Kulmakarvat ovat taas ojennuksessa 👌
Laminoinnin tulos oli tällä kertaa mielestäni jopa vielä parempi kuin edellisellä kerralla.
Ennen - jälkeen.
Taas voi vain haukkoa henkeään - miten nämä voivat olla samat karvat...!
Juttelimme kulmienlaittajani kanssa vallitsevasta tilanteesta. Osa kauneushoitoloista laittoi ovensa saman tien kiinni kun vakavampi tilanne maaliskuussa saavutti Suomenkin, osa laittoi kiinni vasta kun sitä suositettiin, osa pitää edelleen auki. Tilanne on kaikkea muuta kuin helppo, kuten jokainen yrittäjä tietää.
Jollain pitäisi elää ja maksaa laskut. Kritiikkiä ja kyseenalaistusta tulee jonkin verran.
Asiakkaita kuitenkin käy. Työntekijöillä on kaikilla maskit ja hanskat, useimmilla asiakkailla ei.
Hoitolan Kerlin kuvaamat kulmakarvani: lähtötilanne / Instagram-pörheiksi harjatut / muotoonsa asetellut
Minäkin kuulun heihin jotka ovat tulleet asiakkaaksi vaikka ei pitäisi. Vai, pitäisikö..? Kuten hiljattain kirjoitin, suosituksia, mielipiteitä ja näkökantoja on lukemattomia. Kaikista ei-välttämättämistä kontakteista tulisi pitäytyä. Totta kai kauneuskäsittelyistäkin. Kuten myös mökkeilystä.
Mutta kun kysyy mökkikunnilta ja kauneusalan pienyrittäjiltä, heillä on tietysti eri näkemys. "Kuolemme ilman mökkeilijöitä. Haluamme, että he tulevat." "En voi ostaa lapsilleni ruokaa ilman asiakkaita".
Helppoja ratkaisuja ei vain ole.
Nopea huomio kahdesta sävytetystä silmämeikinpohjustajasta. (Että olisi jotain uuttakin informaatiota/kokemuksia postauksessa...)
Olen aiemmin käyttänyt Urban Decayn klassista, väritöntä (tai hyvin läpikuultavaa) perus- Eyeshadow Primer Potionia. Nyt ostin vaihteeksi sävytetyn version, ihon sävyisen Edenin.
Ostin samalla pitkästä aikaa toisen luotto-silmämeikinpohjustajani, MACin voidemaisen Paint Pot -luomivärin sävyssä Soft Ochre. En ole käyttänyt tätä tosi pitkään aikaan ja nyt kun halpisversioni (Indelible) tästä on loppumassa, päätin ostaa alkuperäisen.
Täytyy sanoa, että tykkään MACin Paint Potista enemmän kuin UD:n Edenistä.
Urban Decayn pohjustaja on ohuempaa, kuten voi tietysti odottaa kun se on primer-funktiolla markkinoitava tuote ja MAC Paint Pot on luomiväri. Soft Ochre on sävyltään lämpimämpi kuin Eden, ja koostumukseltaan voidemaisempi ja peittävämpi.
UD Eden tuntuu Paint Pottiin verrattuna vähän kuivakalta. Mutta aivan erinomaisesti se silti suoriutuu työstään, meikki ei todellakaan hievahda edes saunassa Urban Decayn pohjustuksella. (Huomaan, että MACiä en ole vielä testannut saunassa..! :D)
Swatch-kuvassa Eden näyttää peittävämmältä, koska vaalea sävy erottuu iholtani Soft Ochrea paremmin.
Kummatkin tulee epäilemättä käytettyä! :)
22 comments on “Kulmakarvat, second edition”
Aivan upeat kulmat ja ihan totta, vielä paremmat kuin ekalla kerralla, jos mahdollista! Onnittelen, kun olet löytänyt sinulle sopivan käsittelyn ja tekijän!
Mulle ripsien kestotaivutus on ollu varsinainen life hack, joten osaan asertua asemaasi ;)
Kiitos :) Olen tosiaan kiitollisuudenvelassa mun kynsienlaittajalle, jolta sain vinkin Studio Små'sta..! 🙏🏻❤️ Kerrankin löytyi kerralla "the" laittaja..! <3 (Mm. hyvää kynsiteknikkoa ja sellaista kampaajaa, jonka kanssa kemiat kohtaa, sain etsiä vuosikaudet....)
Moi Sanni,
Mua on jo pidempään kiinnostanut, että ovatko sun kulmat nousseet ylemmäs luonnostaan ajan myötä, vai kohotatko kulmia joko tietoisesti tai tiedostamatta meikkikuvia ottaessasi? Tämä aihe kiinnostaa minua erityisesti koska mulla on aikalailla samanlainen kulmaluun rakenne kuin sinulla, eli kulmaluu on voimakas ja kulmakarvat ovat suhteellisen lähellä silmiä. Kun vertaan nykyisiä kuviasi vuosia sitten otettuihin, ainakin minusta näyttää, että aikaisemmin sinullakin kulmat olivat lähempänä silmiä. (Toki silloin sinulla oli tapana nyppiä kulmakarvasi älyttömän kapeiksi :-D )
Mä olen sua kymmenisen vuotta nuorempi, ja mua on aina harmittanut kun kulmat ovat niin alhaalla. Mietin, että jos minullakin olisi vielä toivoa, että ajan myötä minunkin kulmat vähän kohoaisivat...?
Sun uudet kulmat ovat tosi kauniit, ja olen samaa mieltä, että jopa paremmat kuin viimeksi <3
Hei Sini! Itse asiassa en ollut nyppinyt kulmakarvoja niin ohuiksi, vaan ne ovat luonnostaan sen näköiset ja muotoiset :D (En ole koskaan nyppinyt kulmakarvoistani muita kuin hajakarvoja.) Kulmakarvat vain näyttivät vuosien takaisissa kuvissa niin paljon ohuemmilta, koska olin onnettomalla meikkaustavallani vielä korostanut niiden luontaista kapeutta; en leventänyt muotoa käytännössä lainkaan enkä myöskään luonut/vahvistanut kulmakarvan "kulmaa", vaan ikäänkuin vain väritin luonnollisen kulmakarvani päälle lisäämättä mitään muotoa tai reunoja.
(Kulmakarvani saivat muuten tuolloin jatkuvasti kommentteja siitä, miksi ihmeessä olin nyppinyt ne niin ohuiksi, ja myönnän että lopulta vähän hermostuin ja lisäsin blogin sivupalkkiin tekstilaatikon, jossa luki että "En ole nyppinyt kulmakarvojani, ne vain ovat luonnostaan näin ohuet" 😂)
Mitä tulee kysymykseesi kulmakarvojen noususta, luulen, että olen vain alkanut nostaa kulmia enemmän kuvia ottaessa. Lisäksi, (edes vähän..! 😛) kehittynyt kulmakarvojen meikkaustyylini on liftannut kulmakarvoja. Noiden "onnettomien" kulmakarvavuosien jälkeen aloin tuomaan kulmakarvoihin sharpimpaa kulmaa ja paksumpaa muotoa värittämällä ohuiden kulmakarvojeni reunoille lisää väriä, myös yläpuolelle, mikä mahdollisesti luo kuvan korkeammalla olevista kulmakarvoista :)
Ainiin, näinhän se tosiaan olikin että et nyppinyt kulmiasi, vaan olit omien sanojesi mukaan onneton meikkamaan niitä :-D
Mä olen myös yrittänyt opetella meikkaamaan kulmia korkeammiksi, mutta en ole vielä oikein onnistunut luomaan luonnollisen näköistä vaikutelmaa. Mun kaveri kerran meikkasi mun kulmat niin, että hän lisäsi todella runsaasti väriä juuri tuonne yläpuolelle, tarkoituksena liftata kulmia luomalla voimakas kaari. Jälkeenpäin kun olen katsonut silloin otettuja kuvia, näytän ihan kauhealta!
Nyt kun sulla on tuo laminointi, niin tämä ei tietenkään onnistu, mutta olisi kiva jos voisit tehdä pienen tutoriaalin siitä, miten luot kulmiisi liftaavan vaikutelman?
Tämä on kyllä tosi mahtavaa kun mulla on niin samanlaiset silmät ja kulmaluun rakenne kuin sulla, niin voin suoraan kopioida kaikki sun meikkilookit! Olinpa onnekas silloin yli kymmenen vuotta sitten kun aloin opettelemaan meikkaamista, että sun blogi oli ensimmäinen joka tuli vastaan! ;)
Heh, mä en edelleenkään pidä kulmakarvojen meikkaustaitoani oikein minkäänlaisena ainakaan kunnon meikkitaiteilijoihin verrattuna, joten en osaisi nähdä Karkkipäivässä kulmakarvojenmeikkaus-tutoa..! 😄 Se olisi aika viihteellistä, kokisin... 😁 Mutta olen otettu ehdotuksesta 🙂
Ja tosi kiva kyllä kuulla, että olet saanut mun blogista muuten paljon vinkkejä ja apua meikkaamiseen ☺️☺️❤️
Älä Sanni yhtään vähättele itseäsi, en mä turhaan luullut että sun kulmat on itsestään ajan myötä nousseet ;-)
Sun blogin viehätys perustuu juuri siihen, että nimenomaan et ole ammattimainen meikkitaiteilija. Tyylisi on niin helposti lähestyttävä, että vähän tällainen kokematonkin meikkaaja uskaltaa sinun innoittamana kokeilla uusia tapoja meikata <3
Kiitos ☺️❤️❤️🙏
Hienot ovat :) Hei mikä se aurinkovoide olikaan mitä suosittelet huultenympärille? Mulla siinä ihan selkeesti jotain pigmenttimuutosta ja haluaisin suojata. Kiitos :)
Se oli Cliniquen Dark Spot Defense, mutta se on ikävä kyllä lopetettu. Vastaava tuote (saman valmistajan) on Darphinin Intral Environmental Lightweight Shield SPF 50, vähän kalliimpi vain.
Kirjoittelin Darphinista juuri täällä (Eucerin-postauksen lopussa):
Intral Environmental Lightweight Shield SPF 50
Heippa vielä! Jos ja kun käytät retinolituotteita silmänympäryksille (esim. the Ordinary), niin käytätkö sitten näiden päällä jotain silmänympärysvoidetta missä on aurinkosuoja vai miten suojaat sitten?
Eikö retinoli tai siis A-vitamiinin käyttö tarvitse erityistä suojaa auringolta? Kiitos :)
Hei Minä vain! Kyllä, retinolituotetta käyttäessä (joitain poikkeuksia lukuunottamatta) iho tulee aina suojata auringonvalolta. Koska a-vitamiini herkistää ihoa auringolle, sitä suositellaankin käytettäväks mieluummin yötä vasten, jolloin iho ei sentään ole ihan herkimmillään kun aamulla lähtee ulos mahdolliseen auringonpaisteeseen :)
Itse käytän retinolia vain iltaisin, ja laitan iltaisin retinolin päälle tavanomaisen voidemaisen silmänympärysvoiteeni. Aamulla niinikään laitan tavanomaisen päivällä käyttämäni silmänympärysvoiteen. Katson ulos ikkunasta, ja mikäli olen menossa ulos, lisään muiden voiteiden päälle UV-suojan sisältävää voidetta, JOS ulkona paistaa aurinko. Jos ei, en suojaa ihoa erikseen UV-suojatuotteella :)
Käytän siis ns. maalaislogiikkaa ja käytän UV-suojaa ainoastaan silloin kun se on oikeasti tarpeen: eli olen menossa ulos, ja ulkona paistaa aurinko :)
Silmänympäryksillä käytän samaa korkeinta UV-suojakerrointa kuin huulten ympäryksen hyperpigmentaatioalueella, eli Clinquen DSD:tä (ja sen loputtua Darphinia 👌)
Auringosta tuli mieleen, että onko sulla käytössä jotain vartalovoiteita, joissa on anti-age ominaisuuksia? Aihe tuli yleisesti esille kun puhuin kaverin kanssa anti-age voiteista ja kerroin käyttäväni käsien kämmenselälle c-vitamiinia ja retinoidia. Koska mielestäni ikääntyminen näkyy käsissä usein auringon jättäminä pigmenttipilkkuina ja niitä haluaisin yrittää välttää. Kaveri taas puolestaa kertoi käyttävänsä decoltee-alueelle samasta syystä jopa kasvoja tujumpia antiage-voiteita.
Mietin sen jälkeen, että itselläni ainoa kohta, jossa aurinkovauriot tällä hetkellä näkyvät ovat olkapäät, sillä niissä on mielestäni sellaisia pigmentoituneita kohtia, jotka johtuvat auringosta. Onkohan c-vitamiinista ja retinoideista apua niihin? Tai jostain vastaavasta? Samaa ihoahan periaatteessa olkapäidenkin iho on kuin kasvojen. :) Tietenkin aurinkosuojaa pitää käyttää, mutta uskon, että nuo nykyiset jäljet ovat tulleet vuosien saatossa, olkapäät kun usein punertuvat auringossa huomaamatta ja useammin kuin muu kroppa.
Post S: Kulmakarvat ovat tosi hienot! Ja on sallittua käydä kosmetologilla. Juuri tuli tutulta kosmetologilta viesti, että hän ottaa hammaslaakärin tavoin sisään vain yhden asiakkaan kerrallaan ja jokaisen asiakkaan välillä on puolen tunnin tauko, jonka aikana pinnat pestään. Kuulosti todella työläältä, mutta perusteelliselta. Yrittäiä täytyy tukea, jotta meillä olisi paikkoja jonne mennä kun tämä tilanne on ohi.
👍
Ei ole, mutta olen sitä välillä miettinyt etenkin reisien osalta. Reiteni ovat nimittäin palaneet pahasti kun olin 15-vuotias (muuan lomamatka Portugalissa... auts...), ja iho on selvästi sellainen "suomuisempi" ja hauraampi palaneella alueella. A-vitamiinipitoinen body lotion on siis käynyt mielessä, mutta... nohh. En vain ole toistaiseksi jaksanut panostaa näköjään :D C-vitamiinikin voisi olla "kova sana" kun kyseessä on nimenomaan aurinkovaurio, johon c-vitamiinin pitäisi tepsiä retinoliakin paremmin.
Tuo kaverisi logiikka on muuten erittäin hyvä ja jotain, jota voisi pitää jopa esimerkillisenä. Dekoltee ja kaula ikääntyvät kenties hitaammin kuin kasvot, koska altistuvat vähemmän auringolle, mutta sitten kun ikääntyminen lopulta alkaa näillä alueilla näkyä, niin sehän näkyy TODELLA selvästi. Sanotaankin, että kaula kertoo parhaiten ainakin naisen iän... Olen muuten itse alkanut vasta viimeisen vuoden aikana levittämään seerumit tunnollisesti joka kerta myös kaulalle. Dekoltee odottaa vielä tätä tsemppausta...
Tulikin vastattua jo ylempänä :) C-vitamiinin (sekä glykolihappokuorinnan) on sanottu korjaavan erityisen hyvin juuri aurinkovaurioita. Ihan viimeisintä tietoa minulla ei ole mutta 10-vuotisen ammattiuran aikana kumuloitunut tieto tukee juuri glykolihappoa (tai AHA-happoja yleisestikin) ja C-vitamiinia aurinkovaurioiden hoidossa.
Paula's Choicella on anti-age-vartalotuotteita AHA-hapoilla:
https://www.paulaschoice.com/skin-care-products/body-care
Itse asiassa minulla on sattumalta juuri tuo Paulan AHA-voide käytössä vartalovoiteena Estelle&Thildin lisäksi! :D Olen ostanut sen kuorivuuden vuoksi, mutta tosi hienoa, että se on myös antiage-voide samalla. En ollut katsonut sitä tarkemmin. Se on siinä mielessä minulle sopiva, että se ei ole kovinkaan kosteuttava, joten siitä jää sellainen nollatuntuma iholle. Ja lisäksi se on hajusteeton. En tiedä ovatko muut Paulan tuotteet hajustettuja, sillä tuo on ainoa merkin tuote, jonka omistan. Paulalla on myös retinolivoide vartalolle, mutta siinä retinolin osuus on niin pieni, että tuote ei ole kovin kiinnostava.
Täytynee alkaa itsekin käyttämään dekoltee-alueella voiteita. Tuossa kohtaa vaan se tahmaisuus korostuu, joten joku The Ordinaryn hyvin imeytyvä seerumi voisi olla hyvä ratkaisu. :)
Musta tää valloillaan oleva kulmakarvamuoti on kertakaikkisen hirveä ja toivon että se menisi nopeasti ohi. Mielikuva itäsaksalaisista kuulantyöntäjistä boriksineen, viiksineen ja kainalokarvoineen on vain liian vahva. Kommentti ei siis koske sinua, vaan miehekkään tuuheita kulmakarvoja ylipäätään (ja kauneus on tietenkin aina katsojan silmissä).
Minuunkaan tämä laminointi ei iske mutta mahtavaa että moni löytää siitä helpon ja edullisen tavan harvoihin kulmiin. Mullahan on kanssa olemattomat ja hennot kulmat. Kestovärjään 2x viikossa pitääkseni mallin joka olisi helppo meikata. Itse tykkään enemmän pigmentoidun näköisestä, piirretymmästä lopputuloksesta mutta jaksan itse värkätä sen aamuisin :) hauska nähdä mihin suuntaan kulmamuoti menee ja mitä se on esim. viiden vuoden päästä :D
Kestovärjäät kaksi kertaa viikossa..? Hui..! Iho on varmaan tottunut..? (No, tyhmä kysymys, onhan se varmasti tottunut, ethän muuten kestovärjäisi kahdesti viikossa..! 😅
Kävin näiden sun kokemusten innoittamana itsekin eilen laminoinnissa! :) Nyt jännityksellä katson, miten tulos pysyy omissa kulmissa. Itsellä myös todella ohuet kulmat, ja ihan yhtä tuuheaa lopputulosta ei saatu kuin sulla, mutta kyllä nää vaan on hienot! Samalla tehtiin ripsiin kestotaivutus, johon ihastuin myös jo nyt ensimmäisellä kokemuksella täysin. Normaalisti omat ripseni kun (ihan oikeasti) kasvavat alaviistoon 😄
Ihanaa, että tällaisia keinoja on tarjolla! Minustakin tulee tämän myötä kyllä vakiokävijä.
Jei ^_^ 👍