Varhainen lintu madon nappaa jne.... ^_^

Tämä varhainen lintu nappasi aamukahvin Adamasin rantakadulla jo ennen auringonnousua. Heräsin kuudelta todetakseni, että olen aivan pirteä ja kahvi tekisi terää. Olin saapunut saarelle vain kahta tuntia aikaisemmin, takana muutama tunti torkkuja laivassa (ja nyt keinuttaa niin mahdottomasti.....).

(Kosmetiikkalukijoille - tänään on tulossa myös kosmetiikkapostaus ja onpahan tälle viikolle peräti meikkipostauskin..!)

Portaat alas kaupunkiin etsimään kahvilaa. Aurinko kareili horisontissa, "Kohta minä täältä nousen, kumpi ehtii ensin rantaan...?"

"Minä!" :)

Milosin viidestä tuhannesta asukkaasta tuhat asuu pääkaupunki Adamasissa. Se on reilusti suurempi kuin unelias Kassos, mutta pienempi kuin Karpathoksen Pigadia. Charter-turismia täällä ei ole, vaan kaikki turistit saapuvat Milokselle itsenäisesti.

En ole sortunut..! ;)

Seitsemältä ainoastaan kaksi kahvilaa oli auki. Kävelin rantakadun päästä päähän. Tähän aikaan seurana on Adamasin keskustassa vain koulubussia odottavia lapsia ja muutama kahvila-asiakas. Istuin katsomaan auringon kipuamista vuorten ylle ja odotin kunnes supermarket aukesi kahdeksalta.

Rakastan aamuhetkiä ja aamun valoa. Se lyhyt hetki, kun kylä tai kaupunki herää auringon kanssa on jotenkin niin satumainen. Yhtenä hetkenä kaikkialla on hiljaista, ja sitten, auringon säteiden myötä, kadut alkavat hiljalleen täyttyä äänistä. Kauppojen ovet avautuvat, kahvilojen aamuvirkut ukot saavat seuraa töihin lähtevistä leivonnaisen hakijoista, autoja murahtelee ohi.

Suurimman osan elämästäni tällaiset hetket ovat menneet minulta ohi. Melkein 3-kymppiseksi saakka minut sai hereille ennen yhdeksää vain kaksi ärhäkkää herätyskelloa. Nyt viimeiset vuodet herään joka aamu seitsemältä. (Kiitos siitä miehen työaikataulun - en olisi uskonut että jossain vaiheessa elämäänsä sitä olisi kiitollinen siitä että oppii heräämään aikaisin..! :))

Muita aikaisten aamujen lintuja?

Luulin tänään olevani yksin koko saarella.

Kassos.

Ainakin olen täällä aivan varmasti ainoa turisti.

Kotikatuni Fry'ssa, Kassoksen pää"kaupungissa".

Saavuin pienellä laivalla Karpathokselta iltapäivällä kolmen jälkeen. Vuokrahuoneeni isäntä ohjasi minut majapaikkaani ja katosi. Jäin kadulle yksin avain kädessä.

Huhuu...? Onko täällä ketään muita..?

Oh, jotain elämää..! Kissa!

Toinen kissa..!

...ja vihdoin, ihmisiä! Mutta vain kaksi..? Eikö kukaan edes syö tähän aikaan? Miksi tavernat ovat tyhjiä..?

Jatkoin kävelyäni ja minulla alkoi olla jo todella spooky olo. Mikä tämä tällainen paikka on jossa paikalliset ovat tavallisena perjantai-iltapäivänä kuin maannielemiä? Turistejahan täällä ei ole, joten heihinkään ei voi törmätä.

Lopulta putkahdin erään kadun päästä ehkäpä kuvauksellisimpaan pikkusatamaan mitä olen kuunaan Kreikassa nähnyt. Ja täältä löysin ihmisiä, vaikka en montaa. ;) Ja yksi kahvilakin oli auki. Ja siellä on nettiyhteys. Istun siellä parhaillaankin. Ensin pelkäsin ettei kummituskylästä varmaan löydy edes nettiyhteyttä ulkomaailmaan... Oli hetken verran sen verran "Jumalan-selän-takana" -olo.

Huojentuneena siitä että näin elämää, menin juttelemaan eräälle pariskunnalle. He kertoivat, että siestan aikaan (klo 14-17) Fry todellakin muuttuu autiokyläksi ja kaikki vetäytyvät koteihinsa. (Tai jonnekin pommisuojiin, siltä minusta ainakin tuntui koska oli niin äänetöntä...)

Illalla kuuulema kylä täyttyy taas elämästä.

Hmm. Näinköhän..? Kello on nyt 20.00 ja katson kahvilan ovesta yhtä autiota satamaa. Kahvilassa oli kolme asiakasta kun tulin kaksi tuntia sitten. Nyt hekin ovat lähteneet.

Onpa jännä kokemus tämäkin. En ole ennen ollut näin hiljaisessa paikassa missään. Fry'ssa pitäisi asua vajaa 1000 ihmistä. Edit. Eipäs kuitenkaan, vaan koko Kassoksella asuu vajaa 1000 - Fry'ssa asuu 350 ihmistä. ;) Pienin kylä jossa olen Kreikassa vieraillut on 300 ihmisen Elafonisos, ja se oli vilkas kuin mikä verrattuna tähän paikkaan..

Spooky. Mutta kaunista ja spookya.

Käyttövarani keskiviikolle 18. syyskuuta oli 4,80€. No, se mitä päivän budjetoidusta summasta oli jäljellä, olen nimittäin ollut käytännössä matkan alusta saakka jäljessä budjetistani.

Mitä tällaisella rahalla voi sitten tehdä? Ei sitä välttämättä tarvitse käyttää mihinkään. Kävely ja katselu on ilmaista. Ja sitä minä täällä Karpathoksella teen päivittäin. Kävelen ja tutustun. Joka päivä Pigadian kadunkulmat, tavernat ja rakennukset käyvät tutummiksi. Se on mukavaa, ja juuri sitä minä täältä haen.

Vien teidät mukanani eiliselle kävelylle postikorttimaisemiin. :)

Satama -  jokaisen kreikkalaisen merenrantakylän tai -kaupungin sydän.

Pigadia yläkaupungista. Etualalla "kantakaupunki", taaempana rannalla hotellialue jonne kävelyni suuntautui. En viime syksyn reissulla käynyt siellä saakka, en ollut jotenkin tullut edes ajatelleeksi että valtaosa turisteista asuu itse asiassa tuolla uimarannan hotellialueella eikä kaupungissa.

Pysähdyin kaupassa. Silmiini pomppasi kosmetiikkahyllystä tuo ihanan virkistävä poikkeus hiustuotenimimaailmassa - ei mitään "silkkitippaa" ja "anti-frizz-seerumia" tai "suojaavaa eliksiiriä" - tuote on mutkattomasti nimetty Silikonitipoiksi. Sitähän nuo kaikki houkuttavasti nimetyt hiustensilottajaihmeet ovat.

Rannalla. Täällähän ne kaikki turistit tietysti lymyävät päivisin kun Pigadian kadut ovat aivan tyhjillään... ^_^ Ei sen puoleen, on kyllä oikein mukava, hienohiekkainen ja myös hienohiekkapohjainen ranta. Jotkut upeatkin rannat menettävät vähän pisteitään siinä, kun pohja onkin sitten kivikkoinen.

Toiseen suuntaan ranta alkaa kaventua ja hotellialue päättyy. Nuo pilvet.... minä niin rakastan noita vuorten yllä roikkuvia pilviä jotka tekevät ympäröivästä maisemasta vielä niin jotenkin dramaattisemman.

Sain kuulla eilen, että "vuoripilvet" eivät olekaan saarella ympärivuotinen ilmiö.  (Ihailin niitä aamuin illoin jo viime syksynä ja oletin että ne ovat "aina" vuorten yllä päivän sarastaessa ja auringon laskiessa). Ne ilmaantuvat vasta elo-syyskuussa, kesällä taivas on aamuisinkin ihan kirkas. Tulen siis jatkossakin mieluummin tänne syksyllä. ;) Ja lämpötilat ovat parhaimmillaan syys-lokakuussa. Nuorempana rakastin tiristä Kreikan 40 asteen porotuksessa heinäkuussa, nyt en käsitä mikä siinä non-stop-hikitilassa niin viehätti... :)

Palasin kaupunkiin lounasajan korvilla. Nämä portaat vievät yläkaupungissa sijaitsevaan majapaikkaani.

Kokkasin tutun kasvispöperön mustekalalla. Huomioin, että minulla on vielä ihan hirveästi ruokatarvikkeita ja lähden jo perjantaina. Minulla on mennyt viikon ruokaostoksiin 58,57€ eli enemmän kuin yleensä Suomessa, aijjai... Mopo taisi taas vähän lähteä käsistä vihanneskaupassa... No, laivamatka Kassokselle on vain runsaan tunnin, kai ne vihannekset selviää jos otan ne mukaan. Ja otanhan minä. :)

Ruoan jälkeen istuin toviksi isäntäni Dimitriksen ja hänen vaimonsa Rosen seuraan. Seurueessa myös talon ruotsalaisasukas ja hänen miehensä (kameran takana).

Dimitris ja Rose ovat niin sympaattisia ihmisiä..!

Minusta näyttäisi olevan tulossa heille yksi uusi vakioasiakas. :) Ainakin suunnittelen jo nyt paluuta Karpathokselle ensi syksynä. "Mekin ollaan täällä jo seitsemättä kertaa", kertoi ruotsalaisrouva. He haluavat asua aina nimenomaan Dimitriksen ja Rosen luona.

Roses Studios on ns. "domatia", eli ei hotelli vaan yksityinen talo, josta vuokrataan huoneita. Talo on nelikerroksinen ja sijaitsee Pigadian rinteellä yläkaupungissa, toisiksi ylimmässä "rivissä". Näin korkealla ei sijaitse muita majoituspaikkoja, eikä varmasti mikään kilpailija pysty tarjoamaan yhtä hulppeita maisemia kuin Rose ja Dimitris. Paikka on aivan ihana "kätketty helmi", mutta sitä ei voi sijaintinsa puolesta suositella liikuntarajoitteisille.

Lähdin rupattelutuokion jälkeen takaisin alas kaupunkiin. Nyt ohjelmassa postikorttien kirjoitusta! Olin kuin olinkin siis käyttänyt päivän budjettia.

Heittäydyin ihan höveliksi ja tarjosin itselleni postikorttien kirjoitusseuraksi viinilasin. 2 euroa. Kyllä, miinukselle mentiin taas. Mutta tämä oli ensimmäinen ravintolalasillinen koko matkalla. *puolustelee :) *

Pian aurinko laski ja sain nauttia  jälleen upeasta pilvishow'sta.

Ja arvatkaas mitä ostin sieltä kaupasta... En minä ihan sattumalta siihen hiustuotehyllylle vaeltanut... Kyllä, etsin matkakokoista shampoota. Ja sellainen löytyi; Doven Intense Repair Shampoo.

Kuten sanottua, en aio vielä luovuttaa palashampookokeilua. Mutta kyllä minulla on pahat aavistukset siitä, etten saippualla hiuksiani täysin puhtaiksi saa, ainakaan niin kauan kuin olen täällä Kreikassa jossa vedenlaatu ilmiselvästi vaikuttaa asiaan. Jos ja kun tilanne käy aivan sietämättömäksi, haluan että minulla on käden ulottuvilla jotain muutakin kuin tiskiainetta. Siksi tämä ostos.

Varalle.

Ihan hämmästyin kun huomasin, että en viime syksynä ollut lainkaan omistanut Karpathokselle omaa postausta.

Se vääryys korjataan heti.

Vaikka Karpathos on suosittu turistikohde, sen huippusesonki on paljon lyhyempi kuin monilla muilla suosikkisaarilla, ja syyskuussa meno on jo hiljentynyt huomattavasti. Ja sehän on mieleen minulle.

Pigadian keskustassa on päiväsaikaan hiljaista ja autiota. Toki tilanteeseen vaikutti sunnuntaikin, jolloin valtaosa kaupoista on kiinni tai aukeaa vasta illalla kun turistit suuntaavat iltakävelylleen.

Kun vertaa vaikka Haniaan, ei tunnelma voisi olla uneliaampi... Haniassa sai kävelyillään seuraa tuhansista turisteista olit sitten liikkeellä päivällä tai yöllä.

Yksi lempirakennuksiani Pigadiassa. Tämä on vain niin retro! Rakennus ei ole enää edes käytössä ja on sisältä tyhjillään.

Illalla tämäkin katu herää eloon.

Näköala majapaikkani katolta.

Oikeasti, täältä on varmasti koko kaupungin paras näköala, voisin istua kaiket päivät tuolla katolla nauttimassa auringosta ja katsellen alas kaupunkiin ja ympäröivien vuorten siluetteja... Niinkuin tein tänäänkin. Katto ei ole itse asiassa tarkoitettu paikan asiakkaiden hengailtavaksi, vaan siellä on paikan omistajan Dimitriksen työverstas. Olen kuitenkin saanut luvan olla siellä ja istun tyytyväisenä ränsistyneillä tuoleilla kirjoineni.

[vimeo 74568878 w=700 h=394]

. .

Palashampootukka piilossa! ^_^ No ei vais, eihän se päällepäin näytä pahalta tai likaiselta. Tuntuu vain. (PALASHAMPOOPÄIVÄKIRJA 15.9. - tänä aamuna hiukset olivat niin tahmeat että harjaa oli vaikea saada läpi. Pesin ne siis eilen illalla. Lähmä ulottuu nyt tyvestä kauttaaltaan melkeinpä latvoihin saakka. En voi sanoin kuvailla miten hirveältä tukka tuntuu. Huomaan jo heittäväni katseita keittonurkkaukseni tiskiainepulloon... Mutta vielä jaksaa.)

Iltakävelyllä katselin uteliaana ravintoloita ja niiden ruokalistoja. Minua ei harmita se, ettei minulla tällä reissulla ole varaa syödä ulkona. Joskus tulee niitäkin matkoja, jolloin on. Mutta sitä en sano etteikö ruoka olisi suurimpia kiinnostuksen kohteitani reissatessa.

Nuuhkin kalatavernasta leijailevia ihania tuoksuja ja huvitin itseäni lempihaaveellani - jos voittaisin lotossa, voisin syödä missä ravintoloissa ikinä haluaisin. Milloin tahansa. Ajattelen tätä usein. Se olisi parasta mitä miljoonat voisivat minulle tuoda.

Näissä mietteissä menen nyt nukahtamaan. Ehkä näen unta imam baldista - yksi lempiruokiani kreikkalaisessa keittiössä... (alunperin Turkista, tiedän ;)) Ja on kyllä tosi helppo valmistaa itsekin. Miksipä en vaikka kokkaisi sitä huomenna? ^_^ - Damn, en voi. Mulla ei ole uunia.

Mutta nyt, öitä. :)

Tämä päivä kului melkeinpä kokonaan laivassa. F/B Prevelis lähti Heraklionista 10.40 ja perille Karpathokselle saavuin 18.45.

Hei sitten, Heraklion.

Istuin koko matkan ulkokannella ja luin Haniasta ostamaani kirjaa - Frances Hodgson Burnettin The Secret Gardenia. Salainen Puutarha kuului lapsena suosikkikirjoihini, ja kun näin sen Publicissa minulle tuli sellainen olo, että olisi sympaattista lukea se nyt uudelleen aikuisena. Pidin jo kädessäni Moby Dickiä joka myös kuuluu Publicin edulliseen klassikkokirjojen sarjaan (nuo kirjat maksavat 2,50€), mutta epäilin jaksanko sitä kuitenkaan ns. rantalukemisena... Salainen Puutarha voitti.

Pysähdys Sitiassa.

Tunnit kuluvat...

Ohitimme pikkuisen Kassoksen, jonne suuntaan ensi viikonlopuksi.

Ja viimein... Pigadia, Karpathos. <3 Lämmin jälleennäkeminen.

Viime syksyltä tutun majapaikkani omistaja Dimitris oli vastassa satamassa ja oli kyllä tosi kodikasta huristella korkealle mäelle "kotiini".

Lähdin samantien Pigadian keskussupermarkettiin ruokaostoksille, ja huvitti kun kaupan hyllyt olivat edelleen kuin "Neuvostoliitosta". :D Ihmettelin jo viime syksynä miten tämän kokoisen kaupungin suurin ruokakauppa voi olla noin ankeasti varustettu.... Suurin osa etsimistäni ruokatarvikkeista oli lopussa, ja palasin majapaikkaani mm. sulaneen goudajuuston, tomaattimurskan, tölkkimustekalan ja -sienien sekä tietysti kreikkalaisen jogurtin kera.

Esittelin Mr Karkkipäivälle illalliseni. :) (Me ei olla niin moderneja että käytettäisiin Skypeä... ^_^)

Mies osoitti huolta kun en lähtenyt ravintolaan viinilasilliselle budjettivajeen takia, ja tarjoutui nollaamaan budjettini (21,34€ miinuksella tällä hetkellä).

...ettei kukaan nyt luule että suostuin. ;)

. . .

PALASHAMPOOPÄIVÄKIRJA 14.9.2013

Suoritin tänään toisen pesun Flow'n Blondi-palashampoolla. Tällä kertaa hiukset vetivät niin nahkeiksi vaahdotusvaiheessa että en millään saanut sormia liikuteltua tyvessä tai hiusten läpi. Ei mitään chancea. Ihan järkyttävän tuntuista, on tämä kyllä yksi projekti...! Huuhtelin hiuksia lukijalta saamani vinkin mukaan niin kuumalla vedellä kuin pystyin, jotta saippua liukenisi. Oli kuitenkin mahdotonta varmistua siitä, puhdistuiko tyvi kunnolla, kun ei pystynyt kuljettamaan sormia hiuspohjassa. Huh huh...

Hiukset olivat kahden vaahdotuksen jälkeen niin vanuttuneen tuntuiset, että eipähän kyllä tulisi mieleenkään olla käyttämättä hoitoainetta... Nyt hiukset ovat puolikuivat ja tuntuvat....lähmäisiltä.

Mutta aion kestää.

Kaikkeen sitä ryhtyykin :P

Hyvää huomenta toivottelee hyväntuulisena Haniassa herännyt Sanni. :) Olin eilen niin sipissä että meinasin nukahtaa istualleni jo ennen kymmentä. No, ihmekös tuo kun oli pikkuisen tuota univelkaa kertynyt edellisiltä öiltä. Nukuin kunnon pitkät yöunet ja heräsin seitsemältä pirteänä ja levänneenä.

Päivä on alkanut varhaisella lenkillä ja aamujumpalla rannalla. Tällä kertaa en aio enää lomailla liikunnasta, niinkuin viime syksyn reissussa. Olo meni niin hirveäksi. En todellakaan ole mikään kotijumpan ystävä, mutta nyt yritän tunnollisesti vetää setin, jos nyt en joka aamu niin edes joka toinen. :) Otin mukaan tuollaisen jumppakuminauhan, se on kyllä kätevä vempele kun kaipaan kuitenkin vastusta liikkeisiin.

Varhaiset aamuhetket rannalla on aina niin erityisiä. On niin hiljaista ja tyyntä ja aalloista kantautuu vain aamu-uinnillaan olevien tätien leppoisa rupattelu.

Söin rannalla mukaan ottamani aamiaisen. (Ei, tuo muna ei sentään ole Suomesta saakka raahattu vaan keitin hotellilla munia ;))

Mukavaa. :)

Matkasuunnitelmani koki muutoksen, kun ystäväni Marianna ei pääsekään tulemaan saarille. Meidän piti tavata perjantaina Paroksella, mutta nyt kun Marianna ei pääsekään, mietin muita vaihtoehtoja. Parokseen liikennöivä laivayhteys on nimittäin harmillisen kallis, ja pääsisin muutamalle muulle saarelle paljon halvemmalla.

Minulla on myös sellainen olo, että haluaisin tällä kertaa ottaa todella iisisti. No, leppoisiahan päiväni täällä Kreikan saaristossa viimekin syksynä olivat, mutta nyt huomaan, ettei minulla ole samanlaista kaipuuta hypellä parin päivän välein saarelta toiselle. Tekee mieli vain.... asettua jonnekin. Tulla tutuksi jonkun kylän kanssa. Viettää hiljaisia hetkiä kirjan kanssa rannalla ja kokkailla rauhassa ruokia omassa keittiössä. Istua hämärtyvässä illassa kattoterassilla.

Tällä hetkellä luulen, että tieni suuntaa Kassokselle ja Karpathokselle. Karpathos on tuttu jo viime syksyltä, ja se olikin yksi mukavimpia pysähdyspaikkojani. Saaren pääkaupunki Pigadia on sopivan suuri että siellä riittää elämää ja katseltavaa, mutta kuitenkin niin pieni ja turistillisesti vähemmän vallattu etteivät kaikki keskustan kadut ole matkamuistokrääsän peitossa. Ja ne aamut...

Täksi yöksi jään vielä Haniaan ja huomenna siirryn Heraklioniin jossa punkkaan Couchsurfing-emännän luona pari yötä. Sitten katsellaan mihin viikonloppu minut vie....

Matka on alkanut.

Terveiset Tukholmasta Inter Hostelista, jonka kuuden hengen huoneen kerrossängyssä parhaillaan istun pienen lukulampun valossa ja tsättään misterin kanssa ja syön 14 tuntia sitten kotona pakkaamaani tonnikalasalaattia. Ja kirjoitan teille.

(Virve - jos luet tätä niin näyttääkö eväsrasia tutulle...? :) Pala Lontoota kulkee mukanani... ^_^)

Moni teistä on varmaan reissannut. Ja reissannut halvalla. Tehnyt matkoja, joilla etsitään ne kaikkein edullisimmat yhteydet ja syödään aamusta iltaan omia eväitä. Joillekin teistä tällainen saattaa myös olla täysin vierasta. Ehkä outoakin. Kuka jaksaa uhrata kokonaisen vuorokauden aikaansa säästääkseen joitain kymppejä lentolipun hinnassa...? Toiset meistä jaksavat.

Kerron teille tästä päivästäni. Se alkoi jo oikeastaan eilen. (Siltä ainakin tuntuu :D) Sain kamani pakattua illalla joskus kymmenen maissa. Sitten alkoi eväsruokien valmistus. Tulisin viettämään tämän päivän laivalla ja seuraavan puolikkaan yön Tukholmassa - päästäkseni sille edullisimmalle mahdolliselle lennolle. Ja lentohan ei suinkaan tule halvaksi jos sinne päästäkseen täytyy maksaa vuorokauden ravintolaruoat. :) Näin ollen valmistin mukaan eväät - aamiaisen, lounaan, iltapalan ja seuraavan aamun aamiaisen lennolle.

Ruoat olivat valmiit yhden aikaan yöllä. Epäilemättä häselsin siinä samalla jotain muutakin niin aikaa vierähti noin pitkään. Tiskasin ja siivosin keittiön. Menin nukkumaan 01.50. Kello herätti bussiin 04.45. VR:n laiva-junalippu ei olekaan enää halvin tapa päästä laivalle, vaan Matkahuollon tarjousliput! ;) Juna lähtisi inhimillisempään aikaan mutta bussilla säästän noin 5 euroa. :D

Laivalla "törsäsin" ja otin hytin - 5 euroa. (Oli pakko päästä nukkumaan.) No, siihen se sitten meni se bussilipussa säästetty summa. Ihan hyvä diili. :) Nukuin tyytyväisenä kaksi tuntia ja heräsin yhdeltätoista syömään aamiaista. Olin pakastanut sekoituksen vadelmia, rahkaa ja raejuustoa, ja se oli sopivasti sulanut matkan aikana mutta vielä viileää.

Törsäsin lisää - otin laivan kahvilassa kahvin. Termosta en sentään viitsinyt kotoa kantaa mukaan.

Päivä laivalla sujui koneella blogijuttuja työstäen ja sähköposteihin vastaillen. Menimme Maarianhaminan ohi. Vilkutin tutuille maisemille.

Meri oli tyyni ja kaunis.

Illalla saavuin Tukholmaan. Oli ihanaa kävellä hämärtyvän Gamla Stanin halki - olenkohan koskaan ollut täällä tähän aikaan vuodesta..? Ei turistijoukkoja.... Gamla Stanin tunnelmalliset sivukujat näyttäytyivät aivan uudessa valossa - keskikesän turistimassojen aikaan niitä ei edes huomaa.

Saavuin hostellilleni joka osoittautui siistiksi ja kodikkaaksi paikaksi. Olin yrittänyt löytää Couchsurfing-majapaikkaa täksi yöksi, mutta sain tarjouksia vain miehiltä. Misterin kanssa olemme sopineet viimesyksyisen Sardinia-välikohtauksen jälkimainingeissa, että en enää majoitu miesten luokse.

Niinpä vietän nyt puolikkaan yön hostellissa. Bussini lentokentälle lähtee 03.45.

Tässä on matkakosmetiikkani. Matkustan tällä kertaa vain käsimatkatavaralla niin säästää siinäkin muutaman kympin. Mutta aijjai kun on vaikea saada kuukauden kosmetiikkaa mahtumaan litran vetoiseen pussiin.... Itse asiassa mahdotonta. Jouduin arpomaan aurinkovoiteen ja vartalovoiteen välillä - jompikumpi oli pakko jättää. Jätin vartalovoiteen, Kreikan Korresilta saan ihanan sellaisen kuitenkin halvalla. :) Tuo A:lla merkattu minigrip-pussi sisältää aurinkovoiteen. ^_^ Viime syksyltä muistan, että aurinkovoiteet ovat Kreikassa itse asiassa paljon kalliimpia kuin Suomessa.

Nestemäistä shampoota on myöskään voinut ottaa. Niinpä matkasta tulee nyt palashampoon ensitestiympäristö. Olen näköjään vältellyt ja siirtänyt palashampoon testaamista tarpeeksi kauan.... Nyt se teki itsensä korvaamattomaksi. Saapa nähdä millaisella lähmätukalla sitten kärvistelen seuraavat viikot...

Tällaisia kuulumisia tänään, maanantaina 9. syyskuuta 2013.

Stockholm säger go' natt. :)

P.S. Katsokaas kynsiäni... Leikkasin kaikki pois. Edes kynsilakkaa en ottanut mukaan. Tällaista ei ole tapahtunut, no, en edes muista. Ei varmaan koskaan sen jälkeen kun 14-vuotiaana innostuin kynsistä.

Palataan vielä hetkeksi rintajuttuihin.

Kävin nimittäin hiljattain rintsikkaostoksilla, ja se sai minut pahasti ärtyneeksi. Mikä (alus)vaateteollisuutta vaivaa?

Okei, reiluuden nimissä mainittakoon, että kävin ainoastaan H&M:llä, eli en voi täysin lähteä yleistämään postauksen "syytöksiä". Mutta pahasti pelkään, että sama trendi on nähtävissä muissakin samantyylisissä liikkeissä. (Joudun nyt samalla tunnustamaan, että en ollut käynyt rintaliiviostoksilla varmaan vuoteen. Krhm.)

Huomioin H&M:llä kaksi asiaa: kaikki A/B-kupin rintaliivit (mahdollisesti C:tkin..?) olivat topattuja. Ja toisekseen; toppauksia ei saa enää irti! Ne on ommeltu tissiliivin sisään saumattomasti.

Mitäs helkkaria? Mitä tämä kauppa haluaa minulle sanoa? A/B-kupin rinnat eivät ole okei ilman täytteitä? Jos haluat meiltä liivit, saat väkisin mukana tissejäsi kohentavat pehmusteet! Ennen ne sai sentään otettua pois ja päätettyä itse, haluaako push-up-efektin vai ei. Nyt oletusarvo on se, että pienirintaisella naisella kuuluu olla toppaukset, ei vaihtoehtoa. Ainakin Henkkamaukan mielestä.

Minun oli tarkoitus käydä kartoittamassa tilanne myös KappAhlissa, Seppälässä, Ginassa sun muissa, mutta en ole ehtinyt. Ehkä te lukijat voitte kertoa mikä niissä liikkeissä on tilanne? Saako A-kuppilainen siellä liivinsä ilman pakkopehmusteita?

Tässä ovat toiset ostamani liivit. Kokoni on 80A. Eivätkö kupit näytäkin ihan naurettavan suurilta? Minun mielestä ainakin! No, kai näyttävät kun niissä on varmaan kaksi senttiä vaahtomuovia.

Avaudunpa tässä samalla toisestakin rintsikkaostoksiin liittyvästä ongelmasta. Kun omaa leveän rintakehän mutta pienet rinnat, on sopivien liivien löytäminen yhtä tuskaa. Leveä rinnanympärys liiveissä tietää myös leveämpiä ja tilavampia kuppeja, mutta ei minun tissit niitä kuppeja täytä. Näin ollen vain aniharvat koon 80A:n liivit sopivat. Sopivamman kokoinen kuppi on ympäryksen 70-75 liiveissä, mutta ne taas kiristävät rinnanympärystä ja tuntuvat erittäin epämukavilta.

Koon 80A rinnakkaiskoon pitäisi olla 75B, ja välillä olen tehnytkin onnistuneita löytöjä tämän koon puolelta. Mutta sekin on ihan sattumanvaraista. Tuntuu kyllä hullulta, että 75B:n kuppi voi olla pienempi kuin 80A:n. Kuppien kirjaimiin tuijottamisen voisi siis hyvin lopettaa. "A-koon tissit" tai "C-koon tissit" ei lopulta kerro paljonkaan siitä minkä kokoiset pallukat siellä paidan alla möllöttää.

Tällä kertaa löysin sopivimman kupin koosta 70B (siniset liivit kuvassa). Napakka, matala kuppi eikä toppauksiakaan ihan yhtä hillittömästi kuin noissa pilkullisissa. (Ja jälleen - niin hassua miten pilkullisten liivien A-kuppi on leveyden lisäksi vielä paljon korkeampikin..!)

70-ympärysmitan liivit kiristävät kyllä aika pahasti, mutta kun kärsii jonkun aikaa niin tokihan ne siitä ajan kanssa löystyvät.... Oli vain "pakko" ostaa kun niin harvoin löytää liivit joiden kupit eivät saa rintamusta näyttämään siltä että paidan alla on jotkut kartonkitötteröt.

Niinpä lähdin kotiin kaksien kompromissiliivien kanssa. Toiset istuvat tissien kohdalta täydellisesti mutta kiristävät pirusti, toiset tuntuvat miellyttäviltä mutta haukkaavat tissien kohdalla ilmaa ja luovat rintamukseen naurettavan pehmopanssarin. Näillä voisi varmaan juosta rinta edellä seinään eikä sattuisi lainkaan! :D

(Miksi muuten ostin väkisin liivit H&M:ltä jos kerran pakkotoppaukset ärsyttävät? Olin ajautunut tilanteeseen jossa viimeisetkin ehjät liivini olivat sanomassa itseään irti ja oli vain oikeasti PAKKO saada jotain. Ahvenanmaalla kauppavaihtoehdot ovat niukanlaiset. Siksi H&M. Niin, ja pitihän liivien tietty olla mahdollisimman halvat. :/)

* * *

Mitä mieltä te olette "pakkotoppauksista"? Mitä viestiä tämä trendi antaa naisille, tai kertoo kulttuuristamme ylipäänsä? Naisten rinnat eivät ilmeisesti enää saa näkyvästi olla sen muotoiset kuin luonnollisesti ovat, vaan niiden suippoudet, lättänyydet ja roikkuvuudet on muotoiltava liiveillä "yleisten normien" mukaisiksi pehmeiksi, pystyiksi kummuiksi. Tästäkö on kysymys?

Hei kaikki!

Eilisen huutajaispostauksen kommenteista kävi ilmi, että postaus oli ilmestynyt viiveellä vasta kello kahdeksan jälkeen, ja vieläpä näkynyt eri ihmisten koneilla eri aikaan; osalla  20.05, osalla vasta 20.09. Olin ajastanut postauksen ilmestymään klo 20, joten olin aivan ihmeissäni lukiessanne kommenttejanne. Joku kommentoi myös, että viiveilmiö on tuttu muidenkin postausten yhteydessä - lukija saattaa nähdä Bloggerissa päivityksen uusimmasta postauksestani, mutta klikatessaan sitä ja saapuessaan Karkkipäivään on näkyvissä kuitenkin edellinen postaus, ja uuden ilmestymiseen saattaa mennä jopa 20 minuuttia. Erittäin omituista, sanon minä! Etenkin kun en näistä tietotekniikkahommista mitään tajua.

Laitoin kyselyn asiasta Indiedaysin it-vastaavalle Hannu Matilaiselle, ja sain tällaisen vastauksen:

"Mitä todennäköisimmin tuo johtuu palvelimella olevasta välimuistista, joka tuolla on päällä. Se aiheuttaa sen, että nuo ilmestyy jonkun minuutin viiveellä näkyviin, vaikka postaus itse onkin julkaistu ajallaan.

Jotta tuolle mun selitykselle muodostuu joku järkikin, niin täytyy vähän avata sitä, että miksi noin...

WordPress on iso ohjelma. Normaalitilanteessa, kun lukija tulee blogiin ja tekee yhden sivulatauksen, WordPress tekee taustalla hyvin paljon erilaisia toimintoja, kun se muodostaa blogin etusivuja, hakee postausta ja noita plugineja sekä niiden toimintoja ja ties mitä. Se tekee saman tietysti jokaiselle lukijalle erikseen. Kun lukijoita on paljon, niin WordPress (ja palvelin) tekee myös paljon töitä, ja pahimmillaan se aiheuttaa niin paljon operaatioita, että se ei ehdi tehdä kaikkea.

Kun tuohon lisää välimuistin, niin käytännössä se on kuin valokuva tuosta blogista, jota näytetään kävijöille. Tuossa välimuistin kopiossa ei ole mitään dynaamisia elementtejä, joten sen näyttäminen lukijoille on nopeaa ja vaatii vain yhden operaation. Välimuisti sitten tuoreistaa tuota "valokuvaa" aikavälein, joka tuolla näytti olleen 15 minuuttia (asetin siihen nyt 4 minuuttia). Käytännössä tämä mahdollistaa huikean paljon paremman suorituskyvyn suurelle kävijämäärälle, kuin pelkkä perusversio ilman välimuistia, kun erilaisten operaatioiden määrä on enää murto-osa.

Eli tuo siis olisi syynä siihen, että nuo postaukset näkyvät pienellä viiveellä. "

Hannu sanoi muuttaneensa mun blogin asetuksia nyt niin, että välimuisti tyhjentyisi aina kun teen uuden postauksen. Viiveen pitäisi nyt (toivon mukaan) kadota, tai ainakin lyhentyä reilusti.

Pahoitteluni kaikille, jotka eilen turhaan rämppäsivät refresh-nappia odotellen postauksen ilmestymistä. :/

Jatkossa järjestän huutajaiset myös sellaiseen kellonaikaan, että varmasti voin olla itse samaan aikaan koneella julkaisemassa huutoja. Kaikesta oppii aina. :)