....on nimimerkki pömppä. Onnittelut pömpälle! Oliv'in ihania tuotteita havitteli melkein 400 lukijaa, ja voittajan ratkaisi tuttuun tapaan random.org. Vastaushan oli maailman helpoin, eli antioksidanttivoide (tai Super Antioxidant Treatment, jos halusi käyttää pidempää nimeä). Sen tiesivät kaikki. :)

Oli muuten mielenkiintoista lukea, kuinka moni osallistujista mainitsi kommentissaan jo olevansa antioksidanttivoiteen tyytyväisiä käyttäjiä. :)

* * *

Arpaonneaan voi koettaa Karkkipäivä-blogissa tässä kuussa vielä kahdesti.

Seuraavan kerran jo tänään. :)

Tällä kirjoituksella ei ole mitään tekemistä kosmetiikan kanssa, joten pelkästään kosmetiikkajutuista kiinnostuneet voivat hypätä postauksen yli.

Minusta vain tuntui siltä, että tästä täytyy avautua.

Toukokuun Olivia-lehdessä oli juttu, joka kiteytti suoraan kaikki viimeaikaiset ajatukseni. Matkalla vapun viettoon mökille kommentoin miehekkeelle taas (teen sitä usein), kuinka koneen äärellä roikkuminen on varmasti pehmentänyt aivoni - ja kun sitten mökillä leväytin auki Olivian, oli siellä artikkeli juuri siitä asiasta. Voin samaistua jutun aloitusaukeaman viimeiseen lauseeseen täydellisesti.

Niin, jotakin omituista.

Onko teillekin?

Viime vuosina olen huomannut itsessäni varsin epämieluisia asioita. En pysty enää lukemaan kunnolla, en jaksa kirjoittaa kirjeystävilleni, en pysty keskittymään mieheni kertomaan juttuun päivän kuulumisista. Muistini on huonontunut hälyttävästi. Joudun kirjoittamaan ylös käytännössä kaikki asiat, jotka haluan saada hoidetuksi. Minun on vaikea priorisoida asioita. Päässäni laukkaa rataa 359 eri asiaa jotka kaikki tuntuvat vaativan huomiota välittömästi, ja koska fokuksen jakaminen niin moneen kohteeseen on mahdotonta, saatan unohtaa ne kaikki ja tajuta päivän päätteeksi että en ole saanut mitään aikaiseksi. Tämän tajuaminen saa minut ahdistumaan entisestään.

Mutta kaikkein voimakkain on tunne, että olen tyhmentynyt. En ole enää ihan viivalla. Voin melkein konkreettisesti tuntea, kuinka aivoni raksuttavat tyhjää. Mieheni yrittää keskustella kanssani eduskuntavaaleista, ja minä pystyn ajattelemaan vain jotain eilen ottamaani kivaa kuvaa koirista jota voisin nyt lähteä koneelle käsittelemään. Ja mitäpä minä osaisin eduskuntavaaleista keskustellakaan. Enhän minä mistään puolueista ja edustajien ajamista asioista mitään tajua. Enkä enää edes tiedä, milloin lempiyhtyeeni uusin levy on ilmestynyt. Tai onko kotikaupungissani meneillään taidefestivaali. Vaikka näiden asioiden pitäisi kiinnostaa minua.

Olin ennen fiksumpi. Ihan oikeasti olin. Ja yleissivistyneempi. Tiesin asioista. Seurasin monia eri kulttuuri-ilmiöitä lehdistä ja tv:stä ja keskustelin niistä ystävieni kanssa maitokahvin äärellä jossain sopivan boheemissa kahvilassa. Olin kiinnostunut ja valveutunut, luin, luin ja luin. Tilasin monia lehtiä jotka kaikki ehdin lukea; Vogue, Kerrang, Condé Nast Traveller, Image. Lukiossa vedin ysejä ja kymppejä kokeisiin lukematta. Olinhan fiksu.

Rakastin kirjoittamista. Hankin kirjeystäviä ympäri maailmaa, ja kirjoitin joka päivä sivukaupalla tekstiä Meksikoon, Sloveniaan, Japaniin tai Norjaan. Suunnittelin matkoja ja uppouduin matkakirjallisuuteen.

Sitten tuli internet (tai Internet, siihen aikaan se kirjoitettiin vielä isolla). Meni vuosia ennenkuin sen vaikutukset minussa alkoivat kunnolla näkyä. Olin viimeisten joukossa jotka hankkivat liittymän kotiin. Se oli itse asiassa niinkin hiljattain kuin keväällä 2008. Se oli kai sitten menoa.

Nyt en juuri muuta tee kuin istun koneen äärellä. Minulla olisi kaikki mahdollisuudet imeä itseeni yhä vain enemmän tietoa, mutta en tee sitä. En oikein edes tiedä mitä teen. Aika vain katoaa jonnekin.

En tiedä, mitä elokuvia lempinäyttelijäni Benicio Del Toro on tehnyt viime vuonna. En tiedä, miksi Libyassa soditaan. En ole soittanut yhdelle parhaimmista kavereistani vuoteen, koska en muista. En myöskään muista varata aikaa hammaslääkärille, jossa viimeksi kävin 2004. Jos kerrot minulle, mitä eroa on Kokoomuksella ja Vihreillä, olen kuukauden kuluttua unohtanut sen. Milloinkahan viimeksi kävin taidenäyttelyssä?

Olivian artikkelissa kerrotaan näin:

"(Tilastojen) mukaan keskittymishäiriöiden diagnoosit ovat lisääntyneet kymmenen viime vuoden aikana ainakin Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Suomessa.

Nicholas Carr uskoo, että syypää paisuneisiin lukuihin on internet. Netin logiikka perustuu siihen, että se hajauttaa huomiomme jatkuvasti eri kohteisiin. Klikkaamme linkkiä, katsomme kuvat, kommentoimme kaverin statusta, etsimme halvinta lentoa, kuuntelemme musiikkia, tarkistamme sähköpostit ja suljemme ärsyttävän mainosbannerin. Moni meistä räplää älypuhelintaan myös töiden jälkeen ja muiden ihmisten seurassa.

Tietysti netissäkin voisi keskittyä. Harva kuitenkaan tekee niin."

Artikkelissa pohditaan myös, onko kirjojen massalukemisen aika ohi, ja kutistuvatko kirjojen lukijat pieneksi eliitiksi, "lukevaksi luokaksi". Tai vaikuttaako uusi teknologia pysyvästi aivojemme rakenteisiin. Emme enää opettele asioita ulkoa, koska minkä tahansa tiedon voi koska tahansa tarkistaa netistä. Internetin keinotekoinen muisti on korvaamassa biologista muistia.

Jutun lopussa kerrotaan, että Yhdysvalloissa on nyt pinnalla "digitaalinen dieetti", jonka avulla voi hallita netin liikakäyttöä. Toimittaja on aloittanut oman dieetin, ja kertoo päättäneensä lukea joka päivä kirjaa tunnin verran.  Ilman keskeytyksiä. Siitä minäkin haaveilen.

Lainasin kirjastosta toiveikkaana Harry Potterin ja kuoleman varjelukset. Kuukauden laina-ajan jälkeen olen uusinut lainan kerran, ja olen nyt sivulla 128. 16-vuotiaana olisin lukenut samassa ajassa 4-5 kirjaa. Sotaa ja rauhaa en taida enää tässä elämässä pystyä lukemaan. :(

Kuka tunnistaa itsessään samanlaisia vaikutuksia? Tai onko jollakulla hyviä vinkkejä itsensä asteittaiseen takaisin-sivistämiseen?

Vai oliko tämä vain hemmetin outo postaus?

Sarjassa kerrotaan bloggarin lempiluomiväreistä.

Onpas tylsän näköinen nelikkö! ^_^

Ylhäällä vasemmalla supertylsien ja sitäkin käyttökelpoisempien beigejen (miten tuo sana taipuu?) luomivärieni ykkönen, L'orealin Platinum Beige. Ostettu vuonna 2005, eli vajaata vuotta ennenkuin värit tekivät vallankumouksen meikkielämässäni. Yhteen aikaan en käyttänyt mitään muuta luomiväriä kuin Platinum Beigeä, ja kun siitä alkoi pohja pilkottaa, olin jo huolissani mitä tekisin kun sitä ei enää myyty Suomessa. No, se huoli loppui siihen kun löysin värit. ^_^ Mutta Platinum Beige on kyllä kertakaikkiaan erinomainen sävy. Siinä on pehmeä, lähes voidemaisen pehmeä koostumus ja todella kaunis, metallinen hohto. Käy loistavasti yksinään koko luomelle tai sitten vaaleammaksi sävyksi tummempien ruskeiden seuraan.

Grimas #713 on smoky-meikkien luottotuote. Omaan makuuni täydellinen, savuinen tummanharmaa pehmeällä, kevyesti hohtavalla koostumuksella. Superpigmenttinen. Ostettu heinäkuussa 2007 osana toista neljän sävyn Grimas-palettia jonka omistan. Jos etsit hyvää tummanharmaata, tsekkaa tämä (Grimasia myyvät naamiaisasuliikkeet).

Kuvassa alimpana L'orealin Natural Peach, ostettu keväällä 2007 jolloin se ilmestyi osana L'orealin Natural-kokoelmaa. (Ostin samaisesta kokoelmasta myös Natural Taupe -luomivärin, joka osoittautui täysin identtiseksi myöhemmin hankkimani L'orealin Metal Plum -luomivärin kanssa. D'ough!) Natural Peach on juuri sellainen helppo, kaunis peruspersikkainen sävy jota toivoisi näkevän useamman meikkisarjan perusvalikoimassa. Se on oivallinen vaihtoehto beigelle koko luomen sävylle, ja korostaa kauniisti mutta hillitysti sinisiä silmiä. Tylsää, että tämä ilmestyi vain kausikokoelmassa.

Viimeisimpänä jokaiselle blogin lukijalle tuttu L'orealin Golden Beige, jota itse en pidä erityisen beigenä vaan neutraalina vaaleana. Tosin uudempi, tällä hetkellä kauppojen hyllyiltä löytyvä versio, on tätä minun vuonna 2004 hankittua yksilöäni hieman kultaisempi. Täydellinen hohtava perusvaalea, joka sopii myös upeasti kasvojen korostuksiin. Ei ihme että sävy on ollut L'orealin valikoimassa jo kohta 10 vuotta (ellei ylikin, muisti ei riitä kertomaan mistä saakka tätä on saanut).