Okei, Skopelos on aivan tyrmäävän idyllinen.

Mä en taida vielä lähteä täältä.

Skopeloksen pääkylästä käytetään syystäkin saari-oppaassani ilmaisua ridiculously picturesque.

Mutta ennen kuin hukutan teidät Skopelos-kollaaseihin, pakko kertoa mun uudesta majapaikasta... joka itse asiassa sekin on syynä siihen että haluan jäädä Skopelokselle pidemmäksi aikaa.

Mulla kävi ihan törkeän hyvä tuuri!

Aloitetaan alusta. :)

Olin varannut kahden ensimmäisen yön majoituksen netin kautta. Ajattelin, että jos tykkään paikasta, jään sinne vielä yöksi tai pariksi. Paikka, Sea View Studios, olikin oikein mukava; 20 euroa yö, tosi suuri huone kunnon keittiöllä, koko rakennuksen levyinen parveke ja upeat maisemat alas rannalle.

Mutta. Sinne päästäkseen on käveltävä sellaiset 2 kilometria erittäin jyrkkää ylämäkeä. Paikka sijaitsee varsinaisen Skopelos Townin ulkopuolella, Townista ulos johtavan tien varrella kukkulan takana.

Ylämäkipuuskutuksen voi tietysti ottaa kuntoilun kannalta, mutta jo ensimmäisen päivän jälkeen tiesin, etten jäisi Sea View'hun. Se oli minun makuuni aivan liian syrjässä. Minä haluan asua tapahtumien keskellä, en yksin jossain kukkulalla.

Torstaina otin tehtäväkseni löytää uuden paikan lähempänä keskustaa. Arvelin, että keskustapaikat olisivat kuitenkin todennäköisesti kukkulamajoitusta kalliimpia. Kiertelin keskustaa ja kyselin domatia-paikkojen ovilla, mutta sopivaa ei tuntunut löytyvän. Joko hinnat olivat liian kalliita tai paikassa ei ollut keittiötä.

Kun olin jälleen pysähtynyt erään "Rooms To Let" -kyltin kohdalle, kuulin yläpuoleltani huhuilua. "Are you looking for me?" huusi nainen ylemmältä kadulta, portaiden päässä sijaitsevan talon kattoterassilta. Vastasin että kyllä, mikäli hän omisti domatian jonka edessä juuri seisoin.

Kävi ilmi, että nainen ei omistanut sitä domatiaa, vaan ylemmällä kadulla olevan. "Come, come!" nainen kehotti innokkaasti ja viittoi minua tulemaan ylös.

Astuin ovesta ihastuttavalla, istutusten täyttämälle pikkuiselle sisäpihalle.

"I have room for you!" nainen sanoi hymyillen ja lähti johdattamaan minua portaita ylös talon toiseen kerrokseen. Katselin hurmaavaa rakennusta ja ajattelin, että tähän paikkaan minulla ei todellakaan olisi varaa. Paikka oli aivan erinäköinen ja -tasoinen kuin mikään domatia missä olin koskaan majoittunut.

Toisessa kerroksessa oli sisäpihaa kiertävä viehättävä kattoterassi kera tuolien ja pöytien, ja upeat maisemat satamaan ja ympäröivään vanhaan kaupunkiin.

Sisällä talossa panin merkille hyvin pidetyt puulattiat ja kauniit vaaleat materiaalit. Tämähän oli kuin jonkun vähän varakkaamman kreikkalaisen koti. Nainen esitteli minulle huoneen, joka oli kooltaan hyvin pieni mutta sitäkin siistimpi ja kotoisampi. Puulattia sen varmasti teki. En ole koskaan aiemmin ollut puulattiaisessa domatiassa, lattiat ovat käytännössä aina kivimateriaalia.

Kerroin tarvitsevani keittiötä, ja nainen johdatti minut seuraavaan kerrokseen, josta löytyi talon asukkaiden yhteinen keittiö. "Mutta ei tätä juuri kukaan käytä, melkein kaikki asiakkaani ottavat aamiaispaketin. Haluatko sinä aamiaisen? Se maksaa kaksi euroa. Muussa tapauksessa keittiö on varmasti täysin sinun omassa käytössäsi."

Olin aivan hurmaantunut paikasta, mutta en meinannut edes uskaltaa kysyä hintaa. Tämä oli selvästi joku 40 euron domatia. Mutta ennen kuin ehdin sanoa mitään, nainen kysyi, "How much you pay in Sea View?" Kun kerroin, että 20 euroa, nainen sanoi että saan huoneen häneltä samaan hintaan.

*sisäisiä riemun kiljahduksia*

Jes! Jes! Whooo! Eläköön low season...! ^_^

(Nyt kun olen majoittunut huoneeseeni, voin raportoida että huoneen ovessa olevan hintataulukon mukaan huoneen hinta on low-seasonin aikaan 40 euroa ja high seasonilla 60 euroa.)

Nyt siis olen täällä uudessa paikassani. Täällä on aivan ihanaa. Skopeloksella on ihanaa. Täällä on myös paljon enemmän nähtävää kuin Skiathoksella.

En malta vielä jatkaa Alonnisokselle.

Tällainen paikka - kahdella kympillä...!!

...ja tuolla majoituin kaksi ekaa yötä.

Kyllä nyt kelpaa! :)

.

...ja sen sanottuaan nainen lähti ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen, vailla suuntaa, vailla suunnitelmaa, kunhan vain eksymään kujille ja kaduille, lukemaan kirjaa johonkin kahvilaan, katselemaan ihmisiä, hengittämään kylää ja sen kauneutta.

Eilinen oli viimeinen päiväni Skiathoksella.

Tältä se näytti.

(Aamu alkoi kynsikuvien otolla ja jumpalla kello 7.35, minkä jälkeen hain kahvin ja kirjoittelin Nail Repair -postauksen ja söin aamiaisen - joka koostui kefalotiri-juustosta, tomaatista, porkkanasta ja kreikkalaisesta jogurtista. :))

Puolen päivän aikaan olin saanut pakattua rantakassini ja lähdin kaupungille. Kävin sataman matkatoimistossa tarkistamassa seuraavan päivän laiva-aikataulut ja ostin lipun keskiviikkona kello 12.05 lähtevään laivaan Skopelokselle.

Tein pienen kävelyn Bourtzin kautta ja hain yhdestä rantakadun lukuisista tavernoista take-away-horiatikin (eli sen klassisen kreikkalaisen salaatin fetajuustolla), jonka söisin myöhemmin rannalla yhdessä laukkuun pakatun säilyketonnikalan kanssa.

Nousin yhden maissa Skiathoksen ainoan bussilinjan bussiin, joka kulkee Skiathos Townin ja Koukounariesin rannan väliä. Välimatka on yhtä suurta hotellialuetta ja toinen toistaan kauniimpia rantoja.

Päätin Koukounariesin rannan sijaan mennä tällä kertaa viereiselle, niemekkeen takana sijaitsevalle Banana Beachille. (Nää nimet on aina niin korneja... ^_^) Vaikka rannat ovat lähekkäin, on hiekka Bananalla ihan erilaista - ruskeaa ja vähemmän kimaltavaa. Ei mica-galorea täällä! :)

Rannalla oli yllättävän hiljaista ja rauhallista. Sesonki Skiathoksella on päättymässä, ja paikallisten mukaan parin viikon kuluttua on ihan kuollutta. Viivyin rannalla kuuteen saakka ja otin sitten bussin takaisin kaupunkiin.

Koukounariesin ranta, jolla olin maanantaina, on muuten kerrassaan upea. En ihmettele Skiathoksen mainetta rantaparatiisina. Vaikka en itse ole erityinen "biitsimonsteri" eikä uima-rannoilla ole minulle niin suurta merkitystä reissuillani, niin toki tulee huomioitua kuinka suuria eroja rannoilla on. 'Hieno ranta' ei tarkoita pelkästään leveää, hienohiekkaista rantakaistaletta vaan laatuun vaikuttaa myös rannan pohja ja veden puhtaus, väri ja kirkkaus. Koukounariesin ranta on ensiluokkainen - kirkas, turkoosin sävyinen vesi ja täysin puhdas, vaaleahiekkainen pohja.

Suihkun, vaatteiden vaihdon ja blogikommentteihin vastaamisen jälkeen suuntasin Skiathos Townin parhaalle näköalapaikalle, kellotornin juureen katsomaan auringonlaskua.

Kaunista. Päätin suunnata viimeisen Skiathos-iltani kunniaksi drinkeille - ensimmäisille laatuaan tällä matkalla. (Jos nyt ei sunnuntai-illan ouzo-ryyppyä lasketa..! :D)

Yksin matkustaminen on kivaa, mutta sanotaanko näin, että yksin vietetty Happy Hour baarissa ei ole hilpeintä mahdollisinta ajanvietettä. Drinkkiseurana minulla oli Kreikan saariopas (kirja, ei ihminen...) ja muistikirjani johon piirustelin mahdollisia reittivaihtoehtoja Sporadeilta eteenpäin.

Nautittuani kaksi rommikolaa (laitti-kolalla tietysti) lähdin illalliselle.

Ennen kuvan simpukkavadillista olin jo tuhonnut annoksen halloumilla täytettyjä paprikoita sekä munakoiso-saganakin, eli tomaattikastikkeen ja kahden eri juuston kanssa uunissa kypsennettyä munakoisoa.

Illallisen lasku? Kolme ruokalajia, lasi viiniä ja vesipullo: 18 euroa. Ei tarvitse miettiä miksi täällä on niin hurja houkutus syödä - ja paljon. ;)

Olin kämpillä yhdentoista maissa, vaihdoin muutaman sanan miehen kanssa chatissa (me ei edelleenkään olla niin moderneja että käytettäisiin skypeä) ja varasin Skopeloksen majoituksen kahdelle ensimmäiselle yölle.

Kalinichta eli hyvää yötä kello 01.45 tienoilla. :)

* * *

Juuri nyt istun juuri tässä mistä kuva on otettu. Söin äsken aamiaisen, kirjoittelin tämän postauksen ja join aamun toisen kupin kahvia. Ensimmäinen oli haettu lähileipomosta jo kahdeksalta.

Laivani saapuu 20 minuutin päästä. Matka Skopelokselle kestää 30 minuuttia.

Hei sitten, Skiathos! Oli hauska tutustua. :)

Nyt mä ihan vyörytän teille näitä matkailuvinkkejä. :)

Halusin esitellä lähemmin domatia- eli vuokrahuonesysteemiä jota käytän Kreikassa pääasiallisena majoitusmuotonani.

[vimeo 105528261 w=700 h=394]

Domatia Skiathos from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.

Domatia eroaa hotellista monellakin tapaa, mutta huoneet voivat näyttää ihan samoilta kuin edullisemmassa hotellissa. Ne voivat olla tasoltaan parempiakin. Domatia- eli kotimajoitus-perinne on aikoinaan alkanut Kreikassa siten, että perhe on vuokrannut yhtä tai kahta talonsa ylimääräistä huonetta, mutta nyttemmin valtaosa domatioista on varta vasten rakennettuja erillisiä taloja. Vuokraisäntä tai -emäntä saattaa asua itse talossa tai sitten ei. Vastaanottoa ei ole, saat omistajalta suoraan avaimen käteen ja ei kun taloksi. :)

Domatia-huoneen saa huippusesongin (kesä-elokuu) aikaan paikasta ja saaresta riippuen alkaen noin 40 eurolla (hinta koko huoneelta), syyskuusta alkaen hinnat voivat tippua puoleen. Itse maksan huoneesta keskimäärin noin 20 euroa / yö. Jos reissaisin kaverin kanssa majoituskulut olisivat siis ruhtinaalliset 10€ yöltä. :)

Domatia-huoneeni Karpathoksella

Osassa domatia-huoneista on minikeittiö, osassa ei. Riippuu ihan paikasta. Keittiöllinen huone voi myös olla kalliimpi. Täällä Skiathoksen majapaikassani huone ilman keittonurkkausta maksaa (nyt syyskuussa) 18 euroa.

Domatia-majoitusta ei tarvitse varata etukäteen. Vuokrahuoneiden isännät odottavat satamassa ja kalastavat asiakkaita laivalla saapuvien turistien joukosta. Keskikesällä domatian tarjoajia saattaa olla satamissa ihan torimarkkinoiden verran ja hulabaloo on aikamoinen; matkustajien jalkautuessa laivasta alkavat domatia-isännät huutaa kilpaa ja turisteja kohti vilkutellaan ja heilutellaan vuokrahuoneita esittäviä kuvia.

Syksymmällä domatian tarjoajia on vähemmän, ja jos sattuisit reissaamaan Kreikan saarilla talvella, heitä ei todennäköisesti näkyisi satamissa lainkaan. Tällöinkin domatia-majoitus kuitenkin onnistuu, osa on nykyään varattavissa netissäkin tai sitten vain kävelet paikalliseen matkatoimistoon, he joko välittävät itse domatia-huoneita tai neuvovat paikan joka välittää. Satamissa on useimmiten paikallisen Rooms Associationin pieni luukku.

Manner-Kreikassa domatia-perinne on vähemmän tunnettu, suurissa kaupungeissa sitä ei ole käytännössä lainkaan tarjolla.

Olen yöpynyt vuosien varrella lukuisissa domatioissa, ja kokemukset ovat olleet pelkästään positiivisia. Vaikka huoneet ovat todella halpoja, ne ovat aina siistejä ja kuumaa vettä on aina saatavilla. (Minulle tärkeimmät ominaisuudet!)

Parvekkeellani Roses Studiossa viime syksynä.

Joihinkin domatioihin ihan kiintyy. Niin kuin Roses Studiosiin Karpathoksella. Nyt kun katsoin noita kuvia tehdäkseni huonekollaasin tuli niin ikävä Karpathokselle että apua...! Mun olisi niin päästävä sinne taas..! Karpathos vain on harmillisesti tosi etäällä niiltä suunnilta joihin olin ajatellut tällä reissulla mennä. Yhteydet esimerkiksi Koillis-Egean saarilta ja Kykladeilta ovat tosi huonot. Ehkä mä keksin jonkun keinon..!

Loppuun vielä näkymiä Rosesin katolta; ei pahat maisemat 20 euron huoneesta!

[vimeo 74568878 w=500 h=281]

Karpathos-näköaloja kattoterassilta from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.

Onko Karkkipäivän lukijoilla domatia-kokemuksia Kreikasta?

Voi että missä merkeissä loppupäivä eilen sitten menikään... Seistessäni pikkuisen räystään alla talon seinään liimautuneena vanhan kaupungin sokkeloiden keskellä mietin, että juuri tällä hetkellä tilanne tuntuu lähes absurdin kurjalta, mutta myöhemmin tällaisilla tuokioilla on taipumus palata mieleen niinä kaikkein voimakkaimpina muistoina matkoilta.

Lähdin siis eilisen käsimatkatavarapostauksen jälkeen kaupungille syömään. Päästyäni rantakadulla sijaitsevaan tavernaan, huomasin taivaan vetäytyneen pilveen eikä mennyt kauaakaan, kun ympärillä pisaroi. Ruoan jälkeen sainkin sitten valita, jäädäkö tavernaan pitämään sadetta (minulla ei ole matkassa sateenvarjoa tai muutakaan sateensuojaa) vai lähteäkö kastumaan. Valitsin odottelun.

Kuuden aikaan sade oli enää pientä tihkua, ja lähdin Bourtzille Sporadien ruokaherkkuja esittelevään Tasting Festival -tapahtumaan. Bourtzi on pieni linnoitettu niemeke Skiathos Townin kahden sataman välissä.

Bourtzille päästyäni sade oli yltynyt, ja törmäsin linnoituksella sekavaan tilanteeseen. Kokit hääräilivät patojensa ympärillä ja linnoituksen oviaukoilla tungeksi paljon ihmisiä, mutta kun yritin mennä sisään, minua tultiin estämään. "Tänne ei pääse nyt, tasting alkaa vasta seitsemältä", sanoi joku mies. Katsoin, kun muita ihmisiä kuitenkin kulki sisään ja ulos. "Tervetuloa takaisin illalla, seitsemästä yhdeksään täällä on tarjolla 20 kokin valmistamia tasting-menuja sekä viiniä, kaikki ilmaista."

"Mutta nyt, neiti, suosittelen että käyt vaihtamassa jotain lämpimämpää päällesi", mies lisäsi, selvästi ihmetellen mitä tein sateessa pikku-topissa ja lyhyessä hameessa. Ulkona oli todellakin viilentynyt huomattavasti.

Lähdin siis kiltisti takaisin kämpille, harmissani sään äkillisestä muutoksesta. Se siitä iltakävelystä sitten. Niin tyypillistä... Istuessani päiväsaikaan kirjoittamassa blogia ulkona paistoi aurinko...

Päästyäni majapaikkaani ajattelin, että nyt istun alas chättäämään vähän miehen kanssa ja palaan Bourtzille vasta myöhemmin. Olinhan syönyt tosi myöhäisen lounaan eikä minun juuri nyt tehnyt mieli maistella lisää ruokaa. Jotain minun kuitenkin teki mieli... nimittäin kahvia. Katsoin ulos ja havaitsin sateen tauonneen. Päätin kipaista kulman takana sijaitsevaan leipomoon hakemaan latten.

Astuessani leipomosta höyryävä kahvimuki kädessäni, ulkona vaikutti kirkastuneen. Hmm, entäs jos kuitenkin tekisin pienen kävelyn vanhaan kaupunkiin, ajattelin. Tuosta leipomon nurkalta lähtee katu jota en ole vielä kävellyt, käyn tsekkaamassa minne se johtaa. Minulla oli jalassa vain rantasandaalit, jotka eivät tietenkään ole mikään fiksuin valinta kävelylle, mutta tämä olisi vain ihan nopea, pieni lenkki...

Lähdin katua ylöspäin. Ahaa, täältä pääsee Megali Ammoksen rannalle...! Ja täällä on näköjään kunnon gyros-ruokala-keskittymä... Entäs jos käännyn tästä, minnekäs tästä pääsee..? Varmaan sinne kirkolle jonka ohitin eilen. Taidan kävellä sinne, sehän on ihan lähellä. Ja niin olin yhtäkkiä suuntaamassa kahveineni ihan toiseen suuntaan kuin takaisin kämpille, jossa kone oli jäänyt odottamaan chat-hetkeä Mr. Karkkipäivän kanssa.

En ollut vielä kirkolla kun näin pilvet. Harmaa kuuro ilmestyi Megalo Ammoksen suunnasta kuin tyhjästä. Sade yhytti minut niin nopeasti että en ehtinyt muuta kuin syöksyä lähimmän puun alle. Ja sitten satoi. Todellakin satoi, klassista "kuin ämpäristä kaataen" ilmaisua käyttäen. Seisoin kahveineni puun alla ainakin 25 minuuttia. Mietin, luovuttaisinko ja lähtisin suihkun läpi kotiin. Ei, taivaalla näkyi kuitenkin jo kirkkaita kohtia. Kyllä tämä kohta taukoaa, kuuroja tulee ja menee.

Sitten sade tosiaankin taukosi, yhtä  äkillisesti kuin oli alkanutkin. No, kai tässä nyt voi vielä vähän kävellä kun olen jo melkein kirkolla, ajattelin. Olen istunut koko päivän sisällä koneen ääressä, kivempi viettää päivän viimeiset valoisat hetket ulkona kuin palata taas sisälle. Ja ei se sade nyt varmaan ihan heti taas palaa.

Jatkoin kävelyä. Löysin itseni uusilta aukioilta ja toinen toistaan viehättävämmiltä kaduilta ja kujilta. Rakastan vanhojen kaupunkien alueita. Ei voi olla tunnelmallisempaa kuin pienet, kapeat mukulakiviset sokkelot joiden kulmien takaa aukeaa milloin vanha kirkko, milloin kuvauksellinen portaikko, milloin pikkuinen, muutamasta pöydästä koostuva taverna.

Katosin eilen illalla iloisesti tällaiseen labyrinttiin Skiathos Townin vanhassa kaupungissa. Kahvi oli juotu jo aikoja sitten ja kello kävi kahdeksaa. Sitten se alkoi taas. Sade. Yhtä odottamatta. Joku Skiathoksen yllä kaatoi jälleen suuren sangollisen enkä voinut muuta kuin painautua lähimmän talon seinää vasten, pienen räystään alle.

Vettä tuli sellaisella voimalla että olisin kastunut läpimäräksi arviolta 10 sekunnissa jos olisin irrottautunut paikaltani. Minuutit kuluivat. Minua alkoi paleltaa. Katselin märkiä jalkojani varvassandaaleissa. Ei samperi. Tajusin olleeni ulkona jo toista tuntia - märissä sandaaleissa kulkien. Kylmetä jalkasi ja hankit nopeimman tiketin vilustumiseen.

Odotin ja odotin. Sade ei laantunut. Laitoin miehelle viestiä. "Moi, ehditkö soittaa? Ei ole hätä". Sieltä tuli vastaus: "Soitan myöhemmin, olen juuri menossa saunaan."

Saunaan. Eipä tiennyt mies miten kovasti olisin itsekin sillä hetkellä kaivannut lämpimille lauteille.

Sade ei enää tauonnut kokonaan, ja lopulta lähdin tihkun läpi liukastellen kotia kohti. Manasin sandaaleitani ja pelkäsin joka askeleella että nyt tulee lento. No hei - minunhan piti vain hakea se kahvi..! Valkoiset kivet ovat muuten pahimpia, oletteko huomanneet? Niitä kannattaa todella varoa sateella.

Kun pääsin domatialleni (kaatumatta - kuin ihmeen kaupalla!), olin niin märkä ja kylmissäni että tärisin. Kuumaan suihkuun ja kuivat vaatteet päälle. Rinnassa tuntui se tietty polttelu mikä usein varoittaa vilustumisesta. Saamarin saamari jos mä nyt oikeasti onnistuin vilustuttamaan itseni.

Tajusin, että olin kokonaan unohtanut Bourtzin ja ruokafestivaalin. Kello oli yhdeksän. Melkein lysähdin kasaan, eih...! Mä niin halusin sinne maisteluun...!

Katsoin ulos. Siellä satoi edelleen. Nyt ei auttaisi kuin ouzo-lääkitys.

15 minuuttia myöhemmin kaikki oli hyvin. Olin tyhjentänyt ouzo-lasillisen ja lämpö alkoi palata sormiin. 30 minuuttia myöhemmin edessäni oli suuri lautasellinen höyryävän kuumaa tomaattikeittoa ja kaikki oli vielä paremmin.

Puolen yön aikaan Mr. Karkkipäivä tapasi chatissa hyväntuulisen emännän. Olin löytänyt uuden suosikkitavernan ja kuvailin vuolaasti samettista keittoani ja suussa sulavaa munakoisopaistosta. Ruokafestivaalille en päässyt ja vaatteiden kuivuminen vie pitkään, mutta päivä oli sittenkin ihan onnistunut! :)

Eräs lukija toivoi postausta käsimatkatavaralla matkustuksesta ja siitä, mitä oikein pakkaan. Muutama muukin on joissain aiemmissa kommenteissa osoittanut uteliaisuutta matkatavaroitani kohtaan.

Siispä... tänään juttua 10 kilon tavaralla reissauksesta ja matkalaukkuni sisällöstä. :) Olkaa hyvä!

Viikonloppureissu käsimatkatavaralla ei liene homma eikä mikään kenellekään, mutta minun Kreikan matkani kestävät useita viikkoja. Tällä kertaa seitsemän viikkoa.

Toiset hämmästelevät pikkuruista matkalaukkuani ja ihmettelevät miten voin pärjätä niin vähällä melkein kaksi kuukautta. Minusta taas tuntuu että saan laukkuun yllättävän paljon tavaraa ja pärjäisin varmasti vähemmälläkin.

Kuvassa oikealla on Samsoniten lentolaukkuni ja oikealla "reissukassi". Reissukassi on paikan päältä ostettu halpis extralaukku jossa kulkee kaikki se, jonka joudun reissun aikana ostamaan (kuten lisäkosmetiikka ja ruoka-aineita) sekä kylmän ilman vaatteet, jotka olivat päälläni maahan saapuessa, kuten päällystakki ja neulepusero. Yhden ison reissukassin hankinta helpottaa liikkumista merkittävästi - ei tarvitse kantaa montaa eri nyssykkää ja kassia lentolaukun lisäksi.

.

MITÄ KANNATTAA MUISTAA KÄSIMATKATAVARALLA MATKUSTAESSA?

* Nesteitä vain sen verran että mahtuvat 1 litran vetoiseen läpinäkyvään pussiin, yksittäinen pakkaus saa sisältää korkeintaa 100 ml nestettä.

* Jätä kotiin kynsisakset ja aerosolit. Mitään teräviä, aseeksi luettavia esineitä tai ponneainetta sisältävää ei saa kuljettaa matkustamossa. Edit. Asiaan perehtyneen lukijan mukaan aerosolituotteitakin saa ottaa matkustamoon, kunhan ovat max 100 ml:n pakkauksissa. Kuulema myös sakset, kunhan terä on alle 6 cm. Joka päivä oppii uutta! :)

* Useimmilla lentoyhtiöillä, ainakin ns. halpalentoyhtiöillä, käsimatkatavaran painoraja on 10 kg. Riippuu lentöyhtiön käytännöstä ja check-in- henkilökunnan virkainnokkuudesta, punnitsevatko he matkatavarasi. Useimmiten tavaraa ei punnita, mutta en suosittele ottamaan riskejä. Mikäli laukkusi punnitaan ja siinä on ylikiloja, joudut joko jättämään nämä kilot kentälle tai keksimään keinon pakata extrakama ruumaan jolloin maksat myös ruumaan menevän tavaran lisämaksun.

Myös laukun muoto on tärkeä. Esimerkiksi Ryanairin sallittu koko on 55 cm x 40 cm x 20 cm. Reppua on kokemukseni mukaan käytännössä mahdoton saada pakattua niin, että se ei pullistuisi yli 20 senttiä. Siksi olen itse luopunut repusta käsimatkatavarana ja käytän sallittuihin mittoihin sopivaa lentolaukkua. Eipähän tarvitse jännittää portilla joka kerta että ottaako ne mun repun syyniin vai ei... Olen todistanut monesti tapauksia joissa liian kookas reppu on vedetty jonosta sivuun.

Tässä kuvassa on kaikki matkavaatteeni päällystakkia ja neuletakkia lukuunottamatta.

Jos mietitte mitkä nuo hanskat on, niin ne on mun kuminauhajumppaa varten. :) Viime syksyn reissuun ostamani jumppanauhan käsikahvat irtosivat, ja nyt on pakko käyttää hanskoja mikäli haluaa välttää ihon rikki hiertymisen kuminauhaa käyttäessä.

Tällä kertaa sain mahdutettua mukaan peräti neljät kengät (tai no, varvassandaaleita ei ehkä kengiksi voi kutsua...)

Yleensä saan mahtumaan mukaan vain kahdet kengät. Miksi nyt enemmän?

Kaikki riippuu lentoyhtiöstä. :) Lennän melkein aina Ryanairilla, joka sallii käsimatkatavaraksi kirjaimellisesti yhden ainoan tavaran = laukun, kädessä tai olkapäällä ei saa olla mitään muuta laukun tapaistakaan tai edes kameraa matkustamoon tullessa. Näin ollen Ryanilla reissatessa myös käsilaukun ja kameran on mahduttava Samsoniteen.

Tällä kertaa lensin Norwegianilla, joka sallii varsinaisen käsimatkatavaralaukun lisäksi yhden henkilökohtaisen tavaran, esimerkiksi käsilaukun tai läppärin. Tämä tuo suurensuuren lisäedun matkatavaran suhteen! :) Koska voin kantaa kameran käsilaukussa ja käsilaukun olkapäällä, jää matkalaukkuun tilaa jollekin muulle! Kuten tällä kertaa kengille. :)

Edit. Huraa, lukijoilla oli kertoa minulle suuri ilouutinen; Ryanairin käytäntö on muuttunut ja nykyään hekin sallivat yhden henkilökohtaisen tavaran käsimatkatavaran lisäksi. Muutos on ilmeisesti tapahtunut hiljattain, ainakin viime marraskuussa oli vielä tuo yhden laukun sääntö. Oijjoi miten meidän halpismatkustajien oloja helpotetaankaan..! ^_^ Edit 2. Selvisi, että tuo uudistus on tapahtunut juuri mun viimeisen Ryanair-reissun jälkeen, eli marraskuun lopussa 2013..! ;)

Pitkähihaiset paidat, 3 kpl.

Lyhythihaiset/hihattomat paidat, 7 kpl.

Ranta"mekot", 3 kpl.

Tämä oli selvästi liioittelua, yksikin olisi riittänyt. :D Mutta nämä ovat niin heppoista materiaalia että yksi mekko vie alle nyrkin kokoisen tilan matkalaukussa. Mä tykästyin noihin ja siksi haalin 3 eri väristä... :P

Nämä ovat myös kivoja yleishengailuvaatteita vaikkapa kämpillä, hikitahmaisena on mukava pitää päällä tällaisia ohuita ja löysiä vaatteita.

(Kuva Skiathoksen majapaikkani takapihalta.)

"Bilepaita". Hehheh, ihan kuin mä nyt reissuissa koskaan mitenkään hurjasti bilettäisin, tuskin koskaan :D Mutta yksi tällainen "baaritoppi" on kiva olla mukana kaiken varalta. Tämä kaveri on ollut mulla sellaiset 10 vuotta ja aina se seuraa mukana kaikilla matkoilla.... ^_^

Minulle hyvin poikkeavasti, intouduin Ateenassa peräti vaateshoppailemaan kahden paidan verran. (Liekö myös taannoinen stailaus vaikuttanut siihen että olen viime viikkoina kuljeskellut huomattavasti suuremmalla kiinnostuksella vaatekaupoissa...)

Huomasin kaipaavani kaupunkiolosuhteissa päälle jotain enemmän t-paitamaista vaatetta (kaikki mukaan tulleet lyhythihaiset on käytännössä toppeja), ja löysin Bershkasta vitosella tuollaisen kivan sinapin värisen t-paidan.

Musta paita on Mangosta. Aina on tarvetta noille "vähän siistimmille" paidoille, esimerkiksi ravintolaillalliselle menen reissuolosuhteissakin mieluummin jossain muussa vaatteessa kuin ihoon liimautuneessa topissa.

Pitkälahkeiset housut, 2 kpl.

Shortsit, 2kpl. Hame, 1 kpl.

Bikinit - yläosa 2 kpl, alaosa 1 kpl. Toinen alaosakin toki olisi mahtunut laukkuun ja painorajoihin, siitä ei ole kyse :D, mutta ostaessani biksuja Åhlensilta noihin toisiin ei enää ollut alaosia mun koossa. Olen yrittänyt täältä löytää jotkut niihin sopivat mustavalkoraidalliset (toiset on sinivalkoiset), mutta vielä ei ole tärpännyt.

Ranta"pyyhe"/alunen.

Oikealle pyyhkeelle ei ole tilaa. Tai onhan niitä tosi pieneen tilaan meneviä,erityismateriaalista valmistettuja retkipyyhkeitä, mutta mitäpä minä sellaisella, kun majapaikoissa on kuitenkin aina pyyhkeet. Järkevämpää antaa pyyhkeen tila jollekin muulle tarpeellisemmalle tavaralle. :)

Matkakosmeetiikka (josta lisää myöhemmin omassa postauksessaan), jaettuna kahteen pussiin; nestemäiset ja ei-nestemäiset. Tässä kuvassa pussien sisältö on jo iloisesti sekaisin.

Jumppakuminauha, laastareita, aurinkovitamiineja, xylitol-purkkaa, mausteita ja pesupulveria.

Mausteita toki voisi ostaa paikan päältäkin, mutta mä koen helpoksi kuljettaa niitä tuollaisessa pikkuboksissa (mikä meillä on aina vaelluksillakin), ja boksin mukana tulivat samalla edellisen retken maustejämätkin. :)

Ai  miksi ylipäänsä mausteita? Koska pyrin taloudellisista syistä tekemään suuren osan ruoasta reissussa itse.

Laturit.

Olka- ja vyötärölaukku.

Kuten eilisessä postauksessa kerroin, tuo vyötärölaukku on vallan mainio väline hikisissä olosuhteissa matkustaessa. Täällä, missä joutuu koko ajan rasvaamaan itseään ja iho on tahmea suunnilleen kellon ympäri, on ällöttävää kantaa olkapään yli menevää laukkua. Tai minusta ainakin on ällöttävää kun hihna hiertyy tahmeaa ihoa vasten. Mietin jo viime syksyn reissussa että mun on hankittava joku vyötäröllä kannettava laukkusysteemi joka ei koske paljaaseen ihoon, ja kappas vain, Joulupukki kuuli toiveeni :)

Kotiolojen tyyliini tällainen laukku ei sovi, mutta tänne aivan täydellisesti. :)

Tältä laukku näyttää täyteen pakattuna!

Siellä ovat kaikki postauksessa esitellyt tavarat lukuunottamatta lennon aikana päällä pitämiäni vaatteita eli 1 kpl farkut, 1 kpl toppi, 1 kpl pitkähihainen paita, kengät sekä 2 x takki. Kyllä, minulla on kaksi takkia mukana - toinen ohuempi jota voin käyttää täällä iltojen mahdollisesti viiletessä ja toinen, joka taas soveltuu Suomen säähän palatessani kotiin lokakuun lopussa. Pakatessa on myös ajateltava paluusään olosuhteita... ;)

Näine sisältöineen laukku painoi 9,95 kg. Siihen 500 grammaan saan toivon mukaan mahtumaan Ateenasta ostamani kaksi paitaa. :) Haha, joo, matematiikka ei todellakaan ole mun vahvuus! ^_^

"Reissukassissa" on väljää. Sitten kun siirryn keittiöllisiin majapaikkoihin (Skiathokselta en sellaista saanut tarpeeksi edullisesti), laukku täyttyy vielä pikakahvilla, ruokaöljyllä ja kaiken maailman muilla pidempään kestävillä ruokahärpäkkeillä jotka kulkevat mukana saarelta toiselle.

Reissukassi sisältöineen jää luonnollisestikin Kreikkaan. Jätän sen ystävieni Miltonin ja Saivan luokse jossa se odottaa taas seuraavaa Kreikan vierailuani. :) Harmittaa kun en keksinyt tätä jo viime syksynä vaan dumppasin silloin ostamani reissukassin roskiin. Yli jääneet kosmetiikat sentään annoin Saivalle.

Huh, tulipas taas pitkä postaus! Innostuin aiheesta niin että olen kuluttanut postauksen parissa vaikka kuinka monta tuntia (alati katkeilevan nettiyhteyden kanssa taistellen) keskellä kauneinta päivää. :) Jospas nyt suuntaisin Skiathos Townin vanhan kaupungin kujille hakeutumaan myöhäiselle lounaalle. (Juttua kirjoittaessa sammutin vatsan pahimman lounasmurinan milläs muulla kuin kreikkalaisella jogurtilla ;)) Täällä on tänään myös Sporadien tunnetuimpien kokkien järjestämä ruokatapahtuma maisteluineen, voitte uskoa että meitsi on siellä! :)

Olen saapunut Skiathokselle.

Nyt ei tee juuri muuta mieli kertoa kuin

a) Skiathos on nätti ja juuri sellainen kuin odotinkin - tuttua ja takuuvarmaa saari-idylliä maustettuna pakettiturismilla.

b) En pysty lopettamaan raapimista. Tämä kesä (mullehan kesä jatkuu edelleen :p) on näköjään Hyttysten Oma.

Olen kahtena viime yönä kokenut jotain läheisesti sen kaltaista kuin mieheni heinäkuussa Kevolla, eivätkä hulluuden ajatukset ole olleet kaukana. En pysty sanomaan kumpi on pahempi, hiki vai kutiavat, jatkuvasti lisääntyvät paukamat. Viime yön sleep-count? Olisiko jossain 25 minuutin kieppeillä. En ole koskaan, koskaan aiemmin törmännyt Ateenassa hyttysiin. Nyt olen. Kuumuus sentään on tuttua.

Itselaukaisimella otettu selfie voi olla tämän näköinen.

(Ja joo! Minulla on "vyötärölaukku"! :) I'm so 1991...! Voin kertoa että ilahduin suuresti kun sain kyseisen laukun joululahjaksi sisareltani - se ei sitäpaitsi ole mikä tahansa vyötärölaukku vaan sisareni argentiinalaisen artesaaniystävän tekemä sellainen...! Tämän tyyppinen laukku on parhautta hikitahmaolosuhteissa - jo viime syksynä manasin aurinkovoiteista olkapäätä vasten hikisenä roikkuvaa olkalaukkuani. Suosittelen muillekin vastaaviin olosuhteisiin :))

P.S. Minua on purtu varmasti viiteen paikkaan tätä juttua kirjoittaessani. Pakenen tavernaan just nyt.

On asia, jota moni ei jaa kanssani.

Rakkaus Ateenan talomereen. Talohelvettiin, kuten sitä kuulee myös hellästi kutsuttavan. Ateena ei ole monen mielestä kaunis kaupunki. Se on ränsistynyt, likainen, kaoottinen. Ei Ateena missikisoissa pärjäisikään Barcelonaa, Prahaa tai Pariisia vastaan. Hell no.

Mutta minun sydämeni sykkii kaupungin rosoiselle charmille. Sen ainutlaatuiselle yhdistelmälle modernia betonihelvettiä ja antiikin historiaa. Rumien laatikkotalojen keskellä, ihan kaikkialla missä et ikinä odottaisikaan, sykkii tuhansia vuosia vanhan Ateenan pulssi.  Raunioita on kaikkialla - nykyinen Ateena on rakennettu suoraan antiikin kaupungin päälle. Missä tahansa käveletkin, kävelet läntisen sivistyksemme kehdon päällä. Ateena muistuttaa siitä joka kulman takana; puistoissa, aukioilla, metroasemilla, liikennevaloissa.

Ja kaiken keskellä kohoaa Akropoli sekä majesteetillisen kaunis Parthenon. Vaikea kuvitella että kukaan voisi olla vaikuttumatta tuosta näystä.

Olen käynyt monissa suurkaupungeissa, mutta missään en ole (toistaiseksi) kohdannut yhtä vaikuttavaa talomerta. Kiitos Ateenan pinnanmuotojen, silmänkantamattomiin jatkuvaa talomerta voi ihailla täysin esteettä lukuisista paikoista.

Paras niistä on Lykavittoksen kukkula 360 asteen näköaloillaan. Ehdoton lempipaikkani Ateenassa. Tänne tulen aina. Suosittelen auringonlaskun aikaa. Kun Akropolis syttyy yövalaistukseensa ja taustalla Pireuksen satama värjäytyy ensin vaaleanpunaiseksi ja sitten oranssiksi, peittyen lopulta pehmeään hämärään - se on kauneutta jota ei hetkeen unohda.

Tämä on minulle vähän samanlainen juttu kuin Alpit... Tällaista ei näe Suomessa. Tähän näkymään ei voi kyllästyä. Aina kun näen Talot, mykistyn yhä uudestaan. Betonia ja temppeleitä. Virastototaloja ja Bysantin kirkkoja. Vanha ja uusi. Kadut kortteleita puhkoen, kuin suonet, kuljettaen mukanaan elämää. Meri horisontissa  kareillen.

Minun Ateenani.

Ensimmäisessä videossa maisemaa Akropolilta (Areios Pagoksen kukkulalta) Lykavittokselle päin, toiset kaksi videota ovat Lykavittokselta.

Maisema Areios Pagokselta from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.

Talomeri from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.

Lykavittoksen huipulla from Sanni Karkkipäivä on Vimeo.

Kyllä Sporadeille pääseminen Ateenasta on näköjään hankalaa.

Helpoin ja hermoja säästävin tapa lienee oikeasti lentää suoraan charter-lennolla kotimaastaan. :p

Olin selvittänyt netistä, että Sporadeille pääsee kolmesta eri satamasta; Voloksesta, Agios Konstantinoksesta tai Kymin kautta Evian saarelta (Evia on yhteydessä mantereeseen sillan kautta).

Seuraavaksi pitäisi siis vain valita, mitä kautta lähteä. Jos matka olisi tapahtumassa Suomessa, olisin jo selvittänyt lippujen hinnat ja aikataulutkin netistä, tai kävellyt lähimpään matkatoimistoon jossa virkailija olisi selvittänyt vaihtoehtojen aikataulut ja kulut.

Kreikassa tämä ei onnistu. Maan kansallinen bussiyhtiö KTEL ei enää julkaise aikataulujaan saati hintojaan netissä, ja asiakkaiden on joko soitettava maksulliseen palvelunumeroon tai hakeuduttava KTELin toimistoon. Matkatoimistot myyvät vain laiva- ja lentoyhtiöiden lippuja (eivät kaikkien - pienempien saarten väliset yhteydet selviävät vasta paikan päällä saarella) tai omia pakettiratkaisujaan. Kreikassa ei ole yhtä paikkaa, mistä saisit varattua kaiken kerralla.

Niinpä. Eilinen kuluikin eri paikoissa juoksemiseen.

Kuva islandsailing.gr

Aloitin KTELin toimistolta. Oman alustavan suunnitelmani mukaan ottaisin bussin Ateenasta Volokseen ja sieltä laivan Skiathokselle. KTELillä on Ateenan keskustassa yksi ainoa toimisto jonka löytäminen ei ole ihan helppoa osoitteenkaan kanssa. En edelliselläkään kerralla pari vuotta sitten meinannut löytää paikkaa ja nytkin jouduin kysymään apua. Toimiston ovessa tai ikkunoissa ei ole minkäänlaisia tekstejä ilmoittamassa, että kyseessä on KTEL.

Sanni: "Hyvää päivää, puhutteko englantia?"

Mies: "Kyllä, vähän".

Sanni: "Haluaisin päästä Volokseen, mihin aikaan sinne lähtee busseja?"

Mies, epäröiden: "Ehmmmm, Volos... ei, sinne ei ole bussia. Tai on, on sinne mutta - - Odotatko hetkisen."

Mies soitti puhelun.

Mies: "Noniin, annan sinulle osoitteen. Volokseen on bussi, mutta minä en voi myydä sinne lippua. Sinun täytyy mennä B-terminaaliin KTELin Liosionin toimistoon."

Mies ojensi minulle osoitelapun. Liosionin terminaali on minulle tuttu neljän vuoden takaa, jolloin otin sieltä bussin Eviaan. Terminaali ei suinkaan ole keskustassa eikä myöskään suorien julkisten liikenneyhteyksien päässä, ja viimeksi päädyimmekin ottamaan taksin.

Sanni: "Siis, KTELillä on bussi Volokseen mutta sinä et voi myydä lippua?"

Mies: "En, sinun täytyy mennä Liosionin toimistoon."

Oookei. Sama siis kuin menisit Matkahuollon toimistoon, ja he kertoisivat että juuri tämä Matkahuollon piste ei myy sinulle lippua tiettyyn bussiin. Huokaus.

En todellakaan jaksanut lähteä Liosionin toimistolle ja otin seuraavaksi kohteeksi OSEn, Kreikan junayhtiön. Olen aiemmin törmännyt OSElla häkellyttävän töykeään palveluasenteeseen, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus.

Astuin toimistoon, jossa ei ollut yhtäkään asiakasta. Vuoronumerolaite ei toiminut. Tiskin takana istui luukuissaan kaksi naisvirkailijaa. Lähestyin toista heistä.

Sanni: "Anteeksi, oletkohan vapaa?"

Nainen: "Riippuu siitä mitä olet vailla. Mitä haluat?

Sanni (päässään) "Mitä helkkaria, mitä asiakkaat nyt yleensä haluavat rautatieyhtiön lipputoimistosta? Souvlakia??"

Sanni (ääneen): Olen menossa Volokseen ja kysyisin onko sinne junayhteyttä.

Nainen, innottomasti: "Mmmjaa, onhan sinne."

Saadakseni selville vielä aikataulut ja hinnat, jouduin esittämään ainakin 10 lisäkysymystä. Pelkkä "Mihinkähän aikaan sinne lähtee junia?" ei riitä täällä päin. Oma-aloitteisesti ei kerrota mitään mahdollisesti asiakasta hyödyttävää lisäinformaatiota.

Tulos: junamatka kestää kaksi kertaa bussia pidempään enkä ehdi aamujunalla laivaan. Selvä. Unohdetaan juna.

Seuraavaksi suuntasin matkatoimistoon.

Sanni: "Hyvää päivää, voisittekohan auttaa minua? Haluaisin päästä Sporadeille, mikä olisi helpoin tapa?"

(Vähän niinkuin toivoin että matkatoimistovirkailijalla olisi hihassaan jokin ässä jota netin erinäiset sivustot eivät olleet paljastaneet.)

Nainen: "Sporadit... Hmm, sinun kannattaa lähteä Agios Konstantinoksesta. Mutta minä voin myydä vain laivalipun, en bussilippua. Sinun on mentävä yhteen toiseen toimistoon, Alkyon Traveliin, he järjestävät Agios Konstantinoksen laivojen aikatauluihin synkronisoituja bussikuljetuksia Ateenasta."

Kysyin KTEListä ja Voloksen vaihtoehdosta. Nainen ravisti päätään. "Ei, Agios Konstantinos on parempi vaihtoehto. KTEListä en osaa sanoa mitään, sinun on mentävä KTELin toimistoon."

"Entä Evia? Jos menisin Kymin kautta ensin Skyrokselle..?"

Nainen puisti päätään. "Skyrokselle on huonot yhteydet, ei kannata mennä sitä kautta. Et pääse Skyrokselta muille Sporadeille." En vai..? Netissä kerrotaan ihan muuta.

"Jos siis haluan Skyrokselle, minun on palattava mantereen kautta?" Matkatoimistovirkailijan mukaan kyllä. Huokaus.

Sain lapulle Alkyon Travelin osoitteen, joka on samassa suunnassa Omonia-aukion lähellä josta juuri tulin. Palasin samaa reittiä. Toimiston pitäisi sijaita Kanigos-aukiolla. Aukio on pieni. Kiersin sen kahteen kertaan. En löytänyt toimistoa. Hermostuin enkä enää kysynyt apua toimiston löytämiseksi. Sen sijaan marssin seuraavaan matkatoimistoon, itsepintaisesti toivoen että joku paikka osaisi tarjota muunkin ratkaisun kuin KTELin tai Alkyonin.

Tämäkään toimisto ei kuitenkaan tuntenut parempaa vaihtoehtoa kuin Alkyonin järjestämän kuljetuksen. He eivät myöskään suositelleet Evian kautta menoa, mitä en ymmärrä. Evia on suuri saari ja sinne menee päivittääin busseja tasatunnein. Virkailija sentään löysi yhteyden Skyroksen ja muiden Sporadien välillä. Hänen mukaansa Skyrokselta on yhteys Alonissokselle kolmesti viikossa. Se riittää minulle, eipähän tarvitse kiertää mantereen kautta.

Kello oli jo paljon. Minun oli nälkä enkä enää jaksanut ruokailun jälkeen lähteä takaisin Kanigos-aukiolle etsimään Alkyonia. Se olkoon seuraavan päivän asia.

Lähdin kävelylle Akropolille ja Anafiotikaan. Postauksen kuvitus kävelyltä.

 Keskustan parhaat kattoterassibaarit Akropolis-näkymillä (kuva Akropolilta päin)

P.S. Melkein aloin jo harkita koko Sporadien hylkäämistä - Pireuksesta pääsee lähes kaikille muille Kreikan saarille päivittäin, ja Pireus taas on lyhyen metromatkan päässä Ateenan keskustasta. Mutta ei. Sporadeille mennään kun se oli päätetty.

P.S. 2. Löysin sen hemmetin Alkyonin tänään. Skiathoksen lippu on hallussani. :) Ajoitus oli kohdallaan - sesongin viimeinen laivayhteys Agios Konstantinoksesta Sporadeille lähtee sunnuntaina...

Olen saapunut Ateenaan.

<3

Vietin päivän ystävieni Mariannan ja Vassiliksen talolla auringosta, hyvästä ruoasta ja mitä parhaasta seurasta nauttien.

Tänään ei sen kummempaa postausta kuin auringon ja oliiviöljyn makuiset kuvaterveiset...!

Marianna oli kattanut pöytään kreikkalaisia lempiherkkujani. Voitte arvata että sieltä löytyi klassinen horiatiki (eli kreikkalainen salaatti), joka ei missään muualla maistu yhtä hyvältä kuin täällä. Mikä ihme siinä onkaan... Vaikka kuinka ostaisi kreikkalaista oliiviöljyäkin, ei salaatti maistu kotona samalta. Mysteeri :)

Juustoaddiktin unelmalounas...! Marianna oli koonnut lautaselle kreikkalaisia lempijuustojaan, jälkkäriksi oli vielä suussa sulavaa anthotiroa, hieman ricotan tyylistä tuorejuustoa.

Tuo manouri on sellaista herkkua että oijjoi... Suosittelen todellakin maistamaan kun olette Kreikassa! Näyttää pehmeältä fetalta mutta maistuu ihan erilaiselle, se on kermaista eikä juuri lainkaan suolaista.

Katiki on pehmeää ja lusikoitavaa ja muistuttaa rahkaa, mutta on happamampaa, vähän kuin ranskalaisten fromage frais.

Pääruokana oli Briamia... Mmmm...! Ilman perunaa ;)

Rakastan kreikkalaisia ladera-ruokia, joihin Briam kuuluu. Ladera on perinteistä kreikkalaista maalaisruokaa, runsaassa oliiviöljyssä pitkään haudutettuja, lähes poikkeuksetta pelkistä kasviksista valmistettuja uunipaistoksia. Oliiviöljy on tämän ruokalajin salaisuus - sitä täytyy uskaltaa käyttää paljon. ;)

.

Illalla saavuin toisen ystäväpariskuntani Miltonin ja Saivan luokse. Ovella tervehti heidän Izabel-tyttärensä.

Izabel oli tehnyt minulle paperiveneen. Siinä lukee kreikaksi Sanni.

<3

Voi Kreikka, ystäväni. Ihanaa nähdä taas!