18.06.2018

Käsivoide x 3

On erityisen kivaa esitellä niitä tuotteita, joiden suurkuluttaja olen ja joita menee vuodessa loppuun useampiakin kappaleita - toisin kuin vaikka kasvovoiteita. Käsivoiteita taitaa kulua yhdellä jos toisellakin, ja tänään esittelyssä kolme sellaista eri hinta- ja brändiluokista.

Kuten on aiemmin tullut todettua, käsieni kuivuus on kroonistunut ympärivuotiseksi tilaksi ja niitä saa olla rasvaamassa ihan koko ajan, eikä sekään riitä. Kaikesta voitelusta huolimatta etenkin kynsinauhat ja etu- ja keskisormien sivut ovat niin kuivat että kerronpa suoraan, että siinä on yksi syy miksi en juurikaan enää ota blogiin kynsilakkakuvia. Kädet ovat niin kuivan näköiset ettei niitä hirveästi halua kuvissa esitellä :(

En enää tiedä mitä näille voi tehdä, ravinnonkin mukana saan runsaasti hyviä rasvoja jotka voitelevat ihoa sisältä. Koska haluan päivisin myös tehdä jotain käsilläni ja käyn töissä, en pysty pitämään käsiäni koko ajan paksun rasvakerroksen peitossa ja pehmeiden puuvillahanskojen uumenissa. Kosmetiikan apukiintiö on siis aika lailla täynnä.

Tänä vuonna loppuun on mennyt jo neljä voidetta ja näistä nyt esiteltävistäkin on jo kulunut puolet jokaista.

Nämä kolme ovat aiemmin esitellyn Dermosilin Salvia-käsivoiteen ohella minulle tämän talven ja kevään uusia käsivoidetuttavuuksia. Kaikkien kolmen koostumukset ovat ihan erilaiset, samoin tuoksumaailmat. Yhteistä on se että ne ovat luonnonkosmetiikkaa ja kaikki ovat vegaanisia. Olen saanut voiteet blogin kautta.

Ekopharman ja Benecosin voiteet ovat olleet myynnissä jo pidempään mutta Mádaran voide on käsittääkseni tämän vuoden uutuuksia. Sillä on myös Infusion Blanc -vartalovoidepari, josta tykkään myöskin.

MÁDARA INFUSION BLANC SUPREME HYDRATION Hand Cream

11€ / 75 ml

Ihastuttava käsivoide ja ihana, persoonallinen, pehmeän makea tuoksu! Mádaran vanhaa, alkuperäistä Protecting -käsivoidetta en koskaan ehtinyt testaamaan, joten en osaa verrata tätä siihen, mutta tästä ainakin tykkään tosi paljon.

Koostumukseltaan silkkisen emulsiomainen voide sijoittuu täyteläisyydeltään keskimaastoon ja riittää minullekin yöhoidoksi. Se jättää sopivan suojaavan, kosteutta lukitsevan pinnan joka on minulle erittäin tärkeää käsivoiteessa. Toisin kuin kasvovoiteissa, käsien hoitoon en kaipaa raikkaan vesimäisiä koostumuksia sillä ne eivät riitä. Hoitavina ainesosina Infusion Blanc -voiteessa on mm. auringonkukkaöljyä, sheavoita, lesitiiniä ja kaurauutetta.

Tyylikkään minimalistinen tuubi sopii melkeinpä sisustuselementiksi skandinaavisen design-kodin yöpöydälle :D Vaikka yleensä tykkään enemmän söpöilevästä tyylistä, Infusion Blanc -pakkaus miellyttää silmääni ja on minusta kaunis jo esineenä.

Kuriositeetti: kuulkaapa pakkaustekstiä (vapaasti suomennettu englannista): "Sisältää Neuro Wellbeing Bio-yhdisteen joka stimuloi kollageenia suojaavia neuroneja ja auttaa täten ehkäisemään ihon ikääntymistä. Lisäksi, voide lisää hyvänolon tunnetta aktivoimalla onnellisuuden neuroneja" (!!!!) :)

Jälkimmäinen liittyy voiteen tuoksuun, jossa kuvauksen mukaan on jasmiinin ja mesiangervon aromaattisia yhdisteitä. Minulle tuoksu ei tuo mieleen jasmiinia enkä tiedä miltä mesiangervo tuoksuu, mutta Infusion Blanc tuoksuu ihanalta <3 Tuoksu on pehmeä, herkkä ja nimensä mukaisesti valkoinen - meille jotka aistimme tuoksut myös väreinä.

EKOPHARMA HILLA ANTI-AGE -käsivoide

15€ / 50 ml

Joukon kotimainen. Olen käyttänyt aiemmin yhden purkillisen Ekopharman Vadelma-käsivoidetta, ja Hillan koostumus on siihen verrattuna ihan erilainen. Hillassa on tänään esitellyistä voiteista hienostunein koostumus, ja jos tähän yhdistäisi Mádaran tuoksun, olisi käsissämme melkein täyden kympin hemmotteluvoide. Voiteen koostumus tuntuu - ja näyttää, kyllä, sen ihan näkee, melkeinpä enemmän kasvo- kuin käsivoiteelta; se on hyvin napakkaa ja ikäänkuin "kiinteämpää" kuin löysemmäksi formuloidut käsivoiteet perinteisesti. Voide on erittäin miellyttävän ja runsaan tuntuinen, ja se sopiikin oikein kuivalle iholle.

Ei Hillan tuoksussakaan mitään vikaa ole, mutta se on hyvin voimakas ja veikkaan, että jonkun nenään jopa aavistuksen pistävä. Ja kyllä - pohjalla vaikuttaa jälleen Ekopharma-tuotteista tuttu fenetyylialkoholi, joka tuo tuotteisiin makeahkon, hieman ruusua muistuttavan kukkaistuoksun. Hillan tuoksussa on lisäksi jotain hedelmäistä, väreissä ilmaistuna keltaista (minkä kertoo pakkauskin).

Tykkään tästä voiteesta todella paljon, hoitavuutensa perusteella eniten tästä kolmikosta. Voide sopii kuivalle ja ikääntyvälle iholle ja lupaa myös kirkastaa pigmenttimuutoksia. Hoitava koostumus sisältää antioksidanttista lakkauutetta, kuivaa ihoa ravitsevaa lakkaöljyä, kosteuttavia keramideja ja hyaluronihappoa, ihoa kirkastavaa c-vitamiinia ja persiljauutetta sekä rauhoittavaa allantoiinia.

(Hilla-sarjassa on myös tavallinen käsivoide, Anti-Age-voide on erikseen.)

BENECOS CLASSIC SENSITIVE Hand Cream

2,99€ / 75 ml

Joukon edullisin ja simppelein vode. Aina halvan kosmetiikan koostumus ei kieli sen edullisuudesta, mutta mielestäni Benecosin käsivoiteen käyttöelämys todella tuo mieleen arkisen "budjettisarjan". Mikä ei tietenkään välttämättä ole millään lailla paha asia :) Tarvitaanhan budjettikosmetiikkaakin. <3

Voide suoriutuu kunnialla tehtävästään eli kosteuttaa käsien ihoa, mutta kovin kuivalle iholle Classic Sensitive ei riitä vaan on laadultaan sellainen kevyt normaalin ihon yleiskäsivoide. Pakkauksessa lukee "rich texture" josta en ole samaa mieltä; koostumus on ohut, kahteen muuhun esiteltyyn voiteeseen verrattuna melkein vetinen ja hyvin liukas. "Slippery and light texture", olisi ollut minun kuvaukseni englanniksi :)

Keveydestään huolimatta Benecosin voide kuitenkin jättää iholle imeydyttyään suojaavan, kevyesti vahamaisen pinnan.

Tuoksu on, pakko sanoa, halvan oloinen ja pistävä, en erityisemmin pidä Classic Sensitiven tuoksusta. Siinä on jotain pähkinäisyyttä joka sinänsä on ihan miellyttävää, mutta tuoksu on liian vahva ja pistävä. Kosmetiikan kemiasta oppiessani olen oppinut, että tuoksuraaka-aineet ja hienostuneiden, vivahteikkaiden tuoksujen kehitys on kallista, jolloin voi hyvin ymmärtää miksi edullisissa päivittäiskosmetiikan sarjoissa on yleensä yksinkertaiset, geneeriset ja paikoin jopa tylsät tuoksut. Tuoksujen kehittely maksaa.

Mikä voiteesta tekee "Sensitiven" eli herkälle iholle sopivan liittyy hajusteisiin; kahdessa muussa Benecosin käsivoiteessa on 26 eniten allergisoivan hajusteen listalla olevia hajusteita (niitä kosmetiikassa superyleisesti käytettyjä), Classic-Sensitivessa ei. Myöskään Ekopharman voiteessa ko. listan hajusteita ei käytetä, Mádaran Infusion Blancissa kyllä.

Hoitavina ainesosina Benecosin käsivoiteessa on mm. auringonkukkaöljyä, glyserolia, manteliöljyä ja pitkä joukko kasviuutteita kuten ruusunmarjaa, seljankukkaa, kehäkukkaa ja mäkikuismaa.

*

Löytyykö jokin näistä purkeista teidänkin yöpöydältä tai käsilaukusta? :) Tai missä nyt käsivoiteita säilytättekään... :D

45 comments on “Käsivoide x 3”

  1. Olen sen Madaran alkuperäisen käsivoiteen fani. Se on todella täyteläistä ja hoitavaa. Se tuoksuu manteliselta, mikä on ihan ok, mutta ei mikään suuri elämys. Infusion blanc -suihkugeeliä olen käyttänyt testerin verran, ja tuoksu oli enemmän kuin kohdillaan! Ah.

    Pähkäilin huhtikuun -40% aleissa, että ottaisinko noita uusia käsivoiteita testiin, mutta päädyin tilaamaan kaksi purkkia sitä samaa vanhaa. :D Pitäisi päästä testaamaan jonnekin näitä uusia, ennen kuin raaskin ostaa.

    Käytin edellisen Madaran jälkeen Benecosin aprikoosin (sama kokemus kuin sinulla tuosta Benecosistasi, se sama outo liukkaus ja kalvomainen pinta!) ja pari erilaista Urtekramin käsivoidetta, Oma Getrudin kirsikantuoksuisen (halpis luonnonkosmetiikkamerkki S-kaupoissa) ja Bodyshopin käsivoiteet. Bodyshop ei ole luonnonkosmetiikkaa, mutta on noista ehdottomasti paras Madaran ohella. Muut ihan liian kevyitä mun makuun, mutta menettelevät hätätilanteessa.

    Tuo Ekopharman voide kuulostaa hyvältä. Tykkään Ekopharmasta noin muuten. Ostin juuri Atopik-silmänympärysvoiteen ja se on ihanan täyteläistä. Myös Atopik-itseruskettava on paksua, jotenkin kaikki noiden tuotteet mitä olen käyttänyt, on tosi tymäköitä ja täyteläisiä. Toisaalta tykkäänkin ilmeisesti just sellaisista. Karpalo-voiteesta en tykännyt, kun se oli niin vesimäistä. Nyt meni Naviter ja Ekopharma sikin sokin, mutta pointti tuli varmaan selväksi. :)

    Vastaa

    0
    1. mutta päädyin tilaamaan kaksi purkkia sitä samaa vanhaa. :D

      Varmaan ihan hyvä valinta kun se näyttää nyt poistuneen valikoimasta, ainakaan en enää näe sitä Mádaran sivuilla.

      Nyt meni Naviter ja Ekopharma sikin sokin, mutta pointti tuli varmaan selväksi. :)

      Joo, ei mitään epäselvyyttä :D Ovathan Atopik ja Ekopharma kumpikin Naviterin sarjoja ja niiden koostumuksissa ja tuoksuissa on paljon samaa :)

      Minulla on Atopikin Anti Age -silmänympärysvoide ja se on tosiaan myös aivan ihanaa, täyteläisyys juuri minun mieleeni :-* Sy-voiteissa käytän runsaampia koostumuksia kuin muualla kasvoissa koska sy-iho on sen verran ruttuisempi :D

      Vastaa

      0
    2. Oho no sitten todellakin oli hyvä että tilasin sitä vanhaa! Ja mulla on siis myös se anti age -sy-voide, joten samasta tuotteesta puhutaan. :) Seerumissa tykkäisin ohuudesta, esim se Laveran hydro effect oli testerin perusteella aivan ihana (ja sinäkin taisit siitä tykätä, mikä lisää tuotteen arvoa silmissäni aina :)), mutta en osaa päättää, minkä seerumin ostaisin/tarvitsisin, niin on jäänyt ostamatta mitään.

      Vastaa

      0
  2. Mun tänhetkinen lempparikäsivoide on Pirkan Q10. Halpaa, imeytyy nopeesti ja kosteuttaa (ei tietty niin paljon kuin paksummat voiteet, mutta ne eivät oo koskaan käyttömukavuudeltaan kovin miellyttäviä ainakaan päiväkäytössä). Mä pesen käsiäni liiankin tiuhaan, joten ei tee mieli edes panostaa rahallisesti käsivoiteeseen koska sitä kuluu aika paljon, ja veikkaan peseväni osan poiskin.

    Kuiviin kynsinauhoihin oon käyttänyt nyt tovin Burt's Beesin lemon butter-voidetta (balmia?), ja oon siitä tykännyt tosi paljon! Sitruunainen tuoksu on musta myös tosi miellyttävä. :-)

    Vastaa

    0
    1. Mulla on kanssa sama juttu että pesen käsiäni kaiken aikaa, ja käsivoiteesta siis menee päivittäin viemäriin varmaan yhtä suuri osa kuin imeytyy ihoon :D Ihan jokaisen pesukerran jälkeen en kyllä edes jaksa rasvata käsiä, etenkin silloin kun olen kirjoittamassa jotain koneella koska rasvatut kädet + tietokoneen näppäimistö ei ole mukava yhdistelmä. Täytyisi malttaa odottaa tovi että kaikki voide on imeytynyt ennenkuin palaa näppikselle, ja aina ei malta...

      Vastaa

      0
    2. Mua on ihotautilääkäri kieltänyt käyttämästä saippuaa käsienpesussa ja tiskatessa ja jopa hiuksia pestessä pitäisi pitää kumihanskoja, ettei ihon oma rasva liukene pesuveteen.
      Ehkä voisit kokeilla jotain kökömpää käsivoidetta / Humektania, jota yleisestikin suositellaan atoopikoille pesuvoiteeksi tai näitä in-shower- vartalovoiteita saippuan korvikkeena ja kokeilla, auttaako se? Tai sitten ihan Xylidermiä / aloegeeliä nopeaan, rasvattomaan ja vaivattomaan kosteutukseen.

      Vastaa

      0
    3. Kiitos vinkeistä, joita voisin kyllä kokeilla. Mun "ongelma" - joka ei ainakaan vähennä käsien kuivuutta - on se, että minun on hyvin vaikea sietää minkäänlaista lian ja tahman tunnetta iholla, ja siksi pesen käsiä niin usein. Olen jo kotona korvannut osan saippuoista hellävaraisemmilla luonnonkosmetiikan pesuaineilla mutta se ei ole auttanut. Perusvoiteella peseminen olisi kai seuraava luonnollinen askel, mutta mietityttää, jääkö voidepesusta sitten käsiin rasvainen tuntu joka ajaa uuteen haluun pestä kädet... :/ Täytyisi kai kokeilla.

      Mitä geeleihin tulee, olen vähän ennakkoasenteellinen niitä kohtaan kun kokemukseni mukaan geelikoostumus jättää lähes aina tahmean ihon. Aina tahma ei siis johdu rasvasta...

      Vastaa

      0
    4. Tohon käsien pesuun liittyen: työskentelen hoitoalalla ja meidän hygieniahoitajamme käski ehdottomasti välttämään saippuapesuja aina kuin mahdollista, toki joidenkin tarttuvien tautien kohdalla se on mahdotonta. Saippuapesu luonnollisesti kuivattaa ja aiheuttaa ihorikkoja, mikä on taas oma ongelmansa. Käsidesin kanssa tulee lutrattua paljon, jossain vaiheessa kädet tulevat jo pelkästä desistä tahmeaksi. Hygieniahoitaja ohjeisti pesemään kädet pelkällä vedellä, jotta tämä tahma häviää. Ja taas desiä päälle. Täytyy kyllä sanoa, että töissä kädet on paremmassa kunnossa kuin näin lomalla, kyllä se käsidesin sisältämä glyseroli auttaa pitämään ihon parempana. Käsien rasvaus töissä on melko hankalaa, koska ei se ikinä ehdi imeytyä kun on taas laitettava sitä desiä päälle 😁. Herkkäihoisemmat pesevät töissä kätensä vallan perusvoiteella, kuten tässä jo joku neuvoikin.

      Toki toi desi ei ole sulle ratkaisu, jos inhoat tahmeaa tunnetta. Itse kyllä koen, että se tahma tulee vasta kun olet laittanut desiä monta kertaa putkeen. Ja riippuu ihan desin merkistäkin, itse tykkään Erisanista.

      (Tästä sekavasta vastauksesta tuskin oli mitään apua, mutta kerroinpas nyt kuitenkin.)

      Vastaa

      0
    5. Vaikkei tämä auttaisi juuri minua oli selostus silti mielenkiintoinen :) Mietin usein miten hoitotyötä tekevien ihmisten käsien iho voi kaiken sen todella tiheän pesemisen ja desinfioinnin takia...
      Jännä muuten kuulla että käsidesin sisältämä glyseroli kumoaa niin paljon alkoholin vaikutusta... Kun eikös käsidesin pääasiallinen pöpöjä tappava aine ole kuitenkin alkoholi?

      Vastaa

      0
    6. Alkoholiinhan se vaikutus tosiaan perustuu. Kummasti ne kädet vaan pysyvät kunnossa, mutta sitä desiä tulee laittaa paljon ja usein :D

      Vastaa

      0
    7. Kokeilemallahan se selviää :)
      Humektan ei ainakaan mulle jätä mitään rasvaista tuntua . Se on voiteena kevyimmästä päästä muutenkin. Jäikö sulle kasvoihin sitten Aqualan L:stä jotain tuntua (vai muistanko väärin että olet sitä käyttänyt joskus meikinpoistoon?)?
      Geeliin sellainen vinkki, että kun levittää kosteisiin käsiin ja tarpeeksi vähän, niin ei jää tahmaa.

      Vastaa

      0
    8. Olen kokeillut Aqualan L:ää meikin poistoon niin kauan sitten että en enää muista... :P Mutta lähestulkoon kaikista emulsiomaisista putsareista jää minulle kyllä enemmän tai vähemmän rasvainen pinta.

      Täytyy tehdä täsmäisku apteekkiin tässä lähipäivinä ja tutkiskella vaihtoehtoja.

      On tämä kyllä hankala yhdistelmä kun samalla haluaisin käsistä kunnon puhtaat ja juuri sen tuntuiset millaisiksi kunnon pesevä käsisaippua ne jättää (sulfaattipitoinen, ei oikea saippua) mutta juuri tämän tuntuman tavoittelu vain pahentaa kuivuutta :(

      Vastaa

      0
    9. Celaran perusvoidesarjassa on pesuöljy, joka ei nimensä mukaisesti ole öljyä vaan paksua voidetta. Ihanuus piilee siinä, että tuote vaahtoaa :) Eli tavallaan voidepesun hyödyt yhdistettynä siihen että (ainakin allekirjoittanut) kaipaa vaahtoa pesua varten. Iho jää paljon kosteutetumman tuntuiseksi kuin käsienpesuaineella pestessä. Mutta siihenkin päälle todella kuivakätinen tarvitsee voiteen.

      Vastaa

      0
    10. Testasin Ceralanin pesuöljyn viime vuonna ja "virheellisesti" käytin sitä kasvojuen pesuun, kuvitellen että tuote toimii samalla idealla kuin vaikkapa Sebamed joka sopii sekä kasvoille että vartalolle:

      https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/ceralan-pesuoljy/

      Ceralanin putsari tuntui todella kuivattavalta. Mutta ehkä se on hellävaraisempi käsien paksummalla iholla…? Täytyy kaivaa Ceralan taas esiin ja kokeilla :) En kehdannut laittaa sitä edes kenellekään eteenpäin kun se tuntui niin kuivattavalta…. :p

      Vastaa

      0
    11. Nyt muistinkin tuon postauksen. :) Uskon täysin, että se kuivattaa kasvojen ihoa. Mutta varmasti käsisaippuakin kuivattaisi. ;) Tuo pesuöljy pesee mielestäni hyvin tehokkaasti, joten pieni määrä riittää. Itselläni se ainakin jättää kädet kostutetuimmaksi kuin nestemäinen käsisaippua, jopa luonnonkosmetiikan sellainen. Vielä parempi tuote oli Eucerin suihkuöljy, joka myös vaahtosi, mutta sitä ei saa enää suomesta.

      Vastaa

      0
    12. Mä päätin jo siirtää Ceralanin pumppupulloon ja tarjota sille koe-esiintymistä käsisaippuana :)

      Vastaa

      0
    13. Minä rasvaan kädet aina vain ulkopuolelta, joten tahmanäppiongelmaa ei synny. Mutta kaiketi voi olla myös kuivat kämmenet joillakin, mulla vain ei.

      Vastaa

      0
    14. Kyllä kämmenet voivat olla kuivat, todellakin :) Minulla erityisen kuivat kohdat ovat kynsinauhat ja sormien sivut joten kyllä vain sormet menevät rasvaan :) Sinä siis rasvaat pelkästään kämmenen selkäpuolen? Ylipäänsä, itse tykkään hieroa voiteen käsiin kunnolla, ja sellainen "kämmenselkä-vastaan-kämmenselkä" -hierontatyyli vailla sormien käyttöä ei sovi minulle.

      Vastaa

      0
  3. Ohoh, nyt on otettu neurotieteetkin Mádaralla käyttöön! Nyt voi lukuisat opiaattiriippuvaiset yms. siirtyä tähän Neuro Wellbeing Bio Complexiin, koska kyseessä on "aivoja aktivoiva yhdiste, joka stimuloi neuronien toimintaa ja edistää siten hyvän olon tunnetta." Jeeeeeess... :D

    Vastaa

    0
    1. Niinä :D ^_^ Tämä neuro-juttu oli kyllä aikamoinen.... Ja vielä käsivoiteessa, ovatko tällaiset argumentit todella tarpeen käsivoiteita ostavalle kohderyhmälle? :) Kyllä tämän tuoteryhmän tuotteet varmasti myyvät muutenkin :)

      Vastaa

      0
  4. Kiva vertailu! Kiitos!
    Oletko muuten kokeillut kynsinauhaöljyjä? Minun maailmani mullistui (tai no, kynsinauhani mullistuivat), kun aloin kantaa käsilaukussa mukana kynsinauhaöljykynää. Siis sellaista sivellinpäistä, kierrettävää, valokynän tyyppistä. Aina odotellessa (bussia, hissiä, kassaa...) sipaisut sitä kynsinauhoille, niin a vot! Uskomattoman paljon parempikuntoiset koko kädet! Nyttemmin riittää, kun käytän öljyä tyyliin joka toinen päivä.
    Manteli- tai jojobaöljyä sisältävät ovat minulla toimineet parhaiten. En ole ihan varma, millä merkeillä sellaisia on valikoimissa tätä nykyä, kun olen ostanut aina löytäessäni useamman varastoon (Nimimerkillä ”varastossani on vielä yksi avaamaton Natural Code silmämeikinpoistogeeli”.... ). Ainakin Body Shopin, Sally Hansenin ja Alverden kyniä olen käyttänyt.

    Vastaa

    0
    1. Oletko muuten kokeillut kynsinauhaöljyjä?

      Kyllä, käytin kynsinauhaöljyä säännöllisesti monta vuotta, sekä iltaisin ennen nukkumaanmenoa että päivisin, minullakin kulki käsilaukussa öljykynä jota sivelin kynsinauhoihin samaan tyyliin kuin sinä (Mavalan oli suosikkini), bussia odotellessa tai aina kun oli sopiva hetki. Vannoin kynsinauhaöljyn nimeen tosi pitkään ja suosittelin sitä jatkuvasti täällä blogissakin. Mutta sitten tapahtui jotain ja kynsinauhaöljyn käyttö jäi pikkuhiljaa. :/ Kun viimeinen käsilaukussa kulkenut öljykynä loppui en vain tullut ostaneeksi uutta, ja iltaöljyrutiini hiipui pikkuhiljaa sekin. Yksi vaikuttaneista syistä oli näinkin hölmö: tykkään lukea illalla sängyssä kirjaa, ja kynnet voi öljytä vasta sen jälkeen kun on lopettanut lukemisen ettei kirja mene ihan rasvatahroille. Usein kuitenkin luen siihen saakka että olen melkein puoliunessa, enkä enää yksinkertaisesti jaksa suorittaa öljyhoitoa kynsinauhoille :/ Ilmeisesti en harrastanut iltalukemista siihen aikaan kun alun perin löysin kynsiöljyt ja harrastin öljyämistä tunnollisesti.

      Olen ajatellut, että runsaan, kasviöljypitoisen käsivoiteen käyttö ajaa osittain saman asian kuin kynsinauhaöljy, sillä onhan käsivoiteessa samoja öljyjä kuin kynsinauhaöljyissä. Mutta todennäköisesti se ei auta yhtä hyvin. Kynsinauhaöljy on kai kynsille vähän sama asia kuin seerumi iholle, siinä on hoitavia ainesosia tiiviimmässä muodossa ja hoito on tehokkaampaa.

      Tulipas pitkä sepustus... Huomaa, että minulla taitaa vähän omatunto soimata tuosta kynsiöljyrutiinin poisjäämisestä.... :P

      Vastaa

      0
    2. Etkö ole käyttänyt niitä puuvillakäsineitä jotka annoin just tätä varten :D ettei se kirja mene sotkuun...mä laitan öljyä aina telkkaria katsoessa, siinä on sellainen hetki että pystyy istahtamaan rauhassa ja imeyttämään öljyä hetken ;)

      Vastaa

      0
    3. Olen käyttänyt niitä aina kun muistan, mutta sitten ne menee aina jonkun ajan kuluttua itse tahmaisiksi ja voide tulee niiden "läpi" ja niitä pitäisi myös muistaa pestä.... :P Ne on olleet minulla ememmän näppis-käytössä kuin kirjanlukukäytössä, mutta sitten ne saattaa jäädä pitkäksi aikaa käyttämättä kun en muista pestä niitä :/ Mä olen ihan toivoton :(

      Vastaa

      0
  5. Juuri noita tuotteita ei löydy, mutta sain juuri lahjaksi benecosin tyrni käsivoiteen. En ole vielä testannut sitä, sillä edellinen käsivoide ei ole vielä loppunut. En malta odottaa että pääsen testaamaan!! :)

    Vastaa

    0
  6. Neutrogena on ainoa, joka toimii todella kuiviin käsiini. Se pitää kynsinauhatkin kunnossa ja on ainoa, joka ehkäisee sormenpäiden halkeilun. Eikä sitä tarvitse laittaa kuin pari kertaa päivässä, kesällä riittää, kun laittaa yöksi. Kokeilen joskus muitakin, mutta palaan aina Neutrogenaan.

    Vastaa

    0
    1. Neutrogenalla on se tosi suosittu tiivistemuotoinen käsivoide, onko sinulla käytössä juuri se? Olen joskus kokeillut sitä mutta koostumus ei ollut mieleeni, voiteen korkea glyserolipitoisuus tekee siitä tosi tahmean. Glyseroli on tietysti fantastisen hyvä ainesosa kosteuttamaan, mutta se se tekee suurina pitoisuuksina kosmetiikkatuotteesta aika lähmäisen (puhdas glyseroli itsessään on hyvin tahmeaa).

      Vastaa

      0
  7. Allergiani geeleille alkoi noin. Lopuksi tuli selvemmäksi, kun huollon jälkeen kynsinauhat kuoriutuivat pois.
    Myöhemmin kun käsien kunto palautui, huomasin käsisaippuoiden kuivattavan todella paljon ja kun pesen kädet vain palasaippualla, ei enää tarvitse käsivoidetta.

    Vastaa

    0
  8. Kaikki vieraita tuotteita. Tuo Ecopharman pakkaus on tosi kaunis.

    Mun luottotuote on Crabtree & Evelynin avocado, olive & basil käsivoide. Rinnakkaiskäytössä on sitten talvella kun kädet menee tosi huonoon kuntoon apteekista saatava Calmuril jonka hoitavat ainesosat ovat mm karbamidi ja maitohappo. Hinta jossain 7,- paikkeilla.

    Vastaa

    0
    1. Crabtree & Evelynin käsivoiteet ovat myös mun suosikkeja, itse asiassa varmasti parhaita käsivoiteita joita olen koskaan käyttänyt <3 Jos en saisi blogin kautta kokeiltavaksi erilaisia käsivoiteita, ostaisin itse varmaan pelkästään C&E:n Hand Therapy -voiteita, ainakin yökäyttöön. Päiväkäyttöön ne ovat liian runsaita.

      Vastaa

      0
  9. Mulla kuivuu kädet ihan järjettömästi, ellen rasvaa niitä iltaisin oikealla rasvalla ja oikeaksi ovat osoittautuneet sekä perusvoide Carbalan että Kiehlsin Creme de Corps Whipped Bodybutter. Varsinkin jälkimmäistä käyttämällä iho on suorastaan ylisileä kämmenselissä ja se toimii jopa paremmin talvella kuin Carbalan. Päivisin en rasvaa käsiäni ikinä ja mielestäni kevyet päiväkäsivoiteet eivät tee oikeastaan mitään, helpottavat ehkä pieneksi hetkeksi. Yöllinen runsas rasvaus tehokkaalla voiteella sen sijaan tepsii minulla. :)

    Vastaa

    0
  10. Nivea Q10 Anti-Age Care -käsivoide on nopeasti imeytyvä ja huipputehokas ja tuo yllättävän pitkäkestoista pehmeyttä iholle kalvoa jättämättä. Käsien pesun jälkeenkin iho tuntuu vielä hyvältä enkä tarvitse uutta rasvausta.

    Tuoksu poikkeaa normaalista niveamaisesta tuoksusta ja on naisellisempi ja hienostuneempi. Ja voiteessa on aurinkofiltterit, mistä iso plussa. Toinen plussa tulee litteästä käsilaukkuun vaivatta sujahtavasta tuubista, flip-top-korkista ja tuubin liukumattomasta pinnasta. Todella hyvin suunniteltu tuote loppuun asti.

    Ainoa ongelma on tuon Q10-version saatavuus, se kun on vähän väliä loppu kaikkialta yhtä aikaa vaikka muita Nivean käsivoiteita saa aina. Kun täydennyksiä tulee, erä katoaa silmänräpäyksessä. Aina pitää hankkia varalle yksi, kun ei tiedä, milloin sitä saa lisää. Onneksi voide on edullinen, joten sen hamstraaminen ei pankkia räjäytä :)

    Vastaa

    0
    1. Nivea Q10 Anti-Age Care -käsivoide on nopeasti imeytyvä ja huipputehokas ja tuo yllättävän pitkäkestoista pehmeyttä iholle kalvoa jättämättä.

      Haa mikä sattuma, minulla kulkee juuri tuo käsivoide parhaillaan käsilaukussa, ostin sellaisen matkakoossa viime kuussa Islannista lentokentältä hätäavuksi kun oma käsivoide jäi kotiin. On muuten hyvä :) Ei pehmennä käsiäni yhtä hyvin eikä tunnu yhtä hoitavalta kuin kasviöljy/rasvapohjaiset käsivoiteet, mutta tuntuu tosi hyvältä ja jättää miellyttävän suojaavan pinnan (ei kalvoa mutta kuitenkin "pinnan") ja imeytyy nopeasti jättämättä tahmaa.

      Vastaa

      0
  11. Oletko miettinyt muuten olisiko tuo käsien kuivuminen sittenkin allergiaa tai herkistymistä jollekin käyttämäsi tuotteen ainesosalle? Kuvailemasi ihoreaktio kuulosti aika voimakkaalle, ja siltä ettei se olisi pelkästään ihon kuivumista. Käytät kuitenkin aika paljon eri kosmetiikkaa, ja sekin saattaa pikkuhiljaa herkistää. Itsellä alkoi oireet juurikin käsien ihosta.

    Vastaa

    0
    1. Oletko miettinyt muuten olisiko tuo käsien kuivuminen sittenkin allergiaa tai herkistymistä jollekin käyttämäsi tuotteen ainesosalle?

      En ole, kun olen aina yhdistänyt allergiseen reaktioon myös kutinan, punoituksen, ihottuman ja haavoille menevän ihon. Oma ihoni on vain kuiva.

      Vastaa

      0
  12. Täysin off topic, mutta sullahan on iPhone 6s? Mietin vähän, kannattaako sitä vielä ostaa... oletko edelleen tyytyväinen?

    Vastaa

    0
    1. Mä olen väärä ihminen jolta kysyä älypuhelimista :D Kokemusta on vain tästä yhdestä ja ainoasta joten en osaa verrata sitä muihin. Lisäksi olen varmasti älypuhelimen käyttäjänä huomattavaa vähemmistöä kun en esimerkiksi juurikaan käytä mitään sovelluksia karttaa ja Instagramia lukuunottamatta. Minulle puhelimen paras ominaisuus on kamera ja mahdollisuus jakaa kuvia reaaliajassa. Seuraaksi tärkein on karttasovellus :) Puhelimeni suoriutuu kuvien otosta kunnialla ja kartta on usein käytössä joten en keksi mihin en olisi tyytyväinen :) Joo - siihen että VIHAAN kosketusnäyttöä, haluaisin todellakin kirjoittaa viestit edelleen näppäimillä ^_^

      Vastaa

      0
    2. Haha :D Mulle tärkeintä on myös kamera, ja akunkesto. Käytän jotain sovelluksia, mutta mikä tahansa päihittäisi vanhan puhelimeni (iphone 4). Tykkään kanssa siitä että on jotain ulkoisia näppäimiä, uudemmissa puhelimissa on usein koko etupuoli vain pelkkää näyttöä.

      Vastaa

      0
  13. Aiheen vierestä, ootko vielä testannut Maybellinen Tattoo brow ink peniä? Vaikuttaa mielenkiintoiselta tuotteelta ja mietin voiko oikeesti toimia :)

    Vastaa

    0
  14. Avenen Cold cream -käsivoiteen luvataan kestävän myös vesipesuja, itse ainakin pidän siitä kovasti. Haju tuntui aluksi todella oudolta, mutta siihen tottuu ja lopulta se on oikeastaan aika hyvä.

    Vastaa

    0
  15. Oma lempparini on apteekista saatava CCS käsivoide. Käteni ovat talviaikaan niin kuivat, että iho on jatkuvasti verillä, mutta tuo voide auttaa paljon, jos käyttää ihan parikin kertaa päivässä. Joskus sitä laittaessa tulee kyllä aika jännittävä reaktio, menee iho ihan punaiseksi ja pikkunäppylöille kuin olisi jokin yliherkkyys. Tosi hämmentävää, mutta kyllä se sitten rauhoituttuaan on paremmassa kuosissa.

    Olisi kyllä best, jos olisi sellainen voide, joka maagisesti hoitaisi kädet kuntoon yön aikana :D En yhtään tykkää laittaa käsirasvaa kesken päivän. Ei tunnu edes riittävän pelkästään kämmenselkiin hölvääminen, koska sormien välit ovat myös kämmenien puolelta kuivat. Onneksi käteni ovat sentään nyt kesän myötä rauhoittuneet.

    Vastaa

    0
    1. Olisi kyllä best, jos olisi sellainen voide, joka maagisesti hoitaisi kädet kuntoon yön aikana :D

      Sanos muuta, kelpaisi tännekin…

      Tuo mainitsemasi CCS:n käsivoide vaikuttaa kyllä erittäin hyvältä, sisältää 10% ureaa. Ihan paras ainesosa hoitamaan jopa kovettumaista ihoa, minulla on korkean pitoisuuden urea-voide jatkuvassa käytössä jalkojen hoitoon. Ureassa on vain se huono puoli että se jättää niin ikävän tuntuisen pinnan että kestän sen vain nukkuessani :D

      Vastaa

      0
  16. Kaikki postauksen tuotteet ovat vieraita, Madaraa houkuttaisi kyllä kokeilla. Odotan kauhulla iän tuomia muutoksia käsien kuivuudessa :P En erityisemmin tykkää rasvata käsiäni ja 28-vuotiaaksi olen pärjännyt talvellakin rasvaamalla kädet vain iltaisin. Rasvaksi valitsen paksuja koostumuksia, tahmaisuus ei haittaa nukkuessa :) Nyt on jo monta talvea ollut käytössä Aco Special care protecting hand cream. Pahimpina aikoina laitan kuivimpiin kohtiin lisäksi bepanthenia.

    Ureaa sisältävät käsivoiteet aiheuttavat minulla katastrofin käsiin, johtunee sen ihoa ohentavasta vaikutuksesta. Kädet alkavat kuivua entistä herkemmin ja helottavat punaisina rasvaamisen jälkeen. Samoin villaiset hansikkaat kuivattavat käsiä keinokuituisia enemmän. Hanskan sisäpinnan pitää olla mieluiten fleeceä, niin pysyy kädet kunnossa :) Vähän kyllä häiritsee ajatus niistä irtoavasta mikromuovista, mutta en onneksi pese hanskojani kuin pari kertaa vuodessa.

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (94)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)