Lukijatoiveena meikki Revlonin Brazen-paletilla.
Ostin paletin USAsta ja nyt voidaan taas miettiä, että mikähän järki tässäkin oli... ^_^ Ihan kuin minulla ei olisi jo sadassa eri kombossa kauniin kuparisia, kultaisia ja ruskeita luomivärisävyjä. :P Luomiväripalettien "ansa" piilee siinä, että vierekkäin laitettuna tavallisistakin sävyistä saa yhdessä houkuttavamman harmonian kuin yksinään. Siksi niin monet luomivärifriikit retkahtavat nimenomaan paletteihin.
Brazenissa on kalpea kulta, vaalea persikka, pronssi ja tummanruskea. Kulta ja persikka ovat heikohkopigmenttisiä, pronssi ja ruskea taas erittäin pigmenttisiä.
Näitä kuvia ottaessani tulin siihen päätökseen, että paletti saa lähteä adoptioon. :) Meikkasin tällä useamman kerran Jenkeissä mutta luulen, että tällä kotona se jää parempilaatuisten, vastaavansävyisten luomivärien varjoon.
Eli jos sinua, Karkkipäivän lukija, kiinnostaa antaa koti Brazenille, niin hihkaise kommenttilootaan. Palettia on käytetty sen verran kuin kuvassa näkyy. Mukana tuleva vaahtomuoviapplikaattori on pesty.
Meikissä kullan sävyä koko luomella (ei juuri näy kun jäi muiden sävyjen alle), persikkaa kullan päällä liikkuvalla luomella, pronssia luomivaossa ja tummanruskeaa ulkonurkassa.
Jos adoptiointoisia on useampia, suoritan arvonnan halukkaiden kesken tänä iltana (14.1.) klo 21.00. Illalla olisi tarkoitus laittaa vielä ravintopostauskin.
Tänään ihan vain tällainen fiilispostaus talvisesta lempiharrastuksestani eli avantouinnista. Pääsin eilen vihdoin starttaamaan vuoden avantokauden.
Ensimmäinen pulahdus 2013. Kyllähän siinä aina henki meinaa salpaantua kun pitkän tauon jälkeen taas kävelee hyiseen veteen. :)
Avantouinti tekee hyvää niin kropalle kuin sielulle. Kun katse lepää jäätynen järven luomassa hiljaisessa, seesteisessä maisemassa ei voi kuin olla kiitollinen siitä että saa asua tällaisessa ympäristössä.
Nouset vedestä ihon höyrytessä pakkasessa ja lämpö leviää kroppaan.... se on se paras tunne. Jokainen solu oikein kihelmöi hyvää oloa.
. . .
Mieheni houkutellessa minua mukaan kaksi talvea sitten minulla oli avantouinnista se kuva, että sitä harrastavat lähinnä seniorikansalaiset. Sanalla sanoen olin rankannut koko homman "mummolajiksi". Hämmästykseni ei olisi voinut olla suurempi, kun saunalle saapuessa kuulin jo kaukaa nuorten äänien iloista puheensorinaa ja mummujen verkkaisen kylpyhetken sijaan kohtasin nuorekkaan, kansainvälisen tunnelman.
Vieressäni lauteilla voi hikoilla nuorukainen Unkarista tai kaveriporukka Nicaraguasta. Tai sitten se tuttu vakiokävijä hellyttävässä saunamyssyssään. Avantouinnissa löylyjen sosiaalinen osuus on minulle yhtä tärkeää kuin vedessä käynti. En aina halua jutella saunassa kenellekään, mutta pidän lauteiden avoimesta, iloisesta tunnelmasta ja rentoudun kunnellessani keskustelunpätkiä sieltä täältä. Siinä on jotain vaikeasti sanoiksi puettavaa taikaa kun ison saunan lauteilla istuu kylki kyljessä toisilleen vieraita, hyväntuulisia miehiä ja naisia kaikista ikäluokista, sallinette klisheisen ilmaisuni, kuin yhtä suurta perhettä. Tunnelma on jotain aivan toista kuin julkisten uimahallien kolkoissa saunoissa joissa vaiteliaat vierustoverit välttelevät toistensa katsetta. Avantosaunassa hyvä mieli tarttuu - sitä ei voi estää. :) Tuntuu kuin meitä yhdistäisi "salaisuus" - kokoonnumme täällä pimeyden keskellä, saavumme ehkä kireinä ja totisina, kävelemme jäiseen veteen - ja lähdemme keho endorfiineista hyrräten, hymy kasvoilla viipyillen.
Löytyykö lukijoiden joukosta muita avantouintiin koukuttuneita?
Osa teistä halusi nähdä Oonan myös lämpimässä nudemeikissä ja ihmetteli, miksi ylipäänsä teen malleilleni "kovia", "erikoisia" meikkejä enkä pelkästään pehmeitä ja luonnollisia kauneusmeikkejä. Vastaus on se, että ne luonnolliset meikit ovat (ainakin tämän blogin konseptissa) pitkän päälle tylsää katseltavaa. :)
Toki, kuka tahansa näyttää kauniimmalta kasvojen omia varjoja ja sävyjä jäljittelevässä, niin luonnollisessa meikissä kuin mahdollista, mutta Karkkipäivän idea ei ole koskaan ollut toimia kilttien perusmeikkien äänenkannattajana. Koko blogi on alunperin lähtenyt värileikeistä, joten siksi näitä konservatiivisia, kaikille sopivia beige-linjan meikkejä tullaan edelleenkin näkemään täällä harvemmin.
Mutta tässä siis Oona yleisön pyynnöstä pehmoisena versiona, olkaa hyvä. :)
Näistä kuvista olen kyllä sitä mieltä että Oona on kaikkein söpöin ilman mitään meikkiä...! ^_^
Meikit "sponsoroi" ystäväni Mili jonka luona meikkailin Oonan samassa sessiossa kuin Mili minut.
Silmämeikkiin käytettiin sävyjä Diorin Crush Glow - ja Earth Reflection -paleteista.
Kasvomeikissä pääsin kokeilemaan Max Factorin uutta Facefinity All Day Flawless 3 in 1 -meikkivoidetta. Mililtä löytyy sävy Nude, joka sopi Oonalle oikein hyvin. Meikkivoiteen "3 in 1" tulee siitä, että se lupaa yhdistää meikkivoiteen, peiteaineen ja pohjustusvoiteen. Kestävästä ja peittävästä meikkivoiteesta pitäisi siis olla kyse.
Ja Oonan meikattuani voisin todeta, että Facefinity lunasti nämä lupaukset. Meikkivoide oli ohutta ja helposti työstettävää ja peitti oikein kiitettävästi. Pohja kesti kauniisti koko päivän.
Sävyä kasvoille luotiin L'orealin aurinkopuuterilla (en muista sävyä), Lily Lolon poskipunalla Beach Babe ja Estee Lauderin hohdeaurinkopuuterilla. Huulten omaa sävyä vaalennettiin peitevoiteella ja päälle tuotiin kiiltoa Estee Lauderin Starlet Peach -huulikiillolla.
Mitäs tykkäätte? Onko tämä parempi kuin siniturkoosi keijukaismeikki?