10.04.2020

Väriä nahkaan ihanalla Zuii'lla

Australialainen Zuii Organic tunnetaan paitsi superlaadukkaista meikeistään, myös todella laadukkaista itseruskettavistaan.

Ausseissahan päivetys on the juttu, ja sitä tavoitellaan onneksi nykyään myös terveellisemmin keinoin kuin pelkästään auringon paahteessa... :)

Pääsin testaamaan tänä keväänä Zuiin upeita itseruskettavia yhtestyössä Biodellyn kanssa, ja tuloksia raportoidaan tänään. :)

Samalla vinkkaan Biodellyn pääsiäiskamppiksesta, jossa koko valikoima * on -20% alennuksessa koodilla HELLOBUNNY. Koodi-alennuksen lisäksi osassa tuotteista on vielä lisäalennus, kuten muutamissa mun Zuii-suosikeissa :)

* poislukien Less Is More ja näytteet.

Ihan Bondi Beachille en päässyt kuvaamaan, mutta kyllä saavutettu sävy tulee kivasti esiin näissä mökin karanteenimiljöössäkin otetuissa kuvissa. :)

Näkyykö sävyero riittävästi vai kerronko (no, kerron), että olen levittänyt Zuiin asteittain itseruskettavaa vartalovoidetta vain kropan vasemmalle (teistä katsoen oikealle) puolelle.

Tulos neljän päivän käsittelyn jälkeen. 👍

Kaikki Zuiin itseruskettavat (poislukien vaahto) ovat ns. asteittain ruskettavia, eli sisältävät vain pienen määrän DHA:ta eli ruskettavaa ainetta. Koostumuksessa on mukana myös erytruloosia, joka yhdessä DHA:n kanssa tuo kaikkein luonnollisimman sävyn. Kerralla ei saa voimakasta ja selvästi erottuvaa sävyä ihoon. Tai no, kyllä pienen eron näki etenkin sääressä jo yhdellä käsittelykerralla, mutta syvästä sävystä ei voi puhua.

Itse olen aina ollut juuri tällaisten ateittain itseruskettavien ystävä. Silloin sävyä voi säätää ja liian vahvan ja/tai läikikkään tuloksen riski minimoituuu tai on olematon. 👌

GRADUAL TAN BODY LOTION ASTEITTAIN ITSERUSKETTAVA VARTALOVOIDE

31€ / 250 ml (pääsiäisalennuksessa 23,56€)

❤️ SUOSIKKINI ❤️

Ai että tämä on hyvä tuote! Sekä koostumukseltaan että tulokseltaan. Voin suoraan sanoa, että jos joskus on ollut aika, jolloin luonnonkosmetiikan ja normikosmetiikan koostumukset ovat ihotuntumaltaan merkittävästi eronneet toisistaan, se aika alkaa olla virallisesti historiaa.

Zuiin Gradual Tan -tuotteiden koostumuksista ei ikipäivänä voisi arvata, että ne ovat luonnonkosmetiikkaa. Ne ovat täydellisen sileästi ja liukkaasti levittyviä, hetkessä imeytyviä ja supermiellyttävän ihotunnun jättäviä. Ja sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Tuotteilla on kritereissään tiukimpiin kuuluva BDIH Cosmos Organic -sertifikaatti

Oliko jo överihehkutusta? Kokeile, ja uskon että olet samaa mieltä.

LEVITYSKINNAS 9,90€

Gradual Tan asteittain itseruskettava vartalovoide on ohutta, silkkistä emulsiota joka on äärimmäisen helppo levittää. Koostumus on vegaaninen. Hoitaviin ainesosiin lukeutuvat mm. kosteuttava bambumehu sekä ravitsevat auringonkukan siemenöljy, kaakaovoi ja sheavoi. Voiteessa on kevyt vaniljan ja bergamotin tuoksu.

Voidetta voi käyttää tavallisen kosteusvoiteen tapaan vaikka joka ilta, jos tavoitteena on selkeä, kestävä päivettynyt sävy. Tai jos toivot miedompaa sävyä, käytä Gradual Tan -voidetta esimerkiksi 2-3 iltana viikossa.

Mikään ei toki estä käyttämästä voidetta myös aamuisin, mutta monet itseruskettavien käyttäjät (minä mukaanlukien) tykkäävät levittää tuotteet yötä vasten, jolloin ei "tarvitse" haistella DHA:n luontaista, hieman makeaa tuoksua joka nousee iholta tuotteen alkaessa vaikuttaa. Aamulla voi sitten huuhtoa DHA:n tuoksut iholtaan suihkussa.

Voiteen voi levittää käsin, ja kädet tulee pestä huolellisesti voiteen levityksen jälkeen. Minun käsiini ei ole jäänyt minkäänlaisia läikkiä eikä ranteeseen edes rajaa (olen levittänyt voidetta vain käsivarteen, en kämmenselkään). Halutessaan voi käyttää levityskinnasta, mutta se sopii parhaiten itseruskettavan vaahdon levitykseen. Vaahto on Zuiin voimakkain itseruskettava. Sitä en testannut.

ASTEITTAIN ITSERUSKETTAVA KASVOVESI

25€ / 150 ml (pääsiäisalennuksessa 19€)

❤️ SUOSIKKINI ❤️

Ai jestas että tämäkin on hyvä...! Ohut, geelimäinen kasvovesi kosteuttaa ja jättää ihon ihanan pehmeäksi ja sileäksi. Ei tahmaavaa tunnetta (suunnattu eritysesti sinulle, Elli A...! ;).

Tässä tuotteessa DHA:n määrä on niiiiiin pieni, että sävyeroa tuskin havaitsee ennen kuin on käyttänyt kasvovettä monta päivää. Voi tietysti olla, että minä jo valmiiksi medium-vaaleaihoisena en huomaa eroa yhtä hyvin kuin erittäin vaalea/kalpeaihoinen huomaisi.

Kasvovesi lupailee myös anti-age-tehoja Zuiin kehittämällä antioksidanttisella yhdistelmällä jäkälää, sammalta ja saniaisuutetta. Kosteuttaviin ainesosiin lukeutuvat bambumehu, glyseroli ja kurkku-uute, ihoa pehmentävät jojoba- ja kookoesterit ja kookoksen alkaanit. (Öljyjen esterimuoto takaa sen, että kasvovesi ei tunnu iholla yhtään tahmealta tai rasvaiselta.)

Sopii päivittäiseen käyttöön kaikille ihotyypeille. Vegaaninen.

ASTEITTAIN ITSERUSKETTAVA KASVOVOIDE

33€ / 50 ml (pääsiäisalennuksessa 26€)

Gradual Tan -kasvovoide on koostumukseltaan yhtä kevyttä ja silkkistä kuin vartalovoide, tai vieläkin kevyempää. Myös sen DHA-pitoisuus tuntuu kevyemmältä - tai sitten "haaste" on sama kuin kasvoveden yhteydessä mainitsemani, että en vain erota mietoa sävyeroa koska kasvoni ovat jo valmiiksi vuoden ympäri hieman päivettyneen sävyiset.

Olen käyttänyt Gradual Tan -kasvovoidetta myös yhdessä asteittain ruskettavan kasvoveden kanssa, ja jopa yhdessä käytettynä tulos on hyvin hienovarainen. Ystäväni ovat sanoneet että kasvoillani kyllä näkyy tavallista päivettyneempi sävy, joten tulosta kyllä tulee vaikka itse en ole kasvotuotteiden tulosta huomannut yhtä selkeästi kuin vartalovoiteen.

Joka tapauksessa - näitä tuotteita voi kyllä suositella arimmallekin itseruskettavien "jännittäjälle", tulos on niiiiin hienovarainen ja tasainen. Koko testijakson aikana kasvoille tai vartalon ihoon ei ole jäänyt minkäänlaisia viiruja, läikkiä tai muuta epätasaisuutta, ja sävy on äärimmäisen luonnollinen.

Myös kasvovoiteessa on Zuiin kehittämä antioksidanttinen yhdistelmä jäkälää, sammalta ja saniaista.

KOSTEUTTAVA SUIHKUGEELI

22,90€ / 225 ml (pääsiäisalennuksessa 18,32€)

Sain testiin myös tämän kevään Zuii-uutuuden, kosteuttavan suihkugeelin. Eipä voi tästäkään muuta todeta, kuin että Zuii'lla osataan hienostuneet koostumukset 👌

Jep, niinkin yksinkertaisen tuotteen kuin puhdistavan geelin, oli se sitten kasvoille, käsille tai vartalolle, voi valmistaa hyvin monenlaisella tuloksella vaikka kaikki puhdistavat. Sensorinen elämys ja hoitavuus vaihtelevat. Geeli voi olla lirua, paksua, hyytelömäistä tai lähes nestettä. Se voi olla voimakkaasti pesevää ja kuivattavaa tai se voi olla hyvin mietoa ja sisältää paljon kosteuttavia ja ravitsevia aineita jotka samalla neutraloivat puhdistavan aineen potentiaalista kuivattavuutta. Se voi vaahdota löysästi tai runsaasti, pehmeästi tai vailla liukuvaa kermaisuutta. (Sannin "vaahtoanalyysi-corner" odottaa yhä toteutumistaan... 😎)

Zuii Moisturising Body Wash on lempeästi ja pehmeästi vaahtoava, viskositeetiltään erittäin miellyttävä ja ihoa miedosti puhdistava suihkuvaahto. Kosteuttava koostumus sisältää bambun mehua, vihreän teen uutetta, oleiinihapon ja glyserolin esterin sekä kamomillauutetta.

Miedossa tuoksussa on sitrusta ja aavistus vaniljaa.

EVOLVE TROPICAL BLOSSOM BODY POLISH

23,90€ / 180 ml

Itseruskettavista kun puhutaan, kuuluu esikäsittelyyn ehdottomasti ihon kuorinta! Tähän postaukseen valitsin Evolven tajuttoman ihanan, ylellisen sokerikuorinnan joka ansaitsee (kenties Flow Kosmetiikan Amethyst -kuorinnan ohella) tittelin The Hemmottelevin vartalonkuorintakokemus. 🙏🏻

Koostumus on kuin pehmeää marmeladia, todellakin. Öljypohjassa ihoa hoitavat kookos-, auringonkukka- ja manteliöljy. Eksoottisessa, sanoisinko raukean kukkaisessa, lämpimässä tuoksussa yhdistyvät gardenian kukka, kookos sekä trooppiset kukat.

Luomusokeri kuorii ihon hellästi mutta tehokkaasti, samalla kosteuttaen.

Kuorintavoide hierotaan kuivalle iholle, ja se emulgoituu maitomaiseksi kun ihon huuhtoo vedellä. Iho jää silkkisen pehmeäksi ja hoidetun tuntuiseksi vailla rasvaista pintaa, jollaisen jotkut öljypohjaiset kuorinnat jättävät. Evolven kuorinnassa sokeriuutepohjainen emulgaattori pitää huolen siitä, että tuote huuhtoutuu iholta vailla rasvaista tunnetta.

Ai hyvänen aika miten ihana tuote. ❤️ Ei päivittäiseen eikä ehkä viikottaiseenkaan käyttöön - tällaiset ylellisyydet säästäisin vain ihan erityisiin hetkiin tai vaikkapa vuodenajan vaihteen koko vartalon koti spa -käsittelyyn.

Lopuksi; rusketusta pidentävä, ihoa hoitava kuivaöljy:

RUSKETUSTA PIDENTÄVÄ KUIVAÖLJY

24€ / 100 ml (pääsiäisalennuksessa 19,20€)

Minulta alkaa adjektiivivarasto loppua Zuiin tuotteiden yhteydessä, ja alan jo kuulostaa pöljältä, mutta... siis, tämäKIN tuote on jotain ihan taivaallista. Tätä adjektiivia en ole vielä käyttänyt. 🙏🏻

Suihkutettava kuivaöljy on sekoitus bambumehua, manteliöljyä, kamelian siemenöljyä, auringonkkukanöljyä ja kaakaovoita, yhdistettynä hoitaviin ja kosteuttaviin uutteisiin kuten kurkkuun ja kehäkukkaan, sekä hienovaraiseen greipin, sitruunan ja bergamotin tuoksuviin öljyihin ja ripaukseen DHA:ta. Kyllä, hoitavassa öljyssäkin on pieni määrä DHA:ta, joka ylläpitää rusketusta.

Käytännössä Zuiin kuivaöljy on siis taidokkaasti formuloitu "vesiöljy"; siinä on sekä vesi- että öljyfaasi. Purkkia on siis hyvä ravistaa ennen tuotteen levitystä.

Öljy levittyy iholle taianomaisen miellyttävästi ja tuoksuu ihanasti (ja miedosti) kookokselle, vaniljalle ja sitrukselle. Ihan tajuttoman ihana tuote ❤️ Zuii, herranjestas, te osaatte.🙌

Biodellyn Pääsiäispäivät jatkuvat maanantaihin 13.4. saakka. Koko valikoima -20% koodilla HELLOBUNNY (poislukien Less Is More ja näytekoot).

Sanni vinkkaa; Nui-meikkivoide (josta on jo valmiiksi tarjoushinta, siihen päälle tulee -20%), Bruns-hiustuotteet, Bybi... ;)

Hyvää pääsiäistä kaikille! 

22 kommenttia
08.04.2020

It's Blooming Spring!

Somessa on nyt näkynyt paljon pastellisia kevätmeikkejä. Siis minäkin....!

Arvatkaas minkä klassikkopaletin kaivoin esiin...

Voih 💕 Isadora Blooming Spring, vuodelta 2009. 🙏🏻

Tämä limited edition -paletti ilmestyi keväällä 2009 - samaan aikaan kun aloitin Karkkipäivä-blogin kirjoittamisen. Ai että mitä nostalgiaa...! Olen julkaissut blogissa sen vuoden toukokuussa Blooming Spring -meikin, sen voi kurkata täältä.

Ja siis - nyt muistinkin, että blogini täyttää tässä kuussa yksitoista vuotta..! Herranjestas..!

Tällainen keväinen look syntyi:

SILMÄT

Urban Decay Eyeshadow Primer Potion, sävy Eden
IsaDora Blooming Spring -luomiväripaletti
Sephora Colorful Eyeliner Waterproof, sävy 04
Sephora Big Volume Mascara
Benecos Eyebrow Gel, sävy Clear
Dermosil-kulmakynä, sävy Medium

KASVOT

Flow Cosmetics Korento -mineraalimeikkipohja, sävy Warm 03
Maybelline Fit Me -peiteaine, sävy 20
Lavera-poskipuna, sävy Charming Rose

HUULET

Benecos Natural Lipstick, sävy Pink Honey 💓

Mutta murmur Sephora Waterproof Eyeliner... NOT so waterproof. 

Minullahan tosiaan vuotaa silmät tosi herkästi, ja Sephoran eyeliner oli levinnyt vain 15 minuuttia meikin laittamisen ja kuvaamisen jälkeen. Eli ei tosiaankaan waterproof.

Tämän kuvan myötä voin samalla kertoa, miten asettelin luomivärisävyt. Käytin persikkaa, liilaa, vaaleanpunaista ja vihreää.

Laitoin persikkaa sisimmäksi silmäluomella, liilaa luomen keskelle laajalle alueelle, ja vihreää ihan häivähdyksen uloimmaksi. Luomivakoon vaaleanpunaista. Kulmaluulle sipaisin vaaleaa Yves Rocherin Melon Nature -sävyä.

Tuo Sephoran Big Volume -maskara on muuten tosi hyvää 👍 Aion ostaa toistekin.

(Ja mun ripset on muuten edelleen säilyneet runsaina kiitos BTB13-ripsiseerumin. Olen käyttänyt sitä nyt vuoden.)

Tässä vielä meikki sisävalossa.

Kylläpä olikin kiva tehdä oikein klassinen, pastellinen Karkkipäivä-meikki todella pitkään aikaan :)

💕💜🧡

Kuka muu on meikkaillut pastelleilla tänä keväänä? :)

13 kommenttia
31.03.2020

Karanteenikosmetiikkaa - 14 päivää mökkikaranteenissa

Vietän tänään viimeistä karanteenipäivää. Huomenna tulee kaksi viikkoa siitä, kun palasin epäviisaalta ulkomaanmatkaltani, ja asetuin hallituksen suosittamaan omaehtoiseen karanteeniin.

Vietettyäni yhden päivän Tampereella, totesimme samalla matkalla olleen ystäväni kanssa, että olisimme kaikkein parhaiten eristyksissä "muusta maailmasta" ja minimoisimme - käytännössä eliminioismme - kontaktit muihin ihmisiin menemällä mökille karanteeniin.

Ystäväni mökillä on mahdollista täysin välttää kohtaaminen muiden ihmisten kanssa.

Sain tästä(kin) päätöksestäni nuhteita muutamilta lukijoilta, samalla kun kaikki läheisemme ja ystävämme kiittelivät meitä siitä, että otimme karanteenin niin vakavasti ja eristäydyimme täysin - näin eivät kaikki reissuista palaavat suinkaan ole tehneet.

On todellakin vaikeaa tehdä kaikkien mieliksi, tai no, koskaan et voi olla kaikkien mieliksi. Aina teet väärän ratkaisun jonkun vinkkelistä.

Koska mökkeilyyn kohdistuvan kritiikin voi Marinin vetoomuksen valossa ymmärtää oikein hyvin, kerrottakoon vielä tässäkin, että teimme päätöksen mökille lähtemisestä viikko ennen Marinin ja hallituksen suositusta mökkeilyn välttämisestä. Päätös tehtiin sen hetkisen tiedon valossa, ja sillä hetkellä paras tieto oli saattaa itsensä tilaan, jossa saattoi parhaiten minimoida kontaktit muihin ihmisiin. 👍

Pari päivää mökille saapumisen jälkeen saimme kummatkin lieviä flunssaoreita, kurkkukipua ja hengenahdistusta. Ystävälläni nämä jatkuivat minua pidempään ja olivat voimakkaampia.

Nyt oireet ovat poissa ja koemme olomme täysin terveiksi. Voimme vain arvuutella, olemmeko nyt sairastaneet koronan vai emme.

Koronaan liittyvät aiheet ovat (syystäkin) vakavia. Halusin kirjoittaa koronaan liittyen jostain kevyemmästä, koska tarvitsemme myös kevyitä aiheita kaiken ahdistuksen keskellä.

Kosmetiikka.

Mitä kosmetiikkaa otin mukaan karanteeniin?

Tämä triviaali aihe kiinnostanee ainakin ehtoja purkkifriikkejä. :)

Alkuun jaan niinkin pinnalliset "huolen" aiheet, kuin:

  • Eniten harmitti, että otin vain kaksi hajuvettä mukaan ja mausteiset, lämpimät tuoksut jäivät kotiin.
  • Ironisesti, meiltä loppui saippua melkein heti mökille päästyä 🙈. Sellaistahan ei (!) tullut mieleen pakata kotona mukaan.

Onneksi olen töissä "saippuafirmassa" ja työkaverini lähettivät meille saippuaa :D (Postin setä jätti paketin pihan reunaan, emme kohdanneet häntä ;))

Nämä tuotteet pakkasin mukaan karanteeniin:

OLIVIA KLEIN SENSITIVE WASH -puhdistusgeeli. Aivan tajuttoman hyvä putsari, jonka esittelin täällä.

CATTIER SOOTHING MICELLAR GEL. Yksi HG-tuotteistani (ja loppuu muuten ihan justiinsa), ihana miselligeeli joka "tekee kaiken"; toimii kasvo- ja hoitovetenä, poistaa silmämeikin ja kosteuttaa ihoa. Minä käytän tätä eniten silmämeikin poistoon.

GARNIER MILKY MICELLAR - otin Garnierin maitomaisen miselliveden (matkapakkauksessa) mukaan, koska arvelin Cattierin miselligeelin loppuvan karanteenin aikana. Käytän myös Garnieria silmämeikin poistoon.

CATTIER GENTLE TONING LOTION. Viime vuoden suosikkikasvoveteni aamuisin, ja tämäkin on melkein lopussa. Cattierin ruusuvesipohjaisessa kasvovedessä on vastustamaton raikas ja aromaattinen eteeristen öljyjen tuoksu, jota en osaa yhtään kuvailla - siis mistä kasveista eteeriset öljyt ovat -, mutta olen tuoksuun ihan koukussa.

OLIVIA KLEIN HYDRA SPRAY TONER. Tätä käytän Cattierin lisäksi kosteuttavana hoitona. Olivian Toner on kosteuttavampi ja jättää iholle hoidetumman, pehmeämmän tunteen.

UNNA NORDIC HAVU BALANCING TONER. Testissä oleva (minulle uusi) tuote, jonka otin mukaan siltä varalta että Cattierin kasvovesi loppuu. Unnassa on Cattierin tyyppinen virkistävä koostumus ja tuoksu, tulen varmastikin käyttämään tätä samaan tarkoitukseen "aamuherättelijänä".

(Olen nykyään niin paatunut kasvovesihifistelijä että minulla on eri kasvovedet eri vuorokauden ajoille, eri fiiliksin ja eri tarkoituksiin; jotkut herättelevät, toiset rauhoittelevat, jotkut viimeistelevät puhdistuksen, jotkut vain hoitavat ja kosteuttavat jne....)

Anti-age-hoidosta vastaa luottokolmikko retinoli, C-vitamiini ja peptidit.

PAULA'S CHOICE 1% RETINOL BOOSTER - retinolitiiviste jota käytän erityisesti silmien ympäryksillä. Käytän iltaisin.

NOVEXPERT VITAMIN C BOOSTER - suosikki-C-vitamiiniseerumini 🧡 Käytän aamuisin. Tässä on niin ihana pirteä, hedelmäinen tuoksu ja raikas koostumus, että ilahdun joka aamu kun saan laittaa tätä iholle :)

THE ORDINARY BUFFET - peptidiseerumi. Käytän iltaisin, vuorottelen retinolin kanssa. (En ole ihan varma oliko The Ordinarylla jokin suositus ettei Buffetia kannata yhdistää retinoliin ja olen ollut liian laiska tuplatsekkaamaan... :p No, joka tapauksessa eri anti-age-aktiivien vuorottelu on muutenkin ihan fiksua.)

CATTIER ANTI-AGEING EYE CONTOUR CREAM. Kevytkoostumuksellinen, erittäin miellyttävä silmänympärysvoide jota käytän aamuisin. Välillä tätä tulee levitettyä myös koko kasvoille, koska koostumus on niin sopiva meikin alle.

Tämä violettisävyinen sy-voide on osa Cattierin ns. First Wrinkles -sarjaa joka on kehitetty noin 3-kymppisille ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin.

CATTIER WRINKLES & FIRMNESS EYE AND LIP CONTOUR CREAM. Täyteläinen, erittäin hoitava ja pehmittävä silmänympärysvoide jota käytän iltaisin. Tämä voide kuuluu Cattierin "kaikkein ikääntyneimmän" ihon hoitolinjaan ja se on suosikkini näistä kahdesta omiin tarpeisiini, mutta koostumus sopii parhaiten yöksi.

TAIKA -PÄIVÄVOIDE. Valkoisessa anonyymissä tuubissa on syksyllä lanseerattavan, kotimaisen Taika-luonnonkosmetiikkasarjan päivävoidetta. Se on ihanan kevyttä ja ohutta, mutta ehkä liiankin kevyttä minun iholleni, jolla on jo ikääntyneen ihon vaatimuksia. :)

OLIVIA KLEIN HYDRA LOTION. Miellyttävä, kevyt kasvovoide jonka esittelin aiemmin maaliskuussa täällä. Mitä pidempään olen tätä käyttänyt, sitä enemmän olen todennut, että jotain "oumph!ia" tästä vain puuttuu mun kohdalla.

Onko se sitten hajusteettomuus, liian kevt (= ei riittävän kosteuttava) koostumus vai mikä, mutta ei tästä kyllä mun suosikkia tule vaikka koostumus on periaatteessa kosmeettisesti kaikin puolin miellyttävä.

EUCERIN HYALURON FILLER SPF 15. Suojakertoimellinen pävävoide, jonka ostin jokin aika sitten testiin kun eräs lukijani oli tätä kehunut. Itse en ole niin kovin ihastunut voiteen koostumukseen. Tarkempi esittely tulossa lähiaikoina.

LAVERA RE-ENERGIZING SLEEPING CREAM. Paras yövoide, ja nykyään olen jopa sitä mieltä että tämä on Laveran paras mikään-voide. 🙏🏻 Koostumus on ihan kultaa, ja tätä voi yhtä hyvin käyttää päivälläkin.

Sleeping Creamissa kosteuttava ja ravitseva vaikutus tuntuvat olevan täydellisessä tasapainossa. Koostumus on kevyt ja silkkinen, mutta samalla kuitenkin "aikuiselle iholle sopivalla tavalla" täyteläinen. Tämä sopii minulla myös meikin alle, kun antaa hetken imeytyä.

Joistain tuotteista tulee sellaisia, että niistä kuulee vain kehuja, ja huvittavaa kyllä (ottaen huomioon historiani Laveran kanssa..!) kuuntelin Sleeping Cream -kehuja varmaan pari vuotta ennen kuin itse vaivauduin antamaan voiteelle kunnon mahdollisuuden. (Miksi? Koska en ole koskaan ollut "yövoideihmisiä.") Kun olin käyttänyt Sleepparia pari viikkoa, olimme jo bestiksiä <3

Pitääkö mökillä meikata? Se onkin hyvä kysymys, ja vastaus on totta kai "ei." Mökillä tai missään muuallakaan ei pidä meikata. Mutta saa meikata, jos siltä tuntuu :)

Mä en meikannut parina-kolmena ekana karanteenipävänä, mutta sitten yhtenä iltapäivänä katsoin peiliin ja totesin, että vanha kunnon winged eyeliner tekisi nyt terää ja piristäisi ilmettä. Ja niin meikkasin :)

Meikki on ehkä turhamainen ja pinnallinen tapa piristää, mutta se on tapa kaikki tyynni, ja olen viimeisten kahden viikon aikana huomannut, että meikillä on minuun kokonaisvaltaisesti virkistävä vaikutus.

Erityisesti vaikutus tulee esiin, kun muuten vain hengailee pyjamassa ja tohveleissa ja hädin tuskin koskee tukkaan sängystä noustua. Kummasti sellaisen keskellä simppelikin silmänrajaus ja pari vetoa maskaraa saa naamaan eloa ja koko olemukseen nostoa! :)

Uuden korallitukkani pariksi lempiluomiväriksi on nyt muodostunut Henkkamaukan ikivanha kultaa ja punakuparia yhdistävä Hot Sand -luomiväriduo. <3

Mukana meikkipussissa kulkee myös Urban Decayn Fireball, Benecosin Aputassu Warm -paletti, Yves Rocherin Melon Nature, L'Orealin Natural Peach sekä Laveran Matt'n Biscuit.

Kuorinta-aineet unohdin kokonaan, mutta onneksi hätä ei ole tämän näköinen - ainahan on kahvinporoja..! 🤗

Kuvassa myös saippuatilanteen pelastajiin kuulunut Laveran Basis Sensitiv -käsisaippua, joka on niin hellävaraista (ja kivan tuoksuista..!) että käytän sitä myös suihkugeelinä. Se toimii paremmin kahvinporojen kanssa vartalonkuorintacocktailina kuin Dermosilin WakeUp Shower Mousse, joka myös on täällä mukana.

Kahvinporot + suihkusaippua = ei ole parempaa vartalonkuorijaa.

LANCÔME Ô DE L'ORANGERIE. Ihana appelsiinipuutarhan tuoksu. <3 Mun Top-sitrustuoksuja.

ACORELLE R DE ROSE. Viehättävä aromaterapeuttinen, puuterinen ruusu.

Mutta voihhh... miksi, miksi en ottanut mukaan yhtäkään lämmintä, mausteista tuoksua...? Niin hullulta kuin se voi kuulostaa tällaisissa mökkiolosuhteissa, tämä tuoksufriikki on todella kaivannut ihanan lämpimiä, itämaisia tuoksuja....

.

Lopuksi, käsivoiteista.

Huomaan, että postaus sisältää nyt paljon Laveraa, ja voin vain todeta, ettei kyse ole työnantajani tuotesijoittelusta :D XD (Tietysti Laveran työntekijänä minulla voi odottaa luonnollisesti olevan paljon merkin tuotteita käytössä.)

Koronan takia käsiä tulee pestyä vielä tavallista tiheämmin, ja jo muutenkin kroonisesti kuivat käteni ovat nyt niin kuivat että iho hilseilee ja halkeilee rystysistä.

Olin ottanut mukaan THE Kuivan Ihon käsivoiteen, Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream Intensive Moisturizing Treatmentin, joka on aina ollut äärimmäinen luottotuotteeni kun iho menee niin kuivaksi että rikkoontuu.

Nyt sekään ei enää ole tuonut parasta lievitystä. En tiedä onko mun iho viimein alkanut hylkiä sitä, vai eikö iholleni enää kelpaa Ardenin sisältämät synteettiset pehmentäjät ja kalvonmuodostajat? (Ardenin voide muodostaa iholle voimakkaan okklusiivisen kalvon.)

Työkaverieni lähettämässä saippuapaketissa oli mukana myös Laveran SOS Hand Balm, koska joo, mun käsien ihon tilanne alkaa tosiaan olla SOS-tasoa.

Olen jo aiemmin käyttänyt yhden tuubin Laveran SOS Balmia, ja se on aina ollut mulle paras Laveran käsivoiteista. Ei se kuitenkaan ole Ardenia tai Crabtree & Evelyniä voittanut ihofiiliksen perusteella.

Mutta nyt... ai että kun voitelin kädet SOS Hand Balmilla... halleluja. Voisin melkein vannoa että koostumusta on päivitetty, nyt tämä tuntuu nimittäin vielä todella paljon paremmalta kuin aiemmin.

Ardenin Intensive Treatmentin tavoin myös Laveran SOS jättää iholle pehmentävän, suojaavan kalvon, mutta erona on se, että Lavera tuntuu kalvon alla myös imeytyvän ihoon ja lievittää ihon kuivuutta ja kiristelyä syvemmältä. Tunne on... helpottava. Käsien tukala olo helpottuu.

Mun iho oli SOS Balmin saapuessa päätynyt siihen pisteeseen, että pienikin kosteus kirveli. Nyt olen kapaloinut kädet SOS Balmilla, ja rystysten haava on jo umpeutunut ja kirvely lakannut. 🙏🏻

SOS toden totta.

*

Karanteeni päättyy huomenna. Kysymys kuuluu - miltä nyt tuntuu lähteä kauppaan ja ihmisten ilmoille, kun on eristämällä itsensä tartuttamasta (mahdollisesti) muita säästynyt myös itse saamasta (mahdollista) tartuntaa toisilta?

Ovatko seuraavat kuukaudet koronan keskellä epäluuloista pälyilyä ja "älä tule lähelle" -katseita marketin jonossa...?

Miten teillä muilla?

30 kommenttia
29.03.2020

Sävyttävät kasvoaurinkovoiteet: Lavera ja Cattier

Sävytetyt kasvoaurinkovoiteet - viime vuosien hitti.

Etenkin luonnonkosmetiikan puolella sävytetty aurinkovoide on noussut erittäin suosituksi; trendi, minkä voi loistavasti ymmärtää luonnollisen aurinkosuojafiltterin valkoisuutta tuovan ominaisuuden valossa. Erityisesti titaanidioksidi on tunnettu valkoisesta kajostaan iholla - mitä korkeampi UV-suoja, sitä valkoisempi jälki.

Sävytetty aurinkovoide tuo kasvoille kauniin hehkun ja tasaisen sävyn

Titaanidioksidin valkoisuutta on keksitty alkaa neutraloimaan sekoittamalla aurinkovoiteeseen väripigmenttejä. Ensin sävyä lisättiin kasvoaurinkovoiteisiin, nyt pigmenttiä alkaa näkyä myös vartalolle kehitetyissä luonnonkosmetiikan aurinkotuotteissa (esimerkkinä Mádara).

Aiemmin Karkkipäivässä on esitelty Acorellen, Algamariksen ja Mádaran sävyttäviä kasvoaurinkovoiteita.

Tänään ovat vuorossa Laveran ja Cattierin tarjokkaat.

Lavera Basis Sensitiv -sarjaan lanseerattiin sävyttävä, suojakertoimellinen voide viime syksynä. Sävyjä on kaksi, vaalean ihon Fair Skin ja päivettyneen ihon Medium Skin. Suojakerroin on kevyt, SK 10. (Hassua - vielä 15 vuotta sitten se olisi luokiteltu keskitasoksi, nyt 25 ja 30 ovat keskitasoa.)

Cattier Paris on lanseerannut omat ihka ensimmäiset aurinkotuotteet tänä keväänä. Cattier Sun -tuotteiden ehdoton tähtituote on Tinted Sun Protection Cream, jossa on peräti SK50 -suojakerroin ja aivan häkellyttävän ohut ja notkeasti levittyvä, käytännössä nestemäinen (!) koostumus.

KOOSTUMUKSISTA:

Laveran voide on koostumukseltaan paksumpaa kuin Cattier, mikä tekee siitä samalla myös tasoittavamman. Sen koostumus muistuttaa hyvin paljon BB-voidetta - tai no, ihan hyvin voi sanoa että se on BB-voide. Koostumuksessa on puuteria ja voide jättää iholle himmeän pinnan.

Sävy Fair Skin on aavistuksen viileään taittava neutraali beige. Siinä ei ole hitustakaan keltaista.

Cattierin voide on koostumukseltaan superohutta - melkein nestemäistä. Koostumus on samalla vedetön ja öljypohjainen - pohjana toimii ihoa hoitava camelliaöljy. Camelliaöljy on yksi "kuivimmista" ja kevyimmistä kasviöljyistä eikä tunnu iholla raskaalta. Cattierin voiteessa on lisäksi dicaprylyl-karbonaattia joka vielä osaltaan vähentää öljymäisten ainesosien rasvaista tunnetta iholla.

Sävyjä on vain yksi - hyvin läpikuultava vaalea lämmin beige. Sävy on keltapohjainen, mutta sen verran läpikuultava että sopinee viileämmällekin iholle.

Tässä sävyt vielä levitettyinä. Cattierin pinta tosin on tässäkin yhä peittävämmän näköinen kuin miltä se ainakin minun kasvoillani näyttää.

Kasvoilla.

Mun iho on kyllä siitä "tylsä" että useinkaan kahden eri meikkipohja- tai muun sävyttävän kasvotuotteen ero ei kuvissa tule lainkaan esiin. Ainakaan kokokasvokuvissa.

Cattierin ja Laveran pinnan selkein ero on ilman muuta hehku - Lavera jättää täysin himmeän pinnan, Cattier jää lähes kostean näköiseksi. 

Mielestäni Lavera Basis Sensitiv Tinted Moisturising Cream SPF 10 -voide sopii kaikille ihotyypeille, erityisen hyvin myös sekaiholle ja kiiltelyyn taipuvaiselle iholle.

Parhaiten Basis Tinted -voide levittyy Beautyblender-sienellä, mutta sormillakin tulos on ihan ok - kuten tässä kuvassa.

Muita Lavera Basis Tinted -voiteen etuja:

  • peittää ihon virheitä ja sävyeroja selvästi, peittävyys on kevyen meikkivoiteen luokkaa
  • häivyttää huokosia ja tasoittaa ihon pintaa

Aurinkosuojana Lavera Basis Tinted -voiteessa on sinkkioksidi ja titaanidioksidi.

Cattierin sävyttävä aurinkovoide sopii ehdottomasti parhaiten kuivalle ja ikääntyneelle iholle.

Seerumimaisen ohut ja juokseva koostumus levittyy iholle niin hämmentävän notkeasti, että ei kerta kaikkiaan ikinä uskoisi että siinä on SPF 50 -suojakerroin. Upeaa työtä Cattier!

Aurinkosuojana Cattier-voiteessa on pelkkä titaanidioksidi.

Cattierin Tinted Sun Protection Cream SPF 50 maksaa 26,11€ / 40 ml. Se alkaa pikkuhiljaa rantautua jälleenmyyjille. Koko Cattierin aurinkotuoteperheeseen voit tutustua maahantuojan verkkokaupassa.

Laveran Basis Sensitiv Tinted Moisturising Cream SPF 10 maksaa 20,24€ / 50 ml.

 

18 kommenttia
26.03.2020

Dermosilin kevät 2020 - muhkeaa vaahtoa ja ikkunanpesua karanteenissa

Kevät etenee koronan keskelläkin.

Kahvit keittyvät aamuisin, käydään suihkussa, kammataan hiukset ja laitetaan maskaraa. Yritetään nauttia arjesta jonka merkitys korostuu nyt entistä enemmän. Jokainen syy hymyyn on paras syy. Se voi olla vaikka tuoksuva suihkuvaahto tai tilaisuus pestä ikkunat.

Tänään kurkataan Dermosilin kevääseen ja mun päivittäisiin Dermosil-suosikkeihin.

Wakeup -suihkuvaahto ja -vartalosuihke ovat Dermosilin suloisia maaliskuun uutuuksia. Ihania tuotteita tekemään tavanomaisesta aamuisesta suihkurutiinista jotain astetta kultareunaisempaa.

Wakeup Creamy Shower Mousse (7,90€ / 200 ml) tekee puhdistautumisesta ylellisen hetken. Kimmoisan kermainen, kuohkea vaahto levittyy iholle pehmeästi ja tuoksuu raikkaalle sitrukselle ja vienon keväiselle kukkakimpulle. Olen totaalisen ihastunut tähän vaahtoon. 💜

Pullon kaunis, liilasta persikkaan liukuva väri hivelee myös esteetikkoa minussa. Oi mikä tuote.

Vitalizing Body Mist (7,90€ / 150 ml) jatkaa vesikosteuttamisen trendiä vartalosuihkeen muodossa. Glyserolia ja manteliöljyä sisältävä kevyt suihke kosteuttaa ja toimii samalla vartalotuoksuna. Tuoksu on sama kuin kuin suihkuvaahdossa, mutta voimakkaampi.

Instant Makeup Remover on uusi puhdistusgeeli erityisesti meikin poistoon. Koostumukseltaan se muistuttaa suosikkiani (ja monen muunkin suosikkia!), Dermosilin Classic-sarjan Kasvopesua, mutta on hellempi ja hajustamaton tuote, ja koostumus on hienosäädetty nimenomaan meikin poistoon sopivaksi.

Instant Makeup Remover -putsarille on myönnetty Allergia-tunnus joten se sopii loistavasti myös herkkäihoisille ja hajusteherkille tai -allergisille.

Hinta: 4,20€ / 125 ml.

Kesä lähestyy pikkuhiljaa, ja nyt on hyvä hetki varustautua aurinkoista vuodenaikaa varten asianmukaisilla apukeinoilla.

Aurinkokapselit ovat olleet oma luottotuotteeni ihon sisäisessä suojaamisessa jo vuosia. Beetakaroteeni, e-vitamiini ja valikoitu kirjo muita tehokkaita antioksidantteja auttavat ihoa vastustamaan UV-säteilyn aikaansaamaa oksidatiivista stressiä sekä edesauttavat ruskettumisen muodostumista.

Dermosilin Solistica-kapselipakkaus riittää kahdeksi kuukaudeksi eli Suomen kesän läpi. Hintaa 60 kapselin pakkauksella on 14,90€.

Aurinkokapselien tärkein vaikuttava aine ovat karotenoidit, joita Dermosilin Solistica-valmisteessa on viittä erilaista.

Karotenoidien edut päivetyksen ja UV-säteilyltä suojautumisen suhteen saa myös popsimalla läjäpäin porkkanoita ja tomaatteja, mutta harva meistä jaksaa syödä niitä päivittäin saman määrän kuin mitä kapselit tarjoavat tiivistetyssä muodossa. :)

On hyvä huomata, että kapselit eivät poista aurinkovoiteen tarvetta, vaan toimivat lisäsuojana.

Karotenoidien lisäksi Dermosilin Solistica-kapselit sisältävät purasruohon siemenöljyä, kylmäpuristettua vehnänalkioöljyä sekä viinirypäleen siemenölyä. Purasruohon siemenöljyn gammalinoleenihappo ehkäisee ihon kuivumista ja vehnänalkioöljyn sisältämä E-vitamiini suojaa ihosoluja hapettumisstressiltä. Viinirypäleen siemenöljy sisältää iholle tärkeitä flavonoideja ja E-vitamiinia, jotka suojaavat ja hoitavat ihoa.

Dermosilin Solistica-kapseleiden edut pähkinänkuoressa:

  • Nopeuttaa ja ylläpitää rusketusta
  • Vähentää yliherkkyyttä auringossa
  • Ehkäisee ihon kesimistä
  • Ehkäisee ihon ennenaikaista vanhenemista (oksidatiivinen stressi)

Kapselit ovat 100% luonnollisia. Niiden kuori on kalagelatiinia eli kasvissyöjille ja vegaaneille ne eivät sovi.

Monet meistä pysyttelevät nyt suurimman osan ajasta kotona ja sisätiloissa. Mikä voisikaan olla parempaa tekemistä tässä tilanteessa kuin hoitaa hommia, joita normaalisti sysää mielellään kauemmaksi.... tai, joillekin tämä voi olla maailman kivointakin puuhaa: ikkunoiden pesu! :)

Dermosilin Ecocert-sertifioidun Living-siivousainesarjan ikkunanpesuneste lähti mukaani karanteeniin, ja seuraavien päivien ohjelmassa onkin mökin ikkunoiden pesu.

Biohajoavassa Ecocert-ikkunanpuhdistusaineessa on mieto tuoksu. Sarjaan kuuluu myös kylpyhuoneen, keittiön sekä yleispuhdistusaineet täyttöpakkauksineen. Minulla on kotona nuo muutkin ja muita en ole kodin puhdistukseen käyttänytkään ne löydettyäni.

Aina ennen siivotessa poistuin putsarilla suihkutellusta tilasta useiksi minuuteiksi koska ajatus vahvojen siivouskemikaalien hengittämisestä oli vastenmielinen - no, ei pelkästään ajatus vaan ihan se konkreettinen hengityskin ;)

100% luonnollinen puhdistusaine ei välttämättä tuoksu kaikkien nenään sen paremmalta (minun nenään kyllä!), mutta ainkaan se ei käy henkeen samalla lailla kuin synteettiset kemikaalit. All Purpose Cleanerin tuoksussa on minusta vähän laventelia, tykkään siitä toooosi paljon!

Lopuksi vielä "Extra" :) Dermosilin Ann-Sofie kysyi, haluaisinko kertoa niistä Dermosil-tuotteista, joita käytän päivittäin ja jotka ovat niin sanotusti niitä kaikkein läheisimpiä luottotuotteitani. No totta kai haluan! 🤗 En koskaan kieltäydy jos minulta kysytään mun suosikeista :D

Tässä ovat ne Dermosil-tuotteet, jotka minulla ovat nyt käytössä päivittäin. No ainakin melkein päivittäin, useita kertoja viikossa joka tapauksessa. Yksi näistä (ei varmaan vaikea arvata mikä?) on ollut minulla vakkarikäytössä jo vuosikaudet.

Hydro-geeli on luotettava "koko kehon huoltaja"  päästä varpaisiin - toimii niin kasvoseerumina, vartalon kosteuttajana kuin sheivauksesta ärtyneen ihon rauhoittamisessa. En voi ylistää tätä kyllin, mieletön superyllättäjä johon ihastuin aivan puun takaa.

Minikokoinen käsivoide kulkee aina käsilaukussa. Tällä hetkellä käytössä on tämän talven Limited Edition -tuoksu Winter Woods, jota toivon takaisin isossa koossa! (Mutta pahoin pelkään ettei toiveeni toteudu... joka vuosi tulee uudet ihanat kausituoksut. Tämä oli mulle henk. koht. paras <3)

Lanoliinivoide on Carmex/Blistex-huulivoide(addiktio)kaksikkoni "stand-in" - eli pelastaa huuleni kun 'Exät ovat kadoksissa.

MEIKIT

Ideal BB-voide. 🙏🏻 Jokohan tätä olisi hehkutettu Karkkipäivässä tarpeeksi... ;D En tiedä, mutta täältä pesee yhä vain: Ideal korvasi meikkipussissani Lumenen Nordic Girl CC-voiteen ja viihtyy kasvoillani käytännössä aina, kun haluan ihoni näyttävän parhaimmalta. Luonnollinen peittävyys ja täydellisen kuulas, kostean ja terveen näköinen ihon pinta. Vakkarimeikkini on nyt laittaa Ideal BB alle ja kevyt kerros mineraalipuuteria päälle. 👌

Ideal-iho.

Kulmakynä sävyssä Medium. Se paras kulmakynä. Ei muuta sanottavaa.

Moist Proof -kulmaväri sävyssä Medium (voidemainen). Käytän tätä geelieyelinerin tavoin. Tosi hyvä, neutraalin ruskea väri.

Sparkly Lip Shine SK 30 -huulikiilto. Miellyttävä, lähes väritön huulikiilto joka tuo vieläpä korkean aurinkosuojan. Olen huulikiiltojen suurkuluttaja ja käytän niitä ihan joka ikinen päivä. Jopa meikittöminä. (Tätä tuotetta ei harmi kyllä enää ole Dermosilin valikoimassa, taisi olla limited edition.)

*

Toivotan kaikille mukavaa torstaita ja loppuviikkoa, pysytään terveinä <3

Minä lähden nyt pesemään ikkunoita. :)

29 kommenttia
23.03.2020

Kulmakarvojen laminointi - 3 viikkoa käsittelystä

Kulmakarvojen laminoinnista on tänään kolme viikkoa.

Laminoidut kulmakarvat 3 viikkoa käsittelystä

Nyt voin viimeistään todeta, että käsittely todellakin kannatti ja jälki on ollut pysyvämpää kuin tavallisen kestovärjäyksen tulos. Kulmakarvat ovat nyt kolmen viikon jälkeen edelleen selvästi pörheät ja väri on kestänyt paremmin.

Itse asiassa - kun vertaa kuvia viikko käsittelyn jälkeen ja kolme viikkoa käsittelyn jälkeen, ei eroa juuri edes huomaa.

Kulmakarvat tänään.

(Joo, naama on nuutunut. Mä olen itse asiassa tällä hetkellä kipeä. En tiedä toivonko, että mulla on korona ja että se menisi ohi tavallisen flunssan oireilla ja sitten olisin ainakin jonkin aikaa immuuni, vai toivonko, että tämä on "vain" perusflunssa.)

Lähikuva kulmakarvoista tänään.

Laminoituina mun kulmakarvojen muotoero tulee esiin erityisen hyvin - toinen kulmakarva on paljon tuuheampi ja karvat levittyvät leveämmälle.

Ja kertauksena laminoinnin vaikutus ylipäänsä.

Kannattava veto mulle!

 Viikko laminoinnista

Kolme viikkoa laminoinnista.

Jep, minusta taisi nyt tulla laminoinnin vakkariasiakas. :)

6 kommenttia
22.03.2020

Olivia Klein - suomalaista kosmetiikkaa Amerikasta

Olen todella pitkään näpit syyhyten odottanut pääseväni testaamaan kotimaisen Olivia Klein -luonnonkosmetiikkasarjan tuotteita. Tekisi mieli sanoa "kotimais-amerikkalainen", sillä suomalaiselle luonnonkosmetiikalle poikkeuksellisesti, Olivia Kleinin tuotteet valmistetaan Yhdysvalloissa.

Itse asiassa Klein ei edes halua identifioitua luonnonkosmetiikaksi, vaan käyttää itsestään Amerikassa suosittua ilmaisua clean beauty, puhdas kosmetiikka. Tämä ilmaisu tekee mm. mahdolliseksi välttää ei-sertifioidun kosmetiikan luonnollisuudella ratsastavaan markkinointiin liitetyt vihreän pesun syytökset, clean beauty -brändithän eivät väitä olevansa 100-prosenttisesti luonnollista kosmetiikkaa. Oliviankin tuotteissa on joitain ainesosia, joita maailmalla vakiintuneet suuret luonnonkosmetiikan sertifikaatit eivät hyväksy. Se ei tee tuotteista yhtään sen huonompia, se tekee niistä vain, no, ei-sertifioituja.

Liian pitkäksi venyneen nohh-koska-koska-jahkailun jälkeen kunnostauduin viimein tänä talvena ja ostin neljä Olivia Klein -tuotetta kokeiltavaksi.

Ne ovat Sensitive Wash -kasvojenpuhdistusgeeli, Hydra Spray Toner -kasvovesi, Hydra Lotion -kasvovoide sekä Detox Masque -kasvonaamio.

Omani ostin Sokokselta. Verkkokaupoista Oliviaa myydään ainakin TwistBe'ssä.

SENSITIVE WASH

23,30€ / 150 ml

Kuvaus: "erittäin mieto, sulfaatiton ja täysin hajuton puhdistusgeeli, joka sopii joka kaikista herkimmällekin iholle päivittäiseen ihon- ja meikinpuhdistukseen."

Ainesosia: aloe vera -mehu, laventelin kukkaisvesi, kaurauute, glyseroli, hunaja, auringonkukansiemenöljy. Pesevät ainesosat cocamidopropyl betaine, sodium coco-glucoside tartare sekä disodium coco-glucoside citrate.

Sannin kokemus: erittäin miellyttävä putsari, tästä tykkään tosi paljon! 👍 Koostumus on hieman Korres'mainen, eli geeli, joka ei kuitenkaan käyttäydy "klassisen" geeliputsarin tavoin ja huuhtoutuu iholta helposti ja mukavasti vailla mitään perugeelille tyypillistä niljaisuutta.

Tuntuu lupauksensa mukaisesti hellävaraiselta, ei jätä ihoa natisevaksi vaan päinvastoin mukavan pehmeäksi. Tämän käytän ilomielin loppuun.

HYDRA SPRAY TONER

18,90€ / 150 ml

Tämä kaveri on Olivian best-sellereitä. Kleinin maailmassa sitä kutsutaan 'hoitonesteeksi', mutta kyllä minä tykkään reilusti sanoa kasvovesi tai kosteuttava kasvosuihke. ('Hoitonesteen' miellän aina vähän paksummaksi, tämä Spray on täysin vesimäinen.)

Kuvaus: "täydellinen tehokosteuttava hoitoneste jokaisen ihotyypin päivittäiseen hoitoon."

Ainesosia: aloe vera, ruusuvesi, glyseroli, hamamelisuute, pajunkuoriuute, fenoksietanoli (tässä mm. aine jota sertifiointitahot eivät hyväksy), teepuuöljy.

Sannin kokemus: tykkään tästäkin valtavasti! Ainesosacocktail on hyvin simppeli, ja muodostaa mielenkiintoisen kokonaisuuden joka sekä kosteuttaa kuivaa ihoa, rauhoittaa herkästi ärtyvää ihoa että syväpuhdistaa epäpuhtauksille taipuvaista ihoa. Aika hieno kattaus! Eipä ihme että Hydra Spray Toner on Olivian tähtituotteita.

Plussaa erittäin hienojakoisesta ja ei-pärskivästä sumutteesta.

DETOX MASQUE

13,40€ / 50 ml

Kuvaus: "Kaikille ihotyypeille soveltuva kasvonaamio, joka jättää ihon täydellisen raikkaaksi, pehmeäksi ja kimmoisaksi. Detox Masque rauhoittaa hellävaraisesti erilaisia iho-ongelmia, kuten ihoärsytystä, epäpuhtauksia ja rasvaisuutta, sekä tuo samealle ja kosteusköyhälle iholle heleyttä ja kuulautta. Naamion sisältämä aktiivihiili on tehokas ihon puhdistaja, joka imee itseensä rasvaa ja epäpuhtauksia sekä tasoittaa ihohuokosia."

Ainesosia: aloe vera, glyseroli, oliiviöljy, jojobaöljy, alkoholi, MSM-rikkiyhdiste, hyaluronihappo, vihreä tee, aktiivihiili, niasiiniamidi.

Sannin kokemus: tämä naamio oli minulle floppi. Jo ainesosalistausta katsoessa saatoin ymmärtää, että kyseessä on enemmänkin kosteuttava ja pehmentävä kuin syväpuhdistava naamio, jollaiseksi tämän ensin mielsin. - Mutta edes kosteuttavana naamiona tämä "litku" ei suoriutunut kiitettävästi - koostumus on ohutta, läpinäkyvää emulsiota joka ei tuntunut tekevän ihollani yhtään mitään.

Miksi tehdä tällainen "detox"-naamio? Anteeksi, Olivia, mutta aktiivihiili my ass. Markkinoilla on huomattavasti parempia tämän sarjan ottelijoita. Ja kosteuttavan naamionkin saa kyllä paremmalla suorituksella. I'll pass, thank you dear.

HYDRA LOTION

19,10€ / 50 ml

Kuvaus: "täydellisen kevyt ja helposti imeytyvä kosteuttava kasvovoide, joka hillitsee tehokkaasti pintakuivuutta ja tekee ihosta välittömästi pehmeän ja raikkaan.Taikapähkinävesi ja valkopaju-uute auttavat hillitsemään liiallista rasvaisuutta ja epäpuhtauksien muodostumista. Kevyen koostumuksensa ansiosta Hydra Lotion soveltuu erinomaisesti myös öljyille ja paksuille kosteusvoiteille herkistyneen ihon hoitoon sekä kosteusvoiteeksi meikin alle."

Ainesosia: aloe vera, taikapähkinävesi, jojobaöljy, glyseroli, kookosöljy, auringonkukansiemenöljy, lesitiini, pajunkuoriuute, rosmariiniuute, teepuuöljy (ja fenoksietanoli).

Sannin kokemus: superneutraali normaalin ihon kosteusemulsio. Koostumus tuo vahvasti mieleen korealaisen COSRX:n Ultra-Moisturizing Lotionin joka on öljytön, ja tässäkin voiteessa öljyjen osuus lienee erittäin pieni. Voide imeytyy välittömästi jättäen himmeän ja totaalisen ei-rasvaisen pinnan. Koostumus ei kuitenkaan ole seerumimaisen tai vesifluidimaisen ohut ja fiiliksessä, joka iholle jää, on aaaaaavistus jostain vahamaisesta aineesta.

Joka tapauksessa, voide on oikein miellyttävä mutta ei erityisen kosteuttava. Sopii tosiaan normaalista sekaiholle ja kenties jopa rasvoittuvalle. Mukana on myös rasvoittuvaa ja epäpuhdasta ihoa tasapainottavia aineita. Minulle tämä on hieman liian kevyt, ainakin nyt talvella.

*

Tällainen oli siis ensikosketukseni Olivia Kleiniin. Perustaja-Oliviakin on muuten suomalainen, nimestään huolimatta.

Summa summarum: oikein miellyttäviä koostumuksia minimalistisissa, tyylipuhtaissa pakkauksissa. Naamio jättää minut hämmentyneeksi ja pohtimaan sen tarpeellisuutta ja roolia - Detox Masque on jopa koko sarjan ainoa naamio. Hmmm. Olisikohan kunnolla ravitseva ja kosteuttava tai rehellisesti syväpuhdistava naamio paikallaan, Miss Klein..?

Millaisia kokemuksia teillä on tästä ameriikan-suomalaisesta sarjasta?

8 kommenttia
18.03.2020

Kotona ja karanteenissa

Tietona, että olen tänään saapunut kotiin ja karanteeni on alkanut.

 En täytä Karkkipäivää korona- ja karanteeniaiheilla, sitä ei ole luvassa, mutta ajattelin pitää vähän yllä päivityksiä karanteenista ja viimeisimmästä tilanteesta.

Olen edelleen oireeton kurkun lievää paksuutta lukuun ottamatta. Kuten olemme koronan oireista lukeneet, suurella osalla sairastuneista korona ilmenee mietona perusflunssan kaltaisena tai lähes oireettomana. Ei voi tietää, olenko itsekin siis jo sairastunut.

Saavuin Helsinkiin tänä aamuna viimeisellä Tukholman ja Helsingin väliä kulkevalla laivayhteydellä, tästä päivästä eteenpäin sekä Viking Linen että Silja Linen Tukholman liikenne seisoo kuukauden verran.

Laiva oli autio ja hiljainen, ravintoloista vain yksi oli auki.

Helsinkiin saapuessa maahantulovirallisuuksissa ei ollut muutoksia, eli laivasta vain käveltiin ulos ilman sen kummempia muodollisuuksia.

Tampereelle saapuessa kohtasin ensimmäisen haasteen, jota olin ehtinyt ounastella jo viime päivinä kaupassakäynnistä keskustellessa. Karanteenissa oleva ei saa käydä kaupassa, vaan elintarvikehankinnat ja muut pakolliset kauppa-asiat on hoidettava verkkokaupan tai auttavaisten ystävien kautta.

No. Ruokakauppojen kotiinkuljetukset eivät toimi kaikkialla. Tai jos toimivatkin, jonot ovat esimerkiksi seitsemän päivää - kuten tällä hetkellä Prismoissa ympäri maan. Myös kauppakassi-palvelun nouto-vaihtoehdolla on viikon jono.

Tilaa siinä sitten ruokaa.

Minulla on ystäviä jotka auttavat minua, ja sain tänään sisareni toimittamana ruokaa muutaman päivän tarpeisiin. Mutta kaikilla ei ole läheisiä jotka auttavat. Mitä silloin?

"Kunnalla on velvollisuus auttaa siinä tilanteessa", sanoi sisareni. Mietinkin, olisiko minun pitänyt seuraavaksi soittaa Tampereen kaupungin vaihteeseen, jos en olisi saanut ketään käymään puolestani kaupassa.

Mitenkähän pitkä jono kaupungin puhelinvaihteessa on tällä hetkellä? Ja minkä kunnallisen tahon puoleen ylipäänsä pitäisi kääntyä? Joo, "Googlaa". Tai mene Facebookin Ruoka-apu-ryhmiin. Mutta kaikilla ei ole Googlea eikä kykyä tai mahdollisuutta internetin käyttöön ylipäänsä.

Mikä tilanne.

Saavatko kaikki riskiryhmään kuuluvat tai karanteeniin asetetut tai asettuneet apua? Mistä yksinäiset ikäihmiset tai sairaat tai kapasiteetiltaan muulla tavoin rajalliset saavat apua?

Niin paljon kysymyksiä.

Ja asian vakavuus alkaa varmasti valjeta monille kunnolla vasta ajan kuluttua. Kuten itsellenikin kävi. Uutisista näen, että ihmiset kävivät vielä eilen ihan "muina miehinä" Venäjän rajan yli hakemassa bensaa ennen kuin Venäjä sulki rajansa. Kuinka moni bensan shoppaajista jää reissun jälkeen karanteeniin? Kuinka monelle heistä edes käy mielessä, että piipahdus rajan takana tarkoittaisi nyt neljän seinän seuraa kahdeksi viikoksi?

Mikä tilanne. Elämme historiaan jäävää aikaa. 2020.

Mitä tästä ajattelemme vuoden lopussa? Mitä kaikkea on tapahtunut?

Mikä kaikki on muuttunut?

.

Ehkä yritän seuraavaksi kahdeksi viikoksi ottaa Seppokoiran asenteen:

29 kommenttia
10.03.2020

Laminoidut kulmakarvat - jatkoraportti ensimmäisen viikon jälkeen

Tuli tarve kirjoittaa raportti laminoinnin kestosta jo viikon jälkeen. Tältä kulmakarvat näyttävät tänään, 8 päivää käsittelyn jälkeen.

Ja tältä ne näyttivät tuoreeltaan laitettuna.

Toki tämän päivän kuva on vähän ylivalottunut viikon takaiseen verrattuna ja kasvot siksikin kauttaaltaan vaaleammat, mutta kyllä laminoitujen kulmakarvojen muhkeus on hiipunut runsaasti.

Odotusteni mukaisesti vastakäsiteltyjen kulmakarvojen supermuhkea ulkomuoto johtui ennen kaikkea taidokkaasta muotoonharjauksesta (karvojen asettelu on oma taiteenlajinsa) sekä osittain ihoon tarttuneesta kestoväristä, joka teki väristä näkyvämmän.

Nyt viikon jälkeen totean, että kulmakarvat näyttävät suunnilleen samalta kuin silloin kun itse kestovärjään ne, mutta kuitenkin jonkin verran tuuheammilta. Ja kyllä ne asettuvat enemmän yläviistoon kuin ennen käsittelyä.

Lähtötilanne

Laminoidut juuri käsittelyn jälkeen

Neljäs päivä

Kahdeksas päivä

Kielajoen viikonlopun style ;) Tunturissa ei maskaraa tai muutakaan meikkiä nähty :)

Kulmakarvani laittanut Studio Små julkaisi tänään Insta-tilillään laminointi-tietoiskun, joka oli kuin suoraan vastaus omaan kulmakarvapohdintaani.

Kuulun selvästikin niihin, joilla tulos ei kestä kuutta viikkoa, ei ehkä neljääkään. Tai väri ei todennäköisesti kestä neljää kuukautta, mutta kulmakarvojen "permanentti" voi kestää.

Minun kohdallani tämä siis käytännössä tarkoittaa, että kulmakarvat ovat vain helpompi harjata tuuheamman näköisiksi ja muotoonharjaus pysyy paremmin kuin ilman laminointia.

Vastalaitettu

Neljä päivää

Kahdeksan päivää

Kuvista näkee, kuinka suuri merkitys harjaustekniikalla on. Asiakkaan tulisi siis hallita taidokas harjaus myös kotona, ylläpitääkseen ihannetulosta.

Kerli puhuikin käsittelyn aikana erilaisista videoista, joita netistä löytää kulmakarvojen muotoonharjauksesta. Sarjassamme asioita, joista tämä kauneuden alan ihminen ei ollut aiemmin kuullutkaan..! :D (No, mä olen eri kauneuden alalla..! 😅)

En usko, että minusta on pikkutarkkojen harjaustekniikoiden opettelijaksi, kun nimenomaan haluaisin välttää vaivaa kulmakarvojen laitossa.

Seuraan kulmien kehitystä ja raportoin jälleen kun se on ajankohtaista :)

Toistaiseksi olen nyt ensimmäisen viikon jälkeen tyytyväinen, vaikka puolet muhkeudesta onkin kadonnut. Ovat nämä kutenkin yhä huomattavasti paremmat kuin omat, laittamattomat kulmakarvani. Itse asiassa oikein hyvän näköiset juuri nyt.

Kerlin tekemän supertuuhean harjauksen kaltainen look ei ole se, mitä tavoittelen arkipäivääni, vaikka taidokkaan muotoilun tulos olikin makea! 👌

Oli kiinnostavaa nähdä, että sellainen on mahdollinen näilläkin haivenilla. Mutta arkiseen peilikuvaani tavoittelen "vähemmän viimeistellyn" näköisiä kulmakarvoja jotka kehystävät kasvoni luonnollisesti ja ryhdistävät ilmettä. Nyt viikko käsittelyn jälkeen tulos on kutakuinkin sellainen 👍

Jos laminoinnin tulos pysyy tavallista kotikestovärjäystä parempana neljä viikkoa, tai ehkä kolmekin, niin olen kyllä valmis ja kiinnostunut ottamaan käsittelyn uudelleen. Ehdottomasti.

Millaisia kokemuksia teillä on laminoinnin kestosta?

("Mikä laminointi?" Lue täältä!)

8 kommenttia
1 2 3 21 22 23 24 25 26 27 206 207 208

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (72)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat