Tänään tekee mieli kirjoittaa meikkipohjista; mitä meikkipohjia olen käyttänyt tänä kesänä ja mikä yleisesti vaikuttaa meikkipohjan valintaan. Miksi jonain päivänä mineraalimeikki ja toisena päivänä meikkivoide? Mitä etuja ja miinuksia on mineraali- ja voidemeikeillä toisiinsa nähden?
Tässä on kesän meikkipohjakolmikkoni. Kuten ihonhoitopostauksessa kerroin, olen "lomaillut" tänä kesänä uusien tuotteiden joukkotestailusta ja käyttänyt vanhoja tuttuja tuotteita. Sama on koskenut myös meikkipohjaa.
1 KORENTO MINERAALIMEIKKIPOHJA - Mineraalimeikki on ollut eniten käyttämäni meikkipohja jo 13 vuotta ja minulle luontevin valinta. Tänä kesänä olen käyttänyt pelkästään Korentoa, jonka koostumus on mielestäni mineraalimeikkien aatelia. (Joo, tämä on kirinyt Lily Lolon ja Alimankin ohi.)
2 LUMENE NORDIC GIRL CC-VOIDE - tätä on melkein turha enää tuoda esiin kun Nordic Girl -sarja jää juuri pois, mutta tämä CC-voide on ollut minulle kaikkein mieleisin voidemainen meikkipohja koko aikuisiällä. (Se on paljon sanottu mutta näin on.)
3 THE ORDINARY -SEERUMIMEIKKIVOIDE - ohut, luonnollinen, sopivasti peittävä ja erittäin hyvin pysyvä meikkivoide. Lukijalta saatu sävy 2,0YG on ollut minulle ihan täydellinen sävy tänä kesänä.
Alla olevissa ihokuvissa meikkipohjien sävyerot eivät tule esiin, mutta tästä swatch-kuvasta näkee kuinka paljon lämpimämpi The Ordinaryn 2,0 YG -sävy on kahteen muuhun kesämeikkipohjaani verrattuna. Se on myös ihan aavistuksen tummempi, ja on siksikin sopinut kesän kevyesti päivettyneelle iholle parhaiten, ilman että joukkoon on tarvinnut miksata tummempia pigmenttitippoja.
Olen tänä kesänä oleskellut auringossa paljon vähemmän kuin aiempina kesinä, minkä vuoksi olen pystynyt käyttämään myös talvi-iholle normaalisti sopivia sävyjä, kuten Korennon Warm 03 ja Nordic Girlin Nude #2.
Milloin ja miksi mineraalipohja?
Mineraalipohja on ollut suosikkini yli 10 vuotta sen luonnollisen tuloksen, helppokäyttöisyyden ja iholle hyödyllisen koostumuksensa vuoksi. Mielestäni mineraalimeikkipuuterilla saa kaikkein luonnollisimman, "meikittömän" näköisen tuloksen, ja omalla ihollani se kestää ylivoimaisesti parhaiten kaikista meikkipohjista.
Ohut, voidemainenkin meikkipohja tuo luonnollisen tuloksen, ja voi hehkunsa kautta olla vielä mineraaliakin kaunistavampi (kuten Nordic Girl CC <3), mutta voidemaisella meikillä on aina suurempi riski "sulaa" ja mössööntyä iholla. Puuterimainen meikki ei sitä tee koskaan minun ihollani, ja on siksi kaikkein luotettavin. Ihoni pysyy mineraalimeikillä myös parhaiten kiillottomana.
Muita mineraalipohjan etuja:
Mineraalipohjan miinuksia:
Milloin valitsen mineraalipohjan?
Nyt kun ihoni on iän myötä muuttunut sävyltään epätasaisemmaksi sekä kuivemmaksi, olen todennut voidemaisen meikkipohjan olevan etenkin talviaikaan ns. kaunistavampi vaihtoehto. Saatan kuitenkin laittaa mineraalipohjaa vielä meikkivoiteen päällekin kevyesti sipaisten, erityisesti silloin kun kaipaan lisää peittävyyttä.
Kuten näkyy, mineraalimeikin tulos on parhaimmillaan todella luonnollinen eikä iho näytä yhtään meikatulta. Mineraalimeikki antaa ihon oman sävyn kuultaa kevyesti läpi, minkä ansiosta iholle voi sopia useampi eri sävy samasta mineraalipohjasta.
Olen esitellyt kotimaisen Korento-meikkisarjan mineraalipohjineen täällä. Mikä tekee Korennosta mielestäni vielä paremman kuin esimerkiksi Lily Lolo, on sen mineraalipartikkelien lesitiinipinnoite; pinnoitetut mineraalit liukuvat iholla paremmin ja auttavat koostumusta levittymään paremmin kuivallekin iholle.
Milloin ja miksi meikkivoide?
Vastaus tähän tulikin jo oikeastaan ylempänä; käytän meikkivoidetta silloin kun haluan peittävämmän ja "kosteamman" näköisen tuloksen. Englannin kielessä on myös hyvä sana tähän yhteyteen; refined, olisiko se sitten "viimeistellympi"..? Juhlameikissä käytän aina voidemaista meikkipohjaa.
Meikkivoiteen etuja:
Meikkivoiteen miinuksia:
(Mineraalipohja on huolettomampi ja rennompi meikki, ja vaikka se vaatiikin erityisvälineen (kabuki), siinä missä meikkivoiteen voi levittää vaikka sormin, vie voidemainen meikki aina enemmän aikaa häivytyksineen ja tasoitteluineen. Mineraalipuuterin voi levittää vaikka ilman peiliä tai silmät ummessa ^_^)
The Ordinaryn seerumimeikkivoide on ollut viime talvesta lähtien suosikkejani ohuempien meikkivoiteiden saralla. Esittelin The Ordinaryn kummatkin meikkivoiteet, Coveragen ja Serumin, tässä postauksessa. Minun ihollani peittävyys vaikuttaa suunnilleen samalta, vaikka Coveragen on tarkoitus olla peittävämpi.
Eräs lukija halusi lahjoittaa minulle hänelle sopimattoman Serum-meikkivoiteen sävyn 2,0YG (Yellow/Gold). Otin lahjoituksen ilolla vastaan, ja lämmin sävy osoittautuikin täydelliseksi kesämeikkisävyksi. YG-sävy on lämpimyytensä lisäksi myös hitusen tummempi kuin talvella kokeilemani 2,0N-sävy.
Kuva on otettu pilvisellä viileän valaistuksen säällä, eikä se oikein parhaalla tavalla demonstroi miksi The Ordinaryn sävy on iholleni parempi kuin esimerkiksi Korennon Warm 03. Mutta onpahan kuva kuitenkin :)
Lisäksi kuvasta mielestäni havaitsee, miten voidemaisen meikkipohjan koostumus jättää huokoset näkyvämmäksi kuin mineraalipohja, ja ihosta näkee, että siinä on jotain meikkituotetta.
Tässä vielä ihon pinta lähikuvassa. Kesäaikaan mineraalimeikki tekee iholleni kaikkein kauneimman pinnan - ja talvellakin, kun vain muistaa kosteuttaa ihoa ahkerasti ettei siitä tule pintakuivaa.
.
* Sis. mainoslinkkejä:
Korennon meikkipuuteri maksaa 35€ ja sitä myyvät Korennon oman sivun ohella verkossa * Biodelly ja * House Of Organic
The Ordinaryn seerumimeikkivoide maksaa 9,50€ * Elevenin verkkokaupassa tai 6,70€ The Ordinaryn omilla sivuilla.
Kun kesän päivetys (..ja parempi kosteustasapaino..) häipyvät iholtani syksyn mittaan, siirryn vähän peittävämpiin ja kosteuttavampiin meikkivoiteisiin.
Suosikkeihini kuuluvat:
MAC Studio Sculpt - täyteläisen voidemainen, kosteuttava ja peittävä
Nui Cosmetics -meikkivoide - täyteläinen, ihanan tuoksuinen, hoitava, peittävä
Hourglass Illusion -meikkivoide - kuohkean paksu, ylellisen tuntuinen, hieman "paklaava", jättää kuultavan ja photoshopatun näköisen ihon.
Lumene Instant Glow Fresh Skin Tint - ei peittävä, mutta waaaaaa niin kosteuttava ja ihanan tuntuinen! Tämän päälle laitan usein vielä mineraalia lisäpeittävyydeksi.
24 comments on “Kesän meikkipohjat - kolme parasta”
Ok, tämä oli mielenkiintoista :) Minä olen edelleenkin suosinut Lily Loloa, mutta tuo olikin hyvä tietää että sen päälle voi suihkauttaa kosteussuihketta. Vanheneva iho tuntuu tuon tarvitsevan.
Olisin ostanut tuon The Ordinaryn seerumimeikkivoiteen mutta miten tuntuikin kovin vaikealta valita oikea sävy... :( Nyt käytössä ihan vain The Body Shopin CC-voide.
Laitatko meikkivoiteen tai mineraalimeikin alle meikinpohjustajaa?
"Olisin ostanut tuon The Ordinaryn seerumimeikkivoiteen mutta miten tuntuikin kovin vaikealta valita oikea sävy… :("
Joo, sävyn valinta vain verkkokaupan kuvien kautta on kyllä aina haasteellista... :/ Etenkin merkeillä joilla on tosi paljon eri sävyvaihtoehtoja, kuten The Ordinarylla. Harmi ettei The Ordinaryn meikkivoiteita (ainakaan toistaiseksi) saa Suomessa kivijalkaliikkeistä, niin sävyjä ei pääse näkemään livenä.
"Laitatko meikkivoiteen tai mineraalimeikin alle meikinpohjustajaa?"
En laita. Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut tarvetta meikinpohjustajalle, kun olen käyttänyt suurimman osan elämästäni puuterimaista meikkiä (ennen mineraaleja käytin meikkipuuteria) ja meikki on pysynyt hyvin. Jotkin voidemaiset meikit liejuuntuvat ja hyötyisivät varmasti meikinpohjustajasta, mutta koska minulle ei ole muodostunut tapaa käyttää pohjustajaa, valitsen mieluummin meikkivoiteen joka pysyy hyvin ilman pohjustajaakin. Lisäksi olen aina kokenut silikonimaisten tuotteiden kerrostuksen iholle epämiellyttävänä (meikin kestoa parantavat primerit ovat käytännössä aina silikonipohjaisia).
Olen kyllä jo valmistautunut siihen, että iän karttuessa ja ihon muuttuessa tulee eteen sekin aika, kun meikinpohjustaja on oikeasti tarpeen :) Tälläkin hetkellä minulla odottaa The Ordinaryn primer testaamistaan, ihan vain uteliaisuudesta ^_^
Kerrohan sitten miltä tuo The Ordinaryn primer tuntui kun olet sen testannut :)
Ehdottomasti :)
Määhän ostin sen 2.1 Yn kuvitellen sen olevan vain hieman tummempi kuin 2.0 N =D sehän on helekatin tumma, mutta olen sekoittanut sitä 1.2 N kanssa ja hyvin toimii. Pullon suu menee tukkoon ja olen jo kahdesti siivonnut tapettia meikkivoide tipoista .
Tuo 2.0 YG täytyy kokeilla. Oon myös käytelly Everyday minerallissin näytteitä joista sävyt kolmosesta kutoseen ovat näyttäneet naamassa ihan identtisiltä :)
Lumenen insta glowsta oo yrittänyt tykätä koska tuntuu ihanalta, sen alle ei vaan käy yksikään primer joten naama näyttää lieju kasalta tunnin päästä.
Mäkin oon siivoillu seiniä Ordinaryn meikkivoiteen jäljiltä 🙄 tykkään meikkivoiteesta, mutta pullo on ärsyttävä koska menee tosiaan tukkoon jos ei muista pyyhkiä puhtaaksi käytön jälkeen ja sitten meikkivoide ruikkii pitkin seiniä seuraavalla kerralla. Reissuun otan myös yleensä jonkun muun mukaan koska pullossa ei ole korkkia, vaikka sen saakin kääntämällä lukittua.
"Määhän ostin sen 2.1 Yn kuvitellen sen olevan vain hieman tummempi kuin 2.0 N =D sehän on helekatin tumma, mutta olen sekoittanut sitä 1.2 N kanssa ja hyvin toimii."
Hyvä että olet saanut sävyn hyödynnettyä miksaamalla :) 👍
Mulla ei ole The Ordinaryn meikkivoiteen nokka mennyt toistaiseksi tukkoon - toisaalta mä aina pyyhkäisenkin sen käytön jälkeen. Seerumimeikkivoide on kyllä järjettömän riittoisaa, mulla riittää koko naaman käsittelyyn kun otan voidetta kaksi ihan pientä tippaa siten, että painan pumppunokkaa vain aavistuksen, niin että ulos heruu minimaalinen tippa. Kokonainen "täyspumppaus" riittäisi varmaan koko dekolteen käsittelyyn :D
Onko tuo Korento hienompaa vai yhtä karkeaa kuin Lily Lolo? Käytin Flown sitä ns. perus mineraalipohjaa mutta en tykännyt siitä yhtä paljon kuin Lily Lolosta. Ja EDM on sitten taas liian hienojakoista ja pakkautuu ihohuokosiini ja näyttää iltapäivällä kamalalta. LL:ssä mun sävy on Blondie, muistelin että sulla oli sama? Eli onko toi Korennon warm sitten sitä vastaava? :)
"Onko tuo Korento hienompaa vai yhtä karkeaa kuin Lily Lolo?"
Mä sanoisin että se on hienompaa - tosin en pääse juuri nyt vastaessani vertaamaan koostumuksia, olen kotona vasta myöhään illalla. Voin päivittää vastauksen myöhemmin :)
Joka tapauksessa tuo lesitiinipinnoite tekee Korennon jauheeseen vähän erilaisen tunnun.
"LL:ssä mun sävy on Blondie, muistelin että sulla oli sama? Eli onko toi Korennon warm sitten sitä vastaava? :)"
Lolon Blondieta käytin monta vuotta sitten, kunnes ihoni sävy muuttui pysyvästi tummemmaksi. Oikeastaan en ole löytänyt Lololta enää ihan täydellistä talvisävyä sen jälkeen kun Blondie jäi liian vaaleaksi, parhaiten minulle sopii tällä hetkellä Lololta In The Buff joka oli entinen kesäsävyni. Nykyään se menee talvellakin, mutta sävysyvyydeltään paras talvi-iholleni olisi Barely Buff (asteen In The Buffia vaaleampi), jos se vain olisi lämpimämpi. Barely Buff näyttää ihollani talvella vähän liian viileältä.
Korennon Warm 03 vastaa Flow Kosmetiikan perusmineraalipohjan sävyä Peach, ja Peach puolestaan on hitusen Lolon Blondieta tummempi ja lämpimämpi. Lololta puuttuu juuri tuollainen sävy, kun heidän Warm Peach -sävynsäkin Flow'n Peachia vaaleampi.
Oletko kokeillut Lily Lolon Popcorn-sävyä? Mielestäni se oli (ainakin omalla ihollani) tummuusasteeltaan Barely Buffia, mutta lämpimämpi. Vaikka se on esitetty sävykartalla rinnakkain In the Buffin kanssa, niin tuntui vaaleammalta. Tosin se voi johtua jo siitä, että sävystä puuttui se punaiseen taittava ominaisuus. Tuota Popcorn-sävyä käytin ennen Alima Purea, mutta nykyään Lily Lolo tuntuu jauhoiselta verrattuna Alima Pureen.
Mutta ovat nuo sävykoodit aika sekavia. Alima Puresta käytän Olive 1.5 sävyä talvisin. Se kuulemma vastaa 2.0 sävyä tummuudeltaan (olivet sisältävät kuulemma mustaa pigmenttiä). Jos sävy vastaa jotain muuta sävyä tummuudeltaan, niin eikö se olisi loogisinta vsin nimetä samalla luvulla? :)
"Oletko kokeillut Lily Lolon Popcorn-sävyä?"
En ole tainnut kokeilla. Pitäisikin..! :) Kiitos kun muistutit siitä :)
Harmittaa edelleen että oma mineraalimeikkipohja kokeilu (Lily Lolo) johti ihan jäätävään epäpuhtaus räjähdykseen. :( Tykkäsin tosi paljon siitä, kunnes iho alkoi mennä niin huonoon kuntoon että oli pakko lopettaa. Olen siis aikaisemmin kärsinyt huonosta ihosta, mutta saanut siinä kohtaa jo tosi kivaksi. Kesti jonkin aikaa että palautui ja sen jälkeen en ole uskaltanut kokeilla. En ymmärrä miten oma iho reagoi niin voimakkaasti.
Voi ei, olipa kurjaa :(
Mä olen niiiin kauan harkinnut mineraalipohjan testaamista mutta aina se on vaan jäänyt. Sopisi ainakin sun kommenttien perusteella mulle koska oma ihoni ei ainakaan omasta mielestäni kaipaa kuin ihan kevyttä sävyn tasoitusta. Lisäksi liikunta-harrastuksia on 6 päivänä viikossa ja kahden alle 3v lapsen äitinä kaikki nopeasti levitettävät meikit on mulle erittäin jees. ;)
Näin kesällä en ole laittanut meikkivoidetta kuin juhliin, muuten oon mennyt ripsari+kulmakynä -linjalla. Niin ja tietenkin isadoran blonde sisäkajal <3 varmaan paras löytö josta tän blogin kautta kuullut. ^.^
Mutta kyllä mä nyt otan ja tutustun ihan kunnolla noihin mineraalipohja-vaihtoehtoihin, oon niin kyllästynyt meikkivoiteisiin ja siihen aikaavievään levitykseen.
"Sopisi ainakin sun kommenttien perusteella mulle koska oma ihoni ei ainakaan omasta mielestäni kaipaa kuin ihan kevyttä sävyn tasoitusta."
Mineraalimeikillä saa halutessaan myös peittävämpää jälkeä, mutta mielestäni se on parhaimmillaan kevyempänä :)
"Niin ja tietenkin isadoran blonde sisäkajal <3 varmaan paras löytö josta tän blogin kautta kuullut. ^.^"
<3 <3 Se on kyllä parhautta! IsaDoralla on nykyään toisenkin värinen nudekajal mutta tuo alkuperäinen Blonde on mielestäni ihan paras nudekajal-sävy koko meikkikynämarkkinoilla :)
Tässä on muuten video jossa demonstroin mineraalimeikkipohjan levitystä kabukilla (en tiedä onko mineraalipohjan "buffaaminen" sinulle jo ennestään tuttua):
https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/video-mineraalimeikkipohja/
Todella luonnollisen näköinen tuo 2.0YG sun iholla. :):)
Olen itse jumahtanut Alima Puren mineraalimeikkipohjaan. Siitä on löytynyt tosi hyvä sävy ja se ei näytä ihollani yhtään jauhoiselta. Olen jotenkin niin tottunut mineraalimeikkipohjan luonnolliseen lopputulokseen, että nykyään meikkivoide tuntuu vieraalta. Löysin keväällä uuden meikkivoiteen, josta pidin yllättävän paljon, mutta ihon ruskettuessa sekin tuntui liian peittävältä Käytän eniten meikkivoidetta juhlissa, sillä siitä tulee arjessa jotenkin liian tasainen iho, ja se ei oikein mielestäni sovi muuhun tyyliini. Liian meikattu iho vaatii mielestäni enemmän myös silmämeikiltä. Saan myös poskipunan levittymään nätimmin mineraalimeikkipohjan kanssa. Puuteria en omista, joten en tiedä toimisiko poskipunan levitys paremmin, jos meikkivoiteen päällä olisi puuteria. Mutta sitten tulisi luultavasti entistä meikatumman näköinen iho.
"Liian meikattu iho vaatii mielestäni enemmän myös silmämeikiltä."
Ihan totta, samaa mieltä.
"Puuteria en omista, joten en tiedä toimisiko poskipunan levitys paremmin, jos meikkivoiteen päällä olisi puuteria."
Puuterikerros meikkivoiteen ja poskipunan välissä edesauttaa poskipunan tasaista levittymistä, "samankaltainen samankaltaisen päälle" -periaatteella :) Puuteria ei tarvitse laittaa paljon, ihan henkäys riittää, itse otan puuterisiveltimen harjasten päähän ihan vähän hienojakoista irtopuuteria ja pyyhkäisen sillä poskia.
Jos meikkivoide on läpikuultava ja luonnollinen, ei meikin kokonaisuudenkaan pitäisi vahvasti meikatulta vaikka päälle sipaisee hunnun puuteria. Mutta totta on, että meikkivoide - puuteri - poskipuna -kombolla on aina potentiaali muodostaa vahvemmin meikattu lopputulos kuin mineraalimeikki-poskipuna-kombolla :)
Mitämitämitä... Nordic Girlin loppuminen on mennyt ihan ohi, kiiiitos kun kerroit - nopeasti ostoksille!! Yks parhaita Sanni-vinkkejä ever, toivotaan että olisi siirtymässä sellaisenaan uuteen sarjaan 🤞🏼
Tämä on nyt ihan aiheen vierestä,mutta kysynpä silti. Olen menossa Puolaan syyskuussa ja huomasin,että siellä kosmetiikka on huomattavasti edullisempaa. Onko sinulla vinkkejä, mitä sieltä kannattaisi ostaa? Erityisesti kiinnostaisi tietää Ziajasta enemmän. Tunnetko merkkiä?
Haluan kiittää blogistasi, tämä on lempparini❤️ Erityisesti minua kiinnostaa kuitenkin ruokapostaukset.
Kiitos Liisa <3 <3
Puolan kosmetiikasta minulla ei harmi kyllä oikein ole muita vinkkejä kuin ihana Inglot (värikosmetiikkaa), se on Puolan kosmetiikkalahja maailmalle <3
Ziajalta olen kokeillut vain yhtä tuotetta - Cashmere Protein Shea Butter -käsivoidetta, ja se oli ihan mielettömän hyvä, valitsin sen käyttövuonnaan vuoden parhaimpien tuotteiden joukkoon. Muuten merkki on jäänyt aika etäiseksi, mutta olen kuullut siitä paljon hyvää.
Siis aivan ihana! Hiukset näyttävät puolet paksuimmiltakin!
Kiinnostuin noista Korento -mineraalimeikkivoiteista, mutta sain INCI-listasta (House of Organicin sivujen mukaan:MICA*, HYDROGENATED LECITHIN*, CI 77947*, CI 77891*, CI 77492*, CI 77491*, CI 77499*) sellaisen käsityksen, että niissä ei olisi ollenkaan sinkkioksidia tai titaanioksidia, joten pohdin, onko niissä ollenkaan aurinkosuojavaikutusta... Voi olla että ymmärsin väärin tuon INCIn, mutta mikä sinun käsityksesi on?
Moi KF!
CI 77947 on sinkkioksidi ja CI 77891 on titaanidioksidi :) Ne merkataan lähes aina pelkillä CI-numeroilla mineraalimeikkien inciin.
https://incihaku.fi/ainesosa/4547/ci-77947
https://incihaku.fi/ainesosa/22289/ci-77891
Kiitos vastauksesta!