11.05.2022

Luonnonkosmetiikan parhaat aurinkovoiteet

Kaupallinen yhteistyö: House Of Organic / * sis. mainoslinkkejä

Esittelyssä tänään parhaimmista parhaat luonnonkosmetiikan aurinkovoiteet.

Luonnonkosmetiikan parhaat aurinkovoiteet

Viime vuonna kirjoitin Luonnonkosmetiikkapäivien yhteydessä yleisemmän jättipostauksen luonnonkosmetiikan aurinkovoiteista, ja sen löydät täältä. Sieltä löytyy arvioitani myös mm. lasten aurinkovoiteista. Jos siis kaipaat vielä laajempaa kattausta luonnonkosmetiikan aurinkotuotteista, kurkkaa tuo postaus. Väitän, että tuo postaus on kattavin Suomessa koskaan julkaistu vertailu luonnonkosmetiikan aurinkovoiteista. ☺️

Tämänkertaiseen juttuun olen koonnut kerman, eli vain kaikkein parhaat. 💯

Aurinkovoiteista on kehkeytynyt minulle suurimpia kiinnostuksen kohteita ammatissani, sillä niiden valmistus luonnonkosmetiikan keinoin on todella haastavaa, ja tätä kehitystä on ollut erittäin kiinnostavaa seurata. Olen testannut ensimmäiset luonnonkosmetiikan aurinkovoiteeni 11 vuotta sitten, kun markkinoilla oli vain yksi tai kaksi aitoa luonnollista aurinkovoidetta. Kehityksen kaari sen jälkeen on ollut lievästi ilmaistuna huikea – tuntuu, että joka vuosi mennään aina piirun verran eteenpäin! :) Nuo kymmenen vuoden takaiset voiteet olivat sellaisia, että ei niitä vain kerta kaikkiaan tehnyt mieli käyttää. Ne olivat oikeasti aika kamalia.

Näkisitte mun kylppärin välillä… Istun suihkun lattialla monina iltoina vain hieromassa eri aurinkovoiteita ihooni – peseydyn, ja hieron taas uudet voiteet ihoon, vertailen ja analysoin. Teen tätä, jotta teidän ei tarvitsisi..! (Ja ehkä, koska olen vähän kosmetiikkahullu…! 🤪)

Luonnonkosmetiikan parhaat aurinkovoiteet

Luonnonkosmetiikan parhaat aurinkovoiteet

* ALGA MARIS SÄVYTETTY KASVOAURINKOVOIDE SPF 30 27,90€ / 50 ml

Tämä Alga Mariksen tuote oli käsittääkseni ensimmäinen sävytetty luonnonkosmetiikan aurinkovoide Suomessa. Se oli ilmestyessään vallankumouksellinen tuote ja niin taidokkaasti formuloitu (yhdessä monen muun Alga Mariksen aurinkotuotteen kanssa), että taso on säilynyt läpi vuosien, peitoten yhä monet kilpailijat huikean miellyttävällä ihotuntumallaan. (Pidetään mielessä, että nämä ovat tietysti myös makuasioita..! Tämä tuote on kuitenkin legenda, eikä syyttä.)

Alga Mariksen sävytetty SPF 30 -voide on ohutta, levittyy notkeasti ja tasoittaa ihon sävyä kevyen meikki- tai BB-voiteen tavoin. Markkinoille on Alga Mariksen jälkeen tullut runsaasti muitakin sävytettyjä aurinkovoiteita, mutta Alga Maris on peittävin ja BB-voidemaisin. Se on monelle kuin meikkituote. Tämäkin on osa tuotteen suosiota.

Alga Mariksen voide poikkeaa valtaosasta kilpailijoita vähärasvaisella ja ihon himmeäksi jättävällä koostumuksellaan. Alga Mariksen Tinted SPF 30 on kaikkein "kuivimman" tuntuinen kasvoaurinkovoide, jonka tunnen. Samettinen on oikea sana. Se sopii kaikista testaamistani luonnonkosmetiikan aurinkovoiteista parhaiten rasvoittuvalle ja sekaiholle. Voiteen sisältämät talkki ja silica tekevät voiteesta mattaisen ja auttavat imemään iholta talia.

Tänä vuonna sarjaan liittyi neljäs, oikein tumma sävy Amber. Amberia voi hyvin käyttää myös tuunaamaan liian vaalea kasvoaurinkovoide tummemmaksi, kun iho kesän aikana ruskettuu.

Minun sävyni on Beige, Ivory sopii perus-vaalealle iholle.

Tuoksu: kevyesti vaniljainen. Vegaaninen: kyllä.

Luonnonkosmetiikan parhaat aurinkovoiteet

* ALGA MARIS FACE & BODY -AURINKOVOIDE SPF 30 26€ / 100 ml

Haluatko mieluummin sävyttämättömän voiteen kasvoille? Tsekkaa silloin tämä. Sävyttämättömistä aurinkovoiteista suosikkini Alga Marikselta on Face & Body -versio. Se on ohuempi ja vähärasvaisempi kuin pelkästään kasvoille kehitetty sävyttämätön SPF 30 -voide, ja yksinkertaisesti mun mielestä miellyttävämmän tuntuinen. Oletettavasti tästä on tehty ohuempi ja helpommin levittyvä kuin kasvovoiteesta ajatellen vartaloa, joka isompana voitelualueena on helpompi käsitellä fluidimaisemmalla koostumuksella. :)

Tämän ihotuntuma on aika lähellä Patykan legendaarista hyvin ohutta ja helposti levittyvää SPF 30-aurinkovoidetta.

Lisäksi Face & Body -version etu pelkkään Face SPF 30 -voiteeseen verrattuna on hinta - pullossa on tuplasti enemmän tavaraa kuin kasvovoidepullossa, ja hinta on vain muutaman euron kalliimpi.

Tuoksu: kevyesti kookoksinen. Vegaaninen: kyllä.

* MOSSA 365 DAY DEFENCE SPF 30 SÄVYTETTY KASVOAURINKOVOIDE 20,90€ / 50 ml

Mossan kasvoaurinkovoiteessa on hieman hoitavampi ja täyteläisempi koostumus kuin Alga Mariksen sävytetyssä aurinkovoiteessa. Levittyvyydessä ja kosmeettisessa miellyttävyydessä Mossa on samaa tasoa, siinä vain on enemmän öljyjä, mikä tekee siitä ravitsevamman ja sopivamman kuivemmalle ja kosteusköyhälle iholle.

Mossan pigmentti on hyvin läpikuultava eikä peitä ihoa. Sävy on lämpimähkö neutraali beige.

Tuoksu: kevyen hedelmäinen. Vegaaninen: ei.

* PATYKA KASVOAURINKOVOIDE SPF 30 32,90€ / 40 ml

Se kaikkein ohuin, raikkain ja vähärasvaisin luonnonkosmetiikan aurinkovoide. Patykan aurinkovoide-emulsiot ovat vesivoittoisia, siinä missä kirkkaasti valtaosa kilpailijoiden emulsioista on öljyvoittoisia. Öljyisyyteen on hyvä syykin: öljyillä saadaan neutraloitua mineraaliaurinkofiltterin jauhoista tuntumaa. Patykalla on kuitenkin onnistuttu luomaan vähäöljyinen ja silti ei-jauhoisen tuntuinen aurinkovoide, koostumus on todellakin vertaansa vailla luonnonkosmetiikkakentällä. Patykan aurinkovoide tuntuu kosteusvoiteelta, ei aurinkovoiteelta.

Tuoksu:  hienostunut kukkainen. Vegaaninen: kyllä.

Luonnonkosmetiikan parhaat aurinkovoiteetTässä korissa on mun SPF30-suosikit vartalolle. Alga Mariksen ja Acorellen suihkeet on nimetty "Face & Body", mutta itse käytän tällaista täysin nestemäistä koostumusta mieluummin vartalolla, ja kasvoille sitten voiteita jotka ovat hoitavamman ja kosteuttavamman tuntuisia.

Nämä kaikki ovat sävyttämättömiä.

* ALGA MARIS -AURINKOSUOJASUIHKE SPF 30 28,50€ / 100 ml

Tämä klassikko ilmestyi aikoinaan samaan aikaan Alga Mariksen sävytettyjen kasvoaurinkovoiteiden kanssa, ja aiheutti vielä kasvovoiteitakin enemmän ihailevaa hämmästystä, kiitos täysin nestemäisen koostumuksensa joka oli tuohon aikaan unheard-of luonnonkosmetiikan aurinkovoiteissa. Tämä maitomainen suihke on niin ohut, kevyt ja olemattoman tuntuinen iholla kuin olla voi. Lainasin tätä suihketta viime kesänä ihmiselle, joka ei aiemmin ole voinut sietää luonnonkosmetiikan aurinkovoiteita "koska nehän ovat niin tahmeita ja huonosti levittyviä", ja tätä testattuaan hän lemppasi synteettiset voiteensa ja siirtyi Alga Maris -suihkeen käyttäjäksi! :)

Nestemäinen koostumustyyppi on sittemmin levinnyt laajalti myös muiden brändien aurinkotuotteisiin, mutta Alga Maris oli - ainakin Suomessa - ensimmäinen tämän koostumuksen luonnonkosmetiikka-aurinkovoide. Suihke on öljypohjainen, mutta käytetyt öljyt ovat kuivaöljymäisiä ja vesimäisen ohuita. Iholle ei jää minkäänlaista vaaleaa kajoa.

Tuoksu: kookoksinen "piña colada". Vegaaninen: kyllä.

* ACORELLE -AURINKOSUOJASUIHKE SPF 30 29€ / 100 ml (edit 2025 / ei enää Housen valikoimassa)

Acorellen suihke on hyvin samankaltainen kuin Alga Mariksen. Koostumus on aivan yhtä nestemäinen ja helposti levittyvä ja iholla miellyttävän tuntuinen. Jos jotain eroa näiden välille hakee, niin Acorellen ainesosat ovat hieman monipuolisemmat ja voisiko sanoa eksoottisemmat, mukana on mm. Acorellen oma, antioksidanttinen aktiiviainesekoitus koostuen mehiläisten siitepölystä, propoliksesta sekä kurkumasta.

Tuoksu: muistuttaa hieman puhdasta pyykkiä. Vegaaninen: ei.

* PATYKA VARTALOAURINKOVOIDE SPF 30 32,90€ / 100 ml

Patykan vartaloaurinkovoide on yhtä miellyttävän tuntuinen, raikas ja ohut kuin kasvoversio. Melkein tekisi mieli suositella tätä ohi kasvovoiteenkin, koska hinta on sama ja Body-versiossa on yli tuplasti enemmän voidetta. Inciä katsomalla ei pysty sanomaan, mikä tekee kasvo-versiosta kalliimman, mutta toisaalta ainesosien mittasuhteet eivät näy incissä. Voi olla, että vartalovoide esimerkiksi on vedenkestävämpi. Tuotteen nimessä lukeva 'spray' on muuten hämäävä, sillä kyseessä ei ole nestemäinen tuote vaan ohut emulsio.

Tuoksu:  hienostunut kukkainen. Vegaaninen: kyllä.

Siirrytään sitten viisikymppisten leiriin.

* CATTIER PARIS SÄVYTETTY KASVOAURINKOVOIDE SPF 50 27,50€ / 40 ml (Edit 2025 - tuotetta ei enää valmisteta)

Vaikka Patykan aurinkovoide on raikkain vesivoittoisuudessaan, Cattierin kasvoaurinkovoide on vielä sitäkin ohuempi. Cattierin kasvoaurinkovoide on ainakin toistaiseksi ainoa laatuaan tällä koostumuksella: se on öljypohjainen, lähes seerumimaisen ohut eikä korkeasta SPF 50 -suojakertoimestaan huolimatta tunnu yhtään aurinkovoiteelta. Tämä on täysin vailla minkäänlaista korkealle suojakertoimelle tyypillistä jähmeyttä.

Hoitava koostumus sisältää safloriöljyä, passionhedelmän siemenöljyä, pellavansiemenöljyä sekä ruskoleväuutetta.

Ihotuntuma Cattierin voiteessa on hyvin hienostunut ja kiitos öljypohjansa, se on ravitseva ja hoitava. Suosittelen Cattierin voidetta ehdottomasti kuivalle iholle, sillä koostumus on todellakin sen verran ravitseva.

✅ Levitysvinkki: normaalilla ja kosteusköyhällä ihollakin tätä voi käyttää, mutta optimaalisen imeytymisen takaamiseksi suosittelen seuraavaa levitystekniikkaa (toimii itselläni): levitä voidetta pieni pisara kerrallaan, niin että luot hyvin ohuen kerroksen ja annat sen imeytyä hetken ennen seuraavan kerroksen levitystä. Levitä 3-5 kerrosta. Ohuilla kerroksilla voide imeytyy hyvin, mutta jos yrität levittää sitä kerralla runsaasti - mikä on aurinkovoiteiden suosituskin - tulos on todennäköisesti kiiltävä iho ja huonosti imeytynyt voide.

Cattierin voiteen sävy on hyvin läpikuultava, lämmin beige. Voide ei peitä, ainoastaan tasoittaa ihon sävyä aavistuksen ja tuo lämmintä hehkua.

Tuoksu: pehmeä ja lämmin mieto kookos. Vegaaninen: kyllä.

* ALGA MARIS SÄVYTETTY KASVOAURINKOVOIDE SPF 50 31,70€ / 50 ml

Alkuperäinen sävytetty hittivoide on saanut rinnalleen myös korkeamman kertoimen SPF 50 -version. Korkeamman suojan versio on hajusteeton ja siinä on hieman emollienttisempi eli pehmentävämpi koostumus kuin alkuperäisessä kolmikymppisessä. Emollienttisuudesta vastaa luumunsiemenöljy. SPF 50 -tason voiteissa öljyisempi koostumus on lähestulkoon takuuvarma ominaisuus, koska öljyillä halutaan neutraloida suuremman mineraalijauhemäärän aikaansaamaa "jähmeyttä" ja mahdollista jauhoisuutta.

Alga Mariksen SPF 50 ei ole jähmeää, vaan levittyy oikein nätisti ja on miellyttävän tuntuista. Mineraali-filtterin läsnäolon voi aistia jonkin verran, mutta tuntemus on niin mitätön, että tämä voide lunastaa ilman muuta paikkansa parhaiden listalla. :) Jähmeän tuntuiset voiteet eivät pääse tälle listalle.

Sävyjä on kolme, ja nämä ovat samat ihan saman sävyiset kuin SPF 30-versiossa.

Tuoksu: hajusteeton. Vegaaninen: kyllä.

* MÁDARA AURINKOVOIDEPUIKKO SPF 50 20,90€ / 18 g (Edit 2024 - tuotetta ei enää valmisteta)

Mádaran aurinkosuojapuikko on paras laatuaan! Normaalisti en tykkää puikkomaisista aurinkovoiteista koska olen kokenut ne jähmeiksi ja vaivalloisiksi levittää, mutta Mádaran stick levittyy todella notkeasti ja jättää ohuen pinnan ihoon.

Mádaran puikosta iholle liukeneva voide on itse asiassa ohuemman tuntuista kuin Mádaran voidemaiset aurinkotuotteet..! Siksi se saikin paikan tältä parhaat-listalta :)

Lämmin nudebeige sävy on sekin erittäin hyvä ja yllättävän peittävä. Tällä saa kalpeat tai epätasaisen sävyiset sääret – ja toki kasvotkin – tasaisen sävyisiksi ja nätin näköisiksi!

Käytin tätä viime kesänä veneellä, jossa tällaiset on-the-go-levitettävät aurinkovoiteet toimivat täydellisesti. Vene on myös niitä harvoja ympäristöjä, joissa meikäläinenkin vetää viiskymppistä koko naamaan..! :D (Muuten kuulun yhä SPF 30 -koulukuntaan... ja eihän siitä ole niin valtavan kauan, kun kuuluin vielä SPF 15 -koulukuntaan...! Nyt noin matalan tason voiteita hädin tuskin edes löytää mistään.)

Myös tuubi saa kiitosta - litteä pakkaus sujahtaa helposti ahtaaseenkin taskuun!

Öljypohjaisena ja täyteläisenä tuotteena Mádaran stick ei ole paras mahdollinen valinta rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle, mutta muille ihotyypeille se sopii hyvin.

Tuoksu: madaramainen, sekoitus vienoja kukkia ja mausteita (tosi vaikea kuvailla!). Vegaaninen: kyllä.

Luonnonkosmetiikan parhaat aurinkovoiteet

Viimeiset pullat uunista ulos... Acorellen ja Alga Mariksen SPF 50 -suihkeet ovat lähes identtiset ihotuntumaltaan SPF30-serkkujensa kanssa, ne ovat nestemäisiä, erittäin miellyttävästi levittyviä ja iholla kuivaöljymäisen tuntuisia. Erona SPF 30 -koostumukseen on iholla näkyvä vaalea kajo, joka sävyttämättömissä SPF 50 -tason mineraalisuojissa on ominaisuus, jota käytännössä ei pysty välttämään. Voidemaiseen SPF 50 -koostumukseen verrattuna iholla näkyvä vaalea kajo on näissä nestemäisissä tuotteissa kuitenkin huomattavasti vähäisempää.

Käyttömiellyttävyytensä puolesta nämä ovat ihan lyömättömät, enkä henkilökohtaisesti tajua, kuka edes voidemaisia SPF 50 -tuotteita käyttää, kun suihkeitakin on tarjolla..! ☺️

* ACORELLE AURINKOSUOJASUIHKE SPF 50 33€ / 100 ml (Edit 2025 - ei enää Housen valikoimassa)

Erinomainen levittyvyys ja aivan nestemäinen koostumus. Hajusteeton. Voiteen sävy on kellertävä, minkä ansiosta vaalea pinta on hieman neutraalimpi kuin vaaleassa suihkeessa.

Tuoksu: hajusteeton. Vegaaninen: ei.

* ALGA MARIS AURINKOSUOJASUIHKE SPF 50+ 30€ / 100 ml

Alga Maris on levittyvyydeltään ja ihotuntumaltaan yhtä miellyttävä kuin Acorelle, ja tämäkin on hajusteeton. Käytännön eroksi voi katsoa sävyn (Alga Mariksen suihke on vaaleaa ja Acorellen kellertävää) sekä vegaanisuuden: Alga Mariksen suihke on vegaaninen, Acorellen ei. Ainiin joo - ja Algamariksella on suojakertoimessaan plussa..! 😊

Tuoksu: hajusteeton. Vegaaninen: kyllä.

AURINKOVOITEEN PUHDISTUS

Lopuksi: millä mineraaliaurinkovoiteen saa puhdistettua iholta? Öljyputsarilla! Mineraali-UV-suoja on voimakkaasti vettähylkivä, minkä vuoksi se liukenee parhaiten öljypohjaisella puhdistusaineella. (Se ei välttämättä lähde lainkaan pelkällä vaahtoputsarilla.) Mineraaliaurinkovoiteen käyttäjällä kannattaa siis ehdottomasti olla käytössä myös öljyputsari. Tässä kolme parasta.

* DJUSIE LIQUID SILK -PUHDISTUSÖLJY 39€ / 100 ml

Djusien putsari on parhaista parhain. 🙌 Sen suoritus on täydellinen, yksinkertaisesti täydellinen. Liquid Silk'in koostumus tuntuu iholla äärimmäisen miellyttävältä, huuhtoutuu todella vaivattomasti jättämättä minkäänlaista rasvaista tunnetta ja iho tuntuu pesun jälkeen superpehmeältä. En voi ylistää tätä kylliksi. Huomioitavaa tuoksuherkille: Liquid Silkissä on todella voimakas eteeristen öljyjen tuoksu, siinä tuoksuu mm. lime. Aromaterapiasta kiinnostuneille tämä taas tuo tuotteeseen lisäedun.

🇫🇮* TAIGA-PUHDISTUSÖLJY 20,90€ / 100 ml (Edit 2025 - ei kuulu enää Housen valikoimaan.)

Kotimaisen Taiga Cosmeticsin puhdistusöljy on joukon edullisin! Se on myös hajusteeton ja kokoonpanoltaan suosikeistani yksinkertaisin, eli sopii herkkäihoisille, tuoksuherkille ja -allergisille. Taiga-puhdistusöljy emulgoituu täysin ja huuhtoutuu iholta vaivatta. Todella ilahduttava löytö, koska tämä on kotimainen, edullinen, supermiellyttävä ja sopii herkällekin iholle! 💯

Huomioitavaa: tuotteen tiedoissa puhutaan ikääntyneestä ihosta, mutta ainesosiltaan Taiga sopii ihan kaikille ihotyypeille. Taiga on varmaankin valinnut nimetä tuotteen Anti-age-nimellä, koska öljymäinen puhdistus on muihin putsareihin verrattuna aina hoitavin ja siinä mielessä tietysti paras valinta ikääntyneelle(kin) iholle. :)

* EVOLVE KALAHARI DREAM -PUHDISTUSÖLJY 28€ / 100 ml

Evolven uutuusputsari lennähti kertaheitolle suosikki-öljyputsareihini. Sen makea vesimelonimainen tuoksu hurmaa ja tuo extra-mukavan lisän puhdistukseen, minkä lisäksi koostumus emulgoituu erinomaisen hyvin ja huuhtoutuu iholta jättämättä rasvaista tunnetta. Tässä on paras tuoksu kaikista tuntemistani öljyputsareista! Taattua hemmottelevaa Evolve-laatua jossa ihanat tuoksut ja hienostuneet koostumukset yhdistyvät upeasti.

46 kommenttia
08.05.2022

Jalat kesäkuntoon

Kaupallinen yhteistyö: Lemon Juice & Glycerine

Kohta olisi taas se aika, kun jalat pääsevät esiin pitkän sukkakauden jälkeen. Sandaalit ja rantahiekka, pian tavataan..! 😍

Olen kirjoittanut blogissa paljon jalkojen hoidosta - siinä missä käsienkin..! -, koska kummatkin ihoalueet ovat minulla hyvin vaativat ja niitä täytyy hoitaa herpaantumatta, jos mielii pitää ihon pehmeänä ja ehjänä.

Kuitenkin, minun on pakko tunnustaa, että jalkojen hoito aina hiipuu talvikaudella. Puhtaasti siitä syystä, että jalat ovat koko ajan piilossa ja niiden tilan voi kätevästi unohtaa - vaikka sukkahousuja jalkaan vetäessä ritisevän kuivat ja karheat kantapäät aina viimeistään muistuttavat olemassaolostaan.

Kantapäiden ja päkiöiden iho on minulla kroonisesti paksu ja kovettumiin taipuvainen, ja kantapäät halkeilevat, jos en rasvaa niitä säännöllisesti. Kun hoidosta fuskaa, kantapäiden iho muuttuu kuukaudessa dinosauruksen nahkaa muistuttavaksi kilpimäiseksi pinnaksi, jonka läpi mikään voidekaan ei enää imeydy. Silloin ei auta muu kuin hellävarainen raspaus, ihon kuorinta ja karbamidivoidekuuri.

Juuri sellaisen kuurin olen tässä taas vetänyt huhtikuusta alkaen Lemon Juice & Glycerinen tuotteilla. :)

Kotimainen Lemon Juice & Glycerine -sarja pitää sisällään oivallisen kattauksen tuotteita jalkojen hoitoon, niin kosteuttavaan perushoitoon kuin järeämpään "dinosaurusnahkan" hoitoon. Sarja on minulle tuttu jo vuosien takaa, ja onhan sarja ollut olemassa jo häkellyttävät 70 vuotta. Alkuperäinen Lemon Juice & Glycerine -tuote on käsivoide, mutta minun juttuni ovat nimenomaan sarjan jalkatuotteet.

Viimeisimmässä ulkonäköpäivityksessä keltainen tuubi vaihtui mustaan ja uusi look on mielestäni tosi tyylikäs!

Sarjaan kuuluu kaksi jalkavoidetta, kantapäävoide, jalkakuorinta ja jalkadeodorantti.

Mun suosikkituote #1 on ilman muuta kantapäävoide.

Lemon Juice & Glycerinen kantapäävoide sisältää 20% karbamidia, joka on paksun ja halkeilevan ihon superaine. Karbamidi eli urea on humektantti, jota on ihossa luonnostaankin. Mikä tekee karbamidista aivan erityisen hyvän aineen kovettuneelle iholle on sen keratolyyttinen eli ihon keratiineja hajottava ominaisuus. Ureapitoinen voide liuottaa sarveistuneen ihon pinnan keratiineja samalla kun se sitoo ihoon tehokkaasti kosteutta, mikä tekee ihosta pehmeämmän, korjaa halkeamia ja säännöllisellä käytöllä ehkäisee kovettumien muodostumista.

Jalkavoiteissa näkee silloin tällöin myös muita keratolyytteja kuten glykolihappoa, mutta urea on vielä parempi jalkojen hoitoon, kiitos antibakteerisen ja antifungaalisen vaikutuksensa. Urea siis kykenee myös hidastamaan sienten kasvua ja nitistämään sieniä ja bakteereita. Lisäksi urea toimii happoja paremmin vartalotuotteissa ja oma kokemukseni on, että se on vielä paljon happoja tehokkaampi kovettuneen ihon pehmentäjä. Urea rocks!

Lemon Juice & Glycerinen kantapäävoiteessa on lisäksi hoitavina aineina esteröityä kookosöljyä, lanoliinia, mehiläisvahaa, glyserolia, betaiinia ja risiiniöljyä. Koostumus on täyteläinen ja jämäkkä.

Jos jalkojen iho on päässyt kovettumaan ja karhentumaan oikein kunnolla (kuten mulla aina talvisin...), tee näin: levitä kovettuneelle ihoalueelle kuukauden ajan joka ilta paksu kerros karbamidivoidetta, ja jatka sen jälkeen ylläpitohoitoa 1-2 kertaa viikossa.

Toinen suosikkituotteeni sarjassa on jalkakuorinta.

Tämä on hands-down paras jalkakuorinta jonka tunnen! Koostumus on todella tehokas ja samalla miellyttävä käyttää. Tuote on geelimäinen ja kuorivina ainesosina on riisirakeita ja jauhettua laavaa. Raekoostumus on todella tymäkkä ja sopii fantastisen hyvin kovettuneen ihon hoitoon. Mä olen sellainen kuorintahullu, että varmaan käyttäisin tätä myös koko vartalolla..! :D Rakastan oikein karheaa ja tiheärakeista vartalokuorintaa, joka jättää ihon hiotun sileäksi.

(Välitunnustus: olen joskus käynyt jalkahoidoissa ja niissä ei koskaan kuorita jalkojen ihoa niin tehokkaasti kuin haluaisin, mun ihoa saisi oikeasti kunnolla "raastaa" kuorinnalla..! 😁 Huomaan, että mua jopa kevyesti ärsyttää sellainen lempeä "taputtelu" jolla kuorinta-aineet jalkahoidoissa levitetään.... Onneksi kotona voi sitten kuoria omalla tyylillään! 🙏🏻)

Siinä missä muut Lemon Juice & Glycerine -tuotteet tuoksuvat raikkaan sitruunaisille, jalkakuorinnan tuoksussa on mukana runsaampaa ja makeampaa hedelmäisyyttä. :) Tykkään..! 👌

Koostumuksessa on myös hienoisesti vaahtoavia ainesosia helpottamassa tuotteen levittymistä ja poishuuhtomista.

Sarjaan kuuluu kaksi jalkavoidetta: kevyempi ja tehokkaammin kosteuttava.

Kevyempi voide, nimeltään Kosteuttava jalkavoide, sopii normaalin ihon hoitoon ja sisältää kosteuttavina aineina sheavoita, lanoliinia, glyserolia ja betaiinia.

Hieman täyteläisempi ja hoitavampi Tehokosteuttava jalkavoide sisältää korkeamman pitoisuuden sheavoita, glyserolia ja betaiinia.

Tehokosteuttava jalkavoide on sekin minun standardeissani suhteellisen kevyt, ja mikäli jalat ovat todella kuivat, suosittelen käyttämään sitä yhdessä kantapäävoiteen kanssa. Joko vuorottelemalla kantapäävoidetta ja tehokosteuttavaa jalkavoidetta, tai yhteen sekoitettuna.

Deodoroiva jalkasuihke on tuote, joka sopii paljon kävelevälle - tai tietysti myös silloin, jos jalat yleisesti ottaen hikoilevat paljon aiheuttaen hajuhaittoja.

Itselläni oli tämän tyyppinen tuote säännöllisesti käytössä nuorempana matkoilla, kun kengät oikeasti alkoivat aina haiskahtaa päivän nähtävyyskierrosten jälkeen. En tiedä, miksi muuten olen luopunut jalkasuihkeen käytöstä... :D Hmm, ehkä siksi, että niin usein matkustan käsimatkatavaralla, ja jalkasuihke veisi liikaa tilaa litran kosmetiikkapussista...

Lemon Juice & Glycerine -tuotteita myydään päivittäistavarakaupoissa ja hinnat ovat edulliset (hintaesimerkit Prismasta):

Kantapäävoide 5,95€ / 75 g

Jalkakuorinta 4,49€ / 100 g

Kosteuttava jalkavoide 4,49€ / 100 g

Tehokosteuttava jalkavoide 4,85€ / 75 g

Jalkasuihke 3,89€ / 100 ml

.

Joko sinun mielessäsi jo kareilee sandaaliaika...? ☺️

9 kommenttia
05.05.2022

Dermosilin kesä 2022 - ja yllättävä kasvoöljylöytö..!

Kaupallinen yhteistyö: Dermosil

Luvassa tänään katsaus valikoituihin Dermosilin kesäkauden uutuuksiin sekä pariin muuhun mielenkiintoiseen ja valokeilan arvoiseen Dermosil-tuotteeseen. :)

Nostoni näyttävät tältä. Ihanan värikäs porukka, eikö..! :) Kesän kausituoksuna on tällä kertaa escadamaisen makeaa hedelmäisyyttä ja suosikkini Sparkly Lip Shine SPF 30 tekee paluun.

Kiitos muuten teille Dermosilin vakiovalikoiman tuotteisiin liittyvistä vinkeistä. Valikoima on niin laaja, että minulta menee väkisinkin ohi osa tuotteista, joten otan ilolla vastaan vinkkejänne hyvistä tärpeistä! Nyt löytyi laadukas kasvoöljy sekä ihana vartalokuorinta!

SUNNY APRICOT

Aloitetaan hedelmäisistä kesätuotteista. Tämän kesän kausikokoelma on nimeltään Sunny Apricot, ja täytyy sanoa, että rehellisen makea aprikoosin ja persikan liitto kolahti minuun tällä kertaa täysillä!

Kutkuttavan makea, jopa jälkiruokamaisia nuotteja omaava hedelmäinen tuoksu tuo minulle vahvasti mieleen Escadan legendaaristen kesätuoksujen hengen. Minulla on kaksijakoinen suhde makeisiin tuoksuihin: en lähtökohtaisesti ole hurjan makeiden tuoksujen ystävä ja monet niistä ovat liikaa, kun taas jotkut vetävät puoleensa selittämättömällä tenholla. Löytyypä omastakin historiastani Escadan trooppisia ananas-persikka-kesätuoksuja..! ☺️ Ehkä juuri siksi Sunny Apricot -tuotteet löysivät minusta nyt ystävän! Aprikoosi ja persikka muodostavat vastustamattoman gourmand-cocktailin. Olen tuoksutellut näitä ihan autuaana....

Tilasin sarjan käsisaippuan (6,90€ / 500ml) sekä suihkugeelin (6,90€ / 500 ml).

SUNNY APRICOT BODY SOUFFLÉ 7,90€ / 200 ml

Sarjan täyteläinen vartalovoide on ihanan kuohkeaa ja tuntumaltaan kuin oikein tiheäksi vatkattua kermavaahtoa. Se sisältää hoitavina aineina glyserolia, kookosglyseridejä, aprikoosiöljyä ja -uutetta, soijaöljyä, skvaleenia sekä -mielenkiintoisesti - niasiiniamidia.

Tämä tuoksu on kyllä kuin karkkia... Minua ihan naurattaa, että olen niin ihastunut tuoksuun, kun näin hedelmäinen tuoksu on tavallaan minulle epätyypillinen ihastus. Mutta minkäs teet, tuoksujen ja aivojen välinen yhteys on välillä mystinen...! :D Ehkä Sunny Apricotin välittämä tuoksuassosiaatio vie minut aikaan, kun olin huoleton 20-jotain, ja suihkuttelin ylleni Escadan Island Kiss'iä Maarianhaminan kesässä...

SUNNY APRICOT ALOE-GEELI 4,50€ / 100 ml

Sunny Apricot -geeli edustaa Dermosil-klassikkotuotetta, eli kosteuttavaa after sun aloe-geeliä. Näitä on näkynyt kesän kausikokoelmissa eri tuoksuversioina. Tämän kertainen versio toistaa muiden Sunny Apricot -tuotteiden vastustamatonta tuoksua, ja on mielestäni keskivertoa paksumpi aloe geeli. Ainakin se tuntuu minusta täyteläisemmältä ja pehmeämmältä kuin aikaisemmat kokeilemani Dermosilin Aloe-geelit.

Koostumuksessa on glyserolia, aloe veraa ja rauhoittavaa allantoiinia. Yksinkertainen tuote joka kosteuttaa ja rauhoittaa, ja ilahduttaa persikan ja aprikoosin tuoksullaan. Vaikka tuote on voimakkaasti hajustettu, myönnän, että olen käyttänyt tätä myös kasvoilla. Oma ihoni ei reagoi vahvoihinkaan tuoksuihin kasvotuotteissa.

Kaikki Sunny Apricot -kausituotesarjan tuotteet löydät täältä.

SPA & SAUNA BODY SCRUB 4,90€ / 150 g

Tätä tuotetta minulle suositteli eräs lukijani, ja hups, se onkin ilmeisesti jäämässä pois Dermosilin valikoimasta, sillä se löytyy verkkokaupasta tällä hetkellä Last Chance -merkinnällä. Napatkaa siis äkkiä talteen, jos innostutte..!

Lukija piti minulle Spa & Sauna -sarjan vartalokuorinnasta niin vakuuttavan 'myyntipuheen', että pakkohan se oli tilata testiin: "(kuorinnassa on) täydellisen kokoisia ja reilulla tiheydellä olevia rakeita, todella mieto ja hienovarainen tuoksu, ja kaiken lisäksi voide vaahtoaa ihan miedosti kun sen huuhtelee vedellä. Kuorinnoissa rakeiden optimaalinen tiheys ja koko ovat niin vaikea saada samaan tuotteeseen, joten suuri kumarrus tässä Dermosilille!"

Totesin itsekin sekä raetiheyden että tuoksun erittäin miellyttäväksi (virallinen kuvaus kuuluu "aisteja hivelevässä virkistävässä vihreän teen tuoksussa on mukana sitruunan vivahteita"), mutta lisäksi huomioni kiinnittyi vaikuttaviin aineisiin: kappas, tässäkin on AHA-happoja..! (Esittelin hiljattain Mádaran uuden AHA-happovartalokuorinnan.) Spa & Sauna -kuorinnan kuorivat aineet ovat glykolihappo, silica-rakeet sekä biohajoava selluloosa. Muovirakeita tässä ei siis ole.

Onpa sääli että tämä on jäämässä pois - ja että tajusin tuotteen olemassaolon vasta nyt -, tätähän olisi voinut suositella jo aikaisemminkin. Onkohan tämä ollut talven kausituote, jonka ei ole ollut tarkoituskaan jäädä valikoimaan..? Joka tapauksessa, tässä olisi nyt tehokas tuplakuorinta tarjolla todella hyvään hintaan..!

GOODWILL MIELI-KÄSISAIPPUA 8€ / 500 ml

Toinen käsisaippuanosto: Goodwill-hyväntekeväisyyssarjan limited edition -saippua tukee tällä kertaa kriisiapua tarjoavan ja mielenterveyttä tukevan Mieli Ry:n työtä.

Käsisaippuan myynnistä 30% suunnataan Mieli Ry'n työn tukemiseen. Tuin itse kauneusvaikuttajien starttaamaa Mieli Ry'n kampajaa aiemmin talvella, ja koska kuulun itsekin Mieli Ry'n palveluista apua saaneisiin, nostan aina erityisen mielelläni mahdollisuuksia tukea järjestön toimintaa. ❤️

Mieli-saippuassa on mieto, pehmeänraikas kukkaistuoksu.

SPARKLY ROSÉ LIP SHINE SPF 30 4,90€ / 8 ml

Tämä suojakertoimellinen huulikiilto tulee ja menee Dermosilin kausikokoelmissa. Nyt se on jälleen saatavilla!

Tutkimusten mukaan huulet ovat alue, joka herkimmin unohtuu suojata auringossa, ja sehän on loogistakin: harva levittää aurinkovoidetta huulilleen. Erityisesti alahuuli kerää paljon UV-altistusta kesän aikana, luin juuri erään apteekin asiakaslehdestä, jossa muistutettiin huultenkin UV-suojaamisen tärkeydestä.

Dermosilin läpikuultava Lip Sine -huulikiilto tarjoaa miellyttävän keinon suojata huulet auringossa. Roosan sävyisessä huulikiillossa on hyvin miedosti pigmenttiä ja se värjää huulia vain aavistuksen. Se sopii siis loistavasti myös no make-up -lookkeihin. Hoitava ja kosteuttava koostumus tuntuu huulirasvamaiselta eikä jätä huulia tahmeiksi.

POHJUSTUSVOIDE & NUDE-LUOMIVÄRI 6,90€ / 2,9g

Nappasin tämän testiin toiveena löytää silmämeikkiin hyvä yleis-nudesävy, ja taisin löytää etsimäni..! Minulla on meikkikokoelmassani liian vaaleita highlight-luomivärejä "perintönä" ajalta, kun ihonsävyni oli vielä vaaleampi (ja ehkä meikkimakunikin erilainen). Olen yrittänyt löytää uusia, enemmän ihon sävyisiä murrettuja vaaleita käytettäväksi koko luomen perusvaaleana sävynä ja erityisesti kulmaluulla korostuksena. Aiemmin ostamani ja suosimani vaaleat sävyt luovat nykyisellä ihonsävylläni liian suuren, epäluonnollisen kontrastin.

Dermosilin uuden pohjustus & puuteriluomiväri-paletin vaalea persikan sävy on syvyydeltään hyvin lähellä ihoni omaa sävyä ja on aika täydellinen persikkainen ihonsävy. Lisäksi sen koostumus on vain miedosti valoa heijastava, ns. satiininen, mikä sekin oli minulla toiveissa. En halua nykyään kulmaluulle vahvasti hohtavia ja helmiäisiä luomivärejä, vaan luonnollisempia miedosti kuultavia. (Täysimattainen ei sekään muuten näytä ihan luonnolliselle... satiinikoostumus on minusta paras kulmaluulla...!)

Pohjustusvoide on toiminut minulla vaihtelevasti. Toisina päivinä se on pitänyt luomivärin moitteettomasti paikoillaan, toisina se on hieman pettänyt.

Lopuksi.... kasvoöljy, joka minun olisi varmaankin pitänyt tajuta jo aikaa sitten, öljyintoilija kun olen...!

Skin Comfort linjan FACIAL OIL 11,90€ / 30 ml on helmi! 😍

Osalla teistä on ehkä tuoreessa muistissa, kun huhtikuussa intoilin ruusunmarjaöljylaadusta nimeltä Rubiginosa. Kosmetiikassa käytetään kahta ruusunmarjansiemenöljylaatua: yleisempää Rosa Caninaa ja harvinaisempaa, chileläistä Rosa Rubiginosaa, joista jälkimmäisessä on paremmin todistettu pitoisuus anti-age-vaikutteista a-vitamiinia. Vaikka kummatkin öljyt ovat todella hyviä, jos haluaa hifistellä, valinta on Rubiginosa-laatu.

Dermosilin kasvoöljyssä on Rubiginosa-lajin ruusunmarjaöljyä..! Tätä laatua oikeasti näkee niin harvoin, että hämmästyin, kun tajusin Dermosilin tuotteen sisältävän sitä. Toinen miellyttävä havainto on se, että tämä öljy on itse asiassa luonnonkosmetiikkaa, se on 100% luonnollinen ja koostuu ainoastaan kokonaisista kasviöljyistä sekä sitrushedelmien eteerisistä öljyistä.

Rubiginosa-ruusunmarjaöljyn lisäksi Dermosilin kasvoöljyssä on purasruohon siemenöljyä ja auringonkukansiemenöljyä. Tämä cocktail tekee siitä erittäin anti-age-vaikutteisen: ruusunmarjansiemenöljy sisältää ihoa uudistavaa retinoiinihappoa ja purasruohoöljy on luonnon rikkaimpia gammalinoleenihapon lähteitä.

Sitrushedelmien eteeriset öljyt lisäävät öljycocktailiin ihanan aromaterapeuttisen ulottuvuuden. Niiden vaikutuksesta tämä kasvoöljy kuitenkin sopii ihanteellisesti vain iltakäyttöön, sillä sitrusöljyt (erityisesti kuoresta puristetut öljyt, joita Dermosilin Facial Oil sisältää), herkistävät ihoa auringonvalolle.

11,90€ hinnallaan ja 100% luonnollisella, kokonaisia kasviöljyjä sisältävällä kokoonpanollaan Dermosilin Facial Oil on hämmentävän edullinen ja hyvä kasvoöljy. Se sopii aikuiselle iholle kiinteyttämään, ravitsemaan ja hidastamaan ikääntymisen merkkejä. Löytö!

*

Tässä tämän kertaiset Dermosil -tärppini. :) Laittakaa ihmeessä vinkkejä Dermosil-suosikeistanne joita en (mahdollisesti) ole vielä testannut, niistä on minulle ja tuhansille muille Dermosilista kiinnostuneille lukijoille hyötyä..!

10 kommenttia
03.05.2022

Patykan uutuus yhdistää SPF30-aurinkosuojan ja anti-pigmentti-teknologian

Patyka teki sen taas: lanseerasi jo toisen markkinoiden kevyimmän ja kosteuttavimman kasvoaurinkovoiteen. Tällä voiteella on lisäksi ihon pigmenttimuutoksia hidastava ja häivyttävä vaikutus.

Uutuus on nimeltään Dark Spot Correcting Fluid SPF 30. Olen saanut tuotteen töistä.

Tuote kuuluu Patykan Anti-Taches eli Anti-Dark Spot -sarjaan, jossa on entuudestaan pigmenttiläiskiä häivyttävä ja ehkäisevä seerumi sekä kuoriva hoitoneste. SPF 30 -voiteen rinnalla sarjaan liittyi myös kuoriva yönaamio.

Yhteistä koko linjalle on aktiiviaine ruskoleväuute: Dictyopteris polypodioides. Olen intoillut leväuutteista jo pitkään, ja aikeissa on lähiaikoina omistaa niille kokonainen postaus. Levät ovat ihan mieletön kosmetiikan ainesosa, eivätkä vähiten aurinkosuojatuotteissa, sillä tietyissä levälajeissa on UV-säteilyä absorboivia molekyylejä. (Siis ihan aikuisten oikeasti, ei ole markkinointistoori!) Levissä on myös paljon tyrosinaasin estäjiä, ja ruskolevä sisältää niitä aivan erityisen paljon.

Tyrosinaasin estäjistä oli juuri puhetta Nivean Luminous -seerumin yhteydessä. Tyrosinaasi on entsyymi, jonka vaikutuksesta ihosoluissa muodostuu tummaa pigmenttiä. Kun entsyymin toimintaa häiritään tai estetään, vähenee myös liikapigmentin tuotanto. Tulos: vähemmän läiskiä iholla.

Uusi Dark Spot Correcting Fluid yhdistää Patykan jo olemassaolevan pigmentoitumista vähentävän ruskolevä-teknologian fysikaaliseen aurinkosuojaan. Siis: vieläkin tehokkaampi tapa ehkäistä ihon pigmenttimuutoksia. Tyrosinaasin estäjät ja UV-suoja ovat kosmetiikan parhaat ja tehokkaimmat keinot pigmenttiläiskien ehkäisyyn.

Kaikkein parhaan tuloksen saa tietysti käyttämällä myös muita tyrosinaasin estäjiä sisältäviä hoitotuotteita, erityisesti seerumia, jossa pigmenttiä hillitseviä aktiiviaineita on korkeimmalla pitoisuudella.

Miltä Dark Spot Correcting Fluid SPF 30 tuntuu iholla?

Se tuntuu yhtä ohuelta, raikkaalta ja vesimäisen kosteuttavalta kuin Patykan viime vuonna lanseerattu hittituote aurinkovoide. Patykan aurinkovoiteet eroavat täysin markkinoiden muista luonnonkosmetiikan aurinkosuojavoiteista vesivoittoisella, hyvin ohuella emulsiokoostumuksellaan. Lähes kaikissa muissa luonnonkosmetiikan aurinkovoiteissa on öljyvoittoinen koostumus, ja ne tuntuvat iholla poikkeuksetta rasvaisemmilta.

En tiedä mitä Patykan tutkijat ovat keksineet kun onnistuivat luomaan vesivoittoisen mineraaliaurinkovoide-emulsion, mutta jotain hyvin merkittävää he ovat kehittäneet. Syy siihen, miksi lähes kaikki mineraaliaurinkovoiteet ovat öljyisiä, liittyy siihen, että mineraalipartikkelit asettuvat öljypohjaan tasaisemmin kuin vesivoittoiseen pohjaan, ja öljyt myös vähentävät mineraalipartikkelien tuomaa kuivakkaa tunnetta voidekoostumuksessa. Mineraalithan ovat jauhetta, ja jollain niiden jauhoisuus olisi kätkettävä tai ainakin lievitettävä, jotta mineraaliaurinkotuotteet olisivat kuluttajalle miellyttäviä käyttää.

Patyka on kuitenkin onnistunut löytämään tavan, jolla mineraalipartikkelien jauhoisuus katoaa taianomaisesti ilman öljyjen kompensaatiota. Kokeilkaa ja ihailkaa - ellette jo tehneet sitä viime kesänä..!

Voiteessa on Patykalle tyypillinen hienostunut kukkaistuoksu.

Miten uusi Dark Spot Correcting Fluid SPF 30 ja Sun Face Cream SPF 30 eroavat toisistaan?

Kummatkin tuntuvat iholla yhtä miellyttäviltä ja ohuilta ja kumpikin tarjoaa suojan sekä UVA- että UVB -säteitä vastaan. Kumpikin myös sisältää levää aktiiviaineena.

Erot kiteytyvät näihin:

🌞 Vedenkestävyys: Sun Face Cream on vettä hylkivä (water-resistant), Dark Spot Correcting Fluid ei. Dark Spot Correcting Fluid luokitellaan suojakertoimelliseksi päivävoiteeksi, aurinkovoide-nimellä myytävät tuotteet formuloidaan aina vettä-hylkiviksi.

🌞 Melaniinin tuotannon hillitseminen: Dark Spot Correcting Fluid sisältää ruskoleväuutetta joka ehkäisee liikapigmentin syntymistä ihosoluissa.

🌞 Antioksidanttisuus: Sun Face Cream sisältää astaksantiini-rikasta viherleväuutetta, ja astaksantiini puolestaan on luonnon tehokkaimpia antioksidantteja: kymmenkertaisesti tehokkaampaa kuin C- ja E-vitamiini. Astaksantiini kuuluu parhaisiin ikääntymisen merkkejä ehkäiseviin antioksidantteihin.

Toisaalta myös astaksantiinilla on jonkin verran melaniin tuotantoa hillitsevää vaikutusta. Kuitenkin ruskolevän sisältämät florotanniinit ja fukoksantiini ovat vielä voimakkaampia tyrosinaasin estäjiä, siksi Dark Spot -sarjaan on valittu nimenomaan ruskoleväuute. 💪

Miksi valitsisin Dark Spot Fluidin?

Dark Spot Correcting Fluid sopii silloin, kun iho on hyvin herkkä hyperpigmentaatiolle ja haluat käyttää kaikki keinot liikapigmentin hillitsemiseksi. Se sopii myös vuoden ympäri käytettäväksi päivävoiteeksi.

Uutuus on nyt kaupoissa ja hintaa sillä on 62,90€ / 50 ml.

25 kommenttia
29.04.2022

Mádaran vartalotuoteuutuuksien tähtenä fantastinen AHA-kuorinta

Kaupallinen yhteistyö: Mádara

Mádaran vartalotuotevalikoima on läpikäymässä päivitystä, ja tänään esittelen kaksi uutuutta. Niistä etenkin kuorinta sai minut innostumaan, sillä se edustaa tuotetyyppiä, jota ainakin luonnonkosmetiikassa on näkynyt vielä hyvin vähän. Samalla tällaiset tuotteet ovat nyt hyvin ajankohtaisia ja trendaavia.

AHA + MINERAL BODY PEEL 33,90€ / 175 ml

Uutuuskuorinta tuo AHA-hapot myös vartalon iholle. Eikä millään piskuisella pitoisuudella, vaan 10%, joka kuorii ihoa erittäin tehokkaasti. Tykkään siitä, että Mádara ilmoittaa käyttämiensä happoaktiiviaineiden pitoisuudet tuotteissaan, se luo uskottavuutta ja vahvistaa luottamusta Mádara-tuotteiden tehokkuuteen.

AHA + Mineral -vartalokuorinnan aktiiviaineina ovat maitohappo, valkoinen savi ja perliittirakeet. Perliitti on vulkaaninen mineraaliainesosa.

Koostumus on aivan ihana; kermaisen pehmeässä, vihreän sävyisessä voiteessa on pieniä rakeita väljällä tiheydellä ja tuoksu on mieto ja raikas. Tätä on tosi mukava levittää iholle, ja koska rakeet eivät ole tiheässä, voide ei satu kämmeniin. (Vaikka olen myös tiheärakeisten kuorintojen ystävä, kieltämättä niiden levitys tuntuu välillä vähän ikävältä kämmenissä.)

Rakeet eivät kuitenkaan ole tämän tuotteen pääasiallinen kuoriva aine vaan komppaavat maitohappoa, joka on voiteen tähtiainesosa. Maitohappo kuorii ihon pintaa kemiallisesti, liuottaen kuolleiden ihosolujen välistä "liimaa". Hapot kuorivat tehokkaammin kuin rakeet ja niiden vaikutuksesta iholta irtoaa myös pigmentoituneita soluja, mekanismi, josta mainitsin anti-pigmenttiseerumin yhteydessä. Siksi happokuorinnoilla on rakeisiin verrattuna selvästi kirkastavampi vaikutus ja säännöllinen käyttö pitää ihon sävyn tasaisempana.

AHA-vartalokuorintaa hierotaan kostealle iholle muutaman minuutin ajan, ja voiteen voi parhaan tuloksen saamiseksi jättää vaikuttamaan iholle noin viideksi minuutiksi. Näin hapot ehtivät parhaiten tehdä työnsä.

Ovatko hapot ärsyttäviä iholle? Jotkin hapot voivat olla, kun niiden pitoisuus on riittävän korkea ja tehokas. Siksi esimerkiksi glykoli- ja maitohappoa, jotka kuuluvat voimakkaimpiin AHA-happoihin, ei suositella herkälle iholle ainakaan kasvoille. Vartalon iho on paksumpi ja sietää happoja aivan eri tavalla kuin kasvojen iho. Iho voi joka tapauksessa hieman kihelmöidä ja punoittaa happojen vaikutuksesta, se on normaalia.

Millaiselle iholle Mádara AHA + Mineral Body Peel sopii?

Se sopii erityisen hyvin karhealle, kuivalle, ikääntyneelle sekä myös akneen taipuvaiselle iholle. Hapot ovat paras valinta ikääntyneen ihon kuorintaan, koska niillä on kokonaisvaltaisia vaikutuksia ikääntymisen merkkeihin. Pigmenttimuutokset kirkastuvat, iho pysyy sileänä ja onpa AHA-hapoilla myös ihon kosteustasapainoa vahvistava vaikutus, maitohapolla on mm. kyky stimuloida keramidien tuotantoa ihossa.

Akneiholle rasvaliukoiset BHA-hapot ovat vielä parempia kuin AHA-hapot, mutta kaikenlainen happokuorinta auttaa vähentämään epäpuhtauksia. Kun ihon pintaa säännöllisesti "siivotaan" kuolleesta ihosolukertymästä, se vähentää tukkeumia sekä ei-toivottujen bakteerien mahdollisuuksia muhia kuolleessa solumöhnässä ja aiheuttaa tulehdusta.

Ihon säännöllinen kuorinta luo myös pohjan tasaisemmalle rusketukselle - otit rusketuksen sitten auringosta tai itseruskettavista voiteista :) Vältä kuitenkin AHA-kuorinnan tekemistä juuri ennen aurinkoon menoa. Happokuorintojen suositeltava ajankohta on iltaisin.

Tykästyin Mádaran AHA-vartalokuorintaan täysillä! Se on sekä tehokas ETTÄ tosi miellyttävän tuntuinen ja tuoksuinen..! Ei mikään perus-arjen kuorinta vaan juuri sellaista hemmottelevaa osastoa, joka vetoaa meikäläiseen ihonhoidossa.

Omallakin vartalolla pigmenttimuutokset ovat alkaneet jo näkyä (toissa kesä toi mukanaan ensimmäiset kunnon läiskät masuun!), joten tulevaisuudessa pigmenttiläiskiä miedontavat ja ehkäisevät tuotteet tulevat olemaan minulla yhä vain tärkeämmässä roolissa.

HYDRA SOFT BODY LOTION 22,50€ / 250 ml

Hydra Soft Body Lotion on ensimmäinen kahdesta uudesta tuotteesta, jotka korvaavat vanhat Infusion Blanc - ja Infusion Vert -vartalovoiteet. Jos olet noiden vanhojen vartalovoiteiden fani, pidä silmällä tilannetta, niitä on vielä tällä hetkellä saatavilla mutta nykyisen varaston loputtua ne eivät enää palaa.

Hydra Soft on kevyt, tai sanotaan light/medium-koostumuksen kosteuttava ja antioksidanttinen voide. Koostumuksessa on auringonkukan siemenöljyä, antioksidanttista poimulehti-, tyrni- ja keltamatarauutetta sekä hyaluronihappoa.

Hydra Softissa on huomattavasti miedompi tuoksu kuin Mádaran aiemmissa vartalovoiteissa. Minun nenääni tuoksu on niin mieto, että melkein en aisti sitä lainkaan. Harmi, sillä tuoksun kuvaus kuulostaa niin houkuttavalta: "tender notes of white florals take you to warm summer days when the lush wild meadows are in bloom, full of life and honey bees".

*

Näissä aurinkoisissa tunnelmissa toivottelen kaikille oikein mukavaa viikonloppua ja iloista vappua! :)

14 kommenttia
28.04.2022

Matkaihonhoitoa

Tähän väliin kevyempi pläjäys purkkihöpinää! :)

Rakastan puhua ihonhoidosta, joten melkein mikä tahansa on hyvä tekosyy jutella purkeista ja ihonhoidon ihanuudesta..! :) Reissuolosuhteet ja sen mukanaan tuoma rajallisuus on ihan pätevä "tekosyy", eikö..? ☺️

Kuvassa Köpis-Sanni. :)

Kun edellinen postaus oli niin kuvien täyteinen, pidetään tämä lyhyenä ja kompaktina :)

Tässä mun ihonhoitopussi viimeisen 2,5 viikon ajalta. Matkustan lähes aina käsimatkatavaralla, joten nestemäisten tuotteiden on mahduttava litran pussiin. Se on minulle jopa mieleinen haaste, ja hykertelen aina löytäessäni yhä pienempiä ja kapeampia matkakokoisia pakkauksia. ☺️ Kun löydän tuotteen jossa on oikein hyvä minikoon pakkaus, säästän pakkauksen kun tuote on käytetty ja se siirtyy matkapakkausten reserviin :) Nyt ilahduin, kun löysin jemmoistani Kjaer Weisin todella minikokoisen öljypullon..!

KASVOJEN HOITO

PUHDISTUS

Djusie Liquid Silk -puhdistusöljy - tästä on tullut mun ultimaattinen suosikkipuhdistusöljy! Tää on paras! 🙌 Katja Kokko kehuskeli kehittäneensä ihan törkeän hyvän putsariöljykoostumuksen joka huuhtoutuu täydellisesti, eikä hän liioitellut.

Absolution Le Nettoyant Pureté -puhdistusgeeli - sain töistä minikoon tästä putsarista, kokeilin tätä nyt ensimmäistä kertaa. Sarjassamme "ihan ok" putsari, ei mitään erityistä.

Cattier Biphase -silmämeikinpoistoaine - toinen kahdesta Cattierin silmämeikinpoisto-suosikistani. Geelimäinen Pulpe Fondante on vielä parempi, mutta nestemäisenä Biphase on helpompi kaataa matkapulloon.

Kjaer Weisin näyte The Beautiful Oil -öljystä on mun pienin öljypullo - kokoa ei mainita, mutta arvelen tämän olevan noin 3 ml.

KOSTEUTUS

Cattier Rosée Florale -kasvovesi - raikas "all-round"-kasvovesisuosikki joka virkistää, kosteuttaa ja toimii myös puhdistuksen viimeistelijänä. Luottotuote.

Novexpert C-vitamiiniseerumi - aina käytössä. Laitan aamuisin.

Urang Everlasting Pink Ampoule -seerumi - toinen suursuosikki, tätä käytän useimmiten iltaisin ja tällä matkalla se toimi iltarutiiniin kuuluvan öljyseerumi-sekoituksen pohjana.

Kjaer Weis The Beautiful Oil - todella ohut ja miellyttävän tuntuinen ruusuöljypohjainen (Canina-laatu) öljysekoitus. Käytössä aamuisin C-vitamiiniseerumin päällä. Olin ihan unohtanut, että minulla on näyte tästä öljystä ja ilahduin, kun löysin sen mun työhuoneelta. Pullo riitti juuri kahdeksi viikoksi.

Sapienic Probiotic Boost - probioottinen öljyhoito. Olen kuin varkain tosi ihastunut tähän. Sheavoita sisältävä paksun kuohkea koostumus on poikkeuksellinen öljyseerumeissa ja tämä on niin ravitseva, että suunnilleen pisaran puolikas riittää kosteuttamaan koko kasvot täydellisesti (sekoitettuna Urangin vesipohjaiseen seerumiin). Olen lisännyt tätä myös tipan käsivoiteeseen öisin avittamaan kriisiytyneen ihoni eheytymistä. (Käsien ihon tilanteesta päivitys myöhemmin, mutta tilanne ei ole ikävä kyllä merkittävästi kohentunut.)

Neal's Yard Remedies Frankincense Intense Age Defying Eye Cream - ainoa silmänympärysvoide josta mulla on tällä hetkellä matkakoko, siksi valikoitui matkalle. Tässä on poikkeuksellinen, kuin vatkatun vaahtomainen koostumus joka on hyvin täyteläinen. Voide täytyy huolellisesti hieroa iholle, jotta imeytyy. Tykkään tästä, koska pidän pehmeän pinnan jättävistä runsaista silmänympärysvoiteista, mutta koostumus saisi mieluusti olla vielä kosteuttavampi.

AURINKOSUOJA

V10 Plus Day Milk Gel SPF 23 - tämä on yksi ihan kaikkein miellyttävimmistä normikosmetiikan aurinkosuojatuotteista joita olen koskaan käyttänyt. Olen käyttänyt tätä yhden täyden tuubin ja jemmassa oli vielä mini-matkakoko. Se menikin loppuun matkalla. Tuntuu kosteuttavalta emulsiogeeliltä. Kyllä aasialaiset osaa nämä jutut.

Darphin Intral Environmental Lightweight Shield SPF 50 - the one and only -tuote jota käytän hyperpigmentaatioalueilla ehkäisemään liikapigmenttiä. Eli lähinnä ylähuulen yläpuolella pitämään pigmenttiviikset kurissa. Käytössä aina kun aurinko paistaa huhtikuulta lokakuulle. Tämä tuote on identtinen markkinoilta poistuneen Cliniquen Dark Spot Defense SPF 50 -tuotteen kanssa.

HIUKSET

Bruns Jasmiini-shampoo minigrip-pussiin pakattuna (hankala annostella tietysti, mutta minigrip on vähiten tilaa vievä tapa pakata shampoo :))

Bruns Bergamotti-naamio minigrip-pussiin pakattuna

En ottanut mukaan sävyttävää hoitoainetta, jota normaalisti käytän joka toisessa tai kolmannessa pesussa, ja tulos näkyy hiusten hyvin haaleana sävynä. Mutta tykkään tosi paljon myös tästä oikein haalistuneesta pastellipersikasta :)

Am-hiusgeeli (otin tätä vaikkei se ole ihan lempparini, liian voimakasta, mutta purkki vetelee viimeisiään ja haluan saada tän loppuun :))

VARTALO

D'Alchemy Spectacular Hand Treatment -käsivoide - ihan järjettömän hyvän tuoksuinen ja muutenkin ihanan rasvainen ja hemmottelevan tuntuinen käsivoide. Valitettavasti nämä aspektit eivät kuitenkaan riitä parantamaan mun ihoa. :/

Lemon juice & Glycerin -kantapäävoide - kesä lähestyy, olen jälleen tunnollisesti aloittanut kantapäiden hoidon. 🙏🏻

Suihkugeeliä en ota mukaan, sillä sitä löytyy aina majapaikasta. Vartalovoide ei mahtunut mukaan. 

*

Matkaolosuhteissa pystyy aina kaikkein parhaiten havainnoimaan, mitä tuotteita minulla kuluu eniten. Yksi tuote pysyy vuodesta toiseen mun kaikkein eniten kuluttamana: silmämeikinpoistoaine. Vaikka en enää meikkaa lähellekään yhtä voimakkaasti kuin viisi tai kymmenen vuotta sitten, silmämeikinpoistoainetta kuluu yhä hurjia määriä. Matkalle olin täyttänyt 30 ml pullon Cattierin silmämeikinpoistoaineella, ja pullo oli tyhjä 15 vuorokauden jälkeen.

Muut matkalla loppuneet tuotteet olivat Kjaer Weisin öljy, V10 Plus'n aurinkosuojageeli, Cattierin kasvovesi sekä Brunsin shampoo.

Nyt kun iho on "lomaillut" pari viikkoa tutumpien tuotteiden kanssa, on kivaa päästä kotona taas uusien testituotteiden kimppuun :) Testiin pääsee seuraavaksi mm. Dermosilin kasvoöljy - selvisi, että sekin sisältää Rubiginosa-laadun ruusunmarjaöljyä..! 😍

8 kommenttia
23.04.2022

Laveran Sleeping-uutuudet: tervetuloa kasvoöljy sekä ihana silmänympärysvoide

Nyt pääsevät viimein esittelyyn Laveran Sleeping-linjan uutuudet kasvoille :) Laveralle pukkaa tällä hetkellä niin paljon uutta koko ajan, että esittelyt laahaavat vähän jäljessä.

(Jokaista uutuutta ei ole tarkoitus esitellä, mutta mielenkiintoisimmat toki! Onhan Lavera mun ammatillinen pääsarja niin mielelläni aina näistä kirjoittelen :))

Laveran supersuosittu Re-Energizing Sleeping Cream on talven aikana saanut rinnalleen kaksi sarjaa täydentävää uutuutta: silmänympärysvoiteen ja kasvoöljyn. Itse asiassa Sleeping-linja laajentui talvella myös vartalotuotteisiin (nimellä Good Night), sarjaan kuuluvat myös käsivoide sekä limited edition -pakkauksessa myytävä vartalovoide.

Tuotteet olen saanut töistä.

En itse ole ihan tämän Sleeping-nimen ystävä, jos totta puhutaan, sillä nimi lokeroi tuotteet yöhoitotuotteiksi, ja sellaisina niitä ei suinkaan tarvitse nähdä. Ei ole mitään syytä, miksi sarjan tuotteita ei voisi käyttää myös päiväsaikaan.

Palautellaanpa ensin mieleen alkuperäinen Re-Energizing Sleeping Cream.

Tämä violettiin purkkiin pakattu erittäin kosteuttava voide on Laveran myydyin voide Euroopassa ja taitaapa se kuulua Suomessakin sarjan suosituimpiin. Se on myös oma suosikkivoiteeni Laveralta, ja kuuluu niihin harvoihin voidemaisiin hoitotuotteisiin, joita yhä tykkään käyttää. (Muuten hoidan ihoani öljyillä, kasvovesillä ja seerumeilla.)

Jos Sleeping Creamin haluaa tiivistää muutamaan avainsanaan, niitä ovat kosteuttava, kosmeettisesti miellyttävä, antioksidanttinen, ravitseva ja kokonaisvaltaisesti hoitava. Voide hidastaa ikääntymisen merkkejä mutta ei ole varsinaisesti ihoa uudistava ja sopii myös nuoremmallekin aikuiselle iholle, se ei ole ns. liian aktivoiva nuoremmallekaan iholle.

Tärkeimpiä vaikuttavia aineita ovat luomusheavoi, luomu-aloe vera, luomu-viinirypäleensiemenöljy, hyaluronihappo, E-vitamiini, lesitiini sekä biosakkaridit.

Mikä tekee Sleeping-voiteesta niin valtavan suositun on sen poikkeuksellisen onnistunut koostumus: voide on suhteellisen ohutta ja kevyen tuntuista, mutta jättää iholle todella hoidetun, ravitun ja syväkosteutetun tunteen. Myös tuoksu on saanut kiitosta. Sleeping-voiteessa yhdistyvät kevyemmän voiteen helppo levittyvyys ja ravitsevamman voiteen ihotuntu. Kun kuulen ihmisten puhuvan tästä voiteesta, kommenteissa nousevat aina esiin "yllättävän kevyt ihotuntuma", "hoitavuus" ja "kosteuttavuus". Positiivista on myös hinta: voide maksaa alle 20€.

Re-Energizing Sleeping Cream on ollut vähän hassu yksinäinen kulkija Laveran valikoimassa. Mukavaa, että se vuosien jälkeen sai ympärilleen oman sarjan. :)

SILMÄNYMPÄRYSVOIDE

Tässä tuli nyt viimein se täyteläinen silmänympärysvoidekoostumus, jota olen Laveralle odottanut..! Viime vuonna ilmestynyt My Age -sarjan silmänympärysvoide lupaili jo ravitsevampaa suuntaa, ja Sleeping Eye Cream tuo valikoimaan viimein rehellisesti täyteläisen vaihtoehdon. Tämä on meille, jotka haluamme silmänympärysvoiteen tuntuvan todella pehmentävältä ja sellaiselta, ettei se heti katoa ihoon :)

Mikään jähmeän paksu ja kiiltävän rasvainen tämä ei ole, vaan jättää ihon himmeäksi ja levittyy hyvin notkeasti. Koostumus on emulsiomainen. Hoitaviin aineisiin lukeutuvat luomulaatuiset sheavoi, kaakaovoi, kookosöljy ja manteliöljy sekä glyseroli, skvalaani ja biosakkaridit. Silmänympärysvoiteen erityisaktiiviaine on antioksidanttinen ja punoitusta laskeva atlas-seetriuute.

Tästä on tullut talven aikana mun suosikkisilmänympärysvoide yökäyttöön. Ihanan pehmeä koostumus on juuri sellainen, jota haluan käyttää iltaisin. Silmänympärysihollani on sekä pintakuivuuden, aurinkoaltistuksen että kronologisten ihomuutosten aikaansaamia juonteita ja ryppyjä, ja tarvitsen silmänympärysiholle kaikkein "järeimmät" hoitotuotteet. Ikääntymiseen liittyviä ryppyjä hoidan retinoliseerumeilla ja kuivuuteen liittyviä ryppyjä Laveran Sleeping Eye Creamin kaltaisilla ravitsevilla ja pehmentävillä voiteilla. Jos haluan oikein maksimoida hoidon, sujautan väliin vielä hyaluronihapposeerumin..!

Hintaa Re-Energizing Sleeping -silmänympärysvoiteella on 19,90€.

Laveran silmänympärysvoidevalikoima näyttää tällä hetkellä tältä, kevyimmästä ravitsevimpaan:

* Illuminating Eye Cream - valoaheijastavia pigmenttejä sisältävä erittäin kevyt ja kaunistava silmänympärysvoide.
* Firming Eye Cream - raikkaan koostumuksen omaava kiinteyttävä, kosteuttava ja antioksidanttinen silmänympärysvoide, voiteessa viilentävä metalliapplikaattori. Sopii iholle, jolla juonteet alkavat näkyä.
* Basis Sensitiv Q10 Eye Cream - yleis-anti-age-silmänympärysvoide joka kosteuttaa, silottaa juonteita ja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta. Sopii aikuiselle iholle, noin 30+.
* My Age Eye Cream - ravitseva ja pigmenttimuutoksia kirkastava voide kuivalle iholle sekä iholle, jolla on pigmenttiläiskiä.
* Sleeping Eye Cream - ravitseva, kosteuttava ja antioksidanttinen silmänympärysvoide. Sopii erityisen hyvin kuivalle iholle sekä lievittämään kuivuudesta johtuvia juonteita.

KASVOÖLJY

Laveralta on pitkään puuttunut kasvoöljy, ja nyt sellainen on taas valikoimassa. Edellinen kasvoöljy oli Cranberry & Argan -sarjassa, ja tästä on jo vuosia. Oli korkea aika saada öljy taas messiin :)

Sleeping Oil Elixir on niin sanottu kuivaöljy. Pohjan muodostaa esteriöljyillä kevennetty luomuauringonkukansiemenöljy (auringonkukkaöljy ei yksinään olisi "kuivan" tuntuinen) lisänään luomumanteliöljyä, luomuviinirypäleensiemenöljyä, luomuarganöljyä, luomuoliiviöljyä, luomu- aloe veraa sekä oliivin saippuoitumattomia yhdisteitä. Saippuoitumattomat yhdisteet ovat kasviöljyjen todellinen hoitavien aineiden sydän (avasin tätä erikoisen kuuloista ainesosaryhmää täällä). Oliiviöljyn saippuoitumaton osuus sisältää mm. runsaasti fenoleja, fytosteroleja sekä karotenoideja.

Sleeping Oil Elixir on ihoa kokonaisvaltaisesti ravitseva hoitoöljy joka tuo ihoon runsaasti tärkeitä rasvahappoja, vitamiineja ja antioksidantteja. Se sopii erityisen hyvin hoitamaan ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä tai yleisesti aikuiselle iholle silloin, kun mieltymyksenä ovat ohuet kuivaöljyt. Sleeping Oil Elixir imeytyy nopeasti ja jättää satiinisen tuntuisen, pehmeän ihon. Tuoksussa on aistittavissa samoja herkullisia tumman suklaan, appelsiinin ja mausteiden nuotteja kuin Sleeping-vartalotuotteissa. Toki tuoksu on kasvoöljyssä hyvin mieto - no, ainakin minun nenääni mieto. :) Oikein miellyttävä.

Kasvoöljyn hinta on jälleenmyyjästä riippuen noin 22€.

Onko Karkkipäivän lukijoiden joukossa Sleeping-voiteen faneja? ☺️ Entä onko joku jo ehtinyt tutustumaan Sleeping-sarjan uutuuksiin?

.

P.S. Seuraava Lavera-uutuuslanseeraus, tai itse asiassa jo olemassaolevan sarjan päivitys (Firming), tuo mukanaan bakuchiolin Laveran ainesosakartalle..! 🥳

30 kommenttia
21.04.2022

Nivea Luminous 630 seerumi - onko tämä oikeasti tehokas pigmenttiläiskiin?

Olen tässä kevään aikana altistunut niin suurelle määrälle Nivean Luminous 630 -sarjan mainoksia, että lopulta mainonta teki tehtävänsä ja kiinnostuin ottamaan selvää, onko tämä pigmenttiläiskien vaalennusta lupaava tuotesarja todella niin tehokas, kuin mainokset antavat ymmärtää.

Otin luupin alle sarjan seerumin, joka lupaa kaikkein tehokkaimman vaikutuksen.

Olisin voinut tietysti perehtyä tuotteeseen pelkästään nettitietojen ja Nivean sivulta löytyvän incin avulla, mutta halusin tutustua myös tuotteen ihotuntumaan ja kokonaisvaltaiseen fiilikseen, joten ostin seerumin itselleni.

Mitä tuote lupaa?

”Kirkastava seerumi kasvoille vähentää auringon, ikääntymisen, raskauden tai vaihdevuosien aiheuttamia pigmenttiläiskiä sekä ehkäisee niitä muodostumasta uudelleen”.”

”Neljässä viikossa pigmenttiläiskät ovat vaalentuneet näkyvästi ja 8 viikossa pigmenttiläiskät ovat vähentyneet jopa 50%."

Aika kovia lupauksia..! Jopa 50%..! Näin järeitä lupauksia en muista kohdanneeni ehkä missään anti-pigmentti-tuotteessa.

MITEN KOSMETIIKKA VAALENTAA PIGMENTTILÄISKIÄ?

Aloitetaan selvittämällä, millä tavoin kosmetiikan tuotteet ylipäänsä voivat vähentää tai vaalentaa pigmenttiläiskiä.

Yleisin mekanismi liittyy tyrosinaasin estämiseen, ja mitä sitten on tyrosinaasi? Tyrosinaasi on entsyymi, joka auttaa melaniinin muodostumisessa ihosoluissa ja lisää tumman pigmentin syntymistä. Kosmetiikan ihoa vaalentavat ainesosat estävät tai heikentävät tyrosinaasin toimintaa, jolloin tumman pigmentin muodostuminen vähenee. Tunnetuimpia tällaisia ainesosia ovat mm. C-vitamiini ja sen johdannaiset, arbutiini, lakritsinjuuriuute, hydrokinoni ja kojic-happo. Tähän ryhmään kuuluu valtavasti eri aineita, niin luonnollisia kuin synteettisesti valmistettuja.

Toinen yleinen kosmetiikassa käytetty tapa vähentää ihon ei-toivottua pigmenttiä on kuoria pigmentoituneita soluja hapoilla, yleisimmin käytössä ovat AHA-hapot kuten glykoli- ja maitohappo, jotka ovat hedelmähapoista voimakkaimpia. Itsestäänselviin pigmentoitumista vähentäviin keinoihin kuuluu myös UV-suoja-aineiden käyttö, tosin UV-suoja ei vähennä jo olemassaolevaa pigmenttiä.

Miten tehokkaita tällaiset aineet sitten ovat? Se vaihtelee, osan ollessa todistetusti hyvinkin tehokkaita, kuten EU:ssa rajoitettu hydrokinoni (sitä ei saa EU:ssa käyttää vaalentavalla pitoisuudella) ja osan ollessa hyvin mietoja ja pitkällä aikavälillä vaikuttavia, kuten lakritsinjuuri joka on myös ihoa rauhoittava aine. Tulokset ovat aina yksilöllisiä.

Ihoa vaalentavilla aineilla voi olla EU:n virallisessa kosmetiikkatietokannassa joko ’brightening’ tai ’bleaching’ -funktio, riippuen tehokkuudesta. Bleaching-vaikutuksen omaavat kemikaalit ovat tehokkaampia. Toisaalta, kaikilla ihoa kirkastavilla aineilla, kuten monilla C-vitamiinijohdannaisilla, ei ole lainkaan virallista kirkastavaa funktiota vaan ne luokitellaan antioksidanteiksi. Silti niillä voi olla tyrosinaasin toimintaa estävä vaikutus. Ei siis kannata päätellä jonkin tuotteen kirkastavaa potentiaalia pelkästään EU:n kosmetiikan kemikaalien tietokannan perusteella.

NIVEA LUMINOUS 630

Entä Nivea Luminous? Mihin näiden tuotteiden vaalentava vaikutus perustuu? Se perustuu ainesosaan nimeltä Isobutylamido Thiazolyl Resorcinol, joka kuuluu tyrosinaasin hillitsijöihin.

Markkinointikielessä Nivea puhuu ”Luminous 630”-ainesosasta. Nivea kertoo tehneensä 10 vuotta tutkimustyötä löytääkseen tämän vallankumouksellisen ainesosan. Nivea testasi laboratorio-olosuhteissa 50 000 eri molekyylin vaikutusta tyrosinaasiin, eli yllä mainittuun entsyymiin, joka ihmisen ihossa aikaansaa tumman pigmentin syntymisen. Näiden tutkimusten kautta löytyi ”Luminous 630”, jonka oikea nimi on Isobutylamido Thiazolyl Resorcinol, kauppanimeltään Thiamidol.

Ja kyllä, Thiamidol todella on Nivean valmistajan eli Beiersdorfin patentoima ainesosa, eli pitää paikkansa, että heput Nivea-brändin takana ovat tämän molekyylin löytäneet. Thiamidol ei ole pelkästään Nivealle eksklusiivinen ainesosa, vaan Beirsdorf käyttää sitä muidenkin brändiensä kuten Eucerinin tuotteissa.

Mistä numero 630 tulee? Nivean sivuilla kerrotaan, että se oli testeissä parhaiten suoriutuneen molekyylin numero, ja siksi he halusivat nimetä molekyylin sen mukaan. Ja Luminous 630 tietysti kuulostaa myyvemmältä kuin Thiamidol 630, Isobutylamido Thiazolyl Resorcinol 630’stä puhumattakaan..!

Thiamidolin lisäksi Nivean Luminous-tuotteissa on askorbiinihapon eli C-vitamiinin johdannainen; sodium ascorbyl phosphate eli tuttavallisemmin SAP. Oletettavasti SAP on vastuussa tuotelupauksesta liittyen olemassaolevien pigmenttimuutosten kirkastamiseen.

ONKO THIAMIDOL OIKEASTI TEHOKAS AINE?

Vaikuttaa siltä, että on. Isobutylamido Thiazolyl Resorcinol’ista löytyy useita tutkimuksia (muidenkin kuin Beiersdorfin teettämiä), ja tutkimuksissa sen on todettu vaalentavan melasmaa yhtä tehokkaasti kuin hydrokinonin (0,2% thiamidol vs. 4% hydrokinoni). Tässä yksi tutkimus. Thiamidol on kuitenkin hellävaraisempaa kuin hydrokinoni ja siksi soveltuvampi myös herkälle iholle.

EU:n tietokannassa Isobutylamido Thiazolyl Resorcinol on saanut ’brightening’ -funktion.

Kun kirjoitin Nivean Luminous-seerumista aiemmin Instagramiin, sain muutamia viestejä ihmisiltä, jotka ovat jo käyttäneet Luminous-tuotteita pidempään ja kokeneet pigmenttiläiskien selvästi vaalentuneen.

Vaalenevatko läiskät jopa 50% kahdessa kuukaudessa?

No, tätä on tavallisen kuluttajan käytännössä mahdoton mitata kotiolosuhteissa, ja havainnot jäävät silmämääräisen arvion varaan. Valmistajan antamien lupausten täytyy aina perustua oikeissa tutkimuksissa mitattuihin tuloksiin, eli Beiersdorfin tutkimuksissa tällaisia tuloksia on saatu.

(On hyvä huomata, ei välttämättä juuri tämän tuotteen vaan yleisesti kaikkien vaikutuslupauksia antavien tuotteiden kohdalla, että lupaukseen riittää, että tutkimus on toteutettu vaikka vain 8 ihmisellä. Kannattaakin kiinnittää huomiota, miten suurelle joukolle ihmisiä tutkimus on tehty, se tulee painaa tuotteeseen, jos lupaukset annetaan jonkin tutkimuksen nojalla. Usein testihenkilöiden määrä voi olla vaikka 24 ihmistä, ja silloin voi miettiä, miten todennäköisiä samat vaikutukset ovat globaalisti tuhansilla ihmisillä.)

MUN FIILIS?

Kaiken haalimani tiedon perusteella Nivean Luminous-seerumi vaikuttaa potentiaalisesti toimivalta. Thiamidol varmastikin hillitsee pigmentin muodostumista, mutta onko vaikutus yhtä näkyvä jokaisen kuluttajan iholla, on tietysti toinen asia. Nivea ei myöskään kerro tuotteissaan käytettyä Thiamidol-pitoisuutta, mikä voisi auttaa tehokkuuden arvioinnissa. Todellinen teho selviää siis vasta käyttämällä tuotetta.

Itse en ole vielä pystynyt Luminous-seerumin vaikutuksia testaamaan, sillä talven jäljiltä ihollani on läiskien suhteen tasainen tilanne. Läiskät ovat hyvin mietoja ja pieniä ja niitä on niin vähän, että en pystyisi silmämääräisesti arvioimaan, vaalenevatko ne neljässä tai 8 viikossa.

After summer -naama

Aion kuitenkin testata seerumin kesällä ja katsoa, onko ihoni syksyllä vähemmän läiskäinen kuin viime kesän jälkeen. Ihoni pigmentoituu auringossa joka vuosi yhä vain voimakkaammin, enkä tunnetusti todellakaan karta auringossa oleilua – eivätkä edes korkean suojakertoimen voiteet viime kesänä estäneet naamani läiskiintymistä. Nivealla on siis oikein hyvät mahdollisuudet todistaa tehonsa..!

Entä tuotteen ihofiilis?

Seerumi on emulsiomainen ja raikkaan tuntuinen. Tuoksu on geneerinen markettikosmetiikan tuoksu, kuitenkin ihan raikas ja perus-miellyttävä. Ei mitään ihmeellistä.

Palaan Luminous-seerumikokemuksilla kesän jälkeen :)

Onko joku teistä jo testannut Nivean Luminous-tuotteita? Millaisia kokemuksia?

18 kommenttia
12.04.2022

"Onks se vaahto nyt pahasta iholle?"

Vaahtoavat putsarit ja ovatko ne nyt niin pahoja.

Päätin kirjoittaa aiheesta, kun Mossa-postauksen jälkeen sain jälleen somessa yhteydenoton koskien vaahtoavia putsareita. Kirjoittaja kertoi olevansa kiinnostunut Mossan uudesta vaahtoputsarista, mutta mietti kannattaisiko hänen ostaa sitä, kun netissä niin parjataan vaahtoavia putsareita. "Ne kuivattavat ihoa, vaurioittavat hydrolipidivaippaa ja saattavat ihon epätasapainoon". 

Viime aikoina tuntuu nousseen lähes minitrendiksi dissata vaahtoavia kasvojenpuhdistustuotteita. Monelta taholta kuulee, kuinka ne vaurioittavat ihon luontaista suojaa ja ovat yksi yleinen syypää modernin ajan iho-ongelmiimme.

Mistä oikeasti on kyse - ovatko vaahdot tosiaan pahaksi ihollemme? Kannattaako vaahtoja vältellä?

Yritän vastata tähän oman osaamiseni ja näkemykseni puitteissa.

(Jos haluat lyhyen ja nasevan vastauksen, se on: "ei, mielestäni kaikkien ei ole syytä vältellä vaahtoputsareita.")

MITÄ ON VAAHTOAVA PUTSARI?

Vaahtoavia putsareita ei voi niputtaa vain yhden otsikon alle - vaahtoavia kemikaaleja on monenlaisia ja vaahtoputsareita hyvin monella eri koostumuksella ja vahvuudella. Yksinkertaistettuna kosmetiikan vaahtoavissa puhdistustuotteissa käytetään tensidejä eli pinta-aktiivisia aineita joita on neljänlaisia: kationisia, anionisia, amfoteerisia sekä ionittomia. Näistä kationiset ja ionittomat tensidit vaahtoavat hyvin vähän tai eivät lainkaan.

Tunnetuimpiin vaahtoa muodostaviin aineisiin kuuluvat anioniset tensidit sodium lauryl sulfate (SLS) ja sodium laureth sulfate (SLES), joista etenkin ensin mainittu on merkittävä "syypää" vaahtojen huonoon maineeseen.

Sodium lauryl sulfate todellakin on puhtaassa muodossaan erittäin ärsyttävä aine, niin ärsyttävä, että sitä käytetään referenssiaineena kliinisissä ihoärsytystesteissä. Sodium laureth sulfate taas on serkkuaan miedompi, ja vähemmän ihoa ärsyttävä, mutta on sekin voimakkaimmasta päästä puhdistavissa aineissa.

Mikä vaahtoavan tuotteen ominaisuuksissa on täysin ratkaisevaa on se, millä pitoisuudella ja minkälaisina yhdistelminä eri tensidejä käytetään. Ärsyttävimpiä sulfaatteja kuten SLS:ää ei käytännössä koskaan käytetä moderneissa ihonhoitotuotteissa yksinään, vaan ne on aina yhdistetty miedompiin aputensideihin, jotka neutraloivat SLS:n vaikutusta. Tyypillisiä aputensidejä ovat mm. amfoteeriset cocamidopropyl betaine ja sodium cocoamphoacetate.

Nykyään on myös runsaasti täysin sulfaatittomia vaahtoavia tuotteita, mutta on hyvä ottaa huomioon, että ne eivät välttämättä ole aina hellävaraisempia. Kuten sanottua, yksinään sulfaatin tai erityisesti SLS:n ja SLES:n läsnäolo ei tee tuotteesta ärsyttävää, vaan vaikutuksen luo tensidien kokonaisuus ja pitoisuus. Sulfaatittomissakin tensideissä on voimakkaita vaihtoehtoja.

Myös saippua on anioninen tensidi, ja se onkin maailman vanhin tensidi ja täysin luonnollinen. Moni yllä mainituista tensideistä on synteettisiä, tosin osaa niistä voi valmistaa myös 100% luonnon raaka-aineista. Miten saippua eroaa luonteeltaan muista tensideistä, kerron siitä seuraavassa kappaleessa.

MIKÄ VAAHDOSSA SITTEN ON PAHAKSI IHOLLE?

👉 Vaahtoava aine irrottaa iholta tehokkaasti rasvalikaa. Toisin kuin puhdistusöljy, joka sekin irrottaa rasvaperäistä likaa kuten meikkivoidetta, vaahtoava tensidi voi liuottaa myös ihon omia rasvoja. Tehdessään näin se rikkoo ihon luontaisen suojavaipan, ja kun suojavaippa on rikki, pääsee iholta karkaamaan myös kosteutta. Seuraus on ihon kuivuminen.

👉 Toinen huono asia on tietysti se, jos tuotteessa on syystä tai toisesta sellainen tensidikoostumus (esimerkiksi runsaasti SLS:ää), että se konkreettisesti ärsyttää ihoa. Seurauksena ihon kuivumisen lisäksi on ihon kihelmöinti ja punoitus.

👉 Kolmas huono asia liittyy käytännössä vain saippuaan. Toisin kuin muut puhdistavat aineet, saippua on emäksistä. Ihon luontainen pH on hapan, ja emäksinen aine tekee ihon suojavaipalle saman kuin muu voimakas tensidi: se liuottaa ihon suojavaipan "rikki".

(Joskus kuulee väitettävän, että kaikki vaahtoavat putsarit ovat emäksisiä, mutta tämä ei ole totta. Vain aito saippua on emäksistä. Useimmat vaahtoavat putsarit ovat happamia.)

Suojavaippaan kohdistuva vaurioittava efekti ei ole pysyvä, kuten ei SLS:nkään kodalla, mutta hetkellisesti ihon oma suojavaippa heikentyy, mikä puolestaan voi johtaa kosteuden karkaamiseen, ihon pinnan karheuteen ja ei-toivottujen bakteerien sisäänpääsyyn ihoon. Ihon pinnan hapan pH on myös tärkeä suoja patogeeneja vastaan, ihon suojavaipan toinen nimikin on happovaippa. Ihon pinnan kuuluu olla hapan, happamuus on edellytys terveelle iholle.

"Mutta mä olen lukenut, että saippua on rasvaista ja jättää iholle rasvaa, eikö se ole hyvä juttu?"

Kyllä, kasvoille kehitetyt laadukkaat saippuat ovat tyypillisesti ylirasvoitettuja, eli ne myös jättävät iholle öljyjä ja rasvoja jotka hoitavat ihoa. Tämä auttaa neutraloimaan jonkin verran kuivumista, jonka heikentynyt suojavaippa aiheuttaa. MUTTA, emäksinen aine on aina emäksinen aine ja vaikuttaa ihon pH:hon nostavasti, eivätkä saippuan sisältämät rasvat ja glyseroli estä emäksisyyden vaikutusta ihon pH:hon.

Se, miten emäksiset ja ihon pH:ta nostavat pesut vaikuttavat ihoon, on yksilöllistä. Toisten iho palautuu normaalille pH-tasolle nopeammin, toisten hitaammin. Toisten ihoa emäksinen pesu kuivattaa saippuan kompensoivista rasvoista huolimatta, toisten iholla ei tunnu tällaista vaikutusta. Toisten iholla jatkuva emäksinen pesu heikentää ihon happovaippaa pysyvästi, toisten ei.

Kuitenkin, puhtaasti ihon biologian kannalta hapan pesuaine olisi suositeltavampi kuin emäksinen. Se on loogista, koska iho ei tarvitse eikä hyödy pH:n nostamisesta.

MIKSI VAAHTO EI  OLE HUONO KAIKKIEN IHOLLE?

Kuten yllä kävi ilmi, vaahtoja on hyvin monenlaisia todella miedosta, lähes vaahtoamattomasta vaahdosta erittäin voimakkaasti ärsyttävään sekä happamasta emäksiseen. Ei voida väittää, että kaikki vaahdot käyttäytyvät iholla yhtäläisesti. Jopa vaahtoamattomien pesutuotteiden puolestapuhuja-brändeillä kuten Essellä on vaahtoavia ainesosia sisältäviä putsareita! Koska he tietävät, etteivät kaikki vaahdot ole sama asia.

Hyvä ohjenuora on tämä: sen tuntee, jos ihon happovaippa peseytyy pois. Jos ihosi on putsarin jälkeen natisevan puhdas ja iholla on kitkaa, eli se tuntuu nahkealta, se on merkki siitä, että tensidit ovat liuottaneet ihon rasvakerroksen pois. Tämä ei ole hyvä asia.

Toinen huono merkki on ihon kiristely: jos ihoa alkaa hyvin nopeasti kiristämään pesun jälkeen, ennen kuin laitat kasvoille hoitotuotteet, se kertoo ihon omien rasvojen katoamisesta iholta.

Jos iho kuitenkin on putsarin jäljiltä pehmeä eikä se punoita tai kiristä - ja se tuntuu huuhdellessa liukkaalta eikä natise, (natina on aina huono merkki!) et ole puhdistuksella vaurioittanut ihon suojavaippaa.

Lisäksi vaahdon sopivuuteen tai ei-sopivuuteen vaikuttaa täysin olennaisesti henkilön ihon kunto ja tilanne.

Jos iho on normaali eikä sillä juurikaan ole epätasapainotiloja tai herkkyyksiä, eikä vaahtoavan tuotteen käyttö ole muuttanut tätä, miksi sinun tulisi vältellä vaahtoa? Iho kertoo, jos se voi hyvin tai jos se voi huonosti. Välillä unohdamme kuunnella omaa ihoamme ja kuuntelemme mieluummin "auktoriteetteja". Jos joku sanoo, että vaahto on huonoksi, mutta oma ihosi on jo 20 vuotta pärjännyt pehmeänä ja mukavan tuntuisena vaahtoputsareilla, miksi jättäisit vaahdon pois? Jos vieläpä tykkäät siitä enemmän kuin muista putsareista?

Mutta, jos iholla sen sijaan on epätasapainotiloja kuten merkittävää ja pitkäkestoista kuivuutta, ihottumaa, punoitusta tai lehahtelua, rosaceaa, aknea, ruusufinniä, liiallista rasvoittuvuutta tai atopiaa, silloin vaahdon välttäminen on mielestäni perusteltua. Vaahto kuitenkin on iholla aktiivisempi kuin maito- tai öljyputsari.

Putsarikoostumuksissa riittää...

SUMMA SUMMARUM

🧼 Vaahtoja on monenlaisia ja osa niistä voi kuivattaa ihoa, ärsyttää ihoa tai nostaa ihon pH:n epäterveen korkeaksi.

🧼 Kaikki vaahdot eivät ärsytä tai kuivata ihoa.

🧼 Jos ihosi on normaali, enimmäkseen tasapainossa ja ongelmaton, ja olet ennenkin käyttänyt vaahtoja vailla ongelmia, ei ole mitään olennaista syytä, miksi sinun pitäisi luopua vaahdosta.

🧼 Jos ihosi on epätasapainossa, on sen sijaan hyvä harkita muuta kuin vaahtoavaa puhdistustuotetta.

Viimeisenä vielä yksi "entäs jos"...

"Entäs jos vaahtoava putsari kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa tekee näkymätöntä hallaa mun iholle solutasolla ja tulokset näkyvät vasta kun olen vanhempi..?"

No. ❤️ Mä sanoisin tähän näin: ihonhoidon tulisi olla mukavaa ja kivaa. Jos tykkäät vaahtoavan tuotteen tunnusta ihollasi ja se tuo iloa päivääsi, onko lopulta mielekästä vaihtaa iloa tuova asia pois vain, koska pelkäät jotain, mitä *ehkä* tapahtuu tulevaisuudessa..? Ehkä ihosi on hieman kuivempi ja ryppyisempi, koska käytit tietynlaista puhdistustuotetta..?

Tosiasiassa meidän on mahdoton tietää tarkalleen, mitä kaikkea eri kosmetiikkavalintamme pitkässä juoksussa aiheuttavat ihollemme. Käytänkö antioksidanttiseerumia vai en, nesteytänkö tarpeeksi vai en, tuliko käytettyä riittävästi aurinkovoidetta 20-vuotiaana.... Miltä näytän 45-vuotiaana kun en sitä-tai-tätä. Minusta näistä on turha stressata ja miettiä "entä-jos"....

Entä jos hoitaisit ihoasi tuotteilla, jotka tuovat sinulle hyvää mieltä ja joista tykkäät? Hyvä mieli on terveydelle vähintään yhtä suotuisa tai tärkeämpikin asia, kuin ihon pH tai pintakuivuus. ❤️

Käytätkö sinä vaahtoputsareita? Onko ihosi kunto olennaisesti muuttunut, jos/kun jätit vaahtoputsarin pois?

42 kommenttia
1 2 3 … 31 32 33 34 35 36 37 … 75 76 77

  • Sanni

  • Arkisto

    • ▼2026 (111)
    • ►2025 (146)
    • ►2024 (124)
    • ►2023 (149)
    • ►2022 (174)
    • ►2021 (178)
    • ►2020 (227)
    • ►2019 (203)
    • ►2018 (227)
    • ►2017 (298)
    • ►2016 (284)
    • ►2015 (343)
    • ►2014 (389)
    • ►2013 (400)
    • ►2012 (214)
    • ►2011 (226)
    • ►2010 (287)
    • ►2009 (206)
  • Avainsanat