hyaluronihappopohjaiseen anti-age-ihonhoitolinjaan, ja nyt pääsen ilokseni esittelemään myös sarjan peruskosteuttavia, erittäin herkän ihon tuotteita jotka sopivat kaiken ikäisille. Olen täpinöissäni tästä yhteistyöstä, sillä jos jokin on minulle erityisen mieluisaa, niin hyvän ja edullisen kosmetiikan esittely.

Kotimaassaan apteekkisarjana myytävän L300-sarjan kaikki tuotteet sopivat herkälle ja hajusteallergiselle iholle, mutta Ultra Sensitive -linjan tuotteet on kehitetty vielä aivan erityisen herkälle ja helposti ärtyvälle iholle. Ultra Sensitive -linjaan kuuluu kaksi kosteusvoidetta sekä yksi puhdistustuote. Linjan tuotteilla on Allergia- ja astmaliiton allergiatunnus.

L300-hoitovoiteiden hajusteettomissa, hellävaraisissa koostumuksissa on minimoitu kaikki ihoa ärsyttävät ainesosat. Kosteusteho perustuu ihossa luonnostaan esiintyville ainesosille kuten betaiinille, hyaluronihapolle, skvalaanille, sokereille, keramideille ja aminohapoille. Voiteet ovat kosmeettisesti miellyttävän tuntuisia ja mukavasti levittyviä. L300:ssa ei kikkailla viimeisillä teknisillä innovaatioilla vaan tuotteet pohjautuvat jo tunnettuihin, kuivaa ja herkkää ihoa tehokkaasti kosteuttaviin, ravitseviin ja rauhoittaviin ainesosiin.

Ultra Sensitive-voidekaksikosta toinen sopii normaalista sekaiholle ja toinen kuivalle, myös atooppiselle iholle. Voide on testattu myös atoopikko-ystävälläni!

Ultra Sensitive Light Face Cream 9,90€ / 60 ml

normaalista sekaiholle

Kevyt, miellyttävän ja raikkaan tuntuinen voide. Tuoksussa voi aistia aavistuksen kauraa. Silikoniton koostumus sisältää rauhoittavaa ja kosteuttavaa betaiinia, ravitsevaa skvalaania, rauhoittavaa kauraöljyä, kosteuttavaa pantenolia ja antioksidanttista e-vitamiinia.

Tätä koostumusta minä käyttäisin, se sopii meille jotka pidämme ihoon "katoavista", samettisen pinnan jättävistä voiteista.

Ultra Sensitive Rich Face Cream 9,90€ / 60 ml

kuivalle iholle

Täyteläisempi Rich-voide hoitaa kuivaa ihoa rasvaisemmalla sekä Light-voidetta enemmän humektantteja sisältävällä koostumuksella: voiteessa on betaiinia, rapsiöljyä, kauraöljyä, skvalaania, pantenolia, e-vitamiinia ja joukko tehokkaasti kosteutta sitovia sokeriyhdisteitä. Loistava yhdistelmä kaikkea sitä mitä kuiva tai erittäin kuiva ja ärtynyt iho tarvitsee voidakseen hyvin.

Annoin voiteen testiin atooppisen ihon omaavalle työkaverilleni. Kyseessä on henkilö joka käyttää vain apteekin hajusteettomia voiteita, perusvoiteita tai lääkärin määräämiä. Ystäväni iho on niin herkkä ja ihottumaan taipuvainen ettei hän voi edes käyttää meikkiä. Kun viimeksi tapasimme, ystäväni kommentoi jo ennenkuin ehdin kysyä voiteesta mitään; "Hei, se antamasi voide on tosi hyvää!"

Vaikka itse osaan lukea ja tulkita kosmetiikan tuotteiden ainesosia, tulee paras ja luotettavin tieto kuitenkin aina käyttäjältä :)

Intensive Moisture Night Cream 9,90€ / 50 ml

normaalista kuivalle iholle

Testasin myös Intensive Moisture -linjan yövoiteen. Tässä voiteessa on kiinteän voidemainen mutta samalla kuitenkin notkeasti levittyvä koostumus joka ei tunnu yhtään liian raskaalta ihollani päivälläkään. Se on riittävän kevyt sopiakseen myös meikin alle. Suojaa, mutta ei tahmaa.

Ainesosiensa puolesta Intensive Moisture -yövoide tarjoilee jälleen monipuolisen ja laadukkaan kattauksen lipidejä ja kosteuttavia NMF-ainesosia. Voide on profiililtaan saman tyyppinen kuin Hyaluronic Renewal -linjan loistava yövoide ja sisältää betaiinia, karbamidia, rapsiöljyä, skvalaania, sheavoita, maitohappoa, fytosphingosinea, kolesterolia sekä kolmea eri keramidia.

Lopuksi vielä erityismaininta L300-putsareille, joita hehkutin jo edellisessä postauksessa. Intensive Moisture -vaahdosta ja misellivedestä tuli kesän suosikkipuhdistustuotteeni ja kesäkuun alussa saamani vaahto on jo lopussa - sain L300:lta sopivaan saumaan juuri uuden kappaleen ^_^ Ei sillä että näin edullinen (6,90€) putsari verottaisi hurjasti omaakaan kukkaroa, ja tätä tulen hankkimaan jatkossakin. Kaikki L300-puhdistustuotteet maksavat 6,90€.

Intensive Moisture -misellivesi on paras normikosmetiikan puolelta käyttämäni misellivesi, ja nimi todella pitää kutinsa: kosteuttavassa koostumuksessa on kolmea eri sokeria, karbamidia ja aminohappoja.

Erityisen herkän ihon maitomainen Ultra Sensitive Foaming-putsari vaahtoaa miedosti eikä sisällä sulfaatteja.

Lisäksi L300-sarjaan kuuluu myös perinteinen, vaahtoamaton puhdistusemulsio.

L300-tuotteita myydään päivittäistavarakaupoissa ja erityisliikkeissä kuten Hehku. Hintahaitari on 3,90-14,95€.

Hyvää iholle, kevyttä kukkarolle :)

 

 

16 kommenttia
17.09.2018

Halvimmat ja kalleimmat suosikit

Aloin tässä yksi päivä miettiä, kuinka suuri osa suosikkituotteistani on ns. markettikosmetiikkaa, kuinka suuri osa keskihintaista ja miten suuri osa selektiivistä eli suomeksi sanottuna kalliimpaa kosmetiikkaa.

Luontaisesti säästäväisenä sieluna ja kasvatukseltani "laihialaisena" henkilönä hintatietoisuus on minulla tietysti punaisena lankana kaikissa hankinnoissa, mutta etenkään kosmetiikan saralla en hanki halpaa laadun kustannuksella. (Vaatteissa myönnän että olen voinut tällaista harrastaa, nimimerkillä "Henkkamaukan-trikoo-on-univormuni").

Jos vaihtoehtoina on kaksi samanväristä superkaunista violettia luomiväriä, ja toinen maksaa 5 euroa ja on heikkopigmenttinen ja varisee, ja toinen maksaa 25 euroa ja on vahvapigmenttinen ja silkkisesti levittyvä ja kestävä, ilman muuta otan 25 euroa maksavan.

Tietysti rajansa kaikella, ja jos vaihtoehtoina on 5 euron surkimus ja 80 euron laatuluomiväri, niin sitten en ota luomiväriä lainkaan. Surkeaa en käytä vain siksi että on pakko olla jotain meikkiä, ja kipurajan ylittävää hintaa en maksa sillä jokin toinen samalla summalla saatava asia tekee minut onnellisemmaksi. Kuten ravintolan maistelumenu ^_^ :-*

Kipurajan ylittävä poikkeus: kerran ostin ja tykkään kovasti, mutta saan halvemmalla yhtä hyvää enkä ostaisi toista kertaa

Kipurajat vaihtelevat tuoteryhmittäin, ja aloin miettiä, mitä nämä rajat tarkalleen ottaen eri tuotteiden kohdalla olisivat. Olen aiemmin puhunut yleisesti noin 50 euron kipurajasta, mutta sitä ei voi soveltaa kaikkiin tuotekategorioihin. Maksualttiuteni (heh) on selvästi myös noussut vuosien ja kertyneen tiedon ja kokemusten myötä. Nykyään tiedän paljon paremmin kuin 10 vuotta sitten mikä kaikki vaikuttaa hintaan. Jos esimerkiksi haluaa saada todella elegantin, hienostuneen tuoksuisen kosmetiikkatuotteen, se ei voi maksaa kolmea euroa.

Mitä te maksaisitte näistä tuotteista?

Minä maksaisin korkeintaan:

Rajauskynät - 25 - 28 euroa

Solo-luomivärit - 28 euroa

Luomiväripaletit (enemmän kuin kolme sävyä) - 60 euroa

Ripsivärit - 25 euroa

Kosteusvoiteet - 45 euroa

Seerumit - 49 euroa (heheh - tämä psykologinen ysi-hinta, kyllä 49€ kuulostaa mukavammalta kuin 50€..! ^_^)

Anti-age-tuotteet - 100+ euroa (jos oikeasti kokisin tuotteella olevan näyttöä tehosta!)

Putsarit - 20 euroa

Shampoot ja hoitoaineet - 20 euroa

Entä suosikkini eri hintaluokkien tuotteissa?

Tietysti lemppareita on niin paljon että niiden lista venyy tähän pituuteen, joten päädyin poimimaan tähän postaukseen kaikkein halvimmat ja kaikkein kalleimmat suosikkituotteet. Odotetusti, kalliita - sellaisia joita todella ostan itse - on tosi vähän halpoihin verrattuna. Kaikkein eniten ostan tuotteita keskihintaisten luokasta, meikeistä esimerkiksi Urban Decay kuuluu tähän kategoriaan ja ihonhoidosta Mádara.

Halvimmat suosikit:

Kuivashampoot (monia merkkejä; Klippoteket, Biozell, Herbina) alk. 4,75€

Lumene Nordic Girl CC-voide 8,90€

Essence Lashes Of The Day -maskara 3,09€

Lidl Cien Q10 -silmänympärysvoide 2,89€

L300-puhdistusvaahto 6,90€

Yves Rocherin hoitoaineet 4,90€ (aina tarjouksessa :p)

Garnier Maple Remedy -hiusnaamio 3,90€

Lidl Cien-käsivoide 0,99€

Erittäin Hieno Suomalainen Vehnänalkio & Omena -shampoo ja hoitoaine 2,90€

Dermosilin Nature-seerumi (entinen Kanerva) 10,50€

 

Kalleimmat suosikit (joita olen itse ostanut):

Dermaglow Instant Lip Gloss Plumper (ei saa enää Suomesta, ovh oli 50€:n kieppeillä ja ihan tätä hintaa en maksanut mutta alestakin ostettuna kallis)

Estee Lauder Double Wear Stay-in-Place -peiteaine 35€

- uskomatonta että en ole omistanut tälle todella pitkäaikaiselle Holy Grail -tason suosikkituotteelle omaa postausta! Olin ihan varma että olin sellaisen kirjoittanut ja yritin löytää sen laittaakseni tähän linkin, mutta ei. Tuote on vilahdellut suuressa joukossa eri postauksia jossa sen erinomaisuutta on hehkutettu (kuten tämä: Silmä Mustana - suuri peiteainetesti), mutta omaa erillistä postausta sille ei ole. Shame on me!

Tämä peiteaine on niin hyvä että periaatteessa en ilman blogiyleisöä innostuisi muita edes testaamaan, itse en muuta käyttäisikään. Vaikka muitakin todella hyviä on, tämä vain on paras.

Clinique Blushing Blush -poskipuna, sävy Iced Lotus 36€ - tällekään ei ole omaa postausta mutta näkyy varmaan sadoissa meikkikuvissani, tässä yksi The Blog Awards -gaalalookistani.

Diorin viiden sävyn luomiväripaletti noin 54€ (ostettu Etelä-Afrikasta, Suomesta ei saa näin halvalla. Tämä on vanha suursuosikki jota en ostaisi enää mutta laitoin sen listalle koska se kuitenkin on kalleimpia ostamiani kosmetiikkatuotteita. En osta Diorin luomivärejä enää koska kasvoin ohi hype-kauden ja tykkään paljon enemmän merkeistä kuten Urban Decay ja MAC, joissa on vähemmän blingiä mutta huomattavasti parempi hinta-laatusuhde)

Hourglass Illusion -meikkivoide 56 dollaria

Paula's Choice Resist 10% AHA Weekly Exfoliant 40€

Kuten näkyy, ihonhoitotuotteista en ole maksanut korkeita summia, mutta asiaan tulee epäilemättä pian  muutos kun hamuan niitä kaikkein tehokkaimpia anti-age-tuotteita. Tehokkaita saa halvallakin, mutta uteliaisuuteni - ja silmänympärysten tilanteeni :D - kattaa ne arvokkaammatkin :) Ryppytuotteet ovat ihan hauskinta testattavaa sillä ne voi todella haastaa näyttämään "kyntensä"! :)

.

Mitkä ovat teidän halvimmat ja kalleimmat suosikkituotteenne?

 

 

 

83 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2026 (54)
    • 2025 (146)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (206)
  • Avainsanat