Tiedän, tavallaan vanha aihe mutta kun... tää vain jatkaa vaivaamistaan.
Miten elämä voi olla nykyään niin täynnä tekemistä?
Eikä tämä liity pelkästään someen tai nettiin. Ilman niitäkin on ihan koko ajan jotain, mikä odottaa loppuunsaattamistaan.
Mulla on elämässä kroonisesti sellainen olo, että koskaan ei tule valmista. Ei voi rauhoittua, kun k o k o a j a n on jotain kesken. Siitä on tullut rauhattomuuden ja jopa syyllisyyden tunteiden kierre - ei myöskään ole lupa rentoutua, koska "pöydällä" olevat asiat pitäisi tehdä loppuun.
Otetaan tämä aamupäivä esimerkiksi.
Olin päättänyt omistaa aamun kodin järjestelylle ja työt saisivat alkaa vasta iltapäivällä. Junani lähti kello 12.04 ja heräsin puoli seitsemältä. Mulla oli siis viisi tuntia aikaa kodilleni.
Silti, en saanut kaikkea tehtyä.
Herättyäni tein seuraavia asioita:
Laitoin kahvinkeittimen päälle
Viikkasin vuoteella lojuvat vaatteet ja laitoin ne omille paikoilleen
Vein edellisen kuvaussession jäljiltä olevia kosmetiikkatuotteita paikoilleen
Vastasin kolmeen blogikommenttiin
Meikkasin
Pakkasin laukun tulevaa viikkoa varten
Yritin kuumeisesti etsiä ostamaani Probicare-voidetta jonka olin ajatellut ottaa testiin tällä viikolla - en löytänyt
Paistoin kananmunia ja pilkoin aamiaiskasvikset
Söin aamiaisen
Tein Instagramiin kolme Story-päivitystä
Puhdistin ruokapöydän pinnan
Kastelin kukat
Kun kello oli 11.30 mun piti lähteä junaan. Mitä jäi tekemättä? Vielä oli tarkoitus imuroida keittiö ja eteinen, en ehtinyt. Puhumattakaan eteisen peilipöydällä syyllistäen tuijottavista kosmetiikkapurkeista, jotka odottavat viemistään työhuoneelle.
Saavuttuani junaan avasin läppärin ja aloin työhommiin. Tiedän jo nyt, että en tämän päivän aikana saa vastattua kaikkiin viesteihin, jotka odottavat vastaamista.
Peikonlehdellä ei ole koskaan kiire mihinkään....
Joskus minusta tuntuu, että tänä päivänä suurin osa ajasta menee erilaisiin viesteihin vastaamiseen.
Se on jotain, mitä ei ollut olemassa nuoruudessani. Jotenkin hassua, että viestinnän tarve tuskin oli 20 vuotta sitten paljonkaan vähäisempi kuin nyt, mutta emme silti viettäneet puolta päivää viestimisen parissa. Kyllähän silloinkin pidettiin yhteyttä kaverien kanssa ja kommunikoitiin kollegoiden ja yhteistyökumppanien kanssa työelämässä. Viestinnän tapa vain oli erilainen.
Mun elämän täyteisyys ei ole kuitenkaan vain informaatioteknologian syy tai seuraus. Mulla on koko ajan tekemistä ilman älylaitteiden läheisyyttäkin. Joskus olen todennut, että pelkkä kodin hoito olisi mulle melkein puolipäivätyö. En tiedä miten on mahdollista jättää tavaroita ihan koko ajan hujan hajan kaikkialle, mutta mulle se vain on. Jos vain ehtisin käyttää siihen aikaa, mulla menisi joka päivä omien jälkieni siivoamiseen varmaan pari tuntia.
Lisäksi koko ajan voisi lukea ja opiskella. (Mutta ehtii vain murto-osan).
Voisi soittaa kaverille, jonka kanssa ei ole jutellut pitkään aikaan. (En tee niin. 😥)
Voisin taas alkaa lenkkeilemään. (Mut kun ei vain ehdi!)
Voisi käydä useammin leffassa. (Mutta on niin paljon tekemistä, että se koko ajan unohtuu.)
Tai... huijaankohan mä itseäni? Olisiko mulla kuitenkin enemmän aikaa ilman nettiä?
Todennäköisesti ainakin olisin enemmän läsnä reaaliajassa ja -ympäristössä. Ja niitä muita kuin nettiin liittyviä asioita tulisi edistettyä tehokkaammin.
Mitä haluaisin tällä hetkellä eniten ehtiä tehdä?
Imuroida säännöllisemmin.
Edistää eteisen remonttia.
Tilata jonkun händymanin asentamaan valaisimen keittiön kattoon.
Olla tiiviimmin yhteydessä ulkomailla asuviin ystäviin ja sukulaisiin.
Olla joutilas. Että voisi vain lähteä ulos ja olla silleen että, hei, mä voin nyt vaikka kävellä Tammelaan tai Kauppiin eikä mun tarvii tehdä muuta koko päivänä.
En tiedä, miten ihmeessä olen käyttänyt aikani 15-vuotiaana, 20-vuotiaana tai 25-vuotiaana, kun en siinä iässä ikinä, ikinä tuntenut tällaista loputonta tekemistä odottavien asioiden jonoa. Vaikka olin silloin aivan yhtä aktiivinen ja asioista kiinnostunut ihminen kuin tänä päivänä, eikä silloinkaan tylsistyminen ollut koskaan vaarana.
Ja nyt: ihan koko ajan on jotain kesken ja jatkuva kiire saada valmiiksi ja ikäänkuin krooninen tekemisen hälytystila - se on 2010- ja 2020-lukujen ilmiö minulle.
Ai että kaipaan tunnetta, että nyt on valmista. Ja voisi jopa pari päivää mietiskellä rauhassa ja keksiä, että mitäs sitä seuraavaksi tekisi.
Kokeeko joku muu samaa?
32 comments on “Kun koskaan ei ole "valmista"”
Kyllä! 4kk vauvan kanssa pakka räjähti käsiin. Todella voisin siivota omia jälkiä 24/7. Etsin koko ajan asioita joita teen hitaasti/liikaa/turhaan ja yritän tehostaa ajankäyttöä. Sanoin ystävälle että lähden kielijänteen katkaisuleikkaukseen että voin syödä nopeammin.😄
Voi Elina.... 🤣
Mutta joo. Sun kommentti voisi olla kuin mun elämästä, miinus vauva ja kielijänne..! 😁
Joo, aina on jotain vaiheessa. Mutta jotenkin helpottaa, kun tekee to do-listan niin tietää, mikä on vaiheessa ja saa välillä yliviivata sieltä jotain pois :D Nykyään osaan jo vähän relatakin, vaikka olisi monikin asia vaiheessa. Emilia Kujalan Suorittajan mieli- kirjassa puhuttiinkin "ansaintalogiikasta": moni ei salli itsensä koskaan levätä, koska aina on jotain, minkä voisi vielä hoitaa pois listalta;) Kannattaa miettiä sitäkin näkökulmaa. Ei kannata odottaa valmista vaan tehdä joka päivä jotain kivaa keskeneräisyydestä huolimatta:) Tsemppiä yritykseen!
Asia on juurikin näin, ja tästä pitäisi päästä pois.
Maailma on muuttunut 20 vuodessa suorituskeskeisemmäksi, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Hullua, että siivoamisestakin on tullut "suoritus" eikä jotain, joka vain pehmeästi itsestään kulkee arjen mukana. 😥
Kiitos tsempeistä..! 🙏🏻
Muhiyadiin
Voin lämpimästi suositella robotti-imuria. Onpahan sitten enemmän aikaa olla netissä… 😉 Tosin se edellyttää ehkä hieman sitä, ettei ainakaan lattiapinnoille kerry tavaraa ja kasoja.
Mun on itse asiassa pitänyt kysyä sulta vinkkiä edullisesta luomenpohjustajasta, jota voisi käyttää ikäänkuin luomivärin korvikkeena, silloin kun ei ole tarve näyttää niin meikatulta, mutta olisi kiva saada ne verisuonet ja punoitukset luomilta piiloon. Mutta nyt en tiedä tohdinko, kun voin hyvin kuvitella tuon kaikenlaisiin viesteihin vastaamisen kuormittavuuden. Itsellähän saattaa jopa roikkua viestivastaukset sukulaisille ja ystävillekin viikkokausia, kun ei tule sitä kuuluisaa sopivaa hetkeä ja fiilistä.
Kääk, mieluumin kyllä oikeasti käyttäisin enemmän aikaa kodin laittamiseen kuin nettiin.... Mutta joo, olisihan tuossa yksi syyllisyyden tunne vähemmän kun imurointi olisi pois listalta... 🙁
Dermosilin primer on edullisin tuntemani oikeasti hyvä silmämeikinpohjustaja! Hintaa 6,50€.
Esittelin sen neljä vuotta sitten täällä:
https://karkkipaivablogi.com/2019/03/dermosil-kevat-2019/
Nykyään tuotteella on uusi, vaaleanpunainen design mutta itse tuote on sama:
https://www.dermosil.fi/meikit/silmat/luomivarit/3743-silmameikin-pohjustusvoide/
Tämä ei peitä täysin, mutta neutraloi kuitenkin punoitusta ja verisuonia. Jättää iholle sellaisen vaalean beigen ja hienoisesti kuultavan sävyn.
Jos haluat täysin peittävän (ihon sävyisen) pohjustajan joka peittää kaiken punoituksen ja verisuonet, MACin Paint Pot -luomivärin sävyt Painterly ja Soft Ochre ovat siihen täydellisiä. Mulla on itsellä käytössä Soft Ochre (lämmin luonnonvaalea). Painterly puolestaan on viileä luonnonvaalea. Nämä ovat toki kalliimpia kuin Dermosil, hintaa 28€.
Minä olen muuttanut omaa ajatteluani enkä enää stressaa, jos asiat jää kesken tai kokonaan tekemättä. Toki tässä samalla olen priorisoinut hommia ja pyrin tekemään tärkeimmät mitä se milloinkin sattuu olemaan. Tärkeä asia on toki myös se, että olen kuitenkin sellainen, ettei asiat jää kokonaan tekemättä!(jos ne on oikeasti tärkeitä).
Esim. viime viikolla imurointi jäi välistä ja muutama projekti on odottanut keväästä asti niihin tarttumista; toisaalta taas sain suunnittelemani pihatyöt tältä vuodelta valmiiksi. Jotain siis valmistui ja se riittää.
Minä otan aikaa itselleni ja samaa suosittelen perheenjäsenilleni. Välillä mennään siitä mistä aita on matalin ja välillä puuhataan tavallista enemmän. Ruokaa tehdään yleensä vähintään pariksi päiväksi kerrallaan, jotta ei koko ajan tarvitse laittaa ruokaa. Lisäksi on aina jotain hätävaraa, jos tulee hetki ettei jaksa tehdä ruokaa tai lähteä kauppaan. Tykkään laittaa ruokaa kunhan sitä ei tarvitse tehdä joka päivä!
Minulle kotityöt ei nykyään ole niin epämiellyttäviä, kun voin hyvillä mielin ainakin osan jättää välillä tekemättä. Esim. likainen ruoka- ja tiskipöytä ja tavarapinot ja vaatekasat ympäri asuntoa ei ehkä miellytä silmää, mutta joskus siivoamisen voi jättää seuraavaan päivään.
Pyrin siihen, että joka päivään mahtuu jotain oikein kivaa tekemistä. Liikunta ja ulkoilu menee minulla kotitöiden edelle, jos pitää valita.
Mutta me ihmiset olemme erilaisia, joten jokaisen pitää etsiä ne omat tavat, jolloin ei kuormita itseään liikaa tavallisesta arjesta.
Tuo sinun päiväsi kuvaus on minulle ihan "normipäivä" eli osa suunnitelluista jutuista jää tekemättä, mutta en stressaannu siitä ollenkaan.😄
Mä olen tätä myös yrittänyt, mutta toistaiseksi en ole onnistunut. Tosin tiedän vallan hyvin syytkin tähän, ja sen vuoksi on käyty terapiassakin, ja varmaan pitäisi edelleen käydä. 😔
Oon vain ennen kaikkea niin hämmentynyt siitä, mistä tätä tekemistä riittää. Vai onko kyse täysin vain siitä, että oma suhtautumiseni tekemiseen on muuttunut..? Ja tuntuu, että on "koko ajan keskeneräistä", koska olen itse nyt vaativampi itseäni kohtaan kuin alle 3-kymppisenä..?
Toisaalta, tiedän, että työnikin oikeasti on sellaista, että mun ammatissa olevilla osalla on assistentti vastaamassa viesteihin, ja osa on esim. ulkoistanut valokuvauksen kuvaajalle. Mä teen itse kaiken. Kyllä siinä oikeastikin tekemistä riittää. Enkä ole siitä yhtään pahoillani koska tykkään todella paljon mun työstä, mutta ehkä niitä työtehtäviä voisi kuitenkin karsia: ottaa vähemmän vastaan niitä ihania töitä.
Mulle kotityöt olisi jopa rentouttavaa puuhaa työn (eli jatkuvan tietokoneella istumisen tai valokuvaamisen) vastapainoksi, mutta kun ei vain meinaa ehtiä... Kotityöt eivät ole vastenmielisiä (poislukien tiskaus ja pölyjen pyyhintä), mutta kun niille ei löydy tarpeeksi aikaa.
Vähän asiasta kukkaruukkuun, mutta oletko huomannut että Yves Rocher on ilmeisesti lopettamassa Suomen verkkokaupan?
Mistä tällainen uutinen..? 😮
Huomasin tänään saman, kun Yves muisti minua rakkausviestillä (=sähköpostimainos), ja ekana tuli Sanni mieleen.
Kamala ajatuskin, jos tää on nyt Rocher-aikakauden päätöspiste. :/
Ja aiheesta: Mulla on tismalleen samat fiilikset nykyisin, ja hirveän huono omatunto asioista, jotka sitten jää tekemättä/viivästyy. Mielessä pyörii vain lista tekemättömistä hommista ja että "pitäisi sitä, pitäisi tuota", mutta siltikään niitä ei tule hoidettua. Hirveän aikaansaamaton fiilis, vaikka koko ajan mukamas tekeekin jotakin. Äh. Ja sama fiilis niin töissä kuin kotonakin!
https://www.yves-rocher.fi/valinnainen-tuote
Ainakin täällä oli maininta. :/
😥😥
Mun täytyy selvittää tämä käänne, miksi YR tekee näin...?
Meinasin tulla kommentoimaan tätä samaa!
Minä olen kuten Sara tuossa aiemmin, että aina en siivoa, viikkaa pyykkejä tai tiskaa ajallaan, vaan siedän sitä, että asioita on kesken ja tavarat eivät aina ole paikoillaan. Olen vähän niin kuin siirtynyt noudattamaan masentuneiden "ohjeita", että joskus se riittää, että nousit sängystä ja kävit vessassa. En siis ole masentunut, eikä sängystä ylös nouseminen ole itselleni vaikeaa, mutta jotkut muut asiat ovat vaikeita ahdistuksen vuoksi. Siksi en vaadikaan valmiiksi saamista. Jonain päivänä tiskaan, toisena sitten imuroinkin jne, mutta en yritä tehdä maailmasta valmista joka päivä. Vien koiran joka päivä lenkeilleen ja se on ainoa asia, mikä mun on pakko tehdä aina kun koira on mun luona, muuten vaatimukseni ovat matalalla.
Lisäksi olen opetellut ajattelemaan, että kunhan teen jotakin, se riittää, pienikin liikuntamäärä on enemmän kuin ei mitään, kolmen lautasen tiskaaminen on enemmän kuin ei yhtään lautasta ja niin edelleen. Tällä tavalla ei tule sitä lamaannusta kaiken sen tehtävän edessä, joka ainakin itselleni on vaarana. Olen myös opetellut sanomaan ei, siis ihan vain itselleni, jos suunnittelen liian paljon tekemistä tai kivojakin asioita ja tuntuu, että en jaksa, niin sitten vain jätän asioita väliin huolimatta siitä, että asiaan olisi jo käyttänyt rahaa tai aikaa. Oma jaksaminen on tärkeintä. Hassua, olen vähän yllättynyt tästä kommentistani, kuulostaa siltä, että olisin jo oppinut, että olen oman elämäni tärkein henkilö.
Ihanaa, Kirsi, en voi muuta sanoa. ❤️ Sun asenne toimii esikuvana, johon itsekin haluaisin päästä. 💜
Käyn jatkuvasti itseni (sen varjo-Sannin) kanssa keskustelua ja yritän pienentää vaatijan ääntä. Mutta toinen puoli on vahvempi kuin olen tajunnutkaan. Vaikka kuinka teen edistystä ja oivalluksia, ääni on siellä aina vain ja vaikuttaa siihen, miten koen itseni.
Näitä kommentteja lukiessa alan nähdä kuvaamani tilanteen eri lailla. Ihmettelen postauksessa, miksi tekeminen ei koskaan lopu ja miksei koskaan saa olla joutilas, vaikka "syy" tuntemuksiin ei taidakaan olla tekemisen määrässä, vaan omassa suhteessani tekemiseen. 🤔
Mä myös suosittelen robotti-imuria. Joo, tavarat pitää nostella lattialta ja laittaa paikalleen mutta mä teen sen huone kerrallaan ja imuri jatkaa hommia kun itse siirryn seuraavaan huoneeseen. Meidän robotti on sen verran hiljainen että se voi myös surista menemään silloin kun itse teen etätöitä.
Ja toinen, millä itse olen vapauttanut itselleni aikaa (ja vähentänyt stressiä ja syyllisyyttä tekemättömistä asioista, on siivoojan palkkaaminen. Se on kotitalousvähennyksen ansiosta edullisempaa kuin monet ajattelevat, ja siivoojan (ja sen robotti-imurin) ansiosta meillä riittää sellainen kevyt ylläpitosiivous silloin tällöin ja mulla jää aikaa harrastuksille ja ulkoilulle ja puolison kainalossa elokuvien katselulle <3
Mun pitää todellakin harkita tätä robottia...! On sen verran iso asuntokin että pölyä kyllä kertyy...
Siivooja ei taitaisi toimia mun huushollissa, kun mun ongelma on tavaroiden jättäminen vääriin paikkoihin, ja siivooja ei voi tietää, mihin ne kuuluu. Ainakin kuvittelisin, ettei siivooja ala viikkaamaan asiakkaan vaatteita ja laittamaan niitä kaappeihin. Puhumattakaan mun kosmetiikkapurkeista, joita on niin paljon, että itsekin onnistun hävittämään niitä vaikka kuinka olen yrittänyt rajata niiden säilytystilan vain rajatulle alueelle. (Esim. tuo Probicare-voide on täysi mysteeri. Täytyy kai ostaa uusi koska aiemmin ostettua ei kerta kaikkiaan löydy.) Jos alkaisi siivoojaa ohjeistamaan minne mikäkin kuuluu, siinähän menisi jo varmaan sama aika kuin jos siivoaisi itse... 😅
Olen opetellut ymmärtämään ja hyväksymään, että ei maailmasta eikä omasta elämästäkään saa valmista. Ja jos saisi, mitä sitä sitten tekisi? Olen miettinyt, että kuolemaako odotan, kun kaikki pitäisi saada aina hetimmiten valmiiksi. Ja jos kuolen, niin ei sillä sitten ainakaan minulle ole väliksi, jos en saanut kaikkea valmiiksi. Kyllä ne toiset pärjää, kunhan pidän raha-asiani kunnossa. Töissäkin on ollut pakko opetella hyväksymään, että kun yhden ongelman ratkaisee niin kaksi saa tilalle... Pitää vain miettiä, mitkä ovat ne oikeasti tärkeimmät ja kiireellisimmät asiat ja keskittyä niihin. Täydellisyyden tavoittelu pilaa elämän, keskeneräisyys on vain tosiasia. Ja vinkkinä, jos ne lojuvat tavarat rassaa, niin ajasta kännykkä joka päivä 20 minuutin päähän ja juokse siinä ajassa niin helkkaristi niitä tavaroita paikalleen.
Tämä on niin totta.
Teidän kommentteja lukiessa tajusin, että muut näkivät sen, mitä itse en edelleenkään riittävästi näe. Vaikka olen tiedostanut mun perfektionismin ja vaativuuden, en siltikään vielä käsitä, millä laajuudella ne ilmenevät mun elämässä. Tässä postauksessa ihmettelin, miten ihmeessä voi olla niin paljon tekemistä ja kaipasin kenties vertaistukea, halusin kuulla, kokeeko joku muukin niin. Mutta tää kokemus liittyykin todennäköisesti johonkin muuhun, kuin konkreettiseen tekemisen määrään. (😔)
Tätä voisi kyllä oikeasti kokeilla 🙏🏻
Mulla to do-lista on loputon. Asioista jotka ovat arjen sujumisen kannalta tarpeellisia, sekä asiat joita haluaisin tehdä,sekä spontaanit jutut. Lamaannun jollain tapaa kun asioita alkaa olla ihan liikaa, enkä saa silloin edes pakollisia asioita tehtyä. Tuntuu että ne tekemättömät asiat ovat jo etukäteen imeneet kaiken energian.Tunnistan perfektionistin ja kontrollin tarpeen itsessäni. Suorittamisen määrä ei ole tarpeeksi tai juttuja ei ole tehty tarpeeksi hyvin. En anna itselleni lupaa löysätä. Sisäisiä vaatimuksia on paljon. En edes muista koska olisin vain maleksinut ulkona omaan hitaaseen tahtiini, antaen ajatusten vain lipua. Onko Cattier lopettanut tuotteita enemmänkin miselligeelin lisäksi, vai ovatko poistumassa Suomesta?
Voisin allekirjoittaa koko tekstisi. 😥
Cattier jää pois Transmerin maahantuonnista, siksi tuotteita on tällä hetkellä enää vähän saatavilla.
Saa nähdä, ottaako jokin toinen firma sen nyt maahantuontiin. Olisikin sitten jo ainakin neljäs maahantuoja Catterilla Suomessa... (Cattier-parka; ihana sarja, mutta ei vain ole oikein saanut tseään lyötyä läpi meidän markkinoilla. 😞)
Kyllähän tuo tutulta kuulostaa, mutta olen antanut periksi keskeneräisyydelle. Teen parhaani omien resurssieni rajoissa, ja se riittää. Joinain päivinä mun paras on paljon, toisina ei juuri mitään, ja se on ok. Kokonaisuuden kannalta on tärkeää, että lähestyn asiaa lempeästi ja itseäni kuunnellen. Teen aika paljon töitä, ja ne seuraa mua osittain myös kotiin. Työhön liittyy jatkuvaa opettelua ja itsensä kehittämistä, ja lisäksi aika paljon viestintää muiden kanssa. Tää on opettanut mulle paljon tasapainoa ja tyytyväisyyttä silloinkin, kun deadlinet ja tekemättömät työt painaa. Aika usein improvisoin ja luotan, että pärjään kyllä vähemmälläkin suunnittelulla. Mietin myös tarkkaan, mitä milloinkin lupaan, ja lupausten sijaan annan usein häpeilemättä ehdollisia lupauksia: Teen, jos / kun ehdin ja jaksan. 🙂 Ennen kaikkea yritän suhtautua useimpiin asioihin mahdollisimman huolettomasti tässä hetkessä eläen. Kieltämättä aiemmin, kun elin mielessäni paljon tulevaisuudessa, olin usein ahdistunut ja stressaantunut. Hetkessä eläminen on ihanaa, ja asioita tulee vietyä eteenpäin jotenkin vaivattomammin.
Joku fiksu sanoi joskus, että mihin tässä valmiissa maailmassa on kiire. Kun tekemättömät työt ahdistaa, ajattelen tuota ja se rauhoittaa.
Näinhän se on.
Nämä totuudet kun saisi vielä iskostettua omaan kehoon tunnereaktiotasolla. Mulla on monia irrationaalisiakin huolia, joiden kohdalla ei mitenkään auta, vaikka kuinka järjen ja oman paremman tiedon valossa sanoo itselleen, että rauhoitu, ei hätää. Keho reagoi silti. Mua ei auta, vaikka lentokoneessa rauhoittelee itseään turbulenssissa. Eikä auta, vaikka sanoo ja tietää, että maailma ei siihen kaadu etten saa jotain työtehtävää riittävän ajoissa valmiiksi. Keho on silti huolen ja stressin tunteen vallassa.
Tää on aivan suoraan mun ajatuksista! Ihanaa etten ole ainut. Ja kun ei ole edes lapsia! Tuo rauhattomuuden ja levottomuuden tunne on pahin kun sitä ei pääse karkuun, mieli pyörii jatkuvasti asioissa mitkä on kesken.
Tämä on todellakin ikävä ilmiö eikä mene päivääkään etten toivoisi, että tunne jonain päivänä hellittää. 😔
Kylläpä kolahti satunnaiseen passiivilukijaan. Välillä tuntuu siltä että tekemättömyyksien alle suorastaan musertuu. Tunnen itseni lähes päivittäin saamattomaksi kun en vaan saa aikaiseksi ja tehtyä to do-listalla lymyäviä asioita, vaikka useimmiten listan yksittäiset jutut on lopulta ihan yksinkertaisia ja nopeita tehdä. Mutta ei se saamattomuus ole hävinnyt mihinkään tai edes vähentynyt kaikella tällä järkeilyllä tekemisten vaivattomuudesta.
Viikonloppuna päätin kokeilla toista strategiaa. Kun se ”saamaton puoli” musta ei usko, jos selitän että joku tehtävä on vaivaton, niin turhaan mä jatkan vänkäämistä sille, siinähän päätyy vaan molemmat puolet itsestä entistä syvemmälle omiin poteroihinsa. Entä jos kuuntelisinkin, mitä asiaa sillä on? Mitä se pelkää että tapahtuu, jos tartun johonkin toimeen?
Oon tässä nyt viime päivinä hyvin varovaisesti ja pari lausetta kerrallaan käynyt tällaista sisäistä keskustelua ja oon jo vähän yllättynyt jonain hetkinä esiin tulleista vastauksista. En tiedä vielä onko tästä hyötyä saamattomuuteen, mutta ainakin on ollut helpompi hengittää, kun on vähemmän ”riitaa” itsensä kanssa 😅
Jep, hyvin tuttuja tuntemuksia. Vaikka uskon, että niin sinä kuin minäkin silti teemme aivan riittävästi eikä kyse ole siitä, että istuisi jossain pyörittelemässö peukaloitaan. Kun tehtävää on paljon, voi olla vaikea lopulta priorisoida missä järjestyksessä kaikki pitäisi tehdä, ja siten jotkin asiat voivat jäädä listalle "pending"-tilaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Itse ainakin tunnistan itsessäni suuria vaikeuksia priorisoida, ja usein tulee priorisoitua työtehtäviä kodin hoitamisen sijaan. (Ikävä kyllä työ usein ohittaa myös sosiaaliset suhteet... 😔 Yksinyrittäjälle tämä on klassinen ongelma - kukaan muu kuin sinä itse ei ole rajaamassa töitäsi ja kun itsellä on 100% vastuu, työ nousee herkästi prioriteettien kärkeen.)
Kuulostaa hyvältä :) Tähänkin samaistun voimakkaasti - mun kaksi puolta käyvät myös jatkuvaa keskustelua ja niiden on vaikea kunnolla kuunnella toisiaan. Toisaalta - se toinen puoli on niin hallitseva, ettei se meinaa millään ottaa toisen pointteja kuuleviin korviinsa vaan jyrää päälle syyllistävyydellään. Olen kuitenkin päättäväisellä dialogilla saanut sitä vähän hiljentymään.
Toivon sinulle hyviä keskusteluita jatkoon 🙏🏻❤️
Kun tekee töitä kotoa, työt yrittävät levitä koko kotiin.
Kun työt leviävät koko kotiin, ne yrittävät vallata leijonanosan elämästä.
Huomasitko, että vaikka olit päättänyt aloittaa työt vasta 12 jälkeen,
* Vein edellisen kuvaussession jäljiltä olevia kosmetiikkatuotteita paikoilleen
* Vastasin kolmeen blogikommenttiin
* Tein Instagramiin kolme Story-päivitystä
eli hoidit työasioita.
Tunnistan ongelman omalla kohdallani, minkäänlaista ratkaisua minulla ei ole tarjota.
Tsemppiä.
Huomasin (vaikka en tavallaan laske kaikkia blogikommentteja työksi, sillä kirjoittaisin blogia ja vastaisin kommentteihin vaikka en saisi blogista tuloja. Sama koskee Instagramia. Mutta ymmärrän, mitä tarkoitat. ❤️)
Tätä varten hankin itselleni viisi vuotta sitten työhuoneen jota vuokraan nimenomaan työtä varten. Se ei kuitenkaan poistanut töiden läsnäoloa myös kotona, tässä työssä sellainen olisi lähes mahdotonta.
On vain hyväksyttävä. Tässä työssä kuten monessa muussakin on ne hienot ja huonommat puolensa.
Kiitos ❤️