13.02.2017

Bloggauksesta

Rakkaat lukijani.

Olen viimein saanut vastattua kaikkiin esittelykommentteihin joita kirjoititte viime kesä- ja heinäkuussa. Lupasin vastata jokaiseen, ja näin kauan siinä meni. Aivan absurdia. Siihen liittyen haluan kertoa jotain niin itsestäni kuin blogistakin.

Ei pitäisi tällä luonteella ja toimintakyvyllä mennä lupaamaan sellaisia kuin kesäkuussa lupasin. Tätä on vaikea avata, mutta käsittelen lukemaani ja kirjoittamaani jollain tapaa hyvin raskailla prosesseilla. Olen hidas ja jään mietiskelemään asioita. Kognitiivinen toimintakykyni on joillain alueilla tuskastuttavan hidas ja viipyilevä, olen tekemisessäni loputtomiin hiova ja viimeistelevä, en osaa toimia ”liukuhihnalta”. Tämä ei välttämättä näy ulospäin. Mutta melkein kaikki mitä teen, on hyvin hidasta ja vahvasti tunteiden ohjaamaa.

Sen sijaan että olisin nautiskellut mukavista kommenteistanne, lukenut ja julkaissut ne, liitin niihin tajuamattani psykologisen työtaakan. Halusin vastata jokaiseen, mutta jo lyhyt ”Kiitos Anni” saattoi viedä usean minuutin mietiskellessäni, mitä tervehdysilmaisua käyttää. Saatoin jäädä eri kommenttien tunnelmiin pitkäksi aikaa, ajattelemaan ihmistä ja hänen kertomaansa, välähdystä hänen elämästään. Koiraa tai kissaa, viime keväänä syntynyttä esikoista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Halusin kirjoittaa jotain henkilökohtaista ja mukavaa jokaiselle esittäytyneelle lukijalle, ja samalla tein sitä niin raskaalla prosessilla, että siitä tuli ajan puitteissa mahdotonta. Miksi ”ajan puitteissa”, siitä ajattelin tänään kirjoittaa. Mihin minun aikani oikein menee? Enkö muka voinut omistaa vaikka viittä päivää pelkästään esittelykommenteille?

Kesäkuu 2016.

Stressasin itseni niin pahaan tilaan, että jouduin ensimmäistä kertaa blogin aloitettuani pysähtymään ja miettimään, mitä oikein olen hommaamassa. Tällaistako elämää minä haluan?

Olin luonut harrastuksesta elinkeinon ja menestynyt siinä. Olin päässyt asemaan, jossa saatoin elää intohimollani. Sehän oli aivan fantastista. Mutta mitä tuolla tasolla pysyminen pitää sisällään?

Sivunkatselut_blogi_2016

Minun kohdallani se piti sisällään kävijämäärien tarkkaa päivittäistä seuraamista ja toimenpiteitä saavutetun tason ylläpitämiseksi. Se tarkoitti käytännössä melkein päivittäistä postaustahtia, ja jos tarve vaati, useampaa postausta päivässä. Joka päivä sai puntaroida, käytänkö olemassa olevan ajan kommentteihin vai uuden blogikirjoituksen tuottamiseen. Juttuaiheet, innosta ja inspiraatiosta puhumattakaan, eivät ole koskaan olleet haaste, materiaalia ja ideoita riittää enemmän kuin ehdin kirjoittaa. Haaste on ennen kaikkea ajankäytöllinen.

Teen aika ajoin myös muita töitä. Välillä käyn vanhalla työpaikallani Maarianhaminassa tekemässä pätkiä. Näiden pätkien aikana teen – tai tein - blogia samaan tahtiin kuin muulloinkin, seuraten tavoitekävijämääriä ja istuen kirjoittamassa vaikka aamuyöllä jos tilanne niin vaati. Silmissä siinsivät porkkanana etenkin ulkomaanmatkat – kun teen töitä pääsen reissaamaan.

Sateenkaaritikkaribanneri

Blogi on minulle siis sekä harrastus, intohimo että toimeentulon lähde. Ja voisi rehellisesti sanoa, addiktio. Olen koukussa bloggaamiseen.

Siihen saa uppoamaan valtavasti aikaa, ja vaikka kuvaaminen, ideointi, taustatyö, haastattelut, kirjoittaminen, kuvien käsittely, kommentteihin ja sähköposteihin vastaaminen sekä yhteistyöpalavereissa ja välillä PR-tilaisuuksissa käyminen on ihan sairaan kivaa, se on pois jostain muusta. Se on pois hetkestä kirjan kanssa sohvalla. Se on pois lenkkeilystä kaverin kanssa. Se on pois kirjeestä Irmeli-tädille. Se on pois läsnäolosta muilla elämän alueilla.

HavsVidden_IMG_2382_

Ulkopuoliselle voi näyttää, että olen ”vapaalla”. Istun siinä ja hämmentelen maitovaahtoa kahvikupin pinnalla. Mutta vastapäätä istuva puolisoni tietää, että olen usein jossain muualla. Minun on vaikea keskittyä. Kuuntelen kun toinen puhuu, mutta mielessäni olenkin brändin X tehtaalla ja mietin tulevaa laboratoriovierailua. Aikataulutan teemaviikon kirjoituksia. Mietin lukijaa, joka kirjoitti minulle henkilökohtaisen viestin elämästään ja ongelmistaan.

”Sinä olet ihan omassa kuplassasi, Sanni. Sinä et ole moneen vuoteen ollut ihan kunnolla täällä.”

Nämä sanat olen saanut kuulla. Se pitää varmasti paikkansa.

Ironista. Vai onko tämä oikea sana tähän yhteyteen. Asia, joka on valtavan kivaa, kiinnostavaa ja antoisaa, jopa toimeentulon mahdollistavaa,  samalla saa aikaan sen, että menetän jotain muuta tärkeää.

Rovaniemi_Viivi

Kaikilla bloggaajilla ei ole tätä ongelmaa, monelle ei varmasti tuota vaikeuksia erottaa blogiaikaa ja muuta aikaa ja jättää blogia mielestään vaikka viikonlopuiksi ja loman ajaksi. Minulle blogi on elämäntapa, elän ja hengitän sitä. Jokainen tilaisuus, tapaaminen, matka, ateria…. Jokainen voi olla aihe blogiin. Saatan innostua vaikka ruokakaupan kassista tai hullun näköisestä näyteikkunasta - "tää on nyt päästävä jakamaan..!" Jos en mieti tulevia postauksia tai yhteistyöjuttujen deadlineja, mietin lukijoita ja kommentteja. Ilon ja surun tunteita, koettuja laiminlyöntejä. Voisin kirjoittaa esseen siitä kuinka paljon olen miettinyt lukijoihini liittyviä asioita.

Kirjoittelinkin tästä aiheesta kesällä, se oli yksi välineistäni käsitellä stressiä. Erittelin kirjoituksessa hyviä ja huonoja puolia bloggaamisessa. Tein sen kevyen kuuloisesti, en halunnut oikeasti tuntemani suuren uupumuksen paistavan läpi.

Ahvenanmaa_11_15_IMG_9198

Vielä heinäkuun ajan olin ristiriitojen aallokossa. Olin ihan itse ajanut itseni uupumuksen tilaan ottamalla vastaan muita töitä samalla kun halusin kynsin hampain pitää kiinni blogitulojen tasosta. Ketään muuta ei ollut syyttäminen. Mietin päivittäin onko tässä mitään järkeä.

Syksyn myötä piristyin ja toivuin ja tuli uusi tsemppi päälle. Viimeistään Kreikassa olo oli normalisoitunut. Iloitsin kivoista yhteistyökampanjoista kuten Lumene-kiertueesta ja uusista tuulista blogikodin vaihdon myötä. Valvoin 1. joulukuuta Yhdysvalloissa serkkuni vierashuoneessa odottaen, että kello tulee 8 aamulla Suomen aikaa ja uudet sivuni aukeavat… Olin iloinen ja tyytyväinen vaikka muutto piti sisällään paljon säädettävää ja odottamatontakin oheistekemistä, josta osa on vieläkin kesken.

tervetuloavuosi2017_

Joulun tienoilla tuli uusi uupuminen. Uusi vuosi alkoi pitkän keskustelun merkeissä mieheni kanssa miettien, missä tässä nyt mennään. Mietin täytyykö minun heti uudessa blogikodissani ilmoittaa että jään tauolle, nyt on pakko levätä. En kuitenkaan tehnyt niin.

Ehkä minulla on joku lähestyvä 40 vuoden kriisimomentti meneillään, en tiedä… Kriisi taitaa olla liian voimakas ilmaisu, mutta selvästi ilmassa on elämän suunnan tavoittelua. Mitä tässä nyt haluaa tehdä, mitä priorisoida. Mihin käyttää aikaa. Täytin juuri 38, tuntemukset eivät ehkä ole niin outoja näillä nurkilla elämää.

Ahvenanmaa_11_15_IMG_9120

Kuten viime aikojen muutamista blogipostauksistani on voinut lukea, yritän tällä hetkellä löytää päiviini tasapainoa ja rauhoittua. Todellakin, rauhoittua. Kuoria elämästäni joitain raskaita prosesseja joilla sitä suoritan.

Lähtien vaikka siitä, että mies saa keittää aamulla kahvin ja mä en ole siinä mittaamassa ja punnitsemassa jauhoja keittiövaa’an kanssa…! :D Kahvihifistelijä kun haluaa kahvinsa aina tasalaatuisena. Tai sitten kontrollifriikki, miten sen haluaa nähdä. Miehen mielestä tällaisista ”prosesseista” pitäisi pyrkiä eroon ja ottaa rennommin. Ehkä hän on oikeassa, mene ja tiedä…

Koirat_Rovaniemi_IMG_1603_3

Postaustahtiakin olen saanut hidastettua. Se on todella vaikeaa eikä tätä pysty varmasti kukaan muu kuin toinen blogiaddikti ymmärtämään.

Numerot surettavat - jokainen julkaisematon päivä on notkahdus tilastoissa - ja sitähän me bloggaajat emme halua nähdä. (Tehokkaimmat bloggaajat pitävät tämän vuoksi huolen siitä, että heillä on jatkuvasti varastossa postauksia joita voi ajastaa kun haluaa pitää ”vapaapäivän” tai vaikka -viikon. Minulla ei ole tällaista varastoa vaan jokainen juttuni on kirjoitettu samana päivänä kun se ilmestyy.)

Kysyin itseltäni kumpaako haluat: olla joka päivä läsnä tuhansille ihmiselle netissä ja ihailla tasaisia tilastojasi, vai olla enemmän läsnä niille ihmisille (ja eläimille), jotka ovat lähelläsi täällä fyysisessä elämässä? Vastasin, että haluan sitä jälkimmäistä. Valitsen hapsumatolla kieriskelyn Totin ja Viivin kanssa. Valitsen junan joka vie minut Helsinkiin katsomaan sisareni teatteriesitystä. (Ja jos sen läppärinkin vielä joku päivä kykenisi jättämään kotiin, silloin ollaan voiton puolella.)

Vuoden tavoitteena on myös, jälleen kerran, palata lukemaan kirjoja netin lukemisen sijaan. Jukka - eilen aloitin lukemaan Göran Schildtin Purjehdusta Daphnella. Se on ihana.

Näissä fiiliksissä, tikapuusta otetta hellittäen.

Sanni

76 kommenttia
10.02.2017

Viimeisin hiussävy ja hiusvärikokemuksia

Taas vähän värikuulumisia, tällä kertaa sinisestä punertavampaan. Olen luopunut toiveesta päästä takaisin pastelliseen laventeliliilaan, sen ylläpito tuntuu olevan "mission impossible". Luumuinen tumma liila, punertava aniliiniiliila tai todella sininen violetti ovat helppo nakki mutta haalea, pastellinen laventeli... Forget it, Sanni. Pastellisävyt ylipäänsä ovat kampaajanikin mukaan haasteellisempi juttu kuin vahvemmat, räiskyvät värit.

No, ei se mitään. Kyllä minulle kelpaa punertavampikin liila, se sopii sävytykseeni huomattavasti paremmin kuin tummat luumut tai tummat siniset. Sinisestä puheen ollen, Crazy Colorin Violette-sävyn tuoma "homeensininen" on hiuksissa edelleen, se paljastuu aina alta taittovärin haalistuessa. Se tarttui jäädäkseen. Onneksi sen sentään saa aina piiloon punertavilla sävyillä.

Helmikuu17_varjays_IMG_6099

Nyt mun tukka näyttää tältä. Se on vähän niinkuin kömpelösti liukuvärjätyn näköinen, tyven ollessa huomattavasti punertavampi kuin pituudet.

Helmikuu17_IMG_5894

Tästä...

Helmikuu17_varjays_IMG_5936

...tähän.

Tyvikasvu_helmikuu2017_IMG_5892

Tyvikasvua olin keräillyt syyskuun alusta saakka. Rajasta voi todeta kuinka hitaasti mun tukka kasvaa; viiden kuukauden tyvikasvu on nippa nappa 4cm (mittasin ihan mittanauhalla ;D).

Varjays_helmikuu2017_IMG_6437

Olin varustautunut värjäykseen vaalennusaineella ja uudella värillä: Crestolin Fantasy Color Gloss (teidän suosituslistalta).Color Glossien värivalikoimasta ei löytynyt yhtäkään ihan juuri minun sävyistä violettia (ainakaan Prisman valikoimasta), mutta halusin kuitenkin testata merkin ja päädyin sinertävään Midnight Purple -sävyyn.

Helmikuu17_varjays_IMG_6141

Loppujen lopuksi väriseos syntyi kolmesta sävystä; taitoin Midnight Purplen sinisyyttä Star Gazerin Shocking Pinkillä ja lisäsin lopuksi pari tippaa Color Mask Paintin superpigmenttistä Deep Purplea kun värimestari eli sisareni totesi, ettei Color Gloss/Star Gazer -seos tarttunut kunnolla tyveen.

Tuo Deep Purple on todellakin ihan hervottoman pigmenttinen. Sitä voi käyttää vain muutaman pisaran per desilitra tai seos vetää liian tummaksi. Se on myöskin paljon punaisempi mitä pulloon painettu väri antaa ymmärtää, siksi minunkin tyvestäni tuli niin punertava.

Helmikuu17_varjays

Väriseoksessa noin puolet hoitoainetta, puolet väriä.

Helmikuu17_varjays_IMG_6438

Kanankeltainen tyvi odottaa liilaa kuorrutusta.

"Ai niin, meikitkin olisi voinut pestä ennen värjäysoperaatiota."

Helmikuu17_varjays_IMG_5915

Värimössö versio 1 vaikuttamassa. Kuvassa näkyvät siniset raidat ovat Crazy Colorin takertunutta sinistä. Tässä vaiheessa sisareni totesi, että vaalennettu tyvi kuulsi voimakkaasti läpi monessakin kohtaa eikä Color Gloss & Star Gazer -seos ollut riittävän pigmenttinen. Luultavasti laimensin liikaa hoitoaineella, tai sitten Color Gloss vain on mietopigmenttistä.

Tämän kuvan jälkeen lisäsin jäljellä olevaan väriseokseen Deep Purplea ja tyveen levitettiin uusi satsi väriä. Vaaleina kuultavat kohdat peittyvät heti.

Valmiina tyvi näytti tältä:

Helmikuu17_varjays_IMG_5920

Ihan kiva aniliiniliila. :)

Helmikuu17_varjays_IMG_5917

.

Tyvi_helmikuu2017varjays_IMG_5928

Näemmä punertava liila tarttuu vaalennettuun tyveen selvästi paremmin kuin sinertävä. Syyskuun värjäyssessiossahan kampaajani kummasteli, kun liila ei juuri lainkaan tarttunut juuri blondattuun tyveen joka jäi ihan harmaaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Like this.

Juuri tämä olisi se liila, jossa pysyisin mieluiten. Mutta omilla cocktaileilla en ole vielä tätä sävyä onnistunut luomaan (niin että se tosiaan tarttuisi hiukseen) ja valmiita, aika lailla täydellisiä laventeliliiloja kuten Hermansin Vickyä, ei ole varaa käyttää sellaisenaan joka pesun yhteydessä.

Helmikuu17_varjays_IMG_6106_2

Ajattelin, että punertava tyvi näyttää hassulta ja hiukset kauttaaltaan tosi epätasaisilta, mutta uusi väri sai yllättäen paljon kehuja ja huomiota kun olin eilen Sokoksen työkeikalla. Luulisi että ihmiset ovat jo tottuneet "shokki"värisiin hiuksiin kun niitä on nyt kaikilla, mutta silti tällainenkin kesy tukka onnistuu vielä herättämään huomiota. :)

Kehujat eivät kyllä tainneet kurkata hiuksia takaa päin...

Helmikuu17_varjays_IMG_6094

Loven eli hapertuneen hiusalueen kohdalla hiukset ovat harmahtavat, väri ei tartu kunnolla siihen kohtaan. Ei ole tarttunut koko liilakautena. (Canon-kamerani selvästi edelleen on sen verran pahoillaan mun hiusten sävystä, että pyrkii aina tasoittamaan ja "parantamaan" sen kuviin, livenä harmaat osiot erottuvat todella selvästi ja tukka on muutenkin reippaasti kirjavampi.)

Odotan taas kommenttia: miksi et leikkaa hiuksiasi tuohon lovikohdan pituuteen. Vastaus: koska en halua sen pituisia hiuksia. Haluan pitkät hiukset :)

.

Lopuksi muutamia kokeiltuja ja odottavia hiusvärejä.

Keunen, Star Gazerin ja Coloristan värit olen saanut blogin kautta.

Hiusvarit_KeuneColorCravings_IMG_6125

Keunen Color Craving. Tosi ihanan näköiset pakkaukset! Valitettavasti sisältö ei sopinut minun hiuksilleni ollenkaan.

Hiusvarit_Keune_PassionatePink_IMG_6129

Passionate Pink on todella voimakaspigmenttinen sävy, kuvassa sitä on sekoitettu ehkä pari teelusikallista purkilliseen hoitoainetta ja tuloksena on näin punainen mömmö.

Testasin sävyä joulukuussa taitellessani ei-toivottua likaisen sinistä hiuksistani. Tarkoituksena oli siis vain muuttaa sävyä liilaksi, ei punaiseksi. Passionate Pink oli siihen hommaan liian voimakas, tai en tiedä miten lilliputtimaisen pienellä määrällä olisin saanut tarpeeksi vienon pinkin. Ehkä se olisi onnistunut, mutta koeraidan perusteella (tuloksena viininpunainen, kuva täällä) säikyin tekemästä lisäkokeiluja. Plussaa tietysti vahvasta pigmentistä, joku saa tällä varmasti päheän aniliini-viininpunaisen, mutta minun tilanteeseeni se ei sopinut.

Hiusvarit_Keune_VelvetViolet

Velvet Violetin kanssa ei mennyt sen paremmin. Tämä seos ei päätynyt edes päähän saakka todettuani sävyn kaikkea muuta kuin "samettiseksi violetiksi". Velvet Magenta tai Raspberry sopisi paremmin.

Color Craving -sarjaan kuuluu myös pastellinen Lovely Lavender -sävy, mutta sitä en saanut testiin. Ehkä se olisi ollut liian vaalea, enemmänkin hyvä sekoituspohja tyyliin Color Mask Paintin Lavender joka oli ihan täydellinen siihen The Ponitukkaan.

Hiusvarit_ColorMaskPaint_Pinkadelic_IMG_6133

Myös toinen tosivaalea pastellisävy Color Mask Paintilta osoittautui yllättävän tehokkaaksi - Pinkadelic-sävyllä sain erinomaisesti taitettua pois likaista sinistä.

Pinkadelic_taitto_IMG_5153

Tässä aika ihana pastelliliila Pinkadelic-käsittelyllä. Yllätyin miten paljon se muutti hiusten sävyä hempeään pigmenttiinsä nähden, Pinkadelic on tosiaan ihan vaalean mansikkamaidon väristä.

Tulos ei kylläkään ole kestävä vaan Pinkadelic huuhtoutuu seuraavassa pesussa pois jos ei tee  uutta käsittelyä. Minun Pinkadelic-tuubini oli tyhjä parin käsittelyn jälkeen.

Sen loputtua ja Keunen Passionate Pinkin "diskattuani" kokeilin Star Gazerin Shocking Pink'iä.

Hiusvarit_StarGazer_IMG_6135

Sävy näyttää pullossa ihan joltain muulta kuin pinkiltä, mutta siitä tuli hoitoaineeseen sekoitettuna loistava sinisen taittaja niin että tulos oli pastellinen ja liila, ei punainen niinkuin Keunella. Tuote on riittoisaa; pari tippaa riittää tarvitsemaani efektiin. Keunen Passionate Pinkkiin verrattuna Star Gazerin pinkki on heleämpi.

Hiusvarit_StarGazer_IMG_6137

Testaamista odottavat vielä Star Gazerin Soft Cerise (näyttää pullon sävyn perusteella todella lupaavalta) ja Violet (näyttää saman tyyppiseltä kuin Color Mask Paintin Deep Purple eli vain pari tippaa miksaukseen).

Loreal Colorista Washout Purplehair

L'Orealin juuri Suomeen saapuneesta Colorista-sarjasta kiinnostavin on Washout-linjan #PurpleHair. Sen testaan seuraavaksi.

Hiuksiin suihkutettava Colorista Spray sävyssä #LavenderHair ei tehnyt mun tukalle mitään, ei yhtään mitään. Kyseessä on yhdellä shampoopesulla poishuuhtoutuva efektiväri, mutta minulla efekti ei ylipäänsä toteutunut. Laitoin sprayn Giveaway-miittiin, onko sen kotiuttanut henkilö mahdollisesti onnistunut saamaan pullosta väriä päähänsä..?

Mahtavaa jos joku jaksoi taas tänne saakka lukea :)

Palaillaan taas uusien värikokemusten myötä kun on muutama uusi puteli testiajettu.

59 kommenttia
08.02.2017

Laveran juhlavuosi

Ihana luonnonkosmetiikkamerkki Lavera täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja Suomessakin vietetään merkin 10-vuotissynttäreitä. Lavera rantautui Suomeen tammikuussa 2007.

Lavera on kulkenut mukana Karkkipäivässäkin blogin ensimmäisestä vuodesta saakka ja merkillä on erityinen paikka sydämessäni. Se on pitkäaikaisin yhteistyökumppanini ja voisi sanoa välillä työllistäjäkin, sillä heitän Laveralle messu- ja esittelykeikkoja. Yksi sellainen on huomenna Tampereen Sokoksella, minut tapaa Laveran pisteeltä kello 12-18.

Laveralaiset pyysivät minua kirjoittamaan juhlavuoden kunniaksi Laveran historiasta ja filosofiasta ja tänään aiheena on Lavera - luonnonkosmetiikkaa kaikille.

Toisin kuin moni muu viime vuosina pinnalla ollut luonnonkosmetiikkamerkki, joka brändäytyy selektiiviselle tai jopa luksus-puolelle, Laveran ajavana voimana on aina ollut päinvastainen tavoite.

Kuvitus_Lavera_Uudet_Hiustuotteet_IMG_4855

Laveran on perustanut vuonna 1987 saksalainen herra nimeltä Thomas Haase. Ja kyllä, tässäkin tarinassa on mukana henkilökohtainen iho-ongelma; Haase kärsi neurodermatiitista. Tyytymättömänä lääkärien määräämien kortisonivoiteiden apuun Haase alkoi perehtyä luonnolliseen ihonhoitoon. Ensimmäinen  omassa ”keittiölabrassa” syntynyt tuote oli lanoliinista, mehiläisvahasta ja oliiviöljystä koostuva huulivoide.

Kosmetiikkakokkailuistaan ja luonnollisten raaka-aineiden myönteisistä vaikutuksista innostunut, yrittäjähenkinen Haase päätti rakentaa kokemustensa pohjalta yrityksen. Lähestymistapa oli uudenlainen – hän lähtisi valmistamaan ja markkinoimaan luonnonkosmetiikkaa ideologialla ”luonnonkosmetiikka kuuluu kaikille”.

Kuvitus_LaveraNewEdition_meikit

80-luvulla luonnonkosmetiikka oli vielä Saksassa pienen kohderyhmän markkina-alue. Ekokosmetiikkaa myytiin vain erityisliikkeissä ja luontaistuotekaupoissa eivätkä arvot kuten ympäristöystävällisyys ja kestävä kehitys korostuneet kuluttajien valinnoissa yhtä vahvasti kuin tänä päivänä.

Haasen visiona oli tuoda luonnonkosmetiikka niche-markkinoilta massamarkkinoille ja tehdä siitä helposti lähestyttävää ja tehokkuudeltaan ja käyttökokemukseltaan normikosmetiikkaan rinnastettavaa. Tavoite, jonka voi 30 vuotta myöhemmin nähdä onnistuneen. Lavera erottuu kilpailijoistaan poikkeuksellisen laajalla tuotevalikoimalla, edullisemmilla hinnoillaan ja kattavalla jakeluverkostollaan joka ulottuu erikoisliikkeistä apteekkeihin ja supermarketteihin. ”Lavera on siellä missä sinäkin”, on yksi yrityksen motoista.

Kuvitus_Lavera_Body_uutuudet_IMG_8575_2

Tekemällä luonnonkosmetiikan saatavuudesta yhtä helppoa kuin normikosmetiikan, ajatuksena oli myös ohjata kuluttajan tottumuksia niin, ettei luonnonkosmetiikkaa enää nähdä erityistuotealueena vaan tasavertaisena vaihtoehtona. Kuluttaja voi omilla valinnoillaan vaikuttaa kestävään kehitykseen, ja kun kestävien valintojen tekeminen tehdään helpoksi, se on koko planeetan etu.

Kestävän kehityksen arvojen mukaisesti Haaselle oli niin ikään alusta saakka tärkeää että yritys itse vastaa koko tuotantoketjusta. Kaikki tuoteideasta kehitykseen, raaka-ainetuotantoon, valmistukseen, pakkaukseen ja kuljetukseen tapahtuu yrityksen sisällä. Tai kaikki mikä suinkin on mahdollista. Ihan jokaista tuotteissa käytettyä raaka-ainetta Lavera ei pysty valmistamaan mutta oma tehdas tuottaa 300 luomulaatuista aktiiviainetta.

Kuvitus_Lavera_meikkiuutuudetIMG_941

 

Kaikki tuotteet meikkivalikoiman rajauskyniä lukuun ottamatta valmistetaan omalla tehtaalla. (Kuten todettua, mikään kosmetiikan valmistaja ei valmista kyniä, ne tulevat aina niihin erikoistuneilta tehtailta.)

Itsenäinen, ”alusta loppuun” tuotantoperiaate on myös yksi tekijöistä joka erottaa Laveran monista kilpailijoista. Loppujen lopuksi harva (luonnon)kosmetiikkayritys valmistaa, pakkaa ja kuljettaa tuotteensa itse, puhumattakaan siitä että valmistaisi raaka-aineetkin itse.

Kuvitus_Lavera_BasisSensitiv

Laveran historiaa ja tärkeitä vuosilukuja:

1987 – Lavera perustetaan. Ensimmäinen sarja Basis Sensitiv koostuu huulirasvasta, suihkugeelistä ja vartaloemulsiosta. Basis Sensitiv on edelleen valikoimassa ja yksi Laveran suosituimpia sarjoja.

1990 – Haase kehittää ensimmäisen luonnonkosmetiikan aurinkosuojatuotteen.

1991-1992 – Laveran ensimmäiset meikkituotteet; huulipuna ja poskipuna.

1997 – Viiden vuoden tuotekehityksen vaatinut ensimmäinen maskara (joka on edelleen valikoimassa): Volume Mascara.

1993 – Erillinen kasvojenhoitolinja Faces lanserataan.

2000 – Body Spa –sarja (vartalovoiteita, suihkugeelejä, kylpytuotteita) lanseerataan.

2001 – Ensimmäinen shampoo liittyy valikoimaan.

2008 – Lavera aloittaa oman luomuainesosatuotannon.

2011 – Kasvo- ja värikosmetiikkatuotteiden täysi uudistus.

2014 – 2015 – Kaikki Laveran tuotteet siirtyvät BDIH-sertifioinnin alta NaTrue-sertifioiduiksi. Innovaatio, ensimmäinen luonnonkosmetiikan mousse-meikkivoide lanseerataan.

Lavera_kuvitus_aurinkovoiteet

 

 

Knoppitietoja:

  • Laveran tuotevalikoimassa on tällä hetkellä 284 tuotetta.
  • Laveraa viedään 40 maahan.
  • Yrityksellä on 386 työntekijää joista hieman yli puolet naisia.
  • 94% Laveran tuotteista on vegaanisia. Lavera on korvannut mehiläisvahan ja lanoliinin tuotteissaan itsekehittämällään kasviöljypohjaisella vaihtoehdolla.
  • Myydyin tuote on –yllätys yllätyshammastahna!

Kuvitus_Lavera_hammastahna

 

Lavera Suomessa

Ottaen huomioon Lavera-brändin koon ja aseman Euroopassa on erikoista, että Lavera rantautui Suomeen niinkin myöhään kuin vuonna 2007. Ehkä se kertoo kuitenkin enemmän luonnonkosmetiikkamarkkinan kehityksestä Suomessa, meillä luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostaa suurempaa yleisöä vasta 2010-luvulla.

Lavera__Liisa

Laveran "Suomen valloituksen" taustalla on käytännössä yksi ihminen, Liisa Torenius, joka estenomiksi valmistuttuaan halusi löytää uuden, kiinnostavan kosmetiikkamerkin jota tuoda maahan. Toreniuksen perheen yritys NHS Oy toi tuolloin maahan itsehoitoon tarkoitettuja terapiatuotteita ja Liisa (olemme tehneet sinunkaupat joten käytän mieluummin etunimeä :D) halusi lisätä valikoimaan kosmetiikkaa.

Kuvitus_Lavera_facialoil

Liisa tutki eri vaihtoehtoja kunnes päätyi luonnonkosmetiikkaan joka tuntui hänen jutultaan.

Liisa törmäsi Laveraan netissä käsittämättä lainkaan, kuinka suuresta sarjasta oli kysymys. Hän kiinnostui, otti yhteyttä tehtaaseen ja vuoden kestäneen pohjatyön jälkeen Laveran myynti alkoi Suomessa tammikuussa 2007. Liisa on myöhemmin todennut, että oli ehkä hyväkin ettei hän alussa tajunnut miten suuri sarja oli kyseessä, sen verran paljon työtä 300 tuotteen pakkaustekstien suomennoksessa oli.

 

Lavera_HQ

Alun perin toiveena oli saada Laveran myötä kahden ihmisen palkat NHS:llä tienattua, tavoite joka saavutettiin nopeasti. Tänä päivänä NHS Oy on siirtynyt täysin Liisan ja hänen kahden veljensä omistukseen vanhempien jäätyä eläkkeelle. Yritys työllistää vakituisesti kahdeksan henkeä.

Laveran ensimmäinen isompi asiakas Suomessa oli Stockmann vuonna 2010 ja seuraavana vuonna perässä tuli Sokos. Elettiin juuri niitä vuosia kun ”vihreän kosmetiikan” trendi saavutti Suomen ja luonnonkosmetiikka alkoi siirtyä ekomyymälöistä tavarataloihin. Vuonna 2013 mukaan tulivat Yliopiston Apteekit, Keskinen, Prisma ja S-Marketit.

Tällä hetkellä Laveran tuotteita saa myös K-Citymarketeista ja tänä vuonna aloittelevat ensimmäiset K-Supermarketit. Thomas Haasen visio yrityksensä tuotteista kaikkien saatavilla on toteutunut myös Suomessa (ja Saksassahan luonnonkosmetiikkaa saa varmaan jo joka kioskiltakin). Suomessa tosin marketit pystyvät ottamaan Laveran laajasta valikoimasta vain osan ja täysi valikoima löytyy vain erikoiskaupoista kuten Ruohonjuuresta.

Messut_osasto

 

On ollut kivaa olla pikkuisen itsekin osana Laveran Suomen taivalta.

Sain tammikuun lopussa kunnian puhua Laveran 10-vuotisjuhlaseminaarissa aiheesta onnistunut blogiyhteistyö. On antoisaa ja luontevaa tehdä yhteistyötä yrityksen kanssa, joka minun tavoin arvostaa rehellisyyttä ja läpinäkyvyyttä. Nämä tyypit tykkäävät minusta vaikka minä en tykkäisi kaikista heidän tuotteistakaan <3 Oman äänen kuuluminen tuotearvioissa on sallittua ja toivottua :) <3

Mutta sellainen on Lavera, ja uskoisin, että tällainen arvomaailma liittyy yleisesti moniin luonnonkosmetiikkamerkkeihin. Luonnonkosmetiikassa kommunikoidaan vähemmällä sokerikuorrutteella kuin normikosmetiikan puolella, ja lupaukset ovat usein realistisempia. Minä tykkään sellaisesta. Ja tykkään rehellisestä puheesta.

Jos haluatte tulla kyselemään rehellisiä Lavera-vinkkejä huomenna torstaina Tampereen Sokokselle, minut tapaa sieltä välillä 12 ja 18 (paitsi silloin kun olen syömässä ;D).

Meikkituotteen ostaja saa kaupan päälle meikkipussin jossa näytteitä (rajoitettu erä).

Karkkipäivän Lavera-tuotearvosteluja voi lukea täällä.

Muutamia suosikkejani Laveran valikoimasta:

Firming-päivävoide ja -silmänympärysvoide (entiseltä nimeltään My Age)

Natural Liquid Foundation -meikkivoide (etenkin kaikkien asiakasmeikkausten perusteella, tämä meikkivoide asettuu tosi kauniisti todella monien iholle)

Glossy Lips Rosy Sorbet -huulikiilto ja Charming Rose -poskipuna

Illuminating -silmänympärysvoide

Firming Body Milk (en näköjään ole kirjoittanut tästä mutta yksi koukuttavimpia vartalotuotetuoksuja <3 Tuoksuu mun mielestä ihan "luonnonkosmetiikan cokikselle" :))

 

33 kommenttia
07.02.2017

Valmennuskuulumisia

Nyt vihdoin väliaikaraporttia ja fiiliksiä Optimal Performance -valmennuksesta.

Tästä ei ylipäänsä saa niin, heh, raflaavaa materiaalia kuin viime kevään valmennuksesta (ja ihan hyvä niin) eikä ole tarvetta yhtä tiheään raportointiin, koska valmennuspaketin tyyli ja sisältö on niin erilainen FitFarmiin verrattuna.

KaisaJaakkola

Kaisa Jaakkola

Olen tässä välissä ehtinyt haastatella toista Optimal Performancen perustajista, Kaisa Jaakkolaa, joka toivoi minun täsmentävän muutamaa seikkaa OP:n valmennuksista. Edellisessä kirjoituksessani korostin BioSignature-menetelmää OP:n valmennusten pohjana, mutta tämä oli siinä mielessä virheellistä että BioSignature ei enää ole käytössä OP:n Helsingin toimipisteessä. Ylipäänsä OP:n valmennukset toimivat eri tavalla toimipisteestä riippuen ja Tampereen valmennusmetodi on erilainen kuin Helsingin. Minä olen ostanut valmennuspakettini Tampereelta.

Tässä yrityksen hyvinvointivalmennuksesta Kaisan itsensä muotoilemana:

"Optimal Performancen valmennusote on hyvin kokonaisvaltainen. Laajalla taustakartoituksella käydään läpi esimerkiksi ruokavaliota, stressiä, unta,  suoliston hyvinvointia ja asiakkaan valmiuksia elämäntapamuutokseen. Valmentajan on tärkeää tietää, millaiset resurssit asiakkaalla on muutosten tekemiseen.

OptimalPerformance_kuvitus

Kuva: Optimal Performance

Valmennuksessa tehdään asiakkaan niin halutessa kehonkoostumusmittaus. Tampereella käytössä on BioSignature -menetelmä, joka on 12 pisteen rasvaprosenttimittaus pihdeillä. BioSignaturen kehittäjän, Charles Poliquinin, mukaan rasvan kertyminen vartalon eri kohtiin heijastaa elimistön hormonaalista tilaa. Pelkkä BioSignature-mittaus ei kuitenkaan ilman asiakkaan elämän ja taustojen ymmärtämistä kerro paljoakaan. Se ei myöskään korvaa esimerkiksi laboratoriossa tehtävää hormonitasojen mittausta, vaan sen avulla saa ennemminkin kuvaa pitkän ajan hormonitasapainosta. Menetelmällä ei pyritä diagnosoimaan mitään sairauksia. Valmentaja antaa mittaustulosten ja asiakkaan elämäntapatietojen perusteella suosituksia elämäntapamuutoksiin, jotka tähtäävät aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan normalisoitumiseen. Kun nämä asiat ovat kunnossa, on esimerkiksi kunto- tai painonhallintaprojekteihin liittyvien tavoitteiden saavutuskin helpompaa.

Helsingin toimipisteessä ei enää käytetä BioSignature-metodia vaan kehonkoostumuksen mittaukseen käytetään InBody-laitetta. Helsingissä kaikki valmennettavat tulevat personal training -ohjaukseen jonka rinnalla tehdään tarpeen mukaan ravinto- ja elämäntapavalmennusta. Tampereella taas moni tulee suoraan pelkkään ravinto- ja elämäntapavalmennukseen ja PT-ohjaus on pienemmässä roolissa".

OP_valmennus_ruoka_IMG_5832

Ruokavaliosta

Toisin kuin FitFarmin gramman (ja kellonajan) tarkka ruokavalio, OP-valmentajani Tytti Koron minulle suosittama ruokavalio on sama kuin mitä syön normaalistikin, lisänä hiilihydraatteja treenien jälkeisille aterioille ja iltapalaan/illalliseen. Hiilihydraatteja suositellaan lähteistä kuten peruna, bataatti, kvinoa, riisi, kaura ja muut täysjyväviljat. Treenin jälkeen nautittu hiilihydraatti auttaa palautumisessa ja illalla syöty hiilari taas parantaa unen laatua. (Minua nukuttaa kyllä muutenkin tosi hyvin ja nukun yleensä sikeästi.)

Viime kevään tapaamisissa Tytti kauhisteli FitFarm-ruokavalioni hänen mielestään turhaa kalorivajetta, jonka poisjätetyt juustot ja kermat saivat aikaan. Nyt juustot - tai ylipäänsä mikään mitä syön, ei ole kielto- tai rajoituslistalla. (Soijatuotteista en osaa sanoa, koska niistä ei tullut enää puhetta. Aiempi, vuoden takainen suositus niiden vähentämisestä liittyi käsittääkseni soijan mahdolliseen rooliin hormonihäiritsijänä.)

Juustot_IMG_6719

Tytti totesi, että olen aineenvaihdunnaltani sitä tyyppiä, jonka kokonaisenergiakulutus on lepotilassakin keskimääräistä korkeampaa. FitFarm-ruokavaliossa kalorimäärät justeerattiin Harris Benedictin kaavaa hyödyntäen, Tytti ei näe tarpeelliseksi käyttää sellaisia.

En ole koskaan ennen FitFarmia laskenut kaloreita eikä minulla ollut käsitystä siitä minkä verran energiaa saan päivittäin ruoasta, mutta FitFarm-tulosten perusteella normaaliruokavalioni energiamäärä liikkuu jossain 2200 kalorin paikkeilla ja siitä ylöspäin. Näin päättelin siitä, että FitFarmin  1700 (treenitön päivä) - 2000 (treenillinen pävä) kaloria sisältävä ruokavalio laihdutti minua. Kun syön tavalliseen tapaani painoni ei nouse tai laske.

Tytin rasvasuositus joka aterialle on peukalon verran (jos käyttää voita) tai 1-3 rkl kasviöljyä. Ylipäänsä Tytin ohjenuora kuului, "Älä jätä mitään nyt käyttämiäsi rasvoja pois, lisäät vain hiilarit treenin jälkeen ja iltaan."

Avancia3

Treenistä

Tytin minulle laatima treeniohjelma poikkeaa täysin kaikista aiemmista ohjelmistani. Siinä suurin osa liikkeistä tehdään vapailla painoilla, ei laitteissa (hyvä juttu), ja treenit pohjautuvat ryhmissä tehtäviin A1, A2, A3 / B1, B2, B3 jne -liikkeisiin (mä en tiedä miten näitä nimitetään :D). Eli sen sijaan että tekee liikettä 1 peräjälkeen 3-4 sarjaa, sitten liikettä 2 jne, liikkeet on ryhmitetty A, B ja C -sarjoihin joissa kussakin 2-3 liikettä.

Treenit ovat tavallaan helppoja mutta samalla eivät, sillä vaikka liikkeet itsessään ovat helppoja (avustettua leuanvetoa lukuunottamatta, en osaa tehdä sitä kunnolla avusteella tai ilman..! ^_^), treenin rytmi ja tyyli on ihan erilainen kuin mihin olen tottunut. Syke pysyy kautta linjan aika korkealla ja sykemittarista olen voinut todeta Tytin treenien kuluttavan paljon enemmän energiaa kuin esimerkiksi FitFarmin.

Tykkään treeniohjelmasta tosi paljon ja se on virkistävän erilainen, mutta sen huonona puolena on vaikea toteuttaminen salista ja muiden treenaajien määrästä riippuen. Koska liikkeet tehdään ryhmissä, täytyy yhden setin suorittamiseen varata tilaa ja välineitä, ja tämä ei välttämättä onnistu jos olet salilla kiireisimpään aikaan.

Treeni_OP_IMG_5977

Esimerkiksi Treeni 1:n A-setti vaatii smith-laitteen ja alueen, jossa voin heilautella kahvakuulaa ja nostella nurkkaan tuettua tankoa. Setti kestää kokonaisuudessaan jopa 20 minuuttia (sarjat lisääntyvät viikko viikolta), ja minun pitää siis varata suhteellisen laaja alue ja smith käyttööni koko tuoksi ajaksi. Etenkin pienemmillä, ahtailla saleilla toteutus voi olla haasteellista, esim. smithin lähellä ei kenties ole tilaa heilautella kahvakuulaa ja joudut juoksemaan toiselle puolelle salia tekemään setin muut liikkeet, ja kun palaat smithille sen on voinut viedä jo toinen treenaaja.

Kolmijakoisen treeniohjelmani treeneistä yksi on sellainen joka ei vaadi mitään laitteita step-lautaa lukuunottamatta, ja sen toteuttaminen onnistuu täydelläkin salilla. Toiset kaksi vaativat laitteiden pidempää varaamista ja erinäisiä järjestelyjä että ehtii lyhyen tauon aikana siirtyä liikkeestä seuraavaan.

salilla_img_6074

Mikä fiilis?

No fiilishän on hyvä! Kuten tammikuussa totesin, kroppa on todellakin odottanut pääsevänsä taas liikkumaan ja se on ottanut uuden stimulaation vastaan erittäin kiitollisena. Mitä ruokailuun tulee, olen toiminut Tytin ohjeiden mukaan ja syönyt hiilarilisän (lemppareitani bataattia, ohraa, kauraa tai kvinoaa) aina treenin jälkeen, mutta iltaisin hiilaripainotteinen ateria ei aina ole, eh, onnistunut. Minua ohjaa se mitä minun tekee mieli syödä, ja usein tykkään syödä illalla vaikka pienen juustolautasen ja siemennäkkäriä kylmäsavulohella tai rahkaa ja marjoja. En vain saa sitä käännettyä puurolautaselliseksi jos ei tee mieli puuroa. Nukun joka tapauksessa hyvin joten ainakaan unen laadun perusteella hiilarilisä iltaisin ei ole tarpeen.

Energiaa on tuntunut riittävän treeniin ja juoksukin sujuu ihan mukavasti, vaikkakin kunnon romahdus pitkän treenitauon jälkeen näkyy selvästi kohonneena sykkeenä. Jos juoksen yli 9 km tuntivauhtia (eli hölkkään, kuten mies sanoisi) syke nouseee liian korkeaksi kestävyyskunnon kehityksen kannalta ja olenkin nyt vetänyt lenkkini puoliksi juosten, puoliksi reippaasti kävellen.

Ahvenanmaa_11_15_IMG_9118

Muita ajatuksia

Valmennuksessa on noussut esiin muutamia elämänhallinnallisia ja terveyteen liittyviä juttuja, joista olen ollut tietoinen, mutta joille olen vuodesta toiseen ollut kyvytön tekemään mitään. Yksi niistä on stressi, joka on surullista kyllä muodostunut niin krooniseksi ja itsestäänselväksi osaksi arkea että olen ikäänkuin luovuttanut ja antautunut sille. Ajattelen vain, että ei tälle voi mitään, mä vain olen tällainen stressierkki ja huolestuja. (Huolen tuntemukseni ovat välillä pelottavia intensiivisyydessään...)

En ottanut stressiä erityisesti esiin valmennustapaamisessa mutta jokin rivien välissä siitä varmasti viestitti. Myös BioSignature-mittauksen hormoniprofiilissa elimistön kortisolitasosta kertova arvo oli tuplaantunut viime keväältä, ja nyt kortisolipiste oli noussut kakkosprioriteetiksi. (Navan ympärille kertyvä rasva heijastaa Poliquinin mukaan kehon kortisolin eli stressihormonin eritystä.) Tietenkään BioSignature-mittauksen antamista luvuista ei voi suoraan tehdä päätelmiä kuten "asiakkaalla on stressiä", mutta luku sattui mielenkiintoisesti korreloimaan omien tuntemusteni kanssa.

Normandia_IMG_7815_3

 

Parin viikon takaisessa stressi-kirjoituksessani hieman avasin aloittamaani taistelua stressitekijöitä ja ylikuormitusta vastaan. Tässäkin nyt kuitenkin istun taas koneella vaikka lupauksiini on kuulunut mm. tietokoneen sulkeminen kello 19 ja rauhoittuminen kirjojen ja lehtien tai vaikka kumppanin kanssa jutustelun parissa. Alue, joka vaatii todella paljon työtä ja kenties täydellisen elämäntapamuutoksen.

Vaikka olen altis pessimismille tässä asiassa, en heitä kirvestä nurkkaan vaan etenen päivä ja viikko kerrallaan ja odotan mitä oivalluksia vuosi tuo tullessaan.

17 kommenttia
06.02.2017

"Oi ihana Valo" - hyaluronitiiviste ja kumppanit

Olen saanut päätökseen kaikkien syksyllä vastaanottamieni uudistuneiden Lumene-tuotteiden testauksen ja tänään vuorossa VALO, entinen Bright Now.

LumeneValo_IMG_5353

Valo-sarjan ydinjujuna on kirkastus ja heleytys, kuten nimestäkin voi päätellä. Lumenen sarjoissa se sijoittuu "ikäasteikolla" peruskosteuttavan Lähde-sarjan jälkeen eikä ole vielä varsinainen anti-age-sarja, vaikka onkin lupauksiltaan hoitavampi kuin Lähde. Valo-sarjan tuotteita voivat käyttää kaiken ikäiset.

Sarjaan kuuluu myös tuo viime vuoden superhittituote hyaluronitiiviste. Onko joku kosmetiikkablogeja lukeva välttynyt kuulemasta tästä tuotteesta..? En muista onko mikään toinen suomalainen kosmetiikkatuote päätynyt yhtä laajan kollektiivisen ihastuksen kohteeksi viime vuosina. Tai koko mun kosmetiikkaelämän aikana. Viime aikoina hyaluronitiiviste on joutunut jälleen vilkkaan keskustelun kohteeksi, mutta tällä kertaa negatiivisemmassa, eh, valossa, koskien hinnankorotusta. Aiheesta lisää tuonnempana postauksessa.

Sain Valo-sarjasta kokeiltavaksi silmänympärysvoiteen, suojakertoimellisen päivävoiteen ja kaksi tehohoitoa: hyaluronitiivisteen ja "hydra-öljyn".

LumeneValo_IMG_5370

Bright Eyes -silmänympärysvoide 24,90€ / 15 ml

Tämä tuote korvasi aiemman suursuosikkini, Bright Now -sarjan 360 Eye Treatmentin. Uusi koostumus ei ole huono sekään, mutta se on ratkaisevasti ohuempi ja iholla kevyemmän tuntuinen. Kenties toisille mieleinen uudistus, minä taas jäin kaipaamaan täyteläisempää ja ihoa selvästi heleyttävämpää (sisälsi enemmän micaa) koostumusta. Uudessa versiossa on mm. uudet c-vitamiini- ja hyaluronihappojohdannaiset ja sen luvataan olevan entistä kirkastavampi ja kosteuttavampi.

Kokemus: "ihan kiva". Koostumus on harkitumman tuntuinen kuin samaan aikaan testaamassani simppelissä Klassikko-sarjan sy-voiteessa, mutta kumpikin kosteuttaa yhtä hyvin.

LumeneValo_DayCreamSPF15

Vitamin C Day Cream SK 15 24,90€ / 50 ml

Miellyttävä, mukavasti levittyvä koostumus. UV-filtteri aina hieman jäykistää kosteusvoiteen koostumusta minkä voi havaita tässäkin voiteessa, mutta tunne on niin vähäinen ettei se häiritse. Klassikko-voiteisiin verrattuna Valo-voiteessa tuntee heti hienostuneemman koostumuksen. Kosteuttavuuden tuntu on suunnilleen samanlainen, mutta Valo-voiteessa ei ole lainkaan sitä hieman vahamaista, pinnoittavaa ihofiilistä jonka aistii Klassikko-voiteessa.

Oikein miellyttävän tuntuinen, nopeasti imeytyvä voide. Titaanidioksidi jättää iholle hienoisen hohteen ja ihan aavistuksenomaisen vaalean pinnan.

Sarjassa on myös suojakertoimeton päivävoide sekä yövoide.

LumeneValo_hyaluronitiiviste_IMG_5372

Glow Boost Vitamin C Hyaluronic Essence 29,90€ / 30 ml

"Kohutuote". Kaikkien janoisten ihojen lemmikiksi päätyneen hyaluronitiivisteen hintaa nostettiin brändiuudistuksen myötä kolmanneksella: 19,90€ --> 29,90€. Tämä on saanut monet tuotteen fanit vihaisiksi, ja Karkkipäivänkin kommenttilaatikossa on käyty asiasta tuimaa keskustelua.

Onko tuote sama kuin ennen, senkään selvitys ei käynyt ihan helposti informaation vaihdellessa tahosta riippuen. Lopulta sain Lumenelta vahvistuksen jonka mukaan tuote on käynyt läpi pienen päivityksen: sen koostumusta on paksunnettu ja tuoksu muutettu. Ainesosaluettelo on kuitenkin tismalleen sama, eli mitään uusia ainesosia koostumukseen ei ole lisätty. Voidaanko "ihoystävällisemmällä" eli hieman tihennetyllä koostumuksella ja uudella tuoksulla perustella 10 euron hinnannousu, se jää kuluttajan arvioitavaksi. Selvää on, että hinnannostot liittyvät ennen kaikkea status-muutokseen, Lumene viestii uusilla hinnoillaan tavoittelemastaan arvokkaammasta asemasta. Vanhoja asiakkaita tämä ei tietenkään ilahduta, sen voi ymmärtää. Kommenttilaatikossa pohdittiin, vaatiiko Lumenen asemoituminen selektiiviseksi kosmetiikaksi kenties uuden sukupolven. Tulevaisuus näyttää.

Itsehän muuten en kuulunut hyaluronitiivisteen faneihin. Se johtuu ennen kaikkea sensorisista tekijöistä; en pidä näin nestemäisten seerumien tunnusta iholla. Aivan varmasti tuote lisää ihon pinnan kosteuspitoisuutta, sitä en epäile, mutta minulle on elämyskuluttajana myös tärkeää tuotteen välitön tuntu iholla.

Hyaluronitiiviste käyttäytyy ihollani kolmivaiheisesti: ensin se tuntuu liukkaalta ja raikkaalta, sitten ihon pinta vetää kärpäspaperimaisen tahmeaksi tiivisteen alkaessa imeytyä, kunnes muutamien minuuttien imeytymisen jälkeen tahmeus katoaa, ihon pinta siliää ja tuntuu kireältä ja vähän kalvotetulta. Ymmärrän, että tätä kireää kalvotunnetta ei ole tarkoitus jäädä fiilistelemään vaan päälle kuuluu saman tien laittaa seerumi ja/tai hoitovoide (jotka lukitsevat hyaluronihappomolekyylien sitoman kosteuden ihoon), mutta en voi mitään että tämä epämiellyttävä tunne vaikuttaa kokemukseeni. Emulsiomaisemmat ja ihoa pehmentävämmät seerumit ovat enemmän minun juttuni.

Sen voin kuitenkin sanoa, että uudistettu koostumus oli kuitenkin (varmaan juuri sen tihennyksen vuoksi) minusta miellyttävämmän tuntuinen kuin vanha.

LumeneValo_ArcticBerryCocktail_IMG_5376

Arctic Berry Cocktail 29,90€ / 30 ml

Ihana tuote! Tämä on lempparini Valo-sarjasta ja voisinpa sanoa melkein kaikista Lumenen ihonhoitotuotteista joita olen tammikuun ajan testannut.

Kaksifaasinen vesi/öljy-hoito Arctic Berry Cocktail on Lumenen pitkäikäisiä klassikkotuotteita joka on ollut valikoimassa niin monta vuotta kuin muistan... Huvittavaa kyllä, olen myynyt tuotetta monet kerrat tuntien sen vaikutusmekanismin ja koostumuksen edut lipidiköyhälle, kuivalle iholle mutta itse olen karsastanut sen kokeilua. Minullahan on ollut suuret antipatiat öljymäisiä kasvojenhoitotuotteita kohtaan, asenne, joka muuttui täysin vasta viime vuonna. (No, öljymäisistä putsareista en edelleenkään tykkää...)

Arctic Berry Cocktailin vesi- ja öljyfaasit ravistetaan sekaisin ennen kuin tuotetta laitetaan iholle. Seerumimainen seos ei tunnu lainkaan rasvaiselta ensikosketuksella; tunne on vesimäisen raikas ja sitruksinen, pirteä tuoksu luo fiiliksen kuin levittäisi kasvoilleen jotain tuoretta sitrushedelmäpuristetta... Muutamassa sekunnissa veden haihtuessa vesimäinen tunne tekee tilaa öljyfaasille. Tunne ei kuitenkaan ole raskaan rasvainen.  Yksi pumppaus tuotetta riittää (minun iholleni), kaksi on jo liikaa eikä imeydy.

Ero hyaluronitiivisteeseen: lipidipitoinen koostumus saa aikaan sen, ettei ihoa kiristä yhtään tipan levityksen jälkeen. Kumpikin tuote kosteuttaa, mutta eri lailla. Hyaluronitiiviste vaatii päälleen rasvapitoisen tuotteen, Arctic Berry ei välttämättä. Se riittää normaalille iholle mainiosti yksinään, kuivaihoisen on hyvä levittää päälle vielä hoitovoide.

Öljyfaasi koostuu mm. jojoba-, avokado,- karpalonsiemen- ja lakkaöjyistä ja omega-rasvahapoista. Tämän tuotteen saatan jopa pitää itse, on sen verran ihana :) Värikin on niin herkullinen...  Voisi jopa sanoa, että Berry Cocktail on iholla (Sisu-kasvoöljyn rinnalla) kaikista kokeilemistani Lumene-tuotteista luonnonkosmetiikkamaisin.

*

Uteliaisuudesta: kuinka moni teistä on kokeillut hyaluronitiivistettä? Koitteko sen hehkutusten arvoiseksi? Aiotteko ostaa tuotetta jatkossakin uuteen hintaan?

Lumene olisi kenties tehnyt viisaasti jos olisi hinnoitellut tiivisteen alunperinkin kolmeen kymppiin... ;) 30 euroa seerumista tai sen kaltaiseksi luettavasta tehotuotteesta ei ole erityisen paljon, hintojen pyöriessä yleensä 40 eurosta ylöspäin. Mutta kun asiakkaat on ensin totutettu superedulliseen hintaan... sitten käy näin.

64 kommenttia
05.02.2017

Lily Lolon hohdetuotteet & Lily Lolo -tapahtuma Turussa

Kaupallinen yhteistyö: Biodelly

Pitkästä aikaa pääsen kirjoittamaan minulle rakkaasta merkistä Lily Lolosta. :) Ensi viikolla pääsen myös esittelemään tuotteita livenä Turussa, siitä lisää postauksen lopussa. Varatkaahan turkulaiset Lily Lolo -fanit kalenteriin vapaata ensi lauantaille :)

Biodellyltä toivottiin esittelyä Lily Lolon hohdetuotteista, aihe josta kirjoitan oikein mielelläni. Itsekin kuulun hohdetuotuotteiden ahkeriin käyttäjiin.

Lily Lolon valikoimassa on kolme tai oikeastaan neljä erilaista hohdetuotetta. Mitä eroa niillä on ja miten niitä voi käyttää, siitä kerron tänään.

LilyLolo_Illuminators_IMG_5605

Uusimpina hohdetuotteina Lily Lolon valikoimaan liittyivät viime vuonna nämä kaksi Illuminator-nimellä kulkevaa puuteria: Bronzed ja Champagne.

Mitä hohde- eli highlight-tuotteilla tehtiinkään? Useimmille teistä selvää pässinlihaa, mutta ei varmaan haittaa kerrata :) Tässä jutussa käsitellään puuterimaisia hohdetuotteita, voidemaisilla ja nestemäisillä on osittain vähän erilaisia käyttötapoja.

Hohdetuote_kasvoilla

Kuultoa sisältävällä hohdetuotteella halutaan korostaa niitä kohtia kasvoissa, joihin valo luonnostaan osuu ensimmäisenä, eli käytännössä korkeimpia kohtia kuten poskipäät, otsa, nenän varsi ja leuan kärki. Lisäksi voidaan korostaa silmän sisänurkkaa (avartaa silmiä) ja esimerkiksi amorinkaarta, joka taas täyteläistää huulta.

Mielestäni ei kuitenkaan ole tarpeen arkimeikissä lähteä korostamaan joka osaa kasvoissa eikä "hailaittauksesta" tarvitse tehdä mitenkään monimutkaista. Kaikille korostukset eivät ylipäänsä sovi näin laajasti käytettynä.

Korostus voi olla todella yksinkertainen toimenpide, ja oma vakiokorostukseni esimerkiksi näyttää tältä:

Hohdetuote_kasvoilla_IMG_5652

Sipaisu poskipään korkeimpaan kohtaan, kulmaluulle ja silmän sisänurkkaan.

Silmämeikissä korostuksen hoitaa yleensä vaalea luomiväri. Pieni- ja ahdassilmäisellä sisänurkan korostus on yksi helpoimpia ja tehokkaimpia tapoja avartaa silmiä.

Palataanpa sitten yllä mainittuihin Lily Lolon Illuminatoreihin. Toista niistä ei käytetäkään juuri kuvatuilla tavoilla - ei ihme että vähemmän perehtyneellä kuluttajalla voivat mennä nimekkeet ja käyttötarkoitukset iloisesti sekaisin..! ^_^ Bronzer, blush, illuminator... näiden kaikkien nimien alla voi olla käytännössä samanlainen tuote :)

LilyLoloBronzedIlluminator

Bronzed. Kuten kuvasta näkee, kyseessä on kuparisen punertava sävy. Tämä sävy toimii hohteensa puolesta myös valon tuojana kasvoille, mutta sitä ei voi ymmärrettävästi käyttää vaalean sävyn tavoin. Punertavat, aurinkopuuterityyppiset highlighterit toimivat poskipunan tapaan tai hohteen intensiivisyydestä riippuen myös kevyesti koko kasvoille pyöriteltynä korostamaan päivetystä.

Niitä voi myös kokeilla käyttää varjostuksen tavoin, mutta valoaheijastavat tuotteet eivät ole siinä kovin tehokkaita. Alla demonstroin myös tätä tapaa.

Bronzed-sävy sopii lämpimälle iholle.

LilyLoloChampagneIlluminator

Champagne. Vaalea, nimensä mukaisesti shampanjan sävyinen, kerrostettuna voimakkaasti hohtava highlighter. Swatch-kuvassa sävyä on paksu kerros, siveltimellä laittaessa jälki ei ole ihan noin helmiäistä. Sävy sopii sekä viileälle että lämpimälle iholle.

LilyLolo_Illuminators_IMG_5625

Tässä ja alemmassa kuvassa olen käyttänyt Bronzed-sävyä varjostuksen omaisesti levittäen sitä pitkin poskiluun reunaa. Poskipäällä korostus Champagne-sävyllä.

Muu kasvomeikki:

Pohja: Lily Lolo In The Buff  (entinen kesäsävyni on muuttunut talvisävyksi..!)

Silmämeikki: Lily Lolo Filthy Rich -paletin vaalea ja taupe sävy, rajaus Laveran kynällä sivellintä käyttäen ja jälki pehmennetty Filthy Rich -paletin viileällä tummanruskealla. Ripsissä Maybelline The Falsies Push Up Angel -maskara.

Huulet: NYX Butter Gloss Éclair.

LilyLolo_Illuminators_IMG_5640

Kuten näkyy, Bronzed Illuminator toimii (lämpimällä iholla) myös varjostuksena.

Pidän siitä kuitenkin enemmän poskipunan tapaan käytettynä, kuten alla:

LilyLolo_Illuminator_Bronzed_IMG_5668

Tässä meikissä olen levittänyt Bronzed-sävyä yksinään poskipunan tavoin. Se ei ole iholla yhtä hohtava kuin Champagne.

LilyLoloStardustShimmer

Star Dust Shimmer on Lily Lolon valikoimassa pisimpään ollut korostustuote, muistan sen jo niiltä ajoilta kun tutustuin Loloon 10 vuotta sitten. Tuolloinhan Lily Lolon valikoimassa oli vain jauhemuodossa olevia, 100-prosenttisesti mineraaleista koostuvia tuotteita, pressatut tulivat paljon myöhemmin.

Raaka-aineellisesti Star Dust on ihan erilainen pressattuihin verrattuna: Star Dust koostuu vain micasta eli kiilteestä, titaanidioksidista ja rautaoksideista, se on puhdas mineraalituote kun taas Illuminatoreissa on paljon pidempi ainesosaluettelo sisältäen myös kiinteän koostumuksen vaatimia rasvamaisia ja säilyvyyttää parantavia ainesosia kuten arganöljyä (jep, täälläkin..! ^_^), granaatinsiemenöljyä ja e-vitamiinia (säilöntäaine). Ne eivät siis ole 100-prosenttisia mineraalituotteita.

LilyLolo_Stardust_vs_Champagne_IMG_5870

Koostumusero saa aikaan sen, että pressattu Champagne kerrostuu iholle voimakkaammin. Star Dust näyttää valossa paljon Champagnea kimaltavammalle, mutta tosiasiassa sen jättämä jälki on paljon hienovaraisempaa ja vähemmän helmiäistä.

Sävy sopii kaikille ihonsävyille.

LilyLolo_StarDust_SurferGirl

Ensimmäisessä kuvassa Star Dust Shimmer kasvoilla yksinään, toisessa lisätty Lily Lolon Surfer Girl -poskipunaa.

LilyLolo_Stardust_IMG_5765_2

Kuvissa Star Dustin ja Champagnen hohteen ero ei ole niin havaittava, mutta levittäessä tuntee eron. Star Dustia täytyy kerrostaa enemmän saadakseen saman vahvuisen hohteen kuin Champagnella.

LilyLolo_Stardust_vs_Champagne

Viileä-Sanni vs. lämmin-Sanni.

Star Dust & Surfer Girl Blush vs. Champagne & Bronzed Illuminator.

Erot pähkinänkuoressa:

  • Champagne Illuminator on helppokäyttöisempi ja meikkipussiystävällisempi litteän kokonsa ja kiinteän koostumuksensa kautta.
  • Star Dust Shimmer sopii, kun etsii oikein hienovaraista kuultoa ja se on kiinteää muotoa monipuolisempi: sitä voi sekoittaa myös kasvo- tai vartalovoiteeseen jolloin saat tuunattua mistä tahansa voiteesta kuultotuotteen. Star Dust Shimmer sopii keveytensä ja luonnollisemman hehkunsa puolesta myös Champagnea paremmin dekoltee-alueelle.
  • Bronzed Illuminator sopii, kun etsit heleyttävää, lämmittävää sävyä poskipunaksi tai korostamaan rusketusta.

Hintatiedot:

Bronzed ja Champagne Illuminator 9 g, 22,90€

Star Dust Shimmer 6 g, 21,90€

LilyLoloContourduo_IMG_2833

Lily Lolon kolmas hohdetuote on 2-in-1 -tuote jossa on samassa paletissa mattainen varjostussävy ja hohtava korostussävy.

Paletti kantaa nimeä Sculpt & Glow Contour Duo, ja esittelin sen viime kesänä ihanien poskipunaduojen yhteydessä.

LilyLolo_ContourDuo_iholla

Iho ennen / jälkeen Sculpt & Glow'n

Sculpt & Glow verrattuna Illuminatoreihin:

Kaakaon sävyinen Sculpt -puoli on mattainen ja sopii nimenomaan varjostuksiin, siinä missä Bronzed Illuminator on enemmän poskipunan kaltainen tuote. Sculpt-sävy on erinomainen luonnollisiin varjostuksiin vaalealle iholle, itse ihastuin tähän sävyyn ikihyviksi koska se muistuttaa edesmennyttä suursuosikkiani, Laveran Sunlight-aurinkopuuteria.

Persikkaisen kerman sävyinen Glow-puoli muistuttaa Champagne Illuminatoria ja on hyvin samankaltainen tuote niin koostumuksensa kuin jälkensä puolesta. Glow-sävy on aavistuksen Champagnea kellertävämpi (swatch-vertaus alla), mutta kevyesti sipaistuna ero iholla on hyvin huomaamaton.

LilyLolo_Champagne_vs_SculptGlow

Sculpt & Glow Contour Duo maksaa 21,90 € ja on ihanteellinen valinta kun hakusessa on sekä varjostuksiin sopiva aurinkopuuteri että korostustuote.

*

Loppuun vielä ensi lauantain Turun tapahtumasta:

BiodellyLovesKarkkipaivaLilyLolo

Tule Biodellyn myymälään lauantaina 11. helmikuuta tutustumaan Lily Lolon ihaniin mineraalimeikkeihin meikäläisen johdolla :)

Minä ja Biodellyn henkilökunta autamme esimerkiksi sopivan meikkipohjasävyn valinnassa. Kerron omista lempparituotteistani ja annan vinkkejä demomeikin aikana. Iltapäivän aikana Biodelly antaa alennuksen kaikista Lily Lolon tuotteista.

Biodellyn myymälä sijaitsee osoitteessa Rauhankatu 10, 20100 Turku.

Tilaisuus alkaa kello 14.00.

Ota ystäväsi mukaan ja ilmoittaudu 9.2. mennessä osoitteeseen asiakaspalvelu@biodelly.fi. Kirjoita viestin otsikoksi "Lily Lolo -iltapäivä".

Toivottavasti nähdään siellä :)

 

11 kommenttia
04.02.2017

Jumittunut liilameikkailija

Olen jumittunut hiusvärivaihdoksen jälkeen käyttämään alle 10 luomivärin joukkiota. Tällä hetkellä ei voi kuin olla aiempaa korostuneen tietoinen satojen luomivärien kokoelmastani josta nyt 90% makoilee täysin käyttämättöminä.

Onhan minulla violettejakin luomivärejä niin paljon, että voisin niitäkin vaihdella, mutta nyt olen vain sellaisessa vaiheessa että ei jaksa, käytän samaa suosikkieni joukkoa päivästä toiseen. Arkimeikkini on sanalla sanoen supertylsä mutta ei se mitään. On silti ihanaa meikata :) Ainakin beigekausi tuntuu nyt todella kaukaiselta muistolta.

Violetit_meikit_IMG_5877

Liilojen kärkijoukko asemissaan meikkipöydällä. (...sopivasti myös viimeisin ripsarisuosikkini, Maybellinen The Falsies Push Up Angel, on violetissa hylsyssä ^_^)

Arkimeikkiin laitan koko luomelle Laveran Frozen Lilac'ia tai Yves Rocherin Lilas Violettea, iltameikkiin Urban Decayn Tonicia ja varjostus Sephoran Place To Be -sävyllä. Siihen päälle vielä sisänurkan ja kulmaluun highlight-säädöt ja banaanivarjostukseen lisäsävyä pinkillä tai jollain punertavalla liilalla.

Todella pitkäaikainen geelilainerin aikakausi on nyt myös himmentynyt ja käytän tällä hetkellä eniten Urban Decayn ja Sephoran kyniä joiden jäljen pehmennän usein luomivärillä, tai Sephoran nestemäistä eyelineria. Olen löytänyt ihan parhaat violetit rajaussävyt näiltä merkeiltä. Geelimäinen lainer on hallittavuudessaan edelleen ylivoimainen suosikkini, mutta minulla ei ole tällä hetkellä yhtä kivan sävyistä violettia geelimuodossa kuin kynissä ja nestemäisenä.

LilyLolo_Stardust_IMG_5764

Kuvassa keskiviikon miittiin tekemä meikkini, tämän hetken vakkari ilta/juhlameikkini. (Miittihän vaati totta kai juhlameikin ;D)

Kasvomeikki Lily Lolon tuotteilla. Huomenna on muuten luvassa juttua Lily Lolon eri kuultotuotteista.

Meikki_keskiviikko010217_IMG_5749

Pohjustus Maybellinen voidemaisella Painted Purple -sävyllä (ostin Jenkeistä ja totesin harmi kyllä kuivahtaneeksi, ihana sävy mutta ihan kuiva), koko luomella Urban Decayn Tonic, ulkonurkan ja luomivaon varjostus Sephoran Place To Be, sisänurkassa Yves Rocherin Lilas Violette, luomivaon yläpuolella pinkkiliilaa IsaDoran Blooming Spring -paletista ja kulmaluulla MACin Seedy Pearl.

Yläluomen rajaus Make Up For Everin Aqua Liner, sävy 7. Alaluomen rajaus Urban Decayn 24/7-kynällä, sävy Ether. Etherin jälki on pehmennetty Sephoran Place To Be -luomivärillä.

Luomen keskellä näkyvä sinertävä kimallus on Essencen Crystal Eyeliner sävyssä Blue Heaven.

 Meikki_keskiviikko010217_IMG_5750_2

Ennen tällainen oli arkimeikkini. Nyt olen rehellisesti laiskistunut ja perusarkimeikkini näyttää tältä:

Violetti_meikki_IMG_9911

Useimmiten en jaksa tehdä arkimeikkiin alarajaustakaan, etenkään jos on salipäivä. Mutta kyllä mulla edelleen on aina salilla meikkiä, jopa kevyt huntu mineraalimeikkipohjaa. :)

Näinkin simppeliin yhden sävyn meikkiin voi silti mennä neljää eri luomiväriä (meikkifriikki tykkää laittaa useita nyansseja samaa sävyä koska se on vain kivaa):

Violetit_meikit_IMG_9915

Haaleat vaaleanpunaiset sävyt Estee Lauderin Pink Ice ja MACin Seedy Pearl (jonka kuulin syksyllä jääneen pois MACin valikoimasta, niisk...) kuuluvat myös jumitusmeikkini perustuotteisiin.

Tämä kuva on otettu syksyllä, sen jälkeen Sephoran Purple Stilettos -kynä on jo loppunut ja uusi korkattu. :) Ihan parhaan sävyinen violetti rajauskynä.

*

Violetista puheen ollen, minulla on edelleen aikeissa tehdä blogiin oma Lilac Corner -sarja joka omistetaan ihanimmille violeteille meikki- ja kynsilakkasävyille. :) Miksei hiusväreillekin ^_^ Tai onkohan minulla kuitenkin liikaa ideoita... kun ei kaikkia edellisiäkään ole ehtinyt toteuttaa... :p Mun sarjat tuppaa usein jäämään kesken kun on liikaa aiheita. Nimimerkillä "Yritän parhaillaan saada loppuun joulukuussa aloittamaani Yhdysvaltojen matkakertomusta..."

 

 

24 kommenttia
03.02.2017

Miittitunnelmia

Järjestin keskiviikkona Tampereella kauneus- & giveaway-teemaisen lukijatapaamisen ja ilta vaikutti kaiken kaikkiaan oikein onnistuneelta.

Kukaan ei ainakaan tullut valittamaan ^_^

Giveaway_IMG_6361

Tästä lähdettiin.

Tavaraa pöydälle nostellessa ajattelin, että nämä ei kaikki voi millään mennä, ja jääpähän sitten hotellin henkilökunnalle kotiinviemisiä. :)

Giveaway_IMG_6369

Go!

Ja vain kymmentä minuuttia myöhemmin...

Giveaway_IMG_6378

Ahh. ^_^

Ilman ihania esiintyjiämme ilta olisi tosiaan ollut aika ankea :D 10 minuutin tuotekahminta ja sitten kotiin :)

Jäljelle jäi tämä joukko:

 

Giveaway_jaljellejaaneet_IMG_5843

Näistä L'Orealin Top Coat -kynsilakka löytyi pöydän alta.

En nyt sitten kuitenkaan jättänyt näitä hotellin henkilökunnalle, ehkä liitän ne osaksi seuraavaa arvontaa.

Aiemmin esitettiin toive siitä, että olisin pikahaastatellut muutamia miittiläisiä heidän valitsemistaan kosmetiikkatuotteista (tyylillä "Miksi juuri tämä kiinnosti"), mutta sellaiseen ei jäänyt aikaa eikä se oikein tuntunut tilanteessa luontevaltakaan. Arvelen, että aika moni tuote päätyi uudelle omistajalleen nopeus-periaatteella, en tiedä ehtivätkö osallistujat 10-minuuttisen aikana paljon miettimään, mitä tuotteita valitsivat.

Jos joku miittiin osallistunut haluaa kommenteissa jakaa "saaliinsa" ja kertoa, millä perustein valitsi juuri ne tuotteet, niin se voisi olla ihan mielenkiintoista :) Mutta mitään tällaisia velvotteita en halua kenellekään langettaa koska pääasia oli mukava ilta ja ilahduttaminen puolin ja toisin :)

GiveawayMiitti_IMG_5797

Giveaway-osuuden jälkeen rauhoituttiin kuuntelemaan illan esiintyjiä.

GiveawayMiitti_IMG_5785

Saara Suominen ja Mari Helenius koulutuskeskus Lumovasta kertoivat koulun tarjoamista opintolinjoista (kosmetologi, kosmetiikkaneuvoja, maskeeraaja ja jalkahoitaja), hoitolapalveluista, yrityksen verkkokaupasta ja yleisesti kauneudenhoidosta.

Saara Suominen painotti ihonhoitovinkeissään samaa ihonhoidon peruspilaria josta myös Katja Kokko puhui edellisenä keskiviikkona Laveran seminaarissa Helsingissä - alan nyt pikkuhiljaa vakuuttua siitä että kasvovesi on paljon tärkeämpi osa ihonhoitoa kuin olen kuvitellut. Sekä Kokko että Suominen käyttivät ilmaisua; "kasvovedellä saa ihan läträtä". :) Ja se tulee nähdä ennen kaikkea ihon kosteutustoimenpiteenä, ei puhdistuksen viimeistelynä.

Hmm. Vanha koirakin oppii kenties muuttamaan parkkiintuneita käsityksiään. :)

Giveaway_IMG_6408

Lumovalaiset esittelivät myös elektronisen kasvojenhoitolaite Daviian, jota he maahantuovat. Lumova toimii siis myös kauneudenhoitotuotteiden maahantuojana.

Daviia on edullisempi vaihtoehto ruotsalaiselle brändituote Foreo Lunalle. Minullakin on Daviia odottamassa testausta. Voin raportoida myöhemmin miten koen Daviian verrattuna Foreoon. Hinta on puolet edullisempi.

GiveawayMiitti_IMG_5789

Marin jutut nostivat hymyn huulille :)

GiveawayMiitti_IMG_5809

Illan toinen pirteä esiintyjäduomme oli tupla-Tiiat eli Tiia Tyynysniemi ja Tiia Ennala Mirazilta. Miraz ei ehkä sano monelle mitään, mutta Mirazin maahantuoma luomusertifioitu kukkaismeikkisarja Zuii Organic sanoo, ja osalle varmasti myös JOIK.

JOIK on Mirazin uusin sarja jota he ovat alkaneet myydä niinkin hiljattain kuin tänä vuonna.

GiveawayMiitti_IMG_5781

Zuiin vahvuuksia ovat laadukkaat koostumukset ja ihana värimaailma ja häkellyttävän laaja ammattilaistason sävyvalikoima meikkivoiteissa. Näin laajaa sävyvalikoimaa ei ole monella "normikosmertiikka"sarjallakaan, sävyjä on kokonaista 24..! Kirjoittelin Zuiin meikkivoiteesta ja ihanasta kosteuttavasta primerista aikoinaan täällä. Sarjan Mango-poskipuna kuuluu all-time suosikkiposkipuniini.

Talkki ja tärkkelyspohjaiset ainesosat on korvattu Zuiin puuterimaisissa tuotteissa jauhetuilla kukan terälehdillä, siitä nimitys kukkaismeikit. Tämä tekee tuotteista paljon vähemmän kuivattavia normikosmetiikkaan verrattuna. (Samalla ne eivät tietenkään ole välttämättä paras vaihtoehto hillitsemään rasvoittuvan ihon kiiltoa.)

Giveaway_IMG_6421

Virolainen Joik oli monelle miittiläiselle uusi tuttavuus.

Giveaway_IMG_5769

GiveawayMiitti_IMG_5821

Sarjan tuotteet näyttivät saavan aikaan samanlaista ihastusta kuin viime vuonna Tallinnan lukijamatkalla.

Tässä on kyllä kaikin puolin hyvin viehättävä, tyylikäs ja vetoava brändi niin visuaalisen ilmeensä kuin tuotevalikoimansa puolesta. Joikin greippi-mandariinivartaloemulsio ja piparmintun tuoksuinen, kaksifaasinen tyrniöljy-aloe-kasvovesi kuuluvat omiin suosikkeihini, niistä kirjoittelin täällä.

Giveaway_IMG_5827_2

Miitin nuorin osallistuja sai ajan kulumaan mm. kynsiä lakkaamalla :) <3

.

Kiitokset vielä niin lukijoille kuin esiintyjille mukavasta illasta, otetaan joku kerta uusiksi :)

Illan aikana olikin jo puhetta mahdollisesta Karkkipäivän "luokkaretkestä" Kangasalle Mirazin showroomille hypistelemään Zuii- ja Joik -ihanuuksia (ja muita Mirazin kosmetiikkasarjoja). Tälle retkelle mahdollistuisi varmaankin yhteinen minibussikuljetus. Olisiko muiden tamperelaisten / pirkanmaalaisten joukossa kiinnostuneita tällaisesta tutustumisretkestä?

Giveaway_

Kauneusbloggaajan arki: neljä kassillista tuotteita ulos, viisi pakettia tuotteita sisään...

Voihan purkit ^_^

55 kommenttia
02.02.2017

Hoitavampi hopeashampoo ja ihana hammasharjasivellin

Vuosi on alkanut hiustuotteiden urakkatestauksella, ja tänään esittelyssä hiuskosmetiikkaa Australiasta: Silk Oil Of Morocco. Olen saanut tuotteet maahantuojalta.

(Ja joku sai ne eilen miitissä ^_^)

Sarjan nimi tulee arganöljystä, joka tunnetaan "Marokon kultana". Tämä viime vuosien hittiainesosa alkaa olla jo varmaan kaikille tuttu; Argan-puun öljyä valmistetaan vain Marokossa ja se tunnetaan erinomaisista hoito-ominaisuuksistaan ja ravintoaineprofiilistaan, sitä voi käyttää niin kosmetiikassa kuin ruoanlaitossa. Arganöljy ylittää monipuolisilla ominaisuuksillaan jopa kookosöljyn, mutta koska se on paljon kookosta harvinaisempaa, on hintakin sen mukainen. Argan-puu on uhanalainen  ja Unescon suojelema laji.

Kasvitietoisku torstaiaamuun :)

Edit. Kommenteissa nousi ihan hyvä pointti - en tarkoittanut tällä argan-tietoiskulla sanoa, että Silk Oil Of Morocco olisi jotenkin ainutlaatuinen sarja juuri käyttämänsä arganöljyn takia. Arganöljyä käytetään tällä hetkellä todella monissa tuotteissa ja sarjoissa ja Silk Oil Of Morocco on vain yksi niistä erottumatta joukosta mitenkään erityisesti.

SilkOilOfMorocco_IMG_5615

Sain testiin sarjan hopeashampoon ja proteiininaamion. Näistä naamio oli suosikkini.

Otsikkoon nostin kuitenkin hopeashampoon, sillä arvelen sen kiinnostavan suurempaa yleisöä. Sulfaatittomat, hellävaraiset hiustuotteet ovat nyt trendi enkä tiedä onko markkinoilla niin valtavasti sulfaatittomia hopeashampoita. Ilahduin Silk Oil Of Morocco -shampoon hoitavuudesta käytettyäni viime vuoden erinomaista, mutta kieltämättä aika kuivattavaa Fudgen kultti-hopeashampoota.

 SilkOilOfMorocco_IMG_5618

Blonde Toning Treatment Shampoo 32 € / 250 ml

Hopeashampoo on tarkoitettu vaaleille, raidoitetuille tai harmaille hiuksille kun halutaan pitää sävy viileänä ja poistaa hiuksista kellertävyyttä. Se sopii luonnollisestikin myös sinisiksi tai violeteiksi värjätyille hiuksille. Hopeashampoot sisältävät sinisiä ja violetteja pigmenttejä, Silk Oil Of Moroccon shampoo on väriltään helmiäisen tummansinistä. Se ei värjää käsiä toisin kuin esimerkiksi Fudge, mikä kertoo suoraan myös pigmentin määrästä. Fudge on supertehokasta koska siinä on valtavasti pigmenttiä, toisten hiuksiin se voi jopa jättää sinistä sävyä. SOOMin hopeashampoo taittaa sekin erinomaisesti lämpimiä sävyjä ollen kuitenkin medompi ja ennen kaikkea hoitavampi.

Sulfaatittomat shampoot eivät formulasta riippuen aina vaahtoa yhtä hyvin kuin sulfaatilliset, ja SOOMin Blonde Treatment Shampoo kuuluu näihin laiskasti vaahtoaviin. Se ei muodosta runsasta vaahtoa edes toisella vaahdotuksella (shampoo-käsittelen hiukset aina kahdesti). Vaahtoamaton shampookin voi silti puhdistaa tehokkaasti, mutta SOOMin lasken miedommin peseviin, sillä se on niin hoitava että hoitavuus vie jonkun verran pesutehoa. Sopii erinomaisesti vaalennuksissa vaurioituneille "purkka"hiuksille.

Hoitava koostumus sisältää arganöljyn lisäksi kylmäpuristettua makadamiaöljyä, aloe veraa, pantenolia ja helokkiöljyä. Inci kokonaisuudessaan ja tarkemmat tuotetiedot täällä.

Tuoksusta on mainittava sen verran, että tässä oli taas pitkästä aikaa tuote, jonka tuoksun koin todella omituisena herkullisesta kuvauksestaan huolimatta. Tuotetietojen mukaan shampoossa tuoksuvat kookos, mango ja appelsiini. En jotenkin saa yhtään kiinni näistä tuoksuelementeistä SOOMin shampoossa. Tuoksu ei avaudu minulle lainkaan hedelmäisenä vaan lämpimänä, "tummana" (koen tuoksut väreinä) ja jopa aavistuksen itämaisena. Tuoksu ei ole epämiellyttävä mutta ei herkullinenkaan. Tuoksu, joka ei heti viestitä mitä tarinaa se haluaa kertoa.

SilkOilOfMorocco_IMG_5619

Argan Rep-Hair Protein Masque 36€ / 200 ml

Todella hyvän tuntuinen naamio. Selvittää erinomaisesti ja tekee hiukset ultrapehmeiksi ja sileiksi. Naamio sisältää muutaman silikoniyhdisteen mutta niiden rooli on lähinnä vaikuttaa naamion levittyvyyteen ja kosmeettiseen fiilikseen, todelliset hoitotehot tulevat proteiinipitoisesta Keratrix-yhdisteestä (proteiini tulee carob-puun siemenistä), pantenolista, argan- ja kookosöljystä ja muutamasta tehokkaasti pehmentävästä ja silottavasta kvatista.

Nyt kun jokaiseen hiustenpesusessiooni on elokuusta saakka kuulunut hiusten värin ylläpito suoraväripigmenteillä, suosin hoitoaineena naamioita jotka pysyvät hiuksissa pikahoitoainetta paremmin paksumman koostumuksensa vuoksi. Argan Rep-Hair -naamio on ollut viime kuukausina kokeilemistani paras hoitoaine Kreikassa käyttämäni ihanan Apivita-naamion ohella. Suositus tälle! Vaikka hinta on tietysti suolainen.

.

Loppuun vielä nopea sivellinhehkutus, ovat samalta maahantuojalta ja samaa Silk Oil Of Morocco -sarjaa. (Vaikkakaan en ymmärrä mitä meikkiharjoilla on tekemistä arganöljyn kanssa...)

SilkOilOfMorocco_Ovaaliharja_Blush220_IMG_5733

Ovaali- eli tuttavallisemmin "hammasharja"meikkisiveltimet ovat viimeisintä hottia sivellinrintamalla, ja ehkä monelle teistäkin jo tuttuja muista blogeista tai YouTube-kanavilta. Vegaanisten sivellinten materiaali on synteettistä, superpehmeää taklonia ja niitä on saatavilla kaiken kokoisina pienistä peiteainesiveltimistä suuriin puuteriharjoihin.

Sain kokeiltavaksi viiden siveltimen ovaaliharjasetin joista #220 Blush -sivellin (kuvassa) muodostui välittömästi suosikikseni. Näistä on tulossa vielä tarkempi esittely blogiin, mutta aikatauluni tuntien (...esittelyyn voi mennä parikin kuukautta), en malttanut olla nostamatta tätä ihanaista #220-harjaa esiin jo nyt.

Olen taas palannut pitkän meikkivoidejakson jälkeen mineraalimeikkipohjaan ja ihan rakastunut levittämään mineraalijauheen hammasharjasiveltimellä. Mä aina hoen täällä elämyksellisyyttä ja siitä on jälleen kyse! En koe, että ovaaliharja välttämättä levittää mineraalipohjan sen peittävämmin tai "paremmin" kuin kabuki, mutta harjailu tuntuu niin ihanalta...! Silk Oil Of Moroccon ovaaliharja on pehmeämpi kuin yksikään käyttämäni kabuki.

Tämän tyyppisillä tiheillä siveltimillä on myös ihonhoidollinen vaikutus kuivaharjauksen muodossa. Kabukilla pyörittely käy sekin ihon kuivaharjauksesta, mutta ovaaliharja tuntuu vielä tehokkaammalta. Kuivaharjaus pehmentää, kirkastaa ja joidenkin lähteiden mukaan jopa napakoittaa ihoa. Tietenkään kasvoja ei harjailla samalla intensiteetillä kuin vartalon ihoa, eikä tarkoituksena ole jynssätä irti kuollutta ihosolukkoa, mutta kevytkin harjailu vilkastuttaa ihon pintaverenkiertoa ja parantaa kasvojen väriä.

SilkOilOfMorocco_ovaaliharja_Blush220_IMG_5732

Kookkain sivellin, #250 Foundation Brush, on minun kasvoilleni liian suuri meikkipohjan levitykseen, mutta poskipunasivellin #220 on juuri täydellisen kokoinen. Ai että mä tykkään tästä...! Blush-sivellin maksaa 30 €.

Taas harmittaa kun videoesiintymiseni on niin surkeaa, näistä harjoista olisi ihana kuvata video. Mutta niitähän löytää Tubesta parempien esiintyjien toteuttamina - tässä esimerkiksi Silk Oil Of Moroccon oma video. Siveltimiin koukuttuu jo melkein pelkästään videota katsomalla, käsittely näyttää niin ihanalta ja kasvohoitomaiselta..! Taidan kokeilla omaa #250-harjaani ihonhoitotuotteiden levitykseen meikin sijaan, voisin kuvitella että näillä olisi mukavaa pyöritellä kasvoille puhdistustuotteitakin.... <3

Silk Oil Of Morocco -tuotteita saa ainakin maahantuojan verkkokaupasta, ja näiltä jälleenmyyjiltä ympäri Suomen. (Verkkokaupassa siveltimet löytyvät vähän epäloogisesti polulla Verkkokauppa --> Mineraalimeikit --> Tarvikkeet.)

Muita ovaaliharjoihin jo ihastuneita?

20 kommenttia

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat