02.08.2019

Kesän ihonhoitorutiini

* Sis. mainoslinkkejä

Laitoin pari päivää sitten Instagramiin stoorin tämän kesän ihonhoitorutiinistani, ja nyt sama setti näyttäytyy pidemmillä puheilla blogin puolella.

Olen tänä kesänä tarkoituksella lomaillut eri ihonhoitosarjojen testauksesta, ja kokeillut vain kahta uutta sarjaa (Kivvi ja Laponie). Välillä on todella mukavaa käyttää monta viikkoa putkeen lempituotteitaan, tai niitä ihan "tavallisenkin hyviä" perustuotteita, kuten monia putsareita, jotka odottavat kaapissa että niillekin taas jonain päivänä osoitettaisiin huomiota. Kesän testisarjoistakin on kyllä ollut koko kesän muutama tuote säännöllisessä käytössä.

Sellaisen havainnon olen saattanut tehdä, että vaikka ihoni on nykyään talvella selvästi aiempaa kuivempi, se palautui kesällä lähes yhtä kosteustasapainoiseen tilaan kuin millainen se on aina ollut. Pärjäisin kosteuden puolesta pelkällä kasvovedellä ja seerumilla. Kuitenkin, nyt 4-kymppisenä haluan hoitaa ihoani entistä paremmin, ja levitän iholle voidetta jo silläkin ajatuksella, että se saa siitä muutakin hyötyä kuin kosteutta, kuten tärkeitä antioksidantteja, juonteita pehmentäviä rasvahappoja ja pigmenttimuutoksia torjuvia ja hidastavia vitamiineja.

Tässä siis kesän 2019 ihonhoitorutiinini. Kevyesti mennään, mutta tarkoin harkituilla aktiiviaineilla jotka hoitavat juuri minun ihoni "ongelma"kohtia.

Tämä The Ordinary-kolmikko on käytössä joka päivä, keskimmäinen "otsaryppyeliksiiri" jopa aamuin illoin. Olen käyttänyt sitä maaliskuusta saakka, ja vaikka täysin nestemäistä koostumusta kuluu kerralla ihan minimaalisesti, pullosta on kulunut jo yli puolet.

Esittelin Argireline Solution -tiivisteen aiemmin tässä seerumipostauksessa, jossa jo kuvailin sen tuomia tuloksia. Nyt olen entistä vakuuttuneempi tämän "pullotetuksi Botoxiksi" kutsutun peptidinesteen tehosta, se on aivan selvästi madaltanut otsani "sibelius-ryppyjä", vähentäen äkäistä ilmettäni. Nuo kulmakarvojen välin rypyt ovat juuri siitä niin ikävät, että syventyessään ne luovat kasvoille pysyvästi "vihaisen" vaikutelman mikä on paljon kurjempi ilmiö kuin vanhentuneen näköinen iho. Otsan rypythän ovat useimmiten ilmeryppyjä, ja siksi niin vaikeita hoitaa kosmetiikan keinoin. Vaakajuonteisiin en ole havainnut Argirelinen mainittavasti vaikuttavan.

* Argireline Solution maksaa Elevenin verkkokaupassa 9,90€ / 30 ml ja The Ordinaryn omassa verkkokaupassa 7,20€.

ILTA

Granactive Retinoid 2% Emulsion on osa iltaihonhoidon a-vitamiinirutiiniani, ja levitän sitä vain silmänympäryksille (ja poskille ylijäämät). Hoidan retinolilla silmänympärysjuonteita, siksi käytän sitä vain paikallisesti.

Olen nyt käyttänyt retinolia säännöllisesti päivittäin jo 1,5 vuotta ja väittäisin ilman muuta näkeväni tuloksia. Kun katson kuvia kahden tai kolmen vuoden takaa, silmänympärysjuonteeni ovat selvästi näkyvämmät. Vertailukuvia on mm. edellisessä seerumipostauksessa. Etenkin silmäkulmien juonteet ovat miedontuneet huomattavasti. Jotain hauskaa tässä "ryppyiässä" on, kun saa vihdoin oikeasti testata ja todistaa kosmetiikan anti-age-vaikutuksia. Jotain ne tekevät..!

* Granactive Retinoid 2% Emulsion maksaa Elevenin verkkokaupassa 13,90€ / 30 ml ja The Ordinaryn omassa verkkokaupassa 9,80€.

AAMU

Vielä juonteitakin näkyvämpi ongelma silmänympärysihollani on nykyään ihon turvotus ja pussitus, ja tähän ongelmaan olen löytänyt tehokaksikon kofeiini-pitoisista tuotteista.

The Ordinaryn Caffeine Solution on ollut minulla käytössä huhtikuusta saakka, ja vaikka olenkin ärtynyt sen huonosti kiinni menevään pulloon (ja muutenkin myönnän kokevani pipetit vähän rasittavina, minulle ne eivät edusta luksusfiilistä...), käytän sitä uskollisesti joka aamu. Hieman paksu, nestemäinen koostumus tuntuu kosteuttavalta ja ensin jopa kevyesti ravitsevalta, mutta noin 10 minuutin sisällä se imeytyy ihoon kokonaan jättäen sileän, napakan tunteen. Seerumi ei tietenkään taio pois silmäpusseja, mutta lieventää niitä selvästi ja napakoittaa ihon pintaa.

* Caffeine Solution maksaa Elevenin verkkokaupassa 7,90€ / 30 ml (tämän kokoinen silmänympärysseerumi ei lopu varmasti ikinä..!) ja The Ordinaryn omassa verkkokaupassa 6,70€.

Seerumin päälle levitän seuraavaksi kosteuttavan ja pehmentävän voiteen. Kevättalvesta saakka käytössä on ollut House Of Organicilta saamani 100% Puren ihana, tainnuttavan hyvän tuoksuinen Coffee Bean Caffeine Eye Cream. Tässä voiteessa on todella poikkeuksellisen voimakas tuoksu, ja sen käyttäjän on kyllä hyvä pitää vaniljasta, niin vahva vaniljainen tuoksu leijuu useita minuutteja ympärillä voiteen levityksen jälkeen. Onneksi minä pidän, ja tämä on vielä syötävän hyvän tuoksuinen, aidosta vaniljan hedelmästä tuleva tuoksu..! (Vaniljan hedelmällä on muuten kosmetiikassa myös silottava vaikutus..!)

Tämä kofeiinia, vihreää teetä, ruusunmarjaöljyä ja runsaasti antioksidantteja sisältävä voide on kuin joka-aamuinen hemmotteleva herkkuhetki iholle (ja tuoksuaistille). Tykkään tästä ihan valtavasti! The Ordinaryn ja 100% Puren kofeiiniduo on kyllä toistaiseksi lyömätön yhdistelmä ikääntyneen ihon merkkien ja turvotuksen hoitoon silmänympäryksillä!

* 100% Puren Coffee Bean Caffeine Eye Cream maksaa House Of Organicilla 29,90€ ja tuubin koko on muuten tuplasti isompi kuin normaali sy-voide: 30 ml.

AAMU

A kuuluu iltaan, C aamuun :) Eli kun illalla ihoa hoidetaan A-vitamiinilla, aamulla iho saa latauksen C-vitamiinia. Superantioksidanttina tunnettu C-vitamiini puolustaa soluja vapaiden radikaalien ihoa ikäännyttäviltä vaikutuksilta ja kuuluu tutkituimpiin ja vankimmalla näytöllä hyötynsä todistaneisiin kosmetiikan ainesosiin. Jokaisen kannattaisi käyttää C-vitamiinituotteita.

C-vitamiinista käytetään kosmetiikassa monia muotoja, toiset tehokkaampia ja stabiilimpia, toiset vähemmän. Kivvin seerumissa käytetty askorbyyliglukosidi kuuluu stabiileihin ja ns. uskottaviin C-vitamiinimuotoihin joilla voi odottaa saavansa tuloksia. Minun intresseihini kuuluu erityisesti kirkastaa ja ehkäistä iholleni helposti ilmaantuvia pigmenttimuutoksia, ja sillä asialla Kivvin Pigmentation Spots Reducing -seerumi on tänä kesänä työskennellyt ihollani. Minulla on monia C-vitamiiniseerumeita, mutta Kivvin koostumus on yksi miellyttävimpiä.

En useinkaan laita Kivvin päälle enää mitään voidetta, mutta jos laitan, se on ollut Laponien Face Cream.

Kivvin C-vitamiiniseerumi maksaa 36,90€ / 30 ml Waku Organicsin verkkokaupassa. (Kivijalka-jälleenmyyjiä en Kivville tunne.)

ILTA

Levitettyäni otsalle The Ordinaryn Argireline-tiivisteen ja silmänympäryksille Granactive Retinoid -seerumin, on muun nassun vuoro. Tänä kesänä olen iloinnut yhteenpaluusta Laveran ihanan Hydro Effect -seerumin kanssa, tämä on yksi parhaita kosteuttavia seerumeita eikä runsas lataus antioksidantteja ainakaan mitenkään huononna kaveria. Laitan tätä kaksi kerrosta.

Hydro Effect -seerumia saa todella monilta jälleenmyyjiltä, heitetään tähän halvin löytämäni hinta, se on * House Of Organicilla, 18,90€ / 30 ml.

Päälle levitän kerroksen Laponien kevyttä ja raikasta geelivoidetta. Face Cream Care & Hydrate on superkevyt ja voisin kuvitella myös seka- ja rasvoittuvankin ihon nauttivan tästä koostumuksesta.

* Laponien Face Cream maksaa House Of Organicilla 32€ / 40 ml ja saman verran Laponien omassa verkkokaupassa.

ILTA

Niinä iltoina, kun iho on tuntunut kuivemmalta (kyllä niitäkin on kesään muutamia mahtunut! ^_^), laitan kasvoille Laponien sijaan Lovely Dayn Mellow Mallow -voidetta. Tässä voiteessa on jännä koostumus, se on ohutta, lähes nestemäistä emulsiota, mutta samalla ravitsevaa eli rasva/öljypitoisuudeltaan selvästi Laponieta öljypitoisempi. Ei kuitenkaan raskas.

Näin kirjoitin Mellow Mallow'sta viime kesäisessä esittelyssäni:

"Rauhoittavaan kamomillavesipohjaan on leivottu kylmäpuristettuja luumu-, kamellia- ja manteliöljyjä sekä skvalaania ravitsemaan ja pehmentämään, pantenolia ja hyaluronihappoa sitomaan kosteutta sekä niasiiniamidia ja PHA-happoa tekemään taikojaan niin epäpuhtaalle kuin ikääntyvällekin iholle Nimikkoainesosa rohtosalkoruusu (englanniksi marsh-mallow) kosteuttaa, suojaa ja vähentää ihon tulehdusta. Onpahan ”keittoon” heitetty vielä ihon mikrobiomia tasapainottavaa probioottia, lactobacillus-fermentaattia."

* Mellow Mallow -voidetta myy Biodelly ja se maksaa 26,50€ / 30 ml.

KERRAN VIIKOSSA

Teen iholle kerran viikossa happokuorinnan, ja tänä kesänä käytössä on normaalisti suosimani AHA-happokuorinnan sijaan ollut Kivvin PHA-happokuorinta. Ilahduin niin kun vihdoin löysin rehellisen PHA-kuorinnan!

PHA:lla on samat hyödyt kuin AHA-hapoilla, mutta se on hellävaraisempi ja voi sopia sellaisellekin iholle, joka ei siedä AHAa tai fysikaalisia raekuorintoja.

Kivvin kuorinta on ohutta geeliä jonka annetaan vaikuttaa iholla 5 minuuttia. Iho jää ihanan sileäksi ja hehkuvaksi, niinkuin kuorinnan jälkeen kuuluu jäädäkin :)

Kivvin PHA-naamio maksaa 38,70€ / 30 ml Waku Organicsin verkkokaupassa.

KASVOVEDET

AAMU: Nurme Kamomillavesi.

ILTA: Ekopharma Vadelmavesi.

Instagramissa joku lähetti yksityisviestin ja kysyi, miksi käytän aamulla rauhoittavaa kasvovettä ja illalla virkistävää, enkä toisin päin. Ihan hyvä kysymys! :)

Jako johtuu pitkälti tottumuksesta; olen käyttänyt Nurmen Kamomillavettä jo pari-kolme vuotta ja aina aamuisin, koska sen raikkaan vesimäinen koostumus tuntuu sopivan aamuun. Lisäksi kamomilla- hydrolaatilla on myös puhdistava vaikutus, vaikka sitä ei juuri Nurmen pullossa mainita. (Opin tämän aromaterapiakurssilla :))

Ekopharman Vadelmavesi on näistä paljon kosteuttavampi, ja tykkään laittaa sen illalla kun puhdistusaineet aina verottavat ihon kosteustasapainoa enemmän kuin pelkkä vesihuuhtelu aamuisin. Voin muuten kertoa että lopetin Vadelmaveden käytön hiusten kiharoiden aamufreesaukseen, koska tajusin tykkääväni vedestä niin paljon etten tosiaan halua jakaa näitä ihania pisaroita hiusten kanssa! ^_^

Nurmen Kamomillavettä myyvät ainakin Ruohonjuuret ja verkossa * Eleven, hintaa vedellä on 11,50€ / 100 ml.

Ekopharman Vadelmavettä ei vielä ole näkynyt verkkokaupoissa (se on ihan uusi), joten sitä saadakseen täytyy kääntyä Ekopharmaa myyvän hoitolan puoleen.

PUTSARIT

Tykkään vaihdella putsareiden koostumuksia, ja tänä kesänä olen käyttänyt tasaisesti näitä kolmea. Näistä Lumenen Pure Glow Cleansing Balm on varmaan suurin suosikkini.

L'OREAL RARE FLOWERS CLEANSING GEL - hajusteeton eli siinä mielessä tylsä, mutta koostumukseltaan oikein hyvä ja miellyttävä, pehmeästi vaahtoava geeliputsari. Tämä muuten huuhtoutuu iholta tosi hyvin! Ei yhtään niljainen.

LUMENE PURE GLOW CLEANSING BALM - rasvaputsari voimakkaamman meikin poistoon. (En ole tänä kesänä harrastanut kaksoispuhdistusta kuin meikkivoidepäivinä, mineraalimeikin poistan vain vaahdolla.) Törkeän ihanan hedelmäisen tuoksuinen balmi muuttuu veden vaikutuksesta maitomaiseksi ja huuhtoutuu iholta täydellisesti, jättäen todella ihanan tuntuisen, puhtaa ihon jota ei kiristä yhtään.

Lumenea ja L'Orealia saa niin monista paikoista että näiden jälleenmyyjiä ei liene tarpeen mainita.

ALVERDE BEAUTY & FRUITY -PUHDISTUSVAAHTO - niille illoille kun kaipaan pumppuvaahtoa. Muinoin Saksasta ostamani ja parasta ennen päiväys on tainnut mennä vuosi sitten, mutta ei haittaa. :) Käytän koska tykkään, eikä koostumus ole muuttunut miksikään. Purkki on kyllä aika kaamean näköinen, kuin lapselle suunniteltu... Alverde on saksalaisen DM-ketjun oma luonnonkosmetiikkamerkki eikä sitä myydä Suomessa.

*

34 comments on “Kesän ihonhoitorutiini”

  1. Missä välissä, tai minkä tuotteen jälkeen, noita kasvovesiä kuuluu käyttää?

    Vastaa

    0
    1. Kasvovesi tulee puhdistuksen jälkeen ja ennen seerumeita, ja aamulla se toimii yksinään puhdistuksena :)

      Vastaa

      0
  2. Moi. Mä inhoan pipettipulloja, joten olen laittanut Evolven ruskean väriseen matkakokoiseen (tyhjään ja puhtaaseen tietenkin :)) seerumipulloon Caffeine S-seerumia. Toimii tosi hyvin ja tulee suuri sopiva annos pikkupumppauksella. Argireline Solutionin laitoin kans pumppupulloon, niitä on niin paljon kätevämpi rujauttaa annos kämmenelle. Olen käyttänyt noita pitkään aamuin illoin, enkä jaksa pelata pipettien kanssa...

    Vastaa

    0
    1. Hei, kiitos tosi hyvästä vinkistä :) Pipettipullot on tosiaan älyttömän epäkäytännöllisiä, puhumattakaan siitä että pulloon pääse happea joka kerta tuotetta annostellessa.

      Vastaa

      0
    2. Sellainen tuli vielä mieleen, että olen huomannut Caffeine Solutionin toimivan parhaiten silmäpusseihin, kun sitä käyttää aamuin illoin. Aamuisin käytän sitä usein naamiona, eli levitän silmäpussikoihin heti herättyäni. Annan vaikuttaa aamupalan ajan, pyyhin kasvot misellivedellä ja laitan muut tuotteet kasvoihin. Kun tykkään käyttää aamuisin montaa muutakin tuotetta, niin tuntuu että tulee sitten liian monta kerrosta. 😁 Mielestäni tuote toimii näinkin.

      Vastaa

      0
    3. Kiitos vinkistä :) Täytyypä kokeilla itsekin. Mä en ole laittanut Caffeine Solutionia iltaisin kun en ole ollut varma sen yhteensopivuudesta retinolin kanssa, mutta toisaalta The Ordinary ei ainakaan ohjeista välttämään tätä yhdistelmää.

      Vastaa

      0
  3. Nuo The Ordinaryn tuotteet ovat minunkin lemppareitani tällä hetkellä <3 Katrille kiitos vinkistä!!

    Vastaa

    0
  4. Olen itse käyttänyt tämän kesän ajan The Ordinaryn 2% retinoidia kaulalle ja dekolteelle iltaisin. Huomasin, että se imeytyy hetkessä (nopeammin kuin kasvoilla) ja käyttö on siksi mukavaa. Yleensä en pidä dekolteen tai kaulan alueella voiteista, koska ne tuntuvat tahmeilta. Ihon sävy dekolteella on mielestäni tasoittunut ja on muutenkin tasaisemman näköinen. Osaksi varmaan kosteutuksen ansioista, mutta katsotaan katsotaan. :)

    Kesä menee yleensä minimaalisella ihonhoidolla. Valtaosan ajasta olen käyttänyt pelkkää kasvovettä ja pari tippaa öljyä. Myös meikin tarve vähenee paljon, kun iho tasoittuu saadessaan auringosta väriä.

    Vastaa

    0
    1. Liittyen aiempaan keskusteluumme itseruskettavista ja miksi jotkut valmistajat suosittavat välttämään aurinkoaltistusta itseruskettavan käytön jälkeen, sain nyt vastauksen Mádaralta:

      "DHA (dihydroksiasetoni), jonka avulla rusketus muodostuu iholle, saattaa joidenkin tutkimusten mukaan lisätä ihon herkkyyttä auringolle. Lisäksi itseruskettavan levittämisen jälkeen ihmiset eivät yleensä käytä aurinkosuojavoiteita tuotteen päällä, mikä ei ole suositeltavaakaan, koska se voisi häiritä itseruskettavan imeytymistä ja rusketuksen kehittymistä. Tästä syystä paras tapa suojautua auringolta on välttää sitä heti itseruskettavan levityksen jälkeen."

      Vastaa

      0
    2. Kiitos vastauksesta! :) Kuulostaa kyllä loogiselta (riippumatta siitä, ettävalmistajasta riippuen suoja-aika on välillä 24h, välillä 12h ja välillä ei mitään). Nyt muistui muuten mieleen, että olen jostain joskus kauan aikaa sitten lukenut, että itseruskettavan jälkeen ei saa heti käyttää aurinkosuojaa vaan pitäisi odottaa pari tuntia. Toisaalta itseruskettavan päälle ei kuulemma kannata laittaa mitään voidetta, koska sekin saattaa häiritä imeytymistä. No, eipä toisaalta tule enää heti mieleen levittää ensin itseruskettavaa ja mennä sen jälkeen ottamaan aurinkoa. :)

      Vastaa

      0
  5. The Ordinaryn tuotteet ovat tuttuja ja mà taas tykkààn just pipettipulloista. Argirelinea ilman en osaisi enàà olla, on tasoittanut otsan juonteita, kàytàn sità myòs silmànalusiin. Mites toi retinolin kàyttò kesàaikaan, siità ei ole vaaraa? Tààllà Italiassa kun kesà on pitkà ja helteinen. Olen jàttànyt tuon retinolin kesàtauolle, turhaanko? Sensijaan caffeinesta en tykànnyt, tuntui ettà olisi kuivattanut, vaikka laitoin toki kosteusvoidetta sen pààlle. Olen tykànnyt enemmàn Hylamiden tai Niodin sy-seerumeista, nyt on Niod menossa. The Ordinary on ehdottomasti suosikkimerkkini ja ihoni ei ole koskaan ollut nàin hyvàssà kunnossa.

    Vastaa

    0
    1. "Mites toi retinolin kàyttò kesàaikaan, siità ei ole vaaraa?"

      Ei ole vaaraa, kun muistaa retinolin yleiset käyttösuositukset; retinolia käytetään iltaisin ja päivällä iholle levitetään UV-suoja. Kesäaika ei sinällään ole este retinolin käytölle, onhan olemassa monia maita joissa on käytännössä aurinkoista vuoden ympäri, ja niissäkin maissa käytetään retinolituotteita. (Olen välillä miettinyt, että näinköhän kaikki retinolikosmetiikan kuluttajat näissä maissa tosiaan laittavat päivisin iholleen rutiininomaisesti UV-suojavoidetta... tuskin...)

      Rohkaisevaa kuulla, että argireline on tuonut muillekin tuloksia :)

      Vastaa

      0
  6. Uskaltaako tuota Ordinaryn retinolia tosiaan käyttää silmänympäryksillä? Täytyy varmaan koittaa, olisi edullinen vaihtoehto retinolituotteeksi juurikin silmänympärysrypyille :)

    Vastaa

    0
    1. "Uskaltaako tuota Ordinaryn retinolia tosiaan käyttää silmänympäryksillä?"

      On varmasti tosi yksilöllistä. Minä totutin ihoni, ja nimenomaan erityisesti silmänympärysihoni, retinoliin hitaasti monen kuukauden ajan aloittaen pienestä pitoisuudesta (0,01%) ja nousten pikkuhiljaa 0,1% ja 0,3%:n kautta 1%-vahvuuteen. Ykkösprosenttiin siirryin vasta puolen vuoden käytön jälkeen. Ihoni vaikuttaa tottuneen retinoliin täysin eikä ole koskaan reagoinut a-vitamiinituotteisiin millään lailla.

      Kokeilla voi aina, ja jos iho ei reagoi, niin go for it :) Jos et ole aiemmin käyttänyt retinolia silmänympäryksillä, suosittelisin silti aloittamaan matalammasta pitoisuudesta tai laimentamaan The Ordinaryn vahvoja retinolituotteita, jos aloitat niillä. On myös suositeltavaa aloittaa käyttö joka kolmas tai joka toinen päivä -tiheydellä, mikäli ei ole ennen käyttänyt retinoideja, ja siirtyä jokailtaiseen käyttöön kun on varmistunut ihon sietokyvystä.

      Vastaa

      0
  7. Minä puolestani rakastan pipettipulloja! Niistä tulee niin tehokas fiilis ja annostelu on täsmällistä. Hankin Caffeine Solutionin huhtikuussa ja latasin siihen suuret toiveet: olisiko se ihmetuote, joka kukistaa syntymälahjaksi saamani silmäpussit. Ei ole. Harmillisesti en ole huomannut mitään vaikutusta turvotuksessa, vaikka miellyttävältä tuotteen koostumus aamulla tuntuukin.

    Sitten tekninen kommentti. Selaan blogia usein iphonella ja Safarilla. Viime aikoina ekana olevan postauksen jälkeen tulee kymmenittäin samaa mainosta (nyt Juniori-lehti) ja niiden jälkeen kuukausia vanhoja postauksia. Kaikki uusimman jälkeen viime viikkoina ilmestyneet postaukset puuttuvat. Onko kellään muulla vastaavaa?

    Vastaa

    0
    1. "Sitten tekninen kommentti. Selaan blogia usein iphonella ja Safarilla. Viime aikoina ekana olevan postauksen jälkeen tulee kymmenittäin samaa mainosta (nyt Juniori-lehti) ja niiden jälkeen kuukausia vanhoja postauksia. Kaikki uusimman jälkeen viime viikkoina ilmestyneet postaukset puuttuvat. Onko kellään muulla vastaavaa?"

      Vastaavaa ongelmaa esiintyi kuukausi, pari takaperin, ja A-Lehtien it-tuesta vinkattiin tyhjentämään selaimen välimuisti. Se auttoi. Sitä, mistä moinen johtuu, ei osattu sanoa. Mutta kokeile tuota välimuistin tyhjennystä :)

      Vastaa

      0
  8. Mieleeni tulee aika montakin kysymystä aiheeseen liittyen.

    Ensiksi haluaisin sanoa, että olen tykännyt Ordinaryn Marine Hyaluronics -seerumista todella paljon. Aivan ihana! Käytän joka ilta. On tosi edullista, ja pullo kestää todella pitkään. Ehkä olen vähän tyhmä, mutta Ordinaryn pipettipullosta olen tykännyt. :) Vaikka Ordinary ei olekaan luonnonskosmetiikkaa, niin haluan käyttää heidän tuotteitaan ihonhoidossani, sillä tuovat selvää lisäarvoa (antavat tuloksia) ja ovat niin uskomattoman edullisia. Itsekin voin sanoa, että tällä seerumilla olen saanut selviä tehoja ihonhoitoon. Nyt haluaisin mahdollisesti ottaa ohjelmaani jonkun muunkin Ordinaryn seerumin, jos vain löytyisi sellainen, joka ei missään nimessä olisi läiskille altistava.

    Kysyisinkin, mitkä noista kesän rutiineihisi kuuluvista tuotteista ovat sellaisia, jotka eivät altista aurinkovaurioille (puhdistustuotteet ja kasvovedet eivät kiinnosta minua tässä; minulla on käytössä Lacto Linen erittäin pätevät tuotteet). Sen verran ymmärrän, että mitään A-vitamiinipitoista ei kannata laittaa päiväsaikaan kasvoille (en kyllä uskaltaisi käyttää kesällä edes yöllä), mutta entä nuo muut tuotteet? Erityisesti minua kiinnostaisi tietää seuraavien tuotteiden turvallisuudesta maksaläiskien (ja kesäkäytön) suhteen:
    - The Ordinary Argireline Solution 10 %
    - Kivvi Pigmentation Spots Reducing Serum

    Oliko niin, että C-vitamiinista ei ole päiväkäytössäkään haittaa? Entä peptidit, ovatko läikittymisen suhteen turvallisia myös aamulla iholle käytettynä?

    Onko tuo 100 % Puren Coffee Bean -silmänympärysvoide muuten myös kosteuttavaa? Käytätkö sitä myös öisin vai vaan aamuisin viemään turvotusta pois?

    Laitatko noiden seerumi- ja voidejuttujen päälle päivällä vielä aurinkosuojan?

    Sitten vielä viimeinen kysymys, osaisitko sanoa, olisiko Ordinaryn toinen hyaluronihappotuote (Hyaluronic Acid 2 % + B5) turvallinen tällaiselle läikistyvälle tyypille? Mietin, että tekisi mieli testata tuota hyaluronituotetta, mutta B-vitamiinin käytös auringon suhteen on itselleni epäselvä.

    Vastaa

    0
    1. "Ehkä olen vähän tyhmä, mutta Ordinaryn pipettipullosta olen tykännyt. :)"

      Ei siinä mun mielestä mitään tyhmää ole :) Mieltymyksiä on monia ja varmasti todella moni tykkää pipeteistä, eihän niitä muuten näkisi niin paljon etenkin selektiivisessä kosmetiikassa.

      "Kysyisinkin, mitkä noista kesän rutiineihisi kuuluvista tuotteista ovat sellaisia, jotka eivät altista aurinkovaurioille"

      Vain a-vitamiiniseerumi on tuotteissani sellainen, joka herkistää ihoa aurinkovaurioille. PHA esimerkiksi ei tee ihosta aurinkoherkempää, toisin kuin AHA. Ei myöskään C-vitamiini, tästä muistan meidän aiemmin puhuneenkin. C-vitamiinin on päinvastoin todettu vahvistavan ihon puolustuskykyä UV-säteilyn sisältämiä vapaita radikaaleja vastaan sekä vähentämään UVB-säteilyn aikaansaamaa ihon palamista (lähde). En tiedä miksi niin usein törmää väitteisiin, että myös C-vitamiini tekisi ihosta valoherkän, kun asia on päinvastoin.

      Argirelinesta - peptidit eivät yleisesti herkistä ihoa auringolle. The Ordinaryn pakkaustekstissä Argireline-tiivistettä ohjeistetaan laittamaan iholle aamuin illoin, vailla mainintaa aurinkoaltistuksen välttämisestä (kuten esim. retinoidituoteiden yhteydessä mainitaan), mistä voi päätellä ettei tuote sisällä auringolle herkistäviä ainesosia. Sen sijaan Argirelinea ei tule yhdistää L-AA- ja E-AA-muotoihin C-vitamiinista. Kivvin seerumissa ei ole näitä C-vitamiinin muotoja (vaan askorbyyliglukosidia).

      "Onko tuo 100 % Puren Coffee Bean -silmänympärysvoide muuten myös kosteuttavaa?"

      Kyllä, juuri siksi käytän sitä Caffeine Solutionin päällä. Käytän sitä pääsääntöisesti päivisin, mutta joskus myös iltaisin. Ei ole periaatteessa mitään syytä miksi en voisi käyttää sitä myös iltaisin, mutta koska omistan niin paljon sy-voiteita, käytän jo sen puolesta illalla usein toista sy-voidetta. Nyt kun olen tämän kesän käyttänyt silmänympäryksillä iltaisin The Ordinaryn Granactive Retinoid Emulsiota, en ole kaivannut päälle enää voidetta sillä emulsiopohjaisena tuo on tuntunut yksinään jo täysin riittävältä. Se ei siis katoa ihoon kokonaan kuten monet vesimäiset seerumit, vaan jättää ihoon pehmeän pinnan.

      "Laitatko noiden seerumi- ja voidejuttujen päälle päivällä vielä aurinkosuojan?"

      Kyllä, silloin kun olen menossa ulos. Töiden puolesta olen viettänyt arkipäivät suurimmaksi osaksi sisätiloissa joten työpäivinä aurinkovoiteelle ei ole tarvetta - muutoin kuin tietysti Clinique DSD huultenympäryksillä...! Sitä laitan vaikka olisin ulkona vain 5 minuuttia, jos tiedän kasvoilleni osuvan aurinkoa.

      "Sitten vielä viimeinen kysymys, osaisitko sanoa, olisiko Ordinaryn toinen hyaluronihappotuote (Hyaluronic Acid 2 % + B5) turvallinen tällaiselle läikistyvälle tyypille? Mietin, että tekisi mieli testata tuota hyaluronituotetta, mutta B-vitamiinin käytös auringon suhteen on itselleni epäselvä."

      Hyaluronihappo ja pantenoli (B5) ovat turvallisia auringossa.

      Kannustan luottamaan The Ordinaryn omaan ohjeistukseen, heillä ollaan tarkkoja tuotteiden oikeanlaisen ja mahdollisimman riskivapaan käytön suhteen. Auringolle herkistävien tai muiden kemikaalien kanssa huonosti reagoivien tuotteiden kohdalla mainitaan aina asiasta. :)

      Vastaa

      0
    2. Nyt tulin uteliaaksi, mità Cliniquen DSD voidetta kàytàt huulten ympàrillà? :-)

      Vastaa

      0
    3. Ensinnäkin kiitos todella hyödyllisestä vastauksesta. Joo, olen näistä jo aiemminkin kysellyt, mutta nyt kun olen tajunnut oman läikkäherkkyyteni, olen tullut entistä varovaisemmaksi. En ole edes uskaltanut käyttää Ordinaryn Marine Hyaluronics -seerumia aamuisin (saa nauraa)! :) En voi muuten kuin ihailla tietämystäsi. Esim. Stockmannilla Ordinaryn tuotteista 'vastaava' myyjä oli mielestäni pelkällä myyntimielellä liikkeellä eikä tiennyt juuri mitään esim. aurinkoherkkyydestä (hehkutti vain, kuinka oli saanut aikuisen ihonsa tuntumaan silkinpehmeällä eräällä Ordinaryn kuorinnalla, jota en missään nimessä käyttäisi omalle iholleni, sen verran olin keskustelua netistä seurannut). Toisin sanoen tuollaisen myyjän vinkkeihin en voi luottaa.

      Toinen juttu Ordinaryyn liittyen on vielä tuo hinta-asia. Tuntuu, että näistä todella hyvistä tuotteista saisi joku kailottaa ihan megafonilla, että sana näistä kiirisi myös ei-niin-varakkaiden kuluttajien joukkoon.

      Ai niin, oma kesäihonhoitosettini jäi mainitsematta, mutta se on ollut tänä kesänä hyvin yksinkertainen: aamulla ensin L300-merkin dry skin -tyypin misellivettä, jonka perään heti Lacto Linen kasvovettä. Tätä saatan kerrostaa kahdestikin ja samalla työstän sitä sormillani iholla ylöspäin eli yritän pienesti samalla liftata kasvoja. Kun kasvot ovat vielä kasvovedestä kosteat, olen levittänyt Dhyvanan aurinkovoidetta (vain spf 30, sillä en uskaltanut ostaa tästä suoraan spf 50:ä, koska tuon korkeamman suojakertoimen jähmeys pelotti, koska tuotemerkki oli minulle entuudestaan tuntematon).

      Illalla L300-misellivedellä silmänympärysalueen meikki pois, sitten suihkusessa L300 dry skin -puhdistusmaito. Samalla hieron kasvoja pienin liikkein, etenkin sivuilta, missä iho ei ole niin ohutta kuin couperosa-alueella. Sitten suihkun jälkeen paljon Lacto linen huippua kasvovetta. Vielä kostealle iholle Ordinaryn Marine hyaluronicsia; olen käyttänyt tätä säästeliäästi eli vain huulten yläpuolelle, silmänympäryksille ja sibelius-ryppyyn ja otsan poikittaisiin ilmeryppyihin. Samoihin kohtiin olen sitten laittanut Pirkan Q10-silmänympärysvoidetta lukitsemaan seerumin ja kosteuden. Tässä siis kesärutiinini. Päivällä iholla oikeastaan pelkkä aurinkosuoja. Ja ai niin, ihan tuore lisä kasvojenhoidossani on rullailu (löysin viikonloppuna Tokmannilta nystyräisen kasvorullan hintaan 2,90 e, jee). Tykkään tehdä tällä rullailuja täysin puhtaille kasvoille.

      Nyt haluan yrittää alkaa torjumaan kasvojen läikikkyyttä ja muutenkin väsynyttä vaikutelmaa vahvistamalla sitä C-vitamiinimilla. Minulla on nyt Kivvin seerumi ja kuorinta sekä tuo Ordinaryn B-vitamiinia(kin) sisältävä seerumi kosmetiikka-ostoslistallani. Ihanaa, jos saisi vahvistettua ihoa edes hieman tai parannettua sen yleisilmettä. Tosin tiedän, että todella suuri syntini tässä kesän aikana on ollut vääränlainen vuorokausirytmi - se on vanhentanut minua aika tehokkaasti. Pitää yrittää korjata tilanne eikä tarttua puhelimeen, jos ja kun ei yöllä saa unta.
      Oletko muuten

      Vastaa

      0
    4. Hyvältä kuulostaa sinun kesärutiini :) Pärjäätkö siis esimerkiksi poskien osalta ilman muuta kosteutusta kuin kasvovesi (+ aurinkovoide)?

      Vastaa

      0
    5. Nyt kesällä olen pärjännyt! :)

      Oli tarkoitus kysyä vielä, että oletko muuten jo tutustunut kasvojen gua sha -käsittelyyn? Näyttäisi olevan seuraava kasvojenhoidon trendi...

      Ja misellivedestä puheen ollen, olen nyt siirtymässä Lacto Linen miselliveteen, kun tuo L300 on loppumaisillaan. Olen jo hieman testannut tuota Lacto Linea ja tykkään kovasti! Ihanaa ostaa kotimaista. L300-misellivedessäkään ei ollut mitään vikaa, paitsi että jos sitä vahingossa meni huulille, niin se maistui tosi pahalle.

      Vastaa

      0
    6. "Oli tarkoitus kysyä vielä, että oletko muuten jo tutustunut kasvojen gua sha -käsittelyyn? Näyttäisi olevan seuraava kasvojenhoidon trendi…"

      Näin on, se on tosi trendikästä nyt. Innostuin gua sha'sta kevyesti jo joulukuussa ollessani työharjoittelussa Biodellyllä, kun siellä yksi työntekijöistä teki gua shaa ja suositteli sitä, mutta oma kokeiluni sitten jäi. Gua sha -kivikin on jo hankittuna joten lähitulevaisuudessa varmasti etenen konkreettiseen kokeiluun :)

      Vastaa

      0
    7. Hei Sanni, pitkästä aikaa ehdin tänne lukemaan ajatuksiasi; kahlasinkin läpi monta kuukautta 🙂. Nyt sain tästä idean mennä hankkimaan tuota Argirelineä (Sibeliukset😕) ja tehokkaan c-vitamiiniseerumin, niin oliko niin, ettei Argirelineä voi yhdstää yleisesti c-vitamiinituotteisiin? Miksi? Mihin tuotteisiin esim. voi tai miten ne tunnistaa jos c-vitamiinin muotoa ei ole mainittu 🤔? Kiitos paljon,muistin taas, miten pro olet näissä ❤.

      Vastaa

      0
    8. Hei Piia! Tosiaan kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa :)

      Peptidejä ei suositella yhdistettävän tiettyihin C-vitamiiniyhdisteisiin, The Ordinary neuvoo välttämään peptidien (kuten Argirelinen) yhteydessä C-vitamiinimuotoja L-AA (L-Ascorbic Acid) ja EAA (Ethylated Ascorbic Acid). Kivvin C-vitamiiniseerumissa ei ole näitä C-vitamiinimuotoja joten sen voi yhdistää peptideihin ainakin tämän hetken tietämyksellä :)

      Ihanaa loppukesää ja pian alkavaa syksyä, Piia :)

      Vastaa

      0
    9. Kiitos niin paljon Sanni ❤. Pitääpä laittaa tilaukseen tuo Kivvin seerumi ja Argireline 🙂. Luotan sinun asiantuntemukseen. Ihanaa alkavaa syksyä 😍.

      Vastaa

      0
    10. Kiitos Piia <3 :) Muuten - The Ordinaryllahan on myös sellaisia C-vitamiiniseerumeita, jotka C-vitamiinimuotonsa puolesta sopivat yhteen peptidien kanssa :) Tuli vain mieleen, jos/kun joka tapauksessa tilaat esim. tuon Argirelinen The Ordinarylta :) Esim. Ascorbyl Glucoside Solution 12% (sisältää samaa C-vitamiinimuotoa kuin Kivvin seerumi) sekä Magnesium Ascorbyl Phosphate 10%. Näistä The Ordinary suosittelee etenkin jälkimmäistä pigmenttiläiskiin.

      Vastaa

      0
  9. Hei! Kiitos hyvistä vinkeistä! Blogisi uutena lukijana kiinnostaisi tietää, että oletko koskaan kokeillut ”sibelius-ryppyjen” teippaamista yön ajaksi? Eli apteekkiteipillä suoristetaan kulmakarvojen väliset rypyt yöksi. Toimii kohtuullisen hyvin ainakin itselläni ja ”sibbe-rypyt” ovat tasoittuneet kivasti. Kurtistelen kasvojani näemmä yöaikaankin, eivätkä lihakset osaa enää silmien välissä rentoutua...

    Vastaa

    0
    1. En ole kokeillut teippaamista, en ole aiemmin tällaista niksiä kuullutkaan. En kyllä tiedä haluaisinko kokeilla... näin äkkiseltään ajateltuna ihon altistus säännöllisesti teipin liimapinnalle ei kuulosta jotenkin ihoystävälliseltä. Mutta saattaahan siitä olla juonteisiin jotain apua. Itse ehkä vältän mieluummin teipin käyttöä iholla.

      Vastaa

      0
  10. Minä olen tilannut Ekopharman tuotteita Hillankaupasta (Kauneushilla-hoitolan verkkokauppa). Sekä hoitolassa että verkkokaupassa on ihana palvelu, voin suositella <3 Ekopharman tuotteet on hyviä ja kaiken lisäksi kotimaisia, mutta tällä hetkellä olen kokenut Dr Hauschkan tuotteet tehokkaammiksi, olen siirtynyt nyt kokonaan niihin joksikin aikaa tavoitteena rauhoittaa ilmeisesti eri tuotteiden jatkuvasta vaihtelusta ja stressistä ärsyyntynyttä ihoa.

    Vastaa

    0
    1. Ahaa, enpä tajunnut että tuo on eri tuote kuin vadelma-kasvovesi, joka on kyllä ihanaa sekin. Pitääkin hankkia tuota suihketta myös testiin, jos hoitoloista kerran voi löytyä.

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat