Girona on tuttu monelle ainoastaan Ryanairin pääasiallisena Barcelonan lentokenttänä. Harva vaivautuu kaupunkiin edes pysähtymään, vaan lastautuu suoraan Barcelonan bussiin ja lähinnä harmittelee sitä että joutuu istumaan vielä 70 minuuttia ennenkuin pääsee varsinaiseen määränpäähänsä.

Jos vain loman pituus antaa myöten, Gironalle kannattaisi kuitenkin ehdottomasti suoda päivä tai pari!

Kyseessä on nimittäin erittäin kaunis historiallinen kaupunki. Jos pidät linnoituksista, monumentaalisista vanhoista katedraaleista, kuvauksellisista joenrantanäkymistä  ja kapeista, tunnelmallisista pikku kaduista tulet ihastumaan Gironaan.

Vierailuni aikaan Gironassa oli juuri meneillään suosittu vuotuinen Temps de Flors -festivaali, jonka aikana linnoitusta ympäröivän vanhan kaupungin kadut täyttyvät kukkiin liittyvistä taideteoksista. Taidetta on kaikkialla mitä eriskummallisimmissa paikoissa - vanhojen palatsien portaikoissa, piilossa sisäpihoilla, linnan raunoiden keskellä,  kadun päällä roikkumassa, talojen seinillä... Taideteosten bongailuun jaetaan kaupungilla numeroituja karttoja. Mukaan mahtuu myös perinteisiä istutuksia, mutta suurin osa teoksista on mitä kekseliäimpiä installaatioita joiden yhteys kukkiin ei aina edes selvinnyt... Tosi kiinnostavaa! Jos siis satut Barcelonaan toukokuun keskivaiheilla, älä missaa Gironan Kukkaisviikkoa.

"Gironan kukkaistyttö" :D Pakko oli julkaista tämä Luisin ikuistama upea kuva minusta poseeraamassa taideteoksessa. Aina ei voi näyttää hyvältä...! ^_^

Päivä Gironassa oli mitä mukavin päätös Espanjan lomalleni. Koko viikko oli niin ihana ja tunsin itseni niin rauhalliseksi ja onnelliseksi  että aloin taas tapani mukaan pelätä että kohta täytyy tapahtua jotain ikävää. Koska ei vain muka voi olla näin pitkään näin hyvä, iloinen ja tasapainoinen olo. (Ihan totaalinen vastakohta vain kahta kuukautta aiemmin vallinneeseen tilanteeseen. Sanonpahan muuten tähän väliin nopeasti, että vaikka jokunen lukija tuntui paheksuvankin tapaani käyttää blogiani jonain julkisena terapia-alustana, niin asiasta avautuminen ja naurettavien epävarmuuksieni julkituominen yllättäen auttoi. Kirjoituksen jälkeisistä viikoista lähti nimittäin tasainen helpotuksen tunne ja nousujohdanne! :))

No, se "jokin ikävä" tuli sitten onneksi niinkin hetkellisessä ja väliaikaisessa muodossa kuin Rajuimmassa Turbulenssissa Mitä Olen Koskaan Lennolla Kokenut. Olin nuorempana tosi lentopelkoinen ja puristin penkkiä rystyset valkoisina jokaisen nousun ja laskun aikana, mutta vanhemmiten hermostun vain turbulenssin aikana. Mitään hurjan voimakkaita rytinöitä ei ole lennoilleni koskaan aiemmin sattunut, mutta nyt Girona-Västerås -lennon ensimmäiset 30 minuuttia olivat sellaista heittelehdintää ja rytkettä että ihmiset (minä mukaanluettuna) huusivat ääneen. Kone poukkoili ja keikkui niin että oli oikeasti pidettävä kiinni käsinojista etteivät kädet olisi sinkoilleet mukana. Täytyy sanoa että oikeasti pelotti. Outoa oli se, etteivät Ryanairin kuskit vaivautuneet tekemään asiasta mitään kuulutusta. Yleensähän kipparit ilmoittavat kun lähestytään mahdollista turbulenssi-aluetta että matkustajat osaavat varautua eivätkä säikähdä - ja ennen kaikkea pysyvät paikoillaan.

Kun turvavyön merkkivalo vihdoin sammui, minä ja muutama muu nousimme samantien ja syöksyimme koneen perälle ostamaan hermolääkettä = alkoholia! :D (Ehkä Ryanairin kipparit ohjaavat tarkoituksella pahaan sivutuuleen niin firma saa lisää rahaa myydystä alkoholista? :p) On se kyllä hassua miten 18 cl punaviiniä voi muuttaa tärisevän ja hikoilevan kehon muutamassa kymmenessä minuutissa rennoksi. Seuraavien töyssyjen tullessa ei sydän enää hypännytkään kurkkuun. Ei ihmekään että jotkut lentopelkoiset vetävät aina drinkit naamaan ennen koneeseen tuloa.

Eilisellä lennolla mietin, pitäisikö minunkin alkaa toimia näin ihan vain ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä...

Onko lukijoiden joukossa lentopelkoisia? Miten te selviätte turbulenssista tai valmistaudutte lennolle? Jos jollain on jakaa jotain alkoholia välittömämpiä kikkakolmosia (sitä viiniä kun ei pääse tilaamaan ennenkuin töyssytys on ohi ja kroppa jo ihan sekaisin....) niin  niitä otetaan mielenkiinnolla vastaan. Ja huom: tällä kirjoituksella en kannusta ketään hoitamaan lentopelkoaan alkoholilla. ;)

Reissun aikana sähköpostiini oli pudonnut kiinnostava meili Mariela Sarkimalta. Tai ainakin luulisin tämän kiinnostavan monia teistä! :)

Marielahan tunnetaan mm. Make Up Bible -kirjastaan (ja tietysti mittavasta urastaan meikki- ja hiustaiteilijana), ja nyt hän etsii malleja ensi keväänä julkaistavaan Hair Bible -kirjaansa.

Haussa on eri ikäisiä ja näköisiä tyttöjä ja naisia eikä aikaisempaa mallikokemusta tarvita.

.

Koekuvaustilaisuus järjestetään Helsingissä Apollo Caféssa, Kauppakeskus Forumin sisäpihalla (Mannerheimintie 16) keskiviikkona 29. 5. klo 14-18. Malliehdokkaat kuvataan saapumisjärjestyksessä, eli kannattaa tulla ajoissa paikalle. Kuvaukseen olisi hyvä saapua mahdollisimman luonnollisella meikillä ja hiuksilla. Marielan tiimi loihtii kaikkien hiukset ja kasvot kuvauskuntoon.

Mariela valitsee mallit yhdessä kirjan kuvaajien ja graafikon kanssa ennen juhannusta. Kaikille koekuvaukseen osallistuneille ilmoitetaan sähköpostitse ovatko he päässeet mukaan. Hair Bible -kuvaukset alkavat kesällä ja jatkuvat koko loppuvuoden. Varsinaiset kuvauspäivät sovitaan kunkin mallin kanssa henkilökohtaisesti erikseen.

Kuulostaa tosi kivalta tilaisuudelta! Osalle valituista tullaan tekemään kunnon muodonmuutoksia, toiset pääsevät poseeraamaan kampauskuviin ja osan kanssa irrotellaan oikein muotikuvissa. :) Kuvat Marielan edellisessä kirjassa, Make Up Biblessa, olivat upeita! Myös tässä kirjassa oli käytetty ns. "tavallisia" ihmisiä, ei mitään mallitoimistojen malleja. Eli nyt vain kaikki kiinnostuneet jonoon Apollo Caféhen 29. toukokuuta. :)

Terkut Barcelonasta.

Olen havainnut, että tykästyn kaupunkiin joka vierailullani enemmän ja enemmän. Viimeistään nyt voin sanoa että se on liittynyt ehdottomien lempikaupunkieni kastiin Lissabonin ja Ateenan rinnalle.

.

.

Pääsin osallistumaan ystäväni Luisin viimeisimpään maalausprojektiin.

Teoksen nimi on It's About People. Mun kädet pääsi paraatipaikalle :) Maalaukseen on osallistunut muitakin Luisin Couchsurfing-vieraita.

Sateen yllättäessä keskiviikkona olimme juuri sopivasti Suklaa-museon ulkopuolella. Ei mikään hullumpi paikka paeta kuuroa. :)

Samassa rakennuksessa museon kanssa on myös suklaakoulu. Museon sisäpihan kautta voi seurata ikkunoiden läpi kun oppilaat työstävät suklaasta herkkuja ja melettömiä taideteoksia.

...eikä ehkä vähän tehnyt mieli hyvää tummaa suklaata kierroksen jälkeen..! Aijjai kun sai huulilleen kupin kuumaa maitokahvia ja 85-prosenttisen suklaapalan. Museon suklaapuodista voi ostaa suklaata vaikka missä muodossa - myös sokerittomia konvehteja.

Edullisen suolaisen nälkään (jos nyt ei siis Mäkkäri kiinnosta) suosittelen Bilbao Berria -tapasbaaria Bornin kaupunginosassa Placa Nova -kadulla. Turistialueilla tapakset ovat kalliita ja saatat maksaa monta euroa pelkästä perunaviipaleesta. Bilbao Berrian tapat ja pintxot maksavat 1,65€ ja ovat oikein tyydyttävän (heh) kokoisia. Lasi talon viiniä on 1,80€. Tietysti tällaiselle leivän välttelijälle tarjonta on vähän rajallinen (80% tapaksista on leipäviipaleella) mutta etenkin lihanpurija löytää täältä useita leivättömiäkin vaihtoehtoja.

Kävin paikassa viime syksynä ja olihan sinne palattava kun en toistaiseksi ole halvempaa tapas-paikkaa kaupungista bongannut. :)

Eilen kävimme päiväretkellä Sitgesin kaupungissa jonne on Barcelonasta 30 minuutin junamatka. Tyylikäs rantalomakohde. Hassua että kesäkuuhun on vain pari viikkoa ja vielä oli rannat ihan tyhjillään.

Luis sanoi ettei mielellään näkyile niin hirveästi blogissani niin rajataan sitten pois... ;)

Löysin muuten Sitgesistä ehkäpä parasta sokeroimatonta jäätelöä mitä olen koskaan maistanut - Artesania Pura Olivier -jäätelöbaarista. Luiskin totesi että ei herranjestas miten hyvää, ja ihmetteli miksi jäätelöä pitää sokerin kanssa edes valmistaa kun kerran sokeroimattomanakin saa näin autenttisen makuista tavaraa. Ei nimittäin maistunut yhtään keinotekoisille makeutusaineille. Otin hasselpähkinän ja kahvin makuiset pallot ja makustelin niitä ihan seitsemännessä taivaassa.

Jostapa pääsenkin kysymykseen - onko kellään vinkata mistä Suomessa saisi hyvää sokeroimatonta jäätelöä? Itse en ole sellaista vielä löytänyt.

Natural Coden valikoimaan kuuluu kaksi maskaraa. (Edit. höpönlöpön, eipäs kuulu vaan kuusi..! :D Nyt satikutia bloggaajalle puutteellisesta taustatyöstä. ^_^ Nämä esiteltävät kaksi ovat vain ne uusimmat jäsenet NC-ripsariperheessä.)

Dual Booster Mascara antaa käyttäjänsä valita joko tuuhean tai luonnollisen lopputuloksen, Dual Drama taas lupaa samalla tuuheat ja megapitkät ripset.

Toinen näistä ripsareista oli minusta oikein hyvä, toinen taas pahimpia maskarafloppeja mitä olen kokenut vuosikausiin.

Dual Booster -ripsarissa on hyvin perinteiseen muotoon leikattu kuituharja (Lumenen sanoin "megasuuri", minusta tämä ei ole vielä megaa nähnytkään :D)) ja kaksoissvarsisysteemi, joka antaa käyttäjän valita tuuheamman ja luonnollisemman lopputuloksen välillä.

Kun harjan vetää ulos kohdasta 2, tulee ulos tosi ohut varsi ja suurin osa harjan maskaramassasta on pyyhkiytynyt pois tuubin sisään jäävän kakkosvarren toimiessa tehokkaana "kaapijana". En itse pidä tämän mallisista harjoista koska ne eivät mielestäni erottele hentoja ripsiäni tarpeeksi, mutta Dual Booster -harja yllätti kivalla tuloksellaan. Natural Volume -"asetuksella" ripset piirtyvät esiin kauniisti eivätkä jää yhtään paakkuisiksi.

Kohdasta 1 vetäessä ohut varsi jää paksumman sisään ja harjan mukana tulee paljon enemmän massaa. Hämmästyin miten erilaiselta harjan pää näyttää paksummalla massalla, tuijotin harjaa pitkään ja mietin että voiko tämä olla jollain taikuudella vaihtunut ihan eri harjaksi... :D No, samahan se toki on, ja nyt ripset jäävät todella paksuiksi. Tulos on silti siisti (tosin ei yhtä eroteltu kuin polymeeriharjalla), ja tätä maskaraa olen käyttänyt ihan mielelläni. Oli itse asiassa tosi mielenkiintoista kokea näin konkreettisesti, miten suuri merkitys sillä on kuinka paljon hylsyn kaula annostelee massaa harjaan.

Dual Drama Mascara olikin sitten suuri hämmennys. Katsokaa tätä harjaa ja massaa, kuvat puhuvat puolestaan. Ehkäpä kävi niin onnettomasti, että minulle sattui maanantaikappale...? Dual Draman harjan mukana tulee hurja määrä kosteaa massaa ja koostumuksen sisältämät kuidut törröttävät kökköisinä siellä täällä. Massaa tulee kerralla niin paljon ja niin epätasaisesti harjaan asettuneena, että sitä on käytännössä pakko pyyhkiä sormella pois ennenkuin harjaa voi viedä ripsiin.

Lumenen sivuilla kerrotaan, että Dual Draman "muoviharjassa on tehostepää, joka annostelee massan tehokkaasti ja erottelee samalla ripset kauniisti. Tehostepäällä voi vielä vahvistaa silmän ulkonurkan ripsiä tai viimeistellä alaripset."

Tehostepää...? Minun kappaleessani harjan päätä ei edes näy koska se jää massahupun peittoon. Tuolla kun yrittäisi alaripset viimeistellä saisi varmasti yhden ison mehevän klimpin...! :)

Dual Draman koostumuksen kerrotaan sisältävän 4 mm pitkiä kuituja, jotka tarttuvat ripsien päihin tehden niistä pidemmät. Minulla tulos on niin epäsiisti risukasa eri suuntiin törröttäviä kuituja että en oikeasti voi uskoa että maskara on suunniteltu toimimaan näin. Kokeilin maskaraa kerta toisensa jälkeen ja pyörittelin epäuskoisena päätäni. Aivan hirveät ripset. Ihan harmittaa että en ottanut teille tuloksesta kuvaa. (Täytyy lisätä sellainen tänne vaikka myöhemmin, oikeasti kokonaan unohdin ripsikuvat tätä juttua varten.)

Millaisia kokemuksia teillä on Natural Coden maskaroista? Olen varma että joku on saanut paremman tuloksen "Tupladraamalla", tuskin se muuten olisi enää edes markkinoilla. :)

Kaikki esitellyt Natural Code -tuotteet on saatu Lumenelta.

Tänään esittelyssä Natural Code -luomivärisarjan pigmenttisempi porukka.

Trio nro. 6, Smoky. Hopea - kanervainen liila - mustanharmaa.

Harmaanliila Smoky on vihreän Indien ohella toinen lempparini NC-paleteista. Tällä triolla saa mielestäni oikein pätevän juhlameikin. Pigmenttiä on ilahduttavasti ja väriharmonia toimii. Lisäsin sisänurkkaan vaaleaa hopeaa Denim-paletista, näin tumma meikki kaipaa aina sen pienen valokohdan.

Trio nro. 3, Denim. Vaalea hopea - "kasari"sininen - tumma indigonsininen.

Myös Denim-paletissa on kiitettävästi pigmenttiä. Eri asia on sitten tykkääkö tällaisesta värimaailmasta. Itse kuulun niihin joiden mielestä kasari/farkkusiniset meikit sopivat parhaiten tummemman ihonsävyn omaaville ruskeasilmäisille. Sininen ei minusta ole yhtään omiaan korostamaan kalpeaa pohjoismaalaista sävytystä, ja vaarana on usein "ABBA-Agnetha-look". Mutta jollain tummaihoisella siniset meikit ovat WOW..!

Trio nro. 8, Chic. Viileä vaalea beige - punaruskea - tummanruskea.

Nyt kyllä yllätytte - koko joukon tavallisin perussävypaletti on ainoa, joka sai pysyvän paikan meikipussistani. :) Käytän sitä joka viikko. Ruskeitahan on monenlaisia, ja Chic'issä vain sattuu olemaan juuri sopivat ruskeat korostamaan minun silmieni sinistä sävyä. Jännä että paletista ei tehty kauttaaltaan lämmintä (punaruskea on niin dominoivan lämmin), mutta loistavasti näkyy viileä beige toimivan lämpimänkin rinnalla. Tummanruskea sävy on neutraali.

Pigmenttiä ei ole yhtä paljon kuin Smokyssa ja Denimissä ja laatu etenkin beigessä on vähän kuivahko ja kariseva, mutta silti tykästyin tähän. Chic on nytkin minulla Barcelonassa mukana matkan ainoana luomivärinä. Se on niin helppo! :)

Sitten vielä parit "sekasotkut". :D Tai yksi sekasotku - tuohon vasemmanpuoleiseen lätkin värejä kaikista NC-paleteista ja tulos oli odotetusti  tuollainen sirkushommeli. Mutta välillä on kiva tehdä noita "meikkikakofonioita" just for laughs.

Oikeanpuoleisessa yhdistin Lulu-paletin violetteja Indie-paletin omenanvihreään. Olen aina tykännyt vihreän ja violetin liitosta, vaikkeivat sävyt toisiinsa luontevasti liu'ukaan.

Natural Coden luomivärisarjaan kuuluu vielä kahdeksaskin trio, sellainen tosi vaalea beige jonka nimeä en muista, mutta sen jätin esittelyn ulkopuolelle kun se on niin extratylsä meikkikuvien kannalta. Tuloksena olisi lähinnä ihonvärinen silmä. Pahoitteluni. :)

Huomenna mietteitä Natural Coden ripsiväreistä.

Noniin, nyt tulisi sitten vihdoin viimein katsausta Lumenen Natural Coden uudistettuihin luomiväreihin. :) "Uusi" sanan voi hyvin laittaa lainusmerkkeihin, sillä uudistetut versiot lanseerattiin jo vuosi sitten. ^_^

Esittelin alkuperäiset Natural Code -triot blogissa omalla teemaviikollaan syksyllä 2011, ja nyt teen vähän samanlaisen läpikäynnin näistä uusista luomiväreistä. Ihan viikon mittaiseksi en teemaa nyt venytä mutta parin-kolmen postauksen verran olisi Natural Codea tarkoitus katsastaa.

Totean muuten nyt samantien, että minusta nuo vanhat NC-luomivärit olivat kivempia. Sävyvalikoima oli persoonallisempi ja ehkäpä jopa laatu tuntui hitusen paremmalta. Näissä uusissa on mielestäni kauttaaltaan hieman hennompi pigmentti muutamaa yksilöä lukuunottamatta, ja meikkaustulos on mieto ja "turvallinen". Sopivat siis hyvin ihmisille, jotka eivät halua selkeän värikkäita meikkejä, mutta kokeilevat mielellään muitakin sävyjä kuin ruskeaa ja beigeä.

Trio nro 9, Divine. Vaalea roosa - koralli - hento vaaleanruskea.

Todella nätti kokonaisuus, mutta ruskea olisi saanut makuuni olla edes vähän tummempi. Triolla ei saa oikein minkäänlaista kontrastia aikaiseksi. Sopii loistavasti sinisilmíselle, ja miksei vihreillekin silmille.

Trio nro 1, Roxy. Vaalea hammastahnan sävy - sinivihreä - tummempi sinivihreä.

Harmoninen trio jossa kaikki sävyt sulautuvat luomella lähes yhdeksi. Klassinen kesäluomivärisävy joka toimii upeasti ruskettuneella iholla. Roxyn sävyt kannattaa asetella paikoilleen vaahtomuoviapplikaattorilla, siveltimellä ei pigmenttiä oikein irtoa.

Trio nro. 7, Lulu. Hento vaaleanpunainen - pastelliliila - violetti.

Kauniit violetit sävyt mutta pigmenttiä niin vähän että true-violetin ystävä pettyy. Pastelliliila muistuttaa MACin Beautiful Iris'ta joka on kautta aikain lemppariliilojani, mutta NC-version pigmentti on siitä vain kalpea aavistus.

Trio nro. 4, Indie. Vaalea omenanvihreä - kullanvihreä - oliivinvihreä.

Yksi lempparipalettejani tästä Natural Code -kattauksesta. Sävyharmonia muistuttaa L'orealin edesmennyttä Golden Green -trioa joka myös on suosikkejani. Indiessä on suhteellisen kiitettävästi pigmenttiä (mutta suosittelen silti vaahtomuoviapplikaattorin käyttöä) ja sillä saa tosi kauniin vihreän kokonaisuuden jossa on pikkuisen kontrastiakin ja sävyt erottuvat toisistaan.

Millaisia kokemuksia teillä on Natural Coden uudistetuista luomiväreistä? Jäikö joku kaipaamaan vanhoja? Itse tykkäsin hurjasti vanhan linjan pinkki-turkoosi-ruskeasta Jollysta ja kellanvihreä - turkoosi - ruskeasta Daringista.

Käydessäni läpi kaappejani Kosmetiikkahuutajaisia varten, löysin eräästä laatikosta tuotekolmikon, joka sai minut huudahtamaan, ”Ai niin nämäkin…!”

Kyseessä on laatuaan ensimmäinen suomalainen ekosertifioitu sarja, Vivisanté, joka lanseerattiin syksyllä 2010.

Tuotteiden parasta ennen -päivämäärät ovat jo paukkuneet ohi, koska sain ne lanseeraamisensa aikoihin. Minun oli ehdottomasti tarkoitus kirjoittaa näistä, mutta tällaista se on kun tuotteita  ja kirjoitettavaa on niin paljon. :D Ainoastaan sarjan vartaloemulsion olen käyttänyt ja arvioinut blogissa.

Otin tuotteet nyt sitten pikaisesti käyttöön eivätkä ne vaikuta pilaantuneilta. Ainakaan tuoksu ja koostumus ei kieli mitään sellaista, lukuun ottamatta voidetta joka on saattanut vähän kuivahtaa.

Pakkauksista haluan sanoa, että kartonkiset ulkokuoret ovat todella tyylikkäät ja kauniit, mutta nuo itse purkit ei kolahda meikäläisen design-silmään. Valittu vihreä sävy on mun mielestä jotenkin tosi outo, ja graafisesta kokonaisuudesta tulee muutenkin mieleen enemmän joku kodinpuhdistussarja kuin ihonhoitosarja.

Toinen Vivisanté-sarjaan liittyvä seikka on se, että se on alusta saakka tuntunut minusta vähän sellaiselta Estelle & Thildin ”dupe”-sarjalta. (Dupe: englanninkielinen ilmaisu jolla viitataan tuotteeseen, joka on hyvin samankaltainen kuin joku aiemmin julkaistu toinen tuote, ikään kuin sen ”duplicate” eli toisennus.) Pakkausten muoto on häviävän pieniä detaljeja lukuun ottamatta yksi yhteen Estelle & Thildin kanssa, samoin tuotteiden koostumus ja ”pohjatuoksu” on hyvin samankaltainen. Jos esimerkiksi olisin saanut sokkotestata näitä tuotteita, olisin heti tunnistanut ”Estellemäisyyden” ja varmaankin luullut että kyseessä on E&T:n uutuussarja.

(Eri sarjoilla on omat tunnistettavat koostumuksensa ja tuoksumaailmansa; esimerkiksi Dr. Hauschkan, Laveran, Weledan ja Mádaran omat tunnistaisin myös vaivatta sokkona.)

Incit eivät sentään kuitenkaan ole yksi yhteen, eli IHAN SAMOJA tuotteita nämä eivät tokikaan ole. Vivisantéssa on haluttu nostaa esiin vaikuttavana aineena mustaherukka, jota ei E&T:n tuotteista löydy. Mutta reseptipohja vaikuttaa  hyvin samankaltaiselta. ELI: näin tiivistäen voikin todeta, että jos pidät Estelle & Thildistä, pidät aivan varmasti myös Vivisantésta!

Vivisantén puhdistusgeeli tuntuisi vaahtoavan hitusen paremmin kuin E&T:n, mutta toisaalta on jo niin kauan siitä kun käytin E&T:n geelin että voin olla väärässäkin. Joka tapauksessa tykkään tästä kovasti, enemmän kuin E&T:stä. Tuoksu on ihanan raikas ja jälkitunne iholla erittäin mukava.

Kasvovesi tuntuu aivan samalta kuin E&T:n, eli ihan parhaita kasvovesiä mitä olen koskaan käyttänyt. Tuoksu ja ihofiilis täydellisesti omaan makuuni.

Kasvovoide tuntuu hitusen paksummalta kuin E&T:n, mikä saattaa johtua myös siitä että se on parasta ennen päiväyksensä –jälkeen hieman kuivahtanut purkissa (vaikka purkki onkin ollut sinetöity). Tai sitten koostumus voi luonnollisestikin olla jo alun alkujaan paksumpi. Muuten voide tuntuu yhtä miellyttävältä kuin E&T: kermainen –mutta ei yhtään Weledan/Hauschkamaisen rasvainen- koostumus joka levittyy notkeasti ja tuntuu suojaavalta. Ei siis hulahda ihoon samalla lailla kuin kevyet emulsiot, eli jättää hitusen ”pintaa”, mutta iho ei jää kiiltäväksi. Käytän tämän koostumuksensa puolesta yövoiteena.

Hahhah! Lähdin googlettamaan että mistäs kaupoista Vivisantéa nykyään saakaan, ja Lazy Dynamite -blogista sitten luin että sarja ollaankin lopetettu viime talven aikana. Tuotteita saa vielä muutamista nettikaupoista, esim. Terveysmarketista.

Tulipa siis hyvään aikaan tämä mun postaus :P

Ehtikö joku lukija käyttämään Vivisantén ihonhoitotuotteita  niiden lyhyen elinkaaren aikana?

Sain tänä aamuna kommentin lukijalta, joka oli pahoittanut mielensä siitä että "aina väistän hänen jättämänsä kysymykset". Hän ei enää blogiani jatkossa lue koska "on mennyt into koko blogista kun aina sama juttu".

Ensin hätkähdin kommentista ja melkein suivaannuin - enhän toki millään logiikalla jätä vastaamatta jonkun tietyn henkilön täysin asiallisiin kommentteihin. Sitten tulin vähän surulliseksi. Henkilö oli kuitenkin näin kokenut ja loukkaantunut.

Siksi päätin nyt omistaa kommentteihin vastaamiselle tämän pienen puheenvuoron. Rakkaat lukijat, teen parhaani kommenttilaatikossa esitettyihin kysymyksiin vastaamisessa ja pyrkimykseni on ehdottomasti vastata kaikkiin (aikani puitteissa), mutta on mielestäni täysin inhimillistä että välillä kysymyksiä jää väliin. Usein käyn koneella vain hyvin  nopeasti hyväksymässä kommenttejanne (saatan olla tekemässä jotain ihan muuta, esim. olla ruokakaupassa jossa hyväksyn kommentteja mieheni puhelimella), eikä minulla ole aikaa jäädä varsinaisesti vastaamaan. Tai saatan vastata yhteen ja jättää seuraavan odottamaan. Kun myöhemmin palaan kommentteihin paremmalla ajalla, on sillä välillä saattanut jo tulla lisää kommentteja ja ne muutamat aiemmin bongaamani kysymykset saattavat vieriä ohjausnäkymässä niin monen sivun taa että ne vain unohtuvat. En luonnollisestikaan tarkoita loukata ketään jättämällä jonkun kysymyksen väliin, mutta sitä vain tapahtuu ja toivoisin ettei kukaan ottaisi siitä itseensä.

Jos huomaat, että olen unohtanut vastata jättämääsi kysymykseen, oletko kiltti ja muistuta minua asiasta. Varmasti viimeistään tässä vaiheessa vastaan. :)

Minusta on tosi ikävää että joku oikeasti loukkaantuu ja ajattelee minun tarkoituksella välttelevän omia kysymyksiään. Tulee ihan kauhea olo kun alkaa miettiä että pitäisikö minun käydä kaikki päivän aikana tulleet kommentit kamman kanssa moneen kertaan läpi ettei vain ole kysymys jäänyt vastaamatta ja joku ottaa sen sitten henkilökohtaisena dissauksena. Vaikka näin haluaisinkin tehdä, ei minulla ikävä kyllä ole siihen aikaa. Siispä; olen iloinen jos muistutatte minua unohdetun kysymyksen kohdalla ja annatte minulle uuden tilaisuuden reagoida kommenttiinne. :)

Sanni

Tänä vuonna (ja juuri tässä kuussa, itse asiassa :)) tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun muutin Maarianhaminaan. Ajattelin juhlistaa merkkipaalua kirjoittamalla blogiin kesän aikana pienen "Minun Maarianhaminani" -sarjan, jossa esittelen kivoja, minulle tärkeitä tai muuten vain kiinnostavia juttuja tästä pikkuisesta, monille vain picnic-risteilyjen vaihtosatamana tunnetusta saaristokaupungista.

Sarjan aloittaa ruokajuttu. Tuntuu hassulta, että en 10 vuoden aikana ole käynyt kertaakaan edes pistäytymässä Ahvenanmaan parhaassa ravintolassa - ennen eilistä. Restaurang Nauticalin maine ei rajoitu pelkästään Ahvenanmaalle, sillä ravintola löytyy myös Suomen Top 50 parhaat ravintolat -listalta.

Kun Mr. Karkkipäiväkin saapui pitkästä aikaa kunnioittamaan saarta läsnäolollaan, tuntui sopivalta hetkeltä mennä vihdoin kokeilemaan miltä Nauticalin kiitelty ruoka maistuu.

Nautical sijaitsee Maarianhaminan läntisen vierassataman (ÅSS) kupeessa samassa rakennuksessa kuin Merenkulkumuseo.

Ravintolasta on kaunis merinäköala Sviby-lahdelle ja museolaiva Pommernille.

.

Otimme kuuden ruokalajin  "Avsmakningsmenyn". Minun menuni sovitettiin kala-kasvissyöjälle sopivaksi ja toisen jälkiruoan vaihdoin juustoon.

Menussa listattujen ruokalajien lisäksi saimme kolme keittiön tervehdystä; alkuun perunapurjotryffelikeiton ja teriyakimarinoitua lohta, ja jälkiruokien alkuun viinimarjaraparperisorbettia.

Herra Karkkipäivä otti myös juomapaketin. Minä olen kolmesti ottanut ravintolassa tuollaisen pitkän kaavan juomapaketin, mutta en mä vain jaksa juoda sitä läpi...! ^_^ Lasit kasaantuvat pöydälle ja viimeistään jälkkäriviinien kohdalla olen joutunut ujuttamaan lasit pöydän vastakkaiselle puolelle.

Päätin tilata yhden viinilasin alkuruoalle, yhden pääruoalle ja yhden jälkiruoalle. Ihan riittävää minulle. :)

Alkuruoan kanssa tarjoiltu viini, hedelmäinen Tacon Alto chardonnay Chilestä, olikin sitten niin hyvää että join sitä kaksi lasia ja jälkkäriviini jäi pois. :) Viini maistui ihan persikalle ja banaanille.

Oikeanpuoleisessa kuvassa keittiön tervehdys numero 2: teriyakimarinoitua lohta, wasabitahnaa ja inkivääriä.

Oletteko koskaan miettineet miten uskomattoman hyvältä pelkkä voikin maistuu hyvässä ravintolassa...?

Confitoitu kirjolohi. Hyvää oli, mutta nyt pitäisi enää tietää mitä tarkoittaa "confitoitu". :D

Parsaa ja kartiohuhtasienimuhennosta. Miehen annoksessa oli myös vasikkaa.

Pääruoka numero 1 oli meidän kummankin suosikki koko menusta: voissa paistettua ahvenfilettä, rapuvaahtoa, hernepyreetä ja marinoitua fenkolia. Oijoijoi miten hyvää.....

Kiehtovaa, kuinka ruokaan voidaan saada uskomattoman paljon makua pelkällä voilla, kermalla ja suolalla. Kiinnitän hyvissä ravintoloissa huomioni aina siihen, kuinka hienovaraisesti - tai mahdollisimman vähän - ruokia on maustettu (riippuen tietysti ruokalajista, mutta jos nyt puhutaan ei-mausteisesta keittiötyypistä). Ihan mieletöntä miten joku kalan maku voi tulla niin puhtaan aromikkaana suuhun, kotona en saisi ikinä aikaiseksi vastaavanmakuista ahventa vaikka kuinka holvaisin voita ja suolaa. Tuloksena olisi varmasti vain.... hyvin suolainen kala. :D

Pääruoka numero 2: suolapaahdettuja puna- ja keltajuuria, fenkolia ja porkkanaa.

...ja pilkistääköhän tuolla mun versiossa myös suikaloitua retiisiä..? :) Miehen versiossa oli häränposkea.

Annos oli erittäin maukas, mutta ehkä kasvisruokailijan menu-version olisi voinut hoitaa mielikuvituksellisemminkin kuin vain jättämällä annoksista lihan pois...? Verrokkina esimerkiksi Helsingin Postresissa minulle oli valmistettu lihapääruoan tilalle oma eri ruokalaji.

Menun ainoa lievä floppi oli tässä; karhunvatukkaclafoutiksen tilalle vaihtamani juustolautanen. Juustojen kanssa tarjoiltu pähkinä-hedelmäleipä oli kuivaa ja mautonta eikä mielestäni millään lailla korostanut juustojen makua. Lakka- ja viikunahillojen maku taas oli liian voimakas ja peitti juuston maun alleen. Itse juustot olivat kyllä hyviä, mutta tämä ei ollut missään tapauksessa parhaita nauttimiani juustolautasia.

Miehen karhunvatukkaclafoutis marjoilla ja vaniljajäätelöllä oli kuulema "ihan ok".

Jälkiruoka numero 2: tummasuklaajäätelöä, kermaviilipannacottaa (tai POTTAA, niinkuin menussa lukee ;)), tyrnikastiketta ja suolapaahdettuja pähkinöitä. Tämä oli kyllä oikein hyvä ja herkullinen päätös aterialle.

Yhdeksän ruokalajin (6 + keittiön tervehdykset) illalliseen kului aikaa runsas neljä tuntia. Ruokien tarjoilutahti olisi meidän kummankin mielestä saanut olla ihan pikkuisen ripeämpi, annosten välillä ehti muutamaan otteeseen tulla jo nälkä. :D Tämän tasoisessa ravintolassa ei minusta asiakkaan kuulu tuntea että vatsa alkaa murista näin pitkän menun aikana.

Pientä miinusta myös siitä, että saatuamme kahvit klo 23:n aikoihin meidät käytännössä unohdettiin eikä tarjoilijaamme näkynyt enää missään. Kaksi muuta tarjoilijaa kiertelivät siistimässä tyhjentyneitä pöytiä mutta kumpikaan ei tullut kysymään oliko meillä kaikki ok tai haluaisimmeko maksaa. Viimein puoli kahdeltatoista vinkkasin itse toisen tarjoilijoista luoksemme. Oma tarjoilijamme ilmestyi paikalle vasta kun olimme lähdössä ovesta.

Mutta kaiken kaikkiaan erittäin hyvä kokemus, pidin kovasti ruoasta sekä miljööstä ja palvelu oli viimeistä puolituntista lukuunottamatta oikein hyvää. Mieheni sai koko illan palvelua suomeksi, asia huomioitiin sen enempää kyselemättä kun pyysimme hänelle suomenkielisen menun.

Lasku oli omalta kohdaltani 122 euroa, eli hyvin harvinaista herkkua minulle. Oliko kokemus laskun loppusumman arvoinen? Sanoisin että melkein,  100 euroa olisin voinut tosi hyvillä mielin maksaa. :)

Jospa seuraavaan vierailuun ei enää menisi kymmentä vuotta...?