20.06.2018

Sannin ihonhoitosuositukset

*) Sis. mainoslinkkejä

Minulta kysellään paljon suosituksia ihonhoitotuotteista, ja niitä on myös kivaa antaa. Oikein innostun aina kun saan lähteä laatimaan kysyjälle ihonhoito-"ohjelmaa" :) <3 Vastatessani tällä viikolla jälleen erään lukijan ihonhoitokysymykseen, sain idean koota tuotesuosituksiani eri ihotyypeille sekä omia lemppareitani eri tuotekategorioista yhteen omaan postaukseen.

elevenillä on tällä viikolla vielä huomiseen saakka -20% alennus kaikista tuotteista koodilla JUHANNUSJUHLA, ja koska on vielä kivempaa jos vinkkituotteen saa tarjoushintaan, olen koonnut listaan sellaisia tuotteita jotka saa nyt alennushintaan. (edit. listaa täydennetty myös muualla myytävillä tuotteilla, hinnasta näet onko tuote alennuksessa.)  Kaikki tuotteet muutamaa erikseen mainittua poikkeusta lukuunottamatta ovat sellaisia joita olen itse käyttänyt, testannut ja/tai myynyt työssäni kosmetiikkaneuvojana tai roolissani kauneusbloggaajana, eli tuotteita jotka tunnen ja joihin luotan.

Täydennän listaa myöhemmin myös muualla myytävillä tuotteilla - (harmi kun elevenillä ei esimerkiksi ole valikomassa Laveraa). Lista tulee elämään uusien löytöjen ja ajankohtaisten tuotteiden myötä.

Jotkut merkit kuten Clarins ja Estelle & Thild ovat elevenillä normihintaisinakin halvempia kuin kaupoissa.

Tähän on myös hyvä lisätä se tuttu "disclaimer": suositukseni eivät korvaa lääketieteen tai farmasian ammattilaisen antamia hoitosuosituksia. Jos sinulla on vakavia ja/tai pitkäaikaisia iho-ongelmia, on hyvä kääntyä ihotautilääkärin puoleen. On myös hyvä ottaa huomioon että iho on yksilöllinen ja tuotteet voivat toimia eri ihoilla eri tavoin.

PERUSIHONHOITO-OHJE ihon kosteustasapainoa ylläpitävään ja vahvistavaan päivittäiseen hoitoon: ihotyypin mukainen puhdistus + (mielellään alkoholiton) kasvovesi ja/tai kosteussuihke + kosteuttava seerumi + ihotyypin mukainen päivävoide/ ohut kosteusemulsio ja/tai kasvoöljy. Tähän voi sitten halutessaan lisäillä askelmia hoitovesien, silmänympärysvoiteiden, naamioiden ja happokuorintojen muodossa. Itse laitan seerumin päälle päivisin voiteen ja iltaisin öljyn. Aamuisin puhdistan ihon misellivedellä, iltaisin teen kaksoispuhdistuksen öljyllä ja vaahtoavalla puhdistusaineella.

 

PUHDISTUSTUOTTEITA

3INA Micellar Gel * 6,24€ / 200 ml (norm. 7,80€) - älyttömän hyvä geelimäinen miselliputsari jota itse käytän vain silmämeikin poistoon, vaikka tuote sopii myös koko kasvoille. Geelimäinen koostumus on oma suosikkini silmämeikin poistossa ja tämä 3inan putsari on hyvin lähellä vanhaa Natural Coden supersuosikkiani - paitsi vieläkin halvemmalla hinnalla - katsokaa kokoa; 200 ml ja normihintakin on alle 8 euroa..! Tämä on yksi viime vuosien parhaita löytöjä. Sairaan hyvä.

Dr. Hauschka -puhdistusvoide * 12,80€  / 50 ml (norm 16€) - yksi luonnonkosmetiikan suuria klassikkotuotteita ja samalla yksi persoonallisimmista putsarikoostumuksista; Hauschkan jauhettuun manteliin perustuva hellästi kuoriva puhdistustahna on erikoinen ja rakastettu. Putsarin tasapainottava ja epäpuhtauksia vähentävä vaikutus perustuu jauhetun mantelin kykyyn imeä ihosta epäpuhtauksia kun sitä painelee iholle. Kokeile ja testaa, moni vannoo tämän nimeen.

Lumene Harmonia Peat-to-foam-turveputsari * 17,90€ / 125 ml (norm 21,70) - oma viime vuoden suosikkiputsarini Whamisan öljyn ohella, esitelty täällä. Ihanan hellävarainen putsari jonka sisältämä turve tasapainottaa ihoa.

Whamisa Cleansing Oil * 25,28€ / 150 ml (norm 31,60€) - se toinen viime vuoden suosikkiputsarini, ja kenties lempparini kaikista puhdistusöljyistä. Ylellisen tuntuinen ja miellyttävän tuoksuinen öljy emulgoituu veden kanssa eikä jätä iholle lainkaan rasvaista tunnetta. Taattua korealaista laatua, siellä nämä öljyputsarit osataan.

COSRX Low pH Good Morning Gel Cleanser * 11,34€ / 150 ml - ihana, matalan pH:n hellävarainen geeliputsari pehmeällä vaahdolla.

 

 

 

TEHOKOSTEUTUSTA KAIKILLE IHOTYYPEILLE

Lisää näitä tuotteita ihonhoitorutiiniisi jos ihosi tuntuu kuivalta tai kosteusköyhältä. Myös normaali, rasvoittuva ja sekaiho voivat kausittain tarvita lisäkosteutusta, ikääntyvän ihon hoidossa tehokosteuttavien tuotteiden säännöllinen käyttö on erityisen suositeltavaa. Mikäli ihosi tuntuu koko ajan kuivalta ja kiristävältä voi olla hyvä päivittää kaikki hoitotuotteet yleisesti kuivan ihotyypin mukaisiksi, katso tuotevinkkejä alempaa.

Lumene Lähde kosteuttava kasvosuihke * 7,90€ / 100 ml (norm 8,90€) - kevyin lisäkosteuden muoto. Lisää suihketta alimmaiseksi puhtaalle iholle ennen muita hoitotuotteita tai suihkuttele kasvoille päivän aikana tarpeen mukaan.

Evolve Daily Defence -kosteussuihke * 21,16€ / 100 ml (norm. 24,90€) - monivaikutteinen kosteuttava, suojaava ja rauhoittava kasvosuihke, vähentää ihon punoitusta. Omia suosikkejani. Pienten valmistuserien artesaaniluonnonkosmetiikkaa.

Lumene Lähde kosteuttava hoitovesi * 9,90€ / 150 ml (norm. 12€) - erittäin kosteuttava hoitovesi, käytä halutessasi kosteusseerumin lisäksi tai asemasta. Laitetaan iholle alimmaiseksi ennen muita hoitotuotteita.

Estelle & Thild Biohydrate -kosteusseerumi * 23,20€ / 30 ml (norm 29€) - kevyt, kosteuttava seerumi kaikille ihotyypeille.

Lumene Valo -hyaluronitiiviste * - 21,80€ / 30 ml (norm. 27,80€) - Lumenen 2000-luvun klassikko, monen suomalaisen suursuosikki. Lataa ihoon superkosteuttavaa hyaluronihappoa ja kirkastavaa C-vitamiinia.

Dermosil Kanervaseerumi 10,50€ / 30 ml - hinta-laatusuhteeltaan fantastinen kosteuttava, pehmentävä maitomainen seerumi. Sopii rasvoittuvalle iholle yksinäänkin kosteustuotteeksi. Yksi henkilökohtaisia lempituotteitani. <3

Lavera Hydro Effect -seerumi 19,90€ / 30 ml - raikas, antioksidanttinen koostumus joka kosteutuksen lisäksi suojaa ihoa saasteilta ja muilta ympäristörasituksilta.

Whamisa Deep Rich Toner * 33,28€ / 120 ml (norm 41,60€) - superkosteuttava geelimäinen kasvovesi jota voi käyttää myös seerumin asemasta.

Korealaiset kangasnaamiot * ovat myös valtavan suosittuja tehokosteuttajia. Itse en ole niihin hurahtanut mutta moni on saanut niiden avulla ihonsa ihan uuteen hehkuun ja kuntoon - ja tuovathan hauskat naamiot *myös iloa kosmetiikka-arkeen.

ANTI-AGE-HOITO

Mizonin tuotteita en ole itse kokeillut mutta koska elevenin valikoimassa ei tällä hetkellä ole suosikkiani COSRX:n AHA-kuorintaa, suosittelen tätä toista laadukasta korealaista jolla on COSRX:n kaltainen maine loistavana AHA-happokuorintana. (edit. COSRX:ää saa iHerbistä :), linkki lisätty)

Mizon AHA 8 Peeling Serum * 24€ / 40 ml (norm 30€)  - 8% glykolihappoa.

Pixi Glow Tonic -kasvovesi *22,48€ / 250 ml (norm 28,10€) - 5% glykolihappoa. Mizonia hellävaraisempi mutta silti tehokkaan ja kuorivan pitoisuuden AHA-happoa sisältävä kasvovesi. Voi käyttää myös harvemmin kuin päivittäin. Aloita tällä jos et ole aiemmin käyttänyt AHA-happoja. Huomaa pakkauskoko - tämä AHA-hoito riittää todella pitkälle...!

COSRX AHA 7 Whitehead Power Liquid * 15,79 € / 100 ml - 7 % glykolihappoa. Käytän tätä kaksi kertaa viikossa ja rakastan :)

Estelle & Thild Superbioactive Age Control Serum * 41,60€ / 30 ml (norm 52€) - yksi suosikkiseerumeistani.

Paula's Choice Intensive Wrinkle-Repair Retinol Serum 43€ / 30 ml tai 14 € / 7 ml - 0,1% retinoliseerumi korjaa juonteita ja aurinkovaurioita ja häivyttää pigmenttimuutoksia. Silkkisesti levittyvä, silikonipohjainen seerumi sopii loistavasti myös meikinpohjustukseksi.

Lavera Firming -päivävoide * 25,90€ / 50 ml - antioksidantteja, kosteutusta ja kiinteytystä 30 + iholle, monivuotinen suosikkipäivävoiteeni. Notkea ja nopeasti imeytyvä koostumus sopii meikin alle.

Whamisa Eye Essence Anti-Wrinkle -silmänympärysvoide * 33,28€ / 30 ml  (norm 41,60€) - sinulle, joka pidät erittäin kevyistä koostumuksista. Ihanan tuntuinen, ohut ja silti äärimmäisen kosteuttava, fermentoituun teknologiaan perustuva silmänympärysten hoitaja. Huomaa pakkauskoko - tuplasti suurempi kuin silmänympärysvoiteet normaalisti.

Clarins Extra-Firming Wrinkle Smoothing Eye Cream * 41,04€ / 15 ml (norm. 51,30€) - juuri esittelemäni ihanan tuntuinen juonteita silottava ja kosteuttava silmänympärysvoide josta en meinaa malttaa siirtyä eteenpäin testaamaan muita merkkejä :D

RASVOITTUVA JA EPÄPUHDAS IHO

PUHDISTUS

Dr. Hauschka -puhdistusvoide * 12,80€  / 50 ml (norm 16€) - esitelty ylempänä

Mádara Detox -mutanaamio * 20,80€ / 60 ml (norm 26€) - erinomainen syväpuhdistava, ihoa kirkastava ja  huokoset suppuun kiristävä naamio. Nyt kun Sosaria ei enää myydä Suomessa on Mádaran mutanaamio suosikkini.

KUORINTA

Paula's Choice BHA Liquid 2% 36€ / 118 ml - BHA-kuorintojen kulttituote maailmalla. Rasvaliukoinen BHA-happo kuorii ihoa huokosten perukoilta saakka hajottaen talikertymiä ja ehkäisten ja poistaen mustapäitä. Sopii myös punoittavan ja ärtyneen ihon hoitoon. (Ei elevenin valikoimassa, ei saa Suomesta.)

COSRX BHA Black Power Liquid * 18,32 € / 100 ml - toinen kulttimaineessa oleva BHA-kuorinta, sisältää 4% betaiinisalisylaattia joka on salisyylihappoa hellävaraisempi betahydroksihappo.

KOSTEUTUS

Clarins Ultra-Matte Rebalancing Lotion * 27,44 € / 50 ml (norm 34,30€) - talin eritystä hillitsevä kevyt, mattapinnan jättävä kosteusemulsio

Clarins Hydra-Matte Lotion * 28,80 € / 50 ml (norm 36€) - sekaihon versio, ei yhtä rasvoittuvalle iholle kuin Ultra-Matte.

Dr. Hauschka Melissa-voide * 21,60€ / 30 ml (norm 27€) - luonnonkosmetiikan parhaita hoitovoiteita herkälle, rasvoittuvalle iholle joka punoittaa ja jolla on myös epäpuhtauksia. Monen ongelman trouble-shooter..! Raikas, kevyt koostumus.

Whamisa Sebum Treatment -hoitoemulsio * 27,68€ / 120 ml (huomaa pullon koko!) (norm 34,60€) - Whamisan seka- ja rasvoittuvan ihon voidetta en ole itse kokeillut mutta luotan Whamisaan merkkinä ja olen kuullut Sebum Treatmentista hyviä kokemuksia.

Lavera Pore Refining -kosteusemulsio * 16,90€ / 50 ml - raikas mintuntuoksuinen kosteusemulsio sisältää sinkkiä ja luonnollista salisyylihappoa pajunkuoriuutteesta. Supistaa huokosia ja hoitaa rasvoittuvaa, epäpuhdasta ihoa.

KUIVA IHO

PUHDISTUS

Vältä vaahtomaisia puhdistustuotteita ja suosi öljyjä ja maitoja. Jos kuitenkin pidät vaahdoista, valitse sellainen joka on erityisesti kehitetty kuivalle iholle ja sisältää myös hoitavia ja kosteuttavia ainesosia kuten glyserolia. Vaahtoava pesuaine vie iholta aina enemmän kosteutta kuin rasvamainen.

Weleda Almong Cleansing Lotion * 11,52€ / 75 ml (norm 14,40€) - hellävarainen, hoitava luonnonkosmetiikan puhdistusemulsio

Whamisa Cleansing Oil * 25,28€ / 150 ml (norm 31,60€) - Ylellisen tuntuinen ja miellyttävän tuoksuinen öljy emulgoituu veden kanssa eikä jätä iholle lainkaan rasvaista tunnetta.

KOSTEUTUS

Dr. Hauschka -ruusuvoide * 22,40€ / 30 ml (norm. 28€) - klassikoiden klassikko, erittäin runsas Ruusuvoide suojaa ja hoitaa ihoa ja sopii erinomaisesti myös couperosaiholle.

Estelle & Thild Super Bioactive Extra Rich -päivävoide *39,36€ / 50 ml (norm 49,20€) - kermaisen täyteläinen hoitovoide kuivalle ja iääntyneelle iholle.

Weleda Almond Soothing Facial Cream -kasvovoide * 18,40€ / 30 ml (norm 23€) - kuivan ihon runsaampi versio Weledan klassisesta mantelivoiteesta. Hajusteeton voide rauhoittaa ja suojaa herkkää, kuivaa ihoa.

L'Occitane Ultra Rich Comforting Cream * 24,72€ / 50 ml - 25% sheavoita sisältävä hoitovoide kuivalle ja erittäin kuivalle iholle

HERKKÄ / HAJUSTEILLE ALLERGINEN IHO

Kaikki tähän valitsemani tuotteet ovat hajusteettomia

PUHDISTUS

Weleda Almong Cleansing Lotion * 11,52€ / 75 ml (norm 14,40€) - hellävarainen, hoitava luonnonkosmetiikan puhdistusemulsio

Lumene Herkkä -puhdistusemulsio * 7,90€ / 150 ml (norm. 9,50€) - tuttu kotimainen, Lumenen hajusteeton puhdistusmaito poistaa hellävaraisesti meikin ja epäpuhtaudet (sarjan silmämeikinpoistoaine on myös suosikkini!)

KOSTEUTUS

Estelle & Thild kuuluu lempisarjoihini ja se on myös yksi harvoja luonnonkosmetiikan sarjoja joilla on laaja hajusteettomien tuotteiden linja. Tässä mainittujen tärppien lisäksi sarjassa on myös hajusteeton putsari ja yövoide.

Estelle & Thild Bio Calm Anti-Redness Rescue -seerumi * 23,44€ / 30 ml (norm. 29,30€)

Estelle & Thild BioCalm-päivävoide * 21,60 € / 50 ml (norm 27 €)

Estelle & Thild BioCalm -kasvoöljy * 27,68€ / 30 ml (norm. 34,60€)

Estelle & Thild BioCalm silmänympärysvoide * 19,20€ / 20 ml (norm 24€)

Weleda Almong Soothing Facial Lotion -kasvovoide * 15,44€ / 30 ml (norm 19,30€) - kevyempi versio Weledan mantelivoiteesta.

 

KASVOÖLJYT

Clarins Santeli-kasvoöljy kuivalle iholle * 35,20€  / 30 ml (norm 44€) - Clarinsin laadukkaat kasvoöljyt ovat 100% luonnollisia. Ne ovat ensimmäisiä kasvoöljyjä joihin tutustuin, vuonna 2010 ne olivat Dr. Hauschkan ohella ainoat kasvoöljyt joita myimme. Nyt 8 vuotta myöhemmin trendi on ihan toinen ja kasvoöljyjä on lähes joka merkillä. :)

RMS Beauty Oil kuivalle iholle * 65,04€ / 30 ml (norm 81,20€) - luksusta isolla L:llä. Talvi-ihoni sekä myös nenäni ihastuivat tähän aromaattisen vaniljan tuoksuiseen, täyteläiseen hemmottelevaan öljyyn - mutta rehellisesti mietin, kuinka moni ostaa yli 80 euron kasvoöljyjä. Alennushintakin vielä vähän kirpaisee, mutta jos joku on RMS:n kulttiöljyn hankintaa miettinyt, on tämä kutosella alkava hinta sentään vähän mukavampi kuin normihinta...

Clarins Lootus-kasvoöljy seka- ja rasvoittuvalle iholle * 32€ / 30 ml (norm 40€) - tämä öljy kuulema sulattaa pois mustapäitä, ihan oikeasti. Rasvoittuvan ihon perinteiselle, öljyttömiä voiteita suosivalle hoitosuuntaukselle on myös päinvastainen vaihtoehto: annetaan iholle tasapainottavia, tarkoin valittuja öljyjä jotka signaloivat iholle että se vähentää ylimääräisen talin tuotantoa. Mm. Dr. Hauschka on tunnettu tästä lähestymistavastaan, mutta tätä öljyä ei ole elevenin valikoimassa.

Estelle & Thild BioCalm -kasvoöljy herkälle iholle, hajusteeton * 27,68€ / 30 ml (norm. 34,60€) - hajusteettomia kasvoöljyjä ei ole monia, mutta Estelle & Thildin Fragrance Free -linjasta sellainen löytyy.

Weleda Manteliöljy erittäin herkälle iholle, * sopii myös silmämeikin poistoon 18,08€ / 50 ml (norm 22,60€) - myös Weledan manteli on hajusteeton öljy, ja sopii yksinkertaisen yhden kasvin koostumuksensa puolesta hyvin herkälle iholle.

Lumene VALO Arctic Berry Cocktail, kuivalle, samealle ja normaalille iholle 22,80 € / 30 ml (norm 28€) - yksi henkilökohtaisia suosikkejani, tämä kaksifaasinen öljyseerumi on samalla ravitseva ja raikas.

Mádara Superseed Soothing Hydration -kasvoöljy normaalille ja kosteusköyhälle iholle * 39,20€ / 30 ml (norm. 49€) - sinulle joka et pidä öljyn jättämästä rasvaisesta tunteesta mutta kutkuttaisi silti kokeilla kasvoöljyä. Mádaran hienostunut, nopeasti imeytyvä "kuiva" öljykoostumus on superantioksidanttinen ja erittäin miellyttävän tuntuinen iholla.

HOITOVESIÄ

COSRX Galactomyces -kasvo/hoitovesi * 17,36€ / 150 ml (norm. 21,70€) - fermentoituihin raaka-aineisiin perustuva erittäin kosteuttava, hoitava ja kirkastava hoitovesi ikääntyneelle iholle.

Whamisa Deep Rich Toner * 33,28€ / 120 ml (norm 41,60€) - superkosteuttava geelimäinen kasvovesi jota voi käyttää myös seerumin asemasta.

Lumene Lähde kosteuttava hoitovesi * 9,90€ / 150 ml (12€)

NAAMIOITA

Mádara Detox -mutanaamio * 20,80€ / 60 ml (norm 26€)

Evolve Radiant Glow -suklaanaamio * 22,90€ / 60 ml tai 12,90€ / 30 ml - ihana hemmottelunaamio, yritä olla syömättä tätä ihonhoitotaikinaa..! ^_^ Jauhettu kookoksen kuori ja sokeri kuorivat ihoa hellävaraisesti, kaoliini imee epäpuhtauksia ja ravitsevat öljyt hellivät hipiää, kaikki tämä vastustamattomalla kaakaon tuoksulla kuorrutettuna. Iho jää kirkkaaksi ja ah-niin-sileäksi.

AHA/BHA-TUOTTEITA

elevenin valikoimassa on mukava kattaus laadukkaita ja oikeasti kuorivan pitoisuuden omaavia hydroksihappotuotteita, jotka kivijalkakauppojen hyllyillä tuntuvat Suomessa loistavan poissaolollaan. Edit. lisätty COSRX-tuotteet joita saa mm iHerbistä.

Whamisa Organic Flowers Peeling Finger Mitt -BHA-kuorintalaput * 23,76€ / 25 kpl (norm 29,70€) - COSRX:n AHA-kuorinnan ohella suosikkihappotuotteeni! <3 Jättää niin hyvän tuntuisen ihon :-*

(ja näistähän on myös erikseen laajentuneiden ihohuokosten hoitoon Organic Seeds -versio * ja rasvoituvalle iholle Organic Fruits * - versio.

Mizon AHA 8 Peeling Serum * 24€ / 40 ml (norm 30€) - 8% glykolihappoa

Pixi Overnight Glow Serum * 31,92 € / 30 ml (norm 39,90€) - 10% glykolihappoa

Pixi Glow Tonic -kasvovesi *22,48€ / 250 ml (norm 28,10€) - 5% glykolihappoa

Paula's Choice BHA Liquid 2% 36€ / 118 ml - BHA-kuorintojen kulttituote maailmalla. Rasvaliukoinen BHA-happo kuorii ihoa huokosten perukoilta saakka hajottaen talikertymiä ja ehkäisten ja poistaen mustapäitä. Sopii myös punoittavan ja ärtyneen ihon hoitoon sekä ikääntymisen merkkien hoitoon. (Ei elevenin valikoimassa.) BHA saattaa kuivattaa ihoa ja kuivalle iholle suositeltavampia happotuotteita ovat AHA- ja PHA-tuotteet.

COSRX BHA Black Power Liquid * 18,32 € / 100 ml - toinen kulttimaineessa oleva BHA-kuorinta, sisältää 4% betaiinisalisylaattia joka on salisyylihappoa hellävaraisempi betahydroksihappo.

Paula's Choice Resist Weekly Resurfacing Treatment AHA 10% 43€ / 60 ml - 10% glykolihappoa. Tällä kerran viikossa käytettävällä nestemäisellä kuorintatuotteella aloitin itse AHA-happokokeiluni. Iho hehkui, miliumit saivat kyytiä ja iho silottui niin että raekuorinnat jäivät toiseksi. (Ei elevenin valikoimassa.)

COSRX AHA 7 Whitehead Power Liquid * 15,79 € / 100 ml - 7 % glykolihappoa. Paulasta siirryin COSRX:ään ja tämä on nykyinen luottotuotteeni - myös hinta on huomattavasti Paulaa mukavampi ;) Käytän AHA 7:aa kaksi kertaa viikossa ja rakastan :)

 

SANNIN SUOSIKKIMEIKKEJÄ

Monet näistä ovat käyneet vakiolukijoille jo varmaan turhankin tutuiksi blogivuosien varrella... ^_^ The Balmin mattahuulipuna on uudempi tuttavuus, muut ovat olleet käytössä useita vuosia.

MAC * on myös rantautunut elevenille, mutta harmillisesti MAC kuuluu Estee Lauderin muiden brändien ohella niihin harvoihin merkkeihin jotka ovat elevenin JUHANNUS-alekampanjan ulkopuolella. Tulen lisäämään tähän kaikki MAC-lempparinikin kun ehdin :) No, yksi on pakko laittaa jo nyt koska se on melkeinpä ainoa luomivärisivellin jota kaikille suosittelen: MAC 239 Shade Brush *. Jos pitäisi pärjätä yhdellä ainoalla siveltimellä se olisi tämä.

IsaDora Inliner Kajal Blonde * 7,20€ (norm 9€) - jokapäiväinen silmämeikinviimeistelijäni vuodesta 2006 <3

IsaDora Precision Mascara * 10,88€ / 7 ml ( norm 13,60€) - ostin tämän talvella uudestaan pitkästä aikaa ja kyllä: edelleen ihan parhautta. Pienisilmäisen unelma tarkkuusharjoineen.

Maybelline Lash Sensational Mascara * 11,20€ / 9,5 ml (norm 14€) - jos pitäisi valita the paras ripsari tulisi vaikea valinta tämän ja IsaDoran Precisionin välillä.

Max Factor False Lash Effect Mascara * 13,36€ / 13,1 ml (norm 16,70€)

IsaDora Undercover Face Primer * 12,80€  / 30 ml (norm 16€) - primer-vertailuni paras

Lumene Invisible Illumination -väriseerumi * 26,80€ / 30 ml (norm 34€) - keijuiho, keijuiho :-* Allekirjoittaneen mielestä parasta mitä Lumenen meikkirintamalla on tapahtunut vuosikymmeneen. Sävyseerumi ja koko Invisible Illumination -sarja olivat ilmestyessään jotain aivan uudenlaista Lumenea ja sellaista Lumenea minä näen mielelläni :)

Lumene CC-meikkivoide * 12,90€ / 30 ml (norm 16€) - toinen kova lumenelainen meikkipohjarintamalla. Peittävämpi kuin kuin seerumimeikki, luotettava arjen työhevonen joka on vuodesta toiseen aina vain yhtä hyvä.

The Balm Meet Matt(e) Hughes Long Lasting Liquid Lipstick * 12,08€ / 6,5 ml (norm 15,10€) - erittäin miellyttävän tuntuinen mattahuulipuna joka sai minutkin vihdoin tykkäämään mattahuulimeikistä.

 

SKIN 79 - BB-VOITEET

Nyt olisi näitä älyttömän hyviä, toukokuussa esittelemiäni korealaisia BB-voiteita tarjolla halvempaan hintaan! elevenillä on varastossa taas tuo mahtava kolmen minikoon kokeilusetti, 10,30€ hintaan saa kolme Skin 79 -BB-voidetta. Loistava mahdollisuus testata eri sävyjä. :)

Suositus: kun joku kommenteissa kyseli hiljattain hyvää, ei-pakkelimaista tuotetta punoituksen peittoon niin tässä olisi yksi ihan loistava sellainen; peittää tosi hyvin, sisältäen samalla korkean suojakertoimen joka myös osaltaan ehkäisee ihon punoitusta JA koostumus on todella hoitava. Länsimaisissa meikkituotteissa et todellakaan näe näin hoitavia koostumuksia.

Skin 79 Beblesh Balm Best Set, * 10,32€ 3 x 7 g (norm 12,90€) - napatkoon ken ehtii, ovatkohan taas kohta lopussa...

Skin 79 Beblesh Balm SK 50 Oranssi * 23,76€/ 40 g (norm 27,90€) - vaalea lämmin sävy

Skin 79 Beblesh Balm SK 40 Violetti * 23,76€/ 40 g (norm 27,90€) - viileä keskitumma sävy

Skin 79 Beblesh Balm SK 50 Golden Snail * 24,96€ / 40 g (norm 31,20€) - neutraali/viileä keskitumma sävy, eniten anti-age-vaikutteinen, "etanaseerumi-BB"

Kaikki Skin 79 -tuotteet kuten muut BB-voiteet ja cushionit löydät täältä. *

Skin 79 BB-sävyjä

Ja vielä sokerina pohjalla

TÄRPPI HIUKSILLE

Hopeashampoiden kuningatar:

Fudge Clean Blonde -hopeashampoo * 5,44€ / 50 ml ja 15,20€ / 300 ml (norm. 6,89€ ja 19€)

 

Fudgella pesty tukka joskus muinoin... :) Ihan paras hopeashampoo.

 

.

Toivottavasti vinkkilistalta löytyi jotain kivaa ja hyödyllistä tai uusia, kiinnostavia tuttavuuksia :) Sormet jo syyhyävät lähteä täydentämään listaa mutta yritän pitää sen kohtuullisissa mitoissa että sitä jaksaa ylipäänsä selata..! :)

Kuvat: Unsplash ja Sanni

10 comments on “Sannin ihonhoitosuositukset”

  1. Jee, kiitos tästä :) Ootko muuten kokeillut Fanolan No Yellow shampoota? Tuli vaan mieleen, kun itse en ole Fudgea vielä testannut, toi Fanola tekee kyllä hiuksista viileät mutta saan siitä pirun kutisevan päänahan, niin mietin että olisko toi Fudge yhtä tehokasta...?

    Vastaa

    0
    1. Moi Kaitlin! En ole testanut Fanolaa. Viimeisin kokeilemani hopeashampoo on Dermosilin, se on minulla juuri käytössä. Nyt kun minulla ei ole vaaleat hiukset on tietysti vaikea selvittää sen tehoa mutta ainakaan Dermosil ei ole lähellekään yhtä pigmenttistä kuin Fudge (--> sormiin ei jää sinistä pigmenttiä :D) Fudge on niin tehokas että saattaa jättää hiuksiin sinertävän kajon jos shampoon jättää hiuksiin liian pitkäksi aikaa vaikuttamaan.

      Vastaa

      0
    2. Itse käytin pitkään Fudgea ja sitten kokeilin Fanolan shampoota. Mulla se ei aiheuta kutinaa mutta hajusta en oikein pidä, erottuu myös kuivassa tukassa. Luettuani tämän Erikan postauksen alkoi käyttö kuitenkin mietityttää: http://www.lily.fi/blogit/nude/pahin-ja-haitallisin-virheostos-vahaan-aikaan-fanola-no-yellow-shampoo . Luulen että jatkossakin turvaudun Fudgeen, omassa tukassa en ole huomannut isoa eroa Fudgen ja Fanolan tehossa ja Fudgen hinta-laatusuhde täten parempi.

      Vastaa

      0
  2. Kivoja tällaiset postaukset :) Mun suosikkinaamio oli myös aikaisemmin Madaran detox, mutta nyt olen käyttänyt Madaran Smart-sarjan hiili-mutanaamiota ja tykkään sen hoitavammasta koostumuksesta, sekä siitä, että se peseytyy iholta vaivatta toisin kuin tuo detox, jota sai konjac-sienenkin kanssa hinkata ihan urakalla :D Toinen uusi tuttavuus, johon ihastuin täysin on Biodellystä löytämäni Antipodes nimisen merkin manuka honey -naamio, joka on tarkoitettu pääasiassa epäpuhtaalle iholle, mutta on kuitenkin kosteuttava. Tuo tosiaankin hoitaa epäpuhtauksia tehokkaasti ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa, käytän sitä ihan myös yön yli paikallisena näpynnitistäjänä, jossa se toimii myös oikein hyvin.
    Olen myös halunnut pitkään kokeilla juurikin MAC:in ja myös NARS:in tuotteita ja innostuinkin, kun MAC:ia alkoi saamaan Sokoksilta ja Kicks-myymälöistä, mutta en sitten kerinnyt testaamaan ennen kuin sain tietää, että MAC alkoi NARS:in tapaan myydä tuotteitaan Kiinassa, mikä siis tarkoittaa sitä, että heidän Kiinaan maahantuomansa tuotteet testataan eläimillä ja itse en halua tällaisia yrityksiä tukea, kun löytyy vaihtoehtojakin :/

    Vastaa

    0
    1. Mulla on vielä Smart-sarjan hiilinaamio kokeilematta mutta se vaikuttaa lupaavalta :) Täytyy myöntää että hyvin harva Mádaran tuote on tuonut pettymyksen tai tuntunut sellaiselta joka ei itsellä toimi kovin hyvin.

      Hunajanaamio kuulostaa myös tosi hyvältä, hunajahan on kyllä kuivan ja samalla tulehduksiin taipuvan ihon "paras ystävä" kun se samalla kosteuttaa mutta on erittäin antibakteerista. Kiitos muuten tästä vinkistä, naamio kuulostaa sen verran hyvältä että taidan lisätä omaankin vinkkilistaan epäpuhtaalle, ärtyneelle iholle :D

      MAC tosiaan on myös Kiinan markkinoilla, ja on ymmärtääkseni ollut siellä jo pitkään. :(

      Vastaa

      0
  3. Kovasti houkuttaisi kokeilla Whamisan tuotteita...:) Jää varmaan toiseen kertaan, kun itse olen tällä hetkellä hullaantunut Lovely Day -merkin tuotteisiin. Ja toisekseen ne ainakin näin kesäkaudella sopivat mulle hyvin. Yritän tässä perustella itselleni sitä, etten yhtään enempää purkkeja tarvitsisi tällä hetkellä...:D

    Vastaa

    0
    1. Lovely Day on kyllä ihana merkki, tuotteet niin suloisen näköisiäkin..! :-* Ja kun osa tuotoista menee eläintensuojeluun niin ei voi kuin tykätä <3

      Vastaa

      0
  4. Hieno lista. Näitä on aina mahtava lukea ja tsekata, onko itsellä jotain samaa tuotetta hyllyssä. :)

    Yksi asia olisi kiva ottaa tapetille, vaikka tämä ei sinua varmasti kosketakaan. Tällaisella viisikymppisellä naisella alkaa hormonit olla niin sekaisin, että naamakarvat ovat alkaneet rehottaa. Kuinka ihmeessä niistä voisi päästä sillä lailla eroon, etteivät vain kasvaisi entistä paksumpina ja tummimpina takaisin kasvoille? Kaupan hyllyllä on tuotteita, mutta pelottaa lopputulos. Pelottaa myös se, että ihoni reagoi jotenkin johonkin ainesosaan, kuten joskus nuorena, kun en testannut säärikarvojen poistoainetta pienelle ihoalueelle, vaan peitin heti sääret kauttaaltaan poistoaineella. Ei mennyt kauankaan aikaa, kun iho alkoi ikäänkuin palaa. Järkyttävä ihottuma oli lopputulos. Epilointikin hieman pelottaa, koska sääret eivät pidemmän päälle tykänneet siitäkään.

    Vastaa

    0
    1. Hei Virpi,

      Valitettavasti karvojen kasvun hillitsemiseen tai pysyvään poistoon ei taida olla muuta keinoa kuin hoitolassa suoritettu laser- tai valoimpulssikäsittely. Nämä ovat kalliita ja vaativat useampia käsittelyjä. Itse olen mm. kokeillut valoimpulssikäsittelyä bikinirajan karvoille kotona käytettävällä laitteella ja se todella toimi, mutta kestävän tuloksen vaativa sitoutuminen säännöllisiin (vaikkakin harvoin suoritettaviin) ylläpitokäsittelyihin ei sopinut minun elämäntyyliini. En tiedä onko markkinoilla myös kasvoille tarkoitettuja kotona käytettäviä valoimpulssilaitteita, mutta en uskaltaisi kasvojen herkälle ja ohuelle iholle sellaista itse suorittaa vaan kääntyisin ammattilaisen puoleen.

      En myöskään rehellisesti sanottuna uskaltaisi kokeilla kasvoille mitään kauppojen karvanpoistovoiteitakaan, koska tuloksesta ei koskaan voi tietää ja voi hyvin käydä kuten kuvailit käyneen säärillesi. Riski ei ole minusta sen arvoinen. Kasvojen iho on sen verran herkkä että en lähtisi itse lataamaan sille niin vahvoja kemiallisia aineita. Tällaiset voiteet eivät myöskään hillitse karvan kasvua, sillä karvan ihon päällisen osan "sulattava" aine ei mitenkään vaikuta karvan juureen ja sen kasvusykliin. Vahaus taas voi vaikuttaa karvan kasvua hidastavasti, sillä vahauksella irtoaa myös karvan juuri, mutta jälleen on hyvä harkita haluaako vahata kasvojen ihoa itse vai antaa ammattilaisen tehdä se. Itse olen sellainen kasvojen ihoa suojeleva "nörtti" että en uskalla tehdä iholleni mitään sen pintaa rikkovia tai sitä voimakkaasti ärsyttäviä toimenpiteitä kotioloissa (kuten vaikka monen suosima trendihoito neulaus, se tosin ei välttämättä oikein tehtynä ärsytä mutta rikkoo kuitenkin ihon pintaa).

      Vastaa

      0
    2. Moi Virpi! Olen itse käyttänyt naamakarvojen poistamiseen Veet Sensitive Precision Beauty Styleria. Se ei poista karvoja ihan juuresta eli kasvoille jää sellainen pieni ”sänki”, mutta tulos on kuitenkin hyvä :) Eli tämän kanssa ei ole pelkoa karvojen kasvusta takaisin tummempina ja paksumpina ja käsittelyn voi toistaa vaikka parin viikon välein. Käsittely saattaa olla rankka iholle, mutta itse olen laittanut hyvät tuotteet iholle käsittelyn jälkeen (rauhoittava kasvovesi ja erittäin kosteuttava kasvovoide) ja iho on jo seuraavana päivänä normaali. Suosittelen testaamaan!

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (94)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)