29.09.2021

Mádara on mukana Roosa Nauha -kampanjassa

Mádara on tänä vuonna mukana Syöpäsäätiön Roosa Nauha -kampanjassa. Upeaa, että Mádara on lähtenyt mukaan näin tärkeään asiaan. 💗

Roosa Nauha on maailmanlaajuinen kampanja rintasyöpätietoisuuden puolesta. Viime vuodesta lähtien Suomen Roosa Nauha -kampanja on kerännyt varoja myös muiden syöpien tutkimukseen, sillä kolmasosa syöpäsäätiön rahoittamasta tutkimuksesta on sellaista, ettei sen kohteena ole mikään erityinen syöpäsairaus. Roosa Nauha -keräyksen tuloksista pääsevät näin hyötymään myös muita syöpiä sairastavat. Syöpätutkimus on tärkeää syövän lajista riippumatta.

Mádara tunnetaan ihmisläheisenä ja sosiaalisesti vastuullisena yrityksenä, jolle hyväntekeväisyystoiminta on itsestään selvä osa yrityksen filosofiaa. Kotimaassaan Latviassa Mádara tukee mm. luonnonsuojeluprojekteissa työskenteleviä ympäristöjärjestöjä sekä naisten oikeuksia puolustavaa Marta-järjestöä, joka antaa apua perheväkivallan ja ihmiskaupan uhreille.

Roosa Nauha -kumppanuudesta Lotte Tisenkopfa Iltnere, yksi Mádaran perustajista, kertoo:

”Syöpä voi koskettaa kaikkia, niin miehiä kuin naisia, kaiken ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Tietoisina sairauden hälyttävästä esiintyvyydestä, varhaisen diagnoosin merkityksestä onnistuneen hoidon kannalta sekä tarpeellisesta mielenterveyteen keskittymisestä hoitojakson aikana ja sen jälkeen, mekin olemme päättäneet tukea Roosa nauha -keräystä Suomessa tänä vuonna.”

Paula Tisenkopfa

Mádaran Roosa Nauha -kumppanuuden taustalla on myös henkilökohtaisempi tekijä.

Paula Tisenkopfalla, yhdellä Mádaran perustajista, diagnosoitiin keväällä 2020 rintasyöpä. Paula aloitti hoidot ja dokumentoi tarinansa Self Noises -taideprojektiin, joka toimi tärkeänä osana Paulan terapiaa ja toipumista.

Self Noises -projektista on toteutettu taidenäyttely Riiassa, Latviassa, ja näyttelyyn voi tutustua myös digitaalisella alustalla täällä. Self Noises -projektissa Paula käsittelee kokemustaan valokuvan, elokuvan, päiväkirjamerkintöjen ja nauhoitetun puheen kautta.

Miten voin tukea Roosa Nauha -kampanjaa?

Kampanjaa voi tukea ostamalla Roosa Nauha -tuotteita ja/tai tekemällä lahjoituksen.

Roosa Nauha -kampanjatuotteet ovat myynnissä 31.10. saakka. Rahalahjoituksen voi tehdä ympäri vuoden.

Mádaran Roosa Nauha -tuotteiksi valittiin suosikkituotteita SOS Hydration -linjasta. Kampanjatuotteiden myynnistä Mádara lahjoittaa 10% Syöpäsäätiön keräykselle.

Mádaran Roosa Nauha -tuotteita on myynnissä Mádaran oman verkkokaupan lisäksi Sokosilla, Emotioneissa, Stockmanneilla, Ruohonjuurissa sekä valikoiduissa kauneuden erikoisliikkeissä.

SOS Hydra Recharge Cream 41,60€ / 50 ml

Supersuosittu syväkosteuttava voide sopii kaikille ihotyypeille ja kaiken ikäisille. Erityisen hyvä se on pintakuivalle, kiristävälle, stressaantuneelle ja herkistyneelle iholle.

Voide sopii erinomaisesti myös ensimmäisten ikääntymisen merkkien hoitoon iholle, joka on menettänyt hehkuaan ja jolla alkaa näkyä juonteita ja ryppyjä.

SOS Hydra Recharge Cream kuuluu myös minun suosikkivoiteisiini. Sillä on paikka mun Top 5 kosteuttavimmat ja parhaan tuntuiset voiteet -listallani 🙏🏻 (Jospa tänä talvena muuten saisin ulos aiheesta viime talvena jo suunnittelemani postauksen..!)

SOS Hydra Intense Rose Jelly 35€ / 75 ml

Kosteuttava, rauhoittava ja ihon mikrobiomia tasapainottava pehmeä geelikosteuttaja. Sopii käytettäväksi seerumin tavoin voiteen alla tai ainoaksi kosteustuotteeksi esimerkiksi sekaiholle, rasvoittuvalle iholle tai normaalille iholle lämpimään vuodenaikaan.

Järjettömän hyvä hinta/laatu-suhde..! 75 ml pullo ja hintaa vain 35€.

SOS Hydra Rescue Lip Balm 13,50€ / 4,5 g

Kosteuttava ja suojaava SOS-huulivoide sisältää antioksidanttista mustikansiemenöljyä sekä ärtyneitä ja rohtuneita huulia rauhoittavaa bisabololia.

Sopii päivittäiseen käyttöön tai lievittämään esimerkiksi vuodenajan vaihtelun aikaansaamaa huulten kuivumista.

*

P.S. Tiesitkö, että Roosa Nauha -keräys on suomalaisten mieluisin lahjoituskohde? 💕 Taloustutkimuksen helmikuussa 2020 tekemän tutkimuksen mukaan Roosa Nauhalla on enemmän tukijoita kuin millään muulla keräyksellä. Vuonna 2020 Roosa Nauha -kampanja tuotti ennätykselliset 4,2 miljoonaa euroa. Hyvä suomalaiset! 🙏🏻

Näytä tukesi ja ole sinäkin mukana! 🙂

8 comments on “Mádara on mukana Roosa Nauha -kampanjassa”

  1. Osaatko sanoa, onko tuo SOS-voide ihotuntumalta yhtään samanlainen kuin se (syystäkin) kehumasi uusi Time Miracle Radiant Shield spf 15?
    Se oli tosiaan ihanan 'rasvainen' tällaiselle kuivanahkalle... pimenevään vuodenaikaan en sitä viitsi hankkia, mutta ehkä ensi vuonna...

    Vastaa

    0
    1. Osaatko sanoa, onko tuo SOS-voide ihotuntumalta yhtään samanlainen kuin se (syystäkin) kehumasi uusi Time Miracle Radiant Shield spf 15?

      Ei ole, SOS on paljon emulsiomaisempi. Time Miracle Radiant Shield on paksumpaa ja UV-suoja tuo siihen oman koostumusta "paksuntavan" tuntumansa. Kuitenkin, näiden kosteuttavuutta on vaikea verrata, sillä vaikka Radiant Shield on täyteläisemmän tuntuinen, se on periaatteessa vähemmän kosteuttava ihan jo UV-suojansa takia. UV-filtterin osuus tuotteessa vie paljon tilaa kosteuttavilta ainesosilta. Kuitenkin, en minäkään voi sanoa, kumpi tuntuu kosteuttavammalta. Ainesosiensa puolesta SOS-voiten pitäisi ilman muuta olla kosteuttavampi, mutta kyllä mun iho jää kummankin jäljiltä yhtä tyytyväisen tuntuiseksi. Radiant Shield vain jättää täyteläisyytensä puolesta suojaavamman tuntuisen pinnan. Ylipäänsä voi sanoa, että se tuntuu iholla enemmän kuin SOS. (Mitä voi toki odottaa jo mineraalifiltterin takia.)

      Vastaa

      0
    2. OK. On tosiaan kiinnostavaa, mikä näistä tekee minkäkin tuntuisia...
      Radiant Shield on todella ihanan suojaavaa, 'öljyistä', mikä ilmeisesti sopii itselleni.
      Monia emulsiomaisia tuotteita kokeiltu ja niitä toki edelleen käytän kaapista pois, mutta hoitavuuden ja kosteuttavuuden suhteen en nyt niin kehu...

      Tuosta hyytelögeelistä vielä vinkki: apteekin Xylitol/D-vit-geeli on huokeampi vaihtoehto ja myös erittäin rauhoittava, siinä eräs suositus ärtyneelle ja ihottumaiselle iholle.. jos tulee joskus puhetta asiakkaan kanssa. :) Se oli lähes ainoa kortisonin (kuurituote, ei mikään pysyvään ihonhoitorutiiniin sopiva aine) ohella, mikä tehosi kesän jälkeiseen hilseilevään kurtturuusuun...

      Vastaa

      0
    3. Tuosta hyytelögeelistä vielä vinkki: apteekin Xylitol/D-vit-geeli on huokeampi vaihtoehto ja myös erittäin rauhoittava, siinä eräs suositus ärtyneelle ja ihottumaiselle iholle..

      Kiitos vinkistä :) Täytyy joskus kokeilla, vaikka incejä verratessani pidänkin luonnonkosmetiikan "hyytelöitä" ilman muuta monipuolisemmin hoitavina ☺️ Mutta kyllä näille simppeleillekin koostumuksille on paikkansa, etenkin, jos hakee vain kosteuttavaa funktiota ja edullista tuotetta. Ihan varmasti tällainen ksylitoligeeli kosteuttaa hyvin. :)

      Vastaa

      0
    4. Joo, minulla on valikoimassa useita monipuolisesti formuloituja seerumeja, voiteita ja öljyjä.. mutta mikään niistä ei auttanut akuuttiin ärsytystilaan päätynyttä ihoa... Niistä saattaa olla hyötyä vasta nyt, kun iho on jo toipunut kylliksi voidakseen hyödyntää tehoaineet..

      Luulen, että tuossa on se D-vitamiini, joka auttaa rauhoittamaan tulehduksen. <3

      Vastaa

      0
  2. Kiitos linkistä Selfnoises.comiin. Oli todella kiinnostava ja koskettava . Syöpä tulee tavalla tai toisella todennäköisesti koskettamaan jokaista meistä, sillä joka kolmas suomalainen sairastuu siihen jossain vaiheessa. Hurja luku. En ollut tietoinen tästä luvusta ennen kuin itse sairastuin pari vuotta sitten. Onneksi valtaosa kuitenkin selviää siitä ja on erityisen tärkeää tukea syövän tutkimusta . Loistojuttu, että Madarakin lähti mukaan tähän. Roosanauha-tuotteita hankkimalla on helppoa osallistua kampanjaan .

    Vastaa

    0
    1. 🙏🏻🙏🏻

      Juuri näin. Kyllä tuo luku tosiaan on pysäyttävä. Syöpä yleisempi kuin moni ymmärtääkään (ennenkuin sitten itse tai tuttava sairastuu... 😢), ja on todella tärkeää ohjata varoja sen tutkimukseen.

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (93)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)