21.02.2017

Ei pelkoa tai inhoakaan Las Vegasissa

USAn matkakertomus jatkuu Sin City -osuudella.

(...outo otsikko liittyy Hunter S. Thompsonin kirjaan ja siitä tehtyyn elokuvaan Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa jota fanitan.)

Santa Barbarasta matkamme jatkui aamuvarhaisella Greyhound-bussilla Los Angelesiin, jossa vaihdoimme Las Vegasin bussiin. Greyhoundilla matkaavan on muuten muistettava tulostaa lippunsa, tämä firma on vielä sen verran vanhanaikainen että kännykän näytöltä vilautettava todiste nettilipusta ei käy vaan kuljettajalle on aina annettava paperinen, tulostettu lippu.

LosAngeles_IMG_3057

L.A. jäi tällä kertaa vain siluetiksi bussin ikkunoiden taakse.

Bussimatka Losista Vegasiin taittuu nopeimmillaan viidessä tunnissa ja matkan aikana on yksi tauko Barstow’ssa. Fear and Loathing in Las Vegas –elokuvan faneille jo matka Interstate-15-tietä pitkin on elämys. Ehkä muillekin.

Road_to_Vegas

Itse rakastin joka kilometriä tällä matkalla. Suomessa ei voi tehdä satoja kilometrejä matkaa vuoristoisten ja puuttomien erämaamaisemien keskellä - en ollut aiemmin käynyt missään paikassa, jossa voisi. Dramaattinen tyhjyys ja ympäröivät vuoret ja maisemaa määrätietoisena halkova valtatie lumosivat minut.

LasVegas_IMG_5267

Perillä Vegas yllätti minut totaalisesti.

Minua on aina kiinnostanut käydä Las Vegasissa, mutta en odottanut pitäväni paikasta. Vegas on ollut överiydessään kuriositeetti, mutta samalla odotin neonvalossa 24-7 välkkyvän viihdeympäristön olevan minulle liikaa.

Se olikin ihan mahtavaa!

LasVegas_IMG_5278

LasVegas_IMG_3703

Ehkä juuri se, miten huolellisen, täydellisen överisti Las Vegas on itsensä toteuttanut, teki niin suuren vaikutuksen. On haluttu rakentaa kaupungin kokoinen viihdekeskus, ja siinä ei todellakaan ole tingitty.

Tässä kohtaa on syytä tarkentaa, että Vegasista kohteena puhuttaessa puhutaan yleensä vain yhdestä kadusta ja sen kummallakin puolella kulkevasta korttelin levyisestä hotellien, kasinoiden, kauppa- ja viihdekeskusten täyttämästä noin 6 kilometrin mittaisesta alueesta Las Vegas Boulevardilla: Stripistä. Ympärillä levittäytyy ”normaali” Vegas päiväkoteineen, omakotitaloineen ja tavallisine perhe-elämineen.

LasVegas_IMG_5188
Vegasin henki ei ollutkaan liikaa, se oli äärettömän kiehtova ja kiinnostava.

Strip alueineen oli kuin valtava ulkoilmamuseo jossa riitti katseltavaa joka kadun kulmassa. Vaikka ihmisiä, meteliä, valoja ja ärsykkeitä on paljon eikä meno taukoa koskaan, emme kokeneet paikkaa lainkaan ahdistavana. (No, en tiedä äidistä viimeisenä iltana…) Kaikki oli vain valtavan kiinnostavaa. Täysin uudenlainen kokemus jonka saatoin lisätä kokemuspankkiin.

Ja vaikka Strip on yhtä suurta ulkoilmabaaria (kadulla on anniskeluoikeus, eli koko Stripillä saa vaellella drinkit kourassa, ainoa vaatimus on että viinakset täytyy juoda muovimukeista tai -pulloista), ei meno ole mitään käsi-maassa-ördäystä. Voi vain miettiä millainen meininki Suomessa olisi jos tänne luotaisiin kokeiluluonteisesti mini-Vegas....

LasVegas_IMG_3707

Stripin ydinalue alkaa etelässä Mandarin Oriental –hotellilta ja päättyy pohjoisessa Stratosphere –viihdekeskukseen.

Stratospheren jälkeen Las Vegas Boulevardilla on joitain kilometrejä ns. ”tyhjää”, resort-vapaata aluetta kunnes katu päättyy Fremont Street Experience –alueeseen jossa on säilytetty alkuperäistä Vegasia vanhoine neon-kyltteineen. Täällä sijaitsee myös legendaarinen neonkylttien museo tai ”hautausmaa”, jossa kuulemma olisi ehdottomasti kannattanut vierailla mutta me emme saaneet tätä visiittiä mahtumaan päiviimme. Vierailu pitää varata netissä etukäteen.

LasVegas_IMG_3490

LasVegas_IMG_3213

Vegasin edullisin majoitus löytyy tuolta ”tyhjältä” alueelta, siellä on superedullisia motelleja joissa yöpyy parhaimmillaan 15 dollarilla per yö, ei resort-maksuja. Tällä alueella majoittuessa tulee hieman lisäkuluja taksin tai julkisen liikenteen käytöstä, sillä kävelyä täältä keskustaan ei suositella turvallisuusnäkökulmasta. Kertaliput Stripiä liikennöiviin busseihin ovat kalliita (6 dollaria) ja kannattaakin ostaa kahdeksan dollarin 24-h-lippu tai 20 dollarin kolmen päivän lippu, mikäli majoittuu kauemmaksi ydinkeskustasta.

Resort-lisämaksu on asia, joka valkeni minulle vasta Vegas/Rovaniemi-jutun kommenteista; useimmissa ydin-Stripin hotellikomplekseissa huonehintaan lisätään vielä maksu joka voi olla paikasta ja sesongista riippuen hyvinkin paljon, tammikuussa se näytti vaihtelevan 30 ja 60 dollarin välillä.

Tätä en tiennyt meidän marras-joulukuisen matkan perusteella, sillä olimme näköjään ihan tuurilla valinneet Stripiltä majapaikat joissa ei ollut resort-lisämaksua. Kannattaa olla tarkkana kun selaa hintoja netin majoituspalveluissa, lisämaksu ei näy suoraan mainostetussa huonehinnassa vaan mainitaan vasta tarkemmissa tiedoissa pienellä präntillä. Nyrkkisääntönä voi pitää, että jos hotellilla on viisi tähteä tai sillä on jokin erikoisteema kuten New York, Venetsia tai Pariisi, sillä on lisämaksu.

LasVegas_BestWestern_IMG_3144

Me asuimme hyvätasoisessa Best Western –casinohotellissa maineikasta Cesars Palacea vastapäätä ja maksoimme huoneestamme 30 dollaria per nuppi.

Majoittuminen halvalla ihan keskellä Stripiä on täysin mahdollista ja riippuu sesongista ja viikonpäivistä. Kalleinta aikaa tulla Vegasiin on mm. Amerikan Spring Break maalis-huhtikuussa. Siihen aikaan on bilemittarikin tapissaan.

Las Vegas casino

Vastakohtana Vegasin modernimmalle säihkeelle, casinot ovat säilyttäneet vanhanaikaisen retro-dekoorin. Kaikki casinot jossa kävimme näyttivät tältä.

Vegas ja budjetti

Joku kommentoi aiemmin, ettei Vegasiin voi ylipäänsä matkustaa halpabudjetilla koska siellä ”kaikki maksaa niin paljon”. Olen tästä eri mieltä; edullisiakin vaihtoehtoja riittää eikä tekemisestä tarvitse välttämättä maksaa mitään. Vegas-loman hintatason määrittävät täysin vierailijan omat intressit ja miten haluaa aikaansa kuluttaa.

Las Vegas Cosmopolitan

Luistelua The Cosmpolitanin katolla

Rahaa saa varmasti palamaan pelaamalla, shoppailemalla, VIP-klubeissa bilettämällä ja varaamalla parhaiden istumapaikkojen lippuja esityksiin, mutta yhtä varmasti Vegasin voi kokea myös edullisemmin.

Casinoissa hengailu, resorteissa päivävierailu ja people-watching ei maksa mitään ja drinkkejä saa halvalla – jos sen tyyppinen viihde kiinnostaa. Stripin ravintolatarjonnasta löytyy kaiken hintatason murkinapaikkoja pikaruokaloista fine diningiin, kukkaroa ei tarvitse tyhjentää ravintolaillallisiin jos ei niin halua. Hotellien kalliit (tai olemattomat) aamiaiset voi vaihtaa vaikka superhalpaan amerikkalaiseen diner-aamiaiseen ympäri vuorokauden auki olevassa Dennysissä tai ostaa aamupalatarvikkeet kaupasta, kuten meikäläinen tekee lähes kaikkialla.

LasVegas_YardHouse_IMG_3190

Meidän seurueen lempparipaikaksi muodostui The Linq -promenadilla sijaitseva Yard House, jonka menu pursuaa annoksia alle 15 ja 20 dollarilla. Ei ehkä se tunnelmallisin fiilistelyravintola Tallinnan vanhankaupungin malliin mutta hinnat kohdallaan ja monipuolisia vaihtoehtoja hampparimätöistä terveellisempään syömiseen kaikenlaiset ruokavaliot huomioiden. Tämä mehevä jumbosalaattikulho maksoi $13,95, siihen päälle vero ja tippi ja hinta jäi silti alle 18 dollarin (USAssa kannattaa opetella ajattelemaan näkemänsä hinnat aina + vero ja tippi, hinnat ilmoitetaan aina verottomina).

Mitä teatteriviihteeseen tulee, alennuslippuja myyvistä Half Price -toimistoista saa lippuja kaikkiin esityksin alkaen parilla kymmenellä dollarilla, jos ei halua istua ihan eturivissä tai premium-paikoilla.

Las Vegas High Roller

High Roller -maailmanpyörästä näkee koko kaupungin

Minä ja sisareni ihastuimme Vegasiin niin että olemme kaipailleet takaisin siitä lähtien kun kone nousi McCarran International -lentokentältä kohti Tukholmaa.

Mä tosiaan tykkään vahvoista, normielämästäni poikkeavista ympäristöistä ja kokemuksista ja Vegas liittyi listalle Alppien, Kreikan saarten, Venetsian, Albanian, Etelä-Afrikan ja Kuuban jatkoksi. Nämä ovat sykäyttävimpiä suosikkikohteitani. Näitä paikkoja yhdistää se, että ne eivät ole ”vain” ihania, kauniita ja kiinnostavia, ne ovat tarjonneet jotain aivan erityislaatuista joka on nostanut ne perusihanien lomakokemusten yläpuolelle.

Vegas_CrissAngel_IMG_5147

Vegasin vierailu huipentui Criss Angelin illuusio-show’hun jonne päätimme mennä todella spontaanin mielijohteen seurauksena. Onneksi menimme, show oli ihan mieletön. En tiedä olinko eniten vaikuttunut upeasta teatteriympäristöstä (pelkkä sali oli minusta nähtävyys itsessään), esityksestä vai miehen valtavasta karismasta. Ainakin leijuin show'n jättämän tunteen vallassa varmaan pari päivää ^_^

Surullisena loppukaneettina: Norwegian näyttäisi lopettavan Vegasin lennot kaikilta kentiltään maaliskuun jälkeen... nyyh... :/ Ei taida ihan heti löytyä toista lentoyhtiötä joka lennättäisi meidät täältä Pohjolasta suoralla lennolla Sin Cityyn runsaalla satasella.

27 comments on “Ei pelkoa tai inhoakaan Las Vegasissa”

  1. Tämä ei nyt liity postaukseen mitenkään, mut ihan pakko hihitellen ilmoittaa et näin siusta unta viime yönä. x) Näen tosi harvoin unia "oikeista" ihmisistä, etenkin sellaisista joita tiedän vaan interwebin välityksellä, joten kaippa oot onnistunut jotenkin postauksilla polttamaan persoonasi miun alitajuntaan. :D

    Kaiken kukkuraksi, uni siusta oli "parempi uni", koska oon kuumeessa ja silloin tuppaan näkemään itseään toistavia äärimmäisen rasittavia unia joissa joku kohtaus pyörii repeatilla unileffatykissä, mut uniseikkailu jossa olit, oli jopa jollain lailla eteenpäin menevä ja nukuin ilman kuumeista oloa. Eniveis, oot loistotyyppi vaikket unissa oiskaan, min meen nyt hakee apteekista lisää kuumelääketää sekä strepsilstepsiitä.

    Vastaa

    0
  2. Jännää, miten eri lailla koin Vegasin - vaikka ymmärrän kyllä sinunkin näkökulmasi. Emme oikein löytäneet mitään hyviä ruokapaikkoja (amerikkalainen mättö alkoi tässä vaiheessa tulla korvista), ja kasinoiden eli hotellien tunkkainen kokolattiamattomeininki alkoi ahdistaa.

    Hotellimme the Linq oli jotenkin hankala; palvelu oli nihkeää ja kaikki tuntui jotenkin hankalalta verrattuna muihin käymiimme paikkoihin. Hermo meinasi mennä myös katuihin; tuntui että sadan metrin matkan taittaakseen piti kulkea ihmismassassa kolmen kasinon, kuusien liikennevalojen ja kahden ylikulkusillan poikki ;D

    Koko kylä tuntui lähinnä 24/7 tallinnanristeilyltä, mikä tietty voi tilanteesta riippuen olla kivaakin, mutta tuntui tässä tapauksessa ahdistavalta luonnonihmeisiin verrattuna. Voisin viihtyä vegasissa, mutta se vaatisi aika ison budjetin, jonka luultavasti kuluttaisin cirque de soleiliin :D

    Vastaa

    0
    1. Joo, mä odotin suunnilleen juuri tuollaista "ahdistava Tallinnanristely" -kokemusta, mutta meille Vegas näyttäytyikin ihan toisella lailla. Se oli jännä juttu koska sisarenikin oli varautunut vähemmän myönteiseen kokemukseen, kummatkin olemme enemmän pikkukaupunki- ja luontoelämysten ystäviä, mutta ihastuttiin Vegasiin ihan täydestä sydämestä :) Meillä oli superkivaa ja oltiin ihan fiiliksissä kaikesta pompöösistä glitzistä ja "aikuisten suuri huvipuisto" -tunnelmasta. Ei siellä ehkä viikkoa pidempään jaksaisi kerralla olla mutta pienempinä annoksina ihan mahtava paikka :)

      Vastaa

      0
  3. Heh, alkoi tehdä älyttömästi mieli Vegasiin, vaikka en kyllä koskaan olisi ajatellut, että sinne haluaisin :D Amerikan mantereella olen käynyt vain Nykissä, joten noita käymättömiä paikkoja siellä olisi kyllä pilvin pimein, Vegasin lisäksi. Mutta on nämä sinun matkapostauksesi kyllä älyttömän kivoja! Kiitos!

    Vastaa

    0
  4. Viittako tuo otsikon "ei pelkoa" siihen, että paikassa on väkivallan vaara tai ryöstetyksi tulemisen vaara? Itse en tiedä LV:stä juuri mitään (muuta kuin että siellä uhkapelejä ja voi mennä naimisiin), niin en ole varma, miten tuo otsikko pitäisi tulkita.

    Vastaa

    0
    1. Mä vähän arvelinkin että otsikko on tosi huono kun se avautuu vain niille jotka tietää kirjan tai siitä tehdyn elokuvan "Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa". Itse kuulun elokuvan suuriin faneihin, siitä otsikko. :)

      Lisäsin selityksen postaukseen ^_^

      Vastaa

      0
    2. Se leffa on ihan parhautta ^_^ Yleensä en tykkää tuon lajityypin filmeistä mutta just tuo on vain ihan legendaarinen absurdiudessaan ja kipeydessään. Benicio Del Toro on ihan hillitön..!! <3

      Vastaa

      0
    3. Ahaa, nyt aukesi. :) Mutta elokuva ei kylläkään ole tuttu, en ole edes koskaan kuullut tuota nimeä. Toisaalta katson muutenkin älyttömän vähän elokuvia. En muista, milloin olisin viimeksi edes katsonut elokuvan.

      Vastaa

      0
    4. Mitä?! Miten joku ei tiedä ko leffaa. Anteeksi Jonttu. Tosin onhan se nyt jo kohta 20 vuotta vanhakin... Sitä ei vaan aina muista, kuinka vanha itse on:)

      Mä en ole oikein vieläkään osannut päättää, onko se yksi paskimpia leffoja ikinä vai peräti niin huono, että muuttuu jo aivan loistavaksi. Ainakin suosittelen pikkuisen vinksahtanutta huumorintajua, jos meinaa leffaan tutustua. Se on ihan kamala:D Elokuvassa Johnny Depp ja Benicio Del Toro ovat aivan himputin sekaisin Vegasissa.

      Vastaa

      0
    5. Ainakin suosittelen pikkuisen vinksahtanutta huumorintajua, jos meinaa leffaan tutustua.

      Tätä voisi pitää vaatimuksena... :D

      Sen verran kuvittelen Jonttua "tuntevani" että en usko tällaisen genren olevan hänen juttunsa.

      Vastaa

      0
    6. Hihii. En mäkään usko. Perustuen vain ja ainoastaan Karkkipäivästä satunnaisesti lukeemiini kommentteihin.

      Vastaa

      0
    7. Mä oon koittanu katsoa sen leffan nyt kolme kertaa mut ei pysty! Joka kerralla on ollu darrasunnuntai, pizzaa ja limua eväänä ja oon joutunut toteamaan että kyseinen leffa ei vaan toimi mulle jos on krapula ja vapina päällä. Se vaan pahentaa oloa entisestään ja huonolla tuurilla aiheuttaa kunnon liskodiskot :D

      Neljäs kerta toden sanoo -eikä todellakaan bileillan jälkeen!

      Vastaa

      0
    8. Hahah... :D ^_^ ^_^ Arvaa harmittaako kun en ehtinyt käymään siellä Circus Circus -hotellissa missä leffan sirkusbaari-kohtaus on kuvattu. Varsinainen liskodisko...

      Vastaa

      0
    9. Eihän sitä nyt krapulassa katsota, on se sen verran härö! Mutta ehdottomasti yksi parhaimpia leffoja all time!
      Ja Vegasissa olis mahtavaa käydä!

      Vastaa

      0
    10. No uskon, tosin itselleni kyseinen sirkusbaari-kohtaus aiheuttaa lähinnä kauhunväristyksiä darra-assosiaatioista johtuen :D

      Joo milipili, oon samoilla linjoilla et se on ihan liian sekava leffa krapessa katottavaks! Tästä keskustelusta inspiroituneena päätettiin kämppiksen kanssa et lauantaina pidetään leffailta ja hän opastaa mut pelon ja inhon maailmaan, kävi ilmi että neiti on kans kunnon fani :) Kämppis päätti jopa suunnitella ja kokata illan tarjottavat leffan ympärille niin että saan vihdoin kokea "the right kind of fear and loathing experience" kuten hän asian ilmaisi. Mahtavaa! :D

      Vastaa

      0
    11. Wow, kuulostaa todellakin mahtavalta :D :D Noihin illanistujaisiin minäkin voisin tulla ^_^

      Vastaa

      0
  5. Ei ole yllätys että tykkäät Vegasista. Ponit, liilat hiukset, karkit purnukat ja putelit, sateenkaarimeikit, nehän on ihan vegasia :-)

    Vastaa

    0
    1. Mun mielestä ponit ei kuulu Vegasiin... :D ^_^ Ponit on sateenkaarimaailmaa, Vegas on neon-maailmaa ^_^ Jos ponit ja Vegasin esittäisi meikkinä, niin ponimaailmassa olisi lempeitä pastellisävyisiä meikkejä, Vegas-maailmassa metallinhohtoisia glitter-meikkejä vahvoilla irtoripsillä ja contourilla :)

      Mutta joo, sain mä vähän kiinni siitä mitä tarkoitit, onhan nuo kaikki jutut (ponit, sateenkaarimeikit, värikkäät purnukat) sellaista aikuisten karkkimaailmaa ja Vegas on omansalainen aikuisten karkkimaa :)

      Vastaa

      0
  6. Ah yes, Vegas... :) Rakastuin itsekkin kaupunkiin ensimmäisellä USA:n reissullani noin kahdeksan vuotta sitten. Matkustin ystävien luokse Los Angelesiin ja heillä on myös talo (ja isovanhemmat) Vegasissa. Ajoimme Vegasiin ja sain yöpyä ilmaiseksi, minulla oli paikallisia oppaita ja bailasin, shoppailin sekä kiertelin toinen toistaan hullummilla kasinoilla...vaivuin ihaniin muistoihin lukiessani juttuasi, voi vitsit sentään!
    Tutustuin kasinolla yhteen poker roomin työntekijään ja hän vei minua pitkin kaupunkia, syömään sekä hankki vip-liput klubeille, ihan älytöntä! :D Lisäksi kävin strippiklubilla parin miespuolisen paikallisen kaverin kanssa enkä olisi uskonut etukäteen miten hauskaa sielläkin oli! Mielettömän taitavia naisia tangolla ja sylitansseja, voi niitä aikoja. Pelkään että jos menen uudestaan, siellä ei ole niin hauskaa!

    Vastaa

    0
    1. Oi että, kuulostaapa ihan h*mmetin makealta reissulta..! ^_^ Mullekin kelpais elämyksenä strippiklubit..! :D

      Vastaa

      0
  7. Las Vegas! Luultavasti yksi maailman kauneimmista kaupungeista, joissa on kaikki taskulamput ja yöelimet: DI muistan ensimmäisen vierailun Vegasiin ... Olin hämmästynyt kauneudesta ja upeista kasino-rakennuksista, jotka houkuttelevat sinua tulemaan sisälle vain ulkonäkseen ! Olen myös onnistunut näkemään "The Who" - https://www.theguardian.com/music/2017/mar/14/the-who-announces-residency-in-las-vegas . Olin niin onnellinen - legendaarinen bändi, luultavasti yksi suosikeistani (ainakin "Where Is My Mind" on suosikkikappaleeni koskaan) edessäni. Niin hyvä!

    Vastaa

    0
    1. Täytyy olla samaa mieltä siinä, että kaikessa keinotekoisessa neonkimmellyksessäänkin Las Vegas on maailman kauneimpia kaupunkeja <3

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat