09.07.2022

Juuri hyvä! Esittelyssä Dermosilin luonnollisin ihonhoitosarja

Kaupallinen yhteistyö: Dermosil

Juuri. 🥕 Se on Dermosilin viime vuonna lanseerattu sarja, jossa yhdistyy vanhan ekosertifioidun Nature-linjan tuotteita sekä aivan uusia luonnonmukaisia tuotteita.

Ravinteikkaista juureksista inspiraationsa hakeva Juuri-sarja laajenee pikku hiljaa, ja on tänä kesänä saanut seuraa Retiisi-tuotteista sekä uudesta Porkkana-kasvokuorinnasta.

Juuri-sarjan tähtiä ovat suomalaisille tutut kasvikset porkkana, retiisi ja punajuuri. Joulun alla sarja saa täydennystä sokerijuurikas-tuotteista. :) Joku Dermosil-fani varmaan muistaakin, että viime joulun Juuri-teemaisessa minikäsivoidepakkauksessa olivat kaikki neljä juuresta edustettuina. ☺️

Juuri-sarjan alkuperäisenä tuotteena voidaan pitää Dermosilin kestosuosikkeihin kuuluvaa Porkkana-öljyä. Tuote on todella suosittu ja sen ympärille päätettiin alkaa rakentaa uutta sarjaa. (Porkkanaöljy kuuluu allekirjoittaneenkin suosikkeihin ;) 🙏🏻)

Juures on raaka-aineena sellainen, johon suomalaisten on helppo samaistua; täällä olemme aina hyödyntäneet juureksia, ja juuresuutteita käytetään paljon myös luonnonkosmetiikassa. Porkkana-linjan tuotteilla onkin kaikilla Ecocert Cosmos Organic -luonnonkosmetiikkasertifikaatti, ja koko Juuri-sarjassa on erittäin korkea luonnollisten aineiden pitoisuus. Juuri-sarjan tuotteista et löydä mm. silikoneja tai akrylaatteja, ja kaikki Juuri-tuotteet ovat vegaanisia.

Osa Porkkana-tuotteista on yhä Nature-nimen alla ja nimi vaihtuu Juureksi sitä mukaa kun vanhan varaston tuotteet myydään loppuun.

Täytyy sanoa, että Porkkana-tuotteet ovat kerrassaan herkullisen värisiä..! Pakkauksiin on onnistuttu luomaan ihan täydellinen heleä porkkana-oranssi sävy..! 😍

RETIISI

Tämän kesän Juuri-uutuudet ovat tässä: suloinen Retiisi-kolmikko sisältää keittiösaippuan, 2 in 1 suihkuvaahdon vartalolle ja hiuksille sekä sokerivartalokuorinnan.

Retiisi-tuotteissa on 80-98% luonnollisia ainesosia kuten granaattiomenauutetta, fermentoitua retiisiä ja rapsiöljyä. Sarjan nestemäiset tuotteet valmistetaan Dermosilin omassa tehtaassa Korsnäsissa. Dermosilillahan on tätä nykyä myös omaa tuotantoa. 👍 Retiisi-tuotteissa on mieto, pehmeä passionhedelmän tuoksu. Retiisi ei itsessään kovin herkulliselta tuoksu..! :D

Mitä vaikutuksia retiisillä on kosmetiikassa? Fermentoitu retiisi on antibakteerinen aine ja toimii luonnollisena säilöntäaineena. Nämä tuotteet on siis säilötty retiisillä :)

Retiisi-keittiösaippua (6,90€ / 290 ml) poikkeaa Dermosilin klassisista keittiösaippuoista jo sulfaatittomuudellaan. Lisäksi siinä on luonnollisemmat ainesosat. Tässä siis uusi lempeämpi vaihtoehto ihanille keittiösaippuoille, joiden suurkuluttajiin itsekin kuulun..!

Retiisi Hair & Body Wash (7,50€ / 290 ml) on niinikään sulfaatiton tuote ja kehitetty sekä hiuksille että vartalolle. Mikä tekee tuotteesta sopivan myös hiuksille? Tietysti lempeä pesevien aineiden koostumus, mutta myös jojobaesterit, jotka silottavat hiusta ja muodostavat hiuksen pintaan kammattavuutta helpottavan pinnan.

Retiisi Body Sugar Scrub (9,90€ / 200 ml) on hellävarainen sokerikuorinta vartalolle, joka sisältää 20% ihoa pehmentävää ja hoitavaa rapsiöljyä. Muita hoitavia aineita ovat skvaleeni ja soijaöljy. Ja lukeutuuhan kuoriva aine sokerikin hoitaviin ainesosiin: se sitoo tehokkaasti kosteutta ja rauhoittaa ihoa.

Retiisi-kuorinnan sokerikiteet ovat aika isoja, ja tämä kuorinta tuntuukin samaan aikaan ihanan rouhealta mutta myös lempeältä. Öljypohja sekä sokerin nopea pehmentyminen iholla kesyttävät rakeiden rouheuden: tullessaan kosketuksiin kostean ihon kanssa kiteet pyöristyvät hetkessä miellyttävän pyöreiksi, tuntuen silti yhä tehokkaasti kuorivilta.

Tämä kuorinta on vielä superisti hellävaraisempi kuin edellisessä postauksessa esitellyt suolakuorinnat, mutta edustaa houkuttavan marmeladimaisessa "herkkumömmöydessään" ihonhoidon ihanaa elämysosastoa. - Ja huokealla hintalapulla muihin saman tyylisiin vartalokuorintoihin verrattuna.

Tuoksu on erittäin mieto. Dermosilin tuoksuista kuulee mielipiteitä laidasta laitaan ja joskus kritisoidaan liian voimakasta tuoksua, mutta tällä kertaa minulle olisi kelvannut vahvempikin hedelmäinen tuoksuvivahde tähän sokeriherkkuun..!

PUNAJUURI

Punajuuri-linjaan kuuluu toistaiseksi kaksi tuotetta: vartalovoide sekä käsi- ja suihkusaippua. (Jouluinen käsivoidekin voisi oikein mieluusti tehdä paluun jos multa kysytään...! ☺️)

Mitä punajuuri tekee kosmetiikassa? Punajuuriuute (beta vulgaris root extract) on kosteuttava ja antioksidanttinen aine. Sitä voi käyttää kosmetiikassa myös väriaineena. Antioksidanttiensa puolesta punajuureen voi törmätä myös anti-age-ihonhoitotuotteissa. Dermosilin Punajuuri-tuotteet ovat kuitenkin perusihonhoitoa kaiken ikäisille :)

Punajuuri-tuotteiden tuoksussa voi aistia persikan, omenan ja sitruksen sävyjä.

Punajuuri-vartalovoide (5,90€ / 125 ml) sisältää 94% luonnollisia ja luonnollista alkuperää olevia ainesosia. Ihanan hoitavassa ja tehokkaasti kosteuttavassa koostumuksessa on sheavoita, kookosglyseridejä, punajuuriuutetta, skvaleenia ja kaurajauhoa (-> mukava multi-tasking-ainesosa joka tihentää koostumusta ja samalla hoitaa ja rauhoittaa ihoa). Semitäyteläinen koostumus on todella hyvä ja just meikäläisen mieleen! Voide imeytyy hyvin ja jättää ihon pehmeän ja hoidetun tuntuiseksi.

Punajuuri käsi- ja suihkusaippua (7,50€ / 290 ml) jatkaa sulfaatittomien Juuri-puhdistustuotteiden sarjaa :) Lempeän persikkaisen tuoksuinen saippua vaahtoaa miedosti ja puhdistaa hellävaraisesti. Ainesosista 98% on luonnollista alkuperää, sisältäen kosteuttavaa glyserolia, punajuuriuutetta ja ihoa hoitavaa hydrattua maissitärkkelystä. (Nyt vasta "opin" että tärkkelyskin voi kosteuttaa!)

Punajuuri käsi- ja suihkusaippua täyttöpussi (8,50€ / 500 ml)

Punajuuri-käsisaippuasta on myös taloudellinen ja ekologinen täyttöpussi. 👍 :)

PORKKANA

Porkkana-linjaan kuuluu yhteensä kuusi tuotetta, joista esittelen tässä kolme uusinta. Kasvojen kuorinta on kaikkein uusin, se on lanseerattu nyt heinäkuussa :) Koko sarjan alkuperäinen tuote Porkkanaöljy sekä mielenkiintoinen Porkkana-silmänympärysöljy on esitelty täällä.

Porkkana-tuotteet ovat Cosmos Organic -sertifioituja eli aitoa luonnonkosmetiikkaa.

Mitä porkkana tekee kosmetiikassa? Porkkana on yksi tunnetuimpia beeta-karoteenin lähteitä, ja beeta-karoteeni puolestaan on voimakas antioksidantti ja A-vitamiinin esiaste. Porkkanauutetta tapaakin usein anti-age-tuotteissa. Porkkanaa käytetään kosmetiikassa lähes aina maseraattina, eli porkkana uutetaan pohjaöljyyn, yleisimmin auringonkukansiemenöljyyn. (Porkkanan siemenöljy on eri asia, se on yhtä kuin porkkanan eteerinen öljy.) Porkkanauute on siis porkkanaa + auringonkukansiemenöljyä, ja uutteen mukana saa näin ollen myös auringonkukkaöljyn hyödyt kuten E-vitamiinia ja omega-6-rasvahappoja. 👌

Porkkana-puhdistusemulsio (7,90€ / 125 ml) on voidemaisen täyteläinen ja iholla erittäin miellyttävä puhdistusemulsio. Voisiko sanoa jopa hieman ylellisen tuntuinen. Kermaisessa koostumuksessa ihoa hellivät aloe vera, arganöljyä ja porkkanaöljy. Tämä putsari sopii erityisen hyvin kuivalle iholle, sillä se jättää iholle hitusen rasvoja eli vaikutus on myös hoitava ja kosteuttava. Porkkana-putsari poistaa lian ja kevyen vesiliukoisen meikin.

Porkkana-kasvovoide (6,90€ / 50 ml) on ihanan tuntuinen, todella notkeasti levittyvä ja hyvin imeytyvä kasvovoide. Vaikutus on kosteuttava ja porkkanaöljyn myötä antioksidanttinen. Kevyehkö koostumus voi tehdä tästä sopivan myös sekaiholle. Voiteessa on aloe vera -pohja tavanomaisen veden sijaan. Tuoksu on makean hedelmäinen, voimakkain kaikista Juuri-sarjan tuotteista. (Mä tykkään..! 🧡)

❗️Yksi erikoinen juttu tuotteeseen liittyy, jonka haluan mainita omassakin arviossani herkkäihoisia ajatellen. Kun levitin Porkkana-voidetta kasvoilleni ensimmäisen kerran, iholleni lehahti voimakasta punoitusta ja tunsin iholla kuumotusta. Hämmästyin, koska olen saanut vastaavan reaktion kosmetiikasta vain kerran aikaisemmin. Reaktio hiipui pois muutaman tunnin sisällä. Kun seuraavan kerran kokeilin voidetta, reaktio ei palannut. Eikä ole toistunut enää kertaakaan, ja olen nyt käyttänyt voidetta monia kertoja.

Huomasin Dermosilin asiakasarvosteluissa muutaman muunkin käyttäjän kokeneen saman reaktion, joten tuotteessa on ilmeisesti jotain, johon osan ihmisistä iho reagoi, vaikkei iho olisi tavallisesti herkkä. En tämän perusteella suosittele voidetta herkkäihoiselle. Mikään muu Porkkana-sarjan tuote ei aiheuttanut reaktiota, vain tämä voide.

Porkkana-kasvokuorinta (6,90€ / 50 ml) on mahtava! 😍 Voidemaisessa kuorinnassa on mukavan tiheä silica-raekoostumus ja vaikutus on todella tehokas: tämä jättää oikein sellaisen hiotun tuntuisen supersileän ihon. Tätäkään tuotetta en raekoostumuksen puolesta suosittele herkälle iholle, mutta meille, jotka rakastamme kunnon tuntuvaa ja tehokasta kuorintaa (ja joiden iho kestää sen), Porkkana-kasvokuorinta on ihana tuote! Silica on yleisesti takuuvarma ainesosa, kun hakee tehokkainta fysikaalista kuorintaa kasvoille.

Dermosilin nettisivuilta luen tiedon, että Porkkana-kasvokuorinta pohjautuu Nature-sarjan edesmenneeseen kuorintaan. (Sitä en tainnutkaan koskaan itse kokeilla.)

Nature-sarja jää kokonaisuudessaan pois ja Juuri on nyt Dermosilin "the" luonnollinen ihonhoitosarja.

Tässäpä tämänkertaiset Dermosilit :)

Joko joku on tilannut Juuri-uutuuksia?

16 comments on “Juuri hyvä! Esittelyssä Dermosilin luonnollisin ihonhoitosarja”

  1. Testasin porkkana-kasvovoidetta näytteenä. Oli niin vakuuttava, että tilasin voiteen. Ihanan kosteuttava, tykkään 😍

    Vastaa

    0
  2. Mielenkiintoisia tuotteita, erityisesti Retiisi Hair & Body Wash! 👍 En ole ennen kuullutkaan noista jojobaestereistä, mitä mieltä olet selvittävätkö ne hiukset yhtä tehokkaasti kuin kvatit? Olen etsinyt luonnonkosmetiikan shampoota, joka sisältää kvatteja muttei sulfaatteja. Sellaisia on kuitenkin aika vähän ja noin halvalla en ole vielä löytänyt yhtäkään, joten tämä voisi olla hyvä vaihtoehto...

    Vastaa

    0
    1. En ole ennen kuullutkaan noista jojobaestereistä, mitä mieltä olet selvittävätkö ne hiukset yhtä tehokkaasti kuin kvatit?

      Eivät selvitä, kvatit (ja silikonit) ovat ylivoimaisia. Retiisi-shampoo (tai oikeastaan mikään 2 in 1 -tyyppinen ratkaisu joka on kehitetty sekä hiuksille että vartalolle) ei yleensä selvitä hiuksia kovin tehokkaasti. Kuitenkin, ilman jojobaestereitä Retiisi-shampoo olisi enemmän "perus"suihkushampoon tyyppinen.

      Olen etsinyt luonnonkosmetiikan shampoota, joka sisältää kvatteja muttei sulfaatteja.

      Jep, niitä on aika vähän. Bruns on paras, mutta myös kallis. Gyadan shampoot ovat myös sulfaatittomia ja sisältävät kvatteja, ne voisivat myös olla tsekkaamisen arvoisia, ovat hieman edullisempia kuin Bruns. Mutta eivät yhtä hoitavia. Toisaalta Bruns-shampoiden hoitavuus on toisille jopa vähän liikaa ja Gyadan tyyppinen pesevämpi shampoo mieleisempi.

      Gyadaa on näköjään tullut myyntiin myös Hyvinvoinnin Tavarataloon :) Ennen sitä sai vain maahantuoja Waku Organicsin omasta verkkokaupasta.

      Vastaa

      0
    2. Kiitos vinkistä, Gyadaa en olekaan vielä kokeillut! Bruns on tosiaan aika kallis ja mun hiuksille vähän liiankin hoitava. Myös Khadin shampoot on sulfaatittomia ja osa niistä sisältää kvatteja, ovat pesevämpiä ja edullisempia kuin Bruns...

      Vastaa

      0
    3. Minulle Khadin shampoot ovat liian peseviä. Mulle niissä on vissiin liian vähän kvatteja..! 😅 No, onneksi on vaihtoehtoja joka makuun :)

      Vastaa

      0
  3. Nää on kyllä niin syötävän näköisiä, se Tyrni käsivoide on mun imppauksen kohteena harva se päivä 😅

    Vastaa

    0
  4. Kollagen seerumi oli mulle löytö Dermosililta ja käytän tyytyväisenä tämän porkkanalinjan kanssa. Tasoittanut hyvin maksaläiskiäni (vaikkei sellaista edes luvata).
    Porkkanaputsari ei riitä poistamaan aurinkovoidetta, joten siihen käytössä se perinteinen kasvopesu nyt kesällä.
    Retiisi kuorinta ja pesuneste kropalle ja hiuksille on ihanat (vaihtelua yleensä tilaamalleni punainen appelsiini sarjalle).

    Karbamidi jalkavoide paras kuiville jaloille ja käsille. Varasin myös ne kuorivat sukat, mutta pitänee odottaa sukkakautta, niin kuoriutvat sukat helpompi siivota sukista.

    Nää Dermosilit on kätevä tilata ja mukavia käyttää. Keittiösaippua ja suihkusaippuat setteinä kivoja mökkituliaisia, kun käy kavereiden mökillä kylässä. Toivottavasti myös mieluisia.

    Vastaa

    0
    1. Ihana tiivistelmä Dermosilista asiakkaan suulla! ☺️🤗 Kivaa aina kuulla tuotekokemuksia ja fiiliksiä eri brändeistä :)

      Porkkanaputsari ei riitä poistamaan aurinkovoidetta, joten siihen käytössä se perinteinen kasvopesu nyt kesällä.

      Joo, se lupaakin poistaa vain vesiliukoisen lian joten ei "pure" aurinkovoiteisiin. (Useimmat aurinkovoiteet taitaa olla vähintään jonkin verran vettä hylkiviä)

      Vastaa

      0
  5. Viimonen juurikäsivoide menossa!
    Retiisiä tilasin, kuorinta lähinnä kiinnostaa.

    Vastaa

    0
    1. 👍

      Retiisi on jotenkin ihana jo pelkkänä sanana...! ☺️ "Retiisikosmetiikka" ei voi kuulostaa ilkeältä..! 😄❤️

      Vastaa

      0
  6. Ihana juuri! Laitoin Dermosilille palautetta, voisivatko he ottaa edes paria tuotetta joulun käsivoidepaketista vakiovalikoimaan. Keittiökäsisaippuauutuus on myös mahtava, kuulun ahkerana ruoanlaittajana sen tehokuluttajiin :)

    Vastaa

    0
    1. Laitoin Dermosilille palautetta, voisivatko he ottaa edes paria tuotetta joulun käsivoidepaketista vakiovalikoimaan.

      👏☺️

      Vastaa

      0
  7. Tuo punajuurikäsisaippua on ollut jo kolmen pullon verran käytössä kylppärissä. Tuoksu on kiva ja voimakas, mutta ei aiheuta reaktioita, joten meni heti jatkoon. Hamstrasin alesta myös muutaman tuubillisen punajuurikäsivoidetta. :) Ne ovat ihanan näköisiä ja kokoisia ja kosteuttavat yllättävän hyvin!

    Nature-sarjaan en tykästynyt ikinä, se oli jotenkin lirua ja lisäksi haisi energiajuomalta.

    Vastaa

    0
    1. Tuo punajuurikäsisaippua on ollut jo kolmen pullon verran käytössä kylppärissä. Tuoksu on kiva ja voimakas, mutta ei aiheuta reaktioita, joten meni heti jatkoon.

      Hih, minusta se taas on miedon tuoksuinen.... 😅 Niin erilaisia nämä tuoksukokemukset.

      Nature-sarjaan en tykästynyt ikinä, se oli jotenkin lirua ja lisäksi haisi energiajuomalta.

      🤣 Energiajuomalta.. 🤣 Edellinen vahvistettu jälleen 😁

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat