07.04.2013

The Body Shop Nutriganics

Kerroin saaneeni joku aika sitten testiin tuotteita The Body Shopin Ecocert-sertifioidusta Nutriganics-linjasta, jota olen jo todella pitkään halunnut kokeilla. Seuraa aatoksiani kyseisistä puteloisista.

TBS_Nutriganics

Nutriganics-linjaan kuuluu yhdeksän tuotetta; puhdistusvaahto- ja geeli, kasvovesi, päivävoide, yövoide, silmänympärysvoide sekä kaksi eri seerumia. Tai toisen seerumin nimike on tehotiiviste (samaan tapaan kuin Lancôme kutsuu Génifique-seerumiaan tiivisteeksi, tämän tarkoituksena on ainakin Lancômen mukaan tehdä tuote "helpommin lähestyttäväksi" niille asiakkaille jotka automaattisesti mieltävät 'seerumin' vahvaksi anti age -tuotteeksi).

Testipaketista paljastui sarjan puhdistusvaahto, naamio ja kosteusseerumi. Tuota seerumia toivoin itse mukaan testituotteisiin, sillä olen viime aikoina ollut kovasti kiinnostunut silikonittomista kosteuttavista seerumeista.

Vaahtoputsarit_

Juttelin The Body Shopin liikkeessä myyjän kanssa ja hän kehui Nutriganics-vaahdon olevan yksi pehmeimmistä puhdistusvaahdoista mitä hän on kokeillut. Ainakin TBS:n valikoimassa se on kuulema kaikkein miellyttävimmin iholla liukuva.

Minun on todettava, että olen ilmeisesti ollut sangen onnekas omien testivaahtojeni kanssa, sillä kaikkien kokeilemieni pumppuvaahtojen joukossa TBS Nutriganics sijoittuu pehmeydessään keskivaiheen alapuolelle. Huonoa tämä puhdistustuote ei missään nimessä ole, mutta jos arvostelun mittana halutaan nyt pitää vaahdon kosmeettista miellyttävyyttä (huomaatte, että rakastan tuota ilmaisua), niin edelliset testivaahtoni Guinotin BiOxygene, Natuviven Olive Fresh Cleansing Mousse ja Decubalin Face Wash menevät liukuvuudessa ja pehmeydessä reippaasti ohi.

Nutriganics-vaahto poistaa meikin kiitettävästi ja iho jää narskuvan puhtaaksi. Ehkä vähän liiankin narskuvaksi omaan makuuni. Mutta ihan hyvä tuote, kyllä tämä käytettyä tulee.

TBS_Nutriganics_seerumi

Smoothing Serum osoittautuikin sitten vallan ilahduttavaksi löydöksi! Silikonittomat kosteusseerumit -postauksessa puhuin siitä, kuinka seerumit ovat markkinoiden arvokkaimpia tippoja eikä edullisia sellaisia todellakaan löydä helposti. Tässä meillä nyt kuitenkin on alle kolmen kympin laadukas kosteusseerumi joka on pakattu täyteen luonnollisia pehmittäviä ja kosteutta sitovia ainesosia ja on vielä eko-sertifioitukin.

Incin alkupäässä on glyserolia (kosteuttaa), dicaprylyl karbonaattia (pahoittelen kun en osaa näitä suomeksi, ns. kuivaöljy, muodostaa iholle lipidikalvoa parantavan, tunnultaan silikonin tapaisen samettisen liukuvan pinnan mutta ainesosa on täysin kasviperäinen) ja oliivi- & jojobaöljyä (pehmentävät, ravitsevat). Loppuinci on myös oikein hyvän näköinen.

Ainoa mikä tuotteessa voisi olla parempi on tuoksu, mutta ei sen niin väliä. :) Todella ihana tuote; tuntuu riittoisalta ja jättää ihon sileän ja kosteutetun tuntuiseksi. Koostumus on ohut maitomainen fluidi. Joinain päivinä olen käyttänyt tätä ihan yksinäänkin ilman päivävoidetta, varmasti etenkin kesällä riittää yksinään.

TBSNutri_naamio

Mitä naamioon tulee, tämän vaikutuksista on vaikea sanoa oikein mitään.

Pystyn vain kuvailemaan sen koostumusta ja ihofiilistä; naamio on todella jämäkkää, savipohjaista kamaa ja levittyy jäykästi. Varmasti yksi paksuimpia savinaamioita mitä olen elämäni varrella kokeillut, ja kaoliini onkin ainesosissa ykkösenä. Ei jähmety iholla täysin koppuraksi.

Koin jännäksi sen, että naamion nimenä on "Smoothing Mask", yleensä kun savinaamiot nimetään puhdistavina tuotteina. Siksi itse asiassa ihan ensin luulin kyseessä olevan pehmentävän kosteusnaamion. Vasta purkin korkattuani ja alkaessani levittää naamiota (en ollut vilkaissut inciä) huomasin, että koostumushan onkin jotain ihan muuta kuin kosteusnaamion. :) Annoin purkin eteenpäin ystävälleni, joka ilahtuneena kertoi että hän on käyttänyt samaa tuotetta ennenkin ja tykkää siitä kovasti.

Tässäpä ajatuksiani Nutriganics-testikolmikosta. Millaisia kokemuksia teillä on TBS:n ekosertifioidusta linjasta?

22 kommenttia
06.04.2013

Haluatko malliksi meikkikurssille?

MUFEPromo2

Nyt etsintäkuulutetaan henkilöä, jota kiinnostaisi tulla meikäläiselle meikkimalliksi ensi viikonloppuna! :)

Olen osallistumassa Make Up For Ever Academyn hää- ja juhlameikkikurssille joka järjestetään Helsingissä 13.-14. huhtikuuta. Kurssin aikataulu on seuraavanlainen:

Lauantai 13.4. klo 16-20

Sunnuntai 14.4. klo 10-16

Paikka: Make Up For Ever Academy, Museokatu 44 D 114 (sisäpiha), Helsinki 

Lauantaina on demomeikki + teoria ja sunnuntaina harjoitusmeikkejä. Tarvitsisin omaa harjoitusmallia sunnuntaille, ja lisäksi MUFE Academyltä kysyttiin haluaisinko etsiä lukijoideni joukosta jonkun kiinnostuneen myös lauantain demomeikkimalliksi. Tämä henkilö voi tietenkin olla myös yksi ja sama, jos pääsee tulemaan kumpanakin päivänä.

Kurssi on varmasti tosi kiinnostava tilaisuus mallille päästä pieneen "makeoveriin" ja luulisi takataskuun jäävän myös hyviä vinkkejä miten korostaa piirteitään ammattimaisella juhlameikillä. Itsehän olin Academyllä balettimeikin mallina helmikuussa, ja kokemus oli tosi mielenkiintoinen!

MUFEPromo_

Jos kiinnostuit, ota minuun yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen karkkipaiva (at) hotmail.com ja laita mukaan kuva itsestäsi. Sinun ei siis tarvitse muuta kuin vain päästä paikalle kurssin ajankohtana. :) Jos halukkaita on paljonkin, niin suoritan valinnan arvonnalla.

Halukkuutensa voi ilmoittaa keskiviikkoon 10.4. klo 10.00 mennessä. Tulen tekemään kurssista myös blogijutun, joten hakijalle olisi oltava ok että hänen kuvansa julkaistaan Karkkipäivässä.

12 kommenttia
05.04.2013

Köyhäilyvinkki: valitse kahden euron bussi!

Tuskaillessani joku aika sitten Onnibussin pysäkkien epämukavaa sijaintia, kommentoi tuttavani, "No pääseehän ihan normibussillakin nykyään viidellä eurolla Helsinkiin!"

Bussilipun_hinta

Häh? Pääsee vai? Matkahuollon nettisivulle on kuulema kaikessa hiljaisuudessa alkanut ilmestyä ihan mielettömiä tarjouslippuja, joita en ainakaan itse ole huomannut mainostettavan yhtään missään. Kävin heti väijymässä lipputilanteen, ja herregud, eteeni avautui aivan uusi tapa matkustaa halvalla!

Matkahuolto_

Muut bussifirmat ovat ilmeisesti Onnibussin tuoman kilpailun vuoksi lanseeranneet omat tarjouslippunsa, sillä huomattavalla edulla Onnibussiin nähden että vuoroja on paaaaljon enemmän, ja hinnat alkaen 2 euroa!! Välillä Helsinki-Tampere, Helsinki-Turku, Turku-Tampere ja Tampere-Jyväskylä löytää pilvin pimein lippuja kahdella ja viidellä eurolla. Lippuja on vaikka minkä hintaisia; kuutta euroa, seitsemää, yhdeksää, kymmentä.... Tarjoushintoja riittää niin monelle lähdölle että ihmettelen tarvitseeko kenenkään enää ostaa normaalihintaista lippua? :) Nojoo. Tarjoukset perustuvatkin siihen, että lippu on maksettava netissä. Valtaosa bussimatkustajista taitaa edelleen ostaa lippunsa suoraan kuskilta bussissa.

Muita kaupunkivälejä joille löysin tarjoushintoja ovat Helsinki-Lahti (alkaen 9€), Helsinki-Mikkeli (alkaen 14€), Helsinki-Savonlinna (alkaen 19€) ja Helsinki-Jyväskylä (alkaen 19€). Ja tietysti hinnat toimii myös toisinpäinkin (siis Helsinkiin päin).

Bussi_tarjoukset

Hinnat ovat tietysti sitä edullisemmat mitä aikaisemmin ostaa, mutta etenkin tosi vilkkaasti liikennöidylle Helsinki-Tampere -välille saa viiden euron lippuja ihan parin päivänkin varoajalla. Tarjouslippuja on viikon jokaiselle päivälle ja lukuisille vuoroille joka päivä. Aivan mahtavaa!

Toivottavasti-toivottavasti-toivottavasti tämä on Matkahuollolta pysyvä jippo...! Itse olen ainakin ihan mielettömän iloinen mahdollisuudesta matkustaa näin halvalla, edes VR:n Veturi-tarjoukset eivät tähän pysty! Kiitos bussit!!! <3

31 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2026 (80)
    • 2025 (146)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (206)
  • Avainsanat