Hyvää pääsiäistä Kööpenhaminasta.
Lähdin tänne vähän spontaanisti tervehtimään Kalastajaa, joka on täällä töissä. Matka on jo ehtinyt käynnistää monenlaisia ajatusprosesseja, ja oltuani ensin sitä mieltä, että enhän mä voi tänne lähteä kun en lähtenyt Kreikkaankaan, tuntuu pieni maantieteellinen etäisyys kotiin nyt lopulta ihan hyvältä.
En ole koskaan aikaisemmin elämässäni ostanut kotia, en remontoinut, en tehnyt suuria huonekaluhankintoja enkä ylipäänsä oikeastaan miettinyt, että ostan jotain joka on pysyvää. En tiedä, saatteko kiinni siitä, mitä ajan takaa. Tekemisiäni, tai sanotaan paremmin sijoituksiani on aina leimannut väliaikaisuuden, keveyden ja "kunhan nyt jotain" -henki. Minua ei ole oikeastaan koskaan kiinnostanut laittaa tai säästää rahaa muuhun kuin matkustamiseen. Tämä on totuus, eikä välttämättä millään lailla imarteleva. Matkustus on ollut minulle tärkeintä elämässä niin kauan kuin muistan, olen säästänyt matkustamiseen jo 15-vuotiaana kuukausirahastani. 
Viime vuosina kodin merkitys alkoi kuitenkin muuttua ja vahvistua. Huomasin, että oikeasti kaipaan kunnon kotia ja jotain pysyvää. Paikkaa, johon sitoutuisin ja jonne olisi ihana aina palata. Maarianhaminan koti oli pitkään sellainen, mutta rehellisyyden nimissä, en mä siihen koskaan panostanut. Miksi olisinkaan, kun kyseessä oli vuokra-asunto ja asunto, josta koko ajan tiesin, että en tule siellä täysipäiväisesti enää asumaan muuttaessani Tampereelle. Yhtäkään sisustuselementtiä en ole siellä miettinyt vaan ollut vain iloinen, kun sain työkaverilta ilmaiset tuolit tai löysin Hobby Hallilta edullisen senkin eteiseen. Se toimi siellä.
Mutta tästä on nyt yli 15 vuotta. Yli viisitoista vuotta. Olen muuttunut ja kasvanut, ja nyt halusin viimein oman kodin, jonka laitan sen näköiseksi että viihdyn siellä vaikka loppuelämäni. Se ei tarkoita kalleinta mahdollista vaan se tarkoittaa harkittua. Se tarkoittaa sydämellä valittua.
(Nyt jos joku kysyy, enkö sisustanut mun ja entisen puolisoni kotia, niin vastaus on en, ja tämä pelkästään positiivisella nuotilla. Ex-miehelläni oli paljon tarkemmat visiot kodin sisustuksesta ja itselläni taas ei, joten mä sisustin vain omat meikkinurkkaukseni. ❤️ Tämä sopi meille mainiosti. Paitsi ihan kaikki meikkiratkaisuni eivät sopineet, kuten jo valmiiksi ahtaaseen nurkkaan ängetty Ikean Hemnes-lipasto vain, että mun purnukat mahtui jonnekin säilytykseen... 😆)
Nyt mulla on koti, ja se tuo minulle valtavasti iloa.
Kuitenkin... vaikka kerroin, että aion laittaa ja remontoida kotia todella hitaasti - koska mihin minulla olisi kiire? - asiat ovat kuin varkain päässeet karkaamaan lapasesta.
Kirjoitin jo aiemmin, että keittiön remonttiin liittyvät valinnat ovat ahdistaneet minua aika lailla. Yht'äkkiä tajusin, että olin jostain syystä onnistunut istuttamaan päähäni ajatuksen, että keittiön pitäisi olla valmis kesään mennessä. Ja juuri tämä aikataulu oli alkanut painostaa minua ja nostamaan kiireen tunnetta. Mitä pidemmälle talvi ja kevät etenivät sitä ankarammin sisäinen ääneni nuhteli minua, koska kyllä valintojen piti nyt olla jo valmiina.
Sitten menin vielä varaamaan Kreikan matkan ja soppa kiehui yli.
Pysähdyin. Mitä ihmettä olin tekemässä?
Tajusin yrittäväni mahduttaa samaan pussiin entisen elämäni, jossa saatoin vapaasti matkustaa kun siltä tuntui, sekä uuden elämän kodinomistajuuteen liittyvine vastuineen. Tai vastuineen ja vastuineen, eihän remontointi tai uuden ruokapöydän ostaminen ole kenenkään kodinomistajan velvollisuus, mutta enkö ollut halunnut sitoutua kodin laittamiseen? Kyllä olin.
Tajusin, että olin tehnyt jotain harkitsematonta ja peruin Kreikan matkan. Vedin henkeä. Mitä haluan nyt tehdä? Mitä haluan oikeasti tehdä - ja onko tässä kiire yhtään minnekään? Kiire Kreikkaan - tai uuden keittiön hellan äärelle..?
Kreikan matkan peruuntuminen laittoi liikkeelle tarpeellisen dialogin pääni sisällä, ja se dialogi tuntuu edistyneen ja tervehtyneen täällä Kööpenhaminassa. Vaikka tämäkin matka ahdisti, tunnen nyt, että oli hyvä päätös lähteä. Taloudellisesti matka ei juuri eroa kotona oleilusta, mutta tuntui väärältä lähteä, koska.... no, se keittiö.
Nyt kun olen saanut konkreettista etäisyyttä kodin asioihin mieli on selvästi rauhoittunut ja jotkin ajatukset kirkastuneet. Ensinnäkin... vaikka minulla on nyt koti jota rakennan, ei se poista syvää rakkauttani matkustukseen. Eikä siinä ole mitään väärää. Olisinko muka huonompi kodinomistaja, jos tykkään matkustaa? Mun syyllistäjä-puoli ilmeisesti yritti viestittää jotain tämän suuntaista. Se taas on totta, että en voi samaan aikaan remontoida ja matkustaa entiseen tapaan. Näitä ei voi yhdistää.
Lopulta kaikessa on tietysti kyse priorisoinnista. Mikä on tärkeää ja millaiset asiat tuovat iloa ja hyvää elämän laatua. Kodikas, just mun näköinen keittiö on minulle todellakin tärkeä asia, mutta miksi se pitäisi väkisin juntata valmiiksi tietyssä aikataulussa ja juuri nyt, jos oikeanlainen keittiö ei ole vielä edes löytynyt? Puhumattakaan siitä, oliko minulla rahaa toteuttaa keittiöremontti heti puolen vuoden sisällä asunnon ostosta..? Oikeasti vähän naurattaa tämä oivallus - mun pää oli vain päättänyt, että remontti tehdään ennen kesää *rkele, ilman että olin perusteellisesti selvittänyt, mitä uusi keittiö ylipäänsä maksaa. (Ja sehän maksaa paljon enemmän mihin olin varautunut.)
No, lainaa voi ottaa lisää, mutta ehkä olennaisempi kysymys on: pitääkö sun tehdä tämä just nyt? Ja sitten luopua muista sinulle tärkeistä ja iloa tuovista asioista kuten matkoista ja vaikka siitä, että voit ostaa ruokakaupasta joka viikko tuoreita vihanneksia ja kalaa?
Vastaus on, että ei mun tarvitse, ja kyllä mä olen ollut kiirehtimässä keittiön kanssa vailla mitään järkevää perustelua. (Vai oliko perustelu vain se, että en jaksa enää tiskata käsin..? 😂)
Kun ostin asunnon, minusta tuntui, että keittiö on niin hirveä, että haluan remontoida sen mahdollisimman pian. Tämä oli mun vilpitön tunne, keittiö oli kamala. Mutta nyt mä olen tottunut siihen. Ei se mikään ihannekeittiö edelleenkään ole, mutta se on ihan toimiva keittiö jossa ruoat valmistuvat ja kahvit keittyvät.
Nyt mä vedän henkeä ja suostun siihen, että ei ole kiire. Ja siihen, että mun koti ei katoa mihinkään eikä ole yhtään sen vähemmän tärkeä, vaikka välillä matkustan Kööpenhaminaan tai vaikka sitten Kreikkaan.
Lyhyesti Kööpenhaminasta...
Täällä on tosi kylmää - olisi pitänyt muistaa edellisestä kevätvisiitistä.
Tanska on kallis maa, mutta elintarvikkeet onneksi jopa edullisempia kuin Suomessa.
Olen ollut täällä elämäni aikana ehkä seitsemän kertaa ja tykkään kaupungista tosi paljon.
Sain lainaksi pyörän ja huristelen joka päivä tutustumaan johonkin uuteen kaupunginosaan.
Kalastaja on täällä töissä useammankin pätkän tänä vuonna joten voi olla, että pyrähtelen Köpikseen vielä kesällä ja syksylläkin.
(Kuka on Kalastaja? Hän on mun miesystävä.)
Skvaleeni ja skvalaani. Kuulutko niihin, joilla nämä kaksi kosmetiikan yleistä ainesosaa menevät jatkuvasti sekaisin, tai oletko edes miettinyt tai aiemmin selvittänyt, miten ne eroavat toisistaan?
Minä olen kuullut varmaan 100 kertaa mikä näiden ero on, mutta silti ne menevät usein sekaisin ja unohdan kumpi olikaan ns. parempi ja miksi. Ja miksi edes on kaksi näin saman kuuloista ainesosaa?? Jos sinäkin tunnistat itsessäsi skvalaani-turhautumista tai epätietoisuutta, lue tämä postaus ja tallenna vaikka kirjanmerkkeihin, niin jatkossa aanit ja eenit pysyvät paremmin muistissa :)
Skvaleeni (squalene) on lipidi, jota on luonnostaan meidän ihmisten ihotalissa eli seebumissa. Skvaleenin osuus ihotalista on 10-16% eli huomattava määrä. Se on siis ihoidenttinen ainesosa ja muodostaa osan ihomme suojamuurista.
Skvaleenia esiintyy myös eläin- ja kasvikunnassa, tunnetuimpana lähteenä hain maksa, josta skvaleenia eristettiin ensimmäisen kerran 1900-luvun alussa. Pitkään hain maksa olikin kosmetiikassa käytetyn skvaleenin pääasiallinen lähde, kunnes eettisyyskysymykset ajoivat valmistajat kääntymään kasvikunnan puoleen. Oliivi on nykyään skvaleenin yleisin lähde, mutta skvaleenia on pienempinä pitoisuuksina myös mm. riisinleseissä, maapähkinöissä, sokeriruo’ossa ja kurpitsassa.
Skvaleeni on antioksidanttinen ja sen on todettu tutkimuksissa suojaavan ihoa mm. UV-säteilyn oksidatiiviselta stressiltä. Lipidinä se myös auttaa pitämään ihon pinnan pehmeänä sekä auttaa ehkäisemään kosteuden haihtumista.
Ihoidenttinen, kosteuttava, pehmentävä ja antioksidanttinen aine – kosmetiikan tiedemiehet olivat toki innoissaan pystyessään eristämään tällaisen ainesosan kosmetiikkateollisuuden käyttöön. Mutta, skvaleenilla on yksi heikkous: se on monityydyttymätön, ja sellaisena hyvin altis hapettumiselle.
Hyvin nopeasti huomattiinkin, että skvaleeni on liian epästabiili ollakseen ihanteellinen kosmetiikan raaka-aine. Se yksinkertaisesti pilaantuu liian nopeasti.
Mm. Djusien Fruit Glaze -kasvoöljy on skvalaanipohjainen
Bum – siirrytään aikakoneella 1950-luvulle, ja asiaan keksittiin ratkaisu: hydrogenointi. Hydrogenointi on kemiallinen prosessi, jossa skvaleenista poistetaan sen kaksoissidokset ja siitä tulee tyydyttynyt hiilivety: skvalAAni (squalane). Tyydyttynyt rasva on stabiilimpi kuin tyydyttymätön, ja kosmetiikkateollisuuden kielellä sillä on pidempi ”hyllyikä”.
Skvalaani on siis skvaleenin tyydyttynyt johdannainen.
Mutta! Skvalaani ei ole pelkästään parempi säilyvyytensä puolesta. Se on myös iholla kevyemmän tuntuinen kuin skvaleeni ja sopii kaikille ihotyypeille, myös rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle.
Skvaleeni ei sovi yhtä hyvin epäpuhtaalle iholle, koska sillä on hapettumisensa puolesta tällainen ikävä ominaisuus: hapettuessaan skvaleeni muuttuu haitalliseksi hydroperoksidiksi, jolla on komedogeeninen ja talirauhasta tulehduttava vaikutus. Skvaleeni voi siis aiheuttaa epäpuhtauksia ja jopa aknea.
(Kyllä: tämä on aika hullu biologian luoma ristiriita: sama aine toimii antioksidanttina ja suojaa ihoa hapettumisstressiltä, mutta samalla, hapettuessaan itse, se saakin aikaan ei-toivottuja vaikutuksia iholla…)
Antioksidanttisuudesta puheen ollen, skvalaani ei ole antioksidanttinen. Hydrogenointi poistaa tämän ominaisuuden. Sen voi nähdä skvalaanin ainoana häviönä skvaleeniin verrattuna.
Käytetäänkö skvaleenia enää lainkaan kosmetiikassa? Kyllä käytetään, vaikkakin paljon vähemmän kuin skvalaania. On olemassa keinoja parantaa skvaleenin säilyvyyttä formulassa, mutta koska skvalaani on niin paljon helpompi käyttää ja sopii kaikille ihotyypeille, useimmat kosmetiikan tuotekehittäjät valitsevat mieluummin sen.
Laveran Firming-yövoiteessa on skvaleenia
Miksi joku sitten valitsee skvaleenin..?
Esimerkiksi antioksidanttisuutensa vuoksi, tai jos kehitetään tuotetta kuivalle iholle ja halutaan optimoida kosteuttavuus jokaisessa ainesosassa. Skvaleeni on skvalaania paksumpi ja ravitsevampi öljy ja näin ollen parempi kuivalle iholle. Antioksidanttisuus ja UV-säteilyn vapaiden radikaalien vaikutuksia neutraloiva vaikutus tekee skvaleenista myös skvalaania hitusen paremman aineen ikääntyvälle iholle.
Oliivi sisältää kasvikunnasta eniten skvaleenia
Lopuksi vielä skvaleeni ja skvalaani pähkinänkuoressa
SKVALEENI
SKVALAANI
Huom! Sertifioidussa luonnonkosmetiikassa skvaleeni ja skvalaani ovat aina eettisiä ja kasviperäisiä. Luonnonkosmetiikassa et törmää hainmaksa-versioon.
Skvalaanipitoisia tuotteita:
⭐️ Bybi Bakuchiol Booster (sisältää 99% skvalaania ja 1% bakuchiolia)
⭐️ Djusie Fruit Glaze -kasvoöljy (sisältää skvalaanipohjan & muita öljyjä)
⭐️ The Ordinary 100% Plant-Derived Squalane
⭐️ The Ordinary 1% Retinol in Squalane
⭐️ The Ordinary 5% Granactive Retinoid in Squalane
Skvalaanituotteet ovat supersuosittuja hyvän siedettävyytensä, erinomaisen pehmentävyytensä sekä kosteuden haihtumista ehkäisevän vaikutuksensa vuoksi. Skvalaani on ohutta ja miellyttävän tuntuista eikä jätä ihoa rasvaisen tuntuiseksi. Se toimii myös upeasti kuljettimena ja pohjaöljynä aktiiviaineille kuten retinolille ja bakuchiolille.
Pelkkään puhtaaseen skvaleenipohjaan tehtyjä tuotteita ei valmisteta, koska ne säilyisivät niin huonosti.
Vaahtoavat putsarit ja ovatko ne nyt niin pahoja.
Päätin kirjoittaa aiheesta, kun Mossa-postauksen jälkeen sain jälleen somessa yhteydenoton koskien vaahtoavia putsareita. Kirjoittaja kertoi olevansa kiinnostunut Mossan uudesta vaahtoputsarista, mutta mietti kannattaisiko hänen ostaa sitä, kun netissä niin parjataan vaahtoavia putsareita. "Ne kuivattavat ihoa, vaurioittavat hydrolipidivaippaa ja saattavat ihon epätasapainoon".
Viime aikoina tuntuu nousseen lähes minitrendiksi dissata vaahtoavia kasvojenpuhdistustuotteita. Monelta taholta kuulee, kuinka ne vaurioittavat ihon luontaista suojaa ja ovat yksi yleinen syypää modernin ajan iho-ongelmiimme.
Yritän vastata tähän oman osaamiseni ja näkemykseni puitteissa.
(Jos haluat lyhyen ja nasevan vastauksen, se on: "ei, mielestäni kaikkien ei ole syytä vältellä vaahtoputsareita.")
Vaahtoavia putsareita ei voi niputtaa vain yhden otsikon alle - vaahtoavia kemikaaleja on monenlaisia ja vaahtoputsareita hyvin monella eri koostumuksella ja vahvuudella. Yksinkertaistettuna kosmetiikan vaahtoavissa puhdistustuotteissa käytetään tensidejä eli pinta-aktiivisia aineita joita on neljänlaisia: kationisia, anionisia, amfoteerisia sekä ionittomia. Näistä kationiset ja ionittomat tensidit vaahtoavat hyvin vähän tai eivät lainkaan.
Tunnetuimpiin vaahtoa muodostaviin aineisiin kuuluvat anioniset tensidit sodium lauryl sulfate (SLS) ja sodium laureth sulfate (SLES), joista etenkin ensin mainittu on merkittävä "syypää" vaahtojen huonoon maineeseen.
Sodium lauryl sulfate todellakin on puhtaassa muodossaan erittäin ärsyttävä aine, niin ärsyttävä, että sitä käytetään referenssiaineena kliinisissä ihoärsytystesteissä. Sodium laureth sulfate taas on serkkuaan miedompi, ja vähemmän ihoa ärsyttävä, mutta on sekin voimakkaimmasta päästä puhdistavissa aineissa.
Mikä vaahtoavan tuotteen ominaisuuksissa on täysin ratkaisevaa on se, millä pitoisuudella ja minkälaisina yhdistelminä eri tensidejä käytetään. Ärsyttävimpiä sulfaatteja kuten SLS:ää ei käytännössä koskaan käytetä moderneissa ihonhoitotuotteissa yksinään, vaan ne on aina yhdistetty miedompiin aputensideihin, jotka neutraloivat SLS:n vaikutusta. Tyypillisiä aputensidejä ovat mm. amfoteeriset cocamidopropyl betaine ja sodium cocoamphoacetate.
Nykyään on myös runsaasti täysin sulfaatittomia vaahtoavia tuotteita, mutta on hyvä ottaa huomioon, että ne eivät välttämättä ole aina hellävaraisempia. Kuten sanottua, yksinään sulfaatin tai erityisesti SLS:n ja SLES:n läsnäolo ei tee tuotteesta ärsyttävää, vaan vaikutuksen luo tensidien kokonaisuus ja pitoisuus. Sulfaatittomissakin tensideissä on voimakkaita vaihtoehtoja.
Myös saippua on anioninen tensidi, ja se onkin maailman vanhin tensidi ja täysin luonnollinen. Moni yllä mainituista tensideistä on synteettisiä, tosin osaa niistä voi valmistaa myös 100% luonnon raaka-aineista. Miten saippua eroaa luonteeltaan muista tensideistä, kerron siitä seuraavassa kappaleessa.
👉 Vaahtoava aine irrottaa iholta tehokkaasti rasvalikaa. Toisin kuin puhdistusöljy, joka sekin irrottaa rasvaperäistä likaa kuten meikkivoidetta, vaahtoava tensidi voi liuottaa myös ihon omia rasvoja. Tehdessään näin se rikkoo ihon luontaisen suojavaipan, ja kun suojavaippa on rikki, pääsee iholta karkaamaan myös kosteutta. Seuraus on ihon kuivuminen.
👉 Toinen huono asia on tietysti se, jos tuotteessa on syystä tai toisesta sellainen tensidikoostumus (esimerkiksi runsaasti SLS:ää), että se konkreettisesti ärsyttää ihoa. Seurauksena ihon kuivumisen lisäksi on ihon kihelmöinti ja punoitus.
👉 Kolmas huono asia liittyy käytännössä vain saippuaan. Toisin kuin muut puhdistavat aineet, saippua on emäksistä. Ihon luontainen pH on hapan, ja emäksinen aine tekee ihon suojavaipalle saman kuin muu voimakas tensidi: se liuottaa ihon suojavaipan "rikki".
(Joskus kuulee väitettävän, että kaikki vaahtoavat putsarit ovat emäksisiä, mutta tämä ei ole totta. Vain aito saippua on emäksistä. Useimmat vaahtoavat putsarit ovat happamia.)
Suojavaippaan kohdistuva vaurioittava efekti ei ole pysyvä, kuten ei SLS:nkään kodalla, mutta hetkellisesti ihon oma suojavaippa heikentyy, mikä puolestaan voi johtaa kosteuden karkaamiseen, ihon pinnan karheuteen ja ei-toivottujen bakteerien sisäänpääsyyn ihoon. Ihon pinnan hapan pH on myös tärkeä suoja patogeeneja vastaan, ihon suojavaipan toinen nimikin on happovaippa. Ihon pinnan kuuluu olla hapan, happamuus on edellytys terveelle iholle.
"Mutta mä olen lukenut, että saippua on rasvaista ja jättää iholle rasvaa, eikö se ole hyvä juttu?"
Kyllä, kasvoille kehitetyt laadukkaat saippuat ovat tyypillisesti ylirasvoitettuja, eli ne myös jättävät iholle öljyjä ja rasvoja jotka hoitavat ihoa. Tämä auttaa neutraloimaan jonkin verran kuivumista, jonka heikentynyt suojavaippa aiheuttaa. MUTTA, emäksinen aine on aina emäksinen aine ja vaikuttaa ihon pH:hon nostavasti, eivätkä saippuan sisältämät rasvat ja glyseroli estä emäksisyyden vaikutusta ihon pH:hon.
Se, miten emäksiset ja ihon pH:ta nostavat pesut vaikuttavat ihoon, on yksilöllistä. Toisten iho palautuu normaalille pH-tasolle nopeammin, toisten hitaammin. Toisten ihoa emäksinen pesu kuivattaa saippuan kompensoivista rasvoista huolimatta, toisten iholla ei tunnu tällaista vaikutusta. Toisten iholla jatkuva emäksinen pesu heikentää ihon happovaippaa pysyvästi, toisten ei.
Kuitenkin, puhtaasti ihon biologian kannalta hapan pesuaine olisi suositeltavampi kuin emäksinen. Se on loogista, koska iho ei tarvitse eikä hyödy pH:n nostamisesta.
Kuten yllä kävi ilmi, vaahtoja on hyvin monenlaisia todella miedosta, lähes vaahtoamattomasta vaahdosta erittäin voimakkaasti ärsyttävään sekä happamasta emäksiseen. Ei voida väittää, että kaikki vaahdot käyttäytyvät iholla yhtäläisesti. Jopa vaahtoamattomien pesutuotteiden puolestapuhuja-brändeillä kuten Essellä on vaahtoavia ainesosia sisältäviä putsareita! Koska he tietävät, etteivät kaikki vaahdot ole sama asia.
Hyvä ohjenuora on tämä: sen tuntee, jos ihon happovaippa peseytyy pois. Jos ihosi on putsarin jälkeen natisevan puhdas ja iholla on kitkaa, eli se tuntuu nahkealta, se on merkki siitä, että tensidit ovat liuottaneet ihon rasvakerroksen pois. Tämä ei ole hyvä asia.
Toinen huono merkki on ihon kiristely: jos ihoa alkaa hyvin nopeasti kiristämään pesun jälkeen, ennen kuin laitat kasvoille hoitotuotteet, se kertoo ihon omien rasvojen katoamisesta iholta.
Jos iho kuitenkin on putsarin jäljiltä pehmeä eikä se punoita tai kiristä - ja se tuntuu huuhdellessa liukkaalta eikä natise, (natina on aina huono merkki!) et ole puhdistuksella vaurioittanut ihon suojavaippaa.
Lisäksi vaahdon sopivuuteen tai ei-sopivuuteen vaikuttaa täysin olennaisesti henkilön ihon kunto ja tilanne.
Jos iho on normaali eikä sillä juurikaan ole epätasapainotiloja tai herkkyyksiä, eikä vaahtoavan tuotteen käyttö ole muuttanut tätä, miksi sinun tulisi vältellä vaahtoa? Iho kertoo, jos se voi hyvin tai jos se voi huonosti. Välillä unohdamme kuunnella omaa ihoamme ja kuuntelemme mieluummin "auktoriteetteja". Jos joku sanoo, että vaahto on huonoksi, mutta oma ihosi on jo 20 vuotta pärjännyt pehmeänä ja mukavan tuntuisena vaahtoputsareilla, miksi jättäisit vaahdon pois? Jos vieläpä tykkäät siitä enemmän kuin muista putsareista?
Mutta, jos iholla sen sijaan on epätasapainotiloja kuten merkittävää ja pitkäkestoista kuivuutta, ihottumaa, punoitusta tai lehahtelua, rosaceaa, aknea, ruusufinniä, liiallista rasvoittuvuutta tai atopiaa, silloin vaahdon välttäminen on mielestäni perusteltua. Vaahto kuitenkin on iholla aktiivisempi kuin maito- tai öljyputsari.
Putsarikoostumuksissa riittää...
SUMMA SUMMARUM
🧼 Vaahtoja on monenlaisia ja osa niistä voi kuivattaa ihoa, ärsyttää ihoa tai nostaa ihon pH:n epäterveen korkeaksi.
🧼 Kaikki vaahdot eivät ärsytä tai kuivata ihoa.
🧼 Jos ihosi on normaali, enimmäkseen tasapainossa ja ongelmaton, ja olet ennenkin käyttänyt vaahtoja vailla ongelmia, ei ole mitään olennaista syytä, miksi sinun pitäisi luopua vaahdosta.
🧼 Jos ihosi on epätasapainossa, on sen sijaan hyvä harkita muuta kuin vaahtoavaa puhdistustuotetta.
Viimeisenä vielä yksi "entäs jos"...
No. ❤️ Mä sanoisin tähän näin: ihonhoidon tulisi olla mukavaa ja kivaa. Jos tykkäät vaahtoavan tuotteen tunnusta ihollasi ja se tuo iloa päivääsi, onko lopulta mielekästä vaihtaa iloa tuova asia pois vain, koska pelkäät jotain, mitä *ehkä* tapahtuu tulevaisuudessa..? Ehkä ihosi on hieman kuivempi ja ryppyisempi, koska käytit tietynlaista puhdistustuotetta..?
Tosiasiassa meidän on mahdoton tietää tarkalleen, mitä kaikkea eri kosmetiikkavalintamme pitkässä juoksussa aiheuttavat ihollemme. Käytänkö antioksidanttiseerumia vai en, nesteytänkö tarpeeksi vai en, tuliko käytettyä riittävästi aurinkovoidetta 20-vuotiaana.... Miltä näytän 45-vuotiaana kun en sitä-tai-tätä. Minusta näistä on turha stressata ja miettiä "entä-jos"....
Entä jos hoitaisit ihoasi tuotteilla, jotka tuovat sinulle hyvää mieltä ja joista tykkäät? Hyvä mieli on terveydelle vähintään yhtä suotuisa tai tärkeämpikin asia, kuin ihon pH tai pintakuivuus. ❤️
Käytätkö sinä vaahtoputsareita? Onko ihosi kunto olennaisesti muuttunut, jos/kun jätit vaahtoputsarin pois?
