Vähän lisää huomioita ja ajatuksia liikuntavalmennuskokeilusta.
Ja ajatuksia ylipäänsä.
Vertailen tässä kirjoituksessa FitFarmin ja Optimal Performancen valmennusten eroja aiempaa tarkemmin nostaen kummastakin konseptista plussia ja miinuksia ja hintaseikkoja.
Valitsin yrityksiltä kutakuinkin saman hintaiset personal training -valmennuspaketit, ja niillä saa hyvin eri määrän erilaisia asioita. Haluan korostaa, että sitä mitä paketin hinnalla saa, on lopulta hyvinkin vaikea arvottaa, koska sisältö on niin erilaista. Vertauksia voi tehdä, mutta sitä, kumpiko olisi ns. paremmin hintansa väärti, on todella vaikea sanoa. Kuvailen kirjoituksissani yhden ainoan asiakkaan eli minun henkilökohtaisia kokemuksia, eikä niiden pohjalta voi tehdä suoria yleistyksiä valmennustahojen toiminnasta. Jonkun toisen asiakkaan kokemukset saattavat olla aivan erilaisia. Koska valmentajatkin ovat yksilöitä, myös valmentajan persoonallisuus vaikuttaa valmennuksen kokonaisuuteen.
Vähintäänkin asiakkaaseen käytettyä aikaa on kuitenkin mahdollista verrata, koska aika on se josta valmennusyrityksille maksamme. Tässä asiassa FitFarm vetää paremmat pisteet.
Ostettuani omat valmennuspakettini viime vuonna, ovat hinnat nousseet kummallakin yrityksellä.
FitFarmin 3 kuukauden personal training -peruspaketti maksoi viime tammikuussa 350 euroa (nykyinen hinta on 390 €). Tähän summaan sisältyi hinnaston mukaan:
Koska osoittauduin niin paljon kyseleväksi ja tiedonjanoiseksi asiakkaaksi, valmentajani Mikko Korpeinen halusi mieluummin käydä kysymyskasojani läpi henkilökohtaisissa tapaamisissa sähköpostin sijaan, ja niinpä minun pakettiini kuului useampi henkilökohtainen tapaaminen kuin FitFarmin hinnastossa mainitaan. Pidin tätä erinomaisena palveluna koska minulle välittyi tunne, että valmentajani halusi perusteellisesti selvittää vastauksia kysymiini asioihin ja hän myös rehellisesti kertoi, jos joku asia (etenkin pitkäaikaisen vhh-ruokavalion vaikutukset elimistön energiankäyttöön) vaati toisen asiantuntijan konsultointia.
Kaiken kaikkiaan sain 3 kuukauden aikana kaksi eri kuntosaliohjelmaa, kolmesti päivitetyn ruokavalion, yhden puolentoista tunnin mittaisen kuntosaliharjoituksen pt:n kanssa ja noin 3-4 tuntia valmentajan henkilökohtaista aikaa sekä viikottaiset sähköpostiyhteydenpidot.
Tampereen Optimal Performancella ei ole kuukausipaketteja vaan paketit on hinnoiteltu tapaamismäärien mukaan. Viime keväänä 5 kerran tapaamispaketti maksoi 350 euroa eli saman verran kuin FitFarmin 3 kk:n paketti. Nyt Tampereen OP:n 5 tapaamisen paketti maksaa 399 euroa.
Paketti sisältää:
Treenihojelma ei kuulu pakettiin ja siitä pitää maksaa erikseen. Kuntosali- tai liikuntaohjelma (sisältäen liikkeiden läpikäynnin) maksaa 190 euroa tai 175 euroa jos asiakas on ostanut valmennuspaketin (vanha hinta oli 150 euroa, hinta ehti juuri nousta tammikuussa).
Näin ollen valmennukselleni Tampereen OP:lla (Helsingin OP:lla on eri hinnat ja paketit) tuli hintaa yhteensä 590 euroa (350 euroa paketti + 90 euroa yksittäistapaaminen + 150 euroa saliohjelma).
Huomioita valmennuksista:
Plus. OP:n valmennus ottaa laajemmin huomioon asiakkaan kokonaisterveydentilan.
Plus. OP:n valmennus tuntuu henkilökohtaisemmalta vs. FitFarmin tietynlainen sabluunamaisuus.
Miinus. Kalleus. Koska OP:n valmennustapaamisissa keskustellaan FitFarmia laajemmin asiakkaan terveydestä ja hyvinvoinnista ja tehdään pihtimittaus, tapaamiset (30 minuuttia) tuntuvat todella lyhyiltä eikä niiden aikana lopulta pääse pureutumaan kunnolla asioihin. Moni kysymys ja askarruttava asia jää vaille vastausta ja olisi ostettava lisää tapaamisia jotta kysymykset saisivat vastauksen. (Tämä voi tietysti olla vain puheliaampien ja tiedonjanoisempien asiakkaiden ongelma.) Myös treeniohjelma kasvattaa hintaa, ja jokaisesta ohjelman päivityksestä tulee maksaa uudet 175 euroa.
Voisin kuvitella, että harva ensimmäistä kertaa liikunta- ja ravintovalmennukseen tuleva selviää 3 x tunnin tapaamisella vaan tarvitsee lisäohjausta. Jos ei osta (toista) pakettia, yksittäisten tapaamisten hinta on 90€ / 30 minuutin valmennustapaaminen tai 90€ / 60 minuutin treeniohjaus.
Miinus. Ei muuta yhteydenpitoa kuin tapaamiset. Valmentajien periaatteena on käyttää aikaa ennemminkin henkilökohtaisiin tapaamisiin asiakkaan kanssa kuin sähköposteihin. Se on samalla hyvä mutta myös huono asia koska asiakas voi tilanteestaan riippuen kaivata vastauksia tai tukea fyysisten tapaamisten välilläkin.
Plus. Joustavuus ja tavoite vastata kaikkiin asiakasta askarruttaviin kysymyksiin. Paketin ostanut saa viikottaisen tuen valmentajaltaan eikä yhteydenpito rajoitu vain tapaamisiin.
Plus. Järkevämpi pakettihinnoittelu. Uskoisin, että valtaosa hyvinvointi- ja elämäntapamuutosvalmennukseen hakeutuvista kaipaa myös liikuntaohjelmaa, koska liikunta on aika lailla itsestään selvä osa hyvinvointia. Pidän järkevänä että liikuntaohjelma on sisällytetty paketin hintaan.
Miinus. Kaavamaisuus ja kapea-alaisuus. FitFarmin pt-ohjelmassa keskitytään täsmäasioihin kuten ravinnon viilaukseen ja treeniohjelmaan ja ohjelmat pohjautuvat toimiviksi havaittuihin sabluunoihin.
Miinus. Nautintoa aliarvostava asenne ravintoon. Valmennuksissa korostuu ravinnon merkitys polttoaineena, ei kokonaisvaltaisena osana niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalista hyvinvointia. Ravintoa pitäisi syödä kuin robotti täsmällisesti ajoitettuna ja optimaalinen makroravinnesuhde huomioiden. Tällä menetelmällä saa tuloksia jos haluaa nähdä peilistä tietynlaisen vartalon, mutta sen toimivuutta yksilön elämässä pidemmässä juoksussa voi pitää kyseenalaisena. Ruoka ja ravinto on niin paljon enemmän kuin säiliöön tankattavia kaloreita, proteiineja ja hiilareita.
Miinus. Arveluttava suhtautuminen kehon rasvaan. Valmennuksessa heijastui valmentajan myönteinen asenne alenevaan rasvaprosenttiin ja rasvan palamisen nähtiin olevan merkki siitä että ohjelma toimii, siitä huolimatta että valmennettavalla oli jo alun perin alhainen rasvaprosentti eikä sen alennus ollut asiakkaan tavoite. Optimal Performancen valmennuksessa asenne on päinvastainen ja minun tapauksessani rasvaprosentin suotaisiin nousevan.
Viimeisimmät valmennuskuulumiset
Olen nyt vetänyt OP-valmentajani laatiman 4-viikkoisen treeniohjelman ja viimeistään kahden viikon kuluttua olisi suositeltavaa ostaa uusi ohjelma. Viimeiset kaksi viikkoa voin jatkaa ohjelman 4. viikon mukaisella treenillä.
En aio ostaa uutta treeniohjelmaa koska nyt olen aika lailla investoinut maksimimäärän rahaa valmennuskokeiluun ja saanut selvyyden useimpiin asioihin joita oli tarkoitus selvittää.
Ymmärrän että hyvinvointipalvelut maksavat paljon enkä kuvittelisikaan saavani henkilökohtaista valmennustapaamista muutamalla kympillä, kuten en hiustenvärjäystä, manikyyriä tai hierontaakaan. Mutta jotkut jutut tuntuvat ylihinnoitelluilta, esimerkiksi 175-190€ yhdestä kuukauden mittaisesta kuntosaliohjelmasta on tosi suolainen hinta. Ammatti-pt:llä ei kauaa mene saliohjelman tekemiseen, omalla vakkarisalillani (jossa saliohjelma pari kertaa vuodessa kuului ainakin ennen jäsenhintaan) pt pyöräytti silmieni edessä minulle treeniohjelman 10 minuutissa.
Uusi treenihojelma ei muutenkaan tunnu ajankohtaiselta, sillä tilanteeni on viime kevääseen verrattuna hyvin erilainen tavoitteiden kannalta. Nyt prioriteettina on kierrosten vähentäminen, anti-stress ja tasapainon löytäminen. Liikunta tukee sitä luonnollisesti, mutta sen sijaan, että tuijottaisin juoksutavoitteita tai levypainojen kilomäärää (palautusjuoman heragrammoista puhumattakaan :D) liikun ihan vain oman fiiliksen mukaan, sillä teholla ja niillä painoilla kuin kunakin päivänä jaksan. Niin että tuntuu hyvältä :) Koska sehän on oikeasti kaikkein tärkeintä liikunnassa: liikkuu niin että on hyvä olo.
Nyt minua vähän naurattaa aiempi tavoitteeni x kilometrin juoksusta 60 minuutissa, ja heitän yhä päättäväisemmin romukoppaan misterini kuittailut siitä, että tietynlainen juoksuvauhti on vain hölkkäystä ja pitäisi tähdätä oikeaan juoksuun. Miksi minun pitäisi? Olen jo päässyt tavoitteeseen kun ylipäänsä jaksan juosta ja jopa tykkäänkin siitä :) Jos tyylini ja tahtini on jonkun määritelmän mukaan hölkkäystä, niin se on silti yhtä hyvä juttu :) Miksi sitä pitäisi vähätellä?
Eikös tehdä niin, että kannustetaan ihmisiä siinä missä he jo ovat hyviä ja minkä parissa he voivat hyvin ja viihtyvät, sen sijaan että viestitetään että vielä voisi olla parempi? Loputon paremmuuden tavoittelu sopii ehkä kilpaurheilijoille mutta ei pysyväksi elämänasenteeksi mielestäni kenellekään, itse haluaisin kovasti pysähtyä tähän ja hyväksyä itseni näin hyvänä kuin juuri nyt olen.
26 comments on “FitFarm vs. Optimal Performance”
? loppuosiolle
Mahtavaa! Olen iloinen kehityksestäsi :)
Tuo saliohjelman hinta on törkeä. Aivan järkyttävä.
Kiva lukea vertailua paketeista, vaikka lähtökohdiltaan erilaisia ovatkin. Ja huh, 175 e saliohjelmasta ON kyllä suolainen hinta! :O Ps. Kahvakuulan väriin sopivat kynnet - ihanaa! :D
Joo, ihan sattuma vieläpä ^_^ (Lakkasin kynnet Tampereella, kahvakuula asuu Maarianhaminassa :))
Hyvää pohdintaa tuossa lopussa ?. Olen itse tykästynyt joogaan viimeisen vuoden aikana. Erityisesti pidän siitä, miten siinä saa keskittyä kuuntelemaan omaa kehoa. Opettajakin muistuttaa tunneilla usein siitä, että älä vertaa asentoasi naapurin asentoon vaan mieti miltä tuntuu.
Samaan syssyyn kiitän vielä Biodellyssä antamistasi meikkivinkeistä ❤ . Hieman tunsin itseni hupsuksi, koska lähdin tapaamaan "vierasta ihmistä", mutta jotenkin sinä tunnut tutulta kun olen juttujasi jo monta vuotta lukenut. ? Ja se vaan on niin kivaa puhua meikeistä ym. kauneudenhoidosta sellaisten kanssa, jotka ovat asiasta kiinnostuneita.
Ole hyvä vain, minullekin sinä tunnut "tutulta" koska tunnen kasvosi (yritän miettiä mistä... Karkkipäivän Facebook-sivulta..? Tai onko sinulla ollut joskus oma kasvokuva täällä avatarena..? )
Sulla on muuten upea kasvojen luusto <3
No mutta sittenhän me ollaan melkein tuttuja ?. Luultavasti naamakirjasta muistat kasvoni ja kiitos ! Seuraavaan tapaamiseen ?!
^_^ <3
Niin, ymmärrettävä kai se on, että kaikki maksaa, mutta kyllä minustakin erityisesti uuden ohjelman laatimisen hinta on kova. Mutta ehkä hinta perustuukin siihen, että ihminen ensin "koukutetaan" lähtöpaketissa eikä kaikki uskalla jatkaa omin päin. Eli voitot kerätään lähtöpaketin jälkeen.
Hyvä, että olet löytänyt itsesi liikunnan ja sen tavoitteiden suhteen. Itselläni oli muutamia vuosia sitten kovin työstressi ja vastapainoksi liikuinkin liikaa ja liian kovaa jaksamiseeni nähden. Ei se kokonaisvaltaista hyvinvointia edistänyt, että poltin kynttilääni molemmista päistä. Pari viime vuotta otinkin kevyesti liikunnan suhteen ja nyt vuoden alussa koin, että nyt olisi aika hieman lisätä liikuntaa, muttei kuitenkaan missään nimessä palata entiseen kilometrien keräämiseen. Päätin itsekseni, että käytän sykemittaria ulkolajeissa, mutta seuraan vain sykettä ja aikaa ja merkitsen ne manuaalisesti paperikalenteriin enkä käytä mittarin ohjelmaa. No, eilen minun piti merkitä alkuvuoden liikunnat, mutta ... Meillä on mieheni kanssa samanlaiset sykemittarit, hänellä tosin näytössä on iso naarmu. Hän olikin napannut vahingossa minun mittarini ja siirtänyt tiedot tietokoneelle ja tyhjentänyt mittarin. Ihmetellyt sitten, että mittari on mennyt ihan sekaisin, kun oli kummallisia treenejä pitkältä ajalta ja poistanut tiedot tietokoneelta. Sinne meni kaikki taivaan tuuliin eikä edes pilveen :) Pari harmin kyyneltä ja sitten ajattelin, että ehkä tämä oli jokin "merkki", että älä vaan ota liikuntaa taas liian vakavasti. Eli nautitaan liikunnasta omien voimien mukaan kehoa ja mieltä kuunnellen eikä kilpailla edes itsemme kanssa :)
Voi eihhh...!! On varmasti harmittanut - tilastojen seurantafriikkinä voin niin ymmärtää, vaikka en juuri tilastoa keräävää sykemittaria itse omista.
Mutta hyvä jos pystyit näkemään tapauksen pikku-ravistuksena ja muistutuksena siitä, mikä lopulta on tärkeää. (No okei, voi se tilastojen seuraaminen olla myös ihan harmitonta ja hauskaa ajanvietettäkin... <3) Mutta jos liikunnasta tulee kuormitus ja piiskaava suoritus kehon huollon sijaan, niin ollaan hälytysten äärellä. Itsensä haastaminen on sekin tottakai hyvä ja kehittävä asia elämässä enkä halua olla puhumassa sellaista vastaan, kunhan haasteissa ei kadota tervettä yhteyttä kehoon ja mieleen. :)
Ihmettelen miten jouduit maksamaan tuosta saliohjelmasta erikseen.. Itse ostin taannoin (2013-2014) Tampereen OP:lta parikin PT-pakettia, ja niihin kyllä kuuluivat silloin muistaakseni 2 vai 3 saliohjelmaa per paketti, samoin pihtimittaukset. Viime keväänä myös ostin muutaman pt-kerran ja kyllä niihinkin kuului yksi saliohjelma.
Yhtään nyt sivuja katsomatta mietin, ostitko sen Biosignatureohjauksen tms vai pt-paketin, ainakin ennen ne oli jotenkin erikseen hinnoiteltu ja varmaan siellä biosigupuolella oli treeniohjelman hinta vielä erikseen mainittu.
Hinnasto on aika yksiselitteinen, se on varmaankin muuttunut sen jälkeen kun ostit pakettisi:
http://www.optimalperformance.fi/hinnasto/
Ainakin vuodesta 2016 lähtien se on ollut tuollainen, eli saliohjelma täytyy ostaa erikseen. Minusta se on todellakin erikoista.
Erittäin mielenkiintoinen postaus! Olen itse ammatiltani liikuntaneuvoja, teen työkseni mm. Pt-hommia, ryhmäliikunnan ohjausta jne nimeltä mainitsemattomalla naisten kuntosalilla.
Oma pt-valmennusfilosofiani on lempeä. Nykyään ihmiset ovat kiireisiä ja koko elämä tuntuu todella suorituskeskeiseltä, että haluan työlläni tasapainottaa ihmisten elämää. Ruokavaliot koostan op:n tyyliin runkona, en anna valmista grammamääräistä ruokavaliota vaan toivon, että asiakas oppii syömään tasapainoisesti ja omalle kropalleen sopivalla tavalla. Kuntosalipuolella keksityn lähes kokonaan tekniikkaan. Etenkin vapailla painoilla treeniä tehdessä tekniikan täytyy olla 100% oikea. Päätän aina pt-treenin johonkin rauhoittavaan harjoitteeseen (pallolla rullaus, venyttely, liikkuvuusharjoite...), niin asiakkaallekin jää tasapainoiseksi fiilis jopa rankan treenin jälkeen.
Ryhmäliikuntatunneilla meillä aina muistutetaan oman kropan kuuntelusta. Taukoja saa pitää jos siltä tuntuu, aina ei tarvitse suorittaa.
Suosittelen joogaan tutustumista. Joogan tyylilajeja on niin monenlaista, että jokaiselle löytyy varmasti sopiva. Uskon, että löytäisit varmaan joogasta sinulle haastetta, mutta myös samalla saisit myös mielelle hetken rauhaa ? Ohjaan töissä hot-jooga-tunteja ja kroppa sekä mieli lepää aina tunneilla. Hot-salista lähtiessä kropasta oikein huokuu hyvä olo ja rauha ❤
Totta, ja tämä muuten lisää kivasti valmennusten kustannuksia. Minullakin olisi paljon hiottavaa tekniikoissa, eikä treeniohjelman hintaan kuuluva yksi kuntosaliharjoitussessio riitä millään tekniikan opetteluun - 60-minuuttinen riittää ohjelman laajuudesta riippuen hädin tuskin liikkeiden läpikäymiseen. Näin ollen täytyisi ostaa lisää pt-treenejä jotta saisi teniikatkin kuntoon. Varmasti monelle budjettikysymys, ja sitten jos extra-satasia ei ole varaa laittaa lisätreeneihin, tulee ohjelmaa tehtyä "sinne-päin"-tekniikalla... Kun on jo maksanut huomattavan summan paketista, tulee ymmärrettävästi mietittyä tarkkaan kuinka paljon enää haluaa tai pystyyy sijoittamaan. Kyllä tässä on tullut moneen kertaan mietittyä, että opiskelijana (tai työttömänä) en olisi ikinä pystynyt maksamaan tällaisesta, personal training on lopulta vain tietyn taloudellisen tilanteen omistavien mahdollisuus.
Joogatunneilla olen käynyt, tykkään :) Harmillisesti yksityiset joogasalit ovat todella kalliita eli niihin minulla ei ole varaa, ja kansalaisopiston tunneille osallistumista verottaa liikkuva elämäntyylini. Osallistuin kolmena keväänä paikallisen kansalaisopiston joogatunneille ja pääsin alle 50% tunneista. Sitten kun elämäni jonain päivänä rauhoittuu yhdelle paikkakunnalle, voisin kuvitella joogasta tulevan säännöllinen osa liikuntaharrastustani :)
Tämä on varmaan ensimmäinen kerta kun kommentoin kenenkään blogi-postausta, mutta nyt tuli siihen sellainen"tunne". :D Ensiksi kiitan ihanasta blogistasi! Kirjoitat sujuvasti ja on siksi kiva lukea sellaisistakin aiheista jotka eivät itseäni niin muuten kiinnostaisi, esim. ponit. ;) Mutta kirjoitat niistä niin iloisesti että se tuo hyvälle mielelle!
Oma liikuntahistoriani on se, että kolmisen vuotta kävin salilla töiden ohella varsin aktiivisesti. Rakastin ja rakastan edelleen pumppia ja spinningiä ja kun kesälomilla en päässyt salille niin opettelin juoksemaan! Olin mielestäni ihan onnellinen mutta aika kiireinen ja väsynyt ja päivisin stressasin että ehdinkö syödä kunnolla ennen salille lähtöä että varmasti jaksan. Sitten lonkkasta tulehtui limapussi rasituksesta ja puoleentoista vuoteen en ole saanut sitä millään kuntoon. Aluksi olin positiivinen että kyllä tämä tästä hoituu ja kohta olen taas kyykkäilemässä, mutta ajan kuluessa kun fyssarilla käynnit ja muut hoidot eivät tehonneet mieli musteni ja monta itkuakin tuli, kun ei päässyt kunnolla liikkumaan. Mutta on tämä aika jotain opettanutkin. Miksi ihmisen pitää rääkätä itseään monta kertaa viikossa kaiken muun elämän ohella, jos sitä kaikkea muutakin on liikaa. Pitäisi olla keholleen paljon armollisempi. Suututtaa pt:t ja fitnessihmiset jotka painostaa ihmisiä löytämään väkisin ajan salilla täysillä huhkimiseen, vaikka arki voi olla töiden ja perheen ohella valmiiksi suurta selviytymistä.
Nyt näin pakkolevolla sain järjestettyä töiden määrää järkevämmäksi ja löysin aika pian nettijoogan kun tuntui, että keho tarvitsee edes jotain liikuntaa mikä ei satuttaisi lonkkaa. Aluksi katsoin youtubesta videoita ja lopulta latasin kännykkään yogaian. Se on ollut parasta mitä olen itselleni aikoihin tehnyt. Siinä voi voimien mukaan kehittää voimaa tai vain rauhoittua. Se että päivästä säästyi matkat salille ja ruokastressit (ja rahaa) ovat tuoneet hirmuisesti vapaa-aikaa paneutua muihin elämän asioihin. Esimerkiksi kahvin juonti rauhassa ilman että kohta täytyy syöksyä jonnekkin on aika kivaa. ;) Tuli myös perspektiiviä siihen että elämää on pyykkilautavatsan tavoittelun ulkopuolellakin. ;) Pari kiloa lisää siitä että saa stressiä vähennettyä on mielestäni ihan hyvä hinta jos oppii nauttimaan arjesta. <3 Toivottavasti sinäkin löydät oman zen-tilasi, mistä ikinä se koostuukin. :)
Oho kuin pitkä tuosta tuli. O_o Aikamoinen tajunnanvirta hetki XD
Tajunnanvirrat ovat tänne erittäin tervetulleita <3 :)
Hienoa kuulla tarinasi, hyvältä kuulostaa rauhallisempi tempo :) (Vaikka tuo lonkan prakaaminen oli totta kai erittäin kurja juttu.) Toisten elämäntilanteeseen, persoonaan ja resursseihin sopii se kovempikin tahti mutta kaikille ei.
Nettijooga on muuten sellainen jota mun on pitänyt kokeilla monesti mutta niin se vain unohtuu... Olen käynyt jonkun verran joogatunneilla ja ne selvästi tekevät minulle tosi hyvää, mutta alati liikkuvainen elämäntyylini estää minua pääsemästä tunneille säännöllisesti. Täytyy yrittää ottaa tavaksi ujuttaa nettijoogasessioita pikkuhiljaa viikkoihin :) Olen nyt lukijavinkistä aloittanut meditaatiosovelluksenkin (!) käytön ja tykkään tosi paljon. Kun on sellainen mieli ettei meinaa millään pystyä rauhoittumaan ilman ohjausta tai muita ulkoisia apuja (kynttilät, hämäryys, musiikki... häiriötön tila...) niin tällaisista ohjelmista on todella apua :)
Kylllä :) :) Kahvi-skål sille..!
Hinnat tuntuivat aika kammottavilta, kun vertaan meidän salin hintoihin. Yksi pt-treenikerta meillä on 53€ (kyseessä siis kerta, ei määriteltyä aikaa. Treeniin menee sen verran mitä menee) ja se sisältää asiakkaan niin halutessa myös saliohjelman. Lisäksi on sitten erilaisia valmennuspaketteja 1-6 kk kestoisina ja hinnat liikkuvat 80-400 € välillä, sisällössä aina mittaukset/testaukset, saliohjelma, ravinto-ohjeet sekä vähintään 1 pt-treeni per kuukausi. Eikä taaskaan mitään tiettyä aikamäärettä vaan testauksiin, treeneihin ja tapaamisiin menee se aika mitä menee eikä laskuteta ketään "yliajasta".
Liikunta-alalla onkin hurjat hinta- ja laatuerot palveluissa. Mielenkiintoista nähdä missä ollaan vaikka 5 vuoden päästä liikunta-alalla...
Wow, onpas teillä edullista...! Siis todella edullista...! Valmentajalle ei jää paljon tuntipalkaksi jos asiakkaalla menee vaikka parikin tuntia... Suomen halvimpana salina pitämälläni Fitness24Sevenilläkin pt-sessio (60 minuuttia) maksaa 61 euroa (45 minuutin sessio maksaa 51 euroa). Näköjään se ei olekaan halvin sali, ainakaan pt-palveluiden puolesta :) Saanko kysyä oletko töissä jonkun ketjun salilla vai yksityisellä tai kunnan salilla?
Voi ei kirjoitin hirmu pitkän kommentin ja nyt en ole yhtään varma tuliko se läpi :(
Kokeillaan huomenna sit uudestaan!
Tuli perille :)
Tässä nähdään eri kuntoilufilosofioiden erilaisuus.. molemmat väittävät perustuvansa tutkittuun tietoon ja tieteelliseen pohjaan (!), mutta jokin filosofia siellä aina on taustalla.
Ihmisen hyvinvointi ja hyvä olo tuntuu olevan OP-valmennuksessa tärkeämpää kuin hoikistuminen (!!), fitfarm vaikuttaa luottavan kitkuttelun luonteenlujuutta kasvattavaan voimaan...
Hyvä postaus. Laitoin jokin aika sitten OP Helsingin keskukselle viestiä hinnoista. Ja täytyy sanoa että ei ehkä ole paras maksaa treeniohjelmasta extraa. En ole vielä päätynyt heihin vaan tiedustelen vaihtoehtojani. Fitfarmia en ole edes miettinyt, koska en halua olla liian tarkka ruokavaliosta enkä näe pahana esim 1krt viikossa joku herkku. Haen kokonaisvaltaista hyvinvointia, psyykkisesti ja fyysisesti. Mentaalipuolen valmennuskin kiinnostaa, niitä jonkun verran jotkut yritykset tarjoaa.
Huomenta ? en ole kommentoinut aiemmin mutta nyt pakko ? Ihanaa pohdintaa liikunnasta -niinhän se just on että kaikenlainen vertailu on niin turhaa- pääasia että löytää lajin josta nauttii! Ja kun päivät ja viikot on erilaisia,välillä nousee salilla painot hyvin ja välillä kulkee juoksu/lenkkeily paremmin. Turha siitä on itseään ruoskia jos kaikki ei mene aina ns.oppikirjan mukaan. Muutenkin tuntuu että ihmiset on nykyään niin kovia itselleen- pitäisi olla huippukunnossa,kaunis ja huoliteltu, hyvin toimeentuleva,laajasti opiskellut ja mitä näitä nyt oli ?. Ihan älytöntä suorittamista, kun kuitenkin se hyvä olo ja hyvä elämä voi tulla aika pienistäkin jutuista -asioiden tasapainosta ja itsensä kuuntelusta. Kiitos sulle myös ihanista luonnonkosmetiikka jutuista <3. Niin ja tsemppiä sun anti-stress projektiin..rauhassa vaan ☺
Kiitos Ilona :)