25.10.2023

Yves Rocher lopettaa Suomessa

Surullinen uutinen tavoitti minut eilen, kiitos blogini lukijoiden: Yves Rocher lopettaa toimintansa Suomessa.

Yves Rocher lopettaa Suomessa

Asiasta ei ole vielä isommin uutisoitu, ainoastaan vihjattu eilen lähetetyssä mainossähköpostissa ja pienessä tekstissä verkkokaupan mainosbannerissa. Otin yhteyttä  Yves Rocherin Suomen PR-toimistoon varmistaakseni asian ja totta se on: melkein 40 vuotta Suomessa toiminut Yves Rocher sulkee Suomen ovensa tämän vuoden lopussa.

Myymälät suljettiin jo vuonna 2016 ja nyt sulkeutuu myös verkkokauppa ja postimyynti. Verkkokauppa toimii 31.12.2023 saakka.

Yves Rocher lopettaa Suomessa

Nuoremmalle sukupolvelle Yves Rocher ei kenties ole kovin tuttu tai tärkeä brändi, mutta meille ysärillä nuoruutemme eläneille ja sitä vanhemmalle polvelle kyllä. Yves Rocher on ollut monelle mun ikäiselle ensimmäisiä meikki- ja ihonhoitosarjoja, ja niin se oli minullekin.

Yves Rocher on ilman muuta merkittävimpiä sarjoja koko elämässäni; olin sarjalle uskollinen yli 10 vuotta ja senkin jälkeen olen käyttänyt tuotteita enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Viimeisin rakkauteni oli käsittämättömän hyvä Low Poo -shampoo, jota hamstrasin usean vuoden tarpeisiin kun sen valmistus aiemmin tänä vuonna lopetettiin.

Minun ja Yves Rocherin tarina alkoi vuonna 1992 kun olin 13-vuotias. Äitini oli diehard-Rocher-asiakas, ja sitä kautta rocherilaisuus periytyi minullekin. Ensimmäisessä tilauksessani oli mm. meikkivoidetta, suihkugeeliä ja putsareita.

24-vuotiaaksi saakka en juuri muita ihonhoitotuotteita käyttänytkään kuin Rocheria, ja meikit, hajuvedet ja vartalonhoitotuotteet olivat nekin Rocherilta. Rakastin brändin myyntikuvastoja eli Kauneuden Vihreitä Kirjoja, ja minulla on niitä säästössä vuodesta 1994 aina vuoteen 2002. (Vanhin niistä on parhaillaan esillä Postimuseon näyttelyssä Tampereen Vapriikissa.) 1990-luku oli aikaa ennen verkkokauppoja, ja myyntikuvastot toimivat ensisijaisina inspiraation lähteinä ja tilauskanavina. Näin oli varmasti vielä pitkälle 2000-luvullakin.

Yves Rocherilla on omalla laillaan merkittävä asema myös blogissani. Olen nimittäin tehnyt kaikkien aikojen ensimmäisen kaupallisen yhteistyöni juuri Yves Rocherin kanssa, ja tämä tapahtui tammikuussa 2011. Elettiin aikaa, jolloin vaikuttajamarkkinointikin oli niin lapsen kengissä (termiä 'vaikuttaja' ei myöskään ollut olemassa), ettei mikään laki ohjeistanut blogien kaupallisten postausten merkintöjä. Postauksessa ei tarvinnut ilmoittaa, että kyse oli yhteistyöstä, mutta mä sentään olin kirjoittanut tekstin alkuun olevani mukana Indiedaysin ja Yves Rocherin kampanjassa.

Tuon "historiallisen" ensimmäisen yhteistyöpostaukseni voi lukea täältä. ❤️


Viola Homgren, Linda Hallberg ja ah-niin-nuoren-näköinen Sanni La Gacillyssa Yves Rocherin vieraina vuonna 2013

Yves Rocher on myös tarjonnut kiistatta upeimman PR-kokemuksen, mitä olen koko Karkkipäivän historian aikana kokenut. Kesällä 2013 yritys kutsui joukon pohjoismaisia kauneus- ja hyvinvointibloggaajia Ranskaan tutustumaan Yves Rocherin tutkimuskeskukseen ja tehtaaseen, ja tuo matka säilyy aina sydämessäni.

Olen käynyt muillakin todella hienoilla matkoilla eri valmistajien kutsumana, mutta Yves Rocherin reissussa puitteet, huolenpito ja ohjelma oli jotain niin ensiluokkaista, että sitä ei ihan heti unohda. Puhumattakaan huippuhauskasta seurasta - reissu oli kaikkinensa vähän niinkuin "kauneusbloggaajien Big Brother". 😄

Matkasta voi lukea näistä postauksista: Yves Rocher / La Gacillyn matka.


La Gacilly: voisko arvata, kuka joukosta ei ole kiinnostunut muodista..? 😂

Ei ole tiedossa, miksi Yves Rocher lopettaa Suomen toimintansa, mutta ei tarvitse olla Sherlock Holmes päätelläkseen, että Suomen verkkokaupan pyöritys ei enää ole ollut yritykselle kannattavaa. Eihän kukaan kannattavaa tai kasvavaa toimintaa lopeta. Suomen ohella myös Norjan ja Tanskan verkkokaupat suljetaan, mutta Ruotsissa toiminta ilmeisesti jatkuu. Muiden Pohjoismaiden YR-sivuilla kerrotaan, että verkkokauppa suljetaan vuoden lopussa, mutta Ruotsin sivulla ei ole tällaista mainintaa.

Mielenkiintoisesti: kaikkien Pohjoismaiden Yves Rocher -varasto on Ruotsissa. Jatkossa se kuitenkin palvelee vain ruotsalaisia asiakkaita.


Näin YR ilmoittaa verkkokaupan sulkemisesta: pieni teksti verkkokaupan mainoksen alareunassa.

Yves Rocherin Suomen PR-toimistosta kerrotaan, että Suomessa asuvat asiakkaat voivat jatkossa tehdä tilauksia Rocherin kansainväliseltä verkkosivulta. Mikä tuo kansainvälinen sivu on, ei vielä ole tiedossa. Tällä hetkellä Rocherin oma sivu yves-rocher.fr on vain ranskaksi, mutta olettaisin heidän avaavan nyt myös englannin kielisen .com-sivuston. Postikuluistakaan ei ole tietoa, eli tuleeko Rocherilta tilaaminen jatkossa olemaan kalliimpaa.

Pidän teidät ajan tasalla, kun saan tietoa asiasta.

Edit. Päivitys 31.10. Ilmeisesti kansainvälinen verkkokauppa ei tulekaan toteutumaan. Sain Yves Rocherin PR-henkilöltä seuraavan tiedon:

"Tähän asti saamieni tietojen mukaan näyttää siltä, että Yves Rocher'n muilta sivustoilta ei voi tilata Suomeen ja suomalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset asiakkaat voivat tehdä tilauksia postimyynnin kautta."

Sivustolle yves-rocher.fi tulee jäämään tiedot suomenkielisen asiakaspalvelun yhteystiedoista, ja kuinka asiakkaat voivat tilata postimyyntikuvaston. Vanhoille kuvastosta tilanneille asiakkaille kuvastot lähetetään jatkossakin automaattisesti, muut voivat tilata kuvaston sähköpostitse.

Yves Rocher lopettaa Suomessa

Vaikka en enää paljon käytäkään Rocherin tuotteita, on tämä jollain tapaa herkistävä hetki minulle. Yksi aikakausi päättyy. 💔

Mitä ajatuksia Yves Rocherin poistuminen Suomesta sinussa herättää? Aiotko tilata sarjan tuotteita jatkossa ulkomailta?

Mitä jäät eniten kaipaamaan Rocherilta?

(Ja jos olet vanha Rocher-fani, muistatko, mikä oli sun ensimmäinen YR-tuote..? 🥰)

 

53 comments on “Yves Rocher lopettaa Suomessa”

  1. Eka ajatus oli, että ei voi olla totta! Seuraava ajatus oli, että nyt äkkiä tilaamaan sitä kahvilta tuoksuvaa suihkugeeliä pullokaupalla varastoon. Sitä jään todella kaipaamaan. Greippisuihkarin valmistus lopetettiin jo aikoja sitten ja olen sitä säästellyt. Ensimmäinen ihan itse tilaamani on ollut joku hajuvesi, joka oli pallon muotoisessa pullossa. Äitini kyllä tilasi sieltä . Riippuu hinnoista ja postikuluista, että tilaanko noita suihkugeelejä (tai muuta) heidän verkkokaupastaan ulkomailta.

    Vastaa

    4
  2. No jopas! Tämä herättää kyllä kaikenlaisia muistoja. Kyllähän se ensimmäinen kosketus tuotteisiin oli lapsena, kun äiti tilasi jotain. Yves Rokkeri oli silloin kova juttu 😊 Muistelen, että oli sellaisia liimattavia postimerkin kokoisia lappuja ja niilläkö se tilaus sitten tehtiin… Kauneuden vihreitä kirjoja saattaa itsellänikin olla jemmassa jossain. En ole kyllä nyt pitkään aikaan käyttänyt mitään heidän tuotteitaan mutta jotenkin haikealta tuntuu kuten kirjoitit.

    Vastaa

    3
  3. Olen suoraan sanottuna vähän järkyttynyt tästä uutisesta. Samoin kuin sinulla olen ollut Yves Rocherin asiakas aina ysäriltä lähtien eli lapsesta/teinistä lähtien, ja yhä edelleen tilailemme vuosittain tuotteita äitini kanssa! Ja ah muistan aina ne ihanat kylkiäislahjat ja kaikki leikkaa liimaa askartele -lappuset niiden saamiseksi <3! Harmittaa tosi paljon se, että olen löytänyt edullisia huipputuotteita vakiokäyttööni (mm. paras silmämeikkiputsari sekä hiustuotteita), millä ihmeellä korvaan nämä? Ja arvaa olin niin iloinen kun 10 vuotta sitten muutettuani Helsinkiin täällä oli ihka oikea YR-liike! Se oli niin uutta ja ihmeellistä mulle, että tuotteita pääsi ihan paikan päällä hypistelemään, ja harmitti hirmuisesti kun se myymälä suljettiin. Ilmeisesti Tallinnasta taitaa löytyä vielä myymälä...toivotaan se saa pitää ovensa auki! Ja oih tuo La Gacillyn matka, varmasti ikimuistoinen <3

    Vastaa

    3
  4. Tää on kyllä niin surullista ;(
    ja oon niin nauttinut kaikista sun kosmetiikkamuisteluista, tuo että sulla on kuvastoja ysäriltä on kyllä aika coolia. Varmaan niihin uppoutuessa saa jopa hetkellisen irtioton nykypäivästä ja pääsee pienelle aikamatkalle menneeseen <3

    Vastaa

    5
  5. Sähkön sininen ripsiväri ja kajali oli must yläasteella 80 luvun alussa. Asuin maalla ja tuli tilattua paljon kaikenlaista, koska lähikaupan valikoima oli suppea. Niiden yllätys kääröjen avaamista ja liimaamista tilauskuponkiin. Ja se odotus että postin saapimisilmoitus tuli postilaatikkoon. Sitten piti pyytää isältä kyyti postiin.

    Vastaa

    6
  6. Yves Rocher on itsellekin tuttu nuoruudesta ja ekat hajuvedet, meikit ja muut sieltä ostettiin. Aika hauska yksityiskohta tuolla Yvesillä on tuo, että sieltä saa aina kaupanpäällisiä tilatessaan. On aina saanut.😁 Uutisen luettuani tilasin muutamat lempparit vielä, sillä muilla brändeillä ei ole vastaavia tuoksuja tuotteissa. 😊

    Vastaa

    3
  7. Voihan itku. Olen ollut asiakas ihan alusta lähtien. Vieläkin minulle tulee kirjeenä tarjoukset ja jokaisen kuoren sisällön olen tutkinut, vaikka vessanpytyllä istuen. Kirjeen saaminen on aina mukavaa.
    Erityisesti rakastin Santelisuihkugeeliä, jota ei ole saanut vuosikymmeniin enää ainakaan Suomesta sekä ihanaa Chevrefeuille-tuoksua (kuusama), jota siskoni välillä tuo Ranskasta. Jemmassa on!
    Eka tuote saattoi olla taikapähkinä-käsivoide..en muista. Äitini paheksui kosmetiikkaa, joten tuotteet piti salassa tilata.
    Kaikki loppuu aikanaan, niin se vaan on. Tämän luulin kuitenkin olevan ikuista.😄

    Vastaa

    3
  8. Apua, tää tuli itselleni ihan puskista... Olen käyttänyt jo vuosia tätä kulmakynää https://www.yves-rocher.fi/meikit/silmaet/kulmakarvat/kulmakynae-luonnollinen-look/p/54635/ sävyssä 02 tuhka, olisiko kenelläkään vinkata tähän samanlaista tuotetta jonkun muun valikoimasta? Kynässä parasta on ollut se, että tuo sävy sopii maantienharmaisiin kulmakarvoihin eikä tule sitä punaista vivahdetta, joka niin monessa kulmakynässä on ollut ongelmana.

    Vastaa

    1
    1. Hei, oletko testannut Essencen kulmakynää? Heillä on mielestäni hyvä tuhkanruskea, joka ei taita lämpimään/oranssiin (cool brown) Hintakin on edullinen :) Tätä siis tarkoitan (Cocopanda on alkanut myydä noita Essencen tuotteita tuollaisissa 3-5 kpl pakkauksissa, mutta kauppojen Essence-hyllyiltä tuota löytyy ihan yksittäin): https://www.cocopanda.fi/product/meikit/silmat/kulmat/kulmakynat/3255992/essence-superlast-24h-eyebrow-pomade-pencil-waterproof-40-cool-brown-multipack-5x0-31g

      Vastaa

      4
  9. Luin tästä myös eilen tulleessa uutiskirjeessä ja meinasin tipahtaa tuolilta. Yllätyin siis! Mutta toisaalta kilpailu on nykyään niin kovaa ja Suomen markkinat kuitenkin varsin pienet. Kannattavuus ei varmasti enää ollut siinä mittakaavassa, että kannattaa pitää. Toisaalta myös markkinointia pitäisi jaksaa tehdä aktiivisesti ja siinä YR on ehkä tipahtanut kelkasta jo pitkän tovin sitten.
    Meinaan itse hamstrata sitä herkille silmille tarkoitettua silmämeikkiputsaria. Se on oikeastaan enää ainoa, mitä suostun käyttämään koska toimii eikä ärsytä silmiä.

    Vastaa

    2
  10. Tässä on kieltämättä jo vähän lopun ajan enteitä ja apokalyptisiä tunnelmia, onhan YR ollut niin keskeinen osa omaa kosmetiikkahistoriaa (ja koko Suomen kosmetiikkakenttää..!)
    Mikään ei todella ole ikuista .. 🫤😢

    Muistan ekat tuotteet, lahjaksi saadut puhdistusmaito-kasvovesisetin 🥰 .. siitä alkoi ihonhoidollinen ura.
    Se jatkui sittemmin postimyyntiostosten muodossa, sieltä löytyi vaikka mitä ihanaa.. ne ilmaislahjatkin huokuivat ylellisyyttä. Kaulariipuksia, Isfahan-hajuvettä ..
    Muistan sen jännityksen pakettia avattaessa 🎁
    Toki myymälässäkin piti auna käydä kurkistamassa, se oli silloin muinoin 80- ja 90-luvulla jotain paljon hienostuneempaa kuin kosmiskaupat nykyisin.

    Vuosien aikana eniten on tullut tilatuksi suihkugeelejä ja muita hygieniatuotteita, niitä on nytkin varastossa. Samoin hiustenhoitopuolella on useita helmiä, joita jää ikävä.
    En taida silti hamstrata mitään, käytän nykyiset pois luopumisprosessin kera. Nämä ovat jäähyväiset vanhalle ystävälle, joka on ollut mukana elämässä monta vuosikymmentä. Ikävä voi jäädä, mutta aikansa kaikella.
    Kiitos YR, olit todella rakas!

    Vastaa

    4
  11. Olihan se jokaisen ensimmäinen kosketus kosmetiikkaan. Ne pienet minihuulipunat, joita tuli kaikissa sävyissä ja hajuvesiä sai myös minikoossa. Eka hajuvesi oli se keltainen pallonmuotoinen vanilja ja sillä mentiin koko ysäri. Myös Monoi tuoksut olivat ihanat. Täytyy varmaan äkkiä tehdä loppuvuodelle tilaus ja tilata kaikki klassikot. Onko muuten ensimmäisessä YR blogimatkassa sama Linda H, joka on kuuluisa LH kosmetiikka.

    Vastaa

    4
    1. Onko muuten ensimmäisessä YR blogimatkassa sama Linda H, joka on kuuluisa LH kosmetiikka.

      Kyllä. ☺️

      Vastaa

      2
  12. Mä olen suorastaan järkyttynyt. Ja yllättynyt siitä, kuinka järkyttynyt olen. Myös minä olin teininä Rocherin tyttöjä, kaikki nostalgiset kosmetiikkamuistot liittyvät juuri Yves Rocheriin. Rocherin kulmakynä on paras ikinä, sille en ole korvaajaa löytänyt. Onneksi tilasin juuri 2, mutta silti sisäinen hoardaaja miettii, että pitäisikö tilata vielä enemmän.

    Olen itse miettinyt jopa tuota la Cacillyssa vierailua ihan vain siksi, että teiniminä olisi halunnut sitä maailman eniten.

    Vastaa

    3
  13. Hyvin samankaltaisia ajatuksia kuin sinulla. Tätini tutustutti minut Yves Rocherin maailmaan. YR:n suosikkejani ovat kulmakynä Blond, joka on yhä käytössä. On "kuiva", koska en pidä pehmeistä vahamaisista. Uudemmat ripsarit ovat hyvin pysyviä ja tekevät, mitä lupaavat. Eivät varise, mutta lähtevät helposti pesemällä. Vähintään Lancomen veroisia. Myös Geelikynsilakka on hyvä. Tietty ajanjakso päättyy. ❤️

    Vastaa

    1
  14. Minä en ole käyttänyt Yves Rocherin tuotteita enää sen jälkeen kun muutin kotoa (äidin kanssa minäkin tilasin tuotteita!). Ekat omat tuotteet oli jotain suihkugeelejä. Kävin muuten juuri Postimuseossa ja Yves Rocher kyllä kiinnitti heti huomion...

    Minua ei siis henk.kohtaisesta harmita verkkokaupan loppuminen. Nykyään on niin paljon tarjontaa, että asiakaskato on selvä seuraus. Mietin jääkö Ruotsiin siksi, että siellä asiakaskunta olisi erilaista. Muistelen, että joskus kirjoitit miten luonnonkosmetiikkamarkkinat on Ruotsissa lapsenkengissä verrattuna esim. Suomeen.

    Yves Rocheria enemmän minua harmittaa edellisessä postauksessa mainitsemasi Cattier. Testasin kerran Cattierin loistavaa anti age sy- ja kasvovoidetta, joka oli loistava talvella käytettäväksi. En ole kuitenkaan jaksanut metsästää mistä sitä oikein saisi, kun en suomalaisilta jälleenmyyjiltäkään sitä tuon ekan kerran jälkeen löytänyt.

    Vastaa

    1
  15. Olen syntynyt 80-luvun puolivälissä, ja olin päivähoidossa ihanalla kuuskymppisellä rouvalla, joka tilasi Yves Rocherilta varmaan kaiken, mitä kauneudenhoitoonsa tarvitsi. Muistan ne jännittävät kirjeet, joissa oli pienellä muovirenkaalla suljettuja paperirullia, joiden sisältä paljastui tilaajalahja. Ja ne minihuulipunat (näytteet) - paras idea ikinä! Sain kokeilla vapaasti eri huulipunia ja kynsilakkoja, joita hoitotäti lahjoitti mulle vielä vähän ennen kuolemaansa 2000-luvun puolivälissä <3
    Aloin sitten itse tilailla juttuja ysärillä, ja Kauneuden vihreän kirjan selaaminen oli jännittävää, niin monia vaihtoehtoja!

    Lämpimiä muistoja liittyy siis YR:iin, ja tosi haikein mielin teen nyt viimeistä tilausta.

    Vastaa

    4
  16. No olipa uutinen! Ihan surettaa. Tuo tosiaan käsittämättömän hyvän Low Poo-shampoon lopetus jo kyllä kirpaisi aiemmin, tietääkö kukaan edes suunnilleen vastaavaa tuotetta? En tajunnut hamstrata. Nyt pitää varmaan hamstrata sitä kahvisuihkugeeliä ja ehkä se Cuir de Nuit-hajuvesikin pitää sitten testata ennen kuin verkkokauppa lopettaa.

    Vastaa

    4
  17. Meinasin painella verkkokauppaan ja tilata öljyputsaria, mutta onneksi tajusin ensin korkata jemmassa odottaneen uuden version. Vanhasta tykkäsin, uudesta en lainkaan. Joten ei tarttekaan alkaa hamstrata. Muuta en sieltä enää kaipaa.

    Vastaa

    1
  18. Aamulla tilasin Yves Rocherilta ja tuli tämä verkkokaupan loppuminen puheeksi. No, Verkkokauppa suljetaan mutta jatkossa voi tilata puhelimitse tai tilauslomakkeella, taisi olla sähköpostillakin, jos oikein kuulin.

    Vastaa

    1
    1. No, Verkkokauppa suljetaan mutta jatkossa voi tilata puhelimitse tai tilauslomakkeella, taisi olla sähköpostillakin, jos oikein kuulin.

      Aa, sehän mukavaa..! PR-toimisto ei vielä tiennyt tästä vaihtoehdosta. Vähän huonosti tuntuu Rocher kaiken kaikkiaan tiedottaneen tästä. 🤔

      Vastaa

      1
  19. Hesarin sivuilta bongasin artikkelin aiheesta ja siitä seuraavan tiedon:

    "Verkkosivut suljetaan myös Norjassa ja Tanskassa. Ruotsin-sivut jatkavat edelleen toimintaansa, mutta niiden kautta ei voi tilata Suomeen tuotteita, kerrotaan Yves Rocherin asiakaspalvelusta.

    Asiakaspalvelusta kerrotaan, että tuotteita pystyy edelleen tilaamaan postimyynnin kautta. Asiakkaille lähetetään postimyyntikatalogi, jonka avulla he voivat tilata tuotteita jatkossa puhelimitse."

    Postimyyntikatalogi kuulostaa kyllä sellaiselta aikamatkalta menneisyyteen, että jää kyllä jatkossa tilaamatta.

    Vastaa

    3
    1. Asiakaspalvelusta kerrotaan, että tuotteita pystyy edelleen tilaamaan postimyynnin kautta. Asiakkaille lähetetään postimyyntikatalogi, jonka avulla he voivat tilata tuotteita jatkossa puhelimitse.

      Kiitos tiedosta, lisään tämän tekstiin. Katalogi lienee suunnattu niille vanhimman sukupolven asiakkaille, jotka ovat alusta saakka tottuneet tilaamaan kuvastosta, ei netistä. (Kuten mun äiti.) Jännä kyllä, että yritys näkee vaivan kääntää kuvasto suomeksi, mutta nettikauppaa, jonka kautta huomattavasti suurempi osa asiakkaista tilaa tänä päivänä, ei jakseta sitten ylläpitää suomeksi. 🤷‍♀️

      Vastaa

      3
    2. Tämäpä hyvä (ja yllättävä!) uutinen..

      Huomasin sivustoa tutkaillessa alareunalta valikon, josta voi kurkistaa eri maiden YR-sivuja. Näkyy nettikauppa toimivan jopa Marokossa ja Israelissa.. manner-Euroopan maista puhumattakaan.
      Kreikassa myynti näyttää toimivan katalogin ja myyntiedustajan kautta, (hiukan samoin, kuin Avon ja Oriflame?).. ehkä samaa suunnitellaan tänne..

      Oli muuten tuotevalikoima hiukan eri, eteläisemmissä maissa myydään kirkastavaa ts. maksaläiskiä poistavaa sarjaa. Tiedä sitten, mihin sen teho perustuu..

      Vastaa

      1
    3. Kreikassa myynti näyttää toimivan katalogin ja myyntiedustajan kautta,

      Ateenassa ainakin on ollut pieni Yves Rocher -myymäläkin..! 🥰 En tosin tiedä onko enää, mutta bongasin sen joitain vuosia sitten.

      Vastaa

      1
  20. YR:n sinistä ja pinkkiä luomiväriä sisältävä minipaletti on eka tuote minkä muistan kunnolla YR:ltä. Käytössä on vieläkin lukuisia meikkipusseja, kaulahuiveja jne. tuotteita joita sieltä tilattiin halvalla. Hassua, että nettiaikaan siirryttyä loppui itseltä ostelu kokonaan, ilmeisesti ne kuvastot ja liimattavat tarralaput olivat se omaa ostokäytöstä tukeva juttu. :)
    Oulun myymälässä tuli sentään käytyä muutamia kertoja.

    Vastaa

    2
  21. Minullekin asiakaspalvelusta vastattiin että jatkossa pystyy tilaamaan postimyynnistä tai soittamalla. Sinne ilmoitettava nimi ja osoitetiedot jotta laittavat postia. Ja sanoivat että edelleen suomalaiset kuluttajat voivat ostaa tuotteita. Vaihdoin heidän aspansa kanssa useamman viestin aiheesta. Eli ei hätää.

    Vastaa

    1
    1. Sinne ilmoitettava nimi ja osoitetiedot jotta laittavat postia.

      OK. Tästä varmaan tulee postimyyntiasiakkaille erikseen viestiä vuoden loppuun mennessä..? Eiväthän asiakkaat muuten ymmärtäisi, että postimyynnin kuvasto pitää tästä lähtien erikseen tilata jos ovat tähän saakka saaneet sen automaattisesti.

      Pitänee laittaa itsekin viestiä heidän aspaansa :) Huonosti olivat PR-toimistoa infonneet.

      Vastaa

      1
  22. Hei miten täällä voi kommentoida toisen kommenttiin? Olisin kommentoinut tuonne, että Kreikassa oli myymälä, että Kyproksella oli ainakin vielä 2020 ainakin kolme myymälää. Se oli kotoista, kun sinne muutti :)

    Vastaa

    1
    1. Hei miten täällä voi kommentoida toisen kommenttiin?

      Kommenttilaatikon asetuksissa on tapahtunut jotain, sillä vielä pari päivää sitten pystyi vastaamaan toisten kommentteihin. Mun it-henkilö teki hetki sitten säädöksiä kommenttilaatikkoon (pyysin häntä laittamaan lainaukset kursiivilla 😄) ja ehkä siinä on tapahtunut jotain, mikä on vahingossa poistanut vastausominaisuuden. Pyydän häntä lisäämään sen takaisin.

      (Arvaa onko turhauttavaa kun itse en pysty/osaa tehdä mitään näitä koodailuja.... 😞)

      Kyproksella oli ainakin vielä 2020 ainakin kolme myymälää

      ❤️❤️

      Vastaa

      1
  23. Olisin siis kommentoinut sinun kommenttiin. Vastaa-painike näkyi kyllä edelliseen kommenttiin, muttei sinun vastaukseen.

    Vastaa

    1
  24. Voihan itku! Tämä on melkein kriisin paikka. Mullakin Rocherin tuotteet tulivat tutuiksi ensin äitini tilausten kautta ja sitten alkoi "oma asiakkuus". Alussa taisi olla etupäässä meikkejä ja tuoksuja, nykyään hiustuotteita ja ihonhoitoa. Kun nyt suru-uutisen saatuani aloin miettiä asiaa, taitaa Yves olla edelleen suurin yksittäinen merkki kaikesta käyttämästäni kosmetiikasta. Tein heti tilauksen omista must have-tuotteistani.

    Miten voisi kesä edes tulla ilman Monoi-tuoksua? Nyt surettaa...

    Vastaa

    1
    1. Miten voisi kesä edes tulla ilman Monoi-tuoksua? Nyt surettaa...

      Jos vain postikulut säilyvät jatkossakin kohtuullisina niin voi tilata ulkomailta :)

      (Tai sitten postimyynnistä - mitä tuo postimyynnin mahdollisuus nyt sitten tarkoittaakaan, tätä ei ole vielä tarkemmin avattu. Jollekin lukijalle oli YR:n aspasta sanottu, että jatkossa Suomen asiakkaat voivat tilata postimyyntikuvaston ilmoittamalla aspaan osoitteensa. Mun mielestä kuulostaa mystiseltä, että he Suomen verkkokaupan sulkeuduttua yhä kääntäisivät kuvastomateriaalia suomeksi, etenkin kun postimyyntiasiakkaiden osuus on varmasti aivan minimaalinen verkkokauppa-asiakkaisiin nähden, mutta kai tämä selviää jossain vaiheessa vuoden loppuun mennessä... Pidän teidät ajan tasalla.)

      Vastaa

      2
    1. Miksi c/o Gerdin Cloudberry-kasvonaamiota ei voisi levittää silmänympäryksille?

      Mitään ilmiselvää syytä tälle en koostumuksesta löydä, koska maitohappoakaan ei tässä varmasti ole kuorivana pitoisuutena. Veikkaan, että ohje liittyy joko hajusteisiin, joita sy-iholla on hyvä välttää, tai siihen, että joidenkin ihmisten iholla paksut voidekerrokset turvottavat ohutta silmänympärysihoa. (Aiemmin kertomasi perusteella tämä voisi olla riskinä sinunkin sy-ihollasi.)

      Vastaa

      1
    2. En edes tajunnut, että tuoteessa on happoja (minulla on hyvin pieni näytetuubi tästä). Mielsin tuotteen vain kosteuttavana. Ja silmänalusten pussituksesta viisastuneena levitän tämänkaltaista tuotetta runsaammin muualle kasvoille mutta silmien alle vain hyvin vähänlaisesti.

      (En pysty muuten vastaamaan kommenttisi alle.)

      Vastaa

      1
    3. En edes tajunnut, että tuoteessa on happoja

      Maitohappo (lactic acid) on äärimmäisen yleinen kosmetiikan raaka-aine jo pelkästään tuotteen pH:n säätäjänä, happoja ei pidä nähdä vain kuorivina ainesosina. Kirkkaasti eniten maitohappoa (kuten myös PHA-happoja) käytetään ihonhoitotuotteissa humektantteina, ja seuraavaksi eniten pH:n säätäjänä.

      (En pysty muuten vastaamaan kommenttisi alle.)

      Jep, tässä on jokin bugi (tai siis tuntemattomasta syystä vastaus-nappi kommenttien vastauksissa on kadonnut) ja it-henkilöni korjaa sen kun ehtii. :)

      Edit. - Jännä juttu, nyt sun kommentti kuitenkin näkyy oikeassa paikassa mun kommenttin alla...

      Vastaa

      2
  25. Silloin kun meiltä loppui myymälä, se oli iso järkytys. Olin vuosia siellä käynyt ostamassa milloin mitäkin. Monta lemppari tuoksua niin hajuvesissä kuin suihkugeeleissäkin.
    Kun liike loppui en ole enää tuotteita ostanut..

    Vastaa

    1
  26. Tilattu on varastoon tavaraa. Varsinkin omia luottotuoksuja ja riche creme tuotteita. Mutten kyllä tiedä miksi niitä muutaman ylimääräisen hamstrasin, koska netissä voi edelleen tilata niitä ulkomailta. Verkkokaupan sivuilla ei kyllä ole mitään mainintaa verkkokaupan lopettamisesta Suomessa, ja siksi olen edelleen skeptinen asian suhteen. Voisiko joku linkata kyseiseen osioon yves rocherin sivuille, kiitos!

    Vastaa

    0
    1. Kyllä tämä totta on, kaikki mediat Hesaria myöten ovat asiasta myös uutisoineet.

      Voisiko joku linkata kyseiseen osioon yves rocherin sivuille, kiitos!

      Täällä:

      https://www.yves-rocher.fi/valinnainen-tuote

      Mainosbannerin alla lukee "Viimeistä kertaa - valinnainen suosikki kaupan päälle. Verkkokauppamme suljetaan vuoden lopussa. Mutta vielä on hyvin aikaa tehdä ostoksia!"

      Näin vähin äänin he tästä ilmoittivat, ja yritys on vahvistanut asian Suomen PR-toimistonsa Bloom Agencyn kautta.

      Vastaa

      0
  27. Piti tehä tänne vielä tilaus, onhan noissa uusissa säilymisaikaa, niin voi etsiä lemppareiden tilalle uusia.
    Shampoota, hoitoainetta, tuoksu (ruusua ja minttua sisältävä ihastukseni heiltä), laventeli/rosmariini jalkavoidetta, meikinpoistoöljyä...
    Olipas hyvät alennukset, piti ostaa jouluisia suhkugeelejäkin, että sain sen verran tilaukselle hintaa (jotta sain kaupanpäällistuoksun...ollaan siis jossain markkinoinnin ytimessä).

    Vastaa

    0
    1. Täytyypä itsekin tehdä tilaus vielä, joulutuotteet vaikuttaa tosi kivoilta :)

      Täytyy myös tehdä vielä viimeinen Yves Rocher tuote-esittely blogiin ennen kuin vuosi vaihtuu. Sain keväällä testiin YR:n ekosertifioidun La Famille Bio -sarjan viisi tuotetta, jotka ovat jääneet vaille esittelyä. Tuotteet eivät aiheuttaneet minussa ihan valtavaa innostusta (vaikka eivät olleet huonojakaan), ja siksi niiden esittely on siirtynyt, siirtynyt ja siirtynyt... Halusin kirjoittaa niistä ihan jo siksi, kun ovat ekosertifioituja ja YR monen vuoden jälkeen toi valikoimaansa myös sertifioituja tuotteita.

      Ne saavat nyt kunnian muodostaa viimeisen YR-tuote-esittelyn blogiini.

      Vastaa

      2
  28. Laitoin muuten minäkin kyseltn YR:n asiakaspalveluun, lähinnä ilmaisin kiinnostukseni asiakkaana oloon jatkossakin. Mitään selvää vastausta tai lisätietoa ei tullut, vain hyvin ympäripyöreällä tasolla sama, mikä täälläkin..
    Eli jatkossa voi tuotteita tilata postimyynnin tai puhelimen välityksellä - mutta miten, siitä en saanut selkoa. :) Kaipa he sitten informoivat jatkissa, miten tuo postimyynti onnistuu ja mistä tuotetiedot, hinnasto jne..

    Vastaa

    0
    1. Voi tosiaan pitää hieman erikoisena, että Yves Rocher ei ole tehnyt lopettamisesta edelleenkään minkäänlaista julkista tiedotetta, jossa kerrottaisiin, kuinka asiakkaat voivat jatkossa toimia tilausten suhteen. Ehkä tämä tiedote on tulossa sitten joulukuussa juuri ennen lopullista verkkokaupan sulkemista.

      Vastaa

      0
  29. Olen myös yllätyksekseni melkeinpä järkyttynyt. Kyse ei ole vain omasta kosmetiikkahistoriasta, vaan tuntuu että yhteys aiempien sukupolvien kokemuksiin katkeaa. Oma rakas, vuonna 2012 edesmennyt isoäitini tilaili paljon "Rokkerilta" ja usein tuotteita päätyi pikkutyttönä avaamiini joulupaketteihin.

    Minulla on vieläkin tallessa Rocherilta jo aikaa sitten poistuneita hajuvesiä ja kun avaan korkin, voin palata takaisin aikaan, jolloin isoäitini oli vielä kaikissa ruumiin ja sielun voimissa. Aikaan, jolloin hän touhuili maatilan raskaissa arjen askareissa, kynsissään kynsilakkaa vaikka sitä ei ollut maalaiskylässä todellakaan tapana käyttää. Tuntuu, että tämä yhteys katkeaa ja se tekee surulliseksi.

    Vastaa

    1
    1. Samaa koen itsekin - sitä, että jokin silta menneeseen aikaan katkeaa. 😔

      Minulla on vieläkin tallessa Rocherilta jo aikaa sitten poistuneita hajuvesiä ja kun avaan korkin, voin palata takaisin aikaan, jolloin isoäitini oli vielä kaikissa ruumiin ja sielun voimissa.

      ❤️❤️

      Kyllä tämä on oikeasti tosi haikeaa. 😥

      Vastaa

      0
  30. Just tilasin tänään Rocherilta, joku joulukuvasto tuli, siinä asiakastunnus, kokeilin vieläkö näin maaliskuun korvilla toimii ja toimihan se, sai edelleen laskulla, kuten aiemmin, mutta aika hankalaa sinänsä käyttää kun periaatessa postikuvaston täpät netissä.

    Vastaa

    0
  31. Laskun maksaminen hankala. Kokoajan vaatii jonkun RF viitteen?, Eipä tarvitse enää tilata rosserilta mitään.

    Vastaa

    0
  32. En voinut maksaa laskua. Ei mitään infoa, että tili muuttunut. Sattumlta huomasin.
    Voinko maksaa vanhalle Suomentilille?
    Muillakin samoja ongelmia.

    Onneksi ei ole avointa tilausta.

    Vastaa

    0
    1. En valitettavasti osaa auttaa näissä. Heillä on yhä suomenkielinen asiakaspalvelu, ole yhteydessä sinne: (09) 615 166

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (92)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)