20.08.2013

Karkkipäivän munaviikko: japanilainen munakasrulla

Tiistain munaruokana on japanilainen munarulla. Hauska ja yksinkertainen tapa tarjoilla munakas vähän eri tyylisesti.

Munaruoat_munakasrulla

En tiedä näyttääkö tämä minun rullani niin japanilaiselta, sen pitäisi varmaan olla vieläkin tiiviimpi ja kerrosten ohuempia. Mutta ei se makuun vaikuttanut! ^_^

Ohje on Celia Brooks Brownin Uusi Kasviskeittiö -kirjasta.

Neljä annosta:

6 tuoretta tai kuivattua siitakesientä (jos käytät kuivattuja, liota niitä kuumassa vedessä puoli tuntia)

1 tl kasviöljyä

8 kananmunaa

1,25 dl kasvislientä tai sienten liotusvettä

1-1,4 rkl kevytsoijakastiketta

1 rkl miriniä (makea japanilainen riisiviini) tai 1 tl sokeria

Munaruoat_munakasrulla_valmistus

Viipaloi sienet ohuiksi viipaleiksi ja kuullota pannulla öljytilkassa kaksi minuuttia. Nosta talouspaperille ja jätä sivuun.

Vatkaa yhteen munat, kasvisliemi, soijakastike ja mirin tai sokeri.

Kuumenna pannu uudelleen ja lisää öljyä. Kaada pannuun sen verran munaseosta että pohja peittyy ja pyöräytä pannua niin että seos leviää ohueksi, tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele päälle sieniä ja kypsennä, kunnes munaseos on juuri ja juuri hyytynyt. Kieritä muna lastan avulla tiukahkolle rullalle ja jätä se pannun reunalle.

Kaada pannulle lisää munaseosta niin, että se koskettaa munakasrullaa. Lisää sieniä ja kypsennä, kunnes munaseos on jälleen juuri ja juuri hyytynyt. Pyöritä rullalle aloittaen aiemmasta munarullasta, joka jää siis uuden kerroksen sisään.

Jatka paistamista ja rullaamista, kunnes munaseos ja sienet loppuvat. Lopputuloksena on paksu munakasrulla jossa useita ohuita kerroksia.

Liu'uta munakas pannulta alumiinifoliopalalle. Pyöräytä folio tiukasti munakasrullan ympärille ja rutista päät kiinni. Anna vetäytyä 5-10 minuuttia. Poista folio ja leikkaa rulla poikittain palasiin ja tarjoile.

Munaruoat_munakasrulla2

Tämä munakas oli kyllä tosi hyvää! Siinä oli hienostunut maku, hennon makea ja soijainen. Itse korvasin mirinin/sokerin pienemmällä määrällä steviaa. Eikä minulla ollut siitake-sientäkään joten käytin tölkkiherkkusientä. Siitake olisi varmasti tehnyt munakkaasta vielä maukkaampaa.

Unohdin tuon foliovaiheen ja varmaan senkin takia oma rullani jäi vähemmän tiukaksi. Tätä tulen tekemään toistekin!

7 comments on “Karkkipäivän munaviikko: japanilainen munakasrulla”

  1. Ihanan simppeli resepti! Rakastan tehdä sushia itse, mutten ole ikinä uskaltanut yrittää tätä munakasta, koska se on vaikuttanut niin vaikealta muiden ohjeiden mukaan. Nyt voisi olla kokeilun aika. :)

    Vastaa

    0
    1. Oli pakko vielä tulla kiittämään hyvästä reseptistä. Tein ja maukasta tuli! Dippailin paloja vielä minimäärään wasabitahnaa, toimi. :) Koostumus ei ollut yhtä selkeä kuin sulla, taisin laittaa vähän liikaa lientä ja kääriä liian nopeasti, alkoi hajoilemaan kääriessä. :) Munareseptejä lisää kiitos, testaan ne kaikki. :D

      Vastaa

      0
  2. Piti oikein ihmetellä mikä munaviikko :D Tuo rulla näyttää hyvälle, itse oon kuitenkin kasvissyöjä ja munat ei ruokavalioon kuulu. Tuntuu, että kaikki bloggaajat syö munia, edullinen uusi trendi :) toivotaan, että jokainen kiinnittää huomiota munan alkuperään, pelkkä virikekana ei riitä. Sulla on niin kiva blogi, tykkään ihan hurjan paljon tästä. Ps kosmetiikan ostolakko on pitänyt. :)

    Vastaa

    0
    1. Tuntuu, että kaikki bloggaajat syö munia, edullinen uusi trendi :)

      Apua, mä oon ihan tietämättäni trendikäs...! :D

      Sulla on niin kiva blogi, tykkään ihan hurjan paljon tästä. Ps kosmetiikan ostolakko on pitänyt. :)

      Kiitos Kristiina! <3 Ja onnea lakon onnistumisesta, tsemppiä sinne! :)

      Vastaa

      0
    2. Olet hurjan trendikäs niin meikkijutuissa kuin ruoka-asioissa :) ja hei kiitos, mulla olis enää vuoden loppuun lakkoa jäljellä... Mä vedän tän läpi vaikka kuinka hienosti :)

      Vastaa

      0
    3. Melkein voisin väittää, että useimmat ihmiset ylipäänsä syövät munia, elleivät ole vegaaneja. Se, että ne tulevat blogeissa esiin johtuu tietenkin siitä, että munat ovat hemmetin tiivis ravintopaketti! :)

      Olen kyllä ehdottomasti samaa mieltä siitä, että munien alkuperään on kiinnitettävä huomiota. Luomumunat ovat siitä hyvä vaihtoehto, että kanat ovat varmasti saaneet olla ulkona ja näin ollen mahdollisesti syöneet muutakin kuin jotain tiettyä pellettiä. Aina kun vain pystyn, käyn hakemassa kuitenkin munia suoraan tilalta (ovat vieläpä kaupan luomumunia halvempia)!

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat