21.09.2014

Kuukauden idoli: tonnikala

  Tänään spotlightin saa yksi uskollisimmista tovereistani.

KuukaudenIdoli_Tonnikala

Tonnari.

(Aavistan jo tulevat "Tonnikalan syönti on  epäeettistä, sen syöntiä ei pidä kannustaa!" Mutta asetan tässä asiassa pahiksen hatun päähäni. Syön tonnikalaa, enkä aio lopettaa. Pyrin kuitenkin valitsemaan MSC-tonnikalaa aina kun sitä on saatavilla.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tonnikala sopii juuri tämän kuun idoliksi, sillä reissatessa se on ajankohtaisempi kuin koskaan.

Kuvassa näette matkaruokani perusraaka-aineet. Tätä tuli kyllä vedettyä lähes överit viime syksynä, täytyy myöntää että aloin jo vähäksi aikaa saada tarpeekseni... :D Mutta nyt on taas kelvannut. Tonnikalaa, tomaattimurskaa ja fetaa. Tähän pohjaan sitten lisään erilaisia kasviksia. Feta on tämän ruoan "salaisuus" - se maustaa ruoan ja tuo siihen suolaa ja täyteläisyyttä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruoka on kaikkea muuta kuin houkuttavan näköistä, mutta hyvää ja maukasta. Feta ei ole ruoka-aine halvimmasta päästä, mutta sillä on maun kannalta ratkaiseva merkitys. Kokeilkaapa joskus maustaa "opiskelijamössö" muutamalla fetamurulla - feta käy melkein ruokaan kuin ruokaan.

(En ajatellut tällä kertaa liittää taideannoksen ohjetta mukaan...! :D)

.

Alonnisoksella on mahdollista saada astetta parempi tonnikalaelämys. Saari nimittäin tunnetaan Kreikan parhaan tonnikalan tuottajana, ja täällä jos missä kannatta ravintolassakin tilata tonnikalasalaatti. Tai pihvi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alonnisoksen tonnikalaa on tummana ja vaaleana varianttina. Minun taverna-salaatissani oli tummaa.

Voin kertoa, että oli ihan pikkuisen eri makuista kuin kaupan purkkitonnarit. Om-nom. (Saako tätä blogeissa puhkikulutettua ilmaisua enää käyttää? ;) Yritän keksiä jonkun paremman. Tai käykö pelkkä vanhan koulun 'nam'?)

Alonnisoksen vierailuni sai lopulta jopa tonnikala-henkisen päätöksenkin.

Domatiani omistaja George oli ajamassa minua satamaan Skyroksen laivalle, kun aloimme puhua ruoasta. Mainitsin, että pidän tonnikalasta, ja Georgen kasvot syttyivät. Hän teki satamassa U-käännöksen ja lähti ajamaan takaisin kukkulalle. "Wait..! I will give you the best tuna you have ever tasted!"

Ajoimme takaisin talolle ja George juoksi sisään (katselin kelloa hieman huolestuneena, en nyt ihan halunnut missata laivaa tonnikalan takia...). Pian hän palasi kädessään lasipurkki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

"Olisin halunnut antaa sinulle kokonaisen purkin, mutta meillä oli enää tämä jäljellä", hän sanoi ja antoi minulle hieman samean lasipurkin puolillaan vaaleaa tonnikalaa.

George kertoi, että he ostavat tonnikalan suoraan kalastajilta ja valmistavat sen perheen perinteisen reseptin mukaan. Tonnikalaa keitetään ja sitten se säilötään oliiviöljy-yrttimarinadiin. George oli selvästi ylpeä tonnikalastaan. :) Katselin purkkia liikuttuneena. Tämähän kävi hienosti - saisin siitä hyvän laivaevään. :)

Alonnisos_tonnikala

Satamassa ostin tuttuun tapaan take away-salaatin. Enkä ollut lähelläkään myöhästyä laivasta. ;)

Laivan kannella nautin eväs-lounaani tuulen tuivertaessa. George oli oikeassa - älyttömän hyvää tonnikalaa!

. . .

Vinkkejä tonnikalaruokiin:

Blogin suosituin resepti: Helpot Tonnikalapullat

Tonnikalapaistos uunissa

Tonnikala-kasvistäytteiset letturullat

25 comments on “Kuukauden idoli: tonnikala”

  1. Tonnikala on jees, ja siitä voi vähällä vaivalla loihtia myös kaikenlaista pikaruokaa.

    Olisi muuten kiva jossain kohtaa nähdä, minkälaisen silmämeikin yleensä teet noilla automaattikynillä siellä reissussa. :)

    Vastaa

    0
    1. Olisi muuten kiva jossain kohtaa nähdä, minkälaisen silmämeikin yleensä teet noilla automaattikynillä siellä reissussa. :)

      Haha, siinäpä ei paljon olisi kuvattavaa - se on tasainen viiva ripsirajassa! :D Ei muuta. :) Täällä vaihdan ihan vapaalle meikkauksen suhteen, vaihtoehdot ovat suora rajaus tai siipimäinen. Kynällä teen aina suoran (automaattikynät ovat päästään niin tylppiä ettei siipimäisen teko oikein onnistu), ja nestemäisellä siipimäisen.

      Vastaa

      0
  2. Ihania, ihania kuvia, teräviä ja supervärikkäitä! ikuista ruokarakkautta!

    Vastaa

    0
  3. Feta on käytössä myös mun eväsmunakkaissa. Murustan sitä kananmunien joukkoon ennen pannulle kaatamista eikä muita mausteita edes tarvita. Paitsi minttu sopii siihen yllättävän hyvin ;)

    Vastaa

    0
    1. Feta on kyllä just siitä mahtava että muuta maustetta ei käytännössä tarvitsekaan! :)

      Vastaa

      0
  4. Sinua on kiittäminen siitä, että innostuin tonnikalasta uudelleen. :) Se on niin mukavan edullista ja ravitsevaakin.

    Sitten tuli ruokajutuista mieleen yksi kysymyskinkin. Monessa trendikkäässä massablogissa herkutellaan macaronseilla. Miten on sinun kohdallasi, ehditkö maistaa yhtään macaronsia ennen vhh-laiseksi alkamista vai oletko kenties tehnyt tästäkin oman version vai eikö koko villitys kiinnosta sinua?

    Vastaa

    0
    1. Macaronsit eivät ole kiinnostaneet koskaan, en ole eläissäni maistanut. Vhh-versionkin niistä saisi tehtyä, käsittääkseni ne tehdään muutenkin mantelijauhosta, ja sitten vain korvaa sokerin jollain muulla makeutuksella. Mutta jotenkin ne näyttää niin imeliltä että eivät ole siinä mielessä koskaan kiinnostaneet. :) Leivonnaisiahan mä rakastan, mutta en imeliä sellaisia. Viineritkin on (tai oli "entisessä elämässä") mun makuun liian makeita, samoin berliininmunkit.

      Vastaa

      0
    2. Juuri sama linja täällä: en ole maistanut ensimmäistäkään macaronsia, kun näyttävät niin ällöiltä. Ja vaikka myös leivonnaisia yleensä rakastan, niin en ostele silti donitseja enkä viinereitä. Suklaapikkuleivät ja kääretortut ovat sitten asia erikseen. :)

      Vastaa

      0
  5. Kala-allergikkona olen välillä himpun verran kateellinen kalansyöjille, tonnikala etenkin vaikuttaa olevan niin näppärä keino saada ateriaansa proteiinit. :) Myydäänkö purkkitonnikalaa muuten kuin metallisissa säilykepurkeissa? Bisfenoli-A:n määrä säilyketölkeissä mietityttää mua itseäni sen verran, että nykyisin ostan tomaattimurskani talvella aina joko pahvisessa tai lasisessa purnukassa. Tokihan kaiken maailman myrkyille altistuu ihan väistämättä.

    Vastaa

    0
    1. Myydäänkö purkkitonnikalaa muuten kuin metallisissa säilykepurkeissa?

      John Westillä ainakin on lituskaisissa folio (?)-pakkauksissa, erinomaisia vaelluksilla kuin vievät niin vähän tilaa ja painavat vähemmän kuin purkit. Mutta en osaa sanoa onko tuo folio (vai mitä ainetta pakkaus lieneekään, anteeksi blondiuteni) sen "terveellisempi" pakkaustapa kuin metallipurkki. Olen monesti miettinyt miksei tonnikalaa voi pakata tetroihin... Kai siinä on joku juttu mikä estää sen. Lasipurkissakaan en ole tonnaria Suomessa nähnyt.

      Vastaa

      0
    2. Eikös kartonkipakkauksessakin ole sisäpuolella sellainen pinnoitus, joka sisältää samaa bisfenoli-A:ta? En siis ole lainkaan varma, toivottavasti joku tulee kertomaan :)

      Vastaa

      0
    3. Mä olen ollut siinä käsityksessä, että niissä pahvisissa tetroissa on joku muovipinnoite ja ehkä alumiinia välissä. Voin kyllä olla pahastikin väärässä!

      Vastaa

      0
    4. "Mehu- ja tomaattimurskatölkeissä on kartonki-, alumiini- ja polyeteenikerros. Niissä ei siis ole bisfenoli A:ta."
      - http://kemikaalikimara.blogspot.fi/2012/06/entapa-mehutolkit-ja-tetrapakit.html

      Ja Sannin pohdintaan liittyen - tonnikalaa voi pakata myös tetroihin: http://www.telegraph.co.uk/foodanddrink/foodanddrinknews/6968780/Food-news-by-Carolyn-Hart.html?image=5 Mutta miksi tetrapakattua tonnikalaa ei ole Suomessa vähittäismyynnissä, se olisi minustakin hauska tietää. :)

      Vastaa

      0
  6. Tonnikala on ihan syntisen hyvää. Varsinkin pihvinä ja tietenkin sushia unohtamatta..
    Ihana pieni, mutta niin sydämellinen ele tuo tonnikalapurnukan lahjoittaminen. Tie naisen sydämeen vie vatsan kautta. ;)

    Vastaa

    0
  7. Ei nyt liity tonnikala aiheeseen, mutta! Olen silloin tällöin suoranaisesti eksynyt blogiisi etsiessäni tietoa meikeistä, meikin pohjustajista jne... Kuitenkaan mihinkään lopputulokseen en ole päätynyt että oisin marssinut kauppaan ja osanut joitain tuotteita! Luonnonkosmetiikka on se juttu. Luonnonkosmetiikka haluan käyttää, sillä olen valveutunut ympäristön haitoista yms.

    Haluaisin kysyä, osaisitkohan neuvoa kun sinulla näyttää olevan kokemusta yhdestä sun toisesta meikkisarjasta, joten mitkä olisivat hyvät tuotteet meikin pohjustukseen ja mitä meikkivoidetta suosittelisit minulle? Minulla on kasvoilla punoittava, ajoittain hilseilevän kuiva iho joka on superherkkä (eräs kosmetologi kertoi näin :D). Puuterit voin jättää ihan suosiolla pois, sillä ne kuulemma kuivattavat ihoani liikaa. Olisi mahtavaa, jos sinulla olisi antaa jotain vikkia luonnonkosmetiikan saralta näihin minun meikkiongelmiin :)

    Vastaa

    0
    1. Hei Henna!

      Luonnonkosmetiikasta ei juurikaan löydy pohjustajia, sillä pohjustajien meikkiä kiinnittävä ominaisuus tulee silikonista, joka on luonnonkosmetiikassa kiellettyä. Joillain luonnon-merkeillä pohjustaja kuitenkin on, mulle tulee tähän hätään mieleen vain Zuii Organic, mutta muistaakseni jollain toisellakin merkillä on. En tosiaan osaa sanoa miten hyvin nuo sitten oikeasti pitävät meikin paikallaan kun niissä ei ole silikonia.

      Mitä meikkivoiteisiin tulee, tähänastinen suosikkini luonnonkosmetiikan meikkivoiteista on ehdottomasti ollut Laveran Natural Liquid Foundation. Sen koostumus on juuri päivitetty (ja sävyvalikoimaa kasvatettu, hyvä juttu!), enkä ole vielä kokeillut uudistunutta versiota. En siis osaa sanoa onko se yhtä hyvä kuin edellinen, mutta miksipä he sitä huoonontaisivatkaan... ;) Koskaan ei voi toki tietää.

      Hilseilevän kuivalle iholle sopivaa meikkivoidetta luonnonkosmetiikan puolelta en valitettavasti tunne. Tuo Laveran Liquid kosteuttaa kyllä, mutta sitä en osaa sanoa riittääkö se ihan hilseilevän kuivalle iholle. Luonnonkosmetiikan puolella on huomattavasti normikosmetiikkaa kapeampi valikoima meikkituotteita eri ihotyypeille ja eri koostumuksilla. Useimmilla sarjoilla on vain yksi ainoa, kaikille ihotyypeille suunnattu meikkivoide. Laveralla on useampi, ja tuo Liquid on niistä kosteuttavin.

      Toivottavasti tästä oli edes jotain apua :)

      Vastaa

      0
  8. En voi muuta kuin pudistella täällä päätäni.. :(

    Olen itse henk. koht. kiitollinen siitä, etten edes tonnikalasta pidä. Niinpä minulle ei tuota ongelmia tonnikalan jättäminen kaupan hyllyille ja sitä kautta toivottavasti edes vähän omalta osalta hidastaa lajin kuolemista sukupuuttoon..

    Ihan hauska metafora tuokin on, että "asettaa pahiksen hatun päähänsä", mutta pakko sanoa että se ehkä mua häiritsee vielä enemmän kuin se, että sitä tonnikalaa syö. Jotenkin se ei sovi tämän aiheen vakavuuteen, ja ikävä kyllä kuvastaa aikalailla ihmisten asennetta näinkin vakavaa juttua kohtaan. "Koska muutkin syö tonnikalaa, niin kai sitä nyt minäkin, vaikka se onkin kai aika paha juttu." Eipä monelle varmaan tulisi mieleen sanoa, että syö mieluummin tiikeriä ja asettaa pahiksen hatun päähän - sehän kuulostaa korvaankin jo paljon pahemmalta teolta, vaikka sekä tiikerin että tonnikalan uhanalaisuusluokitus on erittäin uhanalainen.

    Toki kyllä arvostan sitä, että jos kokee ettei pysty jättämään tonnikalaa pois omasta ruokavaliostaan niin sitten ostaa edes sitä MSC-sertifioitua kalaa :)

    Vastaa

    0
    1. Tosiaan tarvittaisiin laajaa näkyvyyttä asialle! MSC-sertifikaatti on hyvä muistaa, sekä se että sinievä tonnikala on uhanalainen joten sitä ei ehdottomasti pitäisi ostaa.

      Suosittelen myös kokeilemaan makrillia useammin tonnikalan sijaan! Se on erittäin mehevää ja makoisaa. :) Sitä saa fileinä ja tonnikalan tyylisenä. Siinä on myös Omega-3 ja Omega-6 ja A-, D- ja B-vitamiineja. Ja vähemmän elohopeaa kuin tonnikalassa!

      Vastaa

      0
  9. Moi!

    Tämä ei nyt liity tähän postaukseen mutta luin muistaakseni blogistasi joskus että kannattaa käyttää kasvoille omaa ja vartalolle omaa kosteusvoidetta. Mitä jos pakkauksessa/tuotekuvauksessa lukee että sopii kasvoille ja koko vartalolle? Esim. Laveran All-round cream ja Laveran herkän ihon pehmeä kosteusvoide. Onko riittävä kasvoille kun ei ole mitään muita "ongelmia" kun talvella hieman kuiva iho? Haluaisin hieman yksinkertaistaa kosmetiikkakokoelmaani mikä edellyttäisi tälläisiä monikäyttöisiä purnukoita mutta ihon hyvinvointia unohtamatta:)

    Toinen kysymys olisi Lumenen tuotteista. Mitä mieltä olet? Omistamissani purkeissa lukee ainakin että ovat kasviperäisiä tms., parabeenittomia, mineraaliöljyttömiä jne. Ovatko niin "luonnollisia" kuin mainostavat?

    Kiitos jos jaksat vastata!! :) Hyvää syksyn alkua:)

    Vastaa

    0
    1. Mitä jos pakkauksessa/tuotekuvauksessa lukee että sopii kasvoille ja koko vartalolle? Esim. Laveran All-round cream ja Laveran herkän ihon pehmeä kosteusvoide. Onko riittävä kasvoille kun ei ole mitään muita “ongelmia” kun talvella hieman kuiva iho?

      Tällaisissa voiteissa on usein vähän paksumpi koostumus kuin pelkästään kasvoille tarkoitetuissa voiteissa, ja sanoisin, että mikäli kasvoissa ei ole mitään erityisongelmia, niitä voi vallan hyvin käyttää myös kasvoilla. Rasvoittuvalla ja herkästi tukkeutavalla iholla nämä "all-round" -voiteet ovat yleensä liian tuhteja, mutta pienihuokoisella, ongelmattomalla iholla toimivat oikein hyvin.

      Koostumus määrittää, millaiselle iholle voide sopii myös kasvoilla käytettäväksi. Esim. tuo Laveran Basis Sensitiv All-Round Cream (oletan että viittaat siihen voiteeseen?) on niin paksua ja rasvaista että itse en voisi kuvitellakaan laittavani sitä kasvoille, mutta oikein hilseilevän kuivaihoinen varmasti pystyy. Tuosta toisesta mainitsemastasi voiteesta en ole varma että mistä voiteesta on kyse, Laveralla on niin laaja tuotevalikoima. Jos se on enemmän sellaista emulsiomaista niin sopii vähemmän kuivallekin iholle kasvoilla käytettäväksi.

      Toinen kysymys olisi Lumenen tuotteista. Mitä mieltä olet? Omistamissani purkeissa lukee ainakin että ovat kasviperäisiä tms., parabeenittomia, mineraaliöljyttömiä jne. Ovatko niin “luonnollisia” kuin mainostavat?

      Lumenen tuotteet ovat mun mielestä ihan perushyviä. Ne kuuluvat hyvin yleiseen "kosmetiikkakategoriaan" jossa synteettisiin aineisiin yhdistellään kasvimaailmasta saatuja aktiiviaineita. Lumene ei siis ole lähelläkään luonnonkosmetiikkaa.

      Oletko lukenut juttuni vierailusta Lumenen tehtaalle? Siinä kerrotaan mm. Lumenen käyttämistä ainesosista.

      Tsekkaa:
      https://karkkipaivablogi.com/2014/04/17/vierailulla-lumenella/

      Mukavaa syksyä sinnekin :)

      Vastaa

      0
  10. Asia ei näin kala-allergisena minulle mitenkään kuulu enkä halua ärsyttää ketään, mutta eikös kaikki erittäin uhanalaiset eläinlajit päädy kalastus/metsästyskieltolistalle? Vrt. valaat etc. Voin olla ihan väärässä, mutta sellainen muistikuva minulle on jostain jäänyt.

    Vastaa

    0
    1. Eivät päädy. Eivätkä kaikki kalastajat/suuryritykset noudata niitä listoja. :)

      Aika ihana ele tuo purkin antaminen. Liikuttava ihan.

      Vastaa

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2024 (60)
    • 2023 (148)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat