Toukokuun Kreikan reissuni viimeinen saarikohde oli pieni ja viehättävä Lipsi.
Olen käynyt Lipsillä kerran aiemmin päiväretkellä Patmoksen saarelta käsin, ja päivä kuuluu Kreikan matkojeni omalaatuisimpiin. Yksin reissatessa tulee välillä päädyttyä juttusille kaikenlaisten erikoisten tyyppien kanssa, ja spontaanille Lipsi-retkelle päädyin eksentrisen, Puolasta Kreikkaan muuttaneen ”poppamiehen” kanssa. Jutun päivästä voi lukea täältä.
Tuon lyhyen päiväretken aikana ehdin todeta Lipsin oikein mukavaksi ja kuvaukselliseksi paikaksi, ja toukokuun reissulla pääsin jatkamaan tuttavuutta saaren kanssa.
Lipsi on yhden kylän ja 800 asukkaan saari Dodekanesian saariryhmässä lähellä Patmosta. Toinen läheinen suurempi saari on Leros.
Lipsi on turistillisesti kutakuinkin tuntematon, ja useimmat ulkomaiset vierailijat ovat joko purjehtijoita, päiväretkeläisiä Patmokselta tai Kreikan saarihyppelijöitä, jotka ovat jo kolunneet läpi alueen tunnetummat saaret.
Kielikuriositeetti: Lipsin kreikankielisessä nimessä on kaksi erikoista kreikan i-kirjainta. Kreikan kielessä on monta eri i-kirjainta, ja kaksi niistä muodostuu kahden kirjaimen yhdistelmänä: 'oi' ja 'ei'. Lipsi on kreikaksi Leipsoi.
Ollakseen niin pieni, Lipsin ainoa, samanniminen kylä antaa itsestään paljon suuremman ja jopa aavistuksen mahtipontisen vaikutelman - ainakin kauempaa.
Viehättävä kalastajasatama sekä vaikuttava Agios Ioannis -kirkko komeine siluetteineen tekee Lipsin kylästä paikan, joka oikein kutsuu laivasta astuvaa vierailijaa pujahtamaan kujilleen.
Suuresta betonimassastaan huolimatta Lipsin satama on mielestäni yksi Dodekanesian tunnelmallisimpia. Satamassa on jotain hyvin erityistä, ja se toimii saarelaisten olohuoneena. Erityisesti alue hotelli Calypson ja satamaviranomaisen toimiston välillä on paikka, jossa Lipsillä näkee eniten elämää. Kalastajaveneiden yli avautuva näköala Agios Ioannis -kirkolle on Lipsin tunnusomaisin.
Maisema hotelli Calypson huoneesta
Tällä maisemalla minäkin halusin majoittua, ja varasin majapaikan nimenomaan näköalan mukaan. Eräs kivenheiton päässä satamasta sijaitseva yksityinen vuokrahuone vaikutti paikkana paljon mukavammalta, mutta varasin lopulta Hotelli Calypson, koska sen huoneista on saaren parhaat näkymät. Hotelli Calypso vaikuttaa muutenkin olevan yksi saaren elämän keskuksia - hotellilla on myös suosittu ravintola sekä oma minimarket. Terassilla tapaa aina lipsiläisiä istuskelemassa.
Samaan hengenvetoon totean, että yksi tai kaksi päivää riittää Lipsillä, ellei sitten halua vain nauttia verkkaisesta tunnelmasta. Tai olla löytymättä.
Kreikkalainen ystäväni Marianna sanoi, että Lipsi on saari, ”jonne menisin, jos haluaisin, ettei minua löydetä”. Marianna kertoi, että yksi Kreikan tunnetuimmista murhaajista ja terroristijärjestön johtajista eli Lipsillä kaikessa rauhassa vuosikaudet ilman että kukaan tajusi kuka hän on, kunnes joku vihdoin tunnisti hänet ja antoi ilmi. Lipsi on paikka, josta kenellekään ei tullut mieleen etsiä murhaajaa…
Rannoista: Lipsin kylässä tai aivan sen läheisyydessä ei ole uimarantaa, mutta saaren pohjoispuolella on komeita rantoja. Korjaus. 🙂 Lipsiin perehtyneempi seuraajani Merja kertoo, että Lipsin kylässä on uimaranta, se vain ei näy kylään. Google Mapsista ranta löytyy nimellä Lientou Beach. Lientou'n rannalle pääsee kun suuntaa laivasatamasta vasemmalle, ei keskustaan päin, joka on oikealle.
Lipsi Town on minusta hurmaava paikka. Se on lopulta pienempi kuin vaikuttava julkisivu antaa ymmärtää, ja kylän tärkeimmät paikat näkee 20 minuutissa. On eri asia, haluaako jäädä hitaasti kuljeksimaan kylän kujille pidemmäksi aikaa - ja kuvaamaan, kun minusta on kyse – ja totta kai haluan! Nautinnollista kylävaeltelua arvostava saa täällä kulumaan paljon pidemmänkin tovin.
Se, mikä turistille avautyy kylänä, ja sijaitsee sataman vieressä kohoavalla pienellä kukkulalla, on lopulta Lipsin ”Old Town”. Kylä rullaa rennosti sisämaahan päin levittäytyen kohti korkeampia kukkuloita, ja suurin osa kylän asukkaista asuu täällä. Vanhan kaupungin alueella sekä satamassa sijaitsee kuitenkin kaikki turistille olennainen.
Agios Ioanniksen kirkko sekä aivan sen takana oleva pieni aukio ovat Lipsin vanhankaupungin sydän. Kaikki vanhankaupungin pienet kujat johtavat jonkin mutkan kautta lopulta kirkolle, joten täältä on hyvä aloittaa tutustuminen kylään.
Lipsin pää "ostos"katu
Kirkon vierestä laskeutuu Lipsin satamaan suloinen kävelykatu, jonka varrella olevien talojen asukkaat ovat selvästi tarkoituksella asetelleet kukkaruukkuja kuvauksellisesti strategisiin paikkoihin.
Tämän kadun varrella on myös pieniä putiikkeja, joissa myydään koruja ja paikallisia käsitöitä. Vierailuni aikaan toukokuussa ne eivät vielä olleet auki.
Kirkon toisella puolella on niinikään tarkoituksellisesti kukkaruukuin koristeltu asuintalo. Minusta kreikkalaisten käsitys esteettisestä kauneudesta ja arvostus sitä kohtaan on aivan ihanaa. ❤️ Hyvin usein Kreikassa kohtaa yksityisten ihmisten pihoja, terasseja, ikkunoita tai portaikkoja, jotka on laitettu kauniiksi myös ohikulkijoiden iloksi – ja koko kylän yhteisen viihtyisyyden nimissä. Fournin kylä oli malliesimerkki tällaisesta paikasta.
Lipsin vanhankaupungin ihastuttava miniaukio
Lipsin vanhankaupungin viehättävä keskusaukio toimii harmillisesti myös osittain parkkipaikkana. Autot verottavat tunnelmaa, mutta jos istuu aukion toisella laidalla sijaitsevaan tavernaan, jonka siniset tuolit ja ruutupöytäliinaiset pöydät levittäytyvät ison limoviikunapuun alla, voi melkein unohtaa idyllin keskelle parkkeeratut ajoneuvot.
Ylläoleva kuva on muuten yksi suosikkejani Lipsiltä. Ihana värien sekamelska; yhdistetään ruosteista oranssia ja syaanin sinistä, miksi ei! 😄, joka silti onnistuu muodostaman kauniin, tunnusomaisesti kreikkalaisen harmonian.
Minä en kuitenkaan päätynyt Old Townin aukion tavernaan, vaan löysin itseni sivukujalta ravintolasta, joka oli todellinen löytö. Tässä vaiheessa reissua ja neljättä viikkoa tavernaruokia nautiskeltuani tervehdin ilolla modernimpaa otetta kreikkalaiseen keittiöön, ja sitä tarjoilee Lipsillä Manolis Tastes. Lipsin kokoisessa paikassa ei välttämättä odottaisi löytävänsä tämän tasoista ravintolaa, mutta toisaalta – Kreikan saarilta voi löytää mitä tahansa!
Manolis Tastes tarjoaa Välimeren makuja ja kreikkalaisia tavernaklassikoita modernilla twistillä sekä kansainvälisiä annoksia risotosta erilaisiin pastoihin ja pitaleipiin. Ruoka tarjoillaan rennossa mutta tavernaa hienostuneemmassa miljöössä kauniisti lautasille aseteltuna.
Tilasin tonnikala-carpaccion ja grillattuja kasviksia. Lasiin kaadettiin paikallisen viinitilan erinomaista viiniä - pikkuinen Lipsi on myös viinikohde, ja täällä on jopa viitoitettu wine road. Sympaattista.
Ravintola toimii kauniissa 1800-luvun suojellussa rakennuksessa, joka on yksi harvoista Lipsillä säilyneistä uusklassisista taloista.
Kävin omistajan ja kokki-Manoliksen kanssa keskustelua ruoka-aineiden laadusta, ja Manolis kertoi maksaneena tänä vuonna ennätyshinnan oliiviöljystä. Hän sanoo käyttävänsä ravintolassaan vain kreetalaista oliiviöljyä, koska se on parasta, ja hän maksaa siitä sen hinnan mikä on maksettava, vaikka kirpaisee. Maku on tärkein, hän sanoo, ja voin vain nyökytellä. Kreetalaisen oliiviöljyn korkean laadun ja hienostuneen makuprofiilin ovat tajunneet monet muutkin Kreikan ulkopuolella, ja kasvanut kysyntä on nostanut hintoja.
(Vinkkaanpa muuten omasta kreetalaisesta suosikkiöljystäni, Terra Cretasta, jota saa myös Suomesta.)
Lounaan jälkeen jatkoin Lipsi Townin kävelyä ristiin rastiin. Kävelin kaupungin taaimmaiselle laidalle, ylös kaupungintalolle ja koululle, kiersin koko sataman sekä nousin kylän korkeimmalle kukkulalle.
Näin mun päivät Kreikassa pääsääntöisesti kuluvat: kävelen ja kävelen. Mitä tutummaksi jokin kylä kävelyjen myötä tulee, sitä tyytyväisempi olen. ❤️ Siksi pienet kylät ovat suosikkejani. Tulen onnelliseksi, kun kylästä tulee ikäänkuin kaveri ja koen todella olleeni siellä, en vain nähneeni sen.
Vannoin Manolikselle palaavani hänen ravintolaansa vielä illalliselle, ruoka oli todellakin niin hyvää, mutta toisin kävi.
Maisema huoneeni parvekkeelta oli niin lumoava (alla), että huomasin mieluusti jääväni viipymään ja mietiskelemään tuohon maisemaan, pehmeän lämpimään iltaan.
Suoraan parvekkeen alla avautui näkymä kahteen satamakadun suosittuun tavernaan, ja niiden täynnä olevat, kadulle levittäytyvät pöydät asiakkaineen tarjosivat miellyttävää seurattavaa. Lopulta tajusin joskus kymmenen aikoihin, että en tosiaan ollut syönyt mitään lounaan jälkeen, ja päätin liittyä alla istuvien ruokailijoiden seuraan.
Lipsi by night.
Kun istuin tavernan - tai itse asiassa ouzerian pöytään, kello oli jo varmaan lähempänä puolta yhtätoista, mutta yhä terassin pöydissä istui ihmisiä ja hämärän illan täytti leppoisa kreikankielinen puheensorina. Ei turisteja. Vain paikallisia. Jäntevä, nuori naistarjoilija kulki uupumatta keittiön ja pöytien väliä, aina vain kannettiin uusia annoksia pöytään; rapuja, saganakia, sardiineja... Asiakkaiden ja tarjoilijan välisistä eleistä ja ilmeistä näin, että kaikki olivat tuttuja keskenään.
Kuvittelin mielessäni, mistä lipsiläiset tuona tavallisena toukokuisena tiistai-iltana mahtoivat puhua.
Manoliksen modernit kokkailut jäivät seuraavaan kertaan, ja söin tyytyväisenä myöhäisillalliseksi periklassisen horta-annoksen sekä grillattuja katkarapuja.
Seuraavana aamuna lähdin Rhodokselle, josta lentäisin kotiin seuraavana päivänä.
Lipsin satamassa kohtasin maailman söpöimmän "My Little Pony" -kalastajaveneen, jota olin ihastellut jo saapuessani saarelle. Pysähdyin jälleen ottamaan kuvan. Voiko olla suloisemman väristä venettä!
Ilokseni veneen omistajakin oli tällä kertaa paikalla. Vaihdoin hänen kanssaan muutaman sanan. Hän kertoi valinneensa tarkoituksella juuri nämä pastelliset värit veneeseensä, ja että vene on ollut hänellä melkein 10 vuotta. Hän maalaa sen joka vuosi saman väriseksi.
"Käytkö kalassa?" kysyin mieheltä. "Njaah, nojoo, käyn joo, mutta en minä mikään kalastaja ole", mies sanoi, ikäänkuin sitä pitäisi jotenkin pahoitella. "Käyn välillä nappaamassa vähän rapua".
"Vene on enemmänkin minua ja merta varten, en minä kalastuksen takia sitä hankkinut. Tykkään mennä merelle ja vain olla siellä. Tiedäthän, omaa aikaa."
"Sehän kuulostaa hienolta", sanoin.
Ei millään lailla huonompi syy, kuin kalastus.
Ja näine eväine lähdin Lipsiltä.
💜🩷💛
Tekee mieli pitkästä aikaa kirjoittaa vähän kotimaan lomajuttuja. :)
Vietin viime viikonloppuna ”tyttöjen viikonlopun” Porvoossa ja Helsingissä ystäväni Katan kanssa. Porvoo on pääkaupunkiseudun tunnetuimpia kohteita ja varmaan monelle tuttuakin tutumpi, mutta itse olen käynyt Porvoossa vain kerran aiemmin, ja tästä on kymmenen vuotta. Turussa asuvalle Katallekaan Porvoo ei ole mikään kulunut kohde.
Helsinkiin puolestaan halusin mennä ihan vain syömään. En ole vuosikausiin käynyt syömässä hyvässä fine dining -ravintolassa, ja tätä harvinaista mutta sitäkin antoisampaa harrastusta on rehellisesti ikävä. Lähipiirissäni ei enää vaikuta ihmisiä, joita tällainen gastronominen harrastus kiinnostaisi, ja yksin on aika tylsää käydä syömässä pitkän kaavan maistelumenu. Onneksi Kata innostui ideasta, ja sain hänestä seuralaisen Helsingin Oloon, joka on yksi Helsingin viidestä Michelin-tähden ravintolasta. Juttu Olon 10 ruokalajin menusta on tulossa blogiin omana postauksenaan.
Tänään Porvoo.
Niille, joille Porvoo syystä tai toisesta ei ole kovin tuttu: 50 000 asukkaan Porvoo on alle tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitseva kaupunki, joka tunnetaan erityisesti historiallisesta puutalokeskustastaan. 1700- ja 1800-luvulla rakennetut kauniit talot ovat hyvin säilyneitä ja kuvauksellisine jokirantoineen Porvoo kuuluu Suomen kansallismaisemiin ja kulttuurillisesti arvokkaisiin ympäristöihin.
Vanha kaupunki on alueena lopulta aika pieni, ja sen ottaa helposti haltuun yhdessä päivässä. Moni vieraileekin Porvoossa vain päiväretkellä Helsingistä, tai tulee kaupunkiin varta vasten syömään johonkin kaupungin lukuisista hyvistä ravintoloista. Tänä keväänä Porvoo sai oman ensimmäisen Michelin-tähden, kun Vår-ravintolalle myönnettiin rengasyhtiön haluttu tähti. Vår on (odotetusti) täyteenvarattu pitkälle lähitulevaisuuteen, joten emme päässeet nauttimaan Michelin-murkinasta Porvoon vierailulla.
Porvoo-päivämme alkoi lounaalla jokivarren Glückauf-ravintolassa. Valitsimme paikan puhtaasti nälän ja sijainnin perusteella - eka kiva jokivarsipaikka joka tulee eteen! 😄
Mulle terassilla on aina tärkeää istua auringossa, seuralaisille useimmiten taas varjossa, mikä aiheuttaa välillä haasteita terassi-istuskeluiden yhteydessä. Kata onneksi viihtyy selin aurinkoon, joten meidän terassikemiamme toimi saumattomasti..!
Päivän ohjelmassa oli rentoa haahuilua niin joenrannassa kuin Vanhan Porvoon kauniilla mukulakivikaduilla ja -kujilla. Kata teki lähempää tuttavuutta vanhan kaupungin ihastuttavien pikku putiikkien kanssa ja Turkuun viemisiksi lähti moni kiva sisustus- ja keittiöesine. :)
Itse "shoppailin" Porvoota silmilläni - estetiikka ja idylliset näkymät, kauniit rakennukset ja kaupungin sekä ihmisten luoma tunnelma ovat minulle asioita, joiden äärelle voisin pysähtyä tuntikausiksi. Minun ei välttämättä edes tarvitse mennä sisään viehättäviin rakennuksiin, ihailen niitä ulkoa päin.
Kadut, rakennukset, aukiot, värit, kukkaistutukset, kahviloiden ikkunat ja terassit.... Ah. Vanha Porvoo tarjoaa erittäin palkitsevan miljöön esteetikolle ja tunnelmasiepolle.
Illallispaikaksi valikoitui Salt aivan Porvoon tuomiokirkon vieressä. Salt tarjoilee mutkatonta sesonkipainotteista ruokaa ja satsaa kasvisruokaan: listalla on aina sekä kasvis- että vegaanisia vaihtoehtoja.
Tämä kiinnosti minuakin, sillä monesti juuri kasvisruoat kertovat paljon ravintolan tasosta. Mielikuvituksellinen, maukas kasvisruoka on valitettavasti yhä harvassa.
Salt ei kokemuksena lopulta ihan briljeerannut.
Alkuruoaksi tilaamani Greek Treat, minttua ja hernettä yhdistävä suomalainen versio kreikkalaisista kasvis-keftedeseistä (keftedes = friteeratut tai paistetut pyörykät) oli oikein maukas, mutta ei mitään ruokamuistoksi jäävää.
Pääruoka, Paahdettu munakoiso kikherneiden, osterivinokkaiden ja kikherneiden kera, taas oli jopa pettymys. Munakoiso oli valmistettu oikeaoppisen kypsäksi ja osterivinokkaat olivat suorastaan herkullisia, mutta hieman raa'aksi jääneet kikherneet täyttivät 2/3 lautasesta ja annos muistutti lopulta kikhernemuhennosta jonka päälle oli aseteltu muutama viipale munakoisoa ja sieniä. Annos oli kaukana hienostuneesta makukokemuksesta.
(Ja yöllä koski vatsaan, kiitos raakojen kikherneiden.)
Mutta osterivinokkaista pisteet!
Illan paras osuus oli kävellä tässä joenvarren maisemassa ja lämpimän autereisessa valossa kohti majapaikkaamme.
Kyllä on kaunis kaupunki. ❤️
Porvoossa yhdistyy pienellä alueella leppoisan raukea maalaismaisema, historiallinen puutaloidylli sekä moderni, vireä suomalainen kaupunki palveluineen ja kauppoineen.
Löysin meille majapaikaksi todella persoonallisen paikan: Porvoon Vanha Rautatieasema.
Vanha asemarakennus on vuonna 2018 remontoitu asunnoiksi, ja muutamaa niistä vuokrataan Airbnb’n ja Bookingin kautta. Majoitus löytyy nimellä Stationmaster’s Studio.
Erittäin persoonallinen ja tunnelmallinen pikkuasunto koostuu alakerrasta, jossa on pieni olohuone/keittiö ja kylpyhuone sekä parvesta, jossa on vuoteet neljälle. Huonojalkaisille tai liikuntarajoitteisille majapaikka ei sovi, sillä parvelle menee kahdet jyrkät portaat.
Tunnelmaa luovat kakluuni ja kauniit hirsiseinät. Sekä minun että Katan mielestä keittiö tosin oli hieman liian moderni muuten niin rustiikkiseen ympäristöön, mutta tämä ei toki majoituskokemusta verottanut. :)
Parvella oleva ilmalämpöpumppu pitää huolen miellyttävästä viileydestä helteellä.
Yöpyisin Stationmaster's Studiossa toisenkin kerran, ja aivan erityisen tunnelmallinen tämä paikka varmasti on talvella, kun takkaan voi laittaa tulen :)
Asuntoihin kuuluva yhtenäinen terassi sijaitsee raidepihan puolella. Se olikin yksi mukavimpia paikkoja, joissa olen aamukahvia reissuissa nauttinut. Toukokuusta syyskuuhun raiteille vielä puksuttaa silloin tällöin museojuna Helsingistä. :)
Porvoon vierailu jäi tällä kertaa yhteen päivään, mutta kyllä täällä toisenkin viihtyisi, helposti :)
Seuraavalla kerralla ehkä tulen pelkästään kamerani kanssa, ja etenen tuskaisen hitaasti mutta samalla ah-niin-nautinnollisesti uudelleen kaikki Vanhan kaupungin kujat. Ensi kerralla ehkä ostankin jotain!
Minulle kiinnostavin kauppa Porvoossa muuten oli teetä, kahvia, mausteita ja öljyjä myyvä Skafferi, jossa olisin viihtynyt pitkään!
Toukokuun Kreikan reissuni majoituskatsaukset jatkuvat tänään Chalkin ja Tiloksen tunnelmissa.
Tähän alkuun sopii myös pieni "tietoisku" siitä, mitä kautta varaan majoitukseni. Tästä on tullut paljon kyselyitä etenkin Instagramissa. Ajat ovat muuttuneet siitä, kun kahdeksan vuotta sitten kirjoitin perusoppaani Kreikan saarihyppelyyn, ja kerroin domatia-majoituksesta. (Domatia = yksityinen vuokrahuone.) Tuohon aikaan majoituksen sai vielä kätevimmin suoraan satamassa, jossa huoneiden vuokraajat olivat armeijana vastassa laivalta saapuvia. Nyt heitä ei enää näy, vaan domatiatkin ovat siirtyneet nettiin, ennen kaikkea Booking.comiin. Airbnb'stäkin niitä löytää. Itse varaan aina Bookingin kautta.
Domatiat tunnistaa Bookingissa termeistä "Rooms" tai joskus "Studios". Domatia-majoitus ei käytännössä eroa yksinkertaisesta huoneistohotellimajoituksesta millään muulla tavoin, kuin että domatiassa ei ole respaa eikä aamiaista. Ja domatia on edullisempi.
Jos haluaa parhaan diilin, suosittelen tekemään näin: etsi Bookingista sinua kiinnostava majapaikka, ja jos matkaan on vielä aikaa, etsi majapaikan yhteystiedot netistä ja laita heille suoraan tarjouskysely huoneen hinnasta. Saat käytännössä aina paremman hinnan. Tai, jos olet varaamassa majoitusta vasta edellisenä iltana, kuten mä usein teen, varaa Bookingin kautta yksi yö ja kysy sitten paikan päällä parempi diili pidemmälle oleskelulle, jos haluat viipyä useamman yön.
Ajat ovat myös muuttuneet hintojen suhteen, ja vielä kahdeksan vuotta sitten vallinnut hintataso tuntuu tänä päivänä päiväunelta. Kahdeksan vuotta ei edes ole pitkä aika, mutta sen jälkeen on tapahtunut pandemia ja muuan sota. Siinä missä ennen vuokrahuoneen sai helposti off- tai shoulder-sesongilla 20 eurolla, hinta tänään on tyypillisesti tuplat tai ylikin. 40-50€ on aika standardi, ja tällä hinnalla saa hyvin perustason huoneen. Ilahduttavia poikkeuksiakin on - Tilokselta löytyi toukokuussa 20€ hintainen huone. (Itse tosin valitsin kalliimman, koska halusin näköalan. 🙏🏻 Ja oli hintansa arvoinen!)
Hotellihuoneesta saa maksaa mitä vain noin 45€ ylöspäin. Jos hakee majoitukseltaan korkeampaa tasoa tai vaikkapa erityisen kaunista maisemaa, alkaen-hinnat nousevat 80€ tuntumaan. Saarilla majoitus on onneksi vielä kohtuuhintaista, mutta Ateenassa hinnat ovat riistäytyneet käsistä ja hotellit ovat yhtä kalliita tai kalliimpia kuin Suomessa.
Sitten tämän päivän kohteisiimme. :)
Värikkäiden talojen Chalki & valkoisten talojen Tilos
Kumpikin saari oli minulle uusi tuttavuus. Tilokselle yritin päästä ensimmäisen kerran keväällä 2018, mutta tuolloin myrsky esti suunnitelmat ja jäin jumiin Lerokselle. (Ihan miellyttävä jumi kyllä, ei siinä mitään.) Chalkille puolestaan olin menossa viime syksynä, mutta tuolloinkin sää esti suunnitelman.
Nyt oli viimein näiden saarten vuoro, ja miten antoisia saaria ne ovatkaan! 😍 Chalki ja Tilos kuuluvat Dodekanesian saariryhmään, sijaitsevat lähellä Rhodosta ja lähellä toisiaan, ja ovat aivan erilaiset. Muutamaan lauseeseen tiivistettynä: Chalki on äärimmäisen kuvauksellinen ja todella rauhallinen, ja sen ainoassa kylässä yhdistyy neoklassisen kylän eleganssi perinteisen kalastajakylän tunnelmaan. Tilos on vaeltajan paratiisi, erittäin luonnonkaunis ja ilmapiiriltään poikkeuksellisen lämmin ja ystävällinen. Tiloksen arkiset kylät ja moderni satama ovat esteettinen vastakohta Chalkin upealle arkkitehtuurille, mutta missä Tilos häviää estetiikassa, se voittaa vastustamattomassa tunnelmassa.
Chalkilla asuu ympärivuotisesti noin 200 ihmistä, Tiloksella 800. Tilos on näistä turistillisempi ja saarelle järjestetään jonkin verran myös pakettimatkoja. Tiloksesta puhutaan hiljaisena ja uneliaana paikkana, mutta Chalkiin verrattuna Tiloksen satamakylä Livadia suorastaan sykkii urbaania elämää. Jos taas referenssinä ovat Rhodoksen, Kreetan ja Santorinin kaltaiset paikat, niin silloin Tiloskin on hiljainen. :)
Chalkin ainoa kylä Nimborio on niin pieni, että täällä et ole koskaan kaukana satamasta ja rantakadusta, jonne kylän elämä keskittyy. Missä tahansa täällä majoittuu, olet parin askeleen päässä postikorttimaisemista - tai ikkunastasi avautuu sellainen.
Majoitus Chalkilla on yllättävän kallista, ja valitsin oman majapaikkani Villa Klytian hinta-perusteisesti. Paikan kuvatkin kyllä vakuuttivat, ja toinen samanhintainen vuokrahuoneisto hävisi Klytialle tunnelmansa puolesta. Villa Klytian sijainti on erinomainen: se sijaitsee aivan Agios Nikolaoksen kuvankauniin kirkon tornin vieressä, ja torni puolestaan on kylän tunnetuin maamerkki.
Ei ainakaan vaikea muistaa, missä asuu, kun maamerkkinä on tällainen..! 😍
Näkymä Villa Klytialta satamaan päin.
Ah, tämä oli niin viehättävä näkymä aina kun astui ulos asunnosta.
Villa Klytian sisäänkäynti.
Vuokraamani huone oli kaksikerroksinen ja siellä oli vuoteet kolmelle (tarvittaessa neljälle) hengelle. Kaikki Villa Klytian huoneet ovat aika suuria. Kokoonsa nähden hinta (60€, jonka sain neuvoteltua seuraaville öille viiteen kymppiin) ei ollut paha. Jos täällä yöpyisi isompi porukka, kulu olisi mitätön.
Ylhäällä on parvi, jossa yksi parivuode ja yksi yhden hengen vuode. Näköjään en ottanut ollenkaan kuvaa parvesta.
Tykkäsin valtavasti asunnon pastellinvihreästä väriteemasta ja vaaleasta puusta. Huoneisto oli todella freesi ja kodikas ja edustaa ihan toisenlaista tyyppiä, kuin perinteiset domatiat. Kuten aiemmassa Chalki-postauksessani kirjoitin, sain vaikutelman, että huoneistomajoitus Chalkilla on kautta linjan keskimääräistä tasokkaampaa.
Autenttinen Sanni-näkymä: mihin tahansa menenkin, kohta on vaate- ja tavarakasoja sekä kosmetiikkaröykkiöitä leviteltynä erinäisillä tasoilla. Olen todella sotkuinen ihminen, siitä ei pääse mihinkään.
Mulla on joku neuroosi (?) vaatekaappien suhteen matkoilla, en halua laittaa vaatteitani hotellien tai vuokrahuoneistojen kaappeihin tai piironkien laatikoihin. Ne tuntuvat epämääräisiltä ja tunkkaisilta. Takit voin sentään ripustaa kaappiin, mutta muut vaatteet pinoan (tai levittelen )🙈 sängylle, sohvalle tai muille avoimille pinnoille.
Tykkäsin Villa Klytiasta niin paljon, että jäin Chalkille neljäksi yöksi. Voisin mielelläni palata Klytiaan ihan vain jo keskeisen sijainnin puolesta, mutta toisaalta merinäköalatkin houkuttavat.
Se ainakin on varmaa, että palaan Chalkille. ❤️
Poikkeuksellinen majoitus: Tiloksella asuin klassisessa lomahotellissa
Tilos oli minulle suuri kuriositeetti. Tein paljon taustatyötä ennen matkaa, ennen kaikkea perheviikon takia, kun halusin löytää meille kivat perhekohteet. Tilos oli pitkään yksi potentiaalinen perhekohde, mutta saari ei kerta kaikkiaan tuntunut tulevan netin kuvissa edukseen.
Kirjoituksissa Tiloksesta puhutaan pelkkää hyvää (poislukien kreikkalaisen ystäväni Mariannan kommentti), mutta kun saaren suurin kylä ja turismin keskus Livadia näytti kuvissa niin tylsältä, - ja Mariannakin totesi Livadian olevan suorastaan ruma - en lopulta halunnut viedä perhettäni Tilokselle. Menisin itse selvittämään, mikä saari oli saariaan! :)
Nyt Tiloksella käytyäni todellakin veisin perheeni ja ystäväni tänne! ☺️
Majapaikan ratkaisi tämä maisema. Se avautuu hotellista nimeltä Ilidi Rock, joka on myös pakettimatkafirmojen suosiossa. Suomessa toimivista matkanjärjestäjistä ainakin Apollo vie asiakkaitaan tänne.
Ilidi Rock on klassinen lomahotelli, jonka puitteisiin on kiinnitetty paljon huomiota: kalliolle porrasmaisesti rakennetun hotellin miljöö on todella kaunis ja pelkästään eri tasojen välillä kävely tai useilla eri terasseilla bougainvilleoiden alla istuskelu on nautinto. Hotellilla on oma yksityinen uimaranta palveluineen ja snack-baarista voi tilata juotavaa ja simppeleitä ruoka-annoksia. (Kunnon ravintolaa ehkä vielä kaipaisin sinne...)
Ilidi Rock sijaitsee omassa rauhassaan pari sataa metriä Livadian kylän keskustasta. Pientä meren rantaa seuraavaa polkua pitkin pääsee parissa minuutissa satamaan ja kylän keskustaan.
Taisin jo aiemmin kirjoitella, että minulle tuli Ilidi Rockista mieleen "arkisempi" versio Amorgoksen hätkähdyttävän upeasta Aegialis Hotel & Spa'sta. Ilidin sijainti ja näköalat eivät ihan peittoa Amorgoksen helmeä, mutta tunnelmassa on paljon samaa. Ilidi Rock on myös selvästi haluttu rakentaa kykladiseen tyyliin, joten ei ihmekään, että se vie ajatukset Kykladeille.
Romanttiseksikin tätä hotellia voi kutsua..!
Ylellinen se ei kuitenkaan ole, vaan huoneet ja yleiset tilat henkivät rakennusvuotensa (1998) hieman patinoitunutta tunnelmaa.
Ei ysäristä niin pitkä aika ole, mutta huoneet ovat jo hieman kuluneet ja tyyli kevyesti vanhanaikainen. Se ei kuitenkaan millään lailla vähennä hotellin charmia, ja viihdyin huoneessani valtavan hyvin.
Siirsin pöydän ikkunan äärelle, jotta saatoin töitä tehdessä katsella ikonista maisemaa.
Auringonnousut parvekkeellani olivat runollista juhlaa. ❤️
Viimeisenä päivänä hotellin siivoojat olivat jättäneet huoneeseeni kukkia. 🙏🏻
Ilidi Rock on perheomisteinen hotelli ja tunnelma poikkeuksellisen lämmin ja henkilökohtainen, ollakseen näin suuri hotelli. Ero ketjuhotellin ja tällaisen paikan välillä on kuin päivä ja yö.
Sekin Ilidi Rockissa on yhteistä Amorgoksen Aegialis-hotellin kanssa, että tämä on sellainen majapaikka, jonne tulisi vain majapaikan tähden. Rakastan näköaloja ja rakastan aivan erityisesti olla jossain korkealla - tai ainakin lähiympäristöä korkeammalla, josta avautuu esteetön näkymä ympäristöön. Hyvin harva majapaikka on sellainen, jossa viihdyn ihan vain oleilemassa, mutta kun näköala on riittävän upea, olen jo perillä maisemassa.
Ilidissä voisin helposti viettää päivän vain rentoilemassa hyvän kirjan kanssa terassilla tai rannalla aurinkotuolissa. Ilidin ranta oli muuten ainoa, jossa kävin uimassa koko matkalla!
Tilos saarenakin osoittautui todella mukavaksi - eikä Livadiakaan lopulta ollut ruma tai tylsä..!
Seuraavassa osassa majoitukset Ikarialla ja Fournilla.
Haluan kirjoittaa toukokuun Kreikan reissusta myös majapaikkojen näkökulmasta.
Majoituksesta on muodostunut minulle viime vuosina paljon tärkeämpi elementti kuin se oli aikaisemmin. Siinä missä majoitus oli ennen vain kämppä jossa yöpyä, se voi nykyään olla myös paikka, jossa vietän aikaa. Hitaan matkailun filosofian mukaisesti maisemassa voi olla jo perillä ja majapaikan maisemallisuus on minulle tärkeää. Kuten myös majapaikan kodikkuus ja mukavuus. Teen nykyään yhä enemmän töitä reissussa, ja rehellisesti, on mukavampi tehdä töitä mukavassa huoneessa. Kaikkein parasta on, jos "työhuoneen" ikkunasta vielä avautuu kaunis maisema, jota katsellessa on jo matkoilla. :)
Tällä matkalla kaikissa majapaikoissani eivät toteutuneet mukavuus sekä näköala, sillä joskus hinta ja tarjontakin sanelee pitkälle sen, mihin päädyn.
Ensimmäisessä osassa esittelen perhelomaviikolle varaamani majoitukset. Näistä kummassakin oli erilainen ja aivan ihana näköala, ja jälkimmäiseen voisin palata koska vain! 🙏🏻
Niriides
Valitsin tämän hotellin puhtaasti matkaseurueen lapsijäsenen ehdoilla. Lapsen äiti eli sisareni oli kertonut, että uima-altaalla varustettu tai uimarannan välittömässä läheisyydessä oleva hotelli olisi ehdoton, sillä lapsi kuulema tylsistyy täysin jos ei pääse uimaleikkeihin. Oletus perustui aiempiin lapsen kanssa tehtyihin reissuihin. Perillä selvisi, että lapsi oli kasvanut ohi tästä vaiheestaan eikä tylsistynyt lainkaan ilman uimamahdollisuuksia..! ☺️
Olin joka tapauksessa etsinyt meille lapsiystävällisen rannan lähellä olevan kivan hotellin. Symistä kun on kyse, uimarannat ovat lähes olemattomat ja ne rannat joita löytyy, ovat hyvin vaatimattomia. (Miksi sitten ylipäänsä menimme Symille? Koska Symin pääkylän kauneus on ainutlaatuinen koko Kreikan mittakaavassa, ja halusin perheeni saavan kokea tämän. ❤️)
Nimborion (toiselta nimeltään Emborios) kylässä sijaitseva Niriides-hotelli on aivan pikkuisen uimarannan äärellä. Niriides vaikutti muutenkin todella viehättävältä majoituspalvelulta ja uskoin löytäneeni meille täydellisen paikan. Ainoa haitta on Nimborion sijainti 3 km pääkylän ulkopuolella. Hotellilla on onneksi tarjolla edullinen minibussikuljetus kaupunkiin.
Nimborio on muinoin ollut oikea kylä ja jopa kauppasatama, mutta entinen vilkas kylä on nykyään vain joukko taloja, jotka ovat paikallisten kesäkäytössä tai joita vuokrataan turisteille. Nimboriossa ei ole palveluita eikä kauppoja. Kesäisin Nimboriossa on Niriides-hotellin ravintolan lisäksi yksi taverna, mutta meidän vierailumme aikaan taverna ei ollut vielä auki.
Kokemuksemme:
Niriidesin ulkoiset tilat, ympäristö ja maisemat olivat upeat. Huoneet taas jättivät toivomisen varaa.
Niriides on rauhaa rakastavalle täydellinen ympäristö Symillä. Saaren pääkaupunki on pienestä koostaan huolimatta hyvin vilkas, ja pääkylän kuhinaan verrattuna Nimborion alue on kuin unelias kalastajakylä. Tämä on hyvin erityyppinen Symi-kokemus kuin Gialos ja Horio.
Yhteisenä oleilualueena toimiva Niriidesin ulkoterassi on yksi mukavimpia terasseja, joihin olen hotelleissa törmännyt. Suuren puun varjostamalta terassilta on äärettömän kaunis maisema Emborioksen lahdelle, ja puun oksista roikkuvat olkilamput tekevät tunnelmasta iltaisin vastustamattoman hyggen.
Harmillisesti toukokuun alku osoittautui liian aikaiseksi ajankohdaksi majoittua tässä muuten niin mukavassa hotellissa. Meidän lisäksemme hotellissa oli yksi ainoa asiakas, ja kun hotellin henkilökuntakin poistui paikalta iltaa kohden, tunnelma oli autiudessaan paikoin vähän aavemainen.
Hotellin ravintolakaan ei ollut auki. Ottaen huomioon, ettei Nimborion kylässä ole palveluja, olimme ruokailun suhteen käytännössä hotellin ravintolan varassa. Toukokuun alussa hotellissa oli tarjolla vain aamiainen, ja aamiaisenkin kanssa oli ongelmia, joiden tulkitsin liittyvän kauden alkuun.
Olisin toivonut, että hotelli olisi etukäteen ilmoittanut ravintolan tilanteesta, jotta asiakkaat osaavat varata ruokaa mukaan huoneeseen. Saavuimme Symille illalla, ja havahduttuamme hotellin - ja koko Nimborion alueen - ruokatilanteeseen, oli jo liian myöhäistä lähteä kävelemään edestakaisin pääkaupunkiin ruokaostoksille.
Huoneiston olohuone ja kakkos-"makuuhuone"
Maisema huoneemme parvekkeelta
Olimme varanneet Superior Apartmentin, jota mainostetaan hotellin sivuilla luksuksena. "Perfect for those who demand the best in luxury apartment living."
Huoneiston makuuhuone ja parvekkeelta avautuva maisema saavat kiitosta, mutta huoneiston toinen huone, jossa oli keittiö sekä vuoteet kahdelle muulle majoittujalle, oli kolkko ja hämärä. Kokonaisuudessaan huoneisto oli kaukana luksuksesta.
Vuoteet olohuoneen puolella olivat ala-arvoiset ja niiden tasosta olen suorastaan sanaton. Ne eivät olleet vuoteita, joita odottaisi kohtaavansa hotellihuoneessa. Patjat olivat kovat, mutta erikoisinta oli vuoteiden pituus: ne olivat vain noin 170-180 cm pitkät, eli monet ihmiset eivät voisi edes nukkua niissä. Itse olen 160-senttinen ja kyllä mun varpaat oli sängyn ulkopuolella. Olisin tietysti voinut hivuttaa pääni kiinni seinään, mutta sekään ei tuntunut järin miellyttävältä nukkumaratkaisulta.
Huoneistoa myydään neljän hengen huoneistona jossa on perusvarustuksena neljä vuodetta, joten mitään viime hetkellä jostain etsittyjä lisävuoteita nämä sängyt eivät olleet.
Lisäksi huoneistossa oli astiat ja aterimet vain kahdelle ihmiselle. Vedenkeitin ei toiminut eikä keittiössä ollut yhtäkään kattilaa tai pannua.
Kun ilmoitin puutteista, niihin suhtauduttiin asiallisesti mutta lainkaan pahoittelematta. Ylipäänsä hotellissa ei pahoiteltu mitään puutteita aamiaiseen tai ravintolan kiinnioloon liittyen. (Ravintolan olisi pitänyt olla auki, mutta kokki oli kuulema ottanut loparit.)
Tuli tunne, kuin paikalla olisi ihka uusi henkilökunta vasta opettelemassa, kuinka majoitusalalla työskennellään. Tai että he olisivat verryttelemässä oikeaa kautta varten, kuin muistelemassa, että mitenkäs tämä nyt menikään.
Netin keskustelupalstoilta luin myöhemmin, että Niriides on aikaisemmin ollut perheomisteinen hotelli, mutta siirtynyt kolme vuotta sitten isomman majoitusketjun omistukseen. Ehkä tämän muutoksen myötä myös henkilökunta vaihtuu sesongeittain, kuka tietää.
Hotellin minibussin kuljettaja, Ateenasta Symille töihin muuttanut mies (joka oli Symillä vasta kolmatta päiväänsä!) pelasti henkilökuntakokemuksen sympaattisuudellaan ja välittömällä ystävällisyydellään. ❤️
Voin kuvitella, miten eri meininki ja tunnelma täällä on heinä-elokuussa, kun paikka on täynnä vieraita. Huomasin, että Niriides-hotelli on Apollomatkojenkin valikoimassa.
Vaikka en itse ole ihan sen vilkkaimman korkeasesongin ystävä, tietyissä paikoissa tunnelma on parhaimmillaan vasta sitten, kun paikka täyttyy ihmisistä. Nimborion kohdalla alue oli toukokuun alussa todellakin kuin aavekylä. Kyllä kohteessa haluaa nähdä muitakin ihmisiä, ihmiset ovat yhtä lailla osa tunnelmaa.
Niriides on varmasti kivempi kokemus kesällä. Ja hotellin terassille voisin kyllä palata rentoilemaan ja katsomaan maisemaa. <3
Kävimme tietysti joka päivä Symin pääkaupungissa ihailemassa kuuluisan kauniita taloja ja vaeltelemassa tunnelmallisilla porraskaduilla, ja kyllä seurue oli yhtä mieltä siitä, että Symi oli vierailun arvoinen. Ensi kerralla majoitumme pääkaupungissa.
Niin, ja se Nimborion pieni ranta - se jäi kaiken lisäksi vielä täysin hyödyntämättä, koska säät olivat viileät. 😄 Onneksi nelivuotias viihtyi mainiosti ilman rantaleikkejä. ❤️
Vinkki: Gialoksen (Symin satamakylä) keskusaukion kupeessa on fantastisen hyvä lasten leikkipuisto, jossa on niin hieno merirosvolaiva-teemainen kiipeilyteline, että paikka on innostavuudessaan suunnilleen varmaan Symin versio Hoplopista..! Lapsi olisi viihtynyt leikkipuistossa tuntitolkulla.
Rhodoksella majoituimme Charakin kylässä aivan ihanassa vuokrahuoneistossa nimeltä Haraki Beach. Charaki (tai Haraki, kumpaakin kirjoitusasua käytetään) on pieni ja ei-kovin-turistillinen kylä vähän Lindoksesta eteenpäin. Kylässä ei ole lainkaan hotelleja vaan majoitus tapahtuu yksityisissä vuokrahuoneissa.
Charakin kylä sekä majapaikkamme olivat niin ihanat, että päätimme jo koko porukka palata tänne uudestaan. 😍 Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, Charakista löysin nyt sen Rhodoksen, johon saatoin ihastua. (Toki löysin muitakin oikein kivoja paikkoja, mutta tästä kylästä tuli suosikkini!)
Yksi kylän parhaita ravintoloita, Costas & Elena, on suoraan Haraki Beach -huoneistojen edessä.
Vaikka Charaki ei ole samalla lailla postikorttimaisen idyllinen kuin monet perinteisemmät kylät pienillä Kreikan saarilla, se on mielestäni todella viehättävä.
Uimarantaa reunustava rantakatu tavernoineen edustaa hyvin ehtaa Kreikka-tunnelmaa, ja kukkulan laella kohoava Ferakloksen linnoitus viimeistelee klassisen Kreikka-näkymän. Rantakatu, meren läheisyys, tavernat, hyvä ruoka, historialliset rauniot.... Siinä on mulle Kreikka in a nutshell.
Vuokrahuoneiston kattoterassi
Vuokrahuoneistomme sydämellinen, täydellistä amerikan englantia puhuva emäntä kertoi meidän olevan kauden ensimmäiset vieraat. Charakin ravintolat olivat kuulema avautuneet vasta viikkoa aiemmin, talviaikaan täällä on auki vain yksi taverna. Rouva on asunut Yhdysvalloissa, siitä aksentti. Talvet hän asuu Rhodoksen pääkaupungissa ja tulee Charakiin kesäksi ylläpitämään vuokrahuoneistoa.
Talon katolla oleva terassi on kaikkien vieraiden käytössä. Hiippailin tänne aina aamukahveineni, oli niin ihanaa istua aamun rauhassa ja katsella merta sekä alhaalla levittyvää, vielä hiljaista rantakatua.
Huoneisto oli varustettu erillisellä makuuhuoneella sekä olohuone-keittiöllä, jossa oli vuoteet kahdelle lisämajoittujalle. Toisin kuin Niriidesissä, täällä extrasängyt olivat normaalin kokoiset ja erittäin mukavat.
Huoneisto oli todella kotoisa, siisti ja tyyliltään kevyesti modernikin verrattuna klassisiin kreikkalaisiin domatia-tyyppisiin vuokrahuoneisiin.
Merelle päin oleva olohuone kylpi ihanan lämpimässä valossa ja täällä oli niin hyvä ja lämmin tunnelma. (Tietysti seurakin vaikutti!) Voisin palata koska vain!
Keittiö oli viimeisen päälle varusteltu, täältä ei puuttunut mitään.
Perhelomaviikkomme oli Symin Nimborion hiljaisuutta lukuunottamatta kaiken kaikkiaan niin onnistunut kuin olla voi. Hieman viileämmät säätkään eivät haitanneet, kun seurueen jäsenistä puolet ei voi sietää hellettä. Sisareni totesi sään olleen hänelle paras mahdollinen lomasää, ja että hän haluaa jatkossa aina matkustaa tähän aikaan. :)
Rannallekin sitten päästiin perheviikon toiseksi viimeisenä päivänä. 4-vuotias pääsi vihdoin kirmaamaan vedessä. Kovasti hän siitä nautti ja riemuitsi, vaikka ei ollut biitsiä kaipaillutkaan siihen saakka. Tuli hyvä mieli, kun pikkuinen pääsi kuin pääsikin edes yhtenä päivänä rantaleikkeihin.
❤️
Yksi parhaita asioita perhelomaviikossa oli se, että nyt suhteeni Rhodokseen muuttui positiiviseksi. Tästä eteenpäin assosaatio on lämmin ja sympaattinen, koska sain kokea erilaisen ja mulle uudenlaisen Rhodoksen, ja vielä rakkaassa seurassa. Ihana juttu! 🥰
Niin kuin Kreikan saarihyppelyilläni usein käy, päädyn ihan muualle kuin olin ajatellut. Tarkkoja suunnitelmia minulla ei ole, mutta jokin hahmotelma saarialueesta. Tällä matkalla se oli Dodekanesia.
Löysin itseni kuitenkin Koillis-Egean saarilta ja lopulta Samokselta.
Olen ollut Samoksella kerran aiemmin ja tästä on pian 23 vuotta. Kreikkalainen ystäväni Milton oli suorittamassa Samoksella varusmiespalvelusta, ja hänellä oli käytössään isovanhempiensa asunto saaren pääkaupungissa. Teimme sisareni kanssa spontaanin syyslomamatkan Miltonin ”mummolaan”.
Matkalta jäi lähinnä mieleen pääkaupungin kaunis keskusaukio sekä viileä ja tuulinen sää, joka melkein esti paluu-laivamatkamme Ateenaan. (Se oli ensimmäinen kerta kun tajusin, ettei laivayhteyksiin Kreikassa voi tai pidä luottaa sääolosuhteiden takia, ja seikka voi aiheuttaa lennolta myöhästymisen).
Nyt tupsahdin Samokselle varoittamatta vähän sellaisella ”käydäänpä kääntymässä, kun Fournilta on sopiva laivayhteys” -asenteella. Ajatuksena oli tehdä nopea parin päivän pysähdys ja jatkaa sitten Dodekanesian pienille saarille.
Kuusi päivää myöhemmin olin yhä saarella ja tunsin, että en haluaisi lähteä.
Samoksesta paljastui yksi mun saaria. 23 vuotta sitten itämään jäänyt Samos-suhde jalostui tänä keväänä vahvaksi kemiaksi. ❤️
Toivon, että minulla on joskus aikaa kirjoittaa Samoksesta laajempikin postaus, mutta tänään haluan kirjoittaa kokemuksestani Ano Vathyssa. Postauksen kuvitus on sieltä.
Ano Vathy, tai pelkkä Vathy, on Samoksen pääkaupungin alkuperäinen vanha kylä. Se sijaitsee satamakaupungin yläpuolella rinteessä.
Vathyn kanssa yhteen kasvanut moderni alakaupunki on nimeltään Samos Town, mutta kaikki kutsuvat pääkaupungin taajamaa Vathyksi. ’Ano Vathy' tarkoittaa Ylä-Vathya.
En edellisellä Samoksen vierailullani käynyt Ano Vathyssa. Kylään on lyhyt 15 minuutin kävelymatka alakaupungista, mutta tämän 15 minuutin aikana tuntuu, kuin nousisi aikakoneella toiseen aikakauteen.
Olen käynyt sadoissa kreikkalaisissa kylissä, mutta en koskaan Ano Vathyn kaltaisessa. Arkkitehtuurisesti ja tunnelmallisesti kylä oli minulle ainutlaatuinen kokemus. Ano Vathy lumosi minut täydellisesti.
Kun ohittaa Ano Vathyn arkkitehtuurisiin nähtävyyksiin lukeutuvan koulurakennuksen vuodelta 1901, alkaa pienten, autottomien kujien labyrintti. - Mutta tämä on aivan erilainen labyrintti, kuin kykladeille tunnusomaiset vitivalkoisten sokerikuutiotalojen muodostamat vanhat kylät.
Minusta tuntui, kuin olisin yhtäkkiä lipunut esiripun takaa johonkin keskieurooppalaiseen kylään tai Hans Christian Andersenin satukylään. Näkymät eivät muistuta millään lailla muita Samoksen kyliä. Tai - ne eivät muistuta mitään toista tuntemaani kreikkalaista kylää.
Ano Vathyn historia ulottuu ainakin 1500-luvulle, mutta nykyinen kylä rakennuksineen on valtaosin 1800-luvulta.
Ano Vathyn ydin on niin tiheää labyrinttia, etteivät alueen kadut ja kujat näy Google Mapsissa, vaan tällä kohtaa näkyy vain rykelmä taloja. Eksymisen vaaraa ei ole, sillä takaisin alakaupunkiin löytää aina palaamalla alaspäin; lopulta päädyt isommalle tielle.
Suosittelen kuitenkin tarkoituksella vähän ”eksymään” tänne, sillä päämäärätön vaeltelu Ano Vathyssa palkitsee. Yhä uudet ja uudet rappuset johdattavat kulkijan aina vain ylemmäs, toinen toistaan kiehtovammille kujille, portaille, kirkoille ja pikku-aukioille. Välillä talojen lomasta pilkahtaa panoraamanäkymä alakaupunkiin.
Minulla menee melkein iho kananlihalle, kun ajattelen Ano Vathya. Ihmisiä ei näkynyt juuri missään, ei myöskään kauppoja – eikä turismi ole läsnä yhdenkään matkamuistomyymälän tai edes postikorttitelineen verran. Ano Vathyssa voi vaeltaa tuntien olevansa autenttisessa 1800-luvun Kreikassa.
Voi melkein kokonaan unohtaa modernin ajan, sillä kylässä ei näe autojakaan. Kiireisen alakaupungin syke ei yllä ylös Ano Vathyyn, ja vilkkainta mitä täällä kohtaa, on puoliksi torkkuvia kissoja jotka seuraavat laiskasti katseellaan, kun kuljet ohi.
Käveltyäni ajattomalta tuntuvan ajan Ano Vathyn hiljaisilla kaduilla, kuulin ylempää yhtäkkiä ääniä. Nousin jyrkkää katua ääniä kohti, ja yhtäkkiä edessäni oli pikkiriikkinen aukion tapainen reunallaan siro kirkko sekä pikkuinen rustiikkinen taverna.
Tavernan edustalla istui joukko ihmisiä; keski-ikäinen pariskunta, iäkäs slipoveripaitainen mies, nuorempi mies ja kouluikäinen poika värikkään muovisen reppunsa kanssa. Hämmästyksekseni poika oli pukeutunut kevyttoppatakkiin tuona 27-asteisena päivänä. Raidalliseen, vähän liian ahtaan näköiseen puseroon sonnustautunut pönäkkä isäntä nojasi tavernan oviaukkoon.
Pienen kirkon viereiseltä kadulta käveli nainen vaaleanpunaiseen hilkkaan puetun koiran kanssa. Myös nainen ja koira liittyivät tavernassa istuvien seuraan.
Väki rupatteli keskenään pehmeästi ja tuttavallisesti. He selvästi tunsivat toisensa. Kyläläisiä.
Näky oli kaiken nukkuvan hiljaisuuden jälkeen odottamaton ja jollain lämpimällä tavalla liikuttava. Ihmisiä. Anovathylaisia.
Kiersin terassimaisista tasoista koostuvan aukion ja kuvasin antaumuksella kauniita rakennuksia. Tunsin tavernan asiakkaiden katselevan minua. Heidän iltapäivänsä keskelle ilmestyi muukalainen kameroineen.
Katsoin kelloa, se oli 17. Lounas oli jälleen jäänyt väliin ja minullahan oli nälkä.
Menin tavernaan ja tilasin vakioannokseni eli horiatikin. Olin ainoa ruokailija – kanta-asiakkaat siemailivat frappejaan ja limsojaan.
Tavernan vakavailmeinen isäntä toi minulle korkean lasillisen retsinaa sekä horiatikin, joka oli kuin suoraan vanhan ajan Kreikasta; valtava family-size-kulhollinen ronskisti pilkottua kurkkua, tomaattia, sipulia ja paprikaa kruununaan parin-kolmensadan gramman järkäle fetaa.
(Olin tilannut valkoviiniä, mutta mitäpä pienistä. Vaaleaahan retsinakin on..! :) )
Siinä aterioidessani katselin tavernan ihmisiä. Siinä he istuivat, kuin olohuoneessaan perheen kesken. Tupakoiden, siemaillen hitaasti juomiaan. Aikuiset ehkä työpäivänsä, poika koulupäivänsä jälkeen. Nainen koiransa kanssa oli istahtanut tavernaan kesken koiran ulkoilutuslenkin.
Tavernassa kokoontuneita yhdisti elementti, joka tänä päivänä on yhä vähemmän arvostettu: joutilaisuus. Sitä suorastaan vältellään. Samalla se on jotain, mitä moni meistä ei enää edes osaa. Koko ajan pitää tehdä jotain, olla produktiivinen, olla hyödyllinen. Tai sitten viihdytämme itseämme Netflixillä ja somella.
Katsoin itseäni. En osannut syödä salaattianikaan ilman, että vilkuilin koko ajan puhelintani. Tätäkin hetkeä piti jotenkin suorittaa: miettiä, minkä kuvan kohta jakaisi somessa. Tunsin melkein punan nousevan kasvoilleni. Nyt en avaisi Instagramia vaan olisin tässä ja täällä, sekä mieli että ruumis.
Kyläläiset istuivat ja antoivat ajan kulua. Kellään ei vaikuttanut varsinaisesti olevan tärkeää asiaa, he vain istuivat siinä kiireettöminä, vaihtaen välillä sanan tai kaksi. Kukaan ei katsonut puhelintaan. Paitsi nuorempi mies muutaman kerran.
Miehen seurassa ollut poika otti välillä esiin leluautonsa ja asettui maahan leikkimään. Hän vaikutti ehkä aavistuksen tylsistyneeltä. Mietin, oliko nuori mies pojan isä vai kenties isoveli. Pojan puheesta tunnistin sanan ’spiti’, koti. Se toistui monta kertaa. Vastauksen äänensävystä tulkitsin, ettei miehellä ollut vielä kiire kotiin. Tavernan isäntä kantoi pöytään uuden frappen ja antoi pojalle vesipullon.
Jossain vaiheessa paikalle juoksi kaksi isompaa koiraa. En tiedä olivatko ne katukoiria vai jonkun omistamia, mutta tavernan väki tunsi ne ja koiria tervehdittiin. Vaaleanpunahilkkainen koira ei ollut moksiskaan, sillekin isommat haukut olivat selvästi tuttuja.
Koirat pyörivät hetken tavernan pöytien välissä kuin nelijalkaiset kanta-asiakkaat konsanaan ja asettautuivat sitten viereiselle kujalle makaamaan. Poika meni niiden luokse juttelemaan. Ohi kulki kaksi vanhempaa kouluikäistä poikaa. Taas tervehdittiin puolin ja toisin, myös koirakantikset.
Istuin. Minunkin aikani kului.
Salaattini oli niin iso, että en lopulta saanut sitä loppuun. Kun pyysin laskun, se oli 5€. Iso salaatti ja viinilasi.
Kyllä, nyt oltiin todella menneen ajan Kreikassa.
Lähtiessäni laskeutumaan takaisin alakaupunkiin minun teki mieli viipyillä. Puhelimestani oli akku loppu enkä ilokseni voinut enää räplätä sitäkään.
Kiersin vielä muutaman kujan ja ohitin pari aiemmin näkemääni – ja valokuvaamaani – kissaa, jotka olivat samoilla sijoillaan kuin kaksi tuntia sitten.
Joutilaisuuden lahja. Kun sitä joskus osaisi vielä hyödyntää. Me kaikki tarvitsisimme joskus ripauksen Ano Vathya elämäämme.
Mikä vastakohta.
Saapuessani Ikarian jälkeen naapurisaari-Fournille tuntui, kuin olisin tullut toiseen maailmaan. Uskomatonta, miten suuri ero voi olla kahden saaren tunnelmassa.
Fournin pääkatu lumoaa tunnelmallaan
Perinteistä kreikkalaista elämää vaaliva Fournin saaren pääkylä Fourni Korseon on suunnilleen kaikkea, mitä Ikarian Agios Kirykos ei ollut. Fourni on eloisa, idyllinen, avara, valoisa, ystävällinen ja upeana yllätysbonuksena kylästä löytyy koko Kreikan romanttisin katu. 😍
Fournilla näkee välittömästi, että kylästä pidetään huolta ja täällä ymmärretään estetiikan ja viihtyvyyden päälle. Kadut ovat puhtaita ja siistejä, talot hyvin kunnostettuja, kahvilat kutsuvia ja kaikkialla pursuaa kukkia.
Paikalliset vaikuttavat myös paljon ulospäinsuuntautuneemmilta ja sosiaalisemmilta kuin naapurisaarella. Ikarian pääkapungissa kahvilat olivat hiljaisia ja ulkona näki hyvin vähän ihmisiä. Fournilla kuppilat ovat täynnä kyläläisiä ja kaikkialta kuuluu naurua ja rupattelua.
Miniatyyrimaisella, itkettävän suloisella keskusaukiolla lapset leikkivät ja aikuiset juovat kahvia paikallisen leipomon puisissa pöydissä.
Kaiken lisäksi majapaikkani osoittautui ihanimmaksi, missä olen koskaan Kreikassa yöpynyt.
Voisin omistaa oman postauksen pelkästään tuolle vuokrahuoneistolle, herranjestas, miten viihtyisä ja upeasti laitettu paikka - jo pelkästään kämpän valaistukseen oli epäilemättä käytetty valaistus- ja sisustussuunnittelijaa. Mullekin kelpais kyseinen tyyppi tekemään valot mun kotiin! 🤩
Ikarian spookyn tunnelman jälkeen tuntui, kuin olisin Fournilla päässyt johonkin värejä, valoa ja positiivisuutta tulvivaan puutarhamaisen kylän muotoiseen parantolaan.
Tunsin täyttyväni ilosta ja hyvästä olosta. Apua miten ihana paikka!
Uudelle saarelle saapuessa ei koskaan voi ennalta tietää, miltä siellä tuntuu. Vaikka olisi katsonut kuinka paljon kuvia netistä. Fourni on minulle yksi upeimpia yllätyksiä, joita olen ikinä Kreikassa kohdannut.
Ja: saari ei ole yhtään turistillinen.
Joskus katsellessani turistillisemmilla saarilla kaikkia kauniita värejä, vastamaalattuja ikkunan karmeja ja strategisesti sijoitettuja kukkaruukkuja mietin, luodaankohan tämä "näyttämö" yksityiskohtineen lopulta suureksi osaksi turistien takia, jotta turistit saisivat täällä kauneuden elämyksiä ja haluaisivat palata. (Santorinin Oia on yksi kylän kokoinen esimerkki tällaisesta kehityksestä.)
Se mitä näin Ikarialla oli omiaan vahvistamaan tätä fiilistä; Agios Kirykos ja Therma ovat molemmat aika rapistuneita ja ränsistyneitä kyliä, eikä siellä millään tapaa tule tunnetta, että ympäristöstä haluttaisiin huolehtia viihtyvyyden näkökulmasta. Nämä paikat eivät ole turistillisia, joten ehkä paikalliset on vain, ”why bother”.
Fourni osoitti, ettei ajatukseni pitänyt paikkaansa. Fourni on Ikariaakin epäturistillisempi ja paljon pienempi, mutta täällä paikalliset pitävät huolta kotikylästään ja pitävät sen kauniina - itseään varten. ❤️
Harvassa kylässä olen nähnyt näin paljon istutuksia, kukkaruukkuja, kukkivia pensaita ja bougainvilleoita ryöpsähtelemässä joka kulmalla. Toki kevätkauden vehreyskin vielä toi lisänsä kasvillisuuden väriloistoon.
Ja entäs kylän pääkatu...! Se on romanttisuudessaan aivan ällistyttävä. Kaariksi taivutetut puut ovat silkkiäis- eli mulperipuita (- niistä muuten saa ihoa vaalentavaa kosmetiikan raaka-ainetta..! ;))
Kyllä vain mieli ja sielu lämpenee tällaisessa paikassa kävellessä. Tulee niin hyvä olo kun näkee ihmisten olevan ylpeitä kotiympäristönsä idyllistä ja vaalivan sitä.
Fourni on usean pienen saaren muodostama saariryhmä Samoksen ja Ikarian välissä. Isoimmat saaret ovat Thymena, Agios Minas ja pääsaari Fourni. Vain Thymena ja Fourni ovat asuttuja, ja kyliä on yhteensä kolme. Koko Fournin saarilla asuu 1320 asukasta, joista 1200 pääkylässä Fourni Korseonissa (puhekielessä vain Fourni).
Fournin pääelinkeino on kalastus, ja kesäisin tuloja tulee jonkin verran matkailusta. Saarella ei ole järjestäytynyttä turismia, mutta Fourni Korseonista löytyy useita vuokrahuoneistoja ja yksinkertaisia hotelleja.
Fournille pääsee Suomesta helpoiten ottamalla lomalennon Samokselle. Samoksen Karlovasista on useita viikottaisia laivayhteyksiä Fournille, matka kestää kaksi tuntia.
Toinen tapa on lentää Ateenaan ja ottaa Pireuksesta Pohjois-Egean saarille suuntaava lautta. Yhteyksiä on 2-3 viikossa ja matka Pireuksesta Fourniin kestää välietapeista riippuen 7-9 tuntia.
Kolmas vaihtoehto on lentää Rhodokselle. Rhodokselta on kesäkaudella yksi suora laivayhteys viikossa Fournille, tai sitten voi hankkiutua Rhodokselta Kosille, josta yhteyksiä on kesäisin 2-3 viikossa.
Tätä kirjoittaessani mun matka on jo jatkunut Samokselle.
Mutta Fournin vierailu ei todellakaan jäänyt viimeiseksi saarella. 🙏🏻❤️
*
P.S. Tuo keltainen ovi kuului yhdelle Fournin "naapureistani". Kuljin aina tästä ohi matkalla kylään ja ihastelin söpöjä kissoja; emo ja kaksi pentua. Erään kerran palatessani kylältä keltaovisen asunnon asukas, suunnilleen minun ikäiseni nainen, istui terassillaan. Tervehdimme toisiamme, niinkuin täällä Fournilla moni tervehtii vaikkei tuntisikaan vastaantulijaa, ja pysähdyin juttelemaan naiselle.
Kävi ilmi, että nainen on kotoisin Kreetalta ja muuttanut Fournille töiden perässä. Hän on ammatiltaan matematiikan opettaja. Nainen kutsui minut sisään kahville ja keitti meille vahvat kreikkalaiset kahvit - tiedättekö, sellaiset, jossa purut jäävät paksuna tahnana kupin pohjalle. (Hyvää, mutta erikoista!)
Juttelin kreetalaisen opettajan kanssa toista tuntia siinä kahvien ääressä. Nainen kertoi halunneensa töihin pienelle saarelle ja pieneen kouluun, ja niin hän päätyi Fournille. "Olen ikionnellinen, että Fournista tuli kotini", nainen sanoi. "Aina palatessani muilta saarilta ajattelen, olen onnekas, kun asun täällä!"
Juttelimme Kreikan kulttuurista, saarista, Fournin historiasta, Suomen hintatasosta ja kissoista. Kävi ilmi, että oven edessä asuva emokissa on katukissa, joka oli päättänyt tuoda pentunsa naisen luokse. Eräänä päivänä se vain oli naisen ovella juuri synnyttämiensä pentujen kanssa. Nainen on pitänyt kissoista siitä saakka huolta. Hän kertoi, että Samoksen ja Ikarian eläinsuojeluihmiset käyvät pari kertaa vuodessa steriloimassa kissoja Fournilla, mutta se ei tietenkään riitä estämään katukissapopulaatioiden lisääntymistä.
Kun tein lähtöä ja kerroin olevani menossa vielä kauppaan ostamaan aamiaistarvikkeita, nainen tarjosi minulle omia ruokiaan. "Mitä tarvitset? Leipää, munia? Minä voin antaa, niin ei tarvitse enää sen takia mennä kauppaan."
Kieltäydyin eleestä liikuttuneena.
Kreetalainen matematiikanopettaja kahveineen ja pelastamine kissoineen jää yhdeksi Fournin lämpimistä muistoista.
Saavuin eilen Ikarialle, ja runsaan vuorokauden jälkeen näyttää harmillisesti siltä, että vierailu jää kahteen yöhön.
Ikarian pääkaupunki Agios Kirykos
Ikaria on erittäin persoonallinen ja kiinnostava 8000 asukkaan saari. Se kuuluu Koillis-Egean saariryhmään, eli nyt olen jättänyt Dodekanesian taakseni.
Ikaria on tunnettu poikkeuksellisen pitkäikäisestä väestöstään, hitaasta elämäntyylistään (ja erikoisista ihmisistään, jos mun Ateenan ystäviltä kysyy) sekä omintakeisista Panagiria-juhlista. Panagiriat eli uskonnolliset juhlat ovat tärkeä osa kreikkalaista kulttuuria ja ne ovat suosittuja tapahtumia uskontoon tai elämänkatsomukseen katsomatta. Jokaisella yhteisöllä on hieman omansalaiset Panagiriat, Ikarialla hyvin tunnetut sellaiset.
Mitä pitkäikäisyyteen tulee, Ikaria on yksi maailman viidestä Blue Zone -vyöhykkeestä. Näiden alueiden asukkaita yhdistää keskimääräistä korkeampi elinikä, monet elävät yli 100-vuotiaiksi. Ikarian lisäksi maailman muita Blue Zone -alueita ovat Japanin Okinawa, Italian Sardinia, Costa Rican Nicoya sekä Yhdysvaltojen Loma Linda Kaliforniassa. Elämäntyyli näillä alueilla on terveellinen; syödään hyvää ravintoa, liikutaan paljon ja vaalitaan kiireettömyyttä. Blue Zone -alueiden ihmiset ovat vähemmän stressaantuneita.
Ehdin itse tutustua Ikarialla vain kahteen kylään, ja täytyy sanoa, vaikka hitaita arvoja arvostankin, että kylät olivat minun makuuni liiankin ”hitaita”.
Tai, hidas on ehkä väärä sana, parempi termi on: täällä ei oikein ole mitään tekemistä.
Tuntuu epäreilulta kirjoittaa näin Ikarian kaltaisesta saaresta, kun olen nähnyt vain pääkaupungin ja sen viereisen kylän, mutta tämä on rehellinen kokemukseni. Rakastan Kreikkaa, mutta silloin tällöin kohtaan myös paikkoja, joissa en viihdy. Selvästikään Ikarian Agios Kirykos ei ole minun paikkani.
Syy, miksi muu Ikaria jää tällä kertaa näkemättä, liittyy saaren kokoon ja julkiseen liikenteeseen. Olen aiemmissa Kreikka-jutuissa maininnut, kuinka harvinaista säännöllinen ja toimiva julkinen liikenne Kreikan saarilla lopulta on, eikä edes saaren koko anna osviittaa siitä, voiko saarella odottaa olevan bussiyhteyksiä. Tyypillisesti, mitä suurempi ja turistillisempi saari, sitä paremmat mahdollisuudet bussiyhteyksiin, mutta myös pienet saaret saattavat yllättää. Pikkuisella 500 asukkaan Tiloksella esimerkiksi kulkee kylien välillä (sähköinen!) bussi vuoden ympäri aamusta iltaan.
Ikarian saarella asuu 8000 ihmistä, mutta täällä ei ole julkista liikennettä kuin heinä- ja elokuussa. Ehkä myös kesäkuussa, mutta kukaan täällä ei osaa varmaksi sanoa, milloin bussi tarkalleen alkaa kulkea.
Pääkaupungissa ei ole bussiasemaa eikä -toimistoa josta asiaa voisi kysyä - ja jos olisi, toimisto olisi nyt kiinni koska on toukokuu, eikä aikatauluja myöskään löydä netistä. Ikarian matkailusivusto kehottaa ”tarkistamaan ajankohtaiset aikataulut paikan päällä kylissä”. Okei. :D Yllä näkyy viimeisin aikataulu.
Yhdessä matkatoimistossa minulle annettiin jonkun paikallisen bussikuskin puhelinnumero. "Soita ja kysy."
Suomalaisena on vaikea ymmärtää, että jossain voivat liikenneyhteydet olla näin epäselvät. (Vaikka Kreikassa olen tähän jo vuosien aikana tottunut...) Ehkä paikalliset itse vain jonain päivänä kesäisin huomaavat, että no niin, nyt bussi alkoi taas kulkea, kiva juttu, voidaan käyttää sitä :)
Ikaria on kooltaan niin suuri, että matka saaren toisen puolen kyliin vie yli tunnin, kaksikin. Taksimatka yhteen suuntaan maksaa alkaen 70€. Tämä ei ole vaihtoehto mun budjetille, joten Ikaria-kokemus jää harmillisesti tähän.
Tiedostan, että tätä ongelmaa ei olisi, jos ajaisin autoa. Auton vuokraus Ikarialla maksaisi vain noin 20€ vuorokausi. Mutta en aja.
Minulla on ajokortti, mutta oltuani yli kymmenen vuotta sitten auto-onnettomuudessa, ajovarmuuteni ei koskaan enää palannut. Pikku hiljaa lopetin ajamisen kokonaan. En ole ajanut nyt varmaan viiteen-kuuteen vuoteen, eikä vieras saari Kreikassa varmaankaan olisi oikea paikka palata ratin taakse.
Olen hyväksynyt sen, että joillain Kreikan saarilla paljon jää näkemättä, koska en aja. Se on mun matkailun rajoite.
Agios Kirykos. Ikarian pääkaupunki. Olen rehellinen ja sanon, että en tykännyt paikasta yhtään. Vaikkei kylässä ole mitään vikaa.
Saavuin tänne eilen neljän jälkeen iltapäivällä ja kun tänään heräsin ja tein aamukävelyn, tunsin, että haluan pois. Tiedän että kuulostan dramaattiselta, mutta minua melkein karmi.
En osaa selittää tätä mitenkään, nämä ovat näitä ihmisen ja paikan välisiä kemiajuttuja joille ei ole mitään järkevää selitystä.
Kun saavun uusiin paikkoihin, minulle tulee niistä nopeasti vahva tunne. Se voi olla positiivinen, se voi olla neutraali tai se voi olla negatiivinen. Vaikka Agios Kirykos on aika tavallinen ja joltain osin ihan sieväkin kreikkalainen kylä, jossa en pysty osoittamaan mitään ”pahaa”, mulle tulee täällä kylmä ja kolkko olo.
Kontrasti esimerkiksi Tiloksen sydämelliseen lämpöön on valtava. Parhaiten mun tunnetta kuvaa tämä: Tiloksella tuli välittömästi tervetullut ja syleilty olo, Ikarialla aivan päinvastainen. Tiloksella jokaisen vastaantulijan hyvä mieli tarttui, ja kaikkialla vallitsi sellainen yhteinen äänetön ”ihanaa olla täällä Tiloksella ja kiva kun säkin oot täällä!” -fiilis.
Ikarialla minulla on tunne, kuin koko rinteessä kohoava pääkaupunki olisi kääntänyt mulle selkänsä ja saari haluaisi vielä nostaa helmaansa niin, että putoan kapealta rantakaistaleelta mereen. Ihan oikeasti.
(Kuuluukohan tällaiset äärituntemukset Postafenin sivuvaikutuksiin..? 🙄 Nappasin Postafenin laivamatkalle koska oli kova tuuli ja aallokkoa…)
Minulla ei oikein ollut odotuksia, koska en ole koskaan edes jutellut kenenkään Ikarialla käyneen kanssa, mutta selvästi silti odotin muuta, mitä kohtasin. Ainakin asukasmäärä vaikuttaa aina odotuksiin.
Agios Kirykos on kreikkalaisten saarikylien mittapuulla todella iso kylä: siellä asuu 2400 ihmistä. Silti – kylän keskusta on pienempi kuin pikkuisella Chalkilla.
Agios Kirykosin keskusaukio
Kävi nopeasti ilmi, ettei täällä oikein voi tehdä minulle niin mieleisiä kyläkävelyjä, sillä Agios Kirykosissa voi kävellä vain noin 100 m pituisella pääaukiolla sekä sen takana kohoavilla kolmella kapealla kujalla. Näiden tuolla puolen on vain ylös rinnettä kapuavia jyrkkiä portaita, jotka vievät ihmisten koteihin.
Koska Agios Kirykos sijaitsee aivan meren rannassa jyrkällä vuorenrinteellä, ei aukioille tai kaduille jää paljon tilaa. Kylän ainoa aukio sijaitsee meren ja talojen väliin jäävällä kapealla maakaistaleella. Tällä aukiolla on kaikki kylän elämä – tai ainakin se sosiaalinen elämä, joka näyttäytyy matkailijalle.
Kylän tunnelmaan on ratkaisevasti (eikä välttämättä hyvällä tavalla) vaikuttanut se, että Agios Kirykosin ranta asfaltoitiin 90-luvun alussa. Ennen tässä oli pikkukiviranta kalastajaveneineen, nyt asfalttinen parkkipaikka.
Majapaikkani emännän äänensävystä tulkitsin, että tämä ei ollut kyläläisille ihan mieluisin muutos.
Agios Kirykosissa on paljon portaita
Rakastan kylähaahuilua ja esimerkiksi Chalkin taskukokoisessa Nimborion kylässä tällaiselle haahuilulle saattoi omistaa kaksi tai kolmekin päivää. Siellä riittää kujia ja katuja joita kävellä, sekä toinen toistaan kiehtovampia kulmia joita ihailla (ja valokuvata).
Kymmenkertaisesti suurempi Agios Kirykos on nähty alle 10 minuutissa. Täällä ei vain voi kävellä pidempään, ellei sitten halua lähteä kiipeämään portaita ihmisten kotioville, mutta se tuntuisi minusta tungettelevalle. Kylän rakenne on aivan erilainen kuin missään muualla Kreikassa, missä olen käynyt. Eikä se tee Agios Kirykosista tietenkään yhtään sen huonompaa kohdetta. Se ei vain ole kohde just mulle.
Aamiaiseen mennessä olin suorastaan ahdistunut. Nyt täytyy päästä kävelemään muualle tästä kylästä. Oli kuitenkin tehtävä vähän aikaa työjuttuja, ja purin lopulta kireää oloa myös pienellä jumpalla. (Liikunta on lääke suunnilleen kaikkeen – kuten on taas vahvistunut Silta Educationin valmennuksessakin.)
Therman pieni uimaranta
Lopulta lähdin kävelylle viereiseen Therman kylään, joka on tunnettu mereen pulppuavista kuumista terveyslähteistään.
Matkalla vastaan tuli koululuokka Yhdysvalloista, joka keskustelusta päätellen on Ikarialla tutustumassa saareen Blue Zone -näkökulmasta. Nuoret olivat juuri ottamassa ryhmäkuvaa kun kuljin ohi. ”Team Blue Zone, ok, smile!”
Therma osoittautui Agios Kirykosia sympaattisemmaksi, mutta jokseenkin nukkavieruksi kyläksi. Sijainti tavernojen renustamalla pienellä rannalla tekee Therman tunnelmasta heti rennomman kuin pääkaupungin asfaltoidusta viileydestä, eivätkä erään tavernan terassilla parhaillaan vietetyt lastenjuhlat ainakaan vähentäneet paikan söpöyttä. Täällä oli selvästi parempi tunnelämpötila kuin Agiosissa.
Tunsin hieman rauhoittuvani Thermassa, mutta lounaalla luin seuraavan kyläkohteeni hotellilta tulleen viestin, joka laski mielialaa.
Olin lähettänyt pohjois-rannikolla Artemistiksen kylässä sijaitsevaan kivan näköiseen hotelliin sähköpostia ja kysyin, millä keinolla pääsisin hotellille. (Tässä vaiheessa en vielä tiennyt julkisen liikenteen kohtaloa, sillä Agios Kirykosin majoittajani ei osannut sanoa busseista muuta kuin, että ”eivät ainakaan kulje viikonloppuisin”). Hotellilta tulleessa viestissä kerrottiin, että bussit eivät kulje ennen kesää, ja että taksimatka Artemistikseen maksaa 75€.
Se siitä sitten.
(Artemistis näyttää kuvissa todella viehättävältä, ja olin jo sieluni silmin nähnyt itseni istumassa siellä huomenna iltapäivällä. En vain pysty maksamaan 150€ päästäkseni yhteen kylään ja takaisin, se on enemmän kuin lentolippuni Suomesta Kreikkaan. Tämä on jo silkka periaatekysymys. Samalla hinnalla ostan kolme majoitusyötä toiselta saarelta.)
Palasin Agios Kirykosiin ja hyväksyin tappioni.
Katsoin huomisen laiva-aikataulut viereiselle Fournin saarelle. Ensimmäinen laiva lähtee 9.30, viimeinen 17.45.
Voi olla, että olen jo 9.30 matkalla seuraavalle saarelle.
Nyt on Dodekanesian kauneimpien pastellitalosaarten kolmas vihdoin koettu: ystävällinen Chalki.
Olen viettänyt Chalkilla neljä päivää ja löytänyt saaren, jollaista en ole ennen Kreikassa kohdannut. Tai sanotaan näin: saari on matkailullisesti jotain, jollaista en ole aiemmin kohdannut.
Chalki on pikkuinen yhden kylän saari Rhodoksen länsipuolella. Saarella asuu ympärivuotisesti noin 200 ihmistä. Tyylillisesti Chalki kuuluu samaan neoklassiseen perheeseen kuvankauniiden Symin ja Kastellorizon kanssa, ihastuttaen vierailijat ällistyttävän suloisilla, huolellisesti kunnostetuilla värikkäillä taloillaan. Millään muilla Kreikan saarilla ei törmää tämän näköisiin kyliin, ainakaan uusklassinen tyylisuuntaus ei ole missään muualla yhtä johdonmukainen ja kokonaisvaltainen.
Nämä saaret eivät tarjoa lomatekemistä uimarantojen ystäville tai yöelämässä ja vauhdikkaissa harrastuksissa viihtyville, mutta ovat esteetikon, hidasta oleilua arvostavan ja kyläfiilistelijän paratiisi.
Nyt kun olen vieraillut kaikilla kolmella kauneudestaan kuululla saarella, tiivistäisin niiden olemuksen näin:
Symi - vilkkain, kosmopoliittinen, tunnetuin, Kreikan klassikko. Sopii kaikille. Eittämättä Kreikan kuvauksellisin satama.
Kastellorizo - eksklusiivinen, tyylikäs, romanttinen, omanarvontuntoinen, saarista rauhallisin ja vähiten turistillinen. Mielestäni Kreikan idyllisin saari.
Chalki - ystävällinen, rento, vaatimaton, uskollisten kävijöiden saari. Englanniksi käyttäisin Chalkista sanaa tranquil.
Chalkin ainoan kylän nimi on Emborios, tai paikallisten suussa Nimborio. Nimborio on sievä kuin karamelli, ja rantakatu tavernoineen houkuttelee nauttimaan idyllisestä näköalasta hyvän ruoan tai juoman äärellä. Vain 50 minuutin laivamatkan päässä sijaitsevan Rhodoksen siluetti piirtyy horisontissa.
Kylän maamerkki on Agios Nikolaoksen kirkon kellotorni (näkyy kuvassa). Siro ja kaunis torni on Dodekanesian saarten korkein.
Chalkin Kastro
Saaren vanha, sittemmin hylätty pääkylä Chorio sijaitsee parin kilometrin päässä Nimboriosta korkean kukkulan (vai liekö se jo vuori..?) rinteessä. Choriosta ovat tänä päivänä enää jäljellä rauniot.
Chorion yllä kohoaa Kreikan kenties korkeimmalla sijaitseva linnoitus, Kastro, josta avautuvat henkeäsalpaavat maisemat. Jyrkkää rinnettä siksakkaava kivinen patikkapolku tänne vaatii hyvät kengät ja korkean paikan toleranssia sekä hyvää kuntoakin, mutta vaivannäkö palkitaan. Chalkin linnoituksen historia ulottuu antiikin aikaan 400 eaa, mutta nyt näkyvissä olevat linnamaiset rakenteet ovat keskiajalta Johanniittain ritarien ajalta.
Chalkilla on muutamia lyhyehköjä patikkareittejä, joista melkein kaikki tosin kulkevat pääosin ei-niin-inspiroivaa sementoitua maantietä pitkin. Pisin reitti kulkee Nimboriosta ylös vuorille Agios Ioanniksen luostarille, tämä reitti on suuntaansa noin 2 h. Reitti Nimboriosta Kastrolle vei noin tunnin, alaspäin matka taittuu nopeammin.
Kuvan tuulimyllyille vie kylästä helppo kävelyreitti loivaa tietä pitkin, tämän viehättävän näköalan saavuttaminen ei vaadi kovaa kuntoa tai pitkää hikistä patikkaa. :)
Kohtasin tuulimyllyillä brittipariskunnan, joka on lomaillut Chalkilla 30 vuoden ajan. "Emme koskaan väsy tähän maisemaan", he sanoivat. En epäile yhtään.
Chalki on pinnanmuodoltaan vuoristoinen ja luonto on karua. Puuttomat vuorten rinteet luovat maisemasta jylhän ja samalla karun. Chalkilla ei ole mainittavan upeita hiekkarantoja eikä tunnettuja nähtävyyksiä.
Mitä Chalkilla sitten voi tehdä?
Samaa, mitä Symillä ja Kastellorizossa, eli nauttia viehättävästä kylätunnelmasta ja lepuuttaa silmiään kauniissa maisemassa. ❤️ Ja ottaa iisisti.
Yöelämää Chalkilla ei ole, eikä paljon shoppailumahdollisuuksiakaan. Muutama matkamuistomyymälä löytyy, mutta vierailuni aikaan toukokuun alkupuoliskolla vain kaksi niistä oli auki. Saarella ei ole pankkia, mutta yksi pankkiautomaatti löytyy. Kortti toimii täälläkin lähes kaikkialla, korttimaksujen yleistyminen on muuten yksi edistyneimpiä muutoksia Kreikan saarilla viimeisen 5-6 vuoden aikana. Kymmenen vuotta sitten aniharva paikka otti vastaan kortteja ja aina piti kantaa mukana käteistä.
Nimborion katuja vaellellessa yksi asia käy pian selväksi - useampi kuin joka toinen talo on villa eli matkailijoille vuokrattava lomahuoneisto. Katseltuani taloja nyt neljä päivää arvioisin, että jopa 70-80% kylän rakennuksista on lomahuoneistoja.
Havainto hätkähdytti. Lomahuoneistoissa ei tietenkään ole mitään pahaa, päin vastoin, on hienoa, että pieni saari saa elinkeinonsa matkailijoista ja matkailun turvin pystytään turvaamaan saarelaisille hyvä elämä ja tarvittavat palvelut. (Ilman matkailijoita Chalkin kokoiset saaret näivettyisivät pois.)
Hätkähdyttävää oli lomahuoneistojen määrä suhteessa paikallisten koteihin. Villoja on jopa niin paljon, että tulee tunne, kuin koko Nimborio olisi yhtä suurta lomakylää ja kourallinen paikallisia asuu siellä täällä resortin keskellä. Ainoastaan Santorinin kuuluisimmissa kylissä olen kohdannut saman ilmiön, mutta Santorini on Santorini. Pikkuisella Chalkilla en olisi odottanut tällaista.
Toki matkailijat täyttävät Chalkin vain kesäkuusta syyskuuhun, ja muun osan vuodesta suurin osa kylästä on tyhjä. Vielä toukokuussakin paikallisia on enemmän kuin vierailijoita, mutta kesäkuussa kaikki muuttuu ja heinä-elokuussa saari on tupaten täynnä.
Voi siis sanoa, että tuntemattomuudestaan ja matalasta profiilistaan huolimatta Chalki on kokoonsa nähden todella turistillinen. Turismi täällä vain on aivan erilaista kuin tyypillisesti turistillisina pidetyissä kohteissa.
Chalkille saapuvat vierailijat etsivät äärimmäistä rauhaa ja haluavat lomallaan istua villansa terassilla lukemassa kirjaa ja käydä rantakadun tavernassa syömässä hyvin. Ja kenties välillä pulahtaa uimatikkailta mereen vilvoittelemaan. He eivät etsi nähtävyyksiä, shoppailtavaa tai tanssiravintoloita. Täällä käy joogaryhmiä ja maalauskurssilaisia. Saapuessani tiistaina näin rantakadulla ryhmän keski-ikäisiä brittejä levittelemässä kahvilan pöydille ja tuoleille akvarellejaan. Yleisesti ottaen saarella lomailevien keski-ikä on jossain 50 tuolla puolen.
Täällä vaalitaan verkkaisuutta.
Agios Nikolaos -kirkon kellotornilta kylän uloimpaan reunaan saakka on alue, joka on lähes kokonaan täynnä brittiläisen Nissia Holidaysin omistuksessa olevia lomataloja. Tämä alue aivan erityisesti tuntuu omalta resortiltaan. Mutta aika ihanalta sellaiselta..!
Täällä kävellessä pystyn kyllä helposti näkemään itsenikin Nissia-villan terassilla kukkaistutusten keskellä siemailemassa aamukahvia ja katselemassa turkoosia merta... Yksi tällainen lomahuoneiston terassilta näkymä avautuu yllä olevassa kuvassa. Kyllä kelpaa lomailla.
Aretanassan terassilla loikoillaan auringossa. Uimatikkailta pääsee mereen.
Kylän toista päätyä puolestaan hallitsee saaren ainoa hotelli, Aretanassa.
Aretanassa vastaa niin sijainniltaan kuin tyyliltään Kastellorizon Megisti-hotellia, jossa majoituin viime lokakuussa. Saattaa olla, että ensi kerralla kun vierailen Chalkilla majoitun Aretanassa'ssa, tällainen näköalahaukka kun olen. (Eikä mulla todellakaan ole mitään terassejakaan vastaan... 😍)
Oma villa-majoitukseni Villa Klytia oli kyllä äärimmäisen mukava, ja selvästi Chalkin huoneistomajoituksen taso on keskimääräistä tasokkaampaa, mutta huoneeni oli vailla näköalaa.
Pondamos Beach
Chalkin rannat ovat vaatimattomia verrattuna Kreikan tunnettuihin rantalomakohteisiin, mutta tilanne on huomattavasti parempi kuin Symillä ja Kastellorizossa. (Kastellorizossa ei ole rantoja lainkaan! Uimaan mennään laitureilta.)
Chalkin tunnetuin ranta Pondamos sijaitsee noin kilometrin päässä Nimboriosta, ja sinne pääsee kylän läpi vievää pääkatua pitkin suoraan satamasta. Pondamoksen ranta on sekoitus hiekkaa ja pikkukiveä.
Pondamoksen rannalla on kaikki palvelut aurinkotuoleista mukavaan rantabaariin ja -tavernaan, ja onpa Nick's Tavernassa myös vuokrahuoneita.
Toinen kylää lähellä sijaitseva ranta on Ftenagia. Täällä vesi on aivan erityisen kirkasta ja turkoosia. Rantafasiliteetit ovat vaatimattomammat kuin Pondamoksella (esim. aurinkotuolit ovat jo eläkeiässä), mutta myös täältä löytyy mukava rantataverna sekä vuokrahuoneita.
MITEN CHALKILLE PÄÄSEE?
Lähin satama on Skala Kamirou Rhodoksella, josta muutaman laivayhtiön pienet yhteysalukset liikennöivät Chalkille kahdesti päivässä (talviaikaan harvemmin). Matka-aika on 40-50 minuuttia.
Rhodoksen pääkaupungista Chalkille pääsee isompien laivayhtiöiden reittiliikenteellä. Matka-aika on hieman pidempi, esimerkiksi Blue Star Ferriesillä 1 h 50 min. Reittiliikenteen yhteyksiä ei mene joka päivä.
Jos sinulla ei ole Rhodoksella omaa autoa käytössä, tai et halua maksaa pitkästä taksimatkasta, on helpompaa ottaa laiva Chalkille pääkaupungista. Skala Kamirou'hun ei ole kaupungista laiva-aikatauluihin ajoitettua bussiyhteyttä.
Rhodos Townista pääsee Chalkille kesäisin myös päiväretkelle pienillä retkialuksilla.
(Ateenastakin toki pääsee laivalla, mutta matka Pireuksesta kestää nopeimmillaan 17 tuntia. Jos tänne päin halajaa Ateenan suunnasta, on nopeinta ja itse asiassa halvintakin lentää Rhodokselle, ja lähteä sieltä hypähtelemään Dodekanesian saarille. :))
Mitäs sanotte Chalkista? Olisiko tällainen leppoisa saari sun tyylinen paikka lomailla? :)
Matkakosmetiikka on pakattu ja valmiina lähtöön. :) Seuraavat neljä viikkoa kuluvat Kreikassa.
🔸Kasvojen puhdistus: Taiga Cleansing Oil (eka kerta kun vaahtoputsari jää kotiin. Käytän nykyään vaahtoa enää hyvin satunnaisesti.)
🔸Kasvovesi: Esse Sensitive Toner -> kapeassa Juice Beautyn 30 ml pullossa
🔸Silmämeikinpoistoaine: Cattier Bi-Phase -> matkapullossa
🔸Seerumi 1: By Mukk Deep Sea Serum
🔸Seerumi 2: Novexpert Polyphenols -> matkapurkissa
🔸Kasvoöljy: Urang Blue Oil Serum (tämä on jo valmiiksi pieni! ❤️)
🔸Kasvovoide: C/o Gerd Blueberry Queen Cream - näytekoko
🔸Silmänympärysvoiteet: Avène Soothing Eye Contour sekä Medik8 R-Retinoate (jälkimmäinen minipurkissa)
🔸Vartaloaurinkovoide: Dermosil Sensitive SPF 30 -> siirretty Go-pusseihin
🔸Kasvoaurinkovoide 1: LV Oat Soft Day Cream SPF 20 (tämä ihan vain pakkauksensa vuoksi, todennäköisesti käytän tämän vartalolla)
🔸Kasvoaurinkovoide 2: Aco Ultra Light Sun Face Fluid SPF 30
🔸Kasvoaurinkovoide 3: minipurkeissa Dhyvanan sävytetyt SPF 30 ja SPF 50
🔸Melasma-alueen aurinkovoide: Darphin Intral
🔸Shampoo: XZ Persikkanektari
🔸Hoitoaine: Bruns Varm Bergamot -hiusnaamio -> minigripissä
🔸Hiustenmuotoil: Bruns Tangy Mint -hiusgeeli
Ei-nestemäiset, eli nämä eivät vie tilaa litran pussista:
🔸Suihkugeeli: Lavera kiinteä palashampoo (ja voi käyttää hiuksiinkin jos Persikkanektari loppuu)
🔸Dödö: Rexona Motion Sense Stick
🔸Blistex-huulirasva (aiemmin väitettiin, että huulirasvatkin lasketaan nesteeksi, mutta mulla on huulirasva unohtunut takin taskuun ja repun sivutaskuun vaikka kuinka monesti, eikä turvatarkastuksessa ole älähdetty).
Instagramissa kyseltiin näistä näppäristä Go-pusseista. Ne on ostettu Normalista. Tosi hyviä käsimatkatavaraan - ja toki muutenkin säästävät tilaa matkapakaasissa, vaikka ei olisikaan liikkeellä litran kosmetiikkapussin rajoituksin.
Täytin Go-pussit Dermosilin vartaloaurinkovoiteella. Yleensä en ota matkalle mukaan kroppa-aurinkorasvaa vaan ostan perillä jonkun Nivean tai Ambre Solairen, mutta ne on jotenkin tympeitä, ja nyt sain mahdutettua uusien matkapussukoiden myötä mukaan paremman kroppa-auringon. Vaikka okei, eihän se varmasti riitä neljäksi viikoksi.
Dermosilin täysin uudistunut ja Allergia-tunnuksen saanut aurinkovoide pääsee lähempään esittelyyn toukokuun aikana.
Kosteuttavaksi seerumiksi valikoitui By Mukk'in mainio punaleväseerumi Deep Sea Serum, joka on myös antioksidanttinen ja sattuupa vielä ehkäisemään UVA-säteilyn vaurioitakin, kiitos punalevän sisältämien mykosporiiniaminohappojen. Sain tästä seerumista testiin minikoon Twistbe'ltä, ja tämä kapea pullo on kuin tehty reissuolosuhteisiin! Ihan paras näytekokoinen pullo! 😍
Pigmenttiläiskien ehkäisyn työvuoroon astuu tänä kesänä Novexpertin Polyphenols-seerumi. Nyt katsotaan, miten tämä suoriutuu verrattuna viime kesänä hienoja tuloksia tuoneeseen Niveaan. Polyphenols aloittaa duuninsa huomenna! :)
Kasvoaurinkovoiteen valinta oli tällä kertaa todella vaikea. Olen testannut huhtikuun aikana toista kymmentä uutta (ja osin vanhaakin) kasvoaurinkovoidetta, - joukossa ensimmäistä kertaa myös korealaisia, ja näistä piti nyt sitten valita jokin reissukaveriksi. Korealaisen Skin 1004:n Madagascar Centella Hyalu-Cica-aurinkoseerumi SPF 50+ (kuvassa keskellä) on ollut testattavista kaikkein paras ihotuntumaltaan sekä ainesosiltaan, mutta se jäi lopulta kotiin muita voiteita suuremman pakkauksensa sekä ei-niin-hyvän kosteudenkestävyytensä vuoksi.
Tätä kirjoittaessani valinta on lopulta päätynyt Acon voiteeseen. Syyt: litteä ja matkaystävällinen pakkaus, alkoholittomuus sekä hyvät UV-filtterit. (Ja veden sekä hien hylkivyys, tärkeää Kreikan lämmössä.) Aco on ihotuntumaltaan aivan superneutraali, ei tunnu oikeastaan yhtään miltään.
Testatuista aurinkovoiteista on tulossa esittely heti kun vain jaksan ja ehdin sen kirjoittaa. Toivottavasti toukokuun aikana, mutta toisaalta Kreikassa saattaa olla halu kirjoittaa jostain muusta... No, katsotaan. :) Mulla riittäisi vaikka mitä juttua aurinkovoiteista ja eri filttereistä..! 🤓
Noissa pikku-purkeissa on espanjalaisen Dhyvana-luonnonkosmetiikkabrändin sävytetyt SPF30- ja SPF50 -kasvoaurinkovoiteet. Nekin lähtevät mukaan, ja tulevat tällä kertaa olemaan ainoat luonnonkosmetiikan aurinkovoide-edustajat matkalla. En ole tainnut vieläkään ehtiä kirjoittaa Dhyvanasta blogin puolella, mutta tämän brändin aurinkovoiteet vertautuvat ohuudessaan ja vesivoittoisuudessaan - ja suoraan sanottuna miellyttävyydessään - Patykaan.
Pussi pakattu. :) Ja vielä on tilaa parille nestemäiselle meikkituotteelle kuten eyelinerille ja ripsarille. 👍
Toukokuun aikana siis luvassa myös Kreikka-sisältöä :)
Matkan ensimmäisen viikon omistan perheelle, joten silloin ei välttämättä tule blogisisältöjä, - paitsi Luonnonkosmetiikkapäivien postaus on tehty valmiiksi ja se tulee ulos keskiviikkona. ☺️
Ekan viikon jälkeen jään seikkailemaan itsekseni Dodekanesian pienille saarille. Oi Kreikka. Kyllä tätä on taas odotettu. 🇬🇷❤️
