Tiedoksi teille, jotka olette laittaneet viestiä koskien silmänrajaustutorialini kuvia, ne on nyt palautettu.
Kauanhan tässä meni, mutta nyt ainakin tämä eniten kyselty on viimein fiksattu.
Silmän rajaus, osa 1: Perusteet (kirjoitettu syyskuussa 2009)
(ja siis joo... nuo kulmakarvat...!!! Voi noita aikoja...)
Kaikkia ensimmäisen vuoden postausten kuvia en surku kyllä pysty palauttamaan koska kyseessä on niin valtava homma. (Kirjoitan 'surku' ennen kaikkea itseni kannalta, sillä minusta on ollut kiva selailla vanhoja postauksiani ja nostalgisoida ykkösvuoden juttujen ja kuvien äärellä.)
Kuvapalvelu Photobucketin muututtua tänä vuonna maksulliseksi palveluksi ns. third party hostingin osalta, lakkasivat kaikki Photobucketin kautta linkittämäni kuvat Karkkipäivässä näkymästä.
Käytännössä tämä koskee kaikkia kuvia ennen aikaa kun liityin Indiedaysiin. Vasta ID:lle liittyessä aloin lisätä kuvia suoraan blogin oman mediakirjaston kautta. Nuo ykkösvuoden kuvat ovat sellaisia, ettei minulla enää ole niitä tallella muualla kuin Photobucketissa, suurta osaa ainakaan.
Vaikka Photobucketin tilanne harmittaakin, ajattelin, etteivät lukijat varmaankaan niin kaipaa ykkösvuoden juttuja. Olin väärässä, niille löytyy vieläkin lukijoita.
Erityisen tykätty on Silmän rajauksen perusteet -tutorialini, joka on itse asiassa ollut tilastojenkin mukaan luetuimpia postauksia läpi kaikkien Karkkipäivän vuosien.
Täytyy sanoa että olen liikuttunut, että niinkin tavallaan kömpelö ja visuaalisesti vähemmän hieno tutorial koetaan edelleen hyödylliseksi tämän päivän fantastisen taitavien videomeikkitutorialien aikakaudella. <3 Meikkitutorialien taso netissä on noussut about 250% sitten vuoden 2009, jolloin olen tuon oman rajaustutorialini tehnyt. Hellyttävää että näinkin yksinkertainen tutorial löytää vielä lukijoita ^_^
Eli teille jotka olette näitä Silmän rajauksen perusteita kaivanneet, nyt kuvat ovat kuuden kuukauden jälkeen palanneet.
Minulla on edelleen pääsy Photobucket-tililläni oleviin kuviin, ja pystyn ne sieltä lataamaan koneelleni ja sitä kautta palauttamaan vanhoihin postauksiin, mutta koska kuvia on tuhansia ja albumien sivujakin kolmatta sataa (!), menee jo pelkästään tietyn postauksen kuvien etsimiseen tosi kauan aikaa. Yritän kuitenkin pikku hiljaa palautella suosituimpien tutorialien tai itselleni rakkaimpien (kuten Viivi ja Totti -koirien esittely <3) postausten kuvia.
Minulle saa laittaa viestiä jos kaipaa kuvia johonkin tiettyyn postaukseen.
4 comments on “Silmänrajaustutorialin kuvat palautettu”
Todella ihana olisi, jos ainakin osa ensimmäisen vuoden meikkikuvista säilyisi ♡ Palaan niihin aina uudelleen löytämään hienoja värikomboja ja muutenkin lueskelemaan sitä intoa ja antaumusta, mitä silloin väreihin oli. :) Ei sillä etteikö nykyinenki sisältö blogissa olisi mahtavaa! Kovin kauan on vain tullut lueskeltua ja elettyä blogin mukana, ja historian havina sykähdyttää. Kaikkea hyvää sinne!
Ps. Kai olet muuten huomannut Colourpopin My Little Pony-meikkimalliston? https://colourpop.com/collections/my-little-pony?sort=manual&filter=
Kiitos <3 <3
Ja Colourpopin MLP-meikkitilaus on matkalla ^_^ :)
Hohoo, laita niistäkin sitten fiiliksiä! :)
Varmasti :)